Kirjastosta lainattu äänikirja. Täytyy sanoa, että harvinaisen huono Utrion teos vuodelta 1982. Lyhyt ja jotenkin tönkkö. Tästä puuttui se jokin taianomainen historiallisuus ja tarinankerronta, lisäksi romantiikkakin oli vähän sieltä tännepäin.
Rälssiherra Bernhard ei vakuuta lukijaa uljaana sanakrina, päinvastoin. Herra on alusta alkaen ärsyttävä, eikä viime metrien yritys uljaasta uroosta pelasta mielikuvaa. En ymmärrä kuinka porvarisneito Lucia voi rakastua tuollaiseen mieheen. Koska Bernhard on naimisissa, Lucia joutuu menemään naimisiin miehen poikapuolen Niklaksen kanssa.
Tarina on perinteinen romanttinen romaani juonikaavan osalta. On vastoinkäymisiä, ongelmia ja surua kun rakastavaiset eivät voi saada toisiaan. Mutta kuten totesin: tämä teos oli pettymys.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Henning Mankell: Riian verikoirat
Olen ostanut teoksen vuonna 2010, sillä olin kuunnellut jotain Mankellin äänikirjoja aikaisemmin. Mutta sain luettua tämän loppuun vasta heinäkuussa 2011 vaikka olin aloittanut sen jo tammikuussa 2011. Vai käviköhän siinä niin, että luin tätä noin puolet ja kuuntelin loppuun äänikirjana? Syy tähän tahmeuteen oli teoksen hidastempoisesta tyylistä ja sateisista hiekkarannoista joilla Kurt Wallander mietiskelee rikoksia.
Teoksen tapahtumat alkavat kun Ruotsin rannikolle ajautuu kumilautta, jossa on kaksi kuollutta miestä. Selviää, että jäljet jotavat Latviaan. On vuosi 1991 ja Latvia on edelleen Neuvostoliiton alaisuudessa. Wallander joutuu matkustamaan Riikan selvittääkseen rikoksen. Siellä hän kohtaa neuvostoaikaisen poliisin työskentelymenetelmät ja ongelmat. Hän tapaa myös Baiban, majuri Liepan lesken.
Itse en ole suuri Mankell-fani. Äänikirjoina nämä ovat toimineet hyvin, mutta tapahtumien kuvailu on liian raskasta luettavaksi.
Teoksen tapahtumat alkavat kun Ruotsin rannikolle ajautuu kumilautta, jossa on kaksi kuollutta miestä. Selviää, että jäljet jotavat Latviaan. On vuosi 1991 ja Latvia on edelleen Neuvostoliiton alaisuudessa. Wallander joutuu matkustamaan Riikan selvittääkseen rikoksen. Siellä hän kohtaa neuvostoaikaisen poliisin työskentelymenetelmät ja ongelmat. Hän tapaa myös Baiban, majuri Liepan lesken.
Itse en ole suuri Mankell-fani. Äänikirjoina nämä ovat toimineet hyvin, mutta tapahtumien kuvailu on liian raskasta luettavaksi.
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Olen lukenut tämän maaliskuussa 2012 vaikka teos olikin ollut hyllyssäni jo vuodesta 2009. Olin ostanut pokkarin lähinnä takakannen tekstin perusteella, sillä se vaikutti jokaisen kirjafriikin unelmalta. Teos todellakin täytti nämä odotukset, vaikka minulla ei suuria odotuksia ollutkaan.
Teos kertoo tarinan erään perheen historiasta ja kohtalosta. Juonessa ei ole oikeastaan romantiikkaa tai dekkarin aineita, enkä oikein tiedä miten luokittelisin tämän kirjan. Teos piti kuitenkin tiukasti otteessaan, ja tämä olikin jotain erilaista mitä olin koskaan lukenut.
