Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lisbeth Salander. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lisbeth Salander. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. toukokuuta 2016

Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti

Kolmas ja viimeinen osa Millenium-trilogiassa. Tämä on ehkä paras näistä kolmesta! Asioita on paljon, mutta selitykset ja ratkaisut löytyvät juuri tässä osassa. Oman kirjahyllyn suosikkeja.

Tarina jatkuu oikeastaan saumattomasti siitä mihin edellinen teos jäi. Lisbeth kiidätetään sairaalaan ja hänen päästään poistetaan luoti. Lisbethillä on edessään pitkä toipumisjakso, minkä aikana hän myös ryhtyy valmistautumaan tulevaan oikeudenkäyntiinsä.

Parin oven päässä Lisbethistä Zalasenko eli hänen isänsä, suunnittelee kuinka pääsisi käsiksi tyttäreensä. Zala ei kuitenkaan ehdi toteuttaa aikomuksiaan, sillä hän saa yllättäen vieraan, joka ampuu hänet ja itsensä. Ruotsin tarkimmin varjeltu poliisiorganisaatio Sektio on kyllästynyt siivoamaan Zalasenkon jälkiä ja päättää itse siivota miehen pois.

Mikaelin sisar Annika ryhtyy Lisbethin asianajajaksi. Tosin hänellä on aluksi ongelmia sillä hän ei saa otetta Lisbethistä. Onneksi Mikaelilla on kuitenkin homma hanskassa ja suunnitelma valmiina. Tosin tämä suunnitelma paljastetaan lukijalle vasta itse oikeudenkäynnin aikana.

Monet muutkin ovat Lisbethin puolella, joten hän jää isoon kiitollisuuden velkaan useille eri tahoille. Tämä oli oikeastaan ainoa asia, joka jäi selvittämättä teoksen lopussa. Uskon, että kirjailijalla oli tarkoituksena palata näihin asioihin tulevissa teoksissa. Samoin kuin Lisbethin kaksoissisareen Camillaan.

Tämä teos on paksu ja juonenkäänteitä ja sivupolkuja löytyy pilvin pimein. Itse tykkään lukea tällaista polveilevaa teksitä jossa esiintyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Eräs sivupoluista on Erikan "syrjähyppy" maan suurimpiin kuuluvan lehden SMP:n päätoimittajaksi. Homma on lyhyt, sillä Erika saa uhkausviestejä sekä ymmärtää pian ettei hänen paikkansa ole näin ison toimituksen ohjaksissa. Paluu Milleniumiin on kivuton, mutta lukija jää hieman ihmettelemään tällaisen sivupolun perimmäistä tarkoitusta.

Sen lisäksi, että Mikael on panostanut Lisbethin oikeiudenkäynnin suunnitteluun hän jahtaa salaperäistä Sektiota. Samaan aikaan Sektio jahtaa häntä ja hommaa tarkkailee myös valtakunnansyyttäjä. Soppa on siis melkoinen ja uusia henkilöhahmoja (lähinnä poliiseja) tulee teoksen aikana pilvin pimein mukaan. Mikael aikoo julkaista tietonsa Sektiosta, mutta samaan aikaan häntä pyydetään avustamaan poliisin sisäisessä tutkinnassa. Melkoista taiteilua siis!

Lisbeth saa Mikaelin avulla kämmentietokoneen, jolla hän muotoilee omaelämänkertansa oikeudenkäyntiinsä. Lisbeth pysyy myös uskollisena tavoilleen, eli hän ei puhu poliisin tai psykiatrin kanssa. Vaikka Lisbeth on suljettuna sairaalaan, hänen hakkeriystävänsä auttavat muutaman tietokoneen hakkeroinnissa ja näin Lisbeth ja Mikael saavat haltuunsa merkittäviä tietoja, jotka myös auttavat oikeudenkäynnistä.

