Luettu kesäkuussa 2006, jolloin kirjoitin näin: Mielenkiintoisia juonenkäänteitä ja tapahtumia. Hyvin sotkettu Suomen ja Venäjän politiikkaa muutaman ihmisen kohtaloihin. Hieman jäin harmittamaan Juhon ja Maksimin etäiseksi jäänyt suhde, joka ei mielestäni päässyt sille tasolle, kun se olisi voinut päästä. Loppu hyvin, kaikki hyvin -lopetus oli tietenkin ennalta-arvattava, mutta ehkä juuri sen vuoksi hyvä. Tämä oli aika peruskamaa.
Nyt kuuntelin saman kirjan äänikirjana. Ja pitkälti samat fiilikset. Tosin en muistanut tuota lopun "koukkua" mikä liittyi Juhon oikeaan äitiin. Se oli oikeastaan aika hieno lopetus kirjalle. Hieman yliampuvalta sen sijaan tuntui perintö, mutta toisaalta jollei sitä olisi ollut, niin tarina olisi jäänyt kesken.
Kirjan päähenkilö Juho saa kuulla olevansa adoptoitu. Hän lähtee Saksaan selvittämään juuriaan ja päätyy Venäjälle, ja huomaa olevansa rikkaan oligarkin poika. Suomeen jää Heli, jonka kanssa Juho on juuri eronnut, mutta Moskovasta löytyy Vera, vanha pioneeriystävä. Mukana on tietenkin Venäjän presidentin salamurha, öljykuviot ja paljon jännitystä takaa-ajon merkeissä.
torstai 18. syyskuuta 2014
tiistai 16. syyskuuta 2014
Kaari Utrio: Iisalmen serkku ja muita kertomuksia
Lainasin kirjastosta tämän teoksen, mitä en omasta mielestäni ollut aikaisemmin lukenut. Iisalmen serkku ja muita kertomuksia koostuu pienoisromaaneistä sekä novelleista. Minulle tämä oli hyvin eriliainen Utrio-kokemus, mitä aikasemmat ovat olleet. Toisaalta samat teemat olivat läsnä: historia, rakkaus ja säätyjäykkyys. Mutta mukana oli myös uutta. Ehkä Utrio on halunnut kokeilla näissä kertomuksissaan jotain erilaista. Teos on julkaistu 1996, alempana kerron myös kyseisen tarinan kirjoitusvuoden.
Iisalmen serkku (1975) kertoo savosta Helsinkiin saapuvasta Lovisasta, joka on tottunut komentamaan ja käskemään kuin mies. Mukana pyörii sukulaisia ja sulhasia, ja lopulta kaikki löytävät onnellisesti puolison itselleen, vaikka kaksintaistelukin on uhkaamassa.
Luisa (1982) on unohdettu moneksi vuodeksi Viipuriin ranskalaiseen naistenopistoon kunnes eräänä päivänä opistolle saapuu nuori ja komea mies, opettajattaren veli. Pian saapuu myös lähetti, joka kertoo Luisan isän olevan kuolemaisillaan. Matkalla Helsinkiin Luisa kohtaa tulevan aviomiehensä, ja vaikka isä on kuollut ja äitipuoli aiheuttaa hankaluuksia ja Luisaa kierrätetään kyöhien sukulaisten luona, hänen tarinansa päättyy onnellisesti.
Agneta rakastuu (1980) on pieni tarina Agnetasta, joka rakastuu maalaajaan yhden taideteoksen perusteella. Rakkaus ei saa vastakaikua, sillä mestarilla on jo vaimo ja liuta lapsia. Agneta säilyttää kuitenkin kasvonsa tilaamalla suhlaselleen uuden maalauksen.
Rakas Thea (1982). Vanha isä, korskeat tyttäret ja taloudenhoitaja Thea. Kateutta ja ahneutta, jokainen ajamassa omaa etuaan.
Ihana köyhyys (1981) kertoo Juliasta ja ilkeästä ätdistä, joka on pimittänyt vuosia Julian perintörahoja. Kunnes tyttö rohkaistuu ja löytää kätkön. Siitä alkaa uusi mahdollisuus.
Ruusukupit (1979) on pikku tarina kyökistä, missä uutta piikaa opetetaan talon tavoille. Mitä saa sanoa ja mitä ei, kuinka herrasväkeä puhutellaan ja tuhansia muita pikkuasioita joista nuoren tytön pää menee pyörälle. Kahvi höyryää kauniissa rusukupeissa.
