Viveca Sten: Sisäpiirissä

Pitkästä aikaa ihan oikea, fyysinen kirja! Edellisestä on aikaa ja välissä on ollut todella monta äänikirjaa. Tämä on toinen osa Sandhamn -sarjaa, josta ensimmäisen kuuntelin äänikirjana elokuussa. Kävi siis niin, että hankin teoksen keskeltä tätä sarjaa ja nyt "joudun" (tai oikeastaan haluan) tutustumaan alkupään teoksiin. Tätä en löytänyt äänikirjana, joten lainasin kirjan kirjastosta.

Sandhamnissa on juuri alkamassa Gotland Runt -purjehduskilpailu, lähtölaukaus kajahtaa ja samassa erään kilpaveneen kapteeni lysähtää kuolleena ruoriinsa. Oscar Juliander on herkullinen hahmo, menestyvä naistenmies, rikas ja Kuninkaallisen pursiseuran KSSS:n tuleva puheenjohtaja. Vaimo ummistaa silmänsä syrjähypyiltä ja tyytyy kotirouvan osaansa. Rakastajatar itkee ja suree aidosti miestä jonka oli hänen elämänsä rakkaus. Sihteeri vihoittelee miehelle jonka elämästä hän on tiennyt enemmän kuin mies itse. Mutta kuka lopulta murhasikaan Oscarin? Lisäksi toinen KSSS:n hallituksen jäsen murhataan ja poliisilla alkaa olla kiire saada syyllinen kiinni.

Thomas ja Nora, lapsuuden ystävät selvittävät juttua kumpikin omalla tahollaan. Thomas poliisina on jutun ns. päätutkija, mutta Noran löydöt luovat tapaukseen syvyyttä. Samaan aikaan kumpikin kipuilee yksityiselämässään. Thomas yrittää löytää keinon kuinka päästä eroon liian nuoresta tyttöystävästä. Nora puolestaan kipuilee perinnöksi saamansa talon myynnin kanssa, eikä avioliitto Henrikin kanssa näytä kovin ruusuiselta.

Kirjoitin muuten viimeksikin tuosta Henrikistä, että kuinka joku fiktiivinen hahmo voikaan saada karvat pystyyn fiktiivisellä käytöksellään. Hän on todellakin epämiellyttävä ja itsekeskeinen tyyppi! Lisäksi se, mitä hän kirjassa sanoi ja teki Noralle oli anteeksiantamatonta.

Tarinassa on sivujuonteena takaumia erään henkilön menneisyydestä. Hahmon henkilöllisyys paljastuu vasta viime metreillä, siinä vaiheessa kun lukija jo tietää kuka on murjaaha ja ymmärtää myös miksi. Takaumat saavat mielen surulliseksi, sillä kuinka paljon suku asettaakaan paineita ja vaatimuksia nuorilleen. Rikkaus ei aina ole rikkautta.

Totean saman kun ensimmäisen osan kohdalla. Tämä oli viihdyttävä, suht kevyt "kesä"dekkari. Mitään suuria yllätyksiä ei tullut eikä ihmeempiä ahaa-elämyksiäkään. Teos on kirjoitettu ihan kivasti ja sen lukee joutuisasti. Olen jo aloittanut kolmannen osan lukemisen, ja sen jälkeen luvassa onkin pari Sandhamn-äänikirjaa.

Robert Galbraith: Pahan polku

Toistaiseksi viimeisin Cormoran Strike -dekkari, ja jäin kyllä heti kaipaamaan lisää! Hurahdin näihin Cormoran -tarinoihin ihan toden teolla. Toisaalta olen ahminut näitä nyt kolmen äänikirjan verran reilussa viikossa, joten ei ihme että tarina menee ihon alle. Kuunteleminen on ollut paikoin todella intensiivistä ja etenkin tänään vuoroin ahmin, vuoroin jarruttelin viimeisten tuntien ja minuuttien kanssa.

Tämänkin äänikirjan ostin Elisa kirjan äänikirjana, kuten edellisen osan. Lukijana edellisistä tuttu Eero Saarinen. Hänen ääntään oli miellyttävä kuunnella. On jotenkin niin minun tapaistani tutustua kerralla kirjailijan kaikkeen siihenastiseen tuotantoon. Enkä rehellisyyden nimissä osaa edelleenkään sanoa olisinko kuunnellut näitä ellen olisi tiennyt J. K. Rowlingin olevan kaiken takana.

Cormoran ja Robin ovat kehittäneet toimivan systeemin työskennellä yhdessä, vaikka Mathew paheksuukin edelleen Robinin työpaikkaa ja työnantajaa. Kaikki on suhteellisen seesteistä kunnes lähetti tuo Robinille paketin josta paljastuu naisen katkaistu jalka. Jalka on sama mikä Cormoranilta on amputoitu vuosia aikaisemmin ja jopa katkaisukohta täsmää. Alkaa armoton jahti, kun niin poliisi kun salapoliisikaksikkomme yrittää saada syyllisen kiinni.

Epäiltyjen joukko rajautuu Cormoranin mielessä neljään. Jokainen heistä kantaa (tai voisi kantaa) kaunaa Cormoranille, ja hänen yksityiselämästään paljastuu paljon uutta tietoa. Tällä kertaa Cormoranin isä ja sisarpuolet ovat hiljaisessa taustaroolissa eikä heitä juurikaan mainita, mutta isäpuoli pääsee parrasvaloihin yhdessä armeijasta tuttujen tyyppejen kanssa. Myös Robinin taustasta saadaan paljon uutta tietoa, ja lukijalle valotetaankin syitä miksi Robin jätti kesken yliopisto-opintonsa.

Tarinassa riittää pahuutta ja julmuutta ennennäkemättömällä tavalla. Paljon pahaa jolle ei voi mitään vaikka tahtoisi. Lisäksi kieli on ronskimpaa ja paikoin raaempaa kuin aikaisemmissa kirjoissa. Sairas halu katkoa omia jäseniä, lapsen hyväksikäyttö, insesti, muutamia teoksen teemoja mainitakseni.

Romantiikka tarinassa on julmuuksien vastapainona enemmän kun edellisessä teoksissa. Lukija (kuulija) ehtii riemuita hetken kun Robin ilmaantuu töihin ilman kihlasormustaan, mutta mihin suuntaan Robinin vaaka kallistuukaan. Loppumetreillä pääsin kiristelemään hampaitani Cormoranin käytöksen vuoksi, mutta aivan viimeinen luku... No, jos kirjoittaisin fanfictiota niin tässä lopussa olisi täydelliset ainekset tarttua kynään ja kirjoittaa.

En voi sanoa muuta kuin että jäin kaipaamaan lisää. Onneksi Rowling/Galbraith vihjailee sivuillaan, että hän on jo työstänyt seuraavaa osaa. Epäilen vain, että käykö näiden kanssa samoin kun Harry Pottereiden? Paineet kasvavat ja julkaisuajat venyvät. Toki Rowling on ollut kiireinen viime vuosina työstäessaan niin HP-näytelmää kuin Ihmeotukset -leffaa. Täytyy vain toivoa, että hänellä riittää vielä aikaa ja energiaa Cormoranille ja Robinille.

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa Kirsi, Reta Anna Maria, MarikaOksa, Amma sekä Tiina.

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

J. K. Rowlingin toinen dekkari minkä hän kirjoittanut salanimellä. Kuunneltuani ensimmäisen teoksen Käen kutsu minun oli pakko hommata myös toinen ja kolmas teos. Ostin nämä molemmat Elisa kirjan äänikirjoina, kun kirjastossa näitä ei ollut saatavana lainkaan. Lukijana on ensimmäisestä tuttu Eero Saarinen, jonka ääni sopii tarinaan hyvin.

Tällä kertaa sukelletaan kirjojen maailmaan, missä niin kirjailijat kuin kustantajat elävät omanlaistaan elämää. Kuinka pitkälle kukin on valmis menemään saadakseen teoksensa bestseller -listan kärkeen?

Kirjailija Owen Quine katoaa ja hänen vaimonsa saapuu Cormoran Striken toimistoon pyytämään apua. Strikellä pyyhkii hyvin, sillä Lulan juttu (kts. Käen kutsu) on tuonut hänelle paljon asiakkaita. Rouva Quine tuntuu tietävän missä hänen miehensä on, mutta uskoo Striken miehisen arvovallan ajavan jäniksen ulos kolostaan ja takaisin kotiin. Näin ei kuitenkaan käy, sillä Owen Quinea ei löydykään mistään.

Strike pääsee tutustumaan Lontoon kirjamaailmaan ja sen raadollisuuteen. Vanhoja ja uusia kaunoja, kilpailua ja kyräilyä. Strike käyttää hyväkseen suhteita siellä sun täällä ja onnistuu lopulta saamaan selville totuuden Owen Quinesta. Sihteeri Robin avustaa Strikea ja toivoo samalla, että pääsisi urallaan eteenpäin.

Jo ensimmäinen Cormoran Strike dekkari osoitti, että Rowling hallitsee myös muunkin kirjoittamisen kuin Harry Potter -fantasian. Tämä toinen osa vain vahvisti tätä asiaa. Mielestäni tämä oli hivenen tiiviimpi ja nopeatempoisempi (tai sitten minulle sopii tämmöinen hivenen verkkainen tyyli kun on kyse äänikirjasta). Toisaalta pois oli pudonnut lähes kokonaan Cormoranin ja Robinin välinen kipinä, joka oli vahvasti läsnä ensimmäisessä teoksessa. Aivan kuin Rowling olisi halunnut ottaa etäisyyttä asiaan ja pysyä visisti dekkarin genressä. Minä ikuisena romantikkona taas kaipasin tätä puolta ja toivon, että kolmannessa teoksessa päästään taas eteenpäin tämän asian tiimoilta.

Tämän teoksen aikana tutustutaan laajemmin Striken lähipiiriin, osin pakosta sillä Strike pyytää apua ystäviltään. Myös Robinin henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu: hääpäivä on päätetty, mutta häät lykkääntyvät. Myös edellisen teoksin tapahtumiiin viitataan silloin tällöin, mutta teoksen loppuratkaisua ei paljasteta onneksi.

Robin on mainio hahmo, hieman sellainen "Mary Sue" tyyppinen, kaunis ja täydellinen mutta rehellinen ja aito. Robin hallitsee niin toimiston pyörittämisen kuin autolla ajamisen, hän on kiltti ja lempeä, Cormoranin täysi vastakohta ja he täydentävät toisiaan hienosti. Lukija odottaa kieli pitkällä mihin heidän suhteensa tulee kehittymään.

Tämän on lukeneet muun muassa Kirsi, Kirjakaapin kummitus, Kirjaneito sekä Aletheia.

Seuraavana kuuntelussa on tietenkin Pahan polku eli tähän mennessä viimeisin Cormoran Strike -dekkari. Neljännestä on kyllä huhuja...

Robert Galbraith: Käen kutsu

Vihdoinkin sain aikaseksi tutustua tähän teokseen! Kun kuulin jokunen vuosi sitten, että J. K. Rowling on kirjoittanut salanimellä dekkarin, olisin halunnut heti lukea sen. Asia kuitenkin unohtui kun jokin muu oli tuolla hetkellä lukulistalla ja vasta tänä kesänä muistin tämän uudelleen ja oikeastaan aivan sattumalta. Huomasin tämän Käen kutsun kirjastossa äänikirjana ja vasta takakantta lukiessani muistin, että kyseessä on Harry Potterin luojan salanimellä julkaistu teos. Lukijana oli Eero Saarinen, pidin.

Kuinka paljon kuunteluun vaikutti se, että tiesin kirjailijan olevan J.K. Rowling? Paljon, täytyy tunnustaa! Mutta ehkä ennemmin niin että "wau, tämä ei todellakaan ole mitään Harry Potter-kopiointia". Teksti on sujuvaa, kuvailevaa ja juoni etenee jouhevasti. Henkilöhahmot ovat aivan omanlaisiaan ja taikuus puuttuu kokonaan. Nämä ovat aikuisille suunnattuja kirjoja, eivät edes mitään nuorille aikuisille ajateltuja teoksia.

Dekkarina toimiva kokonaisuus, jotain tuttua, jotain uutta ja jotain lainattua, mutta silti uusi ja raikas tuulahdus. Hiven klassista Agatha Christietä, mutta myös nykyaikaisempaa Sherlockia. Teos ottaa myös reilusti kantaa julkisuuteen ja sen tuomaan varjopuoleen, paparazzien häikäilemättömään toimintaan sekä toimittajien temppuihin. Uskon, että kirjailija on tiennyt mistä kirjoittaa sen verran piikikkäästi hän otti kantaa näihin asioihin.

Päähenkilö Cormoran Strike on rosoinen tyyppi, armeijan entinen sotapoliisi, jalkavammainen sinkku, joka työskentelee yksityisetsivänä ja on korviaan myöten veloissa. Robin (luulin häntä ensin pojaksi ja olin iloinen että teoksessa on kihloissa oleva homopari!) on sihteeri joka ajautuu Striken toimistoon välitysfirman kautta. Voin sanoa, että näiden kahden välillä kipinöi siihen malliin etten malta odottaa jatkoa ;) Ja jos Rowling jossain vaiheessa kyllästyy fantasiaan ja dekkareihin, niin uskon että hän pärjäisi hyvin myös romantiikan puolella!

Tarina alkaa kun menestyvä huippumalli Lula putoaa/tippuu/hyppää/pudotetaan alas parvekkeeltaan. Onko kyseessä itsemurha vai murha? Lulan veli haluaa saada selville totuuden ja palkkaa Striken tutkimaan asiaa. Robin apunaan Strike sukeltaa Lulan elämään, kohtaa epäiltyjä aina poikaystävästä autonkuljettajaan ja entiseen narkkari ystävään. Kuka on syyllinen ja mikä on motiivi? Vastaus löytyy ja yllättää, eikä poliisillakaan ole enää mahdollisuutta väittää tapausta itsemurhaksi. Paikoin tarina oli hieman hidastempoinen ja jankkaava. Mutta äänikirjassa se ei haitannut niin paljon.

Pidinkö tästä siksi, että tiesin kirjailijan todellisen henkilöllisyyden? Ehkä, mahdollisesti. Ainakin se auttoi paljon ja tietyllä tavalla "ymmärsin" tekstiä paremmin kun tiesin kuka sen takana on. Muistelen, että Rowling tuli aika nopeasti ulos kaapista näiden dekkareiden kanssa ja mietin että miksi. Ymmärrän syyn miksi hän halusi kirjoittaa salanimellä, mutta miksi tulla julkisuuteen omalla nimellään ja paljastaa kaikki? Ei ainakaan rahan vuoksi se on varmaa!

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa Kirsi, joka oli minun tavoin kuullellut teoksen, Amma kirjoittaa hauskasti teoksen pääpiirteet tiivistäen, Kirjaneito tunnustautuu Potter-faniksi mutta piti yllättävän paljon tästä Rowlingin dekkarista, Pirjoliisa viihtyi teoksen parissa ja Kirjakaapin kummitus kuunteli tämän myös äänikirjana.

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Kuunneltuani kesällä Håkan Nesserin Barbarotti -sarjan tykästyin jännällä tavalla hänen tyyliinsä. Minulle se sopii ehdottomasti äänikirjan muodossa, joten en epäröinyt kun näin kirjastossa tämän Carmine Streetin sokeat. Lukijana tässä on myös Barbarotteista tuttu Antti Jaakola. Ihanan rauhallinen ja viipyilevä teos, jota myös lukija kunnioittaa kauniisti.

Tämä ei ollut aivan perinteinen dekkari. Luokittelisin tämän ennemmin pohdiskelevaksi rikoskirjaksi. Parinskunta Erik ja Winnie muuttavat New Yorkiin sen jälkeen kun heidän 4-vuotias tyttärensä Sarah on siepattu. Erik on tarinan kertoja, hän on kirjailija joka kirjoittaa tapahtumista samaan aikaan kirjaa. Winnie on kuvataiteilija. Hienoa on ettei heidän kansalaisuuksiaan kerrota missään vaiheessa, toki jokainen voi tahoillaan arvailla niitä mutta toisaalta niillä ei ole yhtään mitään merkitystä.

Joka päivä Erik suuntaa kirjastoon kirjoittamaan Winnien jäädessä kotiin maalaamaan. Sarah on paikoin tabu heidän välillään, vaikka Erik ajatteleekin lastaan joka hetki. Toisinaan Winnie ilmoittaa Sarahin olevan elossa. Kirjastossa Erik kohtaa entisen potiisin/yksityisetsivän, joka auttaa Erikiä selvittämään muun muassa Winnien menneisyyttä sekä tietenkin Sarahin katoamista.

Tarinan loppu oli yllättävä. Ehkä jossain vaiheessa osasin aavistaa mitä tulee tapahtumaan, mutta pidin lopusta paljon. Lisäksi tämän teoksen loppu ei ollut liian valmiiksi pureskeltu, vaan se jätti lukijalleen/kuulijalleen tilaa omille ajatuksille. Teoksen sävy oli todella surumielinen, mutta niin oli aihekin: lapsen katoaminen.

Tämä on luettu ja pidetty myös mm. näissä blogeissa: Tuulevin lukublogi, Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat sekä Rakkaudesta kirjoihin.

Viveca Sten: Syvissä vesissä

Kesän alussa kävi niin, että ostin Elisa kirjan äänikirjana Viveca Stenin Sotilaiden salaisuudet teoksen. No, vasta myöhemmin tajusin että kyse onkin sarjasta. Samalla tavallahan kävi myös Håkan Nesserin Kokonaan toinen juttu teoksen kanssa. Täytyy siis olla tarkempi kun tekee kirjaostoksia!

Mutta tämä Sandhamn-sarja olikin hieman mutkikkaampi, en nimittäin meinannut löytää mistään listaa missä järjestyksessä kirjat ovat ilmestyneet. Olen tottunut että ainakin wikipedista asia selviää, mutta näin ei ollut tällä kertaa. No, sain tehdä hieman omaa salapoliisityötä että sain arvoituksen ratkaistua :) Tässä siis (ainakin itselleni) sarja oikeassa järjestyksessä:
Syvissä vesissä
Sisäpiirissä
Pinnan alla
Sotilaiden salaisuudet
Juhannusmurha
Ristiaallokossa
Vallan varjoissa

Syvissä vesissä aloittaa siis Sandhamniin sijoittuvan dekkarisarjan. Kuuntelin tämän ensimmäisen osan Elisa kirjan äänikirjana. Lukijana oli Jani Karvinen. Onneksi sain ostettua tämän kesän alennusmyynnistä ;)

Thomas Andreasson työskentelee Nackan poliisilaitoksella. Hän on entinen venepoliisi ja hänen kesäpaikkansa sijaitsee aivan Sandhamnin vieressä Harössä. Thomas erosi vaimostaan kun heidän vauvansa kuoli kätkytkuolemsn. Nora Lind on lakimies ja Thomaksen paras ystävä lapsuudesta saakka. Heidän perheensä kesämökki sijaitsee Sandhamnissa, ja Noralla on kaksi poikaa miehensä Henrikin (lääkäri) kanssa.

Tarina alkaa, kun rantaan ajautuu ruumis. Thomas päätyy tutkimaan asiaa, mutta juttu mutkistuu kun ensimmäisen uhrin sukulainen löytyy myös murhattuna Sandhamnista. Nora suorittaa tutkimuksia omalla tahollaan ja saa selville mielenkiintoisia asioita eräästä liikemiehestä. Lopulta mysteerit ratkevat (ei kovin suurin yllätyksin) ja tarinalle saadaan onnellinen loppu vaikka lopussa jännitystä riittääkin.

Sanoisin, että tämä oli hyvä perusdekkari, lähes sarjassa "kevyt kesälukeminen". Juoni oli paikoin ennalta-arvattava, mutta toisaalta tämä on kirjailijan esikoisteos. Jännitystä oli sopivasti ja olin iloinen että päähenkilöiden yksityselämään kurkistettiin. Itse asiassa Henrikistä tuli koko tarinan konna ja odotankin mielenkiinnolla kuinkta Noran avioliitossa oikein käy! Voisin lyödä vetoja, että Nora ja Henrik eroavat jossain vaiheessa sarjaa, Henrik on hyvin narsistinen henkilöhahmo.

Tämän ovat lukeneet myös Norkku, Alien sekä Anneli. Lisäksi löysin pari bloggausta missä oli kirjoitettu sarjan kolmesta ensimmäisestä teoksesta, mutta niitä en halunnut vielä lukea etten spoilaudu tulevista teoksista. Joten lukistalla seuraavaksi toinen Sandhamn dekkari!

Jessie Burton: Nukkekaappi

Olisikohan tämä ollut Elisa kirjan juhannuskalenterissa tarjouksessa, tai aikaisemmin keväällä. No, niin tai näin, kuuntelin tämän vasta nyt elokuussa. Lukija oli Vuokko Hovatta, ja hänen ääntään oli kyllä ilo kuunnella. Olen iloinen, että äänikirjoja lukevat "hyvä-ääniset" ihmiset, vaikka olen kyllä muutaman kerran törmännyt selkäpiitäkarmivaan lukijaankin.

1600-luvun loppu Amsterdamissa, nuori Nella saapuu vastavihittynä vaimona aviomiehensä kotiin, yksin. Nellaa vastassa on Johannes-puolison sisar, mustaihoinen miespalvelija ja nenänsä joka paikkaan tynöntävä piika. Aviomiestä ei näy missään.

Nella, ristimäniemeltään Petronella on valmistautunut avioliiton velvollisuuksiin, mutta aviomies on oudon etäinen. Viemättä nuorikkonsa neitsyyttä mies tuo kotiin valtavan nukkekaapin ja kehoittaa vaimoaan hankkimaan siitä ajankulua. 18-vuotias Nella ajattelee olevansa liian vanha leikkimään leluilla, mutta kun ensimmäiset miniatyyri-esineet saapuvat, Nellan sydän on mennyttä. Nukkekaappi kertoo tarinaansa hieman liiankin totuudenmukaisesti ja Nella ryhtyy selvittämään kuka on miniatyristi, joka lähettää pyytämättä täydennystä taloon.

Varhaisessa vaiheessa kuulijalle valkenee ettei Johannes ole aivan tavallinen aviomies, tuohon aikaan hänenlaisiaan kutsuttiin sodomiiteiksi. Johannes on ottanut entisen ystävänsä sokerin myytväksi, mutta ei saa kauppoja tehtyä vaan jää pariskunnalle rysänpäältä kiinni pelehtiessään toisen miehen kanssa. Nellan käsiin jää talokunnan salaisuudet, huolet ja murheet sekä sokerin myynti. Kuinka nuori vaimo suoriutuu?

Nukkekaappi kätkee sisäänsä monta salaisuutta joista jokainen kuitenkin löytää tiensä päivänvaloon. Teoksessa on paljon surua ja murhetta, mutta myös iloa ja onnea. Ei aivan sellainen teos mitä odotin, mutta omalla tavallaan hyvä. En ehkä ole paras lukija arvostelemaan tätä, mutta onneksi tämä ovat lukeneet muun muassa myös Katja, Ulla, Annika sekä Riitta. Siinä missä itse olin hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolella, toiset ovat onnistuneet löytämään teoksesta paljon enemmän.

* ~ * ~ *
Tämä oli blogini 300:s teos!

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

Eräs tämän syksyn odotetuimpia kirjauutuuksia! Olen todellinen Maria Kallio -fani ja olin todella, todella iloinen kun kuulin Lehtolaisen palaavan tutun hahmon pariin. Luulin, että lukaisen tämän teoksen tuosta noin vain, mutta reilua neljää ja puoltasataa sivua ei tahkottukaan ihan hetkessä. Tämä ei ole missään nimessä moite, vaan nautin jokaisesta sanasta, rivistä ja sivusta. Poikkeuksellisesti en ostanut tätä itselleni, vaan lainasin kirjastosta. Saattaa kuitenkin olla, että tämä tulee päätymään kirjahyllyyni ennemmin kuin huomaankaan.

Maria, Ville Puupponen ja heidän kaksi uutta kolleegaansa työskentelevät LaNu-yksikössä joka tutkii lasten ja nuorten rikoksia, niin uhreina kuin tekijöinä. Eräs omista suosikeistani Pekka Koivu on sivussa, mutta teoksen aikana selviää syy miksi. Onneksi Koivu vilahtaa kuitenkin muutaman kerran tarinassa ettei hän ole aivan unohduksissa.

Tuula Lahti-Haapala vapautuu vankilassa kärsittyään rangaistuksen alaikäisten poikien hyväksikäytöstä. Samana iltana hän löytyy surmattuna liikenneleikkipuistosta ja juttu kaatuu Marian porukalle, sillä itse oikeutettu olettamus on, että joku Lahti-Haapalan uhreista on surman takana. Maria lähteekin keräämään palapeliä kokoon yhdessä muiden kanssa. Kuvaan ilmestyy myös suosittu iskelmälaulaja Tarmo Mättö (mahtava sukunimi!), joka on eronnut pitkäaikaisesta avioliitostaan ja lyönyt hynttyyt yhteen omia lapsiaan nuoremman julkkis-Samanthan kanssa. Kuinka Mätön ja Lahti-Haapalan kohtalot liittyvät yhteen selviää teoksen aikana.

Minulle tämä oli hyvä lukukokemus. Pidin tästä, sillä juoni oli laadukkaasti kehitelty eikä loppuratkaisu ollut liian ennalta-arvattava. Hienoa huomata, että Lehtolainen pitää laadusta kiinni! Hyvän kirjan lukeminen on nautinto, ja tämä oli juuri sitä!

Kaksi uutta hahmoa, poliisit Kristo Pohjola ja Johanna Al-Sharif olivat mielenkiintoisia tuttavuuksia. Lisäksi pieni jännite Puupposen ja Pohjolan välillä oli kiva mauste tarinaan, etenkin kun kaikki jäi auki heidän välillään. Uskon, että Kristosta ja Johannasta kuullaan vielä, sen verran paljon he olivat tarinassa mukana. Näin ollen luotan siihen, ettei tämä ollut viimeinen Maria Kallio -dekkari. Kysymys kuuluukin, että missä yksikössä ja keiden kanssa Maria työskentelee kun kuulemme hänestä seuraavan kerran.

Tämän ovat ehtineet lukea myös Annika, jonka kanssa olen samaa mieltä että yksi oikoluku olisi ollut hyvä, Amma, joka nosti esille teoksessa esille tulleen poliisien resurssit mistä olen itsekin huolissani sekä Anu, jonka kanssa olen samaa mieltä siinä, että on ihanaa kohdata pitkäaikainen ystävä kirjankansien välissä. Sillä sitä Maria Kallio on monelle lukijalleen, ystävä jonka kuulumiset kiinnostavat ja jolle antaa anteeksi useankin vuoden hiljaisuuden. Lehtolaisen kirjoita ei vain voi olla pitämättä!

Marko Kilpi: Undertaker - Kuolemantuomio

Tunnustaudun Marko Kilpi -faniksi. Olen lukenut kaikki hänen teoksensa (vaikka en olekaan kirjoittanut niistä tänne) ja pitänyt. Tämän lainasin kirjastosta jo ensimmäisen kerran alkukesästä, mutta silloin vaivasi lukujumi enkä saanut luettua tätä. Nyt sain tämän uudestaan käsiini ja pienen alkuhaparoinnin jälkeen innostuin ja luin nopeaan tahtiin loppuun.

Hautausurakoitsija Jarmo Kivelle kuolema on arkipäivää, monella eri tasolla. Synkkä ammatti luo täydellisen suojan vieläkin synkemmille puuhille. Tuomas Lintu, nuori opiskelija on puolestaan kovaa vauhtia putoamassa yhteiskunnan ulkopuolelle. Heidän polkunsa kohtaavat ja Kiven suunnitelma hahmottuu.

Kerronta on hyvin elokuvamaista ja se häiritsi hieman alussa. Pian siihen kuitenkin tottui ja tarina lähti viemään. Henkilöhahmoja on useita, mutta ei liikaa, Kivi ja Tuomas ovat ainoita joihin tutustutaan hieman tarkemmin. Teos jää totaalisen kesken, mutta onhan kyseessä sarjan ensimmäinen osa, Kivestä kuullaan vielä!

Marko Kilvellä, kuopiolaisella poliisilla, on teoksissaan hyvin yhteiskunnallinen ote. Hän kuvaa kiiltokuvan nurjaa puolta, sitä mikä on "normaalien" ihmisten katseiden ulottumattomissa, sitä mitä ei edes haluta nähdä. Toisaalta tapahtumia oli paljon, pieniä siruja elämästä heitettynä sinne tänne. Olisin kaivannut ehkä hieman selkeämpää otetta, ellei tarkoitus ole että kaikkiin tapahtumiin palataan vielä?

Jarmo Kivellä on perhe, pappina työskentelevä vaimo ja tytär Noora, mutta kuka on Aino? Lisäksi entinen oppipoika Jouni aiheuttaa vaivaa. Tuomaksen avovaimo Maria sairastaa masennusta, mutta ei saa lääkäriltä lausuntoa työkyvyttömyydestä. Veli Markus kuolee yllättäen, ja rahapulassa oleva Tuomas lupaa äidille järjestää hyvät hautajaiset veljelleen. Tarinan poliiseista Saari ja Tiina ovat eniten esillä. Kuka Saari oikeastaan on? Tätä lukija jää pohtimaan ja odottamaan että vastaus löytyy seuraavasta osasta. Tiinasta kerrotaan enemmän, mutta Paulin kohtalo ja yhteys Tiinaan on yllättävä. Rundi on loppuen lopuksi vain pikkurikollinen, mutta hän paljastaa salaisuutensa yllättävällä tavalla sellissään.

Tarinassa on useampi taso missä kirjailija kuljettaa lukijaansa. Moni juonikuvio jää hieman kesken, mutta ei liian häiritsevästi. Tärkeimmät langanpäät tulee solmittua, mutta silti lukija jää odottamaan jatkoa. Sitä on luvassa keväällä 2018!

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa Amma ja Takkutukka.

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Ihan jees, oli ensimmäinen ajatus kun tämä äänikirja päättyi. Ei mitenkään erikoinen vaikka aineksia olikin vaikka minkälaiseen tarinaan. Tästä tuli mieleen Nainen junassa, vaikka tarina olikin aivan erilainen. Ostin tämän Elisa kirjan äänikirjana joskus keväällä/kesän alussa kun tämä oli tarjouksessa. Lukijana oli Sanna Majuri. Huom! Tämä postaus sisältää juonipaljastuksia!

Anne ja Marco ovat kutsuilla naapurissa. Heidän puolivuotias tyttärensä nukkuu seinän takana ja vanhemmat käyvät puolen tunnin välein tarkistamassa lapsen tilanteen. Kun he palaavat kotiin hieman juovuksissa tyttö on kadonnut sängystään. Poliisi saapuu paikalle ja ryhtyy selvittämään rikosta. Kuka on vienyt lapsen ja miksi?

Alussa olin varma, että syyllinen on naapurin nainen, mutta onneksi juoni ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen. Tarina pyöri pienessä piirissä, vain Anne, Marco, naapurit (vaikka mies jääkin pienemmälle huomiolle) sekä Annen vanhemmat. Toki mukana oli muutama muu henkilö kuten rikostutkija mutta ydinporukka oli pieni.

Teoksen puolivälissä selviää, että Marco on järjestänyt lapsensa sieppauksen. Tämä ei yllätä kuulijaa, sillä sitä on pohjustettu hyvin. Myös taho Marcon teon takana ei tule yllätyksenä sen verran hyvin asioita valotetaan tarinan edetessä. Vain teoksen viimeinen lause jättää aavemaisen fiiliksen. Toisaalta senkin voi kuvitella miten tilanne tulee päättymään. Hieno tehokeino, mutta tämmöisessä teoksessa hieman lattea. Lopputulema on siis varsin mitätön, raha on keskiössä ja vaikka henkilöiden tunnetiloja kuvataan realistisesti, tarina itsessään ei ole kovin realistinen.

Tämän ovat lukeneet myös Annika joka piti kirjasta todella paljon, Krista on samoilla linjoilla Annikan kanssa, Sasu Heikkilälle tämä oli aika perusdekkari ja hän oli samoilla linjoilla kanssani sekä Leena Lumi, joka hehkuttaa myös teoksen erinomaisuutta. Ensimmäisen kerran jäin miettimään näitä muiden kirjoittamia arvioita. Kolme heistä oli saanut teoksen kustantajalta ennakkoon arvioitavaksi ja he kaikki myös ylistävät teosta maasta taivaaseen. Kuten edellä totesin, minulle tämä ei ollut mitenkään ihmeellinen tai erikoinen kokemus. Onko syynä se, että kuuntelin tämän äänikirjana? Olisiko tarina itse luettuna ollut kiinnostavampi, jännittävämpi tai mukaansa tempaavampi? Näitä voi miettiä ja pohtia ilman suurempia johtopäätöksiä.