Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Elokuussa suomeksi ilmestynyt uutuus pääsi kirjahyllyyni syyskuun lopulla. Voisi sanoa, että ahmin tämän nopeasti vaikka toisaalta yritinkin hidastella, sillä kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tosin tämän kirjan kohdalla mietin muutaman kerran, että onko tämä oikeasti niin älyttömän hyvä? Esimerkiksi Hinnelin rehtorin käytös oli omituista, ja kummasti ne asiat menivät useamman kerran juuri sillä tavalla kuin pitikin, tai vastaavasti umpikuja oli yllättävän ratkaisematon.

Baltimoren sukuhaaran tragedia jatkaa Marcus Goldmanin tarinaa, mikä alkoi jo Totuus Harry Quebertin tapauksessa. Marcus kertoo nyt oman sukunsa tarinan, ja tragedian mikä liittyy hänen suuremmoisena pitämiinsä Baltimoren Goldmaneihin. Lisäksi lukija saa kuulla myös Marcuksen henkilökohtaisesta elämästä mukaan lukien hänen rakkauselämänsä.

Marcuksen isän veli, Saul-setä on menestyvä asianajaja, hänellä on kaunis vaimo Anita, älykäs poika Hinnel sekä lähes adoptoitu toinen poika Woody, lahjakas jalkapalloilija. He asuvat komeassa talossa Oak Parkissa, viettävät kesät Hamptonsissa ja Floridassa. Marcus on onnekas kun saa viettää sekkujensa kanssa kaikki loma-ajat, yhdessä he muodostavat Goldmanin jengin. Marcus kadehtii niin setäänsä kuin serkkujaan ja toivoo olevansa yhtä hyvä ja arvostettu kun he ovat. Samalla Marcus häpeää omia vanhempiaan ja häpeää sitä että häpeää. On kuitenkin tullut aika selvittää totuus Baltimoren sukuhaarasta, sillä kaikki on romahtanut.

Tarina polveilee vuosien 1989 ja 2012 välillä. Vaikka teos on jaettu viiteen eri osaan, nämä eivät etene ajallisesti järjesteyksessä. Kaikki alkaa tietenkin nykyhetkestä, mutta varsinainen tarina koostuu takaumista ja muistoista. Lisäksi kirjailija onnistuu koukuttamaan hyvin lukijansa tämän tyyppisillä lauseilla: "Kuinka olisin voinut arvata, miten heille kävisi?" Eihän tämmöisen jälkeen voi muuta kuin lukea vielä yksi luku, tai kaksi!

Pidin kirjasta valtavasti. Se on hyvin kirjoitettu, mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Pienet puutteet ja omituisuudet hukkuvat suurenmoisuuteen. Tosin tämän jälkeen minulla ei ollut aivan niin innostunut olo kun Totuus Harry Quebertin tapauksen jälkeen. Tarina itsessään on hyvin surullinen, täynnä kateutta, häpeää, kilpailua, väärinkäsityksiä mutta myös anteeksiantoa, rakkautta ja lohtua. Kuten vanha sanonta, kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa, pätee myös Goldmanien suvun suhteen. Hämmentävää miten tietämättömyys voi vaikuttaa niin moniin asioihin ja niin pitkäksi aikaa. Yksityiset ajatukset ovat salattuja, mutta niiden ääneen sanominen voisi pelastaa niin paljon.

En voi olla pohtimatta aikooko Dicker rakentaa koko kirjailijan uransa Marcus Goldmanin varaan? Toki uusia tarinoita ja seikkauluita on varmasti jäljellä, mutta tämä teos oli minusta suht tyhjentävä kertonut Goldmanista. Toivon tietenkin hartaasti, että saan jonain päivänä lukea Dickerilrä uutta tuotantoa, ja vain aika näyttää minkälaisen tarinan hän päättää lukijoilleen kertoa.

Diana Gabaldon: Lordin yksityisasia

Gabaldon tunnetaan hänen Matkantekijä-sarjastaan, missä Claire ja James seikkailevat Skotlannissa ja Amerikassa. Hän on kuitenkin kirjoittanut muutamia "rönsyjä" eli tarinoita joissa esiintyvät Matkantekijä-sarjan sivuhenkilöitä. Eräs näistä sivuhenkilöistä on lordi John Grey, ylhäinen herrasmies jolla on erittäin läheiset suhteet Jamieen, monellakin tapaa.

Tämä tarina on ensimmäinen lordi Greyn oma kertomus. Vaikka teos lähteekin aika tahmeasti liikkeelle, loppuakohden löytyy Gabaldonille ominainen tyyli ja rytmi. Vaikka tapahtumissa ei ole mitään uutta ja erikoista Jamien ja Clairen tarinaan, niin silti tämä tarjoaa lukijalle mukavan välipalan tuosta maailmasta. Lisäksi on mielenkiintoista lukea tarkemmin lordi Greyn elämästä, hän on mielenkiintoinen hahmo.

Tarinassa on kaksi ongelmaa, jotka lopulta liittyvät yhteen. Ensinnäkin John Grey saa selville, että hänen serkkunsa sulhanen sairastaa ranskantautia. Kihlaus pitäisi purkaa, mutta Grey ei tiedä kuinka sen tekisi ilman että kummankaan osapuolen maine kärsii. Toiseksi Grey määrätään tutkimaan erään sotilaan murhaa. Tätä O'Connellia epäillään vakoojaksi, joten on tärkeää selvittää kenen kanssa hän on tehnyt kauppoja ja miksi hänet surmattiin. Kaiken keskellä Grey joutuu varomaan, ettei hänen homoutensa paljastu kenellekään.

Kirjailijan tyyliin kuuluu luoda sotkuinen ja monisäikeinen verkko, jossa lukija sitten kahlaa yrittäen löytää ratkaisun. Sivuhenkilöitä ja nimiä vilisee pilvin pimein ja viittauksia aiempiin ja tuleviin Matkantekijä-kirjoihin on paljon. Voi olla, ettei tämä anna paljonkaan sellaiselle, jolle tuo maailma ei ole ennestään tuttu. Ja kuinka tuttu sen sitten pitää olla, että tästä teoksesta saa jotain tolkkua?

Luin tämän ensimmäisen kerran vuonna 2006, sen jälkeen kun olin ahminut siihen mennessä ilmestyneet Matkantekijät. Tuosta lukukerrasta jäi kovin sekava olo, eikä teoksen idea oikein hahmottunut. Nyt toisella lukukerralla tätä samaa ongelmaa ei ollut, sillä maailma ja hahmot ovat paljon tutumpia (useamman lukukerran jälkeen). Mietin kuitenkin, että onko tämän tarkoitus olla jonkinlainen dekkari vai ainoastaan puhdas "rönsy" kirjailijan tuotannossa?

Kaari Utrio: Vanajan Joanna

Moneen kertaan luettu, ihana Ution teos keskiajan Ruotsi-Suomesta. Kuuluu oman hyllyn ehdottomiin suosikkeihin.

Ulf Acer on ylväs ja komea ritari, häntä painaa isänsurma, joka oli vahinko. Äitinsä Ingeborgin kuolinvuoteella hän kohtaa kauniin Joanna Herttuan, joka ei näytä hätkähtävän ritari Ulfin komeutta kuten muut. Ulf rakastuu kopeaan hämäläiseen neitoon, ja vaikka ei saakaan vastakaikua päättää seurata tätä Hämeeseen, missä Ulfin kaksoissisar Benedikta asuu miehensä Magnus Kasin kanssa.

Teos sijoittuu vuosiin 1377-1380. Keskeiset tapahtumapaikat ovat Hämeessä Hämeen linna, Vanajan Herttuan kartano sekä läheiset tilat Kautua ja Monittula. Lisäksi Ruotsissa ollaan Ängsössä ja Upsalassa. Ritari Ulf käy myös Riiassa ja Viljannissa.

Historialliset tapahtumat liittyvät kahden paavin olemassa oloon, ja vääntöön kumpi heistä on se oikea paavi. Ei-historiallinen juonikuovio on Monittullan Kallaksen tavoite päästä Hämeen ruhtinaaksi. Sitä varten hän on punonut suunnitelman saada kaikki Hämeen mahtitalot itselleen. Tähän on kuulunut muun muassa Joannan isän, Vanajan Herttuan hukuttaminen. Lisäksi hän on varustanut palkkasotureita Liivinmaalta aikomuksenaan vallata Hämeen linna.

