Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Luettu kesällä 2002. Tarina on ollut entuudestaankin jo tuttu niin Muumi-elokuvasta, kuin lapsuudestakin. Näin kirjoitin lukukokemuksesta tuolloin:

Muumipeikko ja Nipsu lähtevät pitkälle matkalle kohti Yksinäisiä vuoria, selvittäääkseen pyörstötähden tulon. Matkalla he kohtaavat uusia tuttavia sekä kokevat hurjia seikkailuja. Muumipeikko rakastuu ja tuo Niiskuneidin kotiin Muumilaaksoon.

Kirja on jatkuvaa seikkailua alusta loppuun. Nipsu löyää salaisen tien ja luolan. Muumi kalastaa helmiä. Piisamirotta saapuu muumitaloon ja puhuu aavistuksista! Muumi ja Nipsu aloittavat matkan kohti Yksinäisiä vuoria ja tapaavat Nuuskamuikkusen. Nipsu pelastuu jättiläisliskolta granaatti-rotkossa. Lautta suistuu maanalaiseen virtaan. Muumi löytää nilkkarenkaan. He vierailevat tähtitornissa. Muumi pelastaa Niiskuneidin Angostura-pensaalta. He käyvät kaupassa ja tansseissa. Taivaltavat kuolleen meren poikki puujaloilla ja Niiskuneiti pelastaa Muumin mustekalalta. Ennen pöystötähden tuloa tulevat jätti-heinäsirkat ja suuri pyörremyrsky. He saapuvat juuti ajoissa Muumilaaksoon ja pelastautuvat luolaan. Viime hetkellä Muumipeikko käy vielä pelastamassa silkkiapinan. Pyrstötähti tulee ja ohittaa maapallon häntä maata viistäen. Aamulla kaikki on hyvin, aurinko paistaa, vesi on palannut mereen ja kaikki ovat onnellisia.

Jännittävä seikkailukertomus! Tosin muumit ovat aina hyviä!!!

Henrik Ibsen: Nukkekoti

Luettu syksyllä 2001. Ensimmäinen oikea näytelmä, minkä olen koskaan lukenut kokonaan. Nyt, reilut kolmetoista vuotta myöhemmin, muistikuvat ovat erilaiset, kuin mitä silloin kirjoitin lukukokemuksesta.

Nora on laululintu, tyhjäpäinen nainen. Hän ei ymmärrä mitään. Lopussa hän on kuitenkin viisas ja jättää miehensä.
Kirjan teksti on sekavaa, siihen on vaikea tarttua ja ymmärtää.
Opetus? "Tyhmä" nainen on "vaarallinen". Hupsullakin on pohjimmillaan oma tahto.
En tykännyt kirjasta, saattaisi olla mielenkiintoista nähdä teatterissa.
Kirjan nimi avautuu lukijalle vasta viime sivuilla. Nora elää nukkekodissa, tahtomattaan. Nora on isänsä nukke ja miehensä nukkevaimo, lapset ovat Noran nukkeja.

Tämä teos on pyörinyt mielessäni vahvana lukukokemuksena, vaikka en näköjään lukuhetkellä piitannut siitä niin paljon. Nähtävästi tässä on kuitenkin ollut sitä jotain, sillä muistan lämmöllä tätä näytelmää. Koskaan en ole nähnyt tätä teatterissa, ja luulen, että lukukokemuskin olisi hyvin erilainen jos tarttuisin tähän teokseen nyt hieman aikuisempana ja kokeneempana.

Sophie Kinsella: Hääyöaie

Lainasin kirjastosta äänikirjana ja kuuntelin aika hitaaseen tahtiin. Syy oli oikestaan se, etten voinut kuunnella tätä kovin paljon lasten aikana, sillä vanhempi lapsi olisi saattanut ymmärtää ja kysellä ;) Tekstissä ei varsinaisesti ollut suoraa seksiä, mutta asiasta puhuttiin aika selvin sanakääntein.