Rautalilja (1979) on pienoisromaani. Mielenkiintoinen kokeilu Utriolta kertoa tarinaa useiden eri päähenkilöiden kautta. On talousmatami, patruunan tytär, masuunimestari, merikapteeni, torpparin emäntä, pappilan mamseli ja koulumestari ja kaikilla on oma siteensä rautaruukkiin. Tämä on minulle siitä harvinainen ja erilainen Utrion tarina, että mukana on enemmän köyhyyttä, kurjuutta ja seksiä, kun missään muussa. Myös henkilöhahmot ovat erilaisia, ilkeämpiä ja kierompia, luotaantyöntävämpiä. Siksi ajattelinkin, että tämän täytyy olla jonkunlainen kokeilu, sillä minusta tämä ei ole ollenkaan sitä Utriota mistä minä pidän eniten. Tarinassa oli tietenkin pääkonnat, ne inhottavat ihmiset, joiden piti saada opetus. Mutta tarinan nuori sankari ja sankaritar olivatkin omalla tavallaan ahneita ja laskelmoivia. Lisäksi sankarin tapa maata lähes jokainen vastaantuleva nainen oli "vastoin tapoja", tai sitä tapaa mihin itse olen tottunut tämmöisissä kirjoissa. No, vanhempi sankari ja sankaritar (masuunimestari ja talousmatami) olivatkin sitten ne "oikeat" rakastavaiset, jotka saivat onneksi toisena kuten asiaan kuuluikin. Tarinan paras anti oli kuitenkin rautaruukin toiminnan tarka kuvaaminen. Pidän näistä oikeista historiallisista faktoista, joiden mukana voin itsekin oppia aina vähän jotain uutta.
Omassa kirjahyllyssä marraskuusta 2015 alkaen.
Iisalmen serkku (1975) kertoo savosta Helsinkiin saapuvasta Lovisasta, joka on tottunut komentamaan ja käskemään kuin mies. Mukana pyörii sukulaisia ja sulhasia, ja lopulta kaikki löytävät onnellisesti puolison itselleen, vaikka kaksintaistelukin on uhkaamassa.
Luisa (1982) on unohdettu moneksi vuodeksi Viipuriin ranskalaiseen naistenopistoon kunnes eräänä päivänä opistolle saapuu nuori ja komea mies, opettajattaren veli. Pian saapuu myös lähetti, joka kertoo Luisan isän olevan kuolemaisillaan. Matkalla Helsinkiin Luisa kohtaa tulevan aviomiehensä, ja vaikka isä on kuollut ja äitipuoli aiheuttaa hankaluuksia ja Luisaa kierrätetään kyöhien sukulaisten luona, hänen tarinansa päättyy onnellisesti.
Agneta rakastuu (1980) on pieni tarina Agnetasta, joka rakastuu maalaajaan yhden taideteoksen perusteella. Rakkaus ei saa vastakaikua, sillä mestarilla on jo vaimo ja liuta lapsia. Agneta säilyttää kuitenkin kasvonsa tilaamalla suhlaselleen uuden maalauksen.
Rakas Thea (1982). Vanha isä, korskeat tyttäret ja taloudenhoitaja Thea. Kateutta ja ahneutta, jokainen ajamassa omaa etuaan.
Ihana köyhyys (1981) kertoo Juliasta ja ilkeästä ätdistä, joka on pimittänyt vuosia Julian perintörahoja. Kunnes tyttö rohkaistuu ja löytää kätkön. Siitä alkaa uusi mahdollisuus.
Ruusukupit (1979) on pikku tarina kyökistä, missä uutta piikaa opetetaan talon tavoille. Mitä saa sanoa ja mitä ei, kuinka herrasväkeä puhutellaan ja tuhansia muita pikkuasioita joista nuoren tytön pää menee pyörälle. Kahvi höyryää kauniissa rusukupeissa.
Rautalilja (1979) on pienoisromaani. Mielenkiintoinen kokeilu Utriolta kertoa tarinaa useiden eri päähenkilöiden kautta. On talousmatami, patruunan tytär, masuunimestari, merikapteeni, torpparin emäntä, pappilan mamseli ja koulumestari ja kaikilla on oma siteensä rautaruukkiin. Tämä on minulle siitä harvinainen ja erilainen Utrion tarina, että mukana on enemmän köyhyyttä, kurjuutta ja seksiä, kun missään muussa. Myös henkilöhahmot ovat erilaisia, ilkeämpiä ja kierompia, luotaantyöntävämpiä. Siksi ajattelinkin, että tämän täytyy olla jonkunlainen kokeilu, sillä minusta tämä ei ole ollenkaan sitä Utriota mistä minä pidän eniten. Tarinassa oli tietenkin pääkonnat, ne inhottavat ihmiset, joiden piti saada opetus. Mutta tarinan nuori sankari ja sankaritar olivatkin omalla tavallaan ahneita ja laskelmoivia. Lisäksi sankarin tapa maata lähes jokainen vastaantuleva nainen oli "vastoin tapoja", tai sitä tapaa mihin itse olen tottunut tämmöisissä kirjoissa. No, vanhempi sankari ja sankaritar (masuunimestari ja talousmatami) olivatkin sitten ne "oikeat" rakastavaiset, jotka saivat onneksi toisena kuten asiaan kuuluikin. Tarinan paras anti oli kuitenkin rautaruukin toiminnan tarka kuvaaminen. Pidän näistä oikeista historiallisista faktoista, joiden mukana voin itsekin oppia aina vähän jotain uutta.