Itse oikeudenkäynti on mielenkiintoinen (mutta ehkä hieman yliampuva) prosessi. Muistan, että ensimmäisen lukukerran jäljeen olin mykistynyt, mutta nyt kolmannella kerralla olin jopa hieman pettynyt. Koko oikeudenkäynnin tarkoitus oli lytätä psykiatri Peter Teleborian ja vapauttaa Lisbeth holhouksesta. Syytteet Lisbethiä kohtaan olivat oikeastaan hyvin hatarat ja mielikuvituksettomat, eikä niiden perusteella hänen olisi todellakaan tarvinnut olla suljettuna sairaalassa. Kirjailija halusi kuitenkin luoda kunnon salaliittoteorian Lisbehin ympärille, ja siinä hän kyllä onnistui hyvin. Oikeudenkäynti päättyy siis hyvin, ja Lisbeth saa vapautensa.

Mitä Sektioon, eli tuohon salaperäiseen järjestöön tulee, niin konnat napataan kiinni, mutta siihen juttu sitten jääkin. Itse syytteisiin tai oikeudenkäyntiin asti ei päästä. Ryhdyin miettimään, että olikohan kirjailijan taroitus perehtyä Sektioon vielä sarjan neljännessä osassa sillä sen verran avoimia kysymyksiä jäi ilmaan tämän osalta.

Teoksen lopussa selviää kuinka satumaisen rikas Lisbeth on ja kuinka hän pohtii rahoilleen käyttötarkoitusta. Lisbeth kohtaa myös velipuolensa Ronald Nidermannin ja tämäkin tarinan palanen saadaan pääteltyä. Viimeisillä riveillä Lisbeth suostuu päästämään Mikaelin jälleen takaisin elämäänsä, ystävänä.

Pidän tästä trilogiasta todella paljon. Mutta nyt huomasin tällä kolmannella lukukerralla kuinka paljon tarinassa on toistoa ja myös turhaa höpinää. Paksu kirja on mukava silloin kuin tarina kulkee koko ajan tasaisesti, mutta tämä olisi jopa voinut päättyä oikeudenkäyntiin. Sen jälkeen kuitenkin selvitettiin seikkaperäisesti Lisbethin omaisuutta ja hetkellistä juomista, sekä tehtiin selvää Nidermannista.

Se täytyy kyllä myöntää, että näin hyvään ideaan ja toteutukseen en ole tämän jälkeen törmännyt. Useita ruotsalaisia dekkareita on verrattu tähän, mutta ne eivät pääse lähellekään. Lisbethiä tullee iso ikävä, vaikka tiedänkin että pääsen tutustumaan häneen aina uudestaan näiden teosten kautta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

Toinen osa Millenium-trilogiaan, ja yksi suosikkikirjoistani. Löytyy omasta kirjahyllystä. Teos jatkaa hieman epäsuorasti ensimmäistä osaa, mutta tässä hypätään aivan uuteen ulottuvuuteen.

Tarina alkaa Lisbethin reissulta ulkomailla. Rahat hän sai edellisen teoksen lopussa ja on nyt upporikas. Mikael puolestaan ryhtyy yhteistyöhön toimittaja Dag Svenssonin ja tämän avovaimon Mia Bergman kanssa. Mia on tehnyt ihmiskauppaa käsittelevän väitöskirjan ja Dag tutkii tarkemmin aihetta ja haluaa Milleniumin julkaisevan asiasta kirjan.

Lisbeth ostaa uuden asunnon Tukholmasta, sisustaa sitä, hengailee ystävänsä Mimmin kanssa ja ottaa yhteyttä entiseen holhoojaansa Holger Palmgreniin. Välit Mikaeliin hän on katkaissut kokonaan, vaikka mies yrittääkin ottaa häneen yhteyttä.

Yllättäen Mikaelin ystävät Dag ja Mia murhataan, ja syyttävä sormi osoittaa yllättäen Lisbethiin. Löytyy vielä kolmas ruumis, Lisbethin holhooja Nils Bjurman ja soppa on valmis. Lisbeth leimataan psykopaatiksi himomurhaajaksi, ja vain muutama ihminen on varma Lisbethin syyttömyydestä.

Mikael ryhtyy selvittelemään Lisbethin syyttömyyttä. Hän on varma, että Dagin kuolema liittyy jotenkin kirjaan mikä hänen oli tarkoitus julkaista. Yllättäen esiin putkahtaa nimi Zala. Selviää, että Zala on lyhenne Zalatsenkosta, ja lopulta paljastuu että mies on Lisbethin isä.

