Dan Brown: Enkelit ja demonit

Kuuntelin juuri loppuun Dan Brownin Enkelit ja demonit teoksen. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten ja Infernon jälkimainongeissa tämä äänikirja osui käteen kirjastossa.

Kuva: WSOY

Itse asiassa teos oli parempi mitä muistin. Jännitystä ja juonenkäänteitä riitti aina loppumetreille saakka. Tietenkin koko tarina on pelkkää fiktiota, mutta hyvällä mielikuvituksella tarinan voisi hyvinkin kuvitella todeksi.

Päähenkilö Robert Langdon seikkailee ristiin rastiin Roomaa ikivanhan Illuminati veljeskunnan jäljillä. Samaan aikaan Roomassa valitaan uutta paavia ja Cernistä on varastettu antimateria-säiliö, joka löytyy tietenkin juuri Vatikaanista. Peruskysymyksiä ovat: kuka huijaa ketäkin, kuka on hyvä ja kuka paha, keneen voi luottaa? Mukana on symboliikkaa, historiaa, taidetta ja uskontoa.

Äänikirjana tämä oli helppo kuunneltava. Tietenkin tarina oli ennestään tuttu, mutta kotitöiden ohella oli mukava kuulla tuttua Lars Svedbergin ääntä. Vaikka tarina ei olekaan totta, ainakin minä opin samalla monta nippelitietoa niin Roomasta kuin taiteestakin.

Tyhjä olo

Minulle tulee usein todella tyhjä olo luettuani kirjan ja suljettua takakannen. Olen vuosien myötä yrittänyt ymmärtää itseäni, että mistä tämä olo oikein johtuu. Joskus olen ärtynyt, joskus surullinen, useinmiten alakuloinen ja uuden kirjan aloittaminen on aina vaikeaa. Tarvitsenkin usein päivän tai pari, ennen kuin voin aloittaa uuden teoksen.

Tykkään lukea kirjasarjoja, sillä niissä tarina ei pääty ihan heti kesken. Saa nauttia pitkään henkilöhahmoista ja heidän maailmastaan. Muistan kuinka ryhdyin joitakin vuosia sitten lukemaan Eppu Nuotion Pii Marin kirjoja, kun löysin ensimmäisen osan alennusmyynnistä. Tarina imaisi mukaansa niin, että jouduin ostamaan muutkin osat ja ahmimaan koko sarjan kerralla.

Kai tuo tyhjä olo liittyy jotenkin luopumiseen, tarinan päättymiseen. Kun kirjan sulkee tarina on loppu. Se siitä ja katse eteenpäin. Hyvän kirjan parissa kyllä viettäisi mielellään pidempäänkin aikaa, mutta ainahan hyvän kirjan voi lukea uudestaan :)

E. L. James: Fifty Shades -trilogia

Kyllä, olen juuri lukenut tämän kohutun sarjan. Törmäsin tähän ensimmäisen kerran kaverini luona hänen kehuessa kirjoja ja kuiskatessa "ne ovat ihan pornoa". Ei, en lukenut näitä tuon pornon vuoksi vaan halusin tietää julkaistaanko todellakin seksiä kuvailevaa kirjallisuutta muiden kuin Harlequinin kautta ja mikä näissä kirjoissa oikein kiinnostaa.

Kuva: MTV3

Sain vastaukset molempiin kysymyksiini. Ensinnäkin kirjoissa todellakin on tarkkoja kuvauksia seksiakteista, välillä jopa vähän liiankin kanssa. Toiseksi, luulen myös selvittäneeni miksi nämä ovat niin suosittuja, tuon seksin lisäksi tietenkin.

Jos tartun johonkin kirjaan, en yleensä halua juonipaljastuksia teoksesta. Näin tein myös Fifty Shades kirjojen kanssa. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että menee lukemaan muiden kommentteja ja mielipiteitä kirjoista, jolloin oma lukukomemus ja -nautinto ovat vaakalaudalla. Sama pätee siihen, että mieluummin luen aina kirjan ennen elokuvaa. En siis ollut urkkinut netistä tietoja Fifty Shadesista, mikä olikin hyvä sillä muuten kirjat olisivat saattaneet jäädä lukematta.

