Jarkko Sipilä: Muru

Tämä sarjassa yhdestoista Takamäki on mielestäni tähän astisista parhain. Syynä ei ole raaka murha vaan se, mikä kirjoissa alusta asti on viehättänyt: tyyli ja karu totuus.

Nuori, lievästi kehitysvammainen nainen löydetään asunnostaan kuolleena. Epäily saadaan kiinni hyvin pian ja poliisi pitää juttua selvitettynä. Asianajaja Nea Lind on toista mieltä ja tekee omia tutkimuksiaan, kovaan hintaan, sillä hän päätyy vahingossa murhaajan asunnolle ja joutuu raiskatuksi. Myös toimittaja Sanna Römpötti, joka on ollut mukana jokaisella aikaisemmallakin kirjalla, tekee omaa kartoitustaan tilanteesta.

Tässä teoksessa Takamäen ja Suhosen esillä olo oli tasapainoisempaa. Molemmat olivat yhtä paljon läsnä, eikä Suhonen sooloillut niin paljon omiaan kun muutamassa edellisessä. Toki ruumiin löytyminen metsästä voidaan katsoa Suhosen sooloksi, mutta tapaus ei kuitenkaan ollut aivan älytön. Takamäen yksinäisyys harmittaa, mutta tulisikohan siihen muutosta seuraavissa kirjoissa?

Monta rikosta saatiin ratkaistua ja olen tyytyväinen kirjan napakkuuteen. Toki alussa epäilin, että mitä tästä tulee, kun tekijä on kiinni, mutta niin ne juonikuviot jälleen kääntyivät ympäri. Tämänkin Takamäen hain kirjastosta luettavaksi. Vielä en ole ryhtynyt näitä omaan hyllyyni haalimaan, sillä aika kertakäyttöisiä dekkarit yleensäkin ovat.

Jarkko Sipilä: Katumurha

Kymmenes Takamäki alkaa räväkästi kun mies ammutaan avoautoon. Takamäki ryhmineen lähtee liikkeelle, ja Suhonen hankkiutuu epäillyn ampujan lähettyville. Apua hän saa krp:n tietäjältä, jonka rooli on kaikin puolin hämärän peitossa. Suhonen joutuu vaikeuksiin, kun poliisi linkittää hänet erääseen autoon.

Homma selviää kuitenkin parhain päin ja Suhonenkin palaa taas normaaleihin hommiinsa. Rikoksen motiivi jää lukijalle hieman sekavaksi. Taustalla on pieni-iso liikemies, jota murhattu on yrittänyt kiristää. Siksi tämä ammutaan, vaikka tekotapa onkin yllättävä ja rohkea. Poliisi kuitenkin keräilee vihjeet kasaan ja samalla löytyy myös poliisin sisältä vasikka. Syylliset saadaan tuomiolle, ja elämä jatkuu. Tosin teoksessa kerrotaan myös, että Takamäen vaimo on kuollut auto-onnettomuudessa. Kovin paljon näissä ei ole koskaan ollut poliisien henkilökohtaisesta elämästä, ja nyt vielä vähemmän kun aikaisemmin. Mielenkiinnolla odotan seuraava murhaa. Tämänkin teoksen lainasin kirjastosta.

Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto

Tämä yhdeksäs Takamäki on oikeastaan jatko-osa edelliselle. Samat rikolliset suunnittelevat nyt uutta juttua. Tässäkin Suhonen on Takamäkeä suuremmassa roolissa, mikä vähän harmittaa, sillä tykkään Takamäen persoonasta. Kirjastosta lainasin.

Pääkalloprikaatin varapresidentti vannoo kostoa Suhoselle. Suhosen vanha kaveri, pikkurosvo Salmela pakotetaan prikaatin siivoojaksi, että tämä saa velkansa maksetuksi. Ja prikaati saa selville miesten yhteyden, jolloin Salmela saa vasikan leiman otsaansa. Poliisin intressinä on saada koko kopla telkien taakse. Ruumiita tulee lyhyessä ajassa viisi, joten homma on erityisen kuuma. Poliisi pääsee kuitenkin tavoitteeseensa. Vaikka minua jäikin häiritsemään, että Jose pääsi kuin koira veräjästä, ainakin vielä. Seuraavassa selvinnee hänenkin kohtalonsa?

Jarkko Sipilä: Seinää vasten

Kahdeksannessa Takamäki-dekkarissa seikkailee pääosassa atarimies Suhonen, tai Suikkari silloin kun mies ei halua paljastaa olevansa poliisi. Toki Takamäki ja muut tutut ovat kuvioissa mukana, mutta teos tuntuu olevan Suhosen soolo. Tämänkin teoksen lainasin kirjastosta.