Teoksen loppupuolella tarinassa vilahtaa myös Vallin herra Daniel Tulikilpi ja Raaseporin päällikkö Tord Bonde, jotka ovat enemmän esillä teoksessa Haukka, minun rakkaani. Pidän kovasti siitä, että näissä Utrion 1300-luvulle sijoittuvissa teoksissa nähdään tuttuja hahmoja ja kuullaan sivulauseessa heidän kuulumisiaan.

Ulfin ja Joannan rakkaustarina saa lopulta onnellisen päätöksen, kun Ulf poimii nääntyneen Joannan Hauttulan kirkon lattialta. Ennen sitä Joanna on ehtinyt olla naimisissa Kauttuan herra Meurakkaan kanssa sekä Monittulan Kallaksen kanssa. Meurakkaan kanssa Joanna on saanut tyttären, jonka syntymää Ulf oli todistamassa. Kallakselle Joannan naitti hänen velipuolnsa Arn, joka ymmärsi liian myöhän Kallaksen ahneuden.

Tällä kertaa en lukenut kirjaa kannesta kanteen, vaan silmäilin läpi ja muistuttelin tapahtumia mieleeni. Mutta uskaltaisin väittää lukeneeni tämän ainakin noin viisi kertaa!

Tove Jansson: Taikatalvi

Tämäkin teos löytyy omasta hyllystä, mutta lasten kanssa kuunneltiin kirjaston äänikirjana. Nämä muumit ovat kyllä niin hyviä! Sopivat niin lapsille kuin aikuisille.

Muumipeikko herää kesken talviunen. Maailma on muuttunut omituiseksi ja kummalliseksi, joka puolella on valkeaa lunta ja Muumipeikko kokee olevansa aivan yksin kylmässä maailmassa. Pikku Myystä ei ole Muumipeikolle seuraa ja Tuutikki suhtautuu kaikkeen hyvin ylimalkaisesti. Talveen liittyy paljon salaperäistä ja omituista, eikä Muumipeikko osaa suhtautua asioihin. Laaksoon saapuu myös vieraita ja hillokellari tyhjenee. Viimein Muumipeikkokin tuntuu ymmärtävän talvea ja tekee sen kanssa sovinnon.

Teos on hyvin erilainen muihin Muumi-tarinoihin verrattuna. Synkempi, kylmempi ja ehkä jopa vakavampi. Silti se ei ole liian pelottava. On hyvä, että kevyeen ja helppoon elämään tottunut Muumi saa uutta ajateltavaa. Onneksi kevät kuitenkin saapuu ja sen myötä Muumipeikon tuttu ja turvallinen maailma palaa.

Tove Jansson: Taikurin hattu

Kuunneltiin lasten kanssa tämä kirjaston äänikirjana. Kirja on myös omassa kirjahyllyssä.

Ihana seikkailu Muumilaaksossa, kevyt ja vähän pelottavakin. Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen löytävät vuorelta korkean mustan hatun, joka paljastuu taikurin hatuksi. Hattu tekee mehua, pieniä pilviä, viidakon ja muuttaa Muumipeikon kummituseläimeksi. Muumit kohtaavat hattivatteja, löytävät Seikkailu-laivan ja tapaavat uudet asukkaat Tiuhdin ja Viuhdin. Lopulta myös itse Taikuri saapuu Muumilaaksoon.

Juuri sopivan kesäinen tarina kuunneltavaksi tai luettavaksi sadepäivänä.

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Lasten kanssa kuunneltu Muumi-seikkailu. Löytyy kirjana omasta hyllystä, mutta äänikirjan lainasin kirjastosta. Itselle tuttu tarina omasta lapsuudesta. Eräs suosikkitarinoitani.

Tultasyöksevä vuori aiheuttaa Muumilaaksoon tulvan ja sinne ajelehtii kummallinen talo, johon muumiperhe asettuu asumaan. Talo paljastuu teatteriksi. Muumipeikko ja Niiskuneiti joutuvat eroon muista ja seikkailevat juhannuksen yössä joutuen jopa vankilaan. Samaan aikaan Muumipappa kirjoittaa näytelmää. Nuuskamuikkunen tekee tilinsä selväksi puistonvartijan kanssa ja saa liudan lapsia vastuulleen. Kaikki tapaavat toisensa taas teatterissa, kunnes on aika lähteä takaisin Muumilaaksoon.

Ihana ja tasapainoinen seikkailu! Jännitystä ja vaaroja riittää, samoin uusia hahmoja kuten Emma, Miska ja Homssu. Kuten hyvässä tarinassa aina, paha saa palkkansa ja hyvät pääsevät onnellisesti takaisin kotiin.

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Moneen kertaan luettu ja kuunneltu iki-ihanuus. Tällä kertaa kuuntelin ensimmäisen kerran lasten kanssa, ja kyllä tämä heihinkin upposi! Omasta hyllystä löytyy kirja, kirjastosta lainasin äänikirjan.

Leijonan veljesten, Kaarlen eli Korpun ja Joonatanin seikkailu kuolemanjälkeiseen maailmaan Nangijalaan. Vastoin odotuksia Joonanan saapuu sinne ensin, mutta Korppu seuraa pian perästä. Nangijalassa on yhä satujen ja leiritulten aika, tosin seikkailut äityivät pahoiksi, kun Ruusulaaksossa valtaapitävä Tengil sotilaineen uhkaa myös Kirsikkalaaksoa. Tengilillä on hallussaan Katla, ikiaikainen lohikäärme. Veljekset kohtaavat monia vaaroja ja seikkailuja, kunnes heidän matkansa jatkuu Nangiliman Omenalaaksoon.

Kuolema on teoksessa vahvasti läsnä lähes joka hetki. Mutta se on osattu selittää ja kertoa niin, ettei se pelota. Pelko tulee pahasta Tengilistä ja Katlasta sekä Karmasta. Itselleni tämä on kaunis satu ja mahdollisuus siitä, mitä kuoleman jälkeen voisi olla.

Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu

Kahdeksas osa Matkantekijä-sarjassa, ilmestynyt syksyllä 2014. Luettu ensimmäisen kerran (toivottavasti tulee joskus se toinenkin kerta) 7.-13.11.2014.

Hyvä kirja itkettää ja naurattaa, tämä teki molempia ja etenkin viimeiset kaksi sivua itkin. Luin tuon viimeisen kohtauksen varmaan kolme kertaa peräkkäin ja joka kerran silmät kostuivat. Voisin sanoa, että tämä koko sarja voisi päättyä tähän, kaikki on hyvin. Lukijalle jätetään ihana oma tulkinnanvapaus, mutta... Muutamia kysymyksiä jää edelleen auki. Kuinka Willien käy? Ja kovasti kiinnostaisi kuulla myös Breen ja Rogerin vaiheista. Tietenkin Harjun elämän kuvaaminen, arkiset asiat ja toimet sekä henkilöiden väliset suhteet kiinnostavat edelleen. Kävin siis kurkkaamassa kirjailijan kotisivuja, ja yhdeksäs kirja on tulossa, joskus tulevaisuudessa.

Tämän teoksen kerronta oli tasaisempaa kun Luiden kaiun. Tapahtumia oli pitkin kirjaa eikä mitään älytöntä tuntunut tapahtuvan. Hetket nivoutuivat toisiinsa, linkittyivät ja kerrota rullasi hyvällä temmolla. Muutama hieman turha kohtaus oli mukana, sellaisia joiden merkitys ei avautunut nyt, mutta voi olla että niille saadaan vielä jonain päivänä selvitys seuraavassa teoksessa. Tai sitten ne olivat vain yksinkertaisesti täytettä, mahdollisuuksia sivupoluille (rönsyille) tai jotain muuta.

