Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Olen ostanut tämän Elisa kirjan äänikirjana useampi kuukausi sitten, voi olla jopa viime vuoden puolella. Yritän bongailla hyviä teoksia alennuksesta ja kuuntelen niitä sitten omaan tahtiini. Tämän vuoden puolella olen kuunnellut jo pari Kristiina Vuoren äänikirjaa, joten tämä oli luonnollinen jatkumo. Lukijana oli aikaisemmista teoksista tuttu Kirsti Valve. Minusta on mukavaa, että sama ääni lukee saman kirjailijan teoksia.

Tämä teos poikkesi Vuoren aikaisemmista teoksista siinä, että kyseessä ei ollut fiktiivinen faktaa sekoittava rakkaustarina keskiajalta, vaan kyseessä oli historiallisen henkilön Valpuri Innamaan fiktiivinen tarina. Toki mukana oli rakkautta, sillä Valpuri oli neljästi naimisissa, mutta romanttiseksi en tätä teosta ensisijaisesti nimittäisi. Olen iloinen, että Kristiina Vuori on löytänyt oman tyylinsä kirjoittaa historiallisia romaaneja. Tämä oli nimittäin todella onnistunut teos!

Valpuri Innamaa elää 1500-luvulla. Tarina alkaa, kun Valpurin ensimmäinen mies mestataan maanpetturina ja Valpuri jää kahden pienen lapsen kanssa hoitamaan suurta kauppakartanoa, joka on tosin ryövätään putipuhtaaksi. Valpuri on nuori, ja se näkyy hänen käytöksessään aika ajoin. Etenkin kun hänen avoinpiikansa tekee työtä emännän loikoillessa lasten kanssa. Aikaa myöten Valpuri oppii, viisastuu ja kasvaa emäntänä ja ihmisenä. Ryöstön jälkeen Valpuri nousee jaloilleen ja kasvattaa Innamaan kauppahuoneesta yhden Turun rikkaimmista.

Rakkaudessa Valpurilla ei ole samaa onnea kuin kaupanteossa. Ensimmäisen aviomiehen jälkeen Valpuri päättää kokeilla rakastajaa, mutta huomaa ettei se toimi ja hän päätyy miehen kanssa naimisiin. Avioliitto ei ole onnellinen ja päätyy juopon kuolemaan. Kolmas liitto alkaa lupaavasti täynnä onnea, mutta päättyy katkerasti. Neljättä liittoa ei avata kuin aivan vähän, ja siitä jääkin kuva että kyseessä on järkiavioliitto. Nämä kaikki avioliitot ovat siis historiallisia faktoja, kirjailija on vain kertonut niistä oman näkymyksensä värittäen niitä fiktiolla.

Teoksen syndäntäsärkevin kohtaus nostatti kyyneleet silmiini mitä tapahtuu harvoin. Se mitä Pekolle tapahtui oli julmaa ja niin väärin! Toki tuohon aikaan se oli eräällä tavalla "arkipäivää" eikä nykyajan ihminen voi sitä kunnolla käsittää. Tapaus oli kuitenkin kuvattu niin seikkaperäisesti että olisin halunnut olla Pekon luona oman terveyteni uhalla.

Täytyy sanoa, että tämä tarina on paras Vuoren tähänastisista kertomuksista. Olen iloinen, että hän on löytänyt oman äänensä, tapansa kirjoittaa, eikä yritä periä muiden historiallista romantiikkaa kirjoittavien/kirjoittaneiden kirjailijoiden manttelia. Toki Vuorella, kuten myös esimerkiksi Kaari Utriolla, keskiössä ovat vahvat naiset ja heidän kohtalonsa, mutta niin sen minusta kuuluukin olla. Toki kaipaan välillä Isabellan tai Vendelan tyylisiä rakkaustarinoita, mutta ehkä jonain päivänä joku vielä kirjoittaa sellaisia.