Luvataan, että Suhonen soluttautuu alamaailmaan, mutta totuus on, että Suhonen tekee hämäräbisnestä yhden miehen kanssa. Kaikki alkaa tietenkin ruumiista, ja koko homma on aika sekava. Kuka on kenenkin linkki ja kaveri, kenen voi luottaa? Välillä käydään vankilassa Suhosen entisen kaverin kautta, ja vankilan lonkerotkin sotkeutuvat juttuun. Nopea ja tehokas paketti, jonka luin hetkessä.

Jarkko Sipilä: Kylmä jälki

Kirjastosta lainattu Takamäki nro 7. Jostain syystä tämä tuntui näistä tähänastisista parhaalta. Toki aikaisemmissa on ehkä ollut mielenkiintoisempia aiheita, mutta tässä päästiin jo pallottelemaan kahta juttua samaan aikaan.

Varsinaisena pääjuttunsa on murhasta tuomitun elinkautisvangin pako. Miestä ei pidetä erityisen vaarallisena, mutta silti hän onnistuu järjestämään kunnon panttivankitilanteen. Toinen juttu on Takamäen pojan pyöräkolari auton kanssa, ja ajaja on tietenkin paennut paikalta. Selviää kuitenkin, että auton haltija on krp:n kiikarissa ja juttua täytyy vähän jäähdytellä. Nämä kaksi eivät kuitenkan linkity toisiinsa muutoin kun erään kotietsinnän yhteydessä.

Tässä tuntui olevan taas paria aiempaa ennemmän poliisin toimsitatapoja ja kikkoja. Lisäksi siellä täällä olevat jutut keventävät kivasti. Koen lukijana oppivani, tai ainakin saan paljon tietoa, asioista joista en ole juurikaan tiennyt mitään. En tietenkään voi luottaa täysin kaikkeen mitä kirjailija väittää teoksissaan, mutta moni asia tuntuu loogiselta. Olisipa mielenkiintoista tietää kuinka moni rikollinen lukee dekkareita? Löytyykö näitä vankiloista ja ovatkohan kuinka lainattuja? Entäpä sitten poliisit itse? Pystyykö rikollinen tai poliisi lukemaan tämmöistä miettimättä koko ajan, että mikä teoksessa on oikein ja mikä täysin absurdia? Tällä lukijalla ei ole yhteyksiä kumpaankaan edellä mainittuun ryhmään, joten nämä pohdinnat jäänevät arvoituksiksi.

Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta

Luin tämän kuudennen Takamäen yhdessä illassa. Tosin taisi tuo lukeminen mennä vähän yönkin puolelle ;D joka tapauksessa kirjastosta lainattu dekkari oli heiman erilainen kun aikaisemmat. Tässä pääpaino oli oikeastaan todistajansuojelussa. Varsinainen murha ja sen ratkaisu tapahtui jo ensimmäisessä luvussa. Mutta rikoksen todistajan ansioista pitkään poliisin kiikarissa ollut Korpi saadaan istumaan pitkää tuomiota. Miehellä on kuitenkin kontaktinsa, ja niinpä todistajaa ja hänen tytärtään uhkaillaan.

Huomio kiinnittyy mielenkiintoisesti siihen, mikä on kansalaisvelvollisuus ja mitkä ovat poliisin voimavarat turvata pelkäävää kansalaista. Takamäki on taas törmäyskurssilla ylemmän johdon kanssa, mutta lopulta tilanne ratkeaa vankilassa rikollisen ja todistajan kohdatessa. Tilanne riistäytyy käsistä, minkä seurauksena Korpi kuolee.

Semmoinen huomio vielä, että joko olen tottunut näiden kirjojen henkilömäärään tai sitten se on vähentynyt. Ydinporukka pysyy vakiona, Takamäki, Joutsamo ja Suhonen. Näiden lisäksi tutkijoita on ollut muitakin. Edellisessä teoksessa oli Mäki, tässä Kulta. Katsotaan ketkä esiintyvät seuraavissa teoksissa.

Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki

Kirjastosta lainattu viides Takamäki. Näitä lukiessa huomaa kuinka kirjoittajakin kehittyy omalla tavallaan. Mitään suurta merkittävää muutosta ei ole tapahtunut, mutta kyllä nämä ovat eteenpäin menneet. Tosin sellainenkin on ollut hassu huomata, että poliisin käyttämien menetelmien kuvailu on jäänyt vähemmäksi. Sitä kaipaisin itse lisää, sillä se on mielenkiintoista.