Juonellisestihan teokset noudattavat romanttisen romaanin juonikaavaa. On kokematon, siveä, kaunis (vaikka ei sitä itse uskokaan) sankaritar ja ällistyttävän komea, rikas ja salaperäinen sankari. Heidän onnensa tiellä on monta mutkaa ja estettä, kunnes lopulta he saavat toisensa. Anastasia Steele ja Christian Grey saavat toisensa jo ensimmäisen osan aikana, mutta kuten asiaan kuuluu, he eroavat ja palaavat yhteen ja ymmärtävät toisensa väärin ja riitelevät ja harrastavat sovintoseksiä ja riitelevät taas ja sopivat ja niin edelleen. Tiivistetysti sanottuna todellinen tuhkimotarina rikkauksineen kaikkineen, jonka lisukkeena on aimo annos seksiä. Itse asiassa tuota seksiä on välillä liikaakin ja ainakin minua puuditti lukea kuinka Ana taas kerran sai järisyttävän orgasmin tai kuinka Christian oli kietoutunut Anastasian ymärille kuin muratti. Välillä kohtaukset tuntuivat copy-pastetuilta, vain muutamia sanoja oli muutettu.

Ensimmäisen osan jälkeen seksi tuntui onneksi vähentyvän, tai sitten olin jo niin turtunut kaikkeen siihen sitomiseen ja laukeamiseen, etten kiinnittänyt siihen enää huomioita. Mielenkiintoisemmaksi nousi Anastasian ja Christianin henkilöhahmot, menneisyys ja tulevaisuus. No, kolmas osa olikin sitten yhtä siirappia ja rakkautta. Jos viitsisin, laskisin kuinka monta kertaa he vannoivat rakkautta toiselleen ja lupasivat koskaan olla hylkäämättä toisiaan. Loppu oli myös pitkitetty, sillä siinä kurkistettiin vähän kauemmas tulevaisuuteen kuin normaalisti tällaisissa kirjoissa. Ehkäpä nykypäivän lukijat haluavat lukea enemmän ja pidempään sankariparin onnesta? Itselleni olisi riittänyt perinteisempi "loppu hyvin, kaikki hyvin" -lopetuskin.

Jo ensimmäisen osan aikana minulle tuli todella voimakas Twilight -fiilis. Kirjoissa on jotain samaa. Henkilöhahmoissa, juonessa, koukuttavuudessa. Fifty Shades vaan on tuhmempi versio aikuisille, mutta muuten sarjat ovat identtisiä. Lukemisen jälkeen Googletin Fifty Shadesia ja vasta siinä vaiheessa minulle selvisi, että koko kirjasarjahan pohjautuu Twilightn fanficceihin! Tulipa aika petetty ja latistunut fiilis. Kirjailija E. L. James ei ollutkaan keksinyt mitään itse vaan kopioinut röyhkeästi toisen omaa. Minkähänlaisen fanficceihin pohjaavan mestariteoksen ja myyntimenestyksen Pottereista saisikaan aikaan? Tai Taru Sormusten herrasta? Lisäksi voi tietenkin pohtia kuinka oikein tällainen toiminta on niin kirjailijan kuin kustantamoiden osalta.

Ellei ota huomioon tätä ficci-latistusta, teokset olivat muuten sarjassa "kevyt kesälukeminen". Viihdyttävää, mutta ei mitään rakettitiedettä. Itse asiassa kaiken tuon seksi-hehkutuksen jälkeen teosten seksiaktit eivät nyt niin hätkähdyttäviä olleet. Oli sitomista ja anaalitappeja ja ruoskia, mutta jotenkin olin odottanut huomattavasti rajumpaa ja tarkemmin kuvailtua rajua seksiä. Sellaista ihan oikeasti pornoa tavaraa. Itse asiassa Christian rupesi pehmoilemaan loppua kohden vähän liikaakin ja Anastasia joutui kerjäämään rajumpia otteita. Parempi kuitenkin näin, sillä (kioski)kirjana tämä toimi paremmin kuin kovan luokan pornona. Toivon totisesti ettei tästä tehdä elokuvaa. Se menisi jo liiallisuuksiin!

