Sophie Hannah: Suljettu arkku

Toinen Sophie Hannahin kirjoittama uusi Hercule Poirot mysteeri kuunneltu kirjaston äänikirjana. Olin kyllä jo ajatellut Nimikirjainmurhien jälkeen, että eiköhän tämä ollut tässä. Mutta utelias kun olen, niin en malttanut olla lainaamatta tätä kun sattui kirjastossa eteen.

Tämä ei ollut aivan niin huono kun Hannahin ensimmäinen Hercule Poirot tarina. Tosin kyllä nämä vähän sellaista fani fictiota ovat, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Tässä tarinassa Poirot ja Scotland Yardin etsivä Catchpool saavat kutsun kuuluisan kirjailijan Lady Playfordin kotiin Irlantiin. Paikalla on myös Lady Playfordin poika vaimonsa kanssa, tytär miesystävänsä kanssa, kaksi asianajajaa, sihteerinä toimiva kuolemansairas mies sekä tämän sairaanhoitaja. Tietenkin myös keittäjä, hovimestari sekä sisäkkö kuuluvat kalustoon.

Poirot ja Catchpool eivät ole aivan varmoja miksi heidät on kutsuttu paikalle, kunnes yhteisellä illallisella Lady Playford ilmoittaa yllättäen muuttaneensa testamenttinsa sisältöä. Hän aikoo jättää koko perintönsä sihteerilleen, joka sairastaa kuolettavaa munuaissairautta. Ilmoitus on täydellinen yllätys koko seurueelle. Myöhemmin sihteeri löytyy kuolleena, ja koska kuolema on epäselvä (myrkytys vai pahoinpitely), järjestetään ruumiinavaus missä selviää ettei sihteeri ollutkaan kuolemassa munuaissairauteen. Poirot tekee tutkimuksensa ja esittää lopulta loppupuheenvuoronsa.

Teoksen juoni on hyvä ja mielenkiintoinen. Loppuratkaisu ei ollut mikään superyllätys, mutta kuitenkin mielenkiintoinen. Olisin ehkä kaivannut vielä himpun verran enemmän psykologiaa mukaan, lähinnä uhrin ja murhaajan näkökulmasta. Mutta kaikki tarpeellinen tuli kyllä selvitettyä.

Toisaalta tämä kertomus ei olisi tarvinnut välttämättä juuri Hercule Poirottia, ratkaisun olisi voinut esittää kuka tahansa muu fiksu salapoliisi. Luulenkin, että näiden teosten ainoa tarkoitus on tehdä rahaa Poirotin nimellä. En vain yksinkertaisesti ymmärrä miksi Agathan luoman hahmon täytyy "nousta kuolleista". Poirot ja neiti Marple ovat klassikoita, heidät tuntevat kaikki, joten tämmöiset uudet tarinat eivät oikeastaan tuo mitään uutta näihin hahmoihin. Silti en malttanut pitää nenääni erossa tästä tarinasta.

Christian Rönnbacka: Kaikki mikä kiiltää

Nyt koko Christian Rönnbackan tähän astinen tuotanto kahlattu läpi. Kun kerran pääsin makuun, niin en malttanut lopettaa tarinaa kesken. Tosin toivon, että Antti Hautalehdosta kuullaan vielä, hänestä on tullut yksi suokikkipoliisejani. Mainio tyyppi! Tämän viidennen Hautalehdon sain kirjastosta muutaman päivän jonottamisella ja lukaisin parissa illassa.

Kirjailija on vaihtanut kustantamoa Bazarilta Crime Timelle, joten kirjojen ulkoasukin on muuttunut. Pidin itse enemmän noiden neljän ensimmäisen kansista, mutta ei tämäkään nyt aivan huonoimmasta päästä ole. Tosin pelkän kannen perusteella en olisi teokseen tarttunut.

Antti on edelleen Porvoossa poliisina ja heti kesän alussa hänen tontilleen tunkee KRP oman tutkimuksensa kanssa. Parilla nuorella miehellä tuntuu olevan rahaa enemmän kun he valtiolta saavat säännöllistä kuukausirahaa, joten on oletettavaa että meneillään on jotain hämärää. Anton ja Sebastian ovatkin muuleja, jotka eivät tiedä mitä kuljettavat, tärkentä on että maksu tulee ajallaan. Uusimpaan keikkaan otetaan mukaan myös Linda, joka osoittautuu varsinaiseksi yllätykseksi.

