Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Tämä on hyvä kirja katkaista pitkään jatkunut blogihiljaisuus. En ole lukenut/kuunnellut kaunokirjoja moneen, moneen kuukauteen. Tähän on ollut omat syynsä, mutta nyt tuntuu, että voisin taas sukeltaa kirjojen maailmaan :) En edelleenkää aseta itselleni tavoitteita tämän blogin suhteen, mutta tunnen että olen jälleen avoin kirjallisuudelle.

Tästä kirjasta kiinnostuin kun olin viikonloppuna elokuvissa ja näin kirjan pohjalta tehdyn leffan trailerin ja päätin heti, että haluan nähdä elokuvan. Se, että leffa pohjautuukin kirjaan oli yllätys ja kun sain teoksen kirjastosta vielä heti samantien olin myyty. Ahmin kirjan hetkessä ja muistin taas miksi rakastankaan lukemista.

Simon on lukion toisella luokalla oleva poika (16-vuotias). Hän harrastaa näytelmäkerhoa, hänellä on kaksi siskoa, hän on Harry Potter -fani ja hän on homo. Simonilla on myös salainen nettiystävä Blue, samaa koulua käyvä toinen homopoika jonka henkilöllisyyttä Simon ei tiedä. Koulukaveri kuitenkin lukee sattumalta Simonin ja Bluen välistä sähköposteilua ja ryhtyy kiristämään Simonia.

Nurkkaan ajettu Simon tasapainoilee ystävyyden ja ihastumisen kapealla nuoralla. Toisaalta häntä painostavat parhaat ystävät, toisaalla on salaperäinen Blue, johon Simon on todella, todella ihastunut. Jossain vaiheessa koulun Tumblr-tilille ilmestyy viesti, jossa Simon tulee kaapista ulos. Tosin Simon ei ole kirjoittanut sitä itse. Mitä se tarkoittaa hänen ja Bluen suhteelle?

Teos oli ihana hyvänmielen lukukokemus. Simonin ja Bluen viestittelyä oli suloista lukea ja jännittää Simonin rinnalla kuka mystinen Blue onkaan. Hänen henkilöllisyytensä tuli yllätyksenä, mutta hyvänä sellaisena. Blue on juuri oikea tyyppi Simonille <3 Vaikka kyseessä onkin nuortenkirja, niin tällaiselle iki-romantikolle kuin minä, genre uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Kirja oli hauska, hellyttävä, suloinen ja romanttinen. Nyt odotan malttamattomana elokuvaa!

Viveca Sten: Ristiaallokossa

Kirastosta löydetty Sandhamn-dekkari äänikirjan muodossa. Tämäkin lukee Jani Karvinen. Mikäli olen oikein laskenut niin tämä olisi sarjan kuudes osa. Olen tutustunut sarjaan nopealla tahdilla, mutta tämän kohdalla halusin tietoisesti hieman hidastella. Teokset ovat olleet nopeita lukea/kuunnella, mutta kun loppu häämöttää niin oma tahtikin hidastuu. Toki sarjaan on seuraavakin osa, ja olen kirjaston jonossa odottamassa sitä.

Sotakirjeenvaihtaja löytyy kuolleena Sandhamnista ja Thomas ryhtyy tutkimaan tapausta. Tämä dekkari poikkeaa aikaisemmista siinä, ettei Sandhamn ole muuta kuin ruumiin löytymispaikka, muutoin tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan. Myös Noran rooli tapauksen tutkinnassa on minimaalisen pieni. Toki hän on tarinassa mukana, mutta esiin nousee hänen oma työnsä ja siellä meneillään oleva ongelma. Myös Henrik aiheuttaa Noralle päänvaivaa. (Onneksi Henrik on hieman järkiintynyt sarjan ekoista kirjoista!)

Tämä teos oli edellisistä kantaaottavampi ja poliittisempi. Muiden kirjojen teemat ovat olleet hyvin yleisiä ja toisaalta myös yksityisiä perhetapauksia. Kirjailija oli kuitenkin nostanut tässä esille muun muassa maahanmuuttoon liittyviä teemoja. Thomaksen kollegana työskentelee maahanmuuttajataustainen mies sekä murhatun sotakirjeenvaihtajan tutkimukset ovat liipanneet myös maahanmuuttovastaisuutta.

Rakenteellisesti ja kielellisesti kirjailija on kehittynyt paljon näiden teosten aikana. Se mikä on mielestäni hyvää, on ettei hän jumitu tiettyihin kaavoihin. Osassa teoksistaan hän on käyttänyt hienosti takaumia tarinan tukena, tai päiväkirjamerkintöjä. Tässäkin teoksessa lukijaa johdatetaan hieman harhaan, ja oikea syyllinen on yllätys.

Jospa seuraavaksi vuorossa olisi jotain muuta, sillä nyt on ollut aika dekkaripainotteinen kuukausi :)

Viveca Sten: Juhannusmurha

Olen nyt ahminut näitä Sandhamn -sarjan teoksia ihan urakalla. Tämän löysin kirjastosta äänikirjana ja lukijana on edellisistä tuttu Jani Karvinen. Nopea kuunnella vaikka tarina ei ollutkaan aivan niin hyvä kun edellinen teos.

Sandhamn täyttyy juhannusta juhlivista, mukana myös iso joukko nuorisoa. Myös Nora on saarella poikiensa ja miesystävänsä Jonaksen kanssa. Mukana on myös Jonaksen tytär joka lähtee juhlimaan ystäviensä kanssa. Yön aikana tapahtuu kauheita kun myös erään seurueen jäsen katoaa.

Nora saa yöllä puhelun entiseltä anopiltaan joka käskee Noraa hakemaan ystäväperheen teinityttäret poliisin huostasta. Samaan aikaan Jonas etsii tytärtään ympäri saarta. Aamun valjetessa rannalta löytyy ruumis. Paljastuu että Viktor on ollut niin alkoholin kun huumeiden vaikutuksen alainen kuollessan.

Kerronta etenee usean eri henkilön kautta. Aihe on rankka, nuoren kuolema ja samaan aikaan huumeiden käyttö. Thomas tutkii juttua yhdessä tiiminsä kanssa ja Nora on taustalla mukana vaikka näyttää siltä, että hänen yksityselämässään kuohuu kun Jonas vetäytyy tyttärensä kanssa. Lopussa vielä Henrik soittaa puhelun...

Lukijaa vedätetään sopivasti, sillä olin alussa aivan varma että tiedän kuka on murhaaja. No, veikkaukseni oli väärä ja oikea syyllinen saatiin onneksi kiinni. Miten pienestä kaikki voikaan olla joskus kiinni!

Viveca Sten: Pinnan alla

Tämä kolmas osa Sandhamn-sarjassa oli yllättävän nopealukuinen. Ehkä se kertoo juuri siitä, että nämä tekoset ovat suht kevyitä dekkareita ja toisaalta myös mielenkiintoisesti kirjoitettuja niin että lukijan kiinnostus pysyy yllä. Lainasin tämän kirjan kirjastosta ja luin päivässä (juuri sopivaa syysflunssalukemista).