Dan Brown: Inferno

Parhaita hetkiä ovat ne, kun suosikkikirjailijalta ilmestyy yllättäen uusi teos. Näin kävi viime viikolla Dan Brownin Infernon kanssa. Nappasin kirjan ruokaostoksilla Prismasta ja ahmaisin sen niin äkkiä kuin pystyin.

Kuva: Adlibris

Infernossa seikkailee jo Brownin aikaisemmissa kirjoista tuttu professori Robert Langdon. En mahda itselleni mitään, mutta katsottuani Da Vinci -koodi elokuvan, Langdon on minulle Tom Hanksin näköinen komistus ;) Joka tapauksessa Infernossa Langdon on jälleen uuden selvittämättömän koodin edessä.

Itse asiassa kirjan juoni on varsin hyvä, sillä alussa Langdonia vaivaa muistinmenetys ja hän joutuu aloittamaan kaiken alusta, vaikka onkin jo ratkaissut arvoitusta hyvän matkaa. Olisi ollut tylsä lukea samalla juonikaavalla toistuvaa teosta, missä Langdon olisi kiireellä haettu ratkomaan mystistä koodia ja hän olisi juossut pää kolmantena jalkana pitkin Eurooppaa.

Kulttuurillinen anti teoksessa pohjaa pitkälti Danteen ja hänen Jumalaiseen näytelmään. Mukana on tietenkin myös muita kuuluisia kuvataiteilijoita ja historiallisia henkilöitä. Teoksen historiallinen ja kulttuurinen kuvaaminen tosin tuntuu rajoittuvan paljolti maalauksiin, patsaisiin sekä arkkiterhuuriin. Brownin aiemmista kirjoista poiketen mukana ei ole niin sanottua huippupaljastusta historiasta tai nykypäivästä. Tai on omalla tavallaan, mutta ei sellaista jota ehkä itse odotin. Tylsää luettavaa tämä ei kuitenkaan ollut, pääpaino vaan oli eri asioissa kuin esimerkiksi Da Vinci -koodissa ja Enkeleissä ja demoneissa.

Brown osaa pyörittää juonta ja lukijaa siinä sivussa ovelasti. Tosin Infernossa itse arvasin loppuratkaisun ja hyvä-paha asetelman aikaisemmin kuin muissa Brownin teoksissa. Ehkä hän on tässä mielessä hieman liian ennalta-arvattava? Toisaalta taas yllätyksiä ja käänteitä riitti taas viimeisiin lukuihin saakka, joten juoni ei lässähtänyt missään vaiheessa.

Teoksen ydinviesti oli kuitenkin erittäin ajatuksia herättävä. Ehkä siksi minulla olikin heti lukukokemuksen jälkeen hieman ärtynyt olo. Jouduin miettimään ja pohtimaan omaa maailmaani jälleen hieman uudesta näkövinkkelistä. Mutta juuri niin hyvän kirjan täytyykin toimia: herättää tunteita ja ajatuksia. Vielä parempi, jos se herättää laajempaa keskustelua ympäri maailmaa!

Silti, Brownin tuotannosta tuo pariin kertaan mainuttu Da Vinci -koodi on edelleen suosikkini :)

Juri Nummelin (toim.): Verenhimo - Suomalaisia vampyyritarinoita

Minun piti lukea vain oman kirjahyllyni kirjoja, mutta kirjastossa käydessä en voinut vastustaa kiusausta kun näin tämän:

Kuva: Teos

En yksinkertaisesti voinut vastustaa kiusausta kun näin novellikokoelman vampyyritarinoita. Olen (tietenkin) lukenus Twilight -teokset sekä Anne Ricen vampyyritarinat, joten ajattelin pitäväni myös tällaisista pikku välipaloista.