Clairen minä-kertoja on edelleen läsnä, vaikka en osaa arvioida onko hänen osuutensa ennallaan vai vähentynyt. Jamie, Ian, Bree, Roger, John ja Willie saivat myös äänensä kuuluvin sopivissa määrin. Henkilöhahmoja tuli taas paljon lisää, mutta suurimpana puutteena näen Jennyn roolin pienuuden. Olisin odottanut, että hän olisi ollut ennemmän läsnä, ehkä jopa yhtenä kertojana. Välillä jopa tuntui että kirjailija oli unohtanut hänet ja sitten tuupannut taas tarinaan mukaan.

Tapahtumia oli aivan valtavasti, onhan sivujakin lähes 1200!! 1700-luvulla oltiin niin Jamien ja Clairen kanssa, kun myös Rogerin hänen etsiessään Jemmyä. Breetä seurattiin nykyajassa ja mielestäni näiden kahden ajan jaottelu onnistui tässä kirjassa hyvin. Ensin oli Jamien ja Clairen osuus, sitten tuli Breen ja Rogerin vuoro, taas palattiin J&C:n pariin, sitten taas B&R:n kuulumisiin ja viimeinen osuus olikin Jamien ja Clairen ajalta. Tämä jaottelu toimi hyvin, sillä kokonaisuudet pysyivät kasassa ja kerronta oli ehyttä.

Teos alkaa oikeastaan siitä mihin Luiden kaiku päättyy, tarina jatkuu lähes suoraan. Joitain takaumia on, lähinnä lukijaa muistutetaan menneistä. Jamie lyö Johnia ja tämä päätyy panttivangiksi, tosin Jamie ei tätä tiedä vaan itse Washington määrää hänet komentamaan kolmeasataa miestä. Jamie joutuu siis tahtomattaan taisteluun mukaan. Jamie, John, Ian, Willie ja Claire törmäävät pitkin teosta toisiinsa mitä eriskummallisimmissa paikoissa, auttavat toinen toisiaan ja anteeksiantokin alkaa olla lähellä vaikka sitä ei ääneen sanotakaan. Tietenkin Jamien ja Clairen välillä kaikki palautuu normaaliksi, mutta Williellä on suurin kriisi itsensä kanssa. Kuka hän on ja kuinka hänen elämänsä tulee jatkumaan?

Roger puolestaan lähtee aikamatkalle etsimään Jemmyä. Hän päätyy vuoteen 1739, jolloin Brian Frasier oli vielä elossa, Jamie Ranskassa opiskelemassa ja Jenny hoiti yksin Lallybrochia eikä ollut vielä naimisissa Ianin kanssa. Roger ei löydä Jemmyä, mutta saa käsiinsä isänsä tuntolevyt. Ne, jotka ovat lukeneet tässä vaiheessa Tulivanan, tylsistyvät. Itse ainakin koin melko tahmeaksi Jerryn etsimisen ja löytymisen, sillä tiesin mikä on tämän tarinan lopputulos. Breelle selviää nykyajassa, että hänen ja lasten henki on vaarassa, sillä ennustuksen mukaan Frasierin suvun jälkeläinen on seuraava Skotlannin johtaja(?). Samaan ennustuksen törmättiin Matkantekijässä jolloin siitä kertoi Geillis noita. Bree päättää lähteä lasten kanssa turvaan ja etsiä samalla Rogerin. He päätyvät samaan aikaan, ja perhe on onnellisesti koossa.

Jamien taistellessa Claire hoitaa lääkärin tehtäviään, mutta häntä ammutaan. Jamie on ihmeen kaupalla paikalla ja Clairen leikkaa hänen kollegansa Denny. Ian ja Rachel menevät naimisiin, Fergusin ja Marsalin kääpiöpoika Henry-Christian kuolee, Rollo kuolee ja minä itkin näitä kahta rakasta hahmoa. Rachel tulee raskaaksi ja saa pojan. Willie on ottanut suojelukseensa Jane-nimisen huoran ja tämän pikkusisaren Fannyn. Jane tekee itsemurhan, mutta luulenpa että Fannysta kuulemme vielä. Jamie ja Claire palaavat Harjulle ja ryhtyvät rakentamaan uutta kotia itselleen ja perheelleen.

Odotan jo nyt innolla seuraavaa osaa, vaikka sen ilmestymisestä ei ole mitään varmuutta. Voi olla, että tuon seuraavan kirjan saan käsiini joskus neljän-viiden vuoden kuluttua. Huh mikä aika odottaa, mutta toisaalta, jaksoihan minä odottaa tätäkin :) Pieni häiritsevä seikka tässä teoksessa oli (sen lisäksi, että jotkut yksityiskohdat menivät taas väärin), että aikamatkailu tuntui olevan niin yksinkertaista. Tietenkin läsnä oli kauhu ja pelko, mutta tässä teoksessa Roger ja Bree tekivät kolmannet ja neljännet aikamatkansa. Ihan tuosta noin vain. Ja lasten kanssa. Joten mielenkiinnolla odotan myös sitä, kuka tulee vielä matkustamaan ja mienne.

Diana Gabaldon: Luiden kaiku

Seitsemäs osa Matkantekijä-sarjassa, luettu ensimmäisen kerran syksyllä 2010. Harmi, etten ollut tuolloin kirjoittanut mitään muistiin tästä teoksesta. Tosin hatara muistikuva on, että tätä joutui todellakin lukemaan. Tarina ei siis enää temmannut samalla tavalla mukaansa kun aikaisemmin. Nyt kun palasin teoksen pariin uudelleen, muistan miksi.

Suurin syy tuohon "koukuttumisen" puutteeseen on varmasti pitkät kuvaukset taisteluista sekä Willien näkökulman mukaantulo. Toisaalta oli tietenkin mielenkiintoista tutustua Willien hahmoon tarkemmin, mutta häneen liittyvät tapahtumat olivat niin... sotilaallisia.

Tarina alkaa siitä, kun Ison talon palon jälkeen Claire ja Jamie yrttävät ottaa taas elämänsä haltuun. He päättävät matkusta Skotlantiin hakemaan Jamien painokonetta. Nuori Ian ampuu epähuomiossa rouva Bugin, ja herra Bug vannoo kostoa Ianille. Lizzie ja kaksoset saavat toisen lapsensa. Välillä hypätään nykyaikaan, Briannan ja Rogerin luo, ja kuullaan miten heillä menee Ylämailla, Lallybrochissa.

Kuten jo mainitsin, tässä teoksessa on enemmän historiaa ja etenkin taisteluista kuin aikaisemmissa. Toki niissäkin historialliset tapahtumat ovat olleet läsnä, mutta lähinnä Clairen kautta. Tässä ääneen pääsee Willien lisäksi myös ihana Lordi John Grey, sekä uusi tuttavuus kveekari Rachel, nainen johon Ian on rakastunut. Jamie ja Ian taistelevat, Claire hoitaa lääkärin työtään kenttäsairaalassa, ja suorittaa myös muutaman leikkauksen eetterin avulla.

Teoksen viimeiset kaksisataa sivua ovat jälleen aikamoista pikamarssia. Tapahtuu todella paljon asioita lyhyessä ajassa, osa jää selittämättä ja osa sivuutetaan niin nopeasti, että lukijaa hengästyttää. Näistä tärkeimpiä ovat Ianin kuolema Lallybrochissa (Nuoren Ianin isän siis), Jennyn lähtö Amerikkaan Jamien kanssa, Clairen paluu edeltä yksin pelastamaan kääpiöpojan henki liian isoilta kitarisoilta (Fergusin ja Marsalin pojan), viesti Jamien kuolemasta/hukkumisesta, Clairen ja Lordi Greyn avioliitto (mukaan lukien myös aviovuoteen jakaminen), Jamien paluu "kuolleista", Willie saa tietää oikan isänsä henkilöllisyyden. Nykyajassa Roger ja Bree ovat saaneet "vieraan" 1700-luvulta, Geillisin pojan Williamin, joka on Rogerin isoisän monen polven takaa, Jemmy katoaa ja Roger ja William lähtevät kivikehälle tavoittamaan sieppajaa matkaten samalla menneeseen, Breelle selviää kuitenkin, että Jemmy onkin edelleen nykyajassa ja sieppaaja vaatii paljastamaan kulta-aarteen kätkön. Kyseessä on sama aarre, minkä Bugin pariskunta on varastanut River Runnista ja mikä on alun perin ollut tarkoitettu Kaarle Stuartille. Muistelen, että Geillis-noidalla oli jotain tekemistä tämän aareen kanssa. Positiivisen asiana on kuitenkin se, että Ian pääsee takaisin Rachelin luo, ja jokin osa tarinaa saa onnellisen lopun. Ehkä.

