Kang Chol-hwan: Pjongjangin akvaariot - 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa

Ostin tämän nyt kesäkuun alussa Suomalaisen kirjakaupan pokkarialesta. Olen lukenut muitakin Pohjois-Koeraa käsitteleviä kirjoja, joten tämän kirjan kauheudet eivät iskeneet aivan niin kovaa. Lisäksi ymmärsin, että tämä olisi ensimmäisiä Pohjois-Koreasta kirjoitettuja kohtaloita. Joka tapauksessa tämä on uskomaton pako- ja selviytymistarina!

Kirja kertoo Kang Chol-hwan tarinan, se alkaa hänen isovanhemmistaan jotka elivät Japanissa. Tyhmyyksissään he tulivat Pohjois-Koreaan, ja pakottivat vielä aikuiset lapsensakin mukaan. Elämä oli alkuun kovaa ja pettymys suuri, kun heitä ei otetukaan vastaan kukkasin ja punaisin matoin. Vähitellen he kuitenkin vakiinnuttivat asemansa Pjongjangissa, pääsivät asumaan varsin mukavassa talossa, saivat hyvän aseman ja toimeentulon. Kang kertookin hänen lapsuutensa olleen varsin onnellinen tuossa suljetussa valtiossa, jota ei vielä vaivannut nälänhätä. Eräänä päivänä isoisä kuitenkin katoaa, ja pian muu perhe (äitiä lukuunottamatta) joutuu Yodokin keskitysleirille. Kang on 9-vuotias ja hän viettää leirillä seuraavat 10 vuotta.

Elämä leirillä on jatkuvaa eloonjäämiskamppailua. Vaikkakin Kangin leirikokemus onkin sieltä helpommasta päästä, kuten hän itsekin myöntää. Lisäksi hänellä tuntuu olevan kumman positiivinen ajatteleutapa asioihin. Vaikka hän vietti leirillä 10 vuotta, hän on tiivistänyt nuo vuodet reiluun sataan sivuun. Pieniä yksityiskohtia ja kauheuksia kuvataan, sekä hieman normaalia leiriäarkea, mutta silti kaiken päällä on savuverho. Kang ei suoraan sano, mutta rivienvälistä luen että hän jättää paljon sanomatta. Ehkä siksi ettei hänen sukunsa Pohjois-Koreassa joudu vaikeuksiin, tai sellaista mitä hän on tehnyt eikä ole ylpeä teoistaan, tai sitten asiat vain ovat liian raskaita.

Kang vapautuu leiriltä, johon on oletettavasti syynä isoisän kuolema jollain toisella leirillä. Muutaman vuoden vapaan elämän jälkeen Kang päättää paeta Pohjois-Koreasta. Pako Kiinan kautta Etelä-Koreaan onnistuu suhteiden, rahan ja lahjusten turvin. Muiden loikkareiden tarinoihin nähden, Kang on ollut todella hyvässä asemassa. Hänellä on ollut rahaa, toisin kuin joillakin muilla loikkareilla. Hän tuo asian myös itse esiin.

Teoksessa on tietentin kritiikkiä Pohjois-Korean hallinnosta, mutta silti se on aika maltillista. Lähinnä Kang kuvaa kuinka älytön ja toivoton tilanne on, ja hän näkee asiat hyvintoimeentulleen pohjoiskorealaisen silmin. Vaikka he näkivätkin nälkää leirillä, niin ennen sitä ja sen jälkeen heillä ei ollut suuremmin pulaa mistään. Ehkä tämä onkin yksi syy siihen miksi Kang on selvinnyt loikkauksesta, yltäkylläisestä elämästä ja sopeutunut Etelä-Korean kapitalistiseen yhteiskuntaan. Toisin kun joissain vastaavissa tarinoissa loikkarit ovat joutuneet syvän kriisin valtaan saavutettuaan vapauden.