Nuori tyttö katoaa marrakuussa Sandhamnin saarella kun hän on palaamassa ystävänsä luota kotiin. Poliisi etsii, mutta ei löydä tyttöä. Helmikuussa Noran lapset löytävät metsästä käsivarren joka kuuluu kadonnelle tytölle. Thomas saapuu jälleen saarelle tutkimaan murhaa.

Tarina kulkee kahdessa ajassa. Nykyajassa Thomas selvittää tytön murhaa, 1900-luvun alussa kuvataan erään perheen elämää Sandhamnin saarella. Selviää, että tarinoilla on yhteys ja lukijalle selviää kuinka julmaa ja raakaa sukuviha voi olla. Todella surullista.

Noralle selviää, että Henrik on uskoton hänelle ja Nora päättää (vihdoin) jättää miehen. Henrik ja hänen äitinsä eivät ole päätöksestä mielissään, mutta Nora pitää päänsä. Arvelin jo ensimmäisen osan aikana, että näin tulee tapahtumaan, joten hyvä, että Nora tuli viimein järkiinsä. Thomas puolestaan tapaa ex-vaimonsa ja huomaa, että hänellä on ollut ikävä Pernillaa. Lopussa annetaan ymmärtää, että nämä kaksi voisivat löytää toisensa uudelleen.

Seuraavaksi neljännen osan pariin :)

Viveca Sten: Sisäpiirissä

Pitkästä aikaa ihan oikea, fyysinen kirja! Edellisestä on aikaa ja välissä on ollut todella monta äänikirjaa. Tämä on toinen osa Sandhamn -sarjaa, josta ensimmäisen kuuntelin äänikirjana elokuussa. Kävi siis niin, että hankin teoksen keskeltä tätä sarjaa ja nyt "joudun" (tai oikeastaan haluan) tutustumaan alkupään teoksiin. Tätä en löytänyt äänikirjana, joten lainasin kirjan kirjastosta.

Sandhamnissa on juuri alkamassa Gotland Runt -purjehduskilpailu, lähtölaukaus kajahtaa ja samassa erään kilpaveneen kapteeni lysähtää kuolleena ruoriinsa. Oscar Juliander on herkullinen hahmo, menestyvä naistenmies, rikas ja Kuninkaallisen pursiseuran KSSS:n tuleva puheenjohtaja. Vaimo ummistaa silmänsä syrjähypyiltä ja tyytyy kotirouvan osaansa. Rakastajatar itkee ja suree aidosti miestä jonka oli hänen elämänsä rakkaus. Sihteeri vihoittelee miehelle jonka elämästä hän on tiennyt enemmän kuin mies itse. Mutta kuka lopulta murhasikaan Oscarin? Lisäksi toinen KSSS:n hallituksen jäsen murhataan ja poliisilla alkaa olla kiire saada syyllinen kiinni.

Thomas ja Nora, lapsuuden ystävät selvittävät juttua kumpikin omalla tahollaan. Thomas poliisina on jutun ns. päätutkija, mutta Noran löydöt luovat tapaukseen syvyyttä. Samaan aikaan kumpikin kipuilee yksityiselämässään. Thomas yrittää löytää keinon kuinka päästä eroon liian nuoresta tyttöystävästä. Nora puolestaan kipuilee perinnöksi saamansa talon myynnin kanssa, eikä avioliitto Henrikin kanssa näytä kovin ruusuiselta.

Kirjoitin muuten viimeksikin tuosta Henrikistä, että kuinka joku fiktiivinen hahmo voikaan saada karvat pystyyn fiktiivisellä käytöksellään. Hän on todellakin epämiellyttävä ja itsekeskeinen tyyppi! Lisäksi se, mitä hän kirjassa sanoi ja teki Noralle oli anteeksiantamatonta.

Tarinassa on sivujuonteena takaumia erään henkilön menneisyydestä. Hahmon henkilöllisyys paljastuu vasta viime metreillä, siinä vaiheessa kun lukija jo tietää kuka on murjaaha ja ymmärtää myös miksi. Takaumat saavat mielen surulliseksi, sillä kuinka paljon suku asettaakaan paineita ja vaatimuksia nuorilleen. Rikkaus ei aina ole rikkautta.

Totean saman kun ensimmäisen osan kohdalla. Tämä oli viihdyttävä, suht kevyt "kesä"dekkari. Mitään suuria yllätyksiä ei tullut eikä ihmeempiä ahaa-elämyksiäkään. Teos on kirjoitettu ihan kivasti ja sen lukee joutuisasti. Olen jo aloittanut kolmannen osan lukemisen, ja sen jälkeen luvassa onkin pari Sandhamn-äänikirjaa.

Robert Galbraith: Käen kutsu

Vihdoinkin sain aikaseksi tutustua tähän teokseen! Kun kuulin jokunen vuosi sitten, että J. K. Rowling on kirjoittanut salanimellä dekkarin, olisin halunnut heti lukea sen. Asia kuitenkin unohtui kun jokin muu oli tuolla hetkellä lukulistalla ja vasta tänä kesänä muistin tämän uudelleen ja oikeastaan aivan sattumalta. Huomasin tämän Käen kutsun kirjastossa äänikirjana ja vasta takakantta lukiessani muistin, että kyseessä on Harry Potterin luojan salanimellä julkaistu teos. Lukijana oli Eero Saarinen, pidin.

Kuinka paljon kuunteluun vaikutti se, että tiesin kirjailijan olevan J.K. Rowling? Paljon, täytyy tunnustaa! Mutta ehkä ennemmin niin että "wau, tämä ei todellakaan ole mitään Harry Potter-kopiointia". Teksti on sujuvaa, kuvailevaa ja juoni etenee jouhevasti. Henkilöhahmot ovat aivan omanlaisiaan ja taikuus puuttuu kokonaan. Nämä ovat aikuisille suunnattuja kirjoja, eivät edes mitään nuorille aikuisille ajateltuja teoksia.

Dekkarina toimiva kokonaisuus, jotain tuttua, jotain uutta ja jotain lainattua, mutta silti uusi ja raikas tuulahdus. Hiven klassista Agatha Christietä, mutta myös nykyaikaisempaa Sherlockia. Teos ottaa myös reilusti kantaa julkisuuteen ja sen tuomaan varjopuoleen, paparazzien häikäilemättömään toimintaan sekä toimittajien temppuihin. Uskon, että kirjailija on tiennyt mistä kirjoittaa sen verran piikikkäästi hän otti kantaa näihin asioihin.

Päähenkilö Cormoran Strike on rosoinen tyyppi, armeijan entinen sotapoliisi, jalkavammainen sinkku, joka työskentelee yksityisetsivänä ja on korviaan myöten veloissa. Robin (luulin häntä ensin pojaksi ja olin iloinen että teoksessa on kihloissa oleva homopari!) on sihteeri joka ajautuu Striken toimistoon välitysfirman kautta. Voin sanoa, että näiden kahden välillä kipinöi siihen malliin etten malta odottaa jatkoa ;) Ja jos Rowling jossain vaiheessa kyllästyy fantasiaan ja dekkareihin, niin uskon että hän pärjäisi hyvin myös romantiikan puolella!