Tarina alkaa, kun Lottie on varma, että poikaystävä Richard aikoo kosia häntä. Toisin kuitenkin käy ja pariskunta päätyy eroon. Lottie tekee jälleen kerran "valitettavan valinnan" ja avioituu ensi rakkautensa Benin kanssa, joka sattuu ottamaan yhteyttä juuri sopivasti eron jälkeen. Lottien sisar Fliss näkee katastrofin merkit, ja päättää estää liiton hinnalla millä hyvänsä. Lottie haluaa olla vanhanaikainen, joten seksi saa odottaa hääyötä.

Hauskuutta teoksessa riittää, kun Fliss estää vastanaineita harrastamasta seksiä, teoksen nimi voisikin olla "tuhat tapaa estää hääyö". Fliss käyttää kaiken vaikutusvaltansa ja konstinsa, ettei avioliittoa panna täytäntöön. Samalla Fliss koittaa kasata itseään oman avioeronsa jälkimainingeissa, ja päätyy sänkyyn Benin ystävän kanssa.

Kun nuoripari säntää päätäpahkaa Kreikkaan häämatkalle, Fliss, hänen poikansa, ex-poikaystävä Richard ja Benin ystävä seuraavat perässä. Puhelimet käyvät kuumina suuntaan ja toiseen, ja hääyötä pitkitetään milloin milläkin syyllä. Lukija saa jännittää, millä keinolla seksin harrastaminen estetään, mutta jossain vaiheessa se kuitenkin alkaa puuduttamaan.

Kun Lottie ja Ben käyvät Majatalossa, missä heidän romanssinsa alkoi viisitoista vuotta aikaisemmin, Lottie alkaa jo epäillä että hän on tehnyt väärän ratkaisun avioliiton suhteen. Benkin tuntuu olevan kiinnostunut toisesta ex-heilastaan, joka yllättäen ilmestyy paikalle.

Loppu on ennalta-arvattava, kuten tällaisissa kirjoissa ylennsäkin. Onhan Benistä tehty koko matkan aikana suhteellisen epämiellyttävä hahmo, ja Lottie on kuitenkin sankarittarena kirjan päähenkilö. Kaikki päättyy lopulta onnellisesti, jokainen saa haluamansa ja kreikkalainen ranta pursuu rakkautta.

En ole mitenkään järjetön chick lit -fani, joten en osaa täysin arvioida tätä teosta omassa genressään. Hauska tämä oli, mutta myös ärsyttävä. Välillä olisi tehnyt mieli hakata päätä seinään, kun sisarukset olivat niin kaukana toisistaan, ja molemmat tekivät niin ilmiselviä virheitä elämissään, että mietin voivatko nämä henkilöhahmot oikeasti olla näin tyhmiä!?! Mutta kai tämmöinen kuuluu tähän tyyliin?

Kevyttä kesä/lomalukemista, sanoisin.

Torey Hayden: Pöllöpoika

Olen joskus Haydenista juttuja etsiessäni törmännyt tähän Pöllöpoika -teokseen, mutta en ole löytänyt sitä kirjakaupoista. Eikä ihme, sillä kirjastosta etsiessäni, löysin sen lasten- ja nuortenosastolta. Koska pidän Haydenin kirjoista, lainasin tämän ja aikuiselle tämä olikin nopealukuinen.

David on pöllöpoika, joka löytää eräänä päivänä maassa olevan pöllön pesän ja munan. Munan avulla hän saa myös elämänsä ensimmäisen ystäävän, Mab-nimisen tytön, joka on samalla luokalla Davidin kanssa. David ja Mab hautovat munan, ja kun se kuiriutuu David haluaa pöllölle nimeksi Kuningas Arthur.

Pöllön kautta David oppii monta asiaa elämästä ja huomaamattaan hän oppii ottamaan myös vastuuta, hyvässä ja pahassa. David on elämänsä aikana asunut monessa eri perheessä, mutta nyt hän näyttää pikkuhiljaa löytävän kodin "Mummin" luota.