Muutama kysymys minua jäi vaivaamaan. Mitä isoäiti teki leirillä kun toiset olivat töissä? Entä avustaako Kang äitiään tai muuta sukuaan Japanin kautta nyt kun hän itse on turvassa? Kirjassa hän kertoo, kuinka suku Japanista lähetti heille kaikenlaista tarpeellista tavaraa, joilla he pystyivät lahjomaan virkamiehiä. Onkohan hän maksanut "velkansa"? Ja kuinka paljon teoksesta on oikeasti jätetty pois suvun turvaamiseksi? Sitä en luultavasti koskaan saa tietää.

Pasi Luhtaniemi: Sokea piste

Lainasin kirjaston äänikirjana ja kuuntelin aika nopeaan tahtiin. Kirjailija ei ollut minulle ennestään tuttu, ja kuvittelin teoksen olevan dekkari mutta se olikin psykoliginen trilleri. Kyseinen kirjallisuuden ala ei ole minulle tuttu ennestään, joten kokemus oli mielenkiintoinen.

Samuel löytyy kotinsa pihalta kuolleena. Vaimo Elina uskoo, että Samuel on pudonnut katolta, mutta vesikourujen puhdistaminen ei tunnu luontevalta ohjelmoijalle. Samuelin yhtioökumppani Erik hyötyy eniten Samuelin kuolemasta, ja hän kertookin asian yllättävän avoimesti poliiseille.

Erikin vaimo Meri sekä työkaveri Iisa ryhtyvät tekemään omia tutkimuksiaan. Meri yrittää vierittää kuoleman Jonin harteille, joka on Erikin ja Samuelin yhteistyökumppani. Iisa puolestaan selvittää kuinka eräs poliittinen äärijärjestö on sotkeutunut asiaan.

Loppuratkaisu on mielestäni omituinen ja kummallinen, en oikein saanut siitä kiinni. Teos alkoi kuin mikä tahansa vetävä dekkari, puolivälin tienoilla oli jokin omituinen kohta missä tarina junnasi paikoillaan ja loppu oli hyvin kirjoitettu mutta järjellä ajateltuna omituinen.

Olin jossain vaiheessa varma, että Meri on murhaaja, ja niin olisi ehkä voinut ollakin jos kyseessä olisi ollut dekkari. Tämä psykologinen trilleri vaatii näköjään lukijalta hieman enemmän ponnisteluja. Ehkä jos olisin lukenut tämän itse enkä kuunnellut, olisin voinut saada enemmän irti.

Blogin uusi osoite

Menin ja vaihdoin tämän blogin osoitetta jokin aika sitten. En ajatellut asiaa sen kummemmin, kunnes tänään huomasin että vanhat linkit eivät enää toimikaan. Joten saan jossain vaiheessa urakoida ahkerasti, mikäli haluan kirjalista-linkit ajantasalle.

Blogihan sijaitsi aikaisemmin osoitteessa http://kirjahyllyni2013.blogspot.fi/
Minua kuitenkin häiritsi tuo vuosiluku, joten muutin osoitteen muotoon http://lukijankirjahylly.blogspot.fi/

No, tehty mikä tehty. Toivottavasti maltan pitää tämän uuden osoitteen niin pitkään kun blogi on pystyssä!

Jane Austen: Järki ja tunteet

Aikamme suurimpia romanttisia kirjailijoita! Näin voisi kuvata (ja on varmasti kuvattu) Jane Austenia. Hänen ihastuttavat romaanit sijoittuvat 1700-1800- lukujen vaihteeseen ja kuvaavat pikkutarkasti englannin keskiluokkaa.

Järki ja tunteet on Austenin pääteos. Se kertoo kahden sisaren, Elinorin ja Mariannen, rakkauselämästä. Rakastumisia, pettymyksiä, väärinkäsityksiä sekä tietenkin onnellinen loppu. Siinä ovat teoksen pääteemat lyhyesti.

Poikkeuksellisesti jätän juonen kuvauksen pois, sillä toivon mahdollisimman monen tutustuvan itse tähän klassikkoon. Totean vain, että tämä on todellakin lukemisen arvoinen ja romantiikannälkää tyydyttävä.

