Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Ihana Flavia de Luce -uutuus! Sain tämän kirjastosta suht nopeasti, sillä tajusin laittaa itseni varausjonoon tarpeeksi ajoissa. Nämä todellakin paranevat kerta kerralta, Flavia on ihan huippu tyyppi!

Kirjan viimeinen lause sai kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää, ja tavallaan myös selitti teoksen suomenkielisen nimen Loppusoinnun kaiku kalmistossa. Tämä teos jäi todellakin hetkeksi kaikumaan lukijan mieleen kun kirjan kannet olivat sulkeutuneet.

Kaikki alkaa siitä, kun 500-vuotta haudassaan maannut Pyhä Tancred päätetään kaivaa ylös haudastaan tutkimuksia varten. Flavia on tietenkin innokkaana ensimmäisenä paikalla, mutta pahaksi onneksi haudasta paljastuukin kirkon kanttorin ruumis. Murha on Flavian laskelmien mukaan hänen viides, ja innokkaasti nuori kemisti käykin toimeen!

Flavialla on kaksi kilpailevaa salapoliisia, neiti Tanty, innokas laulaja sekä Adam Sowerby, siementutkija ja kasvitieteilijä. Neiti Tanty ei vaikuta kovin pätevältä kilpailijalta, mutta Adam tekee tutkimuksia tosissaan, vaikkakin hänen toimeksiantajansa jääkin salaisuudeksi. Hän kuitenkin auttaa Flaviaa, vaikka minä välillä epäilinkin miehen tarkoitusperiä.

Tässä teoksessa Flavia on jälleen monta askelta poliisin edellä, ja saa lopulta esitellä tutkimustensa loppupäätelmät komisaario Hewittille. Murhan takana on sekä mustasukkaisuus, tai rakkaus sekä raha, sillä Pyhän Tancredin haudasta on kähvelletty arvokas timantti, Luciferin sydän, jonka Flavia on nielaissut eikä siitä enää kuulla teoksen aikana.

Olin iloinen Flavian puolesta, että pahimmat sodat hänen ja sisarien välillä näyttivät olevan ohi. Ainakaan tässä kirjassa Flaviaa ei nöyryytetty, vaan hän jopa lähentyi siskojensa kanssa. Toki asiaan saattoi vaikuttaa, että vanhin siskoista, Feely, suunnittelee häitä. Lisäksi teoksen loppuhuipennus aivan viimeisillä sivuilla oli sellainen, jonka jälkeen olisin toivonut että minulla olisi seuraava osa käteni ulottuvilla. Mutta ei auta muuta kuin jäädä odottelemaan seuraavaa osaa, sillä näitä on vielä neljä suomentamatta, enkä toki tiedä onko kirjailijalla aikomus kirjoittaa vielä uusia Flavia-dekkareita.

Kati Hiekkapelto: Tumma

Pitkä tauko viimeisen postauksen jälkeen! Olen kyllä lukenut, mutta en paljoa tänä aikana. Aikani on vienyt perheemme uusin, nelijalkainen jäsen <3 Mutta nyt kun ollaan tutustuttu, niin lukemisellekin löytyy varmaan aikaa paremmin.

Tämän Kati Hiekkapellon uusimman luin kuitenkin nopeasti, kun sain kirjastosta lainaan. Olen katsellut tätä kaupassakin, mutta omaksi en ole kuitenkaan ostanut ja hyvä niin, sillä ei tämä niin hyvä ollut.

Anna Fekete, suomalainen poliisi, on lomalla kotiseudullaan Serbiassa. Annan perhe kuuluu Serbian unkarinkieliseen vähemmistöön. Pian Annan saavuttua hän viettää iltaa ystäviensä kanssa ja hänen laukkunsa varastetaan. Anna lähtee varkaan perään saamatta tätä kuitenkaan kiinni. Seuraavana päivänä selviää, että laukkuvaras on kuollut ja Anna saa tavaransa takaisin passia ja luottokorttia lukuunottamatta. Pian selviää myös, ettei varas ole hukkunut kuten virallinen poliisiraportti sanoo vaan hänet on kuristettu.

Anna ryhtyy tutkimaan tapausta ominpäin. Selviää, että laukkuvarkaalla on sisko joka on myös vaarassa, aivan kuten Annakin. Tapaus liittyy Annan omaan menneisyyteen, ja ratkaistuaan sen hän on selvitänyt laukkuvarkaan murhaajan sekä oman isänsä murhaajan. Loma voi viimein alkaa.