Vuoren teosten historialliset faktat ovat kohdallaan. Jokaisen kirjan lopussa on sanasto sekä infopaketti kyseisen ajan historiassa sekä selvitykset siitä mitkä tarinan seikat ovat totta ja mitkä eivät. Vuori on luonut itselleen sopivan "kielen" teoksiinsa, ja vaikka se on hieman erilainen jokaisessa hänen kirjassaan, hänen tyylinsä tunnistaa. Hän on ominut itselleen sopivia historiallisia sanoja ja käyttää niitä systemaattisesti, eikä hän yritä matkia ketään mikä on erittäin hienoa.

Tämä teos on luettu ja tykätty myös seuraavissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Vinttikamarissa, Lukutoukan kulttuuriblogi sekä Kirjakko ruispellossa, muutamia mainitakseni.

Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu

Sarjassaan seitsemästoista Takamäki-dekkari tuli lukaistua päivässä, kuten edellinenkin teos Valheen kasvot. Nautin kovasti näiden dekkareiden lukemisesta, sillä kieli on sujuvaa, mitään turhaa rönsyä ei ole vaan tarina on täyttä tavaraa alusta loppuun. Varasin tämän kirjastosta onneksi riittävän ajoissa, että sain lainaan juuri ennen juhannusta ja juhannusvieraiden lähdettyä heittäydyin tuoliin ahmimaan teosta.

Pikkurosvo on ryöstämässä Alepaa, mutta jää kiinni ja päättää puhua itselleen lyhyemmän tuomion paljastamalla tietoja kadonneesta miehestä jota poliisi etsii. Tiedoilla poliisi pääsee askeleen eteenpäin, mutta yllättäen juttu keskeytyy kun kirjepommi räjähtää huoltoasemalla.

Olin positiivisesti yllättynyt ettei teoksessa ollut viittauksia ulkomaalaisiin terroristeihin, vaan esiin nostettiin omat ongelmamme ja ääriryhmämme. Pahin uhka tulee usein sisältä, ja tässä teoksessa oli kaksi vastakkain olevaa ryhmittymää pääepäiltyinä.

Hekilöhahmogalleria on vakiintunut muutamaan tuttuun, joista Suhonen tuntuu nousevan teos teokselta keskeisempään asemaan. Samaan aikaan itse Takamäki painuu taemmas, mikä on hieman harmittavaa. Toki Suhonen on aktiivinen poliisi joka toimii kentällä, kun taas Takamäki puurtaa toimistossa.

Mukavaa oli, että Sipilä oli hieman markkinoinut kollegansa teoksia. Kyseessä oli Christian Rönnbacka, jonka teoksista itsekin pidän paljon. Huomaa, että kustantamossa vedetään yhtä köyttä eikä kateutta ole. Hienoa Crime Time!

Kristiina Vuori: Neidonpaula

Tämän teoksen olen ostanut Elisa kirjan äänikirjana jo pitkä aika sitten. En kuitenkaan halunnut kuunnella tätä ennen kuin olin tutustunut Näkijän tyttäreen, sillä jostain luin että kyseessä on löyhästi jatko-osa. No, ihan näin ei ollut mutta olen kuitenkin tyytyväinen että olen tutustunut Vuoren tuotantoon suht ilmestymisjärjestyksessä. Lukijana on aikaisemmista tuttu Kirsti Valve.

Kaksoset, toistensa peilikuvat, tytöt joiden äidillä on taika veressä. Esi-äiti Eira on elänyt muutama sata vuotta aiemmin, mutta taika on haalistunut ja osin kadonnut. Kaksosissa se on kuitenkin yllättävän vahvana. Tyttöjen isä vastustaa ajatusta noituudesta ja haluaisi sulkea molemmat neidot luostariin, onneksi näin ei kuitenkaan käy.

Tarina sijoittuu 1400-luvun Naantaliin ja sen luostariin. Truda on teoksen kertoja, ja Brita-kaksonen on sivuroolissa, mikä on toisaalta todella harmillista. Olisi ollut mukavaa kuulla myös hänen puolensa tarinasta.