Koska aikaisemmat Haydenin kirjat ovat olleet joko fiktiivisiä tai tosielämään perustuvia, ne ovat kuitenkin suunnattu aikuisille. Tässä nuortenkirjassa silmääni pisti vähän turhan selvä opettaminen. David osasi yllättävän hyvin eritellä tunteitaan, ja jopa puhuikin niistä, mitä tuskin oikeassa elämässä tapahtuisi. Lisäksi oikean ja väärän selvittäminen oli paikoin hieman turhankin rautalankamaista. Toisaalta voi olla, että olen aikuistunut itse liikaa enkä osaa enää ajatella riittävän nuorekkaasti. Toivoisin kuitenkin, että omat lapseni lukisivat tämän teoksen jonain päivänä. Tämmöiset aiheet ovat aina ajankohtaisia.

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Joulupukin kääreistä paljastui tämmöinen pokkari. Kirjailija oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta rohkeasti tartuin tähän lahjakirjaan. Kaipa tuo nimikin kiinnosti, sekä tietysti lupaava takakannen teksti.

Kirjan päähenkilö on nuori Jan Hauger. Hän on tehnyt useita sijaisuuksia eri päiväkodeissa ja nyt hän on hakemassa paikkaa Sankta Patrician oikeuspsykiatrisen sairaalan päiväkodista. Päiväkodissa on sairaalan potilaiden lapsia, jotka pääsevät tapaamaan vanhempiaan maanalaista käytävää pitkin. Janin tehtävä on muun muassa saattaa lapsia tapaamishuoneeseen ja jossain vaiheessa hän päätyy myös epäviralliseksi posteljooniksi, sillä sairaalan tulevaa ja lähtevää postia valvotaan tarkoin.

Teoksessa vuorottelee nykyhetki, Janin ensimmäinen työpaikka Ilves ja siellä kadonnut pikkupoika sekä Janin varhaisnuoruudessa vietetty aika Nupo:lla (nuorisopsykiatrian poliklinikka), missä hän tutustui Alice Rami nimiseen tyttöön. Juuri Rami on syy, miksi Jan hakeutuu Sankta Psykon läheisyyteen. Rami on sairaalan asukkaana, tai näin lukijalle ainakin uskotellaan. Jan ja Rami ovat ystäviä, joiden yhteydenpito on loppunut Nupo:n aikoihin. Jan yrittää saada yhteyden ystäväänsä.

Luin tarinaa ensin vähän kerrallaan, mutta viimeiset sata sivua luin yöunieni kustannuksella. Jotenkin loppu vain imaisi mukaansa ja pudotti kovaa ja korkealta. Jouduin lukemaan viimeistä lukua uudelleen päivänvalossa muutaman kerran, että sain palaset loksahtamaan kohdalleen. Enkä oikeastaan tiedä vieläkään ketä tässä höynäytettiin pahiten, Jania vai lukijaa. Tietyllä tavalla paha sai kuitenkin palkkansa vaikka toisaalta Janin ja Ramin kohtalo jäi kutkuttavasti auki.

Leena Lehtolainen: Tuulen puolella

Kirjastosta lainattu Maria Kallio -dekkari-äänikirja. Joskus aikaisemminkin olen tämän lukenut, mutta en muistanut loppuratkaisua.

Maria palaa töihin uuteen virkaansa äitiysloman jälkeen. Pian jaos saa tutkittavakseen Juha Merivaaran kuoleman. Oudoksi jutun tekee tasan vuosi sitten tapahtunut onnettomuus ruumiin löytöpaikalla. Silloin kyseessä oli Marian ex-poikakaveri Harri, joka työskenteli Merivaara yhtiössä.