Omassa kirjahyllyssä marraskuusta 2015 alkaen.
torstai 4. syyskuuta 2014
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Olen suuri Lehtolais-fani, ja olen lukenut, tai kuunnellut, kaikki hänen teoksensa. Tietenkin Maria Kalliot ovat niitä suosikkejani, mutta osaa Lehtolainen muutakin. Tämän teoksen suhteen olin hieman skeptinen, sillä luin aikaisemmin tänä vuonna jonkun haastattelun, missä Lehtolainen sanoi, että tämän teoksen aikana hän halusi kokeilla erilaisia asioita ja leikitellä jollain jutuilla. Ihan tarkkaan en enää tuota haastattelua muista, mutta sen tunteen muistan mikä siitä jäi. Niinpä en heti rynnännytkään kirjakauppaan ostamaan Kuusi kohtausta Sadusta teosta, vaan varasin sen kirjastosta.
Eilen sain kirjastolta viestin, että teos olisi noudettavissa, äänikirjana. Mutta positiivinen yllätys odottikin pikalaina hyllyssä, kun samainen teos oli myös kirjana. Lainasin molemmat ja ajattelin, että aloitan lukemaan kirjaa ja sitten jos se jostain syystä tökkii, niin siirryn äänikirjaan. No, huoli oli turha, sillä ahmaisin kirjan kahtena suupalana.
Mitä voi sitten sanoa itse teoksesta? Se oli hyvä, erilainen, erikoinen ja hämmäntävä. Kuusi kohtausta Sadusta on näytelmä, mutta samalla siinä kerrotaan näyttelijöiden ja heidän tosielämän roolihahmojen ajatuksia. Itse näytelmä kertoo taiteilija Satu Savinaisesta. En tiedä miksi itse ajattelin, että Satu Savinainen on sama kuin Miina Äkkijyrkkä, vaikka missään ei ollut tämmöisiä viittauksia. Näytelmä kuvaa Sadun elämän läpileikkauksina aina kouluvuosista viimeisimpään miesystävään. Mukana on avioliitto, sen hajoaminen, lapsi, työ taitelijana sekä jokunen miesjuttu.
Henkilöhahmoja oli paljon. Oli "oikea" Satu, ja Aino, joka näytteli Satua. Vilja, Jukka, Jussi, Heikki, Tiina ja monia muita, sekä tietenkin heidän näyttelijänsä. Yllättävän hyvin tämä henkilöpaketti pysyi kuitenkin kasassa. Kerronta eteni kronologisesti näytelmän mukaan, vaikka välillä käytiinkin fiilistelemässä jonkun hahmon ajatuksilla. Juonellisesti teoksessa ei ollut mitään suuria yllätyksiä tai koukkuja. Ja oikeastaan koko juoni oli aika pliisu. Lopuratkaisu ei myöskään yllättänyt, sillä olin jotenkin ajatellut, että sieltä voisi löytyä joku isompi yllätys. Jossian vaiheessa olin varma, että Satu itse kirjoittaa näytelmää ja muiden henkilöiden ajatuksia, olisi ollut hienoa kun lopussa koko kertomus olisi paljastunut Sadun omaksi saduksi itsestään. Yritin myös etsiä sanojen satu/Satu ja kuusi/Kuusi leikittelyä, mutta en huomannut mitään riittävän selkeää.
Kuten sanottu, teos oli hyvä, mutta ei mitenkään hirmuisen hyvä. Taattua tavaraa hyvältä kirjoittajalta. Häiritsevänä piirteenä oli punk-asenteen työntäminen teokseen. Eikös se ole niitä Maria Kallio-juttuja? Samoin jotkin muut pikkujutut paljastavat teksin Lehtolaisen omaksi. Toisaalta on hienoa, että kirjailijalla on omat erityispiirteensä, mutta samojen asioiden esiin tuominen jokaisessa teoksessa menee jo tarpeettomuuden puolelle. Tarkoitan siis mm tuota punkkia.
Voi olla, että tämä vielä jonain päivänä päätyy omaankin kirjahyllyyn. Tai sitten ei. Ehkä pitäisi kuitenkin kuunnella teos vielä äänikirjana tähän päälle, jos sieltä löytyisikin jotain uutta?