Tämä ei lähtenyt vetämään aivan samalla tavalla kuin muistelen Hiekkapellon aiempien kirjojen lähteneen. Lisäksi minua ärsytti Annan kiukutteleva käytös, se jotenkin loukkasi vaikka kohdistuikin Annan serbialaisiin ystäviin ja perheeseen. Jotenkin tämä tuntui myös erilliseltä ja irralliselta teokselta kahteen aikaisempaan verrattuna. Johtuiko se siitä, että kaikki tapahtui Serbiassa? Hieman pettynyt maku tästä jäi suuhun.

Philip Pullman: Maaginen kaukoputki

Lapselle ääneen luettu oman kirjahyllyn teos, kolmas osa Universumin Tomu -trilogiaa. Tämän lukemiseen menikin melkoinen tovi, sillä aloitimme tämän jo huhtikuun lopulla. Kesällä oli pidempiä taukoja erinäisistä syistä, mutta nut luku-urakka on ohi.

Tämä on paksuin trilogian kirjoista, mutta en osaa sanoa onko tämä paras. Kerronta polveilee Lyran, Willin ja Mary Malonen välillä. Jopa rouva Coulter ja lordi Asriel pääsevät ääneen.

Tarina alkaa kun Will päättää pelastaa Lyran rouva Coulterilta joka on vaivuttanut tytön uneen. Pelastusretkellään Will särkee vahingossa veitsen, mutta onneksi Iorek Byrnison korjaa sen. Nukkuessaan Lyra on nähnyt unta Rogerista, ja Lyra päättää lähteä Kuolleiden maahan tapaamaan ystäväänsä ja pyytämään häneltä anteeksi. Lordi Asriel on tosin sitä mieltä, että Lyra on saatava hänen luokseen turvaan. Lordi Asriel on lähettänyt ritari Tialysin ja lady Salmiakin, kaksi gallivespialaista, saattamaan Lyran turvallisesti luokseen. Mutta Lyra pitää päänsä ja lähtee etsimään Kuolleiden maailmaa yhdessä Willin ja gallivespialaisten kanssa.

Mary Malone puolestaan löytää maailman jossa asuu erikoisia eläimiä. Mary ystävystyy heidän kanssaan ja jatkaa Tomun tutkimista valmistamallaan kaukoputkella.

Kuolleiden maailma on rankka koettelemus Lyralle ja Willille. Pahinta on heidän eronsa daimoneistaan. Vaikka Will ei nääkään omaansa, hän kuitenkin tuntee sen. Lyralle myös selviää syy, miksi hänen täytyi mennä Kuolleiden maahan: hänen täytyy vapauttaa kaikki kuolleet ulos. Lyra ja Will onnistuvat tehtävässä ja Kuolleiden maasta avattu ikkuna on jäävä viimeiseksi maailmoijen välille avatuista ikkunoista.

Lordi Asriel valmistautuu taistelemaan Kaikkivaltiaan kanssa. Tosin Kaikkivaltias paljastuu lukijalle hauraaksi vanhaksi enkeliksi. Todellista valtaa pitää Sijaishallitsija, joka taas rouva Coulter on päättänyt tuhota.

Lopussa Lyra ja Will löytävät Mary Malonen. Tosin omia daimoneitaan he eivät ole löytäneet päästyään pois Kuolleiden maailmasta. Kun Lyra ja Will etsivät daimoneitaan, he löytävätkin yllättäen toisistaan jotain uutta, rakkauden. Tarinan loppu on kuitenkin surullinen, sillä he eivät voi asua samassa maailmassa. Näin Lyra palaa omaan Oxfordiinsa yhdessä Pantalaimonin kanssa. Lyra on myös menettänyt taidon tulkita aletiometriä, mutta hän aikoo opiskella oppiakseen taidon uudelleen. Will ja Mary palaavat omaan Oxfordiinsa, ja kaikki maailmojen välillä olleet ikkunat suljetaan ikiajoiksi.