Tämän teoksen ärsyttävin piirre oli ehkä yksityskohtien vääristyminen. Olen parin viikon aikana kahlannut kaikki sarjan seitsemän osaa läpi, joten tietyt yksityskohdat jäävät mieleen. Parissa aikaisemmassakin teoksessa oli näitä mokia, mutta tässä niitä tuntui olevan aivan pilvin pimein. Ymmärrän tietenkin, että kyseessä on iso ja laaja kokonaisuus, mutta ne pienet jutut, joita tapahtuu päähenkilöille, ovat sellaisia että ne jäävät lukijan mieleen. Tarkoitan lähinnä asioita kuten: kuka on kertonut ja mitä kenellekkin ja missä ja milloin tai mitä tapahtui silloin ja silloin. Jossain alkupään kirjassa joku asia on sanottu olevan näin, ja nyt yhtäkkiä se onkin noin. Hämmentävää. Onhan tässä sarjassa toki sivuja, viimeiset 3-4 teosta ovat olleen noin 1000 sivuisia järjäleitä. Joten ihan kaikkea hyväkään kirjailija ei voi muistaa. Mutta nuo asiat jäävät häiritsemään, ja kun niitä huomaa riittävän monta, niitä ryhtyy etsimään, ainakin alitajuisesti.

No, nyt pöydällä odottaa sarjan tässä vaiheessa viimeisin osa, siitä kirjoittelen varmaankin seuraavaksi. Katsotaan kuinka siinä langanpäät punoutuvat yhteen ja mitä kaikkea ehtiikään taas tapahtumaan. Ihan ohut teos tuokaan ei ole...

Diana Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa

Kuudes osa Matkantekijä-sarjassa, luettu ensimmäisen kerran syksyllä 2007. Silloin kirjoitin: Tämä oli parempi kuin kaksi aikaisempaa. Tosin tuntui, että tämä loppui vähän kesken. Luulen, että tulee vielä yksi kirja, siinä mahdollisesti Breen perhe palaa takaisin 1700-luvulle. Paljon oli taas saatu tapahtumia yksiin kansiin.

Olen edelleen samaa mieltä, kuin seitsemän vuotta sitten. Toisaalta myös ajattelen, että tämä oli tietyllä tavalla sekavampi kuin aikaisemmat, sillä nyt kun olen kerrannut tätä sarjaa lyhyessä ajassa alusta tähän saakka, niin tästä kirjasta puuttuu "se jokin". Tässä teoksessa on hurjan paljon tapahtumia, pieniä ja isoja, mutta ei oikeastaan yhtä isoa kokonaisuutta, vaan asioita vain tapahtuu koko ajan.

Teoksen tärkeimpiä, tai merkittävimpiä, tapahtumia on Clairen sieppaus ja raiskaus, Marsalin ja Fergusin kääpiöpojan syntyminen, nukutusaineen käyttö ja Malvan apu, Clairen sairastuminen aivokalvontulehdukseen, Rogerin halu ryhtyä papiksi, Wendigo-aikamatkaajan tapaaminen, Phaedren katoaminen, Lizzien yllätysraskaus ja rakastuminen kaksospoikiin, Fergusin riittämättömyys yksikätisenä ja siitä seuraavat ongelmat ja niiden ratkaisut, Malvan raskaus ja syytökset että Jamie olisi isä, Clairen löytyminen Malvan kuolleen ruumiin viereltä ja siitä seuraava oikeudenkäynnin odottaminen, Clairen kirjurin pesti kuvernöörin luona, Tom Christien yllättävä apu Clairen pelastamiseksi, Briannan sieppaus ja löytäminen Bonnetin luota, samalla löytyy myös Phaedre, Bonnetin tappaminen/kuoleminen, Jocastan ja Odysseus-palvelijan suhteen paljastuminen, Amandan (Mandyn) syntyminen ja tieto, että hänellä on sydänvika, Bree tapaa Willien ennen kuin perhe palaa nykyaikaan, Ison talon palo ja Bugin pariskunnan paljastuminen kulta-aarteen varkaiksi. Lisäksi Jamie pitää tiivistä yhteyttä John Greyn kanssa, toimii intiaaniasiamiehenä ja tekee valintansa kummalla puolella hän aikoo taistella Yhdysvaltojen vapauden puolesta. Teos päättyy Lallybrochiin, missä Bree ja Roger ryhtyvät kunnostamaan taloa ja saavat käsiinsä rasian, jonka sisältä paljastuu Jamien ja Clairen kirjeitä heille.

Kuten huomaa, niin näitä merkittäviä asioita on todella paljon. Toisaalta sivujakin on 1411, joten jotainhan näillä sivuilla täyttyy olla! Tosin jälleen loppukiihdytys oli aivan omassa luokassaan, sinne oli saatu mahtumaan niin paljon asioita että harmitti. Tarkoitan, että mihinkään näistä isoista jutuista ei panostettu kunnolla, vaan ne pudotettiin yksitellen lukijan eteen, eikä mihinkään tartuttu kunnolla. Tämä on harmillista, sillä jos tarkkaan ajattelee niin teoksen olisi hyvin voinut jakaa kahteen erilliseen kirjaan, jolloin kaikki asiat olisi voitu käsitellä kunnolla. Nyt kaiksta tärkeimmät, kuten Mandyn syntymä, sydänviat ja perheen paluu oli ohi muutamassa sivussa.

Kerronta eteni samaan tuttuun tapaan. Tosin Clairen minä-kertoja rooli oli entistäkin pienempi, Rogerin näkökulmaa oli enemmän ja uutena oli Ianin näkökulma, mikä toi hyvää vaihtelua. Henkilöhahmoja tuli taas jälleen lisää, vaikkakin perustarina pyörii tuttujen tyyppien ympärillä. Tässä tarinassa on päähenkilöt, pää-sivuhenkilöt, sivuhenkilöt ja satunnaiset henkilöhahmot, jotka piipahtavat kerran tai kahdesti tarinassa. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta henkilöhahmoa tässä kokonaisuudessa esiintyy. Veikkaan, että niitä on satoja!

Diana Gabaldon: Tuliristi

Viides osa Matkantekijä-sarjaan. Luettu ensimmäisen kerran 29.8-3.9.2006, jolloin kirjoitin: Kamalasti asiaa, tosin olihan tässä sivujakin (1320). Bonnetin kohtalo jäi edelleen epäselväksi, samoin Jemmyn isän henkilöllisyys. Jossain vaiheessa säälin Roger-raukkaa, miksi hänelle piti tapahtua kaikki paskat nakit? Se olisi vielä puuttunut, että käärme olisi purrut häntä eikä Jamieta. Rogerin ja Jamien lähentyminen tuntui oikealta ja hyvältä, mutta ennen kaikkea olen iloinen Ianin paluusta! Tosin haluan kyllä kuulla lisää siitä, ja Rollo on mainio.

Tyyli on muuttunut paljon Muukalaisesta, mutta en pistä pahakseni. Alun klaanikokoukseen tuntui paikoin hieman pitkäpiimäiseltä. Monia mielenkiintoisia lankoja punoutuu tähän kertomukseen. River Runnin kulta, mihin se lopulta päätyy? Bonnetin lopullinen kohtalo? Saukkohampaan päiväkirja ja sen merkitys? Taas paljon avoimia kysymyksiä.

Teos alkaa pitkällä kuvauksella klaanikokouksesta. Siellä sattuu ja tapahtuu, Claire parantaa ja pappi pidätetään. Kokouksen jälleen Jamien on määrä ryhtyä keräämään Nostoväkeä tulevia taisteluita varten, onhan Yhdysvaltojen vapaussota todella lähellä. Josiah ja Keziah, kaksospojat tulevat mukaan tarinaan.