Truda kihlataan porvarispojalle, mutta häitä odotellessa neito viettää aikaansa luostarissa. Sinne tulee maalaajaksi Luukas Danske, johon Truda rakastuu oikopäätä. Aikanaan selviää kuitenkin, ettei Luukas ole aivan sitä mitä on uskotellut. Nuorukaisella onkin ylhäinen tausta, vaikka Trudalle sille ei ole mitään merkitystä.

Tarina oli mielenkiintoinen ja imi mukaansa. Olen tykästynyt toden teolla näihin Vuoren teoksiin. Äänikirjoina nämä toimivat minulle hyvin. Pidän siitä kuinka paljon Vuori viljelee tekstissä vanhoja sanoja, kuinka hän kuvaa historiaa ja teosten lopussa on aina selvitetty teoksen faktoja.

Tämän ovat lukeneet muun muassa myös Kirsi, Ahmu, Kirjahilla sekä Mai.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Kuuntelin tämän äänikirjan loppuun jo viime viikolla, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä tänne. Ihmettelen itsekin mistä moinen saamattamuus tai jopa haluttomuus johtuu. Teos itsessään oli hyvä mutta jotenkin se luikerteli ihon alle tavalla mitä ei ole tapahtunt pitkään aikaan, jos koskaan.

Lainasin tämän äänikirjana kirjastosta aivan sattumalta. Vasta kotona muistin, että olen nähnyt mainoksia Ferranten uudesta teoksesta, joka on jatkoa tälle ensimmäiselle osalle. Äitini kuunteli tämän ensin ja piti kovasti, itsekin tartuin tähän innolla ja kuuntelin aktiivisesti. Lukijana on Erja Manto.

Sodan jälkeinen Napoli, kaksi tyttöä tutustuvat toisiinsa. He ystävystyvät, kilpailevat, vertailevat ja kasvavat yhdessä. Molemmat ovat loistavia vuorollaan. Kummatkin kokevat kasvun lapsuudesta nuoruuteen ja kohti aikuisuutta. Toinen tytöistä pääsee opiskelemaan, toinen nuorena naimisiin. Haaveita, unelmia, kilpailua ja yhteiskunnan kuvausta.

Elena, Lenú on tarinan kertoja jonka näkökulmasta lukija pääsee tutustumaan kotikortteliin, perheeseen, kavereihin, vihollisiin, opettajiin ja ennen kaikkea Lilaan. Elenan näkökulmasta seurataan tunteita, ajatuksia ja haaveita sekä tietenkin Lilan erinomaisuutta. Missän vaiheessa utelias lukija ei saa tietää mitä Lila ajattelee ja tuntee, se on osittain turhauttavaa mutta toisaalta taas koko tarinan ajatus.

Tarina jää totaalisen kesken, kun Lilan häihin astuu mies komeissa kengissä. Joten seuraavaa osaa jää odottamaan innokkaana.

Tämän ovat lukeneet muun muassa Leena Lumi, Kirjakaapin kummitus, Mari A sekä Krista.

100 äänikirjaa

Olen kuunnellut laskelmieni mukaan 100 äänikirjaa sen jälkeen kun olen perustanut tämän blogin. Kokonaiskirja määrä on tällä hetkellä 287 kappaletta, joten vielä toistaiseksi fyysinen kirja on ollut suositumpi. Äänikirjojen osuus on kuitenkin kasvanut vuosi vuodelta.

Äänikirja formaattina on minulle tuttu jo lapsuudesta. Muistan kuinka olen kuunnellut muumeja, Ronjaa ja muita tuttuja tarinoita leikkieni lomassa. Harrastus on jatkunut koko ikäni, ja olen iloinen kun olen voinut tutustua moneen kirjaan samalla kun olen lenkkeillyt, siivonnut, tehnyt ruokaa tai vain nauttinut hyvästä tarinasta.

Monesta äänestä on tullut minulle tuttu ja tärkeä. Etenkin Lars Svedberg on eräs jo lapsuudestani tärkeä ääni josta nautin valtavasti! Nykypäivänä rinnalle on tullut uusia hyviä lukijoita joiden äänet herättävät tarinoita eloon.