Maria tasapainoilee äitiyden ja työn välillä. Yllättäen Marian kollega Pertti Ström tekee itsemurhan, joka aiheuttaa Marialle lisää ajatuksia. Merivaaran surmassa epäillään vaimo-Annea, tytär-Riikka, poika-Jiriä, Riikan poikaystävää Tapio Holmaa, Juhan velipuolta Mikkeä, tämän äitiä ja ystävää. Marialla on helliä tunteita Mikkeä kohtaan, mutta varsinaista syrjähyppyä ei kuitenkaan tapahdu.

Lopulta murha selviää kun Harrin kuolemaan liittyy myös outoja piirteitä. Merivaara on tehnyt ympäristörikoksen, ja Harri on sanut tämän selville. Merivaara itse kuolee kun velipuoli pääsee Harrin surman jäljille. Mikke yrittää vielä karkuun veneellään.

Jarkko Sipilä: Luupuisto

Uusin ja tähän mennessä viimeisin ilmestynyt Takamäki. Sarjan 14:sta teos lainattu kirjastosta. Täytyy sanoa, että nämä ovat parantuneet todella paljon. Nyt kun olen lukenut näitä oikein urakalla niin näen niin kirjailijan kun hahmojen kehityksen. Lisäksi tekniikan kehitys näkyy teoksissa hyvin.

Tällä kertaa ollaan raiskaajien kintereillä. Kaikki alkaa kun puistosta löytyy luun pala ja lopputuloksena paljastuu iso juttu. Suhonen painii henkilökohtaisen kriisn parissa ja lukijalle jäi sellainen olo, että tämän teoksen huumejutuista kuullaan vielä.

Jarkko Sipilä: Valepoliisi

Ja sitten taas takaisin Sipilän pariin. Takamäen 13. tapaus, lainattu kirjastosta. Kyllä se vain niin on, että nyt loppua kohden nämä vain paranevat. Tässä tapauksessa Takamäen ryhmä tutkii outoa pahoinpitelyä sekä amerikkalaisen ruumista. Jutun takana pyörii mamu-porukkaa, huumeita ja rahaa. Mamut ovat tässä tapauksessa arabeja.

Mukaan tulee myös FBIn kaveri rapakon takaa, vaikka lukija epäileekin onko tämä oikea poliisi. Näin kuitenkin taitaa olla. Päärikollinen saadaan kiinni, mutta rahat katoavat. Esillä ovat kaikki tutut tutkijat tasapuolisesti, vaikka Suhonen nostaakin taas päätään hyörimällä kentällä ja palloilemalla alasti kadulla ranteet nippusiteissä. Pahoinpidelty mieskin paljastuu Takamäelle syvälle soluttautuneeksi poliisiksi. Törmäyskurssilla on poliisin oma organisaatio, Supo ja krp eivät halua jakaa tietojaan "taviksille", mutta juttu pysyy ihme ja kumma Takamäen hyppysissä.

Dan Brown: Meteoriitti

Hah, pitkästä aikaa muutakin kun Sipilää. Tämä löytyy omasta hyllystä ja olen lukenut vuosia sitten. Nyt lainasin äänikirjana kirjastosta, sillä en muistanut kuinka tämä päättyi. Kuuntelu kannatti, sillä loppu oli yllättävä ja jutun pahiskin oli viimeinen jonka olisin voinut kuvitella rooliin.

Tarina alkaa, kun Nasa ilmoittaa tehneensä merkittävän löydön pohjoisjäätiköltä. Löytö paljastuu meteoriitiksi, minkä sisällä on fossiileja. Niin Nasan tutkijat kuin puolueettomat ulkopuoliset tahotkin ovat innoissaan, todiste maapallon ulkopuolisesta elämästä!

Mukana on myös tiivistäjä Rachel, joka tekee työkseen raportteja valkoiseen taloon. Hänen isänsä pyrkii seuraavaksi presidentiksi, mutta on törmäyskurssilla tyttärensä kanssa. Meteoriitti löytö alkaa paljastua huijauksesksi ja useampi siitä tietävä menettää henkensä. Rachel pääsee pakenemaan kahden tutkijan kanssa ja onnistuu pelastamaan heidät SOS signaalilla jäälautalta armeijan sukellusveneeseen.