Eilen sain kirjastolta viestin, että teos olisi noudettavissa, äänikirjana. Mutta positiivinen yllätys odottikin pikalaina hyllyssä, kun samainen teos oli myös kirjana. Lainasin molemmat ja ajattelin, että aloitan lukemaan kirjaa ja sitten jos se jostain syystä tökkii, niin siirryn äänikirjaan. No, huoli oli turha, sillä ahmaisin kirjan kahtena suupalana.
Mitä voi sitten sanoa itse teoksesta? Se oli hyvä, erilainen, erikoinen ja hämmäntävä. Kuusi kohtausta Sadusta on näytelmä, mutta samalla siinä kerrotaan näyttelijöiden ja heidän tosielämän roolihahmojen ajatuksia. Itse näytelmä kertoo taiteilija Satu Savinaisesta. En tiedä miksi itse ajattelin, että Satu Savinainen on sama kuin Miina Äkkijyrkkä, vaikka missään ei ollut tämmöisiä viittauksia. Näytelmä kuvaa Sadun elämän läpileikkauksina aina kouluvuosista viimeisimpään miesystävään. Mukana on avioliitto, sen hajoaminen, lapsi, työ taitelijana sekä jokunen miesjuttu.
Henkilöhahmoja oli paljon. Oli "oikea" Satu, ja Aino, joka näytteli Satua. Vilja, Jukka, Jussi, Heikki, Tiina ja monia muita, sekä tietenkin heidän näyttelijänsä. Yllättävän hyvin tämä henkilöpaketti pysyi kuitenkin kasassa. Kerronta eteni kronologisesti näytelmän mukaan, vaikka välillä käytiinkin fiilistelemässä jonkun hahmon ajatuksilla. Juonellisesti teoksessa ei ollut mitään suuria yllätyksiä tai koukkuja. Ja oikeastaan koko juoni oli aika pliisu. Lopuratkaisu ei myöskään yllättänyt, sillä olin jotenkin ajatellut, että sieltä voisi löytyä joku isompi yllätys. Jossian vaiheessa olin varma, että Satu itse kirjoittaa näytelmää ja muiden henkilöiden ajatuksia, olisi ollut hienoa kun lopussa koko kertomus olisi paljastunut Sadun omaksi saduksi itsestään. Yritin myös etsiä sanojen satu/Satu ja kuusi/Kuusi leikittelyä, mutta en huomannut mitään riittävän selkeää.
Kuten sanottu, teos oli hyvä, mutta ei mitenkään hirmuisen hyvä. Taattua tavaraa hyvältä kirjoittajalta. Häiritsevänä piirteenä oli punk-asenteen työntäminen teokseen. Eikös se ole niitä Maria Kallio-juttuja? Samoin jotkin muut pikkujutut paljastavat teksin Lehtolaisen omaksi. Toisaalta on hienoa, että kirjailijalla on omat erityispiirteensä, mutta samojen asioiden esiin tuominen jokaisessa teoksessa menee jo tarpeettomuuden puolelle. Tarkoitan siis mm tuota punkkia.
Voi olla, että tämä vielä jonain päivänä päätyy omaankin kirjahyllyyn. Tai sitten ei. Ehkä pitäisi kuitenkin kuunnella teos vielä äänikirjana tähän päälle, jos sieltä löytyisikin jotain uutta?
maanantai 1. syyskuuta 2014
Agatha Cristie: Murha Mesopotamiassa
Lainatu äänikirjana kirjastosta. Poiroit-tarina.
Ympäristönä argeloginen kaivaus, missä tapahtuu murha. Poirot sattuu olemaan lähettyvillä, joten hänet kutsutaan hätiin sillä murhaaja näyttäisi olevan joku retkikunnan jäsnistä. Kertojana tässä tarinassa on ihastuttava sairaanhoitajatar Amy Leatheran, joka on kutsuttu murhatun rouvan seuraksi.
Monelta retkikunnan jäseneltä löytyisi niin motivaatiota kuin tilaisuuttakin toteuttaa murha. Mutta kun tapahtuu toinen murha, niin Poirot viimein ovaltaa kuinka ovelasti ensimmäinen rikos on suoritettu.
Kuunneltuna miellyttävä, vaikka lukijana olikin Pekka Autiovuori. Hieman kesti tottua toisenlaiseen "Poirot-ääneen", mutta hyvin luettu :)
Ympäristönä argeloginen kaivaus, missä tapahtuu murha. Poirot sattuu olemaan lähettyvillä, joten hänet kutsutaan hätiin sillä murhaaja näyttäisi olevan joku retkikunnan jäsnistä. Kertojana tässä tarinassa on ihastuttava sairaanhoitajatar Amy Leatheran, joka on kutsuttu murhatun rouvan seuraksi.