Tarina (koko trilogia) itsessään on hieno ja mukaansatempaava, mutta... Jokin tässä jäi hieman kaihertamaan minua. Onko se tarinan lopetus vai uskonnollinen sävy? En tiedä. Ehkä tarina on liian lähellä meidän maailmaamme. Vaikka tarina onkin fantasiaa, se ei ole ehkä riittävän fantastinen, minulle.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Kirjaston äänikirjahyllystä bongattu mielenkiintoisuus. Olen kuunnellut aikaisemmin yhden Jääskeläisen kirjan josta pidin, joten ajattelin kokeilla toista, enkä pettynyt.

Olli Suominen asuu vaimonsa ja poikansa kanssa Jyväskylässä. Hän on kustantaja joka hukkaa jatkuvasti sateenvarjonsa, lisäksi hän kuuluu elokuvakerhoon. Olli on myös liittynyt Facebookiin, mikä onkin keskeinen osa koko tarinaa.

Kerronta soljuu Ollin nykyhetken ja lapsuuden ja nuoruuden muistojen välissä. Olli on viettänyt lapsuutensa kesät Tourulassa ja kuulunut tiiviiseen Tourulan viisikkoon yhdessä Karri Kultasen ja Blomroosin sisarusten Annen, Leon ja Rikun kanssa. Yhdessä he seikkailivat eväskori ja Tim-koira mukanaan ja tutustuivat myös Harjukaupungin salakäytäviin, jotka vain Karri pystyi löytämään. Nykyhetkessä Olli lukee kirjailija Kerttu Karan kirjoittamaa menestysteosta Elokuvallinen elämänopas, ja pian Olli saakin Kertun seuraavan kirjan kustannetavakseen.

Kerttu on Ollin oma päärynämekkoinen tyttö, nuoruuden rakastettu ja syy miksi Tourulan viisikko hajosi. Vaikka aikuisena kaikki alkaakin viattomana työskentelynä yhdessä, Olli huomaa pian olevansa tilanteessa että hänen on pakko rakastua Kerttuun.

Lukijalle (kuulijalle) avataan vähitellen salakäytävien arvoitusta. Suurena yllätyksenä ei tule se, että eräänä päivänä Karri vie Ollin salakäytävään ja muuttuu siellä Kertuksi. Pikkuhiljaa paljastetaan kaikki mysteerit.

Teoksen erikoisuus on kaksi erilaista loppuratkaisua. Luvusta 52 alkaen tarinalla on kaksi erilaista lopetusta. Kuuntelemassani äänikirjassa oli Blanc lopetus, ja tietenkin minun oli myös käytävä Atena kustannuksen sivulla lukemassa Rouge loppu. Kummasta pidin enemmän? En tiedä, ehkä ensimmäisestä joka minulle tarjottiin, vaikka Rouge lopetus olikin ehkä elokuvallisempi.

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Jes, lisää Flavia de Lucea! Lainasin tämän kirjastosta ja luin hujauksessa. Kyllä tämä neiti on onnistunut valloittamaan sydämeni!

Joulu on ovella ja Flavia on vakaasti päättänyt napata itse Joulupukin, siskot kun väittävät että hän on pelkkä taruolento. Samaan aikaan Buckshawiin saapuu filmiryhmä kuvaamaan elokuvaa jonka päätähtenä on näytelijätär Phyllis Wyvern. Flavia pääsee heti kuuluisuuden suosioon, ja hänen sisarensa onnistuvat nolaamaan itsensä täydellisesti. Mutta eipä aikaakaan kun Phyllis löydetään kuolleena ja Flavian on jälleen aika ryhtyä ratkomaan rikosta. Syylliset löytyvät, vaikka Flavia onkin vähällä menettää henkensä.

Tällä kertaa juoni oli mielestäni suoraviivaisempi ja selkeämpi kuin edellisissä kirjoissa. Enkä tarkoita että se olisi huono asia, päin vastoin. Pidin siitä ettei ylimääräisiä rönsyjä ollut vaan teksti eteni määrätietoisesti eteenpäin. Mukana oli monia edellisten kirjojen hahmoja, joten tämä vahvistaa ajatusta siitä että nämä kannattaa lukea järjestyksessä. Oman mielenkiintoisen lisänsä tarinaan toi "suljettu huone" -asetelma. Lumi on saartanut Buckshawin, joten murhaajan on pakko olla edelleen sisällä kartanossa. Tosin siellä on väkeä pilvin pimein, sillä paikalla on kuvausryhmän lisäksi puoli Bishop Lacelya.