Presidentti, joka ei tiedä huijauksesta, ehtii kertoa merkittävästä löydöstä ennen kuin Rachel tavoittaa hänet uusien tietojen kanssa. Rachelin ja tutkijoiden perässä on eliittijoukko, jota johtaa korkean tason henkilö. Hetken lukija luulee joukon johtajan olevan valkoisen talon pääneuvonantajan, mutta todellinen johtaja onkin Rachelin oma esimies.

Hätäpäissään Rachel on lähettänyt todisteet meteoriitista isälleen, ja tämä aikoo käyttää niitä omassa poliittisessa valtapelissään. Yritys epäonnistuu, kun hänen (entinen) avustajansa sotkee viime hetkellä kirjekuoret. Tiedotustilaisuudessa toimittajien käsiin päätyykin senaattorin ja avustajan seksikuvat.

Kerronta on mukaansatempaavaa ja hyvin informatiivista. Lukijalle kerrotaan useista mielenkiintoisista asioista, huomaa että kirjailija on tehnyt taustatyönsä. Juonenkäänteet ovat herkullisia ja erittäin jännittäviä. Lopputulos on kuitenkin onnellinen kaikille osapuolille, jopa presidentille joka joutui myöntämään huijauksen.

Jarkko Sipilä: Suljetuin ovin

Kirjoitin eilen, että Muru oli tähän astisista paras, mutta eipäs ollutkaan. Tämä kahdestoista Takamäki vie voiton. Edelleen kirjastosta lainasin tämän, eikä tässä ollut mitään muuta vikaa kuin yksi kirjoitusvirhe sivulla 288. Latvian pääkaupunki Riika taivutetaan Riiasta eikä Riikasta, kuten Sipilä toimittajana sen väärin taivuttaa. Tämmöinen pieni virhe syö yllättävän paljon uskottavuutta lukijan silmissä.

Mutta kirjan tapahtumiin. Raiskauksen uhriksi joutunutta naista tylytetään törkeästi oikeussalissa, teon tehnyt mies selviää ehdollisella ja kehuu asialla kavereilleen. Raiskattu nainen tekee itsemurhan ja poliisi yritä kovistella tekijää ottamaan tästä vastuuta. Samaan aikaan Takamäen talo palaa, ja häntä epäillään jopa vakuutuspetoksesta. Onneksi Nykänen krp:stä ehtii väliin ja jutun tutkinta siirtyy sinne.

Raiskaaja linkittyy moneen kirjan rikokseen, mutta hänet ehditään eliminoida ennen kuin poliisi saa hänet kiinni. Suhonen lavastetaan huumekauppiaaksi ja Joutsamon yli meinataan ajaa. Joku haluaa todellakin kostaa Takamäen porukalle. Tekijä löytyy vankilasta ja on edellisestä kirjasta tuttu Jortamo. Myös Jose pyörii kuvioissa mukana ja kantaa kaunaa Suhoselle. Onneksi mies saadan kuitenkin kiinni ja toivon mukaan vastuuseen teoistaan, vaikka siihen saakka tässä teoksessa ei päästäkään. Takamäki, Joutsmo, toimittaja Römpötti ja asianajaja Lind houkutellaan ravintolaan ja lopputuloksena on pommi-isku. Vain Lind kuolee, muut selviävät pahoin vammoin.

Se mikä tästä teki niin hyvän, oli monitahoisuus. Yksi rikollinen pyöritti montaa juttua, eikä lukijallekaan paljastettu liikaa liian aikaisin. Jännitys säilyi hyvin yllä, ja etenkin epätietoisuus tuon pommi-iskun osalta sai kiemurtelemaan.

Pöydällä odottaa vielä kaksi Takamäkeä. Sitten tämä luku-urakka loppunee hetkeksi.