Positiivista on ettei tällä kertaa mukana ole niitä iänikuisia huumeita, vaan jotain paljon arvokkaampaa: timantteja. Tosin Antonin ja Lindan keikka Lontooseen epäonnistuu ja kaksikko palaa kiireesti Porvooseen. Pian heillä on poliisin lisäksi myös ammattitappaja kintereillään ja silmukka kiristyy. Timantit polttelevat nuoren mielessä ja tulevaisuuden suunnitelmia tehdään pikaista vauhtia. Pääsevätkö he livahmaan ulkomaille ennen kuin heidät napataan?

Juoni on todella tiivis ja jännittävä. En tiedä johtuuko se siitä, että luin tämän teoksen itse enkä kuunnellut toisen lukemana, mutta tämä oli juonellisesti huomattavasti parempi kuin pari aikaisempaa Rönnbackan teosta. Positiivista, sillä olin edellisen teoksen jälkeen hieman huolissani että mennäänkö tässä nyt teos teokselta alas, mutta onneksi kirjailija pääsi yllättämään. Tapahtumat olivat uskottavia ja pieniä sivupolkujakin löytyi kivasti.

Seuraavaksi pitääkin vain odotella ilmestyykö kirjailijalta lisää Antti Hautalehtoa, ja milloin.

Christian Rönnbacka: Kylmä syli

Neljäs Antti Hautalehdosta kertova dekkari tuli kuunneltua ennätysvauhtia. Tämänkin äänikirjan olen ostanut Elisan äänikirjana jo kesällä. Nyt kun tähän maailmaan on päässyt sisälle niin nopeaan tahtiin olen tutustunut tähän porvoolaiseen poliisiin.

Joulu lähestyy ja väki viettää pikkujouluja. Eräs nuorimies palailee työpaikkansa hipoista ja joutuu yllättäen kylmään jokeen. Ihmettelin hieman, että kuinka avovaimo oli niin nopeasti tekemässä rikosilmoitusta poliisille, mutta kai se kuului tähän juonikuvioon. Poliisi tosin toimi maltillisesti juuri sillä tavalla kuinka poliisin kuvittelisinkin toimivan vastaavassa tilanteessa.

Samaan aikaan poliisilaitokselle saapuu kaksi harjoittelijaa, joista toinen on Antin ryhmään kuuluvan Pappa Lindforsin poika Tero. Teron kohtalo ei ole mitenkään yllätys, sen verran hyvin pohjustetaan pojan harrastuksia. Tosin olisin toivonut lopputuloksen olevan toisenlainen.

Antti pääsee ryhmänsä kanssa ratkomaan jokeen hukuttamistapausta ja -yritystä. Lukijalle (kuulijalle) kerrotaan tosin koko ajan mitä hukuttaja ajattelee, suunnittelee ja tuntee. Joten taas saa olla pelkkänä sivustaseuraajana kun poliisi räpiköi eteenpäin. Antin ryhmä on vakiintunut tutkijoihin Pappa Lindforsiin, Jonna Holmiin, Lundiin sekä tekniikaan Simon Kankaaseen (jonka sukunimi särähtää edelleen korvaani). Esimies Berglund keuhkoaa taustalla, ja miehen tunnetilat tuntuvat muuttuvan kun kiukuttelevalla teinillä. Tosin ei Anttikaan vaikuta tasaisimmalta ja leppoisimmalta tyypiltä, ja välillä ihmettelin miksi hän ei vai voinut selvittää tilannetta Berglundille vaan vittuili ja tuhlasi aikaa suunsoittamiseen. No, pohojalainen on pohojalainen, mutta ei se silti selitä kaikkea.

Hukuttamistapausten lisäksi kurkistetaan Keppi-Kartsan sielunelämään sekä parin asuntomurtautujan suunnitelmiin. Tapaukset linkittyvät kuitenkin toisiinsa, ja tästä teoksesta puuttui selkeä "toinen juoni" mikä useissa dekkareissa on pääjuonen rinnalla. Itse motiivi jäi hieman vajaaksi, ja olisinkin toivonut että sitä olisi tarkasteltu lähemmin. Toki hukuttaja oli täysin pimeä tyyppi, mutta joku syy olisi ollut kiva saada tietää. Nyt jäi paljon oman tulkinnan ja arvailun varaan. Lisäksi hämmästyin, että Pappa päästettiin niin lähelle hukuttajaa. Luulisin että todellisessa elämässä hän ei olisi lähelläkään tutkintaa missä kohteena on oma läheinen. Kai poliiseillakin jonkinlaiset jääviyssäännöt ovat?