Tarina alkaa kun menestyvä huippumalli Lula putoaa/tippuu/hyppää/pudotetaan alas parvekkeeltaan. Onko kyseessä itsemurha vai murha? Lulan veli haluaa saada selville totuuden ja palkkaa Striken tutkimaan asiaa. Robin apunaan Strike sukeltaa Lulan elämään, kohtaa epäiltyjä aina poikaystävästä autonkuljettajaan ja entiseen narkkari ystävään. Kuka on syyllinen ja mikä on motiivi? Vastaus löytyy ja yllättää, eikä poliisillakaan ole enää mahdollisuutta väittää tapausta itsemurhaksi. Paikoin tarina oli hieman hidastempoinen ja jankkaava. Mutta äänikirjassa se ei haitannut niin paljon.

Pidinkö tästä siksi, että tiesin kirjailijan todellisen henkilöllisyyden? Ehkä, mahdollisesti. Ainakin se auttoi paljon ja tietyllä tavalla "ymmärsin" tekstiä paremmin kun tiesin kuka sen takana on. Muistelen, että Rowling tuli aika nopeasti ulos kaapista näiden dekkareiden kanssa ja mietin että miksi. Ymmärrän syyn miksi hän halusi kirjoittaa salanimellä, mutta miksi tulla julkisuuteen omalla nimellään ja paljastaa kaikki? Ei ainakaan rahan vuoksi se on varmaa!

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa Kirsi, joka oli minun tavoin kuullellut teoksen, Amma kirjoittaa hauskasti teoksen pääpiirteet tiivistäen, Kirjaneito tunnustautuu Potter-faniksi mutta piti yllättävän paljon tästä Rowlingin dekkarista, Pirjoliisa viihtyi teoksen parissa ja Kirjakaapin kummitus kuunteli tämän myös äänikirjana.

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Kuunneltuani kesällä Håkan Nesserin Barbarotti -sarjan tykästyin jännällä tavalla hänen tyyliinsä. Minulle se sopii ehdottomasti äänikirjan muodossa, joten en epäröinyt kun näin kirjastossa tämän Carmine Streetin sokeat. Lukijana tässä on myös Barbarotteista tuttu Antti Jaakola. Ihanan rauhallinen ja viipyilevä teos, jota myös lukija kunnioittaa kauniisti.

Tämä ei ollut aivan perinteinen dekkari. Luokittelisin tämän ennemmin pohdiskelevaksi rikoskirjaksi. Parinskunta Erik ja Winnie muuttavat New Yorkiin sen jälkeen kun heidän 4-vuotias tyttärensä Sarah on siepattu. Erik on tarinan kertoja, hän on kirjailija joka kirjoittaa tapahtumista samaan aikaan kirjaa. Winnie on kuvataiteilija. Hienoa on ettei heidän kansalaisuuksiaan kerrota missään vaiheessa, toki jokainen voi tahoillaan arvailla niitä mutta toisaalta niillä ei ole yhtään mitään merkitystä.

Joka päivä Erik suuntaa kirjastoon kirjoittamaan Winnien jäädessä kotiin maalaamaan. Sarah on paikoin tabu heidän välillään, vaikka Erik ajatteleekin lastaan joka hetki. Toisinaan Winnie ilmoittaa Sarahin olevan elossa. Kirjastossa Erik kohtaa entisen potiisin/yksityisetsivän, joka auttaa Erikiä selvittämään muun muassa Winnien menneisyyttä sekä tietenkin Sarahin katoamista.

Tarinan loppu oli yllättävä. Ehkä jossain vaiheessa osasin aavistaa mitä tulee tapahtumaan, mutta pidin lopusta paljon. Lisäksi tämän teoksen loppu ei ollut liian valmiiksi pureskeltu, vaan se jätti lukijalleen/kuulijalleen tilaa omille ajatuksille. Teoksen sävy oli todella surumielinen, mutta niin oli aihekin: lapsen katoaminen.

Tämä on luettu ja pidetty myös mm. näissä blogeissa: Tuulevin lukublogi, Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat sekä Rakkaudesta kirjoihin.

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

Eräs tämän syksyn odotetuimpia kirjauutuuksia! Olen todellinen Maria Kallio -fani ja olin todella, todella iloinen kun kuulin Lehtolaisen palaavan tutun hahmon pariin. Luulin, että lukaisen tämän teoksen tuosta noin vain, mutta reilua neljää ja puoltasataa sivua ei tahkottukaan ihan hetkessä. Tämä ei ole missään nimessä moite, vaan nautin jokaisesta sanasta, rivistä ja sivusta. Poikkeuksellisesti en ostanut tätä itselleni, vaan lainasin kirjastosta. Saattaa kuitenkin olla, että tämä tulee päätymään kirjahyllyyni ennemmin kuin huomaankaan.

Maria, Ville Puupponen ja heidän kaksi uutta kolleegaansa työskentelevät LaNu-yksikössä joka tutkii lasten ja nuorten rikoksia, niin uhreina kuin tekijöinä. Eräs omista suosikeistani Pekka Koivu on sivussa, mutta teoksen aikana selviää syy miksi. Onneksi Koivu vilahtaa kuitenkin muutaman kerran tarinassa ettei hän ole aivan unohduksissa.

Tuula Lahti-Haapala vapautuu vankilassa kärsittyään rangaistuksen alaikäisten poikien hyväksikäytöstä. Samana iltana hän löytyy surmattuna liikenneleikkipuistosta ja juttu kaatuu Marian porukalle, sillä itse oikeutettu olettamus on, että joku Lahti-Haapalan uhreista on surman takana. Maria lähteekin keräämään palapeliä kokoon yhdessä muiden kanssa. Kuvaan ilmestyy myös suosittu iskelmälaulaja Tarmo Mättö (mahtava sukunimi!), joka on eronnut pitkäaikaisesta avioliitostaan ja lyönyt hynttyyt yhteen omia lapsiaan nuoremman julkkis-Samanthan kanssa. Kuinka Mätön ja Lahti-Haapalan kohtalot liittyvät yhteen selviää teoksen aikana.

Minulle tämä oli hyvä lukukokemus. Pidin tästä, sillä juoni oli laadukkaasti kehitelty eikä loppuratkaisu ollut liian ennalta-arvattava. Hienoa huomata, että Lehtolainen pitää laadusta kiinni! Hyvän kirjan lukeminen on nautinto, ja tämä oli juuri sitä!

Kaksi uutta hahmoa, poliisit Kristo Pohjola ja Johanna Al-Sharif olivat mielenkiintoisia tuttavuuksia. Lisäksi pieni jännite Puupposen ja Pohjolan välillä oli kiva mauste tarinaan, etenkin kun kaikki jäi auki heidän välillään. Uskon, että Kristosta ja Johannasta kuullaan vielä, sen verran paljon he olivat tarinassa mukana. Näin ollen luotan siihen, ettei tämä ollut viimeinen Maria Kallio -dekkari. Kysymys kuuluukin, että missä yksikössä ja keiden kanssa Maria työskentelee kun kuulemme hänestä seuraavan kerran.