Vanha, suosittu kirjailijatar Vida Winter kutsuu nuoremman naisen kirjoittamaan elämänkertansa. Winterillä on ollut tapana kertoa toimittajille ja muille kyselijöille aina erilainen versio historiastaan, mutta nyt hän päättää että Margaret saa kuulla totuuden. Seuraa mielenkiintoinen tarina erilaisista henkilöistä ja heidän elämästään. Tarina koukutti lukijan pienen alkuhaparoinnin jälkeen ja siitä punoutui mielenkiintoinen kokonaisuus.
Voisin sanoa, että jos joku pitää kirjoista ja lukemisesta, tulet varmasti pitämään tästä teoksesta! Luulen, että luen tämän jossain vaiheessa uudelleen.
Teos kertoo tarinan erään perheen historiasta ja kohtalosta. Juonessa ei ole oikeastaan romantiikkaa tai dekkarin aineita, enkä oikein tiedä miten luokittelisin tämän kirjan. Teos piti kuitenkin tiukasti otteessaan, ja tämä olikin jotain erilaista mitä olin koskaan lukenut.
Vanha, suosittu kirjailijatar Vida Winter kutsuu nuoremman naisen kirjoittamaan elämänkertansa. Winterillä on ollut tapana kertoa toimittajille ja muille kyselijöille aina erilainen versio historiastaan, mutta nyt hän päättää että Margaret saa kuulla totuuden. Seuraa mielenkiintoinen tarina erilaisista henkilöistä ja heidän elämästään. Tarina koukutti lukijan pienen alkuhaparoinnin jälkeen ja siitä punoutui mielenkiintoinen kokonaisuus.
Voisin sanoa, että jos joku pitää kirjoista ja lukemisesta, tulet varmasti pitämään tästä teoksesta! Luulen, että luen tämän jossain vaiheessa uudelleen.
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Kaisa Ikola: Ylämaan sudet
Jaahas. Minua ei näköjään pitäisi päästää kirjastoon silloin kun minulla on pino kirjoja kotona odottamassa lukemista. Kävin vain ihan nopeasti vilkaisemassa nuorten hyllyä, kun etsin erästä kirjaa lapselle iltalukemiseksi. Näin sitten tämän teoksen hyllyssä ja kiinnostuin kun nimessä mainittiin Ylämaa. Olen eräänlainen Skotlanti-fani ja etenkin historia kiinnostaa.
Tämä teos on kirjoitettu 1993 ja tapahtumat sijoittuvat 1650-luvulle, jolloin Kaarle II yritettiin saada jälleen Englannin ja Skotlannin valtaistuimelle. Itseäni sotki hieman se, kun olen lukenut 1700-luvun loppuun sijoittuvia Gabaldonin teoksia joissa on mukana Kaunis Kaarle Prinssi. Jouduinkin vähän googlettamaan Skotlannin historiaa, että pääsin kiinni juonenpäästä.
Päähenkilönä on 20-vuotias Mary Fraser, joka johtaa sissijoukkoa nimeltään "Ylämaan sudet". Mary on täydellinen sankaritar, hän on kaunis, älykäs, hyvä taistelemaan ja ratsastamaan, kaikkea mitä naiset eivät tuohon aikaan olleet. Tarinassa ei ole oikeastaan juonta, se kuvaa vain Maryn elämää ja rakastumista.
Tämä oli nopealukuinen kun sivuja oli vain 125, joten lukaisin tämän iltapalana. Sarjaan kuuluu vielä kaksi kirjaa, mutta katsotaan nyt luenko niitä. Vaikka tämä teos oli viihdyttävä ja siinä on kaikki minulle tärkeät elementit, historia ja romantiikka, niin mitenkään kovin erikoinen tämä ei ollut. Epäilen että uppoaako tämä nykynuoriin, jotka ovat tottuneet hieman monimutkaisempiin juonikuvioihin. Toisaalta, jos tämä saa jonkun kiinnostumaan historiasta niin se on hienoa!