Teos koostuu 22 novellista, kirjoittajina suomalaiset. Ensimmäiset novellit, Anne Leinosen Surma tuli jään yli sekä Johanna Sinisalon Peili, imaisivat minut heti mukaansa. Erittäin hyvät kertomukset heti kärkeen herättämään lukijan mielenkiinnon. Nämä, sekä Christine Thorelin Uhanalaiset, olivatkin minusta teoksen parasta antia. Tietenkin Mika Waltarin kertomuksessa oli myös oma viehätyksensä.

Mukana oli myös novelleja jotka eivät puhutelleet minua. Mutta niinhän se aina on, että tällaiseen joukkoon mahtuu kaikenlaista. Kaikissa teksteissä oli kuitenkin omaleimainen ote ja näkeys vampyyreistä. Kliseitä löytyi, mutta ilahduttavan paljon myös uutta ja oivaltavaa tulkintaa. Mielenkiintoisia kurkistuksia vampyyrien elämään sekä murtautumista ulos vanhoista uskomuksista.

Kaikenkaikkiaan nämä olivat kuitenkin viihdyttäviä, sopivia annoksia etenkin iltalukemisena ;)

Kaari Utrio: Ruma kreivitär

Ehdottomia suosikkejani Kaari Utrion tuotannosta! Pari kertaa luettu ja usean kerran äänikirjana kuunneltu kestosuosikki. Sellainen sopiva taustaääni kotitöitä puuhaillessa, sillä juoni on ennestään tuttu.

Kuva: Tammi

1830-luvun Helsinkiin sijoittuva kevyt ja juonitteleva teos. Kreivittäret Julia ja Dorotea kohtaavat elämän karuuden isän julman teon jälkeen. Ylhäinen Augusta tuijottelee kaikkia pitkin nenänvarttaan vaikka sopivaa sulhasehdokasta ei tunnu löytyvän. Carolinalla on selkeät suunnitelmat tulevaisuutensa suhteen. Neljän nuoren naisen avioliittoaikeita edistää omalla tavallaan tehtailija Anton Wendel, kirjan sankari.

Taattu lukunautinto Utrion tuotannosta tykkääville. Vaikka itse pidänkin kaikista Utrion 1800-luvulle sijoittuneista teoksista, tämä on noussut yli muiden. Ehkä normaalista poikkeava juonittelu ja Julian erilainen henkilöhahmo nostavat teoksen lukunautintoa. Tupakkatehdas yhtenä tapahtumapaikkana lisää myös mielenkiintoa, vaikka muisskin teoksissa jokin tehdas tai vastaava on päässyt esille.

Miesten ja naisten maailmat ovat 1800-luvulla kaukana toisistaan. Molemmat odottavat toisiltaan tietynlaista käytöstä, rikkureita paheksutaan. Erityisesti paroni ja paronitar Adelheimit noudattavat tarkasti sääntöjä. Julia puolestaan taistelee sääntöjä vastaan pince nez nenällään. Teoksen ajankuvaus on ammattitaitoista, kuten Utriolta voi odottaakin. Henkilöhahmot ovat sopivalla tavalla kevyitä ja päähenkilöitä on syvennetty juuri sopivasti.

Hetken Carolinaa kirpaisi, että paroni erotti yhdellä silmäyksellä hänen paikkansa säätyjen järjestelmässä. (s. 216.)

Parasta antia on tienkin historia ja kaikki siihen liittyvä. Säädyt ja niiden tavat. Uskonto ja sen merkitys. Pukeutuminen, tavat, puhetyyli. Kaikki se mikä Kaari Utiron kirjoista tekee lukemisen arvoisia. Rakkautta unohtamatta!