Tämän ovat ehtineet lukea myös Annika, jonka kanssa olen samaa mieltä että yksi oikoluku olisi ollut hyvä, Amma, joka nosti esille teoksessa esille tulleen poliisien resurssit mistä olen itsekin huolissani sekä Anu, jonka kanssa olen samaa mieltä siinä, että on ihanaa kohdata pitkäaikainen ystävä kirjankansien välissä. Sillä sitä Maria Kallio on monelle lukijalleen, ystävä jonka kuulumiset kiinnostavat ja jolle antaa anteeksi useankin vuoden hiljaisuuden. Lehtolaisen kirjoita ei vain voi olla pitämättä!

Marko Kilpi: Undertaker - Kuolemantuomio

Tunnustaudun Marko Kilpi -faniksi. Olen lukenut kaikki hänen teoksensa (vaikka en olekaan kirjoittanut niistä tänne) ja pitänyt. Tämän lainasin kirjastosta jo ensimmäisen kerran alkukesästä, mutta silloin vaivasi lukujumi enkä saanut luettua tätä. Nyt sain tämän uudestaan käsiini ja pienen alkuhaparoinnin jälkeen innostuin ja luin nopeaan tahtiin loppuun.

Hautausurakoitsija Jarmo Kivelle kuolema on arkipäivää, monella eri tasolla. Synkkä ammatti luo täydellisen suojan vieläkin synkemmille puuhille. Tuomas Lintu, nuori opiskelija on puolestaan kovaa vauhtia putoamassa yhteiskunnan ulkopuolelle. Heidän polkunsa kohtaavat ja Kiven suunnitelma hahmottuu.

Kerronta on hyvin elokuvamaista ja se häiritsi hieman alussa. Pian siihen kuitenkin tottui ja tarina lähti viemään. Henkilöhahmoja on useita, mutta ei liikaa, Kivi ja Tuomas ovat ainoita joihin tutustutaan hieman tarkemmin. Teos jää totaalisen kesken, mutta onhan kyseessä sarjan ensimmäinen osa, Kivestä kuullaan vielä!

Marko Kilvellä, kuopiolaisella poliisilla, on teoksissaan hyvin yhteiskunnallinen ote. Hän kuvaa kiiltokuvan nurjaa puolta, sitä mikä on "normaalien" ihmisten katseiden ulottumattomissa, sitä mitä ei edes haluta nähdä. Toisaalta tapahtumia oli paljon, pieniä siruja elämästä heitettynä sinne tänne. Olisin kaivannut ehkä hieman selkeämpää otetta, ellei tarkoitus ole että kaikkiin tapahtumiin palataan vielä?

Jarmo Kivellä on perhe, pappina työskentelevä vaimo ja tytär Noora, mutta kuka on Aino? Lisäksi entinen oppipoika Jouni aiheuttaa vaivaa. Tuomaksen avovaimo Maria sairastaa masennusta, mutta ei saa lääkäriltä lausuntoa työkyvyttömyydestä. Veli Markus kuolee yllättäen, ja rahapulassa oleva Tuomas lupaa äidille järjestää hyvät hautajaiset veljelleen. Tarinan poliiseista Saari ja Tiina ovat eniten esillä. Kuka Saari oikeastaan on? Tätä lukija jää pohtimaan ja odottamaan että vastaus löytyy seuraavasta osasta. Tiinasta kerrotaan enemmän, mutta Paulin kohtalo ja yhteys Tiinaan on yllättävä. Rundi on loppuen lopuksi vain pikkurikollinen, mutta hän paljastaa salaisuutensa yllättävällä tavalla sellissään.

Tarinassa on useampi taso missä kirjailija kuljettaa lukijaansa. Moni juonikuvio jää hieman kesken, mutta ei liian häiritsevästi. Tärkeimmät langanpäät tulee solmittua, mutta silti lukija jää odottamaan jatkoa. Sitä on luvassa keväällä 2018!

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa Amma ja Takkutukka.

Rikospaikka Tampere 16 novellia

Luin tätä teosta kuin "Iisakin kirkkoa". Aloitin varmaan toukokuussa ja lopettelin vasta nyt elokuun ensimmäisinä päivinä. Olen kuljettanut tätä paikasta toiseen, kantanut laukussani kesäreissuilla, makuuttanut mökin pöydällä ja kotona yöpöydällä. Lainasin tämän kirjastosta ja olen joutunut uusimaan usemman kerran. Syy hitaaseen lukutahtiin ei ole ollut se, että tämä olisi ollu huono, päinvastoin. Suurin osa novelleista on ollut todella hyviä, kuten hyviltä kirjailijoilta voi odottaakin.

Teoksessa on yhteensä 16 novellia jotka ovat tuttujen suomalaisten dekkaristien kirjoittamia. Mukana on paljon omia suosikkikirjailijoitani kuten Jarkko Sipilä, Matti Rönkä ja Christian Rönnbacka. Teos on kiva, sillä samalla lukija pääsee tutustumaan uusiin kirjailijoihin.

Omiksi suosikkitarinoiksi nousi Tuomas Liuksen kirjoittama Talo Pispalanharjulla, tarina oli sopivalla tavalla erikoinen ja yllättävä. Myös Jukka Vallin Neiti Vaahtera oli hyvä. Tutuilta kirjailijoita taso oli hyvää, toki tällaisessa joukossa oli pari sellaista joihin en päässyt sisälle.

Toivon, että näitä Rikospaikkoja tulisi lisää. Olen kuunnellut äänikirjana muutaman Rikospaikka Pasilan novellin ja pitänyt niistä.

Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu

Sarjassaan seitsemästoista Takamäki-dekkari tuli lukaistua päivässä, kuten edellinenkin teos Valheen kasvot. Nautin kovasti näiden dekkareiden lukemisesta, sillä kieli on sujuvaa, mitään turhaa rönsyä ei ole vaan tarina on täyttä tavaraa alusta loppuun. Varasin tämän kirjastosta onneksi riittävän ajoissa, että sain lainaan juuri ennen juhannusta ja juhannusvieraiden lähdettyä heittäydyin tuoliin ahmimaan teosta.

Pikkurosvo on ryöstämässä Alepaa, mutta jää kiinni ja päättää puhua itselleen lyhyemmän tuomion paljastamalla tietoja kadonneesta miehestä jota poliisi etsii. Tiedoilla poliisi pääsee askeleen eteenpäin, mutta yllättäen juttu keskeytyy kun kirjepommi räjähtää huoltoasemalla.

Olin positiivisesti yllättynyt ettei teoksessa ollut viittauksia ulkomaalaisiin terroristeihin, vaan esiin nostettiin omat ongelmamme ja ääriryhmämme. Pahin uhka tulee usein sisältä, ja tässä teoksessa oli kaksi vastakkain olevaa ryhmittymää pääepäiltyinä.