Juhlitaan Jocastan ja Duncanin häitä River Runnissa. Täälläkin tapahtuu kaikenlaista, muun muassa Bonnet käy näyttämässä naamansa ja Jocastan luottopalvelija-Phaedre äiti Betty murhataan, vaikkakin todellisena kohteena oli luultavasti Duncan. Kotiin palattuaan Jamie kokoaa jälleen miehensä ja lähtee kohti taistelua. Onnettoman sattuman kautta Roger hirtetään, mutta hän selviää elossa, kiitos venyneen hirttoköyden. Roger ei kuitenkaan pysty puhumaan, saatikka laulamaan.

Kotona Harjulla selvitellään joitain pikkujuttuja, kunnes Jamie pyytää Rogeria maanmittariksi. Samalla hän ja Claire lähtevät intiaanien luo karhujahtiin. Metsäpalo syttyy, ja sen jälkeen Roger löytää jälleen puhekykynsä takaisin, vaikkakin äänihuulet ovatkin kärsineet.

Roger haluaa opetella taistelemaan kunnolla, sillä hänen ajatuksissaan on tappaa Bonnet. Miehet lähtevät biisonijahtiin, ja käärme puree Jamieta nilkkaan. Roger koittaa saada myrkyn pois, mutta suurin työ jää kuitenkin Clairelle. Penisiliini tehoaa ja Jamie toipuu.

Harjulle saapuu uusi asukas, Tom Christine, tyttärensä Malvan ja poikansa Allanin kanssa. Käy ilmi, että Jamie ja monet muutkin Ardsmuirin vangeista ovat vapaamuurareita. Käy ilmi, että River Runnissa on mittava kulta-aarre, Bree ampuu Bonnettia vatsaan, Ian saapuu takaisin intiaanien luota ja Ianille kerrotaan keitä Claire, Bree ja Roger todella ovat. Ian on tuonut mukanaan Saukkohammas-nimisen intiaanin päiväkirjan, mistä käy ilmi, että Saukkohammaskin on ollut aikamatkustaja. Selviää, että Jemmy kuulee kivien/ajan äänen, eli hän voisi myös suorittaa aikamatkan. Roger kuitenkin päättää, että perhe jää 1700-luvulle.

Tapahtumia on hämmästyttävän paljon. Pieniä, arkisia asioita, kirjeitä, keskusteluja, metsästystä, pohdintaa jne. Sitten on myös isoja asioita, kuolemanpelkoa ja -läheisyyttä, taisteluita, lääkärin toimenpiteitä jne. Henkilöhahmoja tulee jatkuvasti lisää. Suurin osa on mitättömistä sivurooleissa vierailevia, mutta jotkut, kuten Fergus, Marsal ja heidän lapsensa ovat koko ajan läsnä. Harjulle tulee myös uusi tilanhoitaja, herra Bug rouvansa kanssa. Joka kirjassa näiden kirjojen päähenkilöjoukko kasvaa muutamalla merkittävällä jäsenellä.

Historia on taas aivan eritavalla läsnä kun aikaisemmin, onhan Vapaussota tulossa. Tosin Gabaldonin tähän astiset kuvaukset ei täällä ole historiallisesti kovin merkittäviä tapahtumia. Mutta toisaalta niidenkin esille tuomien on tärkeää, sillä ne ovat olleet merkittäviä niille jotka ovat ne kokeneet. Näin olleen, kaikki tapahtumat ja hetket ovat merkityksellisiä.

Kerronta polveilee mitä suuremmassa määrin Clairen, Jamien, Rogerin ja Breen välillä. Claire on edelleen minä-kertoja, mutta hänen osuutensa tuntuu pienenevän koko ajan. Breen ja Rogerin suhde saa yhä enemmän tilaa ja sen kuvaileminen kirjailija käyttää paljon aikaa. Tuntuu myös, että teoksen loppu kiihtyy höyryveturin tavoin, kirjailijan on pitänyt saada sinne mahtumaan monen monta asiaa, jotka sitten kuitenkin jäävät suurelta osin avoimiksi. Ehkä tämä on kikka, jolla lukija saadaan tarttumaan seuraavaan teokseen?

Diana Gabaldon: Syysrummut

Neljäs osa Matkantekijä-sarjassa. Luettu ensimmäisen kerran 10.-14.5.2006, jolloin kirjoitin: Pisin tähänastisista. Juoni muuttui jo monimutkaisemmaksi ja polveilevammaksi. Jännä nähdä mihin tarina tästä etenee. Seuraava suomennos ilmestyy muutaman kuukauden päästä, ja sen jälkeen ilmestyy vielä ainakin yksi kirja. Luulen niiden olevan enemmän Breen ja Rogerin elämää. Mielelläni lukisin enemmän nuoresta Clairesta ja Jamiesta. Toisaalta mielenkiintoista nähdä kuinka sukupuut muodostuvat ja miten kirjailija pitää monet ja sotkuiset langat käsissään. Kaksi viikkoa, neljä kirjaa.

Teoksessa ollaan sekä nykyajassa Skotlannissa että 1700-luvun Uudessa maailmassa, Amerikassa. Teos alkaa Clairen kerronnalla. Ian ei pääse kotiinsa Skotlantiin, sillä viimeinen laiva on juuri lähtenyt. Se ei nuorukaista haittaa, etenkin kun hän on löytänyt Rollon, koiran joka on puoliksi susi. Tarina kulkee Jamien tädin Jocastan tilalle River Runiin, josta matka jatkuu Harjulle minne Jamie päättää rakentaa kodin. Välillä käydään nykyajassa kurkistamassa kuinka Breen ja Rogerin romanssi kehittyy.

Uudessa kotimaisemassaan Jamie, Claire ja Ian tapaavat intiaaneja, Lordi John Grey saapuu kylään "poikansa" Willien kanssa ja tuhkarokko riehuu, väillä rakennetaan taloa tai kylvetään viljaa, sekä tislataan viskiä. 1970-luvun Skotlannissa Roger löytää vanhan lehtileikkeen, missä kerrotaan Jamien ja Clairen kuolemasta. Hän salaa sen Briannalta, tietämättä että Bree on löytänyt sen ja lähtenyt aikamatkalle varoittamaan vanhempiaan. Rogerilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata Breetä.

1700-luvulla Brianna käy Lallybrochissa, tapaa isänsä Jamien puolen suvun ja matkustaa Ameriikkaan yhdessä piikansa Lizzien kanssa. Roger suuntaa kulkunsa suoraan meren yli Stephen Bonnetin laivassa. Mies on tuttu myös Jamielle ja Clairelle, sillä hän on varastanut Clairen kultaisen vihkisormuksen, jonka hän sai Frankilta. Roger löytää Breen, he vannovat toisilleen valan ja viettävät yön yhdessä. Muutaman päivän päästä Bonnetin raiskaa Breen, mutta palkaksi Bree saa äitinsä sormuksen takaisin.

Sivuilla 715-719 on teoksen paras kohtaus: Brianna kohtaa ensimmäistä kertaa Jamien. Mielestäni tämä on kirjoitettu paremmin kun Clairen ja Jamien uudelleen kohtaaminen Matkantekijässä. Selviää, että Bree on raskaana, mutta onko isä Roger vai Bonnet? Roger saapuu Harjulle, mutta Lizzien väärinkäsityksen vuoksi Jamie ja Ian pahoinpitelevät hänet ja antavat intiaaneille. Asia kuitenkin selviää jonkin ajan päästä ja Jamie, Claire ja Ian lähtevät intiaanin luo hakemaan Rogeria, mikäli tämä on enää hengissä.

Brianna jää River Runiin, sillä raskaus on pitkällä. Siellä hänellä riittää kosijoita, mutta ystävällinen John Grey pelastaa Breen ja kihlaa hänet. Intiaanien parissa Roger kokee kovia, mutta pääsee kuitenkin vapaaksi. Hinta on kova, sillä intiaanit vaativat kuolleen miehen tilalle uuden veljen. Ian "uhrautuu" ja jää asumaan intiaanien pariin.