Monelta retkikunnan jäseneltä löytyisi niin motivaatiota kuin tilaisuuttakin toteuttaa murha. Mutta kun tapahtuu toinen murha, niin Poirot viimein ovaltaa kuinka ovelasti ensimmäinen rikos on suoritettu.
Kuunneltuna miellyttävä, vaikka lukijana olikin Pekka Autiovuori. Hieman kesti tottua toisenlaiseen "Poirot-ääneen", mutta hyvin luettu :)
tiistai 19. elokuuta 2014
Kaari Utrio: Vendela
Ensimmäinen ikinä lukemani Kaari Utrion teos oli Vendela. Tämä tapahtui noin vuonna 2000, minkä jälkeen olen niin lukenut kuin kuunnellut äänikirjana (c-kasetteina) teoksen aika monta kertaa. Teinpä joskus opiskeluaikoina jonkin esitelmänkin teoksesta :) Vendela kuitenkin koukutti minut keskiaikaan sekä Utrion tuotantoon. Lisäksi luin jostain, että henkilöhahmoista juuri Vendela on Utriolle itselleen eräs rakkaimmista.
Vendela Dalhus on nuori, kaunis ja orpo neito Turussa. Hän asuu armosta ankaran setänsä, kaniikki Nicolaus Kurjen talossa yhdessä tätinsä kanssa. Vendelan täti kuitenkin kuolee, ja neito joutuu toisten sukulaisten luo kauas Viipuriin. Matkasaattuetta, missä Vendelan on määrä Viipuriin matkustaa, saattaa maan ylhäisiin kuuluva ritari Hartman Garse. Neito ja ritari ystävystyvät, etenkin kun Vendela viisaudessaan osaa parantaa ritaria vaivaavan kurkkukivun. Viipurissa Vendela kuitenkin pudotetaan takaisin maan kamaralle ja Hartman rakastuu kauniiseen Ilianaan. Yllättäen Vendela kutsutaan isänsä kuolinvuoteen ääreen, vaikka neito on luullut olevansa jo pitkään orpo. Isä kuitenkin kuolee ja Vendelalle selviää, että hänen juuri perimänsä linnoitus on todellisuudessa merirosvojen pesäpaikka. Hartman tahollaan huomaa ettei Iliana ollutkaan sellainen vaimo kun hän kuvitteli. Iliana kuolee ja Hartman määrätään tuhoamaan merirosvojen linnoitus. Lopulta Vendela ja Hartman saavat toisensa, kuten kunnon rakkaustarinassa pitääkin.
Teos on yhtäaikaa sekä historiallinen, että romanttinen. Utrio on tarkka kuvatessaan historiallisia tosiasioita, ja mukana on myös historiallisia henkilöitä. Oikeastaan kirjan niin sanottuna historiallisena juonena on Bo Johnsson Gripin valta-asema Suomessa. Rakkaspuolella valtaa pitää tietenkin Vendelan ja Hartmanin tarina, mutta mukaan mahtuu myös romanttinen pätkä itsensä Bo Johnssonin elämästä, olipa se sitten totta tai ei.
Teoksena Vendela on kevyt, verrattuna Utrion suurempiin keskiaikaromaaneihin. Vendelassa ei kuitenkaan mennä älyttömyyksiin juonenkäänteiden kanssa, vaan kaikki on sopusoinnussa keskenään. Lukija saa jännittää lähes viime metreille saakka kuinka rakastavaisten käy. Itseäni kiehtoi myös suuresti Urtion viljelemä keskiaikainen sanasto, joka onkin myöhemmin tullut tutuksi hänen tuotantonsa kautta.
Tätä teosta voin suositella lämpimästi kaikille historiasta ja rakkaudesta kiinnostuneille :)
Vendela Dalhus on nuori, kaunis ja orpo neito Turussa. Hän asuu armosta ankaran setänsä, kaniikki Nicolaus Kurjen talossa yhdessä tätinsä kanssa. Vendelan täti kuitenkin kuolee, ja neito joutuu toisten sukulaisten luo kauas Viipuriin. Matkasaattuetta, missä Vendelan on määrä Viipuriin matkustaa, saattaa maan ylhäisiin kuuluva ritari Hartman Garse. Neito ja ritari ystävystyvät, etenkin kun Vendela viisaudessaan osaa parantaa ritaria vaivaavan kurkkukivun. Viipurissa Vendela kuitenkin pudotetaan takaisin maan kamaralle ja Hartman rakastuu kauniiseen Ilianaan. Yllättäen Vendela kutsutaan isänsä kuolinvuoteen ääreen, vaikka neito on luullut olevansa jo pitkään orpo. Isä kuitenkin kuolee ja Vendelalle selviää, että hänen juuri perimänsä linnoitus on todellisuudessa merirosvojen pesäpaikka. Hartman tahollaan huomaa ettei Iliana ollutkaan sellainen vaimo kun hän kuvitteli. Iliana kuolee ja Hartman määrätään tuhoamaan merirosvojen linnoitus. Lopulta Vendela ja Hartman saavat toisensa, kuten kunnon rakkaustarinassa pitääkin.