Anne Rice: Kuinka Prinsessa Ruusunen vapautetaan

Aloitin tämän viimeisen osan Prinsessa Ruusunen -trilogiasta jo maaliskuussa. Luin silloin noin puolet, mutta jouduin pistämään kirjan syrjään usean kuukauden ajaksi. Nähtävästi en kestänyt näin suurta määrää väkivaltaista S/M seksiä kerralla, vaan tarvitsin väliin muutakin ajateltavaa. Nyt sain kuitenkin urakoitua tämän teoksen loppuun, kun kirjaston eräpäivä kolkuttelee ovella.

Tarina jatkuu siitä mihin se edellisessä osassa jäi. Prinsessa Ruusunen, prinssit Tristan ja Laurent sekä muut kidnaputut vangit kuljetetaan meren poikki sulttaanin valtakuntaan. Elämä palatsissa on aivan erilaista kun Kuningattaren luona saati kylässä. Orjia on paljon ja he kaikki kilpailevat sulttaanin huomiosta.

Tapahtumat kerrotaan tällä kertaa pääasiassa Laurentin näkökulmasta, tosin silloin tällöin myös Ruusunen pääsee ääneen. Laurent on löytänyt itsestään myös isännän, ja toteuttaa S/M akteja Lexiuksen kanssa. Ruusunen puolestaan tutustuu erääseen palatsin naisista ja kokee järkytyksen.

Eräänä päivänä palatsiin saapuu Kuningattaren miehiä meren takaa ja he "pelastavat" Ruususen, Tristanin ja Laurentin, vaikka he eivät halua tulla pelastetuiksi. Tästä he saavatkin rangaistuksen Kuningattaren luona, tai Ruusunen ei saa sillä hänet on vapautettu orjuudesta kaappauksen johdosta. Tämä on isku prinsessalle, joka haluaa alistua ja olla orjana. Itkien hän palaa isänsä kuningaskuntaan ja torjuu kaikki sulhasehdokkaat.

Tristan ja Laurent joutuvat huonon käytöksensä vuoksi poneiksi. He vetävät vaunuja, vankkureita, mitä tahansa ja heitä kohdellaan poneina. Tämä on Kuningattaren määräys ja olon talleilla on määrä kestää vuoden. Kun loppu lähestyy, Tristan saa kuulla että hänen on mahdollista päästä kronikoitsija Nicolaksen luo ja Tristan on onnellinen. Laurent puolestaan kokee yllättäen vapautuksen orjudesta, kun hänen isänsä kuolee ja Laurentin täytyy ottaa kuningaskunta hoitaakseen.

Tarinalla on kuitenkin sadunomainen onnellinen loppunsa, sillä Laurent kosii Ruususta ja he ratsastavat yhdessä Laurentin kuningaskuntaan.
"Ja elämme elämämme onnellisina loppuun saakka", sanoin suudelmieni lomassa, "kuten saduissa sanotaan."
"Niin, onnellisina loppuun saakka", Ruusunen vastasi, "ja uskonpa, että paljon onnellisempina kuin kukaan osaisi arvata."

Näin siis päättyy trilogia, joka on oikeastaan kuvaus raa'asta, väkivaltaisesta ja alistavasta S/M seksistä. On tietenkin jokaisen lukijan oma kokemus siitä, milloin kuvatut asiat ovat "ihastuttavan viehkeitä" (kuten teoksen takakannessa todetaan) ja milloin ne saavat voimaan pahoin. Olen edelleen sitä mieltä, että näissä teoksissa pitäisi olla K18 merkintä, sillä suorempaa ja yksityiskohtaisempaa kuvailua seksistä saa hakea!

Diana Gabaldon: Lordin yksityisasia

Gabaldon tunnetaan hänen Matkantekijä-sarjastaan, missä Claire ja James seikkailevat Skotlannissa ja Amerikassa. Hän on kuitenkin kirjoittanut muutamia "rönsyjä" eli tarinoita joissa esiintyvät Matkantekijä-sarjan sivuhenkilöitä. Eräs näistä sivuhenkilöistä on lordi John Grey, ylhäinen herrasmies jolla on erittäin läheiset suhteet Jamieen, monellakin tapaa.

