Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Ihana Flavia de Luce -uutuus! Sain tämän kirjastosta suht nopeasti, sillä tajusin laittaa itseni varausjonoon tarpeeksi ajoissa. Nämä todellakin paranevat kerta kerralta, Flavia on ihan huippu tyyppi!

Kirjan viimeinen lause sai kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää, ja tavallaan myös selitti teoksen suomenkielisen nimen Loppusoinnun kaiku kalmistossa. Tämä teos jäi todellakin hetkeksi kaikumaan lukijan mieleen kun kirjan kannet olivat sulkeutuneet.

Kaikki alkaa siitä, kun 500-vuotta haudassaan maannut Pyhä Tancred päätetään kaivaa ylös haudastaan tutkimuksia varten. Flavia on tietenkin innokkaana ensimmäisenä paikalla, mutta pahaksi onneksi haudasta paljastuukin kirkon kanttorin ruumis. Murha on Flavian laskelmien mukaan hänen viides, ja innokkaasti nuori kemisti käykin toimeen!

Flavialla on kaksi kilpailevaa salapoliisia, neiti Tanty, innokas laulaja sekä Adam Sowerby, siementutkija ja kasvitieteilijä. Neiti Tanty ei vaikuta kovin pätevältä kilpailijalta, mutta Adam tekee tutkimuksia tosissaan, vaikkakin hänen toimeksiantajansa jääkin salaisuudeksi. Hän kuitenkin auttaa Flaviaa, vaikka minä välillä epäilinkin miehen tarkoitusperiä.

Tässä teoksessa Flavia on jälleen monta askelta poliisin edellä, ja saa lopulta esitellä tutkimustensa loppupäätelmät komisaario Hewittille. Murhan takana on sekä mustasukkaisuus, tai rakkaus sekä raha, sillä Pyhän Tancredin haudasta on kähvelletty arvokas timantti, Luciferin sydän, jonka Flavia on nielaissut eikä siitä enää kuulla teoksen aikana.

Olin iloinen Flavian puolesta, että pahimmat sodat hänen ja sisarien välillä näyttivät olevan ohi. Ainakaan tässä kirjassa Flaviaa ei nöyryytetty, vaan hän jopa lähentyi siskojensa kanssa. Toki asiaan saattoi vaikuttaa, että vanhin siskoista, Feely, suunnittelee häitä. Lisäksi teoksen loppuhuipennus aivan viimeisillä sivuilla oli sellainen, jonka jälkeen olisin toivonut että minulla olisi seuraava osa käteni ulottuvilla. Mutta ei auta muuta kuin jäädä odottelemaan seuraavaa osaa, sillä näitä on vielä neljä suomentamatta, enkä toki tiedä onko kirjailijalla aikomus kirjoittaa vielä uusia Flavia-dekkareita.

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Jes, lisää Flavia de Lucea! Lainasin tämän kirjastosta ja luin hujauksessa. Kyllä tämä neiti on onnistunut valloittamaan sydämeni!

Joulu on ovella ja Flavia on vakaasti päättänyt napata itse Joulupukin, siskot kun väittävät että hän on pelkkä taruolento. Samaan aikaan Buckshawiin saapuu filmiryhmä kuvaamaan elokuvaa jonka päätähtenä on näytelijätär Phyllis Wyvern. Flavia pääsee heti kuuluisuuden suosioon, ja hänen sisarensa onnistuvat nolaamaan itsensä täydellisesti. Mutta eipä aikaakaan kun Phyllis löydetään kuolleena ja Flavian on jälleen aika ryhtyä ratkomaan rikosta. Syylliset löytyvät, vaikka Flavia onkin vähällä menettää henkensä.

Tällä kertaa juoni oli mielestäni suoraviivaisempi ja selkeämpi kuin edellisissä kirjoissa. Enkä tarkoita että se olisi huono asia, päin vastoin. Pidin siitä ettei ylimääräisiä rönsyjä ollut vaan teksti eteni määrätietoisesti eteenpäin. Mukana oli monia edellisten kirjojen hahmoja, joten tämä vahvistaa ajatusta siitä että nämä kannattaa lukea järjestyksessä. Oman mielenkiintoisen lisänsä tarinaan toi "suljettu huone" -asetelma. Lumi on saartanut Buckshawin, joten murhaajan on pakko olla edelleen sisällä kartanossa. Tosin siellä on väkeä pilvin pimein, sillä paikalla on kuvausryhmän lisäksi puoli Bishop Lacelya.