Aiemmissa teoksissa, kuten tässäkin Flavia riitelee isosiskojensa Daffyn ja Feelyn kanssa. Tämä jatkuva riitely toisaalta antaa Flavialle voimia, toisaalta tekee hänet erittäin surulliseksi. Harriet-äidin muisto on jatkuvasti läsnä, ja isot siskot kiusaavat Flaviaa sillä ettei äiti muka rakastanut tätä oikeasti. Tämän teoksen lopussa tosin näykyi pieniä viitteitä siitä, että tilanne saattaisi olla menossa parempaan suuntaan. Aika näyttää mitä tulevissa kirjoissa tulee tapahtumaan! Mutta itse suren Flavian julmaa ja yksinäistä elämää, tosin heidän suvussaan asioista ei ole ollut tapana puhua saatikka näyttää tunteitaan avoimesti.

Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa Flavia de Lucea, nämä tuntuvat paranevan kerta kerralta!

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin

Olen hankkinut tämän teoksen kirjahyllyyni lokakuussa 2003 ja muistelen, että niihin aikoihin myös luin tämän ensimmäisen kerran. Tänä kesänä kuuntelimme teoksen lapsen kanssa kirjastosta lainattuna äänikirjana, ja ilokseni ja riemukseni lapsi ihastui tähän heti. Oma teokseni on Tove Janssonin kuvittama.

Tarina itsessään on alkusysäys Tolkienin varsinaiselle mestariteokselle Taru sormusten herrasta -trilogialle. Tässä, ehkä enemmän lapsille suunnatussa, teoksessa hobitti Bilbo Reppuli joutuu tahtomattaan mukaan uskomattomaan seikkailuun kolmentoista kääpiön sekä velho Gandalfin kanssa. Matkalla Smaugin varioiman mutta kääpiöille kuuluvan aarteen luo Bilbo törmää Klonkkuun ja saa haltuunsa sattumalta erään sormuksen. Tästä sormuksesta kerrotaan tarkemmin toisessa teoksessa, mutta ilman Bilbon tarinaa ei olisi myöskään Frodon ja sormuksen tarinaa. Bilbo pääsee palaamaan tietenkin takaisin Kontuun kohdattuaan ensin lohikäärmeen, haltioita sekä saatuaan oman osansa aarteesta.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä teos kuuluu klassikoiden joukkoon. Ja toivonkin, että niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin ihastuisivat tähän mielenkiintoiseen maailmaan. Tietenkin tästäkin teoksesta on tehty elokuvaversio, itse asiassa trilogia, joka taitaa valitettavasti tulla tutummaksi nuoremmalle polvelle kuin itse kirja. Hobitti-elokuvat ovat muutoin ihan mainioita, paitsi niissä on aika paljon sinne kuulumatonta höttöä mitä kirjassa ei ole lainkaan. Joten suosittelen lukemaan ensin kirjan ja vasta sitten katsomaan elokuvat.

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Olen ostanut tämän kirjana huhtikuun alussa tänä vuonna. Tosin kesällä lainasin kirjastosta äänikirjana kun sattui sopivasti silmiin ja tarvitsin jotain kuunneltavaa. Olen tykännyt valtavasti Liksomin novelliesta, mutta tästä teoksesta olin kuullut kahdenlaisia mielipiteitä. Yritin siis olla avoimin mielin.

Nimetön tyttö astuu junaan Moskovassa ja päätyy hyttiin numero 6. Matkatoveriksi tyttö saa miehen, keski-ikäisen, raa'an, sydämellisen, rujon ja kaiken nähneen ja kokeneen miehen jolle maistuu vodka. Mies puhuu ja tyttö kuuntelee. Välillä juna pysähtyy ja tyttö liikkuu miehen seurassa tutkimassa Neuvostoliittoa. Kun juna saapuu viimein päämääräänsä Ulan Batoriin, tyttö ei osaakaan olla ilman miestä kunnes on nähnyt sen mitä halusikin.

Liksomin kieli on uskomattoman rikasta! Nautin valtavasti tämmöisestä tekstistä joka vie lukijansa suoraan keskelle tarinaa. Äänikirjan lukijana Pertti Sveholm oli täydellinen.

Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä

Kirjahyllyni uusin ostos. Hankin tämän jo viikko sitten ja luin samantien, mutta vasta nyt pääsen kirjoittamaan tästä tänne. Lehtolainen kuuluu niihin kirjailijoihin jonka teokset haluan itselleni, mutta toisaalta mietin että tarvitsenko näitä kuitenkaan. Luenko koskaan näitä kirjoja uudestaan? Äänikirjoina voisin kyllä kuunnella parikin kertaa, mutta lukeminen... Enpä tiedä.

Tämä teos on kuitenkin itsenäinen Hilja Ilveskero -tarina. Tällä määritelmältä halutaan kai tehdä ero Henkivartija-trilogian kanssa, ja toisaalta tuo "itsenäinen" on hyvä määritelmä, sillä tarina ei jatku suoraan siitä mihin se jäi.

Hilja ryhtyy 92-vuotiaan Lovisan, teollisuusneuvoksen henkivartijaksi. Lovisa pelkää, sillä hän on saanut tappouhkeuksia. Sisaren lapsenlapset eivät pysty tuomaan vanhukselle turvaa, vaikka Lovisa näyttääkin suosivan Johannesta hieman muita enemmän. Lobergassa Hilja kuulee Lovisan elämäntarinan ja yrittää suojella häntä parhaansa mukaan. Ruumiita kuitenkin tulee, mutta onneksi Lovisa saa pitää henkensä.

Teos oli taattua tavaraa, nopealukuinen, nautittava ja "helppo". Toisaalta taas lukiessa ärsytti ettei kaikkia langanpäitä solmittu lopussa, ja etenkin Hiljan henkilökohtainen elämä jäi hyvin vaisuksi. Olen tottunut, että Lehtolainen kasvattaa hahmojaan teos teokselta, mutta tässä kirjassa Hilja junnasi paikoillaan. Hänen historiaansa toistettiin (olihan tämä itsenäinen jatko-osa), mutta eteenpäin ei menty. Lisäksi olin harmissani muutamat viittaukset Maria Kallion elämään parin poliisin muodossa. Näiden kahden maailman yhdistäminen ei minun mielestäni ole fiksua. Itse olen molemien hahmojen fani, Marian ja Hiljan, mutta on lukijoita jotka tykkäävät vain toisesta.

Jään odottamaan mitä vuoden päästä ilmestyy! Tiedän jo nyt, että tulen ostamaan teoksen omaan hyllyyni :)

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Aivan erilainen kirja Pohjois-Koreasta! Kaikki aikaisemmat lukukokemukseni ovat olleet loikkareiden tarinoita suljetusta maasta ja sen kauhuista, mutta tämä oli täydellinen vastakohta. En ole kuitenkaan muuttanut mieltäni tuon mielipuolisen valtion suhteen tämän lukukokemuksen jälkeen, ehkä mielipiteeni ovat päin vastoin vahvistuneet. Tämän pokkarin löysin Prismasta kesän alussa. Luin nopeasti, vaikka teksti olikin niin pientä pränttiä että silmiin sattui.

Kenji Fujimoto on japanilainen sushikokki, joka on toiminut itsensä Kim Jong-ilin kokkina ja myös jonkinlaisena ystävänä, mikäli diktaattorilla sellaisia onkaan. Fujimoto puhuu teoksensa alussa Pohjois-Koreasta ja sen johtajasta ylistävään sävyyn, kehuen ja ihaillen. Hän kertoo mitä Kim Jong-il tykkäsi syödä ja minkälaista elämä hänen rinnallaan oli. Hän paljastaa myös kutsuvierasalueiden tarkkoja sijainteja sekä pohjapiirroksia. Asioita joiden vuoksi hänet voitaisi tappaa. Silti Fujimoto ei korosta omaa asemaansa ja riskejä joita hän on ottanut tämän teoksen kirjoittaessaan.

Fujimoto lähti Pohjois-Koreaan alun perin vuodeksi töihin. Raha oli liikkeelle paneva voima, mutta pian hän huomasi kaipaavansa sinne takaisin. Jonkin ajan päästä hän pääsi työskentelemään Kim Jong-ilille ja valmisti hänelle ja hänen vierailleen sushia sekä joitakin muita japanilaisia herkkuja. Pohjois-Korean ja Japanin välit ovat huonot, joten onkin ihmeellistä että Suuri Johtaja on halunnut itselleen juuri japanilaisen kokin. Toisaalta hän oli niin ihastunut Fujimoton sushiin, että se selittänee asian.