Tämä teos on kirjoitettu 1993 ja tapahtumat sijoittuvat 1650-luvulle, jolloin Kaarle II yritettiin saada jälleen Englannin ja Skotlannin valtaistuimelle. Itseäni sotki hieman se, kun olen lukenut 1700-luvun loppuun sijoittuvia Gabaldonin teoksia joissa on mukana Kaunis Kaarle Prinssi. Jouduinkin vähän googlettamaan Skotlannin historiaa, että pääsin kiinni juonenpäästä.
Päähenkilönä on 20-vuotias Mary Fraser, joka johtaa sissijoukkoa nimeltään "Ylämaan sudet". Mary on täydellinen sankaritar, hän on kaunis, älykäs, hyvä taistelemaan ja ratsastamaan, kaikkea mitä naiset eivät tuohon aikaan olleet. Tarinassa ei ole oikeastaan juonta, se kuvaa vain Maryn elämää ja rakastumista.
Tämä oli nopealukuinen kun sivuja oli vain 125, joten lukaisin tämän iltapalana. Sarjaan kuuluu vielä kaksi kirjaa, mutta katsotaan nyt luenko niitä. Vaikka tämä teos oli viihdyttävä ja siinä on kaikki minulle tärkeät elementit, historia ja romantiikka, niin mitenkään kovin erikoinen tämä ei ollut. Epäilen että uppoaako tämä nykynuoriin, jotka ovat tottuneet hieman monimutkaisempiin juonikuvioihin. Toisaalta, jos tämä saa jonkun kiinnostumaan historiasta niin se on hienoa!
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Tuija Lehtinen: Ruusunnuppu
Ajattelin, että olisi korkea aika kirjoittaa jostakin kirjahyllyssäni lojuvasta kirjasta jonka olen lukenut mutta en ole siitä tänne kirjoittanut. Ensimmäisenä käteen osui tämä Tuija Lehtisen teos, minkä olen lukenut toukokuussa 2012. Teos on vuodelta 1994 ja ostin sen keväällä 2012 omaan hyllyyni. Lehtinen ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta takuuvarmaa romantiikkaa hän kyllä kirjoittaa.
Linda työskentelee kiinteistönvälittäjänä ja saa tehtäväkseen vanhan Rosebudin myynnin. Taloa ympäröi kaunis puutarja, joten Lindan työnantaja ei halua julkista näyttöä ja turhaa kansaa töllistelemään. Talon myytni ei ole ongelmatonta ja pian Linda on kurkkuaan myöten täynnä sitä. Sekä tietenkin kahta miestä, jotka pyörivät kuvioissa. David ja Risto-Pekka ovat molemmat läheisiä Lindalle, mutta kuten oikeaan rakkausromaaniin kuuluu, nainen valitsee/saa lopulta miehistä paremman.
Kevyt ja nopealukuinen.
Linda työskentelee kiinteistönvälittäjänä ja saa tehtäväkseen vanhan Rosebudin myynnin. Taloa ympäröi kaunis puutarja, joten Lindan työnantaja ei halua julkista näyttöä ja turhaa kansaa töllistelemään. Talon myytni ei ole ongelmatonta ja pian Linda on kurkkuaan myöten täynnä sitä. Sekä tietenkin kahta miestä, jotka pyörivät kuvioissa. David ja Risto-Pekka ovat molemmat läheisiä Lindalle, mutta kuten oikeaan rakkausromaaniin kuuluu, nainen valitsee/saa lopulta miehistä paremman.
Kevyt ja nopealukuinen.
Paula Hawkins: Nainen junassa
Kirjastosta löydetty äänikirja jonka kuuntelin reilussa viikossa. Sanoisin, että tämä oli perushyvä teos, ei mitenkään erikoinen mutta ei huonokaan. Omaan hyllyyni en tätä ostaisi. Ihmettelen, miksi tätä sanotaan "jännittäväksi, tiheätunnelmaiseksi ja ennalta-arvaamattomaksi", sillä niitä tämä ei mielestäni ollut. Tämä oli ennemmin surullinen ja varoittava, ei mikään perusdekkari.