Hekilöhahmogalleria on vakiintunut muutamaan tuttuun, joista Suhonen tuntuu nousevan teos teokselta keskeisempään asemaan. Samaan aikaan itse Takamäki painuu taemmas, mikä on hieman harmittavaa. Toki Suhonen on aktiivinen poliisi joka toimii kentällä, kun taas Takamäki puurtaa toimistossa.

Mukavaa oli, että Sipilä oli hieman markkinoinut kollegansa teoksia. Kyseessä oli Christian Rönnbacka, jonka teoksista itsekin pidän paljon. Huomaa, että kustantamossa vedetään yhtä köyttä eikä kateutta ole. Hienoa Crime Time!

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Kuuntelin tämän äänikirjan loppuun jo viime viikolla, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä tänne. Ihmettelen itsekin mistä moinen saamattamuus tai jopa haluttomuus johtuu. Teos itsessään oli hyvä mutta jotenkin se luikerteli ihon alle tavalla mitä ei ole tapahtunt pitkään aikaan, jos koskaan.

Lainasin tämän äänikirjana kirjastosta aivan sattumalta. Vasta kotona muistin, että olen nähnyt mainoksia Ferranten uudesta teoksesta, joka on jatkoa tälle ensimmäiselle osalle. Äitini kuunteli tämän ensin ja piti kovasti, itsekin tartuin tähän innolla ja kuuntelin aktiivisesti. Lukijana on Erja Manto.

Sodan jälkeinen Napoli, kaksi tyttöä tutustuvat toisiinsa. He ystävystyvät, kilpailevat, vertailevat ja kasvavat yhdessä. Molemmat ovat loistavia vuorollaan. Kummatkin kokevat kasvun lapsuudesta nuoruuteen ja kohti aikuisuutta. Toinen tytöistä pääsee opiskelemaan, toinen nuorena naimisiin. Haaveita, unelmia, kilpailua ja yhteiskunnan kuvausta.

Elena, Lenú on tarinan kertoja jonka näkökulmasta lukija pääsee tutustumaan kotikortteliin, perheeseen, kavereihin, vihollisiin, opettajiin ja ennen kaikkea Lilaan. Elenan näkökulmasta seurataan tunteita, ajatuksia ja haaveita sekä tietenkin Lilan erinomaisuutta. Missän vaiheessa utelias lukija ei saa tietää mitä Lila ajattelee ja tuntee, se on osittain turhauttavaa mutta toisaalta taas koko tarinan ajatus.

Tarina jää totaalisen kesken, kun Lilan häihin astuu mies komeissa kengissä. Joten seuraavaa osaa jää odottamaan innokkaana.

Tämän ovat lukeneet muun muassa Leena Lumi, Kirjakaapin kummitus, Mari A sekä Krista.

L. M. Montgomery: Anna opettajana

Anna-sarjan neljäs osa, joka on kirjoitettu reilut 20 vuotta varsinaisen sarjan kirjoittamisen jälkeen. Tämä jälkikirjoittaminen näkyi omalla tavallaan teoksessa, vaikka ei tämä huono ollut. Olen tässä viime aikoina tutustunut tähän minulle aiemmin tuntemattomaan tyttökirjasarjaan, ja tietenkin nälkä kasvaa syödessä. Tämän teoksen kävin kirjastosta, ja luulen että seuraavalla reissulla minun täytyy ottaa loputkin Anna-kirjat lainaan.

Teos kuvaa Annan elämää kolmen vuoden ajan, jolloin hän on kihloissa Gilbertin kanssa ja työskentelee Summersiden koulun rehtorina. Annan varsinaisen työn kuvaaminen jää taka-alalle, kun tärkeämpää ovat ihmissuhteet ja muut henkilökemiat. Anna on majoittunut kahden lesken luokse, missä hänellä on ihanan romanttinen tornihuone asuttavanaan. Taloutta pitää Rebecca Dew, josta Annan on pakko käyttää myös sukunimeä kertoessaan hänestä.

Kirja koostuu osin Annan kirjeistä Gilbertille, osin taas aiemmista teoksista tutun kerronnan muodossa. Anna tapaa noiden kolmen vuoden aikana hyvin mielenkiintoisia ihmisiä, solmii ystävyyssuhteita ja puuttuu kohtalottaren tavoin usean ihmisen elämään. Vaikka nämä uudet tuttavuudet ovat mukavia, niin kaipaan silti tietoja Annan parhaasta ystävästä Dianasta. Toki hänet mainitaan muutaman kerran, mutta liikaa tilaa vievät kaiken maailman uudet tuttuvat. Saa nähdä kuinka on tämän asian laita seuraavassa teoksessa.

Tämä on luettu myös näissä blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Lukuisa, Cillan kirjablogi sekä Sivutiellä.

Christian Rönnbacka: Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat

Löysin viime syksynä Rönnbackan teokset ja Antti Hautalehdon. Ihastuin niin kirjailijan tyyliin kuin hyvään hahmoon ja ahmin lähes putkeen kaikki siihen mennessä ilmestyneet teokset. Suurimman osan kuuntelin äänikirjana, mutta aikamoista ahmimista sekin oli! Joulun aikaan Elisa kirja tarjosi vielä pienen novellin joululahjaksi, ja tietnkin siihenkin oli tutustuttava. Odotan jo nyt, että milloin seuraava Hautalehto-dekkari ilmestyy.

En pidä itseäni suurena tietokirjojen lukijana, mutta tämä oli pakko saada lukulistalle. Varasin tämän kirjastosta jo hyvissä ajoin, ja sain viime viikolla käsiini. Luin tämän käytännössä päivässä. Hyvä kirjailija osaa pitää lukijansa tiukassa otteessaan, kuten Rönnbacka tässä teoksessaan.

Kuten nimessäkin todetaan, kyseessä on vakuutusetsivien parhaita tarinoita. Teos oli jaoteltu johdannon ja lyhyen historian jälkeen eri tyyppisiin vakuutuspetoksiin aina tulipaloista varkauksiin ja matka- ja kotivakuutuksiin. Teos koostuu pienistä tarinoista, jotka huvittvat, ihmetyttävät ja opettavat.

Luettuani teoksen, totesin että onneksi minulla on vakkutukset kunnossa ja toiseksi, että eipä tulisi pieneen mieleenkään lähteä harrastamaan vilunkia vakuutusyhtiön kanssa. Surullisin tapaus minusta oli eräs virkavallan edustaja, joka peukaloituaan erästä ilmoitusta menetti lopulta työpaikkansa. Ja koko soppa vain vajaan 4500€ vuoksi, mikä on toki iso raha mutta vakituisen työpaikan omaavalle ei mahdoton.