Kerronta oli kuitenkin luotettavan nasevaa ja mukaansatempaavaa. Pienet poliisintyöhön liittyvät tarinat sekä sivujuonet siellä täällä elävöittävät mukavasti tekstiä ja tekevät siitä uskottavampaa. Näitä juttuja on mukava lukea, vaikka huomaan että ne ovat hieman vähentyneet ensimmäisen Rönnbackan teoksen jälkeen. Harmillista. Lukijana tässäkin teoksessa oli Ville Tiihonen, jonka ääni sopii mukavasti tarinaan.

Christian Rönnbacka: Rakennus 31

Tämä oli ensimmäinen Rönnbackan teos joka kiinnitti huomioni ja mielenkiintoni. Ehkä teoksen nimi oli sellainen, että pysähdyin ja ryhdyin tarkastelemaan asiaa tarkemmin. Olen kuitenkin järjestelmällinen, joten haluan yleensä lukea kirjailijan tuotannon sen ilmestymisjärjestyksessä. Etenkin Rönnbackan suhteen tämä on ollut järkevää, sillä hän viittaa aiempiin teoksiin jonkin verran.

Kuten aikaisemmatkin Antti Hautalehto -romaanit, tämänkin olin ostanut Elisan äänikirjana jo jokin aika sitten. Lukijana tässä oli sama Ville Tiihonen kun edellisessäkin teoksessa Julma, joten ääni ja rytmi olivat tuttuja.

Marraskuiseen Porvooseen ilmestyy yllättäen tyhjiä kuoppia, hautoja. Pian niiden läheltä löytyy viestejä, yksi kirjain jokaisen haudan luota: I, N, R ja I. Sitten viidennestä haudasta löytyy ruumis ja poliisi on ymmällään. Lukija (kuulija) arvaa jo oikeastaan tässä vaiheessa mikä on homman idea, joten kovin suurta ahaa-elämystä ei pääse tämän teoksen parissa kokemaan. Tietoa ammennetaan paikoin liiankin suurella kauhalla ja lukija on koko ajan askeleen edellä poliiseja. Joskus se on ihan mukavaa, mutta että koko teos on sellainen niin varsinainen lukunautinto ja oivaltamisen riemu kärsii.

Lisäksi Suvin sivujuoni-tarina äidistään oli ennalta-arvattava, eikä lopussa ollut mitään suurta yllätystä. Siinä mielessä tämä oli pienoinen pettymys, olisin odottanut jotain muuta, jotain sellaista loppuratkaisua missä kaikki olisikin keikautettu aivan päälaelleen. Myös Antin ja Larsin ryyppyreissun päätös rakennuksessa 31 oli lukijan nähtävissä jo kauan ennen kuin hiprakkaiset miehet itse ymmärsivät mistä oikein on kyse.

Sitten oli vielä se, että kirjailija oli päättänyt vaihtaa yhden sivuhenkiön nimen Simon Korvesta Simon Kankaaksi! En tiedä oliko tämä tietoinen päätös vai puhdas vahinko, mutta kun kirjoja on kuunnellut nyt putkeen niin särähti heti korvaan. Sen jälkeen tietenkin kuuntelee entistä herkemmällä korvalla ja etsii muita mahdollisia virheitä. Niitä ei onneksi tullut vastaan, vaikka ajattelinkin että Leenalla oli dobermanneja eikä rotikoita. Sen verran vainoharhainen olin, että piti käydä kirjastosta hakemassa Julma ja tarkastaa asia, mutta onneksi olin väärässä :)

Vaikka tässä tuli paljon negatiivisia asioita tästä teoksesta, se ei silti tarkoita etteikö se olisi ollut omalla tavallaan hyvä. Kerronta ja kieli oli sujuvaa, suuria aukkoja ja puutteita ei ollut, juoni pysyi mielenkiintoisena (sai jännittää kuinka nopeasti henkilöhahmot oivaltavat itsestäänselvyydet) ja huumoria riitti sopivasti. Minulla odottaa vielä yksi Rönnbackan teos puhelimessa kuunneltavana, joten luulen että tartun siihen piakkoin.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Tämä on toinen Risto Isomäen kirja jonka kuuntelin tänä vuonna. Kurganin varjot kuuntelin helmikuussa. Tämäkin löytyi kätevästi kirjastosta äänikirjana.