Tämä tarina on ensimmäinen lordi Greyn oma kertomus. Vaikka teos lähteekin aika tahmeasti liikkeelle, loppuakohden löytyy Gabaldonille ominainen tyyli ja rytmi. Vaikka tapahtumissa ei ole mitään uutta ja erikoista Jamien ja Clairen tarinaan, niin silti tämä tarjoaa lukijalle mukavan välipalan tuosta maailmasta. Lisäksi on mielenkiintoista lukea tarkemmin lordi Greyn elämästä, hän on mielenkiintoinen hahmo.

Tarinassa on kaksi ongelmaa, jotka lopulta liittyvät yhteen. Ensinnäkin John Grey saa selville, että hänen serkkunsa sulhanen sairastaa ranskantautia. Kihlaus pitäisi purkaa, mutta Grey ei tiedä kuinka sen tekisi ilman että kummankaan osapuolen maine kärsii. Toiseksi Grey määrätään tutkimaan erään sotilaan murhaa. Tätä O'Connellia epäillään vakoojaksi, joten on tärkeää selvittää kenen kanssa hän on tehnyt kauppoja ja miksi hänet surmattiin. Kaiken keskellä Grey joutuu varomaan, ettei hänen homoutensa paljastu kenellekään.

Kirjailijan tyyliin kuuluu luoda sotkuinen ja monisäikeinen verkko, jossa lukija sitten kahlaa yrittäen löytää ratkaisun. Sivuhenkilöitä ja nimiä vilisee pilvin pimein ja viittauksia aiempiin ja tuleviin Matkantekijä-kirjoihin on paljon. Voi olla, ettei tämä anna paljonkaan sellaiselle, jolle tuo maailma ei ole ennestään tuttu. Ja kuinka tuttu sen sitten pitää olla, että tästä teoksesta saa jotain tolkkua?

Luin tämän ensimmäisen kerran vuonna 2006, sen jälkeen kun olin ahminut siihen mennessä ilmestyneet Matkantekijät. Tuosta lukukerrasta jäi kovin sekava olo, eikä teoksen idea oikein hahmottunut. Nyt toisella lukukerralla tätä samaa ongelmaa ei ollut, sillä maailma ja hahmot ovat paljon tutumpia (useamman lukukerran jälkeen). Mietin kuitenkin, että onko tämän tarkoitus olla jonkinlainen dekkari vai ainoastaan puhdas "rönsy" kirjailijan tuotannossa?

Kathryn Stockett: Piiat

Teos joka kestää useammankin lukukerran. Sain tämän joululahjaksi vuonna 2011 (olin toivonut tätä) ja luin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2012 ja pidin valtavasti. Nyt palasin tähän, kun katsoimme kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ystävieni kanssa. Muistelen, että katsoin saman leffan pian kirjan luettuani ja pidin molemmista, ja molemmat löytyvät myös omasta hyllystäni.

En muistanut kaikkia kirjan tapahtumia ja juonenkäänteitä vaikka perusidea olikin vielä muistissa. Tämä on todellakin teos, jota on hirveän vaikea laskea käsistään ja tämä tulee ahmittua nopeasti. Vaikka tarina onkin pääasiassa fiktiivinen, se on luultavasti myös lähellä totuutta. En tarkoita pelkästään pahoja asioita vaan ihmisten käyttäytymistä toisiaan kohtaan, olipa ihonväri mikä tahansa.

Tarina sijoittuu 1960-luvun Mississipiin, Jacsonin kuvitteelliseen kaupunkiin. Teoksen päähinkilöitä on kolme: miss Skeeter, valkoinen plantaasin tyttö jolla on suuri halu kirjoittaa, Aibileen, yli 50-vuotias tummaihoinen kotiapulainen joka on kasvattanut 17 vauvaa uransa aikana sekä Minny, toinen kotiapulainen jolla on suuri suu ja jyrkät mielipiteet.