Claire ja Jamie palaavat River Runiin. Briannan synnytys käynnistyy, tosin ennen sitä hän on auttanut pakoon Bonnetin. Roger jää matkan varrelle miettimään haluaako palata Breen ja vauvan luo, joka ei välttämättä ole hänen omansa. Lopulta hän kuitenkin palaa ja heidän välit Breen kanssa lämpenevät uudelleen. Kirja päättyy klaanikokoukseen, missä on tarkoituksena ainakin kastaa Breen ja Rogerin poika Jemmy, sekä vihkiä Jamien tätä Jocasta ja Jamien ystävä Duncan Innes.

Tapahtumia, niin pieniä kuin isoja, on paljon. Kerronta polveilee nyt useamman ihmisen näkökulmasta toiseen. Tärkein kertoja on edelleen Clairen minä kertoja, mutta välillä tarinaa seurataan Jamien, Breen ja Rogerin näkökulmasta. Tämä helpottaa asioita, sillä kirjailija saa enemmän liikkumisvapautta ja tapahtumien kuvailu helpottuu, kun Clairen ei tarvitse tietää kaikkea. Myös ajallisesti liikutaan eteenpäin suuria harppauksia, enkä tarkoita pelkästään aikamatkustamista. Uusia aikatunneleita löytyy, ja jalokiviä haalitaan, sillä ne auttavat aikamatkustamisessa suuresti.

Diana Gabaldon: Matkantekijä

Oma suosikkini tässä kirjasarjassa. Tässä riittää jälleen tapahtumia ja juonenkäänteitä. Ehkä kirjan paras kohtaus on kuitenkin Clairen paluu 1700-luvulle. Olen lukenut tämän ensimmäisen kerran 8.-9.5.2006, jolloin kirjoitin tästä: Huh, aikamoista vauhtia olen painellut tätä sarjaa menemään. Pakko oli lukea loppuun, että pääsen seuraavan osan kimppuun. Mieletöntä kerrontaa, en voi muuta sanoa! Niin mukaansatempaavaa että heikottaa. Juonessa ei ollut muita aukkoja, paitsi Jamien merisairaus. Kummasti se loppua kohden katosi. Tämä oli todellakin nimensä mukaisesti matkantekijä.

Tämä teos on kolmas Matkantekijä-sarjassa, ja koko sarja on saanut nimensä tämän mukaan. En tiedä miksi, mutta luulen että osasyynä on eräänlainen uusi alku. Kuten sanottu, Claire palaa takaisin Jamien luo ja he saavat uuden mahdollisuuden.

Teos alkaa Jamien kerronnalla. Ensimmäiset pari sataa sivua on vuorokerrontaa nykyajasta ja 1700-luvulta. Claire, Roger ja Brianna yrittävät selvittää mitä Jamielle tapahtui Cullodenin jälkeen. Toisaalla kerrotaan Jamien näkökulmasta hänen vaiheitaan. Merkittävänä hahmona mukaan astuu Lordi John Grey. Hänet tavattiin jo Muukalaisessa pikaisesti, mutta nyt hän on Ardsmuirin vankilan johtajana ja vähitellen hän ja Jamie ystävystyvät. Jamien vankeusaikana jälkeen Grey järjestää Jamien erään tuttavansa tilalle, siellä Jamie joutuu vastentahtoaan viemään neitsyyden talon tyttäreltä. Tästä yöstä jää muistoksi poika, Willie.

Kun Roger ja Bree (Brianna) löytävät todisteen siitä, että Jamie on elossa omassa ajassaan, Clairen täytyy tehdä ratkaisunsa. Hän päättää lähteä kivikehälle kautta takaisin Jamien luo. He kohtaavat Edinburghissa ja monien tapahtumien jälkeen palaavat Lallybrochiin. Siellä Clairelle selviää, että Jamie on mennyt naimisiin Laoghairen kanssa. Hänetkin tavattiin jo Muukalaisessa. Hän halusi Jamien, ja oli vastuussa siitä, että Claire joutui noitakäräjille. Kun Clairelle selviää toinen liitto, hän lähtee takaisin kivikehälle. Nuori Ian, Jennyn ja Ianin poika, hakee hänet kuitenkin takaisin, sillä Jamie on kuolemaisillaan. Claire parantaa Jamien ja he ryhtyvät suunnittelemaan tulevaisuuttaan.

Kun Jamie, Claire ja nuori Ian ovat hakemassa hylkeiden aarretta, Ian napataan. Jamie ja Claire lähtevät Pariisiin ja sieltä laivalla Länsi-Intiaan, jonne Ian on oletettavasti viety. Jamien merisairaden parantaa pieni kiinalainen akupunktiolla. Laivalla tapahtuu paljon. Ennen lähtöä Fergus on tuonut morsiamensa, Laoghairen tyttären Marsalin mukanaan.

Länsi-Intiasta he joutuvat lähtemään Jamaicalle, sillä näyttäisi siltä että Ian löytyisi rouva Abernathyn luota. Jamaicalla Jamie ja Claire kohtaavat John Greyn, joka tarjoaa heille apuaan. Myös Ian löytyy, mutta ennen sitä rouva Abernathy paljastuu Geillis Duncaniksi. Geillis kuolee, Ian pelastuu ja koko porukka joutuu kovaan myrskyyn. He päätyvät Georgian siirtokuntaan ja jälleen tulevaisuus on avoinna heidän edessään.

Koko sarjan voisi jälleen päättää tähän, kaikki on hyvin. Mutta toisaalta avoimia kysymyksiä on jäljellä. Monet asiat linkittyvät yhteen ja tapahtumia on todella paljon. Tässä osassa historialliset tapahtumat eivät ole niin vahvasti läsnä kuin edellisessä (tai tulevissa) osassa. Kerronta keskittyy Jamien ja Clairen suhteeseen, mikä on lukijan kannalta ihanaa. Henkilöhahmoja on paljon, mutta koska suuriosa on ollut mukana jo kahdessa edellisessä teoksessa, ne eivät mene sekaisin. Tapahtumia riittää ja ennen kaikkea juonenkäänteitä.

Matka jatkuu Uudessa maailmassa...

Diana Gabaldon: Sudenkorento

Matkantekijä -sarjan toinen osa. Luettu ensimmäisen kerran 4.-7.5.2006. Silloin kirjoitin kirjan takakanteen: Pää on aika tyhjä. En tiedä mitä ajatella tästä kaikesta. Hurjaa. Olen lukenut tätä tarinaa viikon aikana yli 1550 sivua. Pidin Muukalaisesta todella paljon, tämä Sudenkorento oli synkempi mutta myös mielenkiintoisempi. Itku meinasi tulla sivulla 714.

Tämä teos alkaa erikoisella tavalla. Ollaan vuodessa 1968 ja kertojanan näkökulma on Roger Wakefieldin. Hän on Claire ja Frank Randallin tunteneen pastori Wakefieldin adoptiopoika ja omaa sukuaan MacKenzie. Yllättäen Rogerin ovelle ilmestyy Claire tyttärensä Briannan kanssa. Frank on kuollut, ja Claire on tuonut 20-vuotiaan tyttärensä ensi kerran Skotlantiin. Samalla hän pyytää Rogeria selvittämään muutaman Cullodenin taisteluun osallistuneen miehen historian. Viimein Claire päätyy myös kertomaan Briannalle totuuden tämän oikeasta isästä.

Hypätään vuoteen 1744 ja Ranskaan, missä Jamie ja Claire hakevat uutta suuntaa elämälleen. Jamie päätyy serkkunsa Jaredin viinibisneksiin ja Claire täyttää päivänsä työskentelemällä L'Hopital des Angesissa, vaikka Jamie vastustaakin tätä Clairen raskauden vuoksi. Claire ystävystyy sisar Hidegarden sekä mestari Raymondin kanssa.

Yllättäen Pariisiin ilmestyy myös Musta Jaska Randall. Clairella on huoli kuinka hänen edelliselle/tulevalle aviomiehelle Frankille käy, jos Jamie surmaa Randallin. Miehet kaksintaistelevat ja samaan aikaan Claire saa keskenmenon. Jamie joutuu vankilaan, mistä Claire käy vapauttamassa hänet, vaikka hintana on suosionosoitus kuningas Ludvigille. Kaiken aikaa taustalla kuohuu jakobiittien ja Kaarlen pyrkimys nousta valtaan Skotlannissa.