Tämän teoksen keskiössä oli Atlantiksen kadonnut kaupunki sekä sulavat jäävuoret. Teoksessa kuvattu Atlantiksen löytyminen läheltä Intiaa vaikuttaa mahdolliselta, sillä perustelut olivat erittäin hyvät. Platonin kuvaukset kadonneesta kaupungista täsmäävät osin niihin löytöihin, joita Intian läheltä on oikeastikin tehty. Tietenkin kirjailija on värittänyt tarinaa myös fiktiolla, joten kaikkea ei pidä ottaa totena. Mutta Sarasvati on todellakin ollut aikoinaan joki, joka on virrannut oletetun Atlantiksen lähellä. Suuren hyökyaallon tuhottua Atlantiksen, Sarasvati on tuonut mukanaan hiekkaa mikä on haudannut kaupungin suojaten sitä samalla.

Toinen teoksen pääteemoista ovat jäätiköt ja ennen kaikkea niiden sulaminen. Intiassa kadonnutta kaupunkia tutkimassa oleva Sergei huomaa sähköpostissaan outoja kuvia jäätiköltä. Hän on yhteydessä Susaniin, joka työskentelee jäätiköllä ja Susan lähtee selvittämään suuren järven katoamista. Tästä alkaa todellinen kilpajuoksu aikaa vastaan. Fakta on että jäätikkö sulaa, ja voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa mega tsunamin, joka puolestaan voi hukuttaa alleen uskomattomat määrät kaupunkeja. Pieni porukka yhdessä Venäjän presidentin kanssa käy toimeen. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että on positiivista lukea joskus venäläisistä "hyviksinä" kun useimmissa kirjoissa heidät kuvataan stereotyyppisinä, ahneina ja väkivaltaisina. Joka tapauksessa, tutkijat suosittavat rannikoilla olevien ydinvoimaloiden sulkemista mahdollisimman pian, sillä jättimäinen tsunami tuhoaisi nuo voimalat hetkessä ja vapauttaisi suuret määrät radioaktiivista materiaalia ilmaan ja veteen.

Siinä mielessä nämä Isomäen kirjat ovat erikoisia, että näistä puuttuu niin sanottu klassinnen onnellinen loppu. Tietenkin tässäkin teoksessa oli omalla tavallaan hyvä loppu, sellainen joka antoi toivoa ja viestitti ettei koko maapallo tuhoutuisi vaikka pahin kauhuskenario tapahtuisikin. Silti moni kuolee ja maailma muuttuu hyvin toisenlaiseksi mitä se on tällä hetkellä. Teos herättää ajatuksia ja pistää miettimään niin ydinvoimaa, ilmastonmuutosta kuin historiaakin. Ihminen voisi oppia virheistään, mutta entä jos onnettomuuden jälkeen ei ole ketään kertomassa niistä? Tai tuo joukko olisi hyvin pieni ja levittäytynyt eri puolille maapalloa. Suomen kohdalla teoksessa kävi kuitenkin hyvin, vedenpinta ei noussut kovin korkealle vaan mahdollisuus asua täällä olisi edelleen olemassa. Ellei tietenkin otettaisi huomioon glofvirran loppumista ja -50 asteen pakkastalvia.

Uusi ulkoasu ja Facebook

Lukijan kirjahylly sai tänään uuden ulkoasun ja omat Facebook-sivut. Saa käydä tykkäämässä :)

Facebookia olen miettinyt jo pitkään, ja tänään löytyi aikaa ja energiaa toteuttaa tuo ajatus. En tiedä onko muilla kirjabloggareilla omia FB-sivuja, mutta itse koen asian hyvänä. Tarkoitus on siis päivittää uusimmat postaukset myös FB:n puolelle. Tosin en tiedä onko tällä blogilla itseni lisäksi muita lukijoita :)

Christian Rönnbacka: Julma

Toinen Christian Rönnbackan teos kuunneltu Elisan äänikirjana. Tämänkin hankin itselleni jo aikaisemmin, mutta koska mielestäni saman kirjailijan teokset täytyy lukea (kuunnella) ilmestymisjärjestyksessä niin tämä Julma oli sitten seuraava kuuntelulistalla. [Tosin luen/kuuntelen useaa kirjaa yhtäaikaa, joten tänne ne päätyvät siinä järjestyksessä milloin mikäkin teos loppuu.] Lukijana oli tällä kertaa Ville Tiihonen, hyvä lukija mutta ensimmäisen osan lukijan, Jukka Peltolan jälkeen minulla meni hetki tottua Tiihosen ääneen.