Merkittävissä sivurooleissa on Skeeterin ystävät Elizabeth (joka inhoaa omaa lastaan), miss Hilly (joka pyörittää koko kaupunkia), Skeeterin vanhemmat, sulhasehdokas Stuart, Celia (joka on miss Hillyn mustallalistalla) sekä joukko apulaisia. Kaikilla kirjassa esiintyvillä valkoisilla perheillä on mustaihoinen apulainen. Aibileen on miss Elizabethin apulainen ja Minny oli ensin miss Hillyn äidin apulainen, mutta myöhemmin miss Celian palveluksessa.

Skeeter on opiskellut yliopistossa ja hän haluaa kirjoittaa. Nuoruuden innolla hän hakee kustannustoimittajan paikkaa New Yorkista, mutta saa tylyn vastauksen: hän täytyy hankkia ensin kokemusta toimittajan työstä. Niinpä hän pääsee paikalliseen lehteen kirjoittamaan siivouspalstaa, tosin hän ei tiedä mitään taloudenpidosta. Skeeter keksii, että hän voi pyytää apua Aibileeniltä ja niin on kylvetty siemen, jolla on isot seuraukset. Miss Hilly vaahtoaa värillisten taudeista ja hygienia-aloitteestaan ja Skeeterin mitta tulee täyteen. Hän päättää kirjoittaa kirjan minkälaista on olla tummaihoinen palvelija valkoisessa perheessä. Alku on tahmea, ja jatkuva pelko häälyy projektin yllä.

Aluksi vain Aibileen suostuu Skeeterin haastateltavaksi, mutta myöhemmin myös Minny lupautuu puhumaan. Kun eräs apulaisista joutuu vankilaan varkaudesta, muut päättävät tukea häntä osallistumalla kirjan tekoon ja kertovat tarinoitaan. Kirja julkaistaan ja sen kirjoittajat pelkäävät henkensä puolesta, arvaavatko valkoiset naiset totuuden?

Teos on todellinen historiankuvaus tuon ajan rotukysymyksestä. Värillisillä oli omat käymälät, sairaalat ja asuinalueensa. Valkoiset pitivät mustia tyhminä, jopa idiootteina ja tasa-arvosta ei ole tietoakaan. Vaikka itse tarina onkin fiktiivinen, en voi olla ajattelematta että kuinka tyhmiä ihmiset tuohon aikaan olivatkaan, sillä rotukysymys oli totta 1960-luvun Amerikassa.

Olisin kaivannut tarinaan ehkä hieman lisää kertomuksia todellisesta palvelijan työstä. Mukana oli jonkin verran kuvauksia, mutta mielestäni niitä olisi voinut olla enemmän. Lisäksi jäin kaipaamaan myös valkoisen naisen näkökulmaa. Miltä tuntuu kun musta nainen hoitaa lastasi? Miltä tuntuu kun talossa pyörii koko ajan joku palvelija? Minun olisi todella vaikea kuvitella tilannetta, että joku vieras tulisi kotiini ja hoitaisi ne päivittäiset askareet jotka olen itse tottunut tekemään. Toisaalta, olihan meillä Suomessakin vielä 1950-luvulla kotiapulaisia rikkaissa perheissä, vaikka he eivät värillisiä olleetkaan. Ajat muuttuvat, ja on hyvä että historia nostetaan aina silloin tällöin uudestaan esiin. Ehkä me nykyajan ihmiset osaamme oppia menneistä ja ehkä meillä on vielä jonain päivänä tasa-arvoinen maailma?

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 3 - Jäähyväiset nunnille

Luin tämän kolmannen osan nopeammin kuin olin osannut kuvitella. Joskus näin käy kun on oikea fiilis ja mahdollisuus keskittyä. Lisäksi kun teos on riittävän mielenkiintoinen, sitä ei malta laskea käsistään.