Nautitaan äänikirjoista!

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Olen ostanut tämän teoksen omaan kirjahyllyyni jo elokuussa 2012. Muistan kuinka aloitin lukemisen innokkaana, mutta into lopahti hyvin pian. Jostain syystä tarina ei puhutellut, ei ottanut omakseen, luin parisataa sivua ja luovutin. Teos ei kuitenkaan jättänyt rauhaan näinä vuosina, vaan Eira kummitteli mielessäni tuon tuosta. Kuunnteltuani Vuoren teokset Disa Hannuntytär ja Siipirikko, päätin että nyt on aika tutustua myös Eiran tarinaan. No, taas kerran teokseen tarttuminen venyi kun tuli muita, muka mielenkiintoisempia teoksia. Äitienpäivän alla huomasin tämän tarjouksessa Elisa kirjassa äänikirjana, joten päätin antaa itselleni lahjan. Äänikirjan kuuntelu oli erittäin hyvä vaihtoehto kun lukeminen ei ottanut tulta alleen, ja olinkin aika intensiivisesti tarinan parissa alkuviikon ajan. Lukijana on Kirsti Valve, pidin hänen äänestään tässä tarinassa.

Eiran tarina sijoittuu 1200-luvun Suomeen ja Hämeeseen. Eira syntyy äpäränä, kun muukalainen on raiskannut Eiran äidin. Äidin puoliso Klaus ei halua tunnustaa tyttöä omakseen, joten Eiran ainoana turvana on isoisä Ulf Stark. Koska Ulfilla ei ole poikapuolista perijää, hän menee vanhoilla päivillään Ursula-emännän kanssa naimisiin ja he saavta pojan, Rikhardin. Mutta onko Ulf sittenkään pojan isä?

Selviää, että Eiran isä on suurella todennäköisyydellä Ilvesten sukua, ja kun isoisä Ulf kuolee, Eiran kasvattanut Katri-piika päättää saattaa tytön omiensa pariin. Rouva Talvikki ottaa tytön ilolla vastaan ja ryhtyy opastamaan häntä sukunsa oppeihin, Eiralla on näkijän kyky ja hän osaa parantaa niin unessa kuin käsillään. Pakanallisia tapoja, joita kuitenkin harrastetaan vielä hauraan kristinuskon hiipiessä pikkuhiljaa Suomeen.

Eira rakastaa koko sydämestään kasvinveljeään Rikhardia, ja saa myös vastarakkautta. Mutta läheinen sukulaisuus (Rikhard on Eiran enopuoli, mikäli Ulf on pojan oikea isä) estää heitä naimasta toisiaan. Lisäksi liittoa vastustaa Rikhardin äiti Ursula joka ei voi sietää Eiraa. Poika naitetaan toisaalle ja myös Eiran on aika kihlautua. Sopiva ehdokas on rouva Talvikin poika Elof, vaikka Eira vastustaakin ajatusta. Lopulta Rikhardin petollisuus ajaa Eiran Elofin syleilyyn, ja neidon sydän lämpenee miehelle.

Teoksen lopusta en paljasta mitään, mutta sen verran sanon, että ihmettelin sitä hieman. Enkä osaa sanoa oliko se onnellinen vai ei. Ehkä onni on lukijan silmissä ja siinä kenet henkilöhahmoista on ottanut "omikseen". Minua loppu ei tyydyttänyt.

Tarinaan liittyy myös eräänlainen taistelu Teinperin herruudesta. Jännitettävänä on, saako Eira osansa perinnöstä joka on hänelle testamentattu vai mitä tapahtuu mahtavalle tilalle? Samalla pohditaan perintöä laajemminkin, testamentin merkitystä sekä ihmisen ahneutta, se kun ei katso säätyyn tai arvoon.