Julma jatkaa Antti Hautalehdon tarinaa. Hän on nyt kokonaan Porvoolainen poliisi, ja saa teoksen alussa ylennyksen. Pian käsillä onkin Antin ensimmäinen juttu tutkinnanjohtajana. Pieni tyttö kaapataan kotoaan, mutta mikä kummallisinta, hänet palautetaan parin päivän päästä. Vaikka asiaa ei sanota suoraan, niin lukijalle annetaan kuva siitä mitä tytölle on tapahtunut. Eikä tyttö jää kaappaajansa viimeiseksi uhriksi. Samalla valotetaan myös pedofiilien ajatusmaailmaa mikä kylmää ja puistattaa. Joitain asioita ei vain voi ymmärtää ja hyväksyä!

Samaan aikaan kun paineet kasautuvat Antin niskaan, hän saa myös kuulla että hänestä on luvattu tapporaha. Taustalla on edellisen teoksen tapahtumat ja suuren huumelastin joutuminen viranomaisten käsiin. Antti kokee muutaman läheltäpititilanteen, ja onneksi selviää myös ruotsalaisten palkkamurhaajien käsistä vaikka tyttöjä kaapannut pedofiili yrittää myös riistää Antin hengen.

Edellisen teoksen tapaus-Heli päättyi surullisesti, mutta onneksi Antin ei tarvitse olla enää yksin. Rinnalle löytyy lääkärinä työskentelevä Leena. Joten pientä romantiikkaakin on taas ilmassa.

Pidin tästäkin teoksesta paljon. Kerronta on sujuvaa ja huumori kukkii sopivasti. Tapaukset ovat kammottavuudessaan uskottavia eikä mitään älyttömiä ylilyöntejä ole. Juuri tällainen pitää kunnon dekkarin ollakin!

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu

Olen kuunnellut aikaisemmin tänä vuonna Kaisa Haatasen aikaisemman teoksen Meikkupussin pohjalta. Pidin tuosta teoksesta, joten odotin tältä uudelta teokselta paljon.

Tämä Ylipainolisämaksu jatkaa Tytti Karakosken tarinaa, tosin tällä kertaa Tytti jakaa lukijoilleen matkustuskertomuksia, pieniä tarinoita ja sattumuksia vuosien varrelta. Kuinka erilaisia matkakumppaneita onkaan olemassa, miten erilaisia paikkoja ja tapoja. Mielenkiintoista luettavaa (kuunnaltavaa) mutta jostain syystä tämä ei sytyttänyt minua niin paljon kuin ensimmäinen teos.

Lainasin tämän kirjastosta äänikirjana ja kuuntelin nopeasti, eihän tällä ollut kestoa kuin 3 tuntia ja 37 minuuttia. Huumoria tässä teoksessa onneksi oli ja sain nauraa muutaman kerran makeasti. Saa nähdä vieläkö Haatanen jakaa Tytin kokemuksia vai keksiikö hän jotain uutta? Ainakin huumori on hänellä hallussa :)

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen

Hankin tämän alkukesästä itselleni Elisan äänikirjana, mutta kuuntelu on viipynyt näihin päiviin. Toisaalta olen iloinen, että jaksoin odottaa, toisaalta taas harmittaa etten tutustunut tähän aikaisemmin. Tämä oli nimittäin todella positiivinen yllätys!

Antti Hautalehto on KRP:n poliisi joka on siirtynyt Porvooseen tekniikkaan. Syy siirtoon on se, että Antti kyttää parempaa ylenemismahdollisuutta, Tosin pitkään Antti ei ehdi hommiaan tehdä, kun KRP kutsuu taas, iso peiteoperaatio kaipaa pätevää tekijää, Antti jää pian omilleen kun huumeliigan pyörä pyörähtää ja Antti joutuu pelaamaan kahteen pussiin.

Dekkarina teos oli hyvä, toimiva. Mukava kuunnella hyvää suomalaista poliisitoimintaa, etenkin kun kirjailija on itse entinen poliisi, tämä näkyy tekstissä ja välittyy juuri sopivalla tavalla. Pidin pienistä yksityiskohdista, jotka tuovat tarinaan juuri sopivaa terävyyttä. Ainoa ennalta-arvattava asia oli Heli. Hänet oli kirjoitettu tarinaan liian ilmiselvästi. Mutta toisaalta tämä ei haitannut, sillä ripaus romantiikkaa sopii mielestäni dekkareihin hyvin.