Tämän teoksen bongasin siis kirjastosta jo useita kuukausia sitten. Halusin kuitenkin lukea ensin sarjan toisen osan, sillä en tiennyt kuinka kronologisia tämä teokset ovat. No, eivät kovin, kuten huomasin. Aikaisempiin teoksiin kyllä viitattiin, mutta ei niin että juonta olisi paljastettu.

Nämä kolme teosta olivat keskenään hyvin erilaisia. Ensimmäinen teoksista oli opettavainen ja luennoiva, vaikka sisälsikin paljon synnytyskertomuksia. Toisessa teoksessa ei ollut ollenkaan synnytyksestä vaan se kertoi kolme erillistä kertomusta kirjailijan Nonnatus Housen ajoilta. Tämä kolmas teos palasi taas synnytyskertomusten pariin, mutta valoitti myös historiaa ja elämää 1950-luvun East Endistä. Ei tosin niin raskaasti kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Joten kirjailija on kehittynyt ja onnistuu tässä osassa pitämään lukijan mielenkiinnon yllä.

Kirja on täynnä surullisia ja riipaisevia kertomuksia. Pahaa ei tee yksityiskohtaiset kuvaukset synnytyksistä vaan elämän julmuus ja armottomuus. Erityisesti Hildan ja Billin ratkaisu tuntuu nykypäivänä käsittämättömältä. Myös asiat, joihin ihmiset eivät ole itse voineet vaikuttaa, kuten tuberkuloosi tuntuu epäreilulta. Puistattavaa oli lukea laivanaisesta, jonka vastuulla on parinkymmenen miehen pitäminen tyytyväisenä. Joukossa myös naisen oma isä!!

Onneksi teoksessa on kuitenkin valopilkkujakin, kuten Chummyn häät ja sisar Monica Joanin tempaukset. Silti tämä ei ole mikään kevyt ja humoristinen teos. Olen onnellinen ja tyytyväinen nykyaikaiseen lääketieteeseen, vaikka en olekaan asiaa aikaisemmin sen ihmeemmin ajatellut.

Onneksi pääsen jatkamaan näiden hahmojen parissa, sillä YLE esittää Hakekaa kätilö! -tv-sarjan uusia jaksoja. Tämä onkin niitä harvoja sarjoja joita jaksan seurata nykyisin.

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 2 - Kaupungin varjoissa

Luin ensimmäisen osan Hakekaa kätilö! reilut kaksi vuotta sitten. Muistelen, että pidin ja en pitänyt teoksesta. Siinä oli jotain luentomaista ja opettajamaista. Kuitenkin synnytyskertomukset olivat mielenkiintoisia.

Tämän toisen osan olen ostanut lähes vuosi sitten pokkarialesta, ja teos oliki viime kesän lukulistallani. Se on kuitenkin jäänyt kirjahyllyyn pölyttymään, ja otin sen käsiini vasta nyt kun löysin kirjastosta sarjan kolmannen osan. Ajattelin, että nämä täytyy kuitenkin lukea järjestyksessä.

Tässä toisessa osassa ei ollut oikeastaan yhtään varsinaista synnytyskertomusta. Teos jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä käsitellään köyhäintaloja, toisessa sisar Monica Joania ja viimeisessä vanhaa sotilasta. Jokainen osa oli mielenkiintoinen.

Köyhäintaloista kertova alotus oli karu ja karmaiseva. Vaikka kolmella kohtalolla, jotka kirjassa kerrottiin oli onnellinen loppu, niin pelkkä ajatuskin tuollaisesta laitoksesta on hirveä. Frankin ja Peggyn tarina oli omalla tavallaan suloinen, mutta myös paheksuttava. Janea säälin sydämestäni, ja olin onnellinen kun hänkin löysi oman onnensa.

Sisar Monica Joanista kertovassa osuudessa paneuduttiin lähinnä oikeudenkäyntiin ja siihen että sisar on kleptomani. Mutta myös hulluutta sivuttiin.