Lukijalle (kuulijalle) paljastetaan asioita vähä vähältä, ja itsekin olin jossain vaiheessa varma että päähenkilö Rachel on todellakin tehnyt jotain Meganille. Tosin aika nopeasti kyllä oivalsin oikean loppuratkaisun kun sitä alleviivattiin toistuvasti.
Tarinan keskiössä on Rachel. Hän matkustaa päivittäin aina samoilla junavuoroilla Lontooseen ja takaisin. Matkalla hän ohittaa viktoriaanisia taloja, joista erästä hän on ryhtynyt tarkkailemaan. Talossa asuu pariskunta, joille Rachel antaa nimet Jess ja Jason, sekä kehittää heille onnellisen parisuhteen. Muutaman talon päästä heistä sijaitsee Rachelin entinen koti, jossa asuu nykyisin Rachelin ex-mies Tom ja tämän uusi vaimo Anna yhdessä heidän pienen tyttärensä kanssa.
Eräänä päivänä Rachel näkee junan ikkunasta jotain, mikä saa hänet pois tolaltaan. "Jess" suutelee miestä, eikä tuo mie ole "Jason". Rachel päättää tehdä asialle jotain ja menee illalla käymään "Jessin" luona. Rachelilla on kuitenkin alkoholiongelma, ja hän menettää usein muistinsa juodessaan. Pian selviää, että "Jess", eli oikealta nimeltään Megan, on kadonnut. Rachel menee poliisin puheille kertomaan vieraasta miehestä, mutta ei voi jättää asiaa sikseen. Hänen on myös tavattava "Jason" eli Scott ja kerrottava tälle tapahtuneesta, sillä Rachel ei usko "Jasonin" tehneen pahaa "Jessille", hehän rakastavat toisiaan.
Rachel on hyvin surullinen hahmo. Hän on saanut potkut työstään juomisen takia, hänen liittonsa Tomin kanssa on ajatunut kriisiin juomisen takia ja hänen elämänhallintansa on muutoinkin täysin retuperällä. Välillä säälin, välillä vihasin Rachelia. Onneksi hän kuitenkin pääsee jaloilleen ja toivottavasti tajuaa pysyä erossa alkoholista.
Kuunneltuna tämä toimi mielestäni hyvin. Tarinan saattoi helposti jättää kesken jos se rupesi ärsyttämään liikaa. Lisäksi kuunneltuna tarina eteni sopivaa tahtia, eikä lukijalla (kuulijalla) ollut mahdollisuutta hyppiä eteenpäin tai kurkkia loppuratkaisua. Tosin aivan kertomuksen loppumetreillä olin hieman tympääntynyt, kun asia jäi junnaamaan paikoilleen. Erityisesti Annan hahmo ärsytti minua ja hänen päättämättömyytensä.
Lukijalle (kuulijalle) paljastetaan asioita vähä vähältä, ja itsekin olin jossain vaiheessa varma että päähenkilö Rachel on todellakin tehnyt jotain Meganille. Tosin aika nopeasti kyllä oivalsin oikean loppuratkaisun kun sitä alleviivattiin toistuvasti.
Tarinan keskiössä on Rachel. Hän matkustaa päivittäin aina samoilla junavuoroilla Lontooseen ja takaisin. Matkalla hän ohittaa viktoriaanisia taloja, joista erästä hän on ryhtynyt tarkkailemaan. Talossa asuu pariskunta, joille Rachel antaa nimet Jess ja Jason, sekä kehittää heille onnellisen parisuhteen. Muutaman talon päästä heistä sijaitsee Rachelin entinen koti, jossa asuu nykyisin Rachelin ex-mies Tom ja tämän uusi vaimo Anna yhdessä heidän pienen tyttärensä kanssa.