Teoksessa vihjaillaan, että sitä voisi käyttää vakuutuspetoksen suunnittelun oppikirjana, mutta painotus on vahvasti sanalla voisi. Tämä etsivien huonosti tunnettu ammatikunta koostuu muun muassa entisistä poliiseista sekä ihmisistä joilla on huomattavasti parempi ja vilkkaampi mielikuvitus kun keskivertorosvoilla. Toki lopussa lukijaa hieman haastetaan testaamaan näitä reilua kolmeakymmentä etsivää, mutta itse en rohkenisi lähteä heidän kanssaan hippasille. En ole niin tyhmän rohkea että haluaisin huvikseni pilata maineeni, menettää rahani ja ennen kaikkea hyvän suhteeni vakuutusyhtiöni kanssa. Toki joku tämän teoksen luettuaan voi ajatella olevansa fiksumpi kuin nämä kokeneet etsivät, mutta ainahan sitä saa yrittää...

Tietenkin esiin nousi myös kansalaisten härskiyskynnys. Aika moni on valmis tekemään mitä vain saadakseen vakuutuksesta "omansa pois" ja pikkuisen enemmänkin. Ensinnäkin, jos ottaa vakuutuksen vaikka matkaa varten, eikö yksi yhtiö riittäisi? Ei näille, joilla huijaamisen suunnittelu on aloitettu jo siinä vaiheessa kun on ensimmäistä kertaa marssittu vakuutusyhtiöön kyselemään matkavakuutuksen hintaa. Joissain tapauksissa korvauksia haettiin kolmesta neljästä yhtiöstä samaan aikaan. Eräs tapaus sai minut hiljaiseksi. Suurena eläintenystävänä tapaus koiranpentu sai minut surulliseksi. Eipä olisi itselle tullut vastaava edes mieleen, mutta meitä kansalaisia on näköjään niin moneen junaan.

Tämä teos on luettu myös Kirjan vuoksi blogissa, missä sitä suositellaan muun muassa isänpäivälahjaksi. Loistava idea, kannatan! Suosittelen tätä teosta kyllä muutenkin kaikille kiinnostuneille, itse luin tästä monet tarinat ääneen kotona. Iloa ja naurua riitti jaettavaksi.

Usein muuten tuo neljäkymmentä kilometriä tunnissa on aika vaarallinen nopeus, sillä vahinkoilmoituksissa autot lähtevät siinä nopeudessa lapasesta. Osa autoista lyhenee metrin törmättyään siinä nopeudessa. Kannattaisiko ehkä ajaa vieläkin hitaammin?

L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet

Lainasin tämän kirjastosta äänikirjana ja aloitin kuuntelun innokkaana tietämään kuinka Annan elämä jatkuu. Petyin kuitenkin melkoisesti, sillä äänikirjan lukija (Ritva-Liisa Elivuo) oli todella huono. Harvoin käy niin, että äänikirja täytyy jättää kesken ja hakea kirjastosta "oikea" kirja tilalle. Mutta tällä kertaa lukijan ääni sekä painotukset olivat niin huonot, etten yksinkertaisesti voinut kuunnella tarinaa.

Anna valmistautuu lähtemään Redmontin korkeakouluun opiskelemaan, tunteet heittelehtivät ja koti-ikävä painaa. Onneksi arki Redmontissa solahtaa pian uomiinsa uusien ystävien kera. Teoksessa seurataan Annan koko opiskeluaikaa eli neljää vuotta, vaikka varsinainen opiskelun kuvaaminen jää taka-alalle kun tilalle tulevat Annan ja hänen ystäviensä rakkaushuolet.

Teoksen aikana Annaa kositaan useamman kerran, ja yhtä monet rukkaset Anna antaa ennen kuin kohdalle osuu "prinssi oikea". Tässä vaiheessa lukija on sydän syrjällään, sillä Anna on juuri torjunut Gilbertin kosinnan. Voi, mitä tästä tuleekaan, sillä Anna ja Gilbert kuuluvat yhteen. Pari vuotta Anna heilastelee Royn kanssa, kunnes hänkin saa rukkaset.

Koska rakkaus on teoksen vahvimpia teemoja, se myös päättyy rakkauteen. Onneksi! Ja lukijan tarttuu innoissaan seuraavaan teokseen saadakseen tietää kuinka Annan elämässä käy. Kuka on tuo onnellinen, joka saa Annan sydämen omakseen? Sen saa jokainen lukija selvittää itse.

Tämä ovat lukeet muun mussa Kirjaneito erittäin ihastuneena Gilbertiin (no, kukapa ei Gilbertistä tykkäisi), Laura tyytyvisenä kirjaan, Anna J on kirjoittanut sekä tästä teoksesta kun sarjan seuraavasta osasta sekä Katja, joka on lukenut kirjan uudestaan vuosien jälkeen. Kaikki ovat olleet hyvin ihastuneita ja tyytyväisiä. Tämä teos tuntuu olevan kaikkien mielestä sarjan paras, ja voin yhtyä tähän mielipiteeseen. Romantiikannälkäiselle tämä todellakin tarjoaa paljon ihania hetkiä!

Jo Nesbo: Verta lumella I

Hyvin erilainen Jo Nesbo kuin Harry Holet, mutta olen todella iloinen että luin tämän. Huomasin tämän pari viikoa sitten kirjastossa ja nappasin mukaani. Lukeminen viivästyi monesta syystä, mutta lopulta luin tämän todella nopeasti.

Olav ei ole kovin kummoinen rosvo, mutta hän on löytänyt paikkansa oslolaisessa rikoshierarkiassa. Olav hoitelee pois päiviltä pomonsa Hoffmannin käskystä "kappaleita". Eräällä keikalla Olav kuitenkin poikkeaa suunnitelmasta ja jättää henkiin erään kappaleen ja tappaa toisen, eikä sen jälkeen mikään ole ennallaan.

Tarina etenee Olavin kerronnan kautta. Välillä käydään hänen lapsuudessaan, kuullaan hänen ajatuksiaan elämästä ja kirjoista, kunnes palataan taas nykyhetkeen eli vuoteen 1977. Lukijalle valoitetaan Olavin sisintä, miksi hän toimii tietyllä tavalla, vaikka lopulta jääkin miettimään että mikä oikeastaan olikaan totta ja mikä sanasokeuden aiheuttamaa lumoa.

Pidin tästä teoksesta valtavasti. Vaikka tämä oli ohut, niin se herätti kuitenkin tunnetta, ja sitä on nykyisin vaikea löytää kirjoista. Suru, ilo ja sääli ovat ehkä päällimmäisimmät tunteet joita koin. Olen iloinen, että kirjalija joka on luonut Harry Holen kaltaisen hahmon osoittaa, että hän ei ole kuuluisia ja pidetty vain tuon yhden hahmon vuoksi, vain siksi että hän osaa kertoa tarinoita!

Tämän ovat lukeneet muun muassa myös Kirsi, Kaisa, Reeta, Syringa ja Mai.

Samuel Björk: Yölintu

Luin helmikuussa Björkin esikoisteoksen Minä matkustan yksin ja tykästyin kovasti norjalaisen tyyliin. Olinkin iloinen, kun huomasin että seuraava osa Mia Krügerin ja Holger Munchin tarinaa ilmetyi heti tänä keväänä. Jonotin tätä kakkososaa kirjastosta, ja sain reilu viikko sitten käsiini. Lukeminen oli suht hidasta ja nautiskelevaa.