Viimeinen osa, jossa kerrottiin vanhan sotilaan Joseph Collettin tarina oli sydäntäsärkevä. Sota ja sen julmuudet tuotiin iholle, mutta kauheuksilla ei mässäilty, ne vain todettiin asiallisesti. Vanhan sotilaan kohtalo ja kuolema tekivät minut erittäin surulliseksi. Jäin pohtimaan meidän suomalaisten nykypäiväistä vanhustenhoitoa.

Yritän tarttua sarjan päätösosaan mahdollisimman pian, sillä lukulista pullistelee muitakin teoksia. Toivottavasti kesästä tulee pitkä ja lämmin!

Lars Kepler: Vainooja

Hitaasti kuunneltu Elisa Kirjan äänikirjana. Lukija ei ollut ehkä paras mahdollinen, ja osaltaan vaikutti siihen miten suhtauduin tiettyihin kirjan henkilöhahmoihin. Huomasin, että loppua kohden halusin pitkittää kuuntelua ja pidinkin reilun parin viikon tauon ennen kuin tänään kuuntelin tämän viimein loppuun.

Joona Linnan oletetaan kuolleen, hänen työhuoneeseen on muuttanut Margot työkaverinsa kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan usko Joonan kuolleen ja Saga Bauer jatkaakin omia tutkimuksiaan todistaakseen että Jurek Walter on todellakin kuollut. Saga löytää pahoin mädäntyneen ruumiin ja saa todisteet Jurekin kuolemasta. Hän lähtee viemään uutista Nattavaaraan Joonalle ja tämän tyttärelle Lumille. Lumi muuttaa samantien Pariisiin opiskelemaan ja Joona palaa Tukholmaan. Hänen yllättävä "ylösnousemuksensa" saa poliisitalolla vipinää aikaan. Tosin hän ei saa takaisin poliisinvaltuuksiaan automaattisesti.

Margot Silvermann on saanut tutkittavakseen kummallisen videon. Selviää, että omituinen stalkkeri kuvaa naisia, julkaisee videot ja surmaa naiset. Kun murhia on useampi, rikospaikoilta löytyy toisille naisille kuuluneita esineitä. Margot on ymmällään ja saa apua Erik Maria Barkilta (tuttu Hypnotisoija -teoksesta). Erik yhdistää ensimmäisen murhan monta vuotta sitten tapahtuneeseen murhaan ja syylliseen, joka tuomittiin vankilaan pitkälti Erikin psykiatrisen selvityksen perusteella. Nyt Erik epäilee, että syyllisen puheet alibista ja likaisesta saarnaajasta täytyy selvittää uudelleen.

Kun Joona palaa Tukholmaan, hän saa suurta apua Erikiltä. Tämä hoitaa ja majoittaa pahoin loukkaantuneen ex-poliisin. Erik on myös ryhtynyt ottamaan pianotunteja ja rakastuu soitonopettajaansa.

Yllättäen näyttää siltä, että Erik olisikin syyllinen stalkkaukseen. Hän joutuu pakenemaan poliisia samalla kun Joona yrittää selviittää oikean murhaajan henkilöllisyyden. Se selviääkin ja lyö lukijan/kuulijan ällikältä! Ihminen, joka ei todellakaan olisi tullut ensimmäisenä mieleen. Karmivaa.

Seuraa piinaava loppuratkaisu, missä Erik on suljettuna häkkiin, soitonopettaja hapuilee pimeässä pakoon ja stalkkeri on valmis tappamaan kaikki. Kaikki kuitenkin selviää, mutta pahiten kärsii Joona joka joutuu oikeuden eteen ja saa tuomion.

Odotan mielenkiinnolla vieläkö ilmestyy uusi Joona Linna -dekkari vai siirtyykö kirjailijapariskunta muiden teemojen pariin. Luulen, että "joudun" kuuntelemaan tämän teoksen vielä jossain vaiheessa uudellen. Tämä oli kuitenkin sen verran hyvä ja pitkät tauot kuuntelussa veivät hieman nautintoa.