Aiemmissa teoksissa, kuten tässäkin Flavia riitelee isosiskojensa Daffyn ja Feelyn kanssa. Tämä jatkuva riitely toisaalta antaa Flavialle voimia, toisaalta tekee hänet erittäin surulliseksi. Harriet-äidin muisto on jatkuvasti läsnä, ja isot siskot kiusaavat Flaviaa sillä ettei äiti muka rakastanut tätä oikeasti. Tämän teoksen lopussa tosin näykyi pieniä viitteitä siitä, että tilanne saattaisi olla menossa parempaan suuntaan. Aika näyttää mitä tulevissa kirjoissa tulee tapahtumaan! Mutta itse suren Flavian julmaa ja yksinäistä elämää, tosin heidän suvussaan asioista ei ole ollut tapana puhua saatikka näyttää tunteitaan avoimesti.

Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa Flavia de Lucea, nämä tuntuvat paranevan kerta kerralta!

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Kolmannen Flavia de Lucen lukemisen aloitin jo kesäkuussa, mutta lukemissa oli useamman viikon tauko, joten lopettelin teoksen vasta heinäkuun puolella. Tässä kirjassa oli muuten maailman pisimmät ja tylsimmät kiitokset! Ymmärrän kyllä, että kirjailija haluaa kiittää häntä auttaneita henkilöitä, mutta jostain syystä ajattelin että tässä on kiitelty aivan kaikki mahdolliset ja mahdottomat henkilöt. Joskus kiitoksia on mukava lukea, mutta nämä olivat puuduttavat.

Mutta sitten itse teokseen. Flavia kohtaa markkinoilla mustalaisen joka ennustaa hänelle. Pian mustalaisen teltta syttyy tuleen ja Flavia saattelee vanhan naisen vankkureineen lepäämään. Tosin pian samainen mustalaisnainen löytyy henkihieverissä ja Flavia hälyttää apua. Mustalaisen lapsenlapsi ilmestyy seudulle ja Flavia tutustuu häneen. Pian löytyy myös ensimmäinen ruumis ja Flavia pääsee jälleen selvittelemään murhaa.

Tämän teoksen aikana arvasin jo jossain vaiheessa loppuratkaisun, tai ainakin osan siitä. Siitä huolimatta tämä oli mukavalukuinen ja hyvä. Ihmettelen vain välillä de Lucen perheen suhteita ja pidättyneisyyttä. Harriet-äidin haamu häälyy koko perheen yllä, mutta hänestä ei juuri puhuta. Vanhemmat sisaret kiusaavat Flaviaa urakalla, ja hän yrittää parhaan taitonsa mukaan kostaa heille. Eversti-isä on vetäytynyt työhuoneeseensa ja tutkii postimerkkejään, vaikka teoksen lopussa hän antaakin Flavialle uskomatonta, vaikkakin sanatonta tunnustusta.

Pidän näistä teoksista paljon. Tyyli on mukaansatempaavaa ja juoni mielenkiintoinen. Välillä pohdin onko Harriet oikeasti kuollut, vai ilmestyykö hän jonain päivänä takaisin? Onnettomuus vuorilla on kuitenkin helppo lavastaa. Asia jää nähtäväksi, sillä näitä Flavia-teoksia on lisää, osa tosin veilä suomantamatta.

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Tämän toisenkin Flavia de Lucen luin jo kesäkuun puolella. Heti ensimmäisen osan lopetettuani, sillä niin paljon ihastuin tähän tyyliin. Teksti on mutkatonta, mutta juoni pysyy hyvin kasassa. Lukijalle paljastetaan riittävästi, mutta ei liikaa. Näitä teoksia onkin verrattu Viisikkoon ja Agatha Christien Neiti Marpleen, ja samaa tyyliä on kyllä havaittavissa. Sopivan kevyttä mutta kuitenkin jännittävää kesälukemista.

