Näytetään tekstit, joissa on tunniste Miki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Miki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Uusi suomalainen naisdekkaristi. Huomasin tämän esikoisteoksen jo keväällä, mutta odotin että ilmestyisi pokkarina. Lopulta ostin kuitenkin Miki-kirjana, kun halusin päästä tutustumaan uuteen hahmoon.


Anna Fekete on lapsena Suomeen muuttanut Jugoslavian unkarilainen. Hän on kouluttautunut poliisiksi ja saanut nyt ensimmäisen vakipaikkansa rikostutkinnasta. Vastassa on tietenkin perus-persu työpari, joka laukoo mielipiteensä päin Annan naamaa. Lisäksi Anna saa heti vastaansa omituisen murhan. Lenkkeilijä on tapettu kesken lenkin kylmäverisesti ja taskusta löytyy omituinen koru. Murhia tapahtuu vielä kaksi ennen kuin rikollinen saadaan kiinni.

Toinen taustalla pyörivä juttu koskee Suomessa asuvaa kurdiperhettä. Anna on varma, että perheen teini-ikäinen tytär pakkonaitetaan, mutta todisteita ei ole riittävästi. Anna päättää pitää itse perhettä silmällä.

Pidin teoksen tyylistä. Myös loppu saa kiitosta, se yllätti lukijan mutta ei ollut mitenkään yliampuvan ärsyttävä. Hommat saatiin vedettyä kivasti pakettiin, mutta hieman jäi nälkä lukea lisää. Onneksi Hiekkapelto on julkaissut jo toisenkin Anna Fekete-dekkarin, joten eiköhän sekin jossain vaiheessa eksy kirjahyllyyni.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Ensimmäinen Miki-kirjani. Olen odottanut tämän teoksen ilmestymistä pokkarina, mutta kun näin tämän Miki-kirjana päätin kokeilla tätä uutta formaattia. Joten ensin sananen tästä uudesta kirjamuodosta.

Tykkäsin lukea Miki-kirjaa. Teksti on normaalin kokoista mutta sivut ovat ohuet kuin virsikirjassa tai raamatussa. Alussa häiritsi hieman kun teksti paistoi toiselta puolelta, mutta siihen joko tottui tai opin kallistamaan teoksen sellaiseen kulmaan ettei se enää häirinnyt. Mukavinta kirjassa oli sen pieni koko, joten se kulki kätevästi taskussa paikasta toiseen niin mökillä kuin kotonakin :) Nyt odotankin, että Miki-kirjoina ilmestyy lisää suosikkejani. Niin, ja hinta oli minusta kohtuullinen. Hieman pokkaria kalliimpi mutta vain muutaman euron. Kovakantista kirjaa huomattavasti halvempi. Ja koska itse kuulun siihen kategoriaan mille sisältö on tärkeintä, en välitä missä muodossa nautin kirjani, kaikki käy!

Sitten itse teokseen. Kirjahyllyssäni on kirjailijan aikaisempi teos Tuhat loistavaa aurinkoa, minkä olen lukenut joitain vuosia sitten. Siitä joskus ihan oma postaus tänne, kunhan ehdin. Joten kirjailijana Hosseini on tuttu, samoin hänen teemansa. Toisaalta olin yllättynyt, kun tässä teoksessa ei ollut niin kantaa ottava asenne, mitä muistelen tuosta aikaisemmasta.

Ja vuoret kaikuivat kertoo sisaruksista, jotka merkitsevät toisilleen koko maailmaa. Isoveli ja pikkusisko joiden elämä muuttuu eräänä päivänä eikä palaa enää koskaan ennalleen. Hienosti monen henkilön kautta kerrottu tarina herättää ajatuksia mikä merkitys kohtalolla, sattumalla ja valinnoilla onkaan elämässä. Kurkistus mahdollisuuksien viidakkoon valottaa sanottomasti sen toisen puolen kuinka tapahtumat olisivat voineet mennä.

Olen usein niin sanotusti takki tyhjänä, kun lopetan kirjan lukemisen. Tämän teoksen jälkeen oloni oli ennen kuulumattoman tyhjä. Usein pystyn kuitenkin ajattelemaan, että teos oli hyvä tai huono, ihana tai surkea, koskettava tai tylsä. Nyt en tuntenut mitään. Oliko loppu pettymyt? Kyllä ja ei. Olisinko halunnut siitä toisenlaisen, sellaisen ruusuisen hempeän? Ehkä. Mutta parempi kuitenkin näin.

Yksi asia mistä pidin aivan valtavasti on se, kuinka paljon sanotaan ilman sanoja. Hyvä kirjailija ei aliarvioi lukijaansa ja väännä rautalangasta jokaista ajatustaan. Tässä teoksessa oli monta kohtaa, joissa lukija sai itse tuntea oivaltamisen riemua.

Hankalinta on varmaan kategorisoida tämä teos. Se ei ole historiallinen eikä romanttinen. Se ei ole dekkari eikä jännitystä. Ehkä se on vain yksinkertaisesti yhteiskunnallinen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...