Lisbeth seuraa ajojahtiaan kiinnostuneena ja ottaa lopulta yhteyttä myös Mikaeliin. Mutta siinä vaiheessa, kun Lisbethin ystävätär Mimmi kidnapataan ja nyrkkeilijä Paolo Roberto pelastaa tytön Lisbeth päättää että nyt saa riittää. Hän ryhtyy selvittämään "vaalean jättiläisen" eli Ronald Niedermannin taustoja, sillä Lisbeth tietää että jäljet johtavat Zalan luo. Lisbeth haluaa tehdä tilit selviksi isänsä kanssa.

Zala on mielenkiintoinen tapaus. Hän on entinen Neuvostoliiton vakooja, joka on loikannut Ruotsiin 1970-luvulla. Zala on Säpön salaisuus, ja valikoitu joukko poliiseja suojelee miestä joka vuotaa heille tietoja idästä. Kun Zala toistuvasti pahoinpitelee Lisbethin äitiä, pikkutytön mitta tulee täyteen ja hän yrittää surmata miehen polttopullolla. Isku epäonnistuu, Lisbeth päätyy psykiatriselle, eikä kukaan usko kun hän yrittää kertoa isästään. Näin paljastuu syy, miksi Lisbeth ei luota virkavaltaan.

Teos päättyy Göteborgin lähelle, kun Lisbeth löytää isänsä ja Nidermannin ja yrittää tappaa molemmat. Zala ampuu tytärtään ja Ronald hautaa hänet elävältä. Lisbeth pääsee kuitenkin kaivautumaan ylös, ja palaa talolle viimeistelemään aikeensa. Mutta hänen voimansa hiipuvat. Mikael löytää kuitenkin ajoissa perille ja soittaa hätäkeskukseen.

Tarina jää niin kesken kun olla ja voi. Tämän teoksen jälkeen on aivan pakko tarttua trilogian viimeiseen osaan.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

Millenium-trilogian avaus. Mielestäni yksi parhaista teoksista joita olen lukenut. Tai oikeastaan koko trilogia pitäisi niputtaa yhdeksi ainoaksi kirjaksi. Lisbeth Salander on mainio tyyppi josta ei vaan voi olla pitämättä. Hän on persoona jonka toivoisi oikeasti olevan olemassa. Mikael Blomkvist on myös hyvä hahmo, mutta tuntuu aivan sivuhenkilöltä Lisbethin rinnalla.

Toimittaja Mikael on kirjoittanut paljastusjutun Wennerströmistä, mutta homma lässähtää ja Mikael menettää uskottavuutensa ja lisäksi vankilareissu kunnianloukkauksesta odottaa. Kuvan astuu vanhan teollisuussuvun entinen johtaja Henrik Vanger ja tarjoaa Mikaelille mahdollisuuden vetäytyä hetkeksi julkisuudesta. Mikaelin virallisena tehtävänä on kirjoittaa Vanger suvun tarina, mutta epävirallisesti Henrik toivoo Mikaelin ratkaisevan vuosikymmeniä vanhan rikoksen.

Vuonna 1966 Henrikin veljen tytär Harriet katoaa mystisesti. Kuka suvun jäsenistä on surmannut nuoren naisen? Mikael ei usko löytävänsä enää mitään uutta vanhasta, jo loppuun kalutusta tapauksesta, kunnes eräät valokuvat kiinnittävät hänen huomionsa. Pikku hiljaa Mikael pääsee totuuden jäljille, mutta on vähällä joutua itse suureen vaaraan.

Lisbeth on hakkerinero, jolla ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja tai kykyä empatiaan. Mikaeliin hän törmää tehdessään miehestä henkilökartoitusta Milton Securityn palveluksessa. Firman johtaja Dragan Armanski on palkannut tämän omituisen näköisen naisen ystävänsä Holger Palmgrenin pyynnöstä, eikä ole joutunut katumaan. Lisbetillä on ilmiömäinen kyky kaivaa esille tutkittavien synkimmät puolet kylmän viileään tyyliinsä. Lisbethillä on omituinen menneisyys, jota ei vielä tässä teoksessa raoteta kovin paljoa. Hän on kuitenkin holhouksen alainen, sillä ei suostu tekemään yhetistyötä minkään viranomaistahon kanssa.