Tässä toisessa osassa Flavia pääsee ratkomaan nukketaiteilijan yllättävää kuolemaa, mikä tietenkin paljastuu pian murhaksi. Kiertävän nukketeatterin auto on mennyt rikki juuri Bishop's Laceyn hautausmaan kulmalla. Taitelijat tienaavat korjausrahat järjestämällä kaksi näytöstä seurakuntatalolla, mutta juuri toisen näytöksen lopulla mestari romahtaa kulisseista keskelle lavaa kuolleena. Flavia hääräilee koko ajan mukana auttamassa milloin missäkin askareessa, joten näin ollen hän on myös mukana molemmissa näytöksissä.

Poliisi ryhtyy tietenkin selvittämään murhaa, mutta Flavia ei jää odottamaan poliisin virallista raporttia. Hänen omissa tutkimuksissaan selviää, että jäljet johtavat niin Gibbetin metsään kuin sen läheiselle Culverhouse Farmille. Totuus on monimutkainen, eikä poliisilla ole hajuakaan tapahtumien kulusta. Joten niinpä Flavia selvittää komisaario Hewittille reippaasti mitä oikein tapahtui ja miksi. Flavia on aivan ihastuttava nuori neiti!

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Olin kesäkuun alussa Suomalaisessa kirjakaupassa pokkari-ostoksilla, tämä on jo monen vuoden perinne, sillä pokkarialesta tekee yleensä mielenkiintoisia löytöjä. Kassalla maksaessani satuin kysymään myyjältä, että mitä nuo pastelli-kantiset pokkarit oikein ovat ja ovatko ne hyviä? Myyjä innoistui suosittelemaan, ja sanoi niiden olevan hänen omia suosikkejaan. Näin kolme ensimmäistä Flavia de Luce pokkaria päätyi omaan kirjahyllyyni.

Tämän ensimmäisen luin jo kesäkuussa, mutta reissujen vuoksi en ole päässyt kirjoittamaan aikaisemmin.

En oikein tiedä mikä olisi sopiva sana kuvaamaan näitä teoksia. Dekkareita nämä ovat, sillä jokaisessa ratkotaan murhamysteeriä. Mutta erilaiseksi ja erikoiseksi kirjat tekee niiden päähenkilö, 11-vuotias Flavia de Luce, joka elää syrjäisessä englantilaisessa kartanossa yhdessä kahden isosiskonsa sekä isänsä kanssa. Lisäksi heillä on uskollinen Dogger, yhditetty hovimestari, autonkuljettaja ja sekatyömies. Flavia on innokas kemisti ja viettääkin paljon aikaansa suuren kartanon laboratoriossa, minkä hän on perinyt kauan sitten kuolleelta sukulaiseltaan. Flavian äiti, Harriet, kuoli tytön ollessa pieni, ja hänen muistonsa häälyy koko ajan talossa ja sen asukkaiden mielissä. Flavia käy jatkuvaa kamppailua sisarustensa kanssa, ja tuntuu että Flavia on yksin kahta vastaan. Kepposia ja rumempiakin kostotoimia tehdään puolin ja toisin. Tyttöjen isä, eversti de Luce on innokas postimerkkeilijä, ja viihtyykin enemmän kokoelmansa kuin tytärtensä parissa. Flavialla on taipumus törmätä kuin vahingossa kuolleisiin, joten hän ryhtyy salapoliisiksi ja työntää nenänsä jokaiseen seudun rikokseen. Tämä ei ole komisaario Hewitt mieleen, joka yrittää ratkoa myös murhia, vaikka toisaalta pinnan alta aistiikin, että komisaario pitää Flaviasta ja ottaa tämän avun mielellään vastaan.

Ensimmäisessä kirjassa Flavian perheen puutarhasta löytyy ruumis. Vain edellisenä päivänä keittiön portailta löytyi kuollut lintu postimerkki nokassaan. Flavia ryhtyy selvittämään kuka kuollut oikein on, ja käykin selville että Flavian isä on tuntenut tämän nuoruudessaan. Eversti de Luce pidätetään, mutta Flavia yrittää pelastaa isänsä tunnustamalla murhan. Poliisi ei ole mielissään tällaisesta, tai siitä että Flavia suorittaa omia tutkimuksiaan. Flavian onnistuu kuitenkin saada selville, että kaikki liittyy postimerkkeihin ja osittain hänen isänsä opiskeluaikaan. Lopulta kaikki tietenkin selviää, ja Flavia saa kiitosta avustaan.