Historia on teoksessa vahvasti läsnä ja tämän voikin huolettaa luokitella historialliseksi romaaniksi. Erityisesti kristinuskon tulo Suomeen oli esillä, ja sitä pohdittiin sopivasti muun kerronnan välissä. Itse asiassa pohdinta oli niin mielenkiintoista että ryhdyin itsekin näin tapakristittynä miettimään omaa suhdettani kirkkoon ja Jumalaan. Entisajan pakanauskonnot ovat mielenkiintoisia, ja ne oli tuotu hvyin mukaan tässä teoksessa. Pappi Paulus tuntui myös häilyvän kahden vaiheilla, vaikka hän pappi olikin. Tiukan paikan tullen kirkon opit saivat kuitenkin jäädä ja pappipaha oli valmis turvaamaan entisaikojen pakanamenoihin.

Tarinan henkilögalleria on laaja, mutta toisaalta pysyy koko teoksen ajan suht samana. Mukana pyörii Teinperin porukka sekä Lauttian ruokakunta, ja nämä ovat vähän ristiin toistensa luona. Etenkin Teinperissä puurot ja vellit ovat sekaisin kun Ursula pitää rakastajanaan puolisonsa tyttären miestä. Lauttuassa ollaan hieman siveellisempiä, vaikka pappi Paulusta viitataankin pedofiiliksi.

Tämän ovat lukenee muun muassa myös Kirsi, Salla, Norkku, Kata sekä Morre. Useilla samat mietteet teoksen loppuratkaisusta kuin itselläni. Pääsääntöisesti tämä Kristiina Vuoren esikoinen on saanut hyvän vastaanoton, mutta tiivistämistä toivotaan. Tästä on hyvä jatkaa muiden Vuoren teosten pariin.

L. M. Montgomery: Anna opettajana

Anna-sarjan neljäs osa, joka on kirjoitettu reilut 20 vuotta varsinaisen sarjan kirjoittamisen jälkeen. Tämä jälkikirjoittaminen näkyi omalla tavallaan teoksessa, vaikka ei tämä huono ollut. Olen tässä viime aikoina tutustunut tähän minulle aiemmin tuntemattomaan tyttökirjasarjaan, ja tietenkin nälkä kasvaa syödessä. Tämän teoksen kävin kirjastosta, ja luulen että seuraavalla reissulla minun täytyy ottaa loputkin Anna-kirjat lainaan.

Teos kuvaa Annan elämää kolmen vuoden ajan, jolloin hän on kihloissa Gilbertin kanssa ja työskentelee Summersiden koulun rehtorina. Annan varsinaisen työn kuvaaminen jää taka-alalle, kun tärkeämpää ovat ihmissuhteet ja muut henkilökemiat. Anna on majoittunut kahden lesken luokse, missä hänellä on ihanan romanttinen tornihuone asuttavanaan. Taloutta pitää Rebecca Dew, josta Annan on pakko käyttää myös sukunimeä kertoessaan hänestä.

Kirja koostuu osin Annan kirjeistä Gilbertille, osin taas aiemmista teoksista tutun kerronnan muodossa. Anna tapaa noiden kolmen vuoden aikana hyvin mielenkiintoisia ihmisiä, solmii ystävyyssuhteita ja puuttuu kohtalottaren tavoin usean ihmisen elämään. Vaikka nämä uudet tuttavuudet ovat mukavia, niin kaipaan silti tietoja Annan parhaasta ystävästä Dianasta. Toki hänet mainitaan muutaman kerran, mutta liikaa tilaa vievät kaiken maailman uudet tuttuvat. Saa nähdä kuinka on tämän asian laita seuraavassa teoksessa.

Tämä on luettu myös näissä blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Lukuisa, Cillan kirjablogi sekä Sivutiellä.

Christian Rönnbacka: Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat

Löysin viime syksynä Rönnbackan teokset ja Antti Hautalehdon. Ihastuin niin kirjailijan tyyliin kuin hyvään hahmoon ja ahmin lähes putkeen kaikki siihen mennessä ilmestyneet teokset. Suurimman osan kuuntelin äänikirjana, mutta aikamoista ahmimista sekin oli! Joulun aikaan Elisa kirja tarjosi vielä pienen novellin joululahjaksi, ja tietnkin siihenkin oli tutustuttava. Odotan jo nyt, että milloin seuraava Hautalehto-dekkari ilmestyy.