Claire ja Jamie palaavat takaisin Skotlantiin ja yrittävät estää edessä olevan tuhon. Myös Clairen huoli Frankista haihtuu, kun Jack Randallin veli Alex pakottaa Jackin naimisiin rakastettunsa Maryn kanssa, joka on raskaana. Cullodenin taistelua ei kuitenkaan voi estää, joten Jamie pakottaa uudelleen raskaana olevan Clairen takaisin omaan aikaansa. Jamie itse on päättänyt kuolla Cullodenissa.

Teoksen lopussa hypätään takaisin "nykyaikaan". Brianna ei usko äitinsä kertomaa todeksi, mutta Roger uskoo. Lisäksi Clairella on vielä yksi yllätys hihassaan. Roger on noitana poltetun Geillisin jälkeläinen, ja Geillis päätti lähteä kivikehään kautta juuri vuonna 1968. Claire, Roger ja Brianna ehtivät Craigh Na Dunin kivikehälle juuri kun Geillis on astumassa kivihalkeamasta. Viimein Briannankin on pakko uskoa äitiään, sillä niin kivikehä kun sen tapahtumat, ovat vaikuttaneet heihin kaikkiin.

Lopulta myös Roger joutuu kertomaan jotain Clairelle. Jamie ei välttämättä kuollutkaan Cullodenissa, vaan hän saattoi jäädä eloon...

Olen lukenut tämänkin kirjan puolenkymmentä kertaa, tosin monet kerrat vain silmäillen. Toki omat suosikkikohtani, kuten teoksen alun, lopun, Clairen lähdön jne olen lukenut joka kerta tarkkaan. Teoksessa vilisee jälleen henkilöhahmoja, mutta tarina on silti Jamien ja Clairen. Historia on vahvemmin läsnä kun sarjan ensimmäisessä osassa. Itse en jaksanut kiinnostunua kovin paljon kaikista skottien sotapäälliköistä, sillä heitä tuntui olevan paljon. Rogerin ja Briannan lisäksi, uusi merkittävä henkilöhahmo on Fergus poika. Hänet Jamie löytää pariisilaisesta bordellista ja palkkaa taskuvarkaaksi. Fergusin koti on siellä minne Jamie menee, sillä hänellä ei ole muuta perhettä.

Tapahtumia on paljon, ja monet asiat nivoutuvat yhteen tavalla tai toisella. Myös viitteitä Muukalaisen tapahtumiin, sekä tietenkin tulevien teosten tapahtumiin on paljon. Tarina kuulee eteenpäin sopivalla vauhdilla, mutta kuitenkin niin koukuttavasti ettei sitä malta jättää kesken.

Diana Gabaldon: Muukalainen

Luin tämän ensimmäisen kerran 1.-4.5.2006. Sillon kirjoitin: Tähän jäi koukkuun. Mielettömän hyvä! Sen  jälkeen olen palannut teoksen pariin puolenkymmentä kertaa, vaikka joka kerta en olekaan lukenut sana sanalta, rivi riviltä, vaan olen nautiskellut tietyistä kohtauksista tai etsinyt jotain myöhemmässä kirjassa esiintyvää tietoa.

Itse asiassa tämä kirja toimisi vallan mainiosti yksinäänkin. Se ei olisi tarvinnut (tällä hetkellä) seitsemää jatko-osaa, mutta lukijana en valita noista teoksista, mitkä jatkavat tätä mainiota tarinaa. Olen nauttinut niiden lukemisesta, ja tulen luultavasti palaamaan näiden kirjojen pariin aina uudestaan ja uudestaan.

Tarina alkaa Skotlannin ylämailta. Claire ja Frank Randall uudistavat avioliittoaan sodan jälkeen, ja samalla Frank tutkii sukupuutaan. On vuosi 1945. Onnettoman sattuman kautta Claire kuitenkin katoaa ja päätyy 1700-luvulle. Tämä tapahtuu kun hän astuu muinaiseen kivikehään. 1700-luvulla Clairea luullaan englantilaiseksi vakoojaksi, noidaksi ja vaikka miksi. Hänen onnekseen hän törmää kuitenkin pian siirtymisestä jälkeen MacKenzien klaanin sotureihin ja päätyy Leochin linnaan, missä hallitsee Colum MacKenzie ja hänen veljenä Dougal.

Claire tapaa ensimmäisen miesten joukossa "uudessa ajassaan" myös nuoren Jamien. Nuorukainen on pahoin loukkaantunut, ja sairaanhoitajana toiminut Claire hoitaa häntä. Kaksikon välille kehittyy luja ystävyys. Myöhemmin Dougal lähtee linnasta keräämään veroja, Jamie ja Claire mukanaan. Koska Claire on arvoitus skoteille, hänet toimitetaan englantilaisen varuskunnan päällikön juttusille. Päällikkö on sama, johon Claire on törmännyt heti ensimmäisenä siirtymässä jälkeen. Jonathan "Jack" Randall on Clairen aviomiehen Frankin esi-isä monen sukupolven takaa. Tosin Musta Jaska ei ole läheskään yhtä hyväsydäminen kuin Frank. Niinpä, Clairea suojellakseen, Dougal pakottaa Jamien ja Clairen naimisiin. Ensishokin jälkeen Claire tottuu tilanteeseen, ja pian huomaa rakastavansa punapäistä Jamieta.

Leochin linnaan paluun jälkeen Claire ystävystyy Geilieen, joka pidätetään noituudeesta. Pidätyksen aikaan Claire oli vierailuilla Geilien luona ja joutui itsekin vangiksi. Jamie rientää vapauttamaan vaimonsa, ja ennen kun kaksikko pääsee karkuun, Claire näkee Geiliellä tutun merkin, rokotusarven.

Tämän jälkeen Claire kertoo Jamielle kaiken taustastaan, ja hän joutuu tekemään vaikean valinnan kun Jamie vie hänet kivikehälle. Pitkän pohdinnan jälkeen Claire päättää jäädä Jamien luo ja he lähtevät Jamien kotitilalle Lallybrochiin. Siellä Claire tutustuu Jamien sisareen Jennyyn ja tämän mieheen Ianiin. 

Jamie on kuitenkin etsintäkuulutettu ja pian englantilaiset nappaavat hänet vangiksi. Claire yrittää kaikkensa vapauttaakseen Jamien vankilasta, mutta hänelle on määrätty hirttotuomio. Lisäksi Jack Randall on kiinnostunut Jamiesta, ja ennen kuin Jamie pääsee vapaaksi hän joutuu kärsimään yön Mustan Jaskan kanssa. Tämän jälkeen Claire ja Jamie pakenevat Ranskaan, missä Claire tekee kaikkensa eheyttääkseen jälleen Jamien ruumiin ja sielun. Teos päättyy onnellisesti. Jamie on ehyt, Claire odottaa lasta ja maailma oli täynnä uusia mahdollisuuksia.

Reiluun 800n sivuun mahtuu paljon. Erityisesti henkilöhahmoja vilisee pilvin pimein, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Juoni soljuu eteenpäin Clairen minä-kerronnan kautta. Tämä luultavasti helpottaa lukijaa tässä henkilöhahmoviidakossa, sillä jos kerronta poukkoilisi hahmojen välillä, lopputulos olisi liian pirstaleinen. Historia on voimakkaasti läsnä, ja kirjailija selvittää tarkoin Ylämaan klaanien perinteitä, sukulaisuussuhteita (keksittyjä tai todellisia, en tiedä) ja historiallisia merkkihetkiä. Romantiikkaa on reilusti. Suosikkikohtauksiani onkin Jamien ja Clairen avioliiton solmiminen, hääyön pitkät keskustelut sekä hetki, kun Claire kertoo kuka hän todellisuudessa on. Sydäntä riipaisevaa luettavaa on Clairen pohdinta keijukaiskukkulalla sekä luostarin tapahtumat kaiken kaikkiaan. Huumoria on mukana monessakin muodossa ja lukija saa hymyillä useaan otteeseen.

Tämä on ensimmäinen Gabaldonin Matkantekijä-sarjaa ja se on julkaistu jo vuonna 1991. Suomennos on ilmestynyt vuonna 2002, ja kääntäjä Anuirmeli Sallamo-Lavi on tehnyt todella hyvää työtä. Teksti soljuu kauniisti, ja sitä lisämausteen tuovat muutamat gaelin kielisestä sanat.