Eräänä päivänä Rachel näkee junan ikkunasta jotain, mikä saa hänet pois tolaltaan. "Jess" suutelee miestä, eikä tuo mie ole "Jason". Rachel päättää tehdä asialle jotain ja menee illalla käymään "Jessin" luona. Rachelilla on kuitenkin alkoholiongelma, ja hän menettää usein muistinsa juodessaan. Pian selviää, että "Jess", eli oikealta nimeltään Megan, on kadonnut. Rachel menee poliisin puheille kertomaan vieraasta miehestä, mutta ei voi jättää asiaa sikseen. Hänen on myös tavattava "Jason" eli Scott ja kerrottava tälle tapahtuneesta, sillä Rachel ei usko "Jasonin" tehneen pahaa "Jessille", hehän rakastavat toisiaan.
Rachel on hyvin surullinen hahmo. Hän on saanut potkut työstään juomisen takia, hänen liittonsa Tomin kanssa on ajatunut kriisiin juomisen takia ja hänen elämänhallintansa on muutoinkin täysin retuperällä. Välillä säälin, välillä vihasin Rachelia. Onneksi hän kuitenkin pääsee jaloilleen ja toivottavasti tajuaa pysyä erossa alkoholista.
Kuunneltuna tämä toimi mielestäni hyvin. Tarinan saattoi helposti jättää kesken jos se rupesi ärsyttämään liikaa. Lisäksi kuunneltuna tarina eteni sopivaa tahtia, eikä lukijalla (kuulijalla) ollut mahdollisuutta hyppiä eteenpäin tai kurkkia loppuratkaisua. Tosin aivan kertomuksen loppumetreillä olin hieman tympääntynyt, kun asia jäi junnaamaan paikoilleen. Erityisesti Annan hahmo ärsytti minua ja hänen päättämättömyytensä.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
200
Kaksisataa luettua tai kuunneltua teosta takana. Blogi on ollut pystyssä nyt reilut kolme vuotta. En tiedä mikä muiden kirjabloggaajien tahti on, mutta itselleni tämä on oikein sopiva. En ole erityisen nopea lukemaan, ja äänikirjojen kuuntelu on muutenkin hitaampaa kuin että itse lukisin samat teokset. Lisäksi olen siinä mielessä huono bloggaaja etten käy lukemassa muiden blogeja. Pitäisi varmaan.
Luku/kuuntelutahti on ollut kuitenkin noin kirja viikossa. Toki menee aikoja, jolloin luen enemmän, toisinaan taas vähemmän. Nyt kuitenkin tuntuu, että koko ajan on joku teos kesken, tai jopa useampi, mikä ei ole ollenkaan minun tapaistani. Haluan yleensä keskittyä yhteen kirjaan kerrallaan.
Olen lainannut paljon kirjoja/äänikirjoja kirjastosta, joten oman hyllyn teokset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Siellä kuitenkin polttelee muutama todella herkullinen teos ja odotan että pääsisin niiden kimppuun. Voi olla, että vasta kesällä ryhdyn urakoimaan noita teoksia. Kevään aikana haluaisin kirjoittaa jo aikaisemmin lukemistani kirjoista jotka löytyvät omasta hyllystäni. Tämän olen tainnut muutoinkin asettaa itselleni yhdeksi tämän vuoden tavoitteeksi!
Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa :)
Luku/kuuntelutahti on ollut kuitenkin noin kirja viikossa. Toki menee aikoja, jolloin luen enemmän, toisinaan taas vähemmän. Nyt kuitenkin tuntuu, että koko ajan on joku teos kesken, tai jopa useampi, mikä ei ole ollenkaan minun tapaistani. Haluan yleensä keskittyä yhteen kirjaan kerrallaan.
Olen lainannut paljon kirjoja/äänikirjoja kirjastosta, joten oman hyllyn teokset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Siellä kuitenkin polttelee muutama todella herkullinen teos ja odotan että pääsisin niiden kimppuun. Voi olla, että vasta kesällä ryhdyn urakoimaan noita teoksia. Kevään aikana haluaisin kirjoittaa jo aikaisemmin lukemistani kirjoista jotka löytyvät omasta hyllystäni. Tämän olen tainnut muutoinkin asettaa itselleni yhdeksi tämän vuoden tavoitteeksi!
Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa :)
Kaari Utrio: Uhritulet
Ihana keskiaikainen teos Utriolta, tosin kuitenkin erilainen kuin esimerkiksi Vendela tai Haukka, minun rakkaani. Kuitenkin tämä on yksi omista suosikeistani (kaikki Utrion kirjat taitavat olla!!) ja moneen kertaan luettu. Teos löytyy omasta hyllystäni.
Teoksessa kuvataan Judit Mikhofin elämää vuosina 1386-1398 eli peräti kahdentoista vuoden ajan. Tämä on minusta hieman poikkeuksellista näissä keskiaikaisissa teoksissa, sillä useimmat niistä kuvaavat vain muutaman vuoden sankarittaren elämää. Paitsi ehkä Isabella, jossa vastasyntynyt vauva varttuu naiseksi.
Teoksen historiallinen miljöö on voimakkaami kuin joissakin muissa Utrion teoksissa. Historiallinen henkilö Jeppe Dieknin (Turun linnanherra ja Suomen laamanni) hallitsee Itämaata ja vaihtaa isäntää aina tarpeen tullen. Nämä päätökset heijastuvat myös Juditin elämään. Judit pakenee Viipurista vanhan miehensä kanssa Tukholmaan, joka on edelleen saksalaisten hallussa, vaikka Tanskan Kuningatar Margareta hallitsee myös Ruotsia. Sieltä Judit päätyy Turun kautta takaisin Viipuriin, josta taas Turkuun. Jeppe Dieknin myy kuitenkin Juditin tämän poikapuoelle Sander Wiseckelle, joka ryöstää Juditin Gotlantiin, hurjien vitaliaani-merirosvojen pesäpaikkaan. Judit pääsee kuin ihmeen kautta kotiin, huomatakseen että Jeppe Dieknin on mennyt naimisiin Juditin äidin Elianan kanssa. Jeppe Dieknin vaikutus Juditin elämässä on ja pysyy läpi koko kirjan, ja kaikki historialliset muutokset heijastuvat suoraan Juditin elämään.
Tarinan sankari, Sten Balk, kohtaa Juditin heti kirjan alussa. Tuolloin Judit on vasta 13-vuotias tyttö ja yrittää pelastaa isänsä rutolta. Sten kohtelee Juditia pitkään lapsena, myöhemmin ystävänä, kunnes eräänä päivänä ymmärtää himoitsevansa naista. Juditia puolestaan heitellään sinne ja tänne. Hän ei ehkä ole sankaritar johon lukija haluaa samaistua. Judit "myydään" vanhalle miehelle vaimoksi, hänen poikapuolensa himoitsee häntä, Judit raiskataan Gotlannissa toistuvasti kunnes hän lopulta löytää onnen ja rauhan Sten Balkin rinnalta, vaikka sekään tie ei ole helppo.
Judit käänsi äkkiä päänsä ja suuteli rautahansikasta, joka lepäsi hänen olkapäällään. Suurin rakkaus oli säästää rakastettu kidutukselta ja häpäisyltä oman sielun autuuden tähden.
Uskonto on erittäin iso osa kummankin päähenkilön elämässä, kuten keskiajalla tapana oli. Sten Balk on Turun piispan veli ja on jo aikoja sitten päättänyt olla menemättä naimisiin. Hän haluaa olla eräänlainen munkkiritari. Juditilta taas evätään ripittäytyminen sen jälkeen, kun rouva Elianan toinen aviomies Filip Röde kuolee Juditin käden kautta ja äiti väittää hullun tyttärensä Hilden tehneen murhan. Judit kantaa pitkään sisällään raskasta syntiä, kunnes lopulta Gotlannissa pääsee ripittäytymään. Hän on todellakin tehnyt paljon syntiä siihen mennessä eikä täysin omasta tahdostaan, ja kuten Gunnborg toteaa