En pidä itseäni suurena tietokirjojen lukijana, mutta tämä oli pakko saada lukulistalle. Varasin tämän kirjastosta jo hyvissä ajoin, ja sain viime viikolla käsiini. Luin tämän käytännössä päivässä. Hyvä kirjailija osaa pitää lukijansa tiukassa otteessaan, kuten Rönnbacka tässä teoksessaan.

Kuten nimessäkin todetaan, kyseessä on vakuutusetsivien parhaita tarinoita. Teos oli jaoteltu johdannon ja lyhyen historian jälkeen eri tyyppisiin vakuutuspetoksiin aina tulipaloista varkauksiin ja matka- ja kotivakuutuksiin. Teos koostuu pienistä tarinoista, jotka huvittvat, ihmetyttävät ja opettavat.

Luettuani teoksen, totesin että onneksi minulla on vakkutukset kunnossa ja toiseksi, että eipä tulisi pieneen mieleenkään lähteä harrastamaan vilunkia vakuutusyhtiön kanssa. Surullisin tapaus minusta oli eräs virkavallan edustaja, joka peukaloituaan erästä ilmoitusta menetti lopulta työpaikkansa. Ja koko soppa vain vajaan 4500€ vuoksi, mikä on toki iso raha mutta vakituisen työpaikan omaavalle ei mahdoton.

Teoksessa vihjaillaan, että sitä voisi käyttää vakuutuspetoksen suunnittelun oppikirjana, mutta painotus on vahvasti sanalla voisi. Tämä etsivien huonosti tunnettu ammatikunta koostuu muun muassa entisistä poliiseista sekä ihmisistä joilla on huomattavasti parempi ja vilkkaampi mielikuvitus kun keskivertorosvoilla. Toki lopussa lukijaa hieman haastetaan testaamaan näitä reilua kolmeakymmentä etsivää, mutta itse en rohkenisi lähteä heidän kanssaan hippasille. En ole niin tyhmän rohkea että haluaisin huvikseni pilata maineeni, menettää rahani ja ennen kaikkea hyvän suhteeni vakuutusyhtiöni kanssa. Toki joku tämän teoksen luettuaan voi ajatella olevansa fiksumpi kuin nämä kokeneet etsivät, mutta ainahan sitä saa yrittää...

Tietenkin esiin nousi myös kansalaisten härskiyskynnys. Aika moni on valmis tekemään mitä vain saadakseen vakuutuksesta "omansa pois" ja pikkuisen enemmänkin. Ensinnäkin, jos ottaa vakuutuksen vaikka matkaa varten, eikö yksi yhtiö riittäisi? Ei näille, joilla huijaamisen suunnittelu on aloitettu jo siinä vaiheessa kun on ensimmäistä kertaa marssittu vakuutusyhtiöön kyselemään matkavakuutuksen hintaa. Joissain tapauksissa korvauksia haettiin kolmesta neljästä yhtiöstä samaan aikaan. Eräs tapaus sai minut hiljaiseksi. Suurena eläintenystävänä tapaus koiranpentu sai minut surulliseksi. Eipä olisi itselle tullut vastaava edes mieleen, mutta meitä kansalaisia on näköjään niin moneen junaan.

Tämä teos on luettu myös Kirjan vuoksi blogissa, missä sitä suositellaan muun muassa isänpäivälahjaksi. Loistava idea, kannatan! Suosittelen tätä teosta kyllä muutenkin kaikille kiinnostuneille, itse luin tästä monet tarinat ääneen kotona. Iloa ja naurua riitti jaettavaksi.

Usein muuten tuo neljäkymmentä kilometriä tunnissa on aika vaarallinen nopeus, sillä vahinkoilmoituksissa autot lähtevät siinä nopeudessa lapasesta. Osa autoista lyhenee metrin törmättyään siinä nopeudessa. Kannattaisiko ehkä ajaa vieläkin hitaammin?