Mikaelin tutkiessa Harriet Vangerin tapausta, hän saa yllättäen avukseen Lisbethin. Mikael tykästyy tyttöön, ja Lisbeth huomaa ihmeekseen että hänellä on tunteita Mikaelia kohtaan. Harriet löytyy lopulta ja homma on loppuunkäsitelty. Tosin Henrink Vanger on huijannut Mikaelia luvatessaan hänelle jymyuutisen Wennerströmistä. Lisbet tulee kuitenkin apuun, ja hakkeroi itsensä Wennerströmin tietokoneelle. Mikaelin lehti Millenium saa vuosisadan jutun, ja Mikaelin maine puhdistuu. Lisäksi Lisbeth saa bonuksena sievoisen summan Wennerströmin rahoja.

Vaikka tarina onkin tuttu, tämä on niin hyvin kirjoitettu että aina silloin tällöin teokset on mukava lukea uudestaan. Olen oikeasti todella pahoillani, että kirjailija on kuollut, sillä hänen oli tarkoitus kirjoittaa Mikaelista ja/tai Lisbethtistä kymmenosainen kirjasarja. Nämäkin kolme teosta on julkaistu vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.

torstai 17. maaliskuuta 2016

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

Osin tämän teoksen jo sen ilmestymisen aikaan. Kahdesti olen aloittanut tämän lukemisen, mutta molemmilla kerroilla en vain ole pystynyt lukemaan tätä loppuun. Sitten löysin teoksen äänikirjana kirjastosta, ja ajattelin että ehkä tämän pystyy kuitenkin kuuntelemaan.

No, mitähän tästä sanoisi? Muistan kuinka ahmin Stieg Larssonin Millenium-trilogian aikoinaan. Ne olivat jotain aivan uskomatonta luettavaa. Ihastuin Lisbethiin ensi silmäykseltä ja olin todella harmissani, kun kuulin että kirjailija oli kuollut. Mutta kun kuulin, että joku muu kirjoittaa hänen hahmoillaan, olin varma ettei siitä voi seurata mitään hyvää. Ja vaikka minulla olikin tämä ennakkoluulo, niin ei tämä teos kovin kummoinen ollut.

Omalla tavallaan tämä oli tiivistys Millenium-tirlogiasta. Osa juonenkäänteistä oli samoja ja aikaisempiin tapahtumiin viitattiin toistuvasti. Lisbeth auttoi taas kerran Mikael Blomkvistia jymy-uutisen kanssa ja samaan aikaan Lisbeth taistelee vääryyttä vastaan omalla tavallaan.

Jostain syystä tämän teoksen Lisbeth ei pääse lähellekään sitä aitoa ja oikeaa Lisbethiä. Tässä teoksessa Lisbethin hahmo jää vajaaksi, toimii väärin ja todella tyhmästi sekä ajattelee liikaa. En pitänyt tavasta miten hänestä kerrottiin, siitä mitä hänet laitettiin tekemään ja kuinka hän käyttäytyi. Lisbethiä ei tarvitse selittää, hän vain on mitä on. Se ei tässä onnistunut.

Teoksen pääteemoja ovat tietokonevakoilu, hakkerointi, tekoäly, sisarusviha, autismi ja oikeudenmukaisuus. Samoja teemoja siis kun Larssonin alkuperäisideassa, mutta huonosti toteutettuna. Toisaalta kerronnassa ei sinällään ollut vikaa, mutta tämä oli omalla tavallaan fani fictiota: tutut hahmot, uudet juonenkäänteet.

Itse asiassa juonenkäänteet ja -tapahtumat eivät olleet niin huonoja kun olisin voinut luulla. Mutta hahmot eivät vain toimineet kuten heidän olisi pitänyt toimia. Joten koska henkilöt eivät toimi, ei toimi tarinakaan. Hyvä kirja on kuitenkin monen asian summa, ja tässä osa jäi puolitiehen. Toivon, ettei Millenium-sarja saa enää tämän jälkeen jatkoa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...