Teos on yhtäaikaa sekä historiallinen, että romanttinen. Utrio on tarkka kuvatessaan historiallisia tosiasioita, ja mukana on myös historiallisia henkilöitä. Oikeastaan kirjan niin sanottuna historiallisena juonena on Bo Johnsson Gripin valta-asema Suomessa. Rakkaspuolella valtaa pitää tietenkin Vendelan ja Hartmanin tarina, mutta mukaan mahtuu myös romanttinen pätkä itsensä Bo Johnssonin elämästä, olipa se sitten totta tai ei.
Teoksena Vendela on kevyt, verrattuna Utrion suurempiin keskiaikaromaaneihin. Vendelassa ei kuitenkaan mennä älyttömyyksiin juonenkäänteiden kanssa, vaan kaikki on sopusoinnussa keskenään. Lukija saa jännittää lähes viime metreille saakka kuinka rakastavaisten käy. Itseäni kiehtoi myös suuresti Urtion viljelemä keskiaikainen sanasto, joka onkin myöhemmin tullut tutuksi hänen tuotantonsa kautta.
Tätä teosta voin suositella lämpimästi kaikille historiasta ja rakkaudesta kiinnostuneille :)
Agatha Chistie: Neiti Marplen viimeinen juttu
Kirjastosta lainattu äänikirja. Neiti Marplen tarinat eivät ole kiinnostaneet minua niin paljon kuin Poirot-jutut, mutta näitäkin olen kuunnellut nyt tänä vuonna joitakin. Äänikirjoissa merkittävä rooli on lukijalla. Onneksi näissä Christien teoksissa lukijana on Lars Svedberg, jonka ääni on aivan omaa luokkaansa.
Tässä tarinassa Neiti Marple kohtaa vuosikymmeniä vanhan murhan. Hän pohtii pitkään kannattaako juttuun tarttua ollenkaan, mutta koska asiat etenevät omalla painollaan, vanhat tapahtumat nousevat pintaan.
Lapsuutensa pienessä englantilaisessa kylässä viettänyt Gwenda palaa "kotiin" monien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Vähitellen muistot valtaavat hänen mielensä, ja hän on aivan varma, että on nähnyt lapsena murhan. Gwendan tuore aviomies ryhtyy innolla selvittämään mysteeriä, ja myös Neiti Marple saapuu varta vasten paikalle ratkomaan rikosta.
Kuten arvata saattaa, syyllinen saadaan kiinni lopulta, vaikka läheltä pitää ettei Gwendan käy hullusti ennen sitä. Mukava tarina, vaikka itse epäilinkin oikeaa syyllistä jo jossain vaiheessa.
Tässä tarinassa Neiti Marple kohtaa vuosikymmeniä vanhan murhan. Hän pohtii pitkään kannattaako juttuun tarttua ollenkaan, mutta koska asiat etenevät omalla painollaan, vanhat tapahtumat nousevat pintaan.
Lapsuutensa pienessä englantilaisessa kylässä viettänyt Gwenda palaa "kotiin" monien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Vähitellen muistot valtaavat hänen mielensä, ja hän on aivan varma, että on nähnyt lapsena murhan. Gwendan tuore aviomies ryhtyy innolla selvittämään mysteeriä, ja myös Neiti Marple saapuu varta vasten paikalle ratkomaan rikosta.
Kuten arvata saattaa, syyllinen saadaan kiinni lopulta, vaikka läheltä pitää ettei Gwendan käy hullusti ennen sitä. Mukava tarina, vaikka itse epäilinkin oikeaa syyllistä jo jossain vaiheessa.
Agatha Christie: Syyttävä sormi
Kirjastosta lainattu äänikirja. Tämän piti olla Neiti Marple juttu, mutta aika kauan sai odotella Marplen ilmestymistä ;) Lisäksi tämä on kuulema Christien oma suosikki.
Sisarukset Jerry ja Joanna asettuvat pieneen kylään toipumaan Jerryn sotavammasta. Pian kyläläiset alkavat saamaan nimettömiä kirjeitä. Sitten tapahtuu ensimmäinen itsemurha, jota seuraa oikea murha. Kaikki ovat ymmällään ja syyllistä etsitään uutterasti. Lopulta niin kirjeiden kirjoittaja kuin murhaajakin sekä motiivi palajstuvat. Jerry löytää myös onnensa ja päättää jäädä kylään asumaan.