Olin tyytyväinen kun hankin tämän Elisan äänikirjana. Lukijana Jukka Peltola oli todella hyvä. Nautin suuresti hänen äänestään ja se sopi tarinaan erinomaisesti. Luulen, että seuraavaksi kuuntelen hieman lisää Antti Hautalehdon tekemisiä.

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Elokuussa suomeksi ilmestynyt uutuus pääsi kirjahyllyyni syyskuun lopulla. Voisi sanoa, että ahmin tämän nopeasti vaikka toisaalta yritinkin hidastella, sillä kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tosin tämän kirjan kohdalla mietin muutaman kerran, että onko tämä oikeasti niin älyttömän hyvä? Esimerkiksi Hinnelin rehtorin käytös oli omituista, ja kummasti ne asiat menivät useamman kerran juuri sillä tavalla kuin pitikin, tai vastaavasti umpikuja oli yllättävän ratkaisematon.

Baltimoren sukuhaaran tragedia jatkaa Marcus Goldmanin tarinaa, mikä alkoi jo Totuus Harry Quebertin tapauksessa. Marcus kertoo nyt oman sukunsa tarinan, ja tragedian mikä liittyy hänen suuremmoisena pitämiinsä Baltimoren Goldmaneihin. Lisäksi lukija saa kuulla myös Marcuksen henkilökohtaisesta elämästä mukaan lukien hänen rakkauselämänsä.

Marcuksen isän veli, Saul-setä on menestyvä asianajaja, hänellä on kaunis vaimo Anita, älykäs poika Hinnel sekä lähes adoptoitu toinen poika Woody, lahjakas jalkapalloilija. He asuvat komeassa talossa Oak Parkissa, viettävät kesät Hamptonsissa ja Floridassa. Marcus on onnekas kun saa viettää sekkujensa kanssa kaikki loma-ajat, yhdessä he muodostavat Goldmanin jengin. Marcus kadehtii niin setäänsä kuin serkkujaan ja toivoo olevansa yhtä hyvä ja arvostettu kun he ovat. Samalla Marcus häpeää omia vanhempiaan ja häpeää sitä että häpeää. On kuitenkin tullut aika selvittää totuus Baltimoren sukuhaarasta, sillä kaikki on romahtanut.

Tarina polveilee vuosien 1989 ja 2012 välillä. Vaikka teos on jaettu viiteen eri osaan, nämä eivät etene ajallisesti järjesteyksessä. Kaikki alkaa tietenkin nykyhetkestä, mutta varsinainen tarina koostuu takaumista ja muistoista. Lisäksi kirjailija onnistuu koukuttamaan hyvin lukijansa tämän tyyppisillä lauseilla: "Kuinka olisin voinut arvata, miten heille kävisi?" Eihän tämmöisen jälkeen voi muuta kuin lukea vielä yksi luku, tai kaksi!

Pidin kirjasta valtavasti. Se on hyvin kirjoitettu, mukaansatempaava ja mielenkiintoinen. Pienet puutteet ja omituisuudet hukkuvat suurenmoisuuteen. Tosin tämän jälkeen minulla ei ollut aivan niin innostunut olo kun Totuus Harry Quebertin tapauksen jälkeen. Tarina itsessään on hyvin surullinen, täynnä kateutta, häpeää, kilpailua, väärinkäsityksiä mutta myös anteeksiantoa, rakkautta ja lohtua. Kuten vanha sanonta, kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa, pätee myös Goldmanien suvun suhteen. Hämmentävää miten tietämättömyys voi vaikuttaa niin moniin asioihin ja niin pitkäksi aikaa. Yksityiset ajatukset ovat salattuja, mutta niiden ääneen sanominen voisi pelastaa niin paljon.

En voi olla pohtimatta aikooko Dicker rakentaa koko kirjailijan uransa Marcus Goldmanin varaan? Toki uusia tarinoita ja seikkauluita on varmasti jäljellä, mutta tämä teos oli minusta suht tyhjentävä kertonut Goldmanista. Toivon tietenkin hartaasti, että saan jonain päivänä lukea Dickerilrä uutta tuotantoa, ja vain aika näyttää minkälaisen tarinan hän päättää lukijoilleen kertoa.