Ensimmäinen kirjablogi vierailuni

Kerrankin minulla oli hetki aikaa kurkistaa netin uumenissa lymyileviin muihin kirjablogeihin. Kohtasin Amman lukuhetken ja ihastuin. Pienellä vilkaisulla totesin paikan mukavaksi ja viihtyisäksi. Selkeää kerrontaa ja mielipiteitä kirjoista. Voi olla, että löydän täältä vielä monta hyvää lukuvinkkiä :)

Nettihän on varmasti kirjabloga pullollaan. (Kuten muitakin eri aihealueiden blogeja!) Harmikseni minulla ei kuitenkaan ole aikaa tutustua niihin. Ajattelin kuitenkin listailla hyvältä vaikuttavia kanssablogeja tänne itselleni muistiin :)

Satu Rämö&Katja Lahti: Vuoden mutsi

Bongasin kirjastosta sattumalta Vuoden mutsi -teoksen. Kansi houkutteli lainaamaan ja kotona minulle paljastuikin kokonainen maailma. Vuoden mutsi ei olekaan pelkkä kirja, vaan se on myös kolme blogia. Katja Lahti kirjoittaa Project Mama -blogia, Satu Rämö Salamatkustaja -blogia ja näiden lisäksi he kirjoittavat yhdessä Vuoden mutsi -blogia. Mielenkiintoista :)

Kuva: Avain

Lueskelin kirjaa ensin vähän sieltä täältä. Naureskelin ja pudistelin päätäni. Teos sekä huvitti että ärsytti. No, ei se oikeasti ärsyttänyt pahasti mutta vähän kuitenkin. Toisaalta taas tämä kokonaisuus (kirja+blogit) julistaa kovaan ääneen ettei tarkoitus olekaan olla mikään kiveen hakattu totuus, joten homma kyllä toimii!

Minulla on kaksi lasta, vuosina 2007 ja 2012 syntyneet. En ole mikään ammattilainen lasten suhteen vaan olen oppinut asioita kantapään kautta. Ensimmäisen kanssa tein varmaan kaikki ne klassiset virheet ja nyt tämän toisen kanssa en enää muista mitkä olivat niitä hyviä juttuja ja mitkä eivät. Joten teos puhutteli minua omalla tavallaan. Aivan kaikessa en kuitenkaan ollut samaa mieltä. Mutta täytyy myös huomauttaa, että en ole välttämättä samaa mieltä parhaiden ystävienikään kanssa näissä lapsiasioissa.

Mitä hyvää teoksessa oli? Kirjoitustyyli, hersyvä huumori ja asenne sekä muutamat vinkit ja ajatukset vauva-arkeen.
Mitä huonoa teoksessa oli? Tietynlainen näsäviisaus ja paikoin asenne.

Sopivaa lukemista sopivina annoksina. En suosittele lapsettomille, he eivät valitettavasti ymmärtäisi teoksen sanomaa. Toisaalta taas tämä ei ole ainoa laatuaan. Vastaavanlaisia kirjoja on jo ollut olemassa ja näitä tulee varmasti lisääkin. Sopii mainioisti raskaus ja vauva-aikaan, mutta sen jälkeen tämän pariin tuskin tulee palattua. Ensimmäistä lastaan odottavalle/hoitavalle tarjoaa ehkä enemmän kuin useamman lapsen äidille.

Minulle riitti kirjaston kappale, omaksi en tule tätä hankkimaan. Viihdyttävä kokemus, kiitos :)

Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö

Taavi Soininvaaran Valkoinen kääpiö päättää Leo Karasta kertovan trillerisarjan. Itse olen lukenut aiemmista osista vain Punaisen jättiläisen mutta tarinassa pysyi aivan hyvin kärryillä. Kerronta on sujuvaa, vaikkakin juonenkäänteitä ja -väänteitä olikin hieman liikaa minun makuuni. Paikoin tuli jopa tekemällä tehdyn oloinen fiilis. Sellainen olo, että teksitä on pitänyt väkisin venyttää. Eikä uskottavuutta herättänyt kovin paljon Leo Karan jatkuvat sairaalareissut sekä muut fyysiset ponnistelut. Viihdytävää kyllä, uskottavaa ei.

Sivuojuonena ollut Kati Soisalon tyttären kidnappaus oli puolestaan koskettava. Monta kertaa huolta ja murhetta. Ehkä asian psykologinen puoli jäi hieman taka-alalle, mutta toisaalta koko tapahtuma olikin vain pisara varsinaisessa tarinassa. Jukka Ukkolan hahmo onnistui kyllä herättämään juuri sitä inhoa mitä pitikin.