Onneksi sarjassa on monta osaa, ja sen parissa vierähtää tovi jos toinenkin!

Kaari Utrio: Sunneva

Kaari Utrion hyvin varhaista tuotantoa. Sunnevassa yhdistyvät teokset Sunneva Jaarlintytär sekä Sunneva keisarin kaupungissa. Teokset on julkaistu 1969 ja 1970, ne ovat Utrion toinen ja kolmas teos, mutta Utrio on muokannut kahdesta kirjasta yhden vuonna 2012. Tosin omien sanojensa mukaan hän on säilyttänyt nuoren kirjailijan innon kertoa tarina, ja korjannut lähinnä kieltä.

Sunneva, kultahiuksinen neito joutuu mitä uskomattomimpiin seikkailuihin läpi Euroopan. Hän säilyy neitsyenä yllättävän pitkään ja selviää mitä ihmeellisimmistä tilanteista. Useaan kertaan Sunneva on vankina, mutta kuin ihmeen kautta häntä ei raiskata ja lopulta koittaa aina vapaus. Sunneva on sankaritar vailla vertaa. Välillä täytyi ihan hymyillä, kun Sunneva jälleen kerran pääsee kuin koira veräjästä.

Teoksessa on kaikki Utriolle tyypilliset piirteet. Vaikka juoni onkin vielä hieman ohkainen ja kevyt, on tämä ehdootomasti enemmän historiallinen romaani kuin romanttinen romaani. Vaikka ei sitä romantiikkaa ole täysin unohdettu. Tämän teoksen (tai teosten) jälkeen Utrion tuotanto muuttui pitkäksi aikaa romantiikaksi, vaikka historia onkin säilynyt mukana. Ehkä kritiikki tuohon aikaan sai nuoren kirjailijan vetätytymään hetkeksi kuoreensa, mutta onneksi hän on kirjoittanut mahtavat historiikit Vaskilinnun ja Tuulihaukan, Yksisarvisesta puhumattakaan. Sunneva oli ehdottomasti positiivinen yllätys!

Diana Gabaldon: Skottilainen vanki

Lordi John Grey tarina, missä mukana Jamie Frasier. Tarina toimii varmaan yksinäänkin, mutta sisältää niin paljon viitteitä muihin teoksiin, että kannattaa ainakin jollain tasolla olla selvillä taustoista.

Jamie viettää vankeutensa loppuaikaa Englannin järviseudulla, mistä hänet yllättäen haetaan Lontooseen. Lordi Johin ja Jamien välillä on tapahtunut jotain, mitä lukijalle ei tämän tarinan aikana kerrota. Voi olla, että tämä on kerrottu jossain muutta teoksessa, mutta en ainakaan itse muista missä ja mitä on tapahtunut. Lontoossa Jamien tehtävänä on kääntää eräs metsästysruno, missä on viittauksia jakobiitteihin. Jamie joutuu taiteilemaan kahden vaiheilla, onhan hänkin entinen jakobiitti. Runo johtaa Irlantiin, minne Jamie ja Lordi Grey matkustavat. He ovat kohteliaita toisilleen vaikka molemmat muistelevat tuota epämieluistaa välirikkoa. Tehtävä Irlannissa toimitetaan ja Jamie palaa maatilalle aviottoman poikansa luo. Myös Johnin ja Jamien välit normalisoituvat lopussa.

Toisaalta pidin, toisaalta en pitänyt teoksesta. Lordi John oli suloinen itsensä mutta Jamie ei ollut se Jamie mihin olen tottunut muissa teoksissa. Oliko syynä vankeus vai se, ettei Gabaldon saanut Jamieen samaa tulta kuin Clairen kanssa? Oliko kirjan kirjoittamiselle syynä vain saada nämä kaksi miestä samaan teokseen, vaikka mitään ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Niin tai näin, ihan mukava lukukokemus :)

Diana Gabaldon: Tulivana

Ehdoton suosikkikirjailijani! Ihastuin Gabaldon tuotantoon vuosia sitten, aivan ihanaa kerrontaa ja ihania hahmoja!

Tulivana on neljän novellin kokoelma. Toimii varmaan yksinäänkin ihan hyvin, mutta eniten tästä saa irti jos Gabaldonin maailma ja hahmot ovat ennestään tuttuja.

Ensimmäinen novelli kertoo Rogerin vanhemmista. Mitä tapahtui kun Rogerin isä menehtyi? Tässä tulee totuus siitä miten Roger jäi orvoksi. Aivan ihana kertomus, tosin kahden miehen henkilöllisyydet jäivät vaivaamaan niin paljon että pakko silmäillä Luiden kaiku jossain vaiheessa läpi. Tai toisen kyllä tajusin hänen viimeisistä sanoistaan, mutta toista en oikein tunnistanut.

Seuraavat kaiksi tarinaa ovat ihania Lordi John kertomuksia. Toisen sijoittuu Jamaicalle ja antaa hieman pohjaa Matkantekijän tapahtumille. Toinen taas sijoittuu Kanadaan ja pohjustaa Lordi Johnin omaa teosta Skottilainen vanki.

Neljäs on totaalinen irtiotto tutuista hahmoista. Eivät nämä toki aivan vieraita ole, mutta totaalisia sivuhenkilöitä varsinaisessa Matkantekijä-sarjassa. Tarina sijoittuu Pariisiin ja vastaa muutamiin mielenkiintoisiin kysymyksiin.

Mikäli Gabaldon kuuluu suosikkeihin, niin tämä on meilkeinpä pakko lukea! Täydentää kivasti varsinaisen päätarinan (tai tarinoiden!) aukkoja. Ei Gabaldonia suotta nimitetä Rouva Rönsyksi! Jokaisen kirjakauppiaan unelma kirjailija :)

Kaari Utrio: Tuulihaukka

Itsenäinen jatko-osa Kaari Utrion Vaskilinnulle. Ostettu jo vuonna 2007 kirjahyllyyni, mutta vasta nyt aika oli kypsä tämän lukemiseen. Yksi Utrion kolmesta pääteoksesta.

Kuva: Kirjasampo

Olaf Tuulihaukka on Vaskilinnusta tuttujen Terhenin ja Eirikin poika. Vaskilinnussa hänet tunnettiin Juvalos Harmaasilmänä ja hän oli sivuhenkilön osassa. Nyt Tuulihaukka kertoo Juvaloksesta Olafiksi nimensä muuttaneen soturin tarinaa. Jälleen lukija matkaa pohjoisesta Välimeren rannoille ja kauas itään sotaretkillä. Historiaa, seikkailua, intohimoa, uskollisuutta, rakkautta ja paljon muuta!

Aure Nukuttaja on suomalaista ylimyssukua, joka matkaa veljensä Lyyn kanssa Konstanttinopoliin. Olafin ja Auren tiet risteävät monta monituista kertaa, mutta kaiken yllä leijuu paha muisto mutta myös intohimo ja kiihko. Verikosto sitoo sisarukset Olafiin, mutta on siinä muutakin.

Vaskilinnun lukeneelle teos tarjoaa vastaukset muun muassa Terhenin ja Eirikin kohtaloon, sekä pikku yllätysbonuksena erään pienen ja mitättömän Vaskilinnun sivuhenkilön kohtalon. Itselleni tämä oli mieluista yllätys, ja olisi ehkä voinut mennä ohi ellen olisi lukenut teoksia niin peräkkäin.

Toki oli hieman puuduttavaa lukea taisteluista ja kohtauksista, missä päähenkilöparilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Toisaalta taas oli mukavaa lukea tälläistä "vakavampaa" tekstiä Utriolta, kun viime vuodet ovat olleet täynnä kevyitä epookkiromaaneja.

Hieno ja upeasti rakennettu kokonaisuus. Ehdottoman täynnä historiaa ja mielenkiintoisia pikku yksityiskohtia. Romantiikkaakin löytyy ja sopivassa määrin juonittelua. Aseiden kalsetta, kavioiden kopsetta, ylhäisiä naisia, naurua ja kyyneleitä.