Kirjassa kuvataan kuinka ylellistä ja yltäkylläistä elämää Pohjois-Korean johtaja, tämän perhe ja lähin eliittiryhmä eli 1980- ja 1990-lukujen aikana. Fujimoto pakenee Pohjois-Koreasta 2001, jättäen taakseen uuden perheensä sekä Kim Jong-ilin. Elämä, jota Kim Jong-il vietti oli paikoin mieletöntä. Hän saattoi maksaa ihmisille siitä, että nämä joivat kalliita konjakkeja. Hän osteli käsittämättömät määrät autoja, päällysti parkkipaikkoja marmorilla sekä tilasi ympäri maailmaa juuri niitä ylellisyystuotteita joita itse halusi. Samaan aikaan hänen kansansa näki (ja näkee edelleen) nälkää, kituu vankileireillä ja saa osakseen huonompaa kohtelua kuin Suuren Johtajan hevoset. Raha ei tuntunut olevan Kim Jong-ilille mikään ongelma, hän maksoi hyvin myös Fujimotolle, myös tippejä tuli säännöllisin väliajoin.

Fujimoton päätös lähteä Pohjois-Koreasta sai alkunsa kun hän joutui kotiarestiin eikä päässyt tapaamaan Kim Jong-iliä. Joka päivä hän odotti puhelua, kunnes viimein sai taas kutsun Suuren Johtajan luo. Epäilyksen siemen on kuitenkin kylvetty, ja Fujimoton silmät avautuvat vähitellen. Hän ymmärtää, että milloin tahansa voi olla hänen vuoronsa joutua teloitetuksi tai leirille. Itse ihmettelen ettei Fujimotolle ole käynyt huonommin niin varomattomasti hän on välillä käyttäytynyt.

Teos on erittäin mielenkiintoinen näkökulma tuohon suljettuun yhteiskuntaan. Ei kuitenkaan pitä unohtaa tätä lukiessa niitä kauheuksia joita valtaosa kansasta on kokenut ja kokee edelleen.

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Kolmannen Flavia de Lucen lukemisen aloitin jo kesäkuussa, mutta lukemissa oli useamman viikon tauko, joten lopettelin teoksen vasta heinäkuun puolella. Tässä kirjassa oli muuten maailman pisimmät ja tylsimmät kiitokset! Ymmärrän kyllä, että kirjailija haluaa kiittää häntä auttaneita henkilöitä, mutta jostain syystä ajattelin että tässä on kiitelty aivan kaikki mahdolliset ja mahdottomat henkilöt. Joskus kiitoksia on mukava lukea, mutta nämä olivat puuduttavat.

Mutta sitten itse teokseen. Flavia kohtaa markkinoilla mustalaisen joka ennustaa hänelle. Pian mustalaisen teltta syttyy tuleen ja Flavia saattelee vanhan naisen vankkureineen lepäämään. Tosin pian samainen mustalaisnainen löytyy henkihieverissä ja Flavia hälyttää apua. Mustalaisen lapsenlapsi ilmestyy seudulle ja Flavia tutustuu häneen. Pian löytyy myös ensimmäinen ruumis ja Flavia pääsee jälleen selvittelemään murhaa.

Tämän teoksen aikana arvasin jo jossain vaiheessa loppuratkaisun, tai ainakin osan siitä. Siitä huolimatta tämä oli mukavalukuinen ja hyvä. Ihmettelen vain välillä de Lucen perheen suhteita ja pidättyneisyyttä. Harriet-äidin haamu häälyy koko perheen yllä, mutta hänestä ei juuri puhuta. Vanhemmat sisaret kiusaavat Flaviaa urakalla, ja hän yrittää parhaan taitonsa mukaan kostaa heille. Eversti-isä on vetäytynyt työhuoneeseensa ja tutkii postimerkkejään, vaikka teoksen lopussa hän antaakin Flavialle uskomatonta, vaikkakin sanatonta tunnustusta.

Pidän näistä teoksista paljon. Tyyli on mukaansatempaavaa ja juoni mielenkiintoinen. Välillä pohdin onko Harriet oikeasti kuollut, vai ilmestyykö hän jonain päivänä takaisin? Onnettomuus vuorilla on kuitenkin helppo lavastaa. Asia jää nähtäväksi, sillä näitä Flavia-teoksia on lisää, osa tosin veilä suomantamatta.