En oikein tiedä mitä ajattelisin tästä teoksesta. Se oli hyvä, sitä ei käy kiistäminen mutta toisaalta taas olin pettynyt.

Juoni oli mielenkiintoinen ja toimi hyvin. Lukijaa johdatettiin useiden eri kertojien näkökulmien kautta kohti ratkaisua, joka myöskin oli onnistunut ja toimiva. Nuori nainen löydetään metsästä alasti keskellä höyhenten peittämää pentagrammia. Munch ryhtyy tutkimaan tapausta ja myös syrjäytetty Mia pyydetään uudelleen töihin. Edellisestä teoksesta tutut hahmot ovat mukana ja tarina toimii. Paljastuu, että ennen tytön kuolemaa häntä on kuvattu ja video löytyy netin pimeistä syövereistä. Miksi nainen tapettiin, kuka hänet tappoi, miten höyhenet liittyvät kertomukseen ja minkälainen tarina kaiken takana oikeastaan onkaan? Näihin kysymyksiin saadaan onneksi vastaukset ennen teoksen loppumista.

Miksi sitten olin pettynyt? Ehkä Mian henkilöhahmo aiheutti suurimman harmistuksen. Miaa kehutaan fiksuksi, tutkijaksi joka päättelee asioita pelkästään rikospaikkakuvia katsomalla. Mutta niin ensimmäisen teoksen kuin tämän jatko-osankin aikana Mia on menettänyt ihmeellisen kykynsä. Kaksoissisar kutsuu Miaa tuonpuoleiseen, ja Mia haluaisi vastata kutsuun. Mutta koska työ poliisina on tärkeää Mia lykkää ja lykkää päätöstään, ja siinä sivussa turruttaa aivojaan lääkkeillä ja alkoholilla. Hieman tympäisevää toimintaa kun ympärillä tapahtuu hirveitä. Lisäksi mietin olisiko juttu ratkennut nopeammin, jos Mia oli pysynyt kuivilla?

Vaikka tarina piti sisällään hirveyksiä siinä oli kuitenkin ripaus toivoa. Lisäksi muutama pieni viittaus antaa ymmärtää, että Mian ja Holgerin tarina tulee vielä jatkumaan. Uskon, että tulen lukemaan myös kaikki tulevat jatko-osat, sillä näen kirjailijassa potentiaalia.

Tämän ovat lukeneet myös Annika ja Ulla.

Taavi Soininvaara: Vihan enkeli

Olin ajatellut lukevani/kuuntelevani Taavi Soininvaaran tuotannon (lähes) kokonaan, joten lainasin kirjastosta ihan urakalla näitä äänikirjoja. Koston komissio ei ollut aivan sitä mitä olin ajatellut, joten oli lähellä että olisin palauttanut tämän Vihan enkelin kirjastoon kuuntelematta sitä ollenkaan. Sattui kuitenkin sopiva hetki, eikä minulla ollut muuta kirjaa työnalla, joten ajattelin kokeilla. Äänikirjan kuunteleminen on siinä mielessä hyvä, että samalla voi tehdä jotain muuta.

Täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti tästä teoksesta. Toisaalta ei siihen kovin paljon tarvittu, sillä edellinen kuuntelemani teos oli pohjanoteraus. Lukijana tässä äänikirjassa oli Jarmo Mäkinen, hän oli huomattavasti parempi kun aikaisemman teoksen lukija, vaikka olen toki parempiakin kuunnellut.

Se mikä tässä teoksessa oli hyvää, oli juoni. Sitä oli kehitelty ja hiottu paremmaksi kuin Soininvaaran aikaisemmissa teoksissa. Jossain vaiheessa kuuntelua mieleeni nousi muisto, että olen kuunnellut tämän joskus vuosia sitten, jotkut tapahtumat muistin vaikka muutoin juoni olikin unohtunut. Ei siis mikään tajunnan räjäyttävä mestariteos tämäkään kirja, mutta sopiva hetken viihteeksi.

Tässäkin tarinassa seikkailee Arto Ratamo ja Jussi Ketonen, Supon tyypit siis. Vihan enkeliksi itseään kutsuva hullu murhaa fyysikoita pitkin Eurooppaa, mutta taustalla on isompi salaliitto. Ekoterroristit ovat pistäneet oman lusikkansa soppaan ja näin ollen sotkeutuvat myös fyysikkomurhiin. Salaliitto on paljastuu tietenkin lopulta, kunhan riittävän moni on ensin kuollut.

Kuten sanoin, juonellisesti tämä oli hyvä. Mutta henkilöhahmojen puolella rupesi kyllästyttämään. Etenkin Arto "Supon mestarietsivä" Ratamon käytös oli sarjassa hohhoijaa. Milloin miestä ei ottanut päähän niin sitten hän kitisi ja kiukkusi jostain muusta syystä. Negatiivisuutta oli todella paljon näiden hyvisten leirissä ja ihmettelen mistä se johtui. Kiukku leimahti hetkessä ja jatkuvasti jotakuta tuntui vituttavan. Ei kovin kiva kuunnella tämmöistä pidemmän päälle. Joten näillä näkymin tämä jää toisestaiksi viimeiseksi Soininvaaraksi, ainakin hetkeksi.

Tämän ovat kuunnelleet myös Minna ja Tessa, molemmat suht positiivisin mielin.

Stephenie Meyer: Elämä ja kuolema

Käynti kirjaston lasten- ja nuortenosastolla voi olla joskus palkitsevaa. Bongasin tämän Meyerin Twilight kymmenvuotisjuhlakirjan joka sisältää teokset Houkutus sekä "uuden" teoksen Elämä ja kuolema Houkutus toisin päin. Kiinnostuin tietenkin heti ja nappasin lainaan.

Kyseessä on siis todellakin uusi versio Houkutuksesta, tällä kertaa sukupuolet on heitetty toisin päin ja Bellan ja Edwardin sijaan tarinassa seikkailevat ihmispoika Beau ja vampyyrityttö Edythe. Tämän lisäksi kaikkien muidenkin sukupuolet on vaihdettu, paitsi Bella/Beaun äidin ja isän sekä muutaman sivuhenkilön. Lisäksi kirjailija on tehnyt jotain hienosäätöä itse tekstiin, joka muutoin on sama kuin alkuperäisessä Houkutuksessa. Toki eroakin on, sillä teoksen loppu on aivan erilainen kuin Bellan versiossa. Meyer kirjoittaakin loppusanoissaan, että halusi kokeilla vaihtoehtoista lopetusta ja täytyy sanoa että minusta se toimi hyvin.