Tässä seikkaillaan helteisessä Helsingissä. Raju rekkapalo ja ruumis, joka paljastuu virolaiseksi peitepoliisiksi. Mukana on myös KRP:n peitetoimintaa ja prätkäjengiä. Murha uhkaa Takamäen Kreetan lomaa, mutta onneksi mies kuitenkin pääsee perheensä kanssa reissuun. Jutussa on mukana myös salakuljetusta ja Takamäki ryhmineen pelkääkin sotkeneensa kansainväliset poliisioperaatiot pahanpäiväisesti. Hommaan saadaan mukaan suuri ampumisvälikohtaus hylätylle bensa-asemalla sekä jo murhatun rekkamiehen lisäksi kolme (neljä) muuta ruumista.

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin

Kirjastosta lainattu neljäs Takamäki-dekkari. Tässä raapaistaan jo hieman enemmän Takamäen siviilielämää, mutta ei kuitenkaan merkittävästi ja hyvä niin. Pääpaino on nuoren arabi-pojan murhassa. Epäilty löytyy viimein ja paljastuu, että taustalla on taas kerran jotain suurempaa. Monta henkilöllisyyttä omaava syyllinen saadaan kiinni, mutta joudutaan luovuttamaan Amerikkalaisille. Tämä harmittaa Takamäen ryhmää, etenkin kun näyttää ettei tappaja edes joudu vastuuseen teostaan. Tämä muuten harmittaa myös lukijakin.

Takamäen ryhmä koostuu pääasiassa kolmesta poliisista, Kohosesta, Suhosesta ja Joutsamosta. Suonen on atarimiehiä ja itse asiassa tämä lukija on tykästynyt hahmoon. Tosin toivoisin, että hän löytäisi viimein rinnalleen jonkun kivan naisen. Muut tutkijat ovat naisia. Tämä porukkaa tuntuu toimivan hyvin.

Kun näitä Takamäki dekkareita odottaa tuossa pöydän kulmalla vielä kahdeksan kappaletta, niin lukijan on helppo hymyillä. Tunnen itseni ja tiedän, että jos hurahdin johonkin kirjailijaan, se tarkoittaa että kaikki kyseisen kirjailijan teokset on luettava, ja pian. Ja kun kyseessä on vielä tällainen sarja, missä päähenkilöt ovat samat, niin aina parempaa. Tällaisissa tilanteissa olen kiitollinen kirjastojärjestelmälle, sillä lompakkoni ja kirjahyllyni eivät olisi kovin mielissään tällaisesta suurhankinnasta ;)

Jarkko Sipilä: Karu keikka

Kolmas Takamäki-dekkari, lainattu kirjastosta. Luin aika nopeasti, sillä nämä on aika koukuttavia. Teokset ovat hyvin kirjoitettu, mutta myös niin että lukija on välillä askeleen edellä poliisia. Ei tosin joka kerta, mutta tämä puoli näissä kirjoissa on positiivista verrattuna muihin dekkareihin. Lisäksi näissä pääpaino on rikoksissa, ei poliisien henkilökohtaisessa elämässä. Myös tapahtumat ovat suht realistisia, toisin kun esim Ilkka Remeksen kirjoissa tuntuu joskus olevan liian suuret voimat ja älyttömät tapahtumat liikkeellä. Näissä Takamäki-kirjoissa liikutaan Suomen maaperällä, kuvataan tarkasti poliisin toimintatapoja sekä rikollisten toimintaa eri osa-alueilla.

Tässä rikoksena oli poliisin ruumis, jota Takamäki ryhmineen tutkii. Tosin nykyisin uhri työskenteli sisäministeriössä virkamiehehenä. Juttuun liittyy omituinen lista, Supo ja huoria. Kenen voi luottaa? Linkkejä menee ristiin rastiin ja Takamäki on hurjana kun oman organisaation sisältä ei tule tarvittavaa tukea. Asioita salataan ja pimitetään, mutta myönnetään kun Takamäen ryhmä kaivaa oikeat tiedot itse esille. Tosin lopussa Takamäki huomaa tulleensa kusetetuksi. Tai tilanne on oikeastaan patti, sillä molemmilla osapuolilla on syy pitää tietyt tiedot ominaan.

100

Olen vuodessa ja kahdeksassa kuukaudessa lukenut tai kuunnellut sata teosta. Ja kirjoittanut niistä tänne. Ei huono juttu lainkaan :) Oman hyllyn niteitä tästä määrästä on 77 kpl, mikä ei ole huono sekään. Kirjasto on loistava asia Suomessa, ja äänikirjat ovat toinen mille nostan hattua.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Seuraava etappi on 100 oman hyllyn teosta!