Mielestäni poliittiset vyyhdet epäonnistuivat. Puhuttiin nykyisestä presidentistä ilman nimeä, entisestä pääministeristä ilman nimeä sekä Halosesta, Ahtisaaresta, Lipposesta ja Väyrysestä ynnä muista tutuista nimillä. Mielestäni turhan sekavaa ja hankalaa. Mikäli haluaa käsitellä suomalaista sisä- tai ulkopolitiikkaa kannattaisi joko keksiä fiktiiviset hahmot merkittäville paikoille tai sitten kirjoittaa puhtaasti oikeilla hahmoilla. Tällainen salakähmäisyys ei puhutellut ainakaan minua. Voihan olla, että juuri tätä haettiinkiin. Lukija joutuu pohtimaan tarkoitetaanko nimettömällä päämiehllä oikeaa henkilöä vai ei. Mutta koska tarina on kuitenkin vain viihdettä asioita ei ehkä kannattaisi tehdä näin vaikeiksi.

Kuva: Otava

Niin tai näin, teoksen lopputulos oli kuitenkin hieman hämmentävä. Sanotaanko vaikka, että Manas pääsi todella yllättämään minut. Mundus Novus puolestaan jäi hämmentävästi ilmaan, selkeää päätöstä asiaan en huomannut. Ehkäpä se tuotiin esiin sivulauseissa mutta jotenkin olin suuren nostatuksen jälkeen odottanut kuitenkin jotain vähän enemmän. Ehkäpä tämä mysteeri selviää sitten huomenna, kuten Aleksi Karakin moneen kertaan vakuutteli.

Summa summarum: perushyvää luettavaa ilman suurempia mielenliikutuksia.

Äänikirjoista

Olen pienestä pitäen kuunnellut äänikirjoja. Muun muassa Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin tuotanto on tullut tutuksi äänikirjojen myötä. Toki olen myös lukenut paljon mutta äänikirjoilla on ollut aina erityinen paikka arjessani.

Mielestäni äänikirja on erinomainen vaihtoehto. Joskus on tilanteita kun normaalin kirjan lukeminen ei onnistu syystä tai toisesta, silloin on kätevää ottaa kuunneltavaksi äänikirja. Itse kuuntelen äänikirjoja muun muassa pitkillä automatkoilla, ruokaa laittaessa, muita kotitöitä tehdessä tai lenkillä.

Iloitsen, että äänikirja valikoimat ovat kasvaneet huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Muistan kuinka kirjastoissa oli vain muutama äänikirja-cd. Nykyisin taitaa olla lähes vakio, että kun suosittu kirjailija julkaisee teoksen samalla julkaistaan myös äänikirja. Lisäksi hyvää kirjaa kuuntelee parikin kertaa, aivan niin kuin suosikkikirjaan tulee palattua aina uudestaan ja uudestaan. Joskus saatta olla niin, että luen kirjan ja jonkin ajan (vuoden, parin) kuluttua kuuntelen teoksen uudelleen äänikirjana.

Pidän erityisesti Lars Svedbergin äänestä. Tämä johtunee siitä, että hän luki niitä äänikirjoja joita kuuntelin lapsuudessani. Nykyisin on onneksi paljon hyviä lukijoita, erityisesti näyttelijät osaavat asian hyvin. Vain aniharva äänikirja on jäänyt kesken lukijasta johtuvista syistä. Muutenkin kuuntelen helpommin huononkin kirjan loppuun kuin luen.

Äänikirjoja en osta itselleni. Joskus olen tosin harkinnut joidenkin lastenkirjojen, kuten muumien tai Ronja, ryövärintyttären ostamista mutta en ole sitä vielä tehnyt. Ehkä sitten jos omat lapseni innostuvat asiasta. Kirjasto on hieno paikka tässä mielessä. Siellä on laajat valikoimat ja varaamalla äänikirjan saa suht nopeasti kuunneltavaksi. Lisäksi äänikirja sopii niillekin jotka eivät koe olevansa lukuihmisiä. Suosittelen :)