Taattua Christie-laatua ja äänikirjana oikein sopiva.
Sisarukset Jerry ja Joanna asettuvat pieneen kylään toipumaan Jerryn sotavammasta. Pian kyläläiset alkavat saamaan nimettömiä kirjeitä. Sitten tapahtuu ensimmäinen itsemurha, jota seuraa oikea murha. Kaikki ovat ymmällään ja syyllistä etsitään uutterasti. Lopulta niin kirjeiden kirjoittaja kuin murhaajakin sekä motiivi palajstuvat. Jerry löytää myös onnensa ja päättää jäädä kylään asumaan.
Taattua Christie-laatua ja äänikirjana oikein sopiva.
Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret
Toimittajana Kiinassa työskennellyt Xinran on koonnut tositarinoita täynnä olevan teoksen Kiinan yhdenlapsen-politiikasta ja etenkin tyttöjen kohtaloista. Kymmenen äidin tarina tyttäristään pysäyttää lukijan miettimään omaa elämäänsä ja asemaansa naisena, äitinä ja tyttärenä.
Teoksessa käsitellään niin maaseudulla vallitsevia tapoja, kuin kaupungissa asuvien painetta yhden lapsen politiikan tähden. Kirjan mukaan maaseudulla on normaalia surmata syntynyt tyttövauva heti, ellei äiti ole aiemmin synnyttänyt poikaa. Esikoisen on oltava poika, sillä vain pojasta perhe saa tuen ja turvan. Osa kiinalaistytöistä hylätään orpokoteihin, sillä yhteiskunta ei salli yksinäisen naisen pitävän lasta, eikä nainen pääse naimisiin, mikäli hänellä on lapsi riesanaan. Näitäkin tyttöjä on kuitenkin rakastettu, mutta julma politiikka sanelee normit.
Surullisin tapaus kirjassa oli kertomus junassa matkustavasta perheestä. Isä piti pientä tytärtään tiukasti sylissä, silitti selkää ja halasi. Eräällä asemalla Xinran huomaa tytön junalaiturilla vilkuttamassa, mutta jonkin ajan päästä isä kävelee häntä vastaan junan sisällä. Kuinka joku saattaa hylätä oman lapsensa junalaiturille? Kuinka naiset kestävät raskauden, synnytyksen ja luopumisen tuskan?
Teoksen luettuani olisin ollut valmis adoptoimaan tuollaisen hylätyn kiinalaistytön. Pohdin myös, mitä minä tai muut voimme tehdä, että tilanne Kiinassa muuttuisi ja äidit saisivat pitää tyttärensä.
En usko, että kukaan pystyy lukemaan tätä teosta ilman nenäliinaa. Vaikka tämä koskettaa, se kannattaa silti avata ja tutustua maailmaan, jota meillä Suomessa ei tarvitse miettiä.
Teoksessa käsitellään niin maaseudulla vallitsevia tapoja, kuin kaupungissa asuvien painetta yhden lapsen politiikan tähden. Kirjan mukaan maaseudulla on normaalia surmata syntynyt tyttövauva heti, ellei äiti ole aiemmin synnyttänyt poikaa. Esikoisen on oltava poika, sillä vain pojasta perhe saa tuen ja turvan. Osa kiinalaistytöistä hylätään orpokoteihin, sillä yhteiskunta ei salli yksinäisen naisen pitävän lasta, eikä nainen pääse naimisiin, mikäli hänellä on lapsi riesanaan. Näitäkin tyttöjä on kuitenkin rakastettu, mutta julma politiikka sanelee normit.
Surullisin tapaus kirjassa oli kertomus junassa matkustavasta perheestä. Isä piti pientä tytärtään tiukasti sylissä, silitti selkää ja halasi. Eräällä asemalla Xinran huomaa tytön junalaiturilla vilkuttamassa, mutta jonkin ajan päästä isä kävelee häntä vastaan junan sisällä. Kuinka joku saattaa hylätä oman lapsensa junalaiturille? Kuinka naiset kestävät raskauden, synnytyksen ja luopumisen tuskan?
Teoksen luettuani olisin ollut valmis adoptoimaan tuollaisen hylätyn kiinalaistytön. Pohdin myös, mitä minä tai muut voimme tehdä, että tilanne Kiinassa muuttuisi ja äidit saisivat pitää tyttärensä.
En usko, että kukaan pystyy lukemaan tätä teosta ilman nenäliinaa. Vaikka tämä koskettaa, se kannattaa silti avata ja tutustua maailmaan, jota meillä Suomessa ei tarvitse miettiä.
Torey Hayden: Nukkelapsi
Tositapahtumiin perustuva Torey Hayden tarina. Vaikka aihe oli taas rankka, en voinut olla pitämättä.
Venus ei puhu, ei reagoi, eikä kommunikoi. Hän osaa kyllä liikkua, sekä puhua, mutta ei vapaaehtoisesti. Torey Haydenin erityisluokka on taas täynnä vauhtia, kun uusi lukuvuosi alkaa. Mukana on ongelmalapsia, joista Venus nousee keskeisimmäksi. Välillä Venus jättää tulematta kouluun, ja myös Toreylle selviää pikkuhiljaa perheen taustat. Asuntovaunussa asuva perhe, monta lasta (kaikki ongelmaisia) ja omalaatuinen isosisko Wanda, joka kutsuu Venusta "kauniiksi lapseksi".
Vähitellen Torey saa houkuteltua Venuksen ulos kuorestaan. Kahdenkeskiset hetket tytön kanssa kasvattavat luottamusta ja Venus ryhtyy oma-aloitteisesti kommunikoimaan. Työ ei ole helppoa, ja välillä tulee takapakkia. Teoksen lopulla Venus joutuu sairalaan, ja vihdoinkin myös viranomaiset puuttuvat omituisen perheen elämään. Lapset pääsevät sijaiskoteihin ja vanhemmat joutuvat vastuuseen tekemistään kauheuksista.
Venus ei puhu, ei reagoi, eikä kommunikoi. Hän osaa kyllä liikkua, sekä puhua, mutta ei vapaaehtoisesti. Torey Haydenin erityisluokka on taas täynnä vauhtia, kun uusi lukuvuosi alkaa. Mukana on ongelmalapsia, joista Venus nousee keskeisimmäksi. Välillä Venus jättää tulematta kouluun, ja myös Toreylle selviää pikkuhiljaa perheen taustat. Asuntovaunussa asuva perhe, monta lasta (kaikki ongelmaisia) ja omalaatuinen isosisko Wanda, joka kutsuu Venusta "kauniiksi lapseksi".
Vähitellen Torey saa houkuteltua Venuksen ulos kuorestaan. Kahdenkeskiset hetket tytön kanssa kasvattavat luottamusta ja Venus ryhtyy oma-aloitteisesti kommunikoimaan. Työ ei ole helppoa, ja välillä tulee takapakkia. Teoksen lopulla Venus joutuu sairalaan, ja vihdoinkin myös viranomaiset puuttuvat omituisen perheen elämään. Lapset pääsevät sijaiskoteihin ja vanhemmat joutuvat vastuuseen tekemistään kauheuksista.
Peter Franzén: Samoilla silmillä
Jatkoa Peter Franzénin ensimmäiselle teokselle Tumman veden päällä. Tämänkin kuuntelin äänikirjana, kuten tuon ensimmäisenkin. Ja sattuipa sellainen moka, että yksi levy jäi vahingossa välistä. Tätä en huomannut ennen kuin olin kuunnellut kirjan loppuun, joten kertoo ehkä myös siitä, minkälainen teos oli kyseessä.
Tässä Pete on jo teini-ikäinen. Tytöt, juominen, tupakka ja nyrkkeily kiinnostavat. Teos on rakennettu hieman eritavalla kun edellinen, sillä kerronta vaihtelee Peten, äidin ja isän välillä. Kaikkien tarinat nivoutuvat lopulta yhteen ja lukijalle (kuulijalle) maalataan ruusuinen kuva onnellisesta elämästä.
Itse olen sitä mieltä, että Franzénin olisi kannattunut jättää omaelämäkerrallinen kirjoittaminen vain tuohon yhteen teokseen. Tumman veden päällä toimi vielä hyvin, mutta tämä Samoilla silmillä oli ehkä hieman turha. Tietenkin todellisille Franzén-faneille varmasti mukava lukukokemus.
Tässä Pete on jo teini-ikäinen. Tytöt, juominen, tupakka ja nyrkkeily kiinnostavat. Teos on rakennettu hieman eritavalla kun edellinen, sillä kerronta vaihtelee Peten, äidin ja isän välillä. Kaikkien tarinat nivoutuvat lopulta yhteen ja lukijalle (kuulijalle) maalataan ruusuinen kuva onnellisesta elämästä.
Itse olen sitä mieltä, että Franzénin olisi kannattunut jättää omaelämäkerrallinen kirjoittaminen vain tuohon yhteen teokseen. Tumman veden päällä toimi vielä hyvin, mutta tämä Samoilla silmillä oli ehkä hieman turha. Tietenkin todellisille Franzén-faneille varmasti mukava lukukokemus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