Koska tarina sinällään on tuttu, suuria yllätyksiä tai pettymyksiä ei ollut. Toisaalta oli mukavaa lukea taas hyvin kirjoitettua Meyeriä, sillä Kemisti jätti hieman valjun olon. Sitä pörröistä söpöstelyä, suuria tunteita ja palavaa rakkautta riitti, aivan kuten halusinkin. Toki mietin teoksen aikana muutaman kerran, että jos tälle teokselle tulisi jatkoa niin kuinka kirjailija aikoisi ratkaista Aamunkoin tapahtumat, etenkin Rennesmen syntymän. Mutta loppuratkaisu oli erittäin tyydyttävä tämän asian osalta, vaikka olisin tietenkin toivonut että asioista olisi kirjoitettu hieman pidemmin ja lukijalle olisi kuvailtu tarkemmin Beaun tunteita. Mutta tämä oli hyvä näin. Mukavaa, että kirjailija on nähnyt vaivaa ja palkinnut lukijansa tällaisella uus-vanhalla tarinalla.

Tämä on luettu myös blogeissa Kirjoja ja kikatuksia sekä Lukunurkka.

Stefan Ahnhem: Miinus kahdeksantoista astetta

Tutustuin alkuvuodesta tähän ruotsalaiseen dekkaristiin, ja täytyy sanoa että hän on hetkessä noussut yhdeksi suosikeistani. Teokset ovat ehkä paikoin raakoja, mutta juonenkirjoitus on lähes mestarillista, ja lukija on saanut moneen kertaan ihmetellä juonenkäänteitä. Ahnhemin ensimmäisessä teoksessa kokonainen luokka oli vaarassa kun murhaaja jahtasi heitä. Toisessa dekkarissa pääteemana oli elinkauppa ja tässä kolmannessa teoksessa nostetaan esiin identiteettivarkaudet.

Minulla kävi tuuri, kun sain itseni ajoissa kirjaston varausjonoon, joten sain kirjan käsiini viime perjantaina. Viikonloppuna aloittelin lukemista, mutta tietoisesti hidastelin. Eilen tapahtui kuitenkin se mitä pelkäsin eniten: en voinut lopettaa lukemista vaan valvoin yli puolen yön jännittäen uusia juonenkäänteitä. Onneksi tajusin kuitenkin mennä nukkumaan, ja tänään sain ahmittua viimeiset kolmisenkymmentä lukua.

Teoksen tapahtumat sijoittuvat kronologisesti kahden aikaisemman jälkeen. Fabian perheineen asuu Helsingborgissa ja teoksen aikana viitataan useaan kertaan aikaisempiin tapahtumiin ja henkilöihin. En tiedä voiko näitä oikeastaan sanoa Fabian Risk-dekkareiksi, sillä Dunja Hougaard on lähes yhtä merkittävässä ja suuressa roolissa kuin Fabian. Tosin sillä eroituksella, että Dunja työskentelee Tanskassa ja Fabian Ruotsissa. Tässä teoksessa oli kaksi toisistaan erillistä rikosta, jotka eivät lopulta liittyneet toisiinsa ollenkaan varsinaisina rikoksina. Molemmilla "päähenkilöillä" oli siis oma juttunsa, lisäksi mukana oli paljon aiemmista teoksista tuttuja hahmoja kuten Fabianin kollegat poliisilaitoksella, hänen perheensä, Malin Tukholmassa, Dunjan tuttavia Tanskassa sekä muutamia muita sivuhenkilöitä jotka ovat olleet esillä ennenkin.

Mielestäni Ahnhemin vahvuuksia ovat hyvät henkiöhahmot sekä yllätykselliset juonenkäänteet. Yhdeksäs hauta oli antanut viitteen viimeisessä X-luvussaan siihen mitä tässä kolmannessa teoksessa tulee tapahtumaan ja lukija olikin pitkään siinä luulossa, että tietää kuka rikollinen on. Kirjailija pääsi kuitenkin yllättämään ja vetämään maton jalkojen alta asettamalla kaiken aivan eri asentoon. Myös Dunjan tutkimusten suunta Tanskassa sai lukijan mietteliääksi monestakin syystä. Mitä Fabianiin hahmona tulee, niin hän on edelleen vähän nössö, mutta ei enää aivan niin rasittava kun ensimmäisen teoksen aikaan. On mielenkiitnoista nähdä kuinka Fabianin yksityiselämä kehittyy tulevien teosten aikana, viitteet avioerosta ovat olleet jatkuvasti läsnä ja lisäksi olen todella huolissani hänen lapsistaan.

Teoksen tapahtumat alkavat kun rikososaton päällikkö Tuveson jahtaa kaahaajaa, jonka auto päätyy mereen. Patologi Letti kuitenkin väittää, että kulejttaja on kuollut jo muutama kuukausi sitten ja ollut jäässä aina mereen suistumiseen saakka. Poliisit ovat ihmeissään, kunnes heille ilmoitetaan toisesta kadonneesta henkilöstä, joka on sattumoisin työskennellyt samassa firmassa ensimmäisen kanssa. Tapahtumat alkavat pikkuhiljaa hahmottua, mutta uusilta uhteilta ei vältytä ja välillä kaikki on aivan sekaisin. Fabianin perhe on jälleen vaarassa, ja hän joutuu ottamaan ohjat omiin käsiinsä mikä osin ärsyttää lukijaa, mutta saa Fabianin näyttämään sankarilta.

Tanskassa Dunja on ollut pitkään työttömänä kunnes on saanut järjestyspoliisista paikan. Kun kaduilla harhailee verinen nainen Dunja vedetään mukaan julmaan ja raakaan rikostutkintaan, jota hän ei kuitenkaan saa johtaa eikä lopulta edes tutkia. Dunjan kurjan elämän takana on Kim vitun Sleizner, entinen esimies jonka nenälle Dunja on hypännyt yhden kerran liikaa, tai vaihtoehtoisesti hän ei ole levittänyt jalkojaan miehelle. Sleizner on hahmona vastenmielinen, ja saa lukijan pysymään uskollisesti Dunjan puolella, vaikka tämä kiivaileekin välillä liikaa. Dunja on kuitenkin ainoa, joka pystyy yhdistämään kodittomien väkivaltaiset kuolemat nuoriin jotka pahoinpitelevät heitä ja kuvaavat hirveät tapahtumat nettiin.

Teoksen loppuun jäi periaatteessa kolme cliffhangeria. Yksi niistä liittyy Fabianin kollegaan, toinen Dunjaan ja siihen kuinka hän aikoo edetä Sleiznerin kanssa ja kolmas lukuun X, missä vihjataan taas samaan henkilöön kuin edellisen teoksen luvussa X. Nämä saavat lukijan odottamaan uutta teosta Ahnheimilta, ja toisaalta miksi ei, hänen teoksensa ovat parantuneet kerta kerralta, niin kielellisesti kuin juonellisestikin.

Yritin etsiä tästä muita blogiarvosteluita, mutta en löytänyt vielä yhtään. Toivon, että muutkin löytävät tämän kirjailjan tuotannon sillä kuten jo totesin, Ahnhemista on tullut yksi suosikeistani! Odotan jo nyt seuraavaa teosta, vaikka sen ilmestymisestä ei ole vielä mitään tietoa, mutta tiedän ettei tämä ollut tässä.