L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet

Lainasin tämän kirjastosta äänikirjana ja aloitin kuuntelun innokkaana tietämään kuinka Annan elämä jatkuu. Petyin kuitenkin melkoisesti, sillä äänikirjan lukija (Ritva-Liisa Elivuo) oli todella huono. Harvoin käy niin, että äänikirja täytyy jättää kesken ja hakea kirjastosta "oikea" kirja tilalle. Mutta tällä kertaa lukijan ääni sekä painotukset olivat niin huonot, etten yksinkertaisesti voinut kuunnella tarinaa.

Anna valmistautuu lähtemään Redmontin korkeakouluun opiskelemaan, tunteet heittelehtivät ja koti-ikävä painaa. Onneksi arki Redmontissa solahtaa pian uomiinsa uusien ystävien kera. Teoksessa seurataan Annan koko opiskeluaikaa eli neljää vuotta, vaikka varsinainen opiskelun kuvaaminen jää taka-alalle kun tilalle tulevat Annan ja hänen ystäviensä rakkaushuolet.

Teoksen aikana Annaa kositaan useamman kerran, ja yhtä monet rukkaset Anna antaa ennen kuin kohdalle osuu "prinssi oikea". Tässä vaiheessa lukija on sydän syrjällään, sillä Anna on juuri torjunut Gilbertin kosinnan. Voi, mitä tästä tuleekaan, sillä Anna ja Gilbert kuuluvat yhteen. Pari vuotta Anna heilastelee Royn kanssa, kunnes hänkin saa rukkaset.

Koska rakkaus on teoksen vahvimpia teemoja, se myös päättyy rakkauteen. Onneksi! Ja lukijan tarttuu innoissaan seuraavaan teokseen saadakseen tietää kuinka Annan elämässä käy. Kuka on tuo onnellinen, joka saa Annan sydämen omakseen? Sen saa jokainen lukija selvittää itse.

Tämä ovat lukeet muun mussa Kirjaneito erittäin ihastuneena Gilbertiin (no, kukapa ei Gilbertistä tykkäisi), Laura tyytyvisenä kirjaan, Anna J on kirjoittanut sekä tästä teoksesta kun sarjan seuraavasta osasta sekä Katja, joka on lukenut kirjan uudestaan vuosien jälkeen. Kaikki ovat olleet hyvin ihastuneita ja tyytyväisiä. Tämä teos tuntuu olevan kaikkien mielestä sarjan paras, ja voin yhtyä tähän mielipiteeseen. Romantiikannälkäiselle tämä todellakin tarjoaa paljon ihania hetkiä!

Marko Kilpi: Mä en haluu kuolla tänä yönä

Olen kuunnellut muutaman Rikospaikka Pasilan teoksen, ja olen tykännyt näistä novellimuotoisista dekkareista. Tämän päätin ostaa Elisa kirjasta, sillä pidän Marko Kilven teoksista ja halusin tutustua myös tähän pikkutarinaan. Tämänkin tarinan lukijana on Ville Tiihonen.

Akilla ei ole helppo elämä, yksinhuoltajuus sekä raskas poliisin työ kuormittavat. Eräällä yövuorolla Aki ehtii käydä kahdella keikalla, jotka molemmat muuttavat hänen elämäänsä. Välillä katsellaan maailmaa pikkupojan silmin. Tarina on pohdiskeleva mutta myös tapahtumarikas.

Marko Kilpi työskentelee itse poliisina Kuopiossa, ja minusta on mukavaa että hän on napannut teoksen nimen toiselta kuopiolaiselta. Teoksen nimi on myös hyvin kuvaava ja kertoo Akin toiveen. Olen lukevinani näissä Kilven teoksissa paljon häntä itseään. Hän miettii poliisintyötä, elämää ja rikollisuuden maailmaa sekä uhrien tunteita. On niin paljon sellaista mistä normaalit kansalaiset eivät tiedä mitään, niin paljon tunteita, pelkoja ja ahdistusta. Etenkin lasten kokemukset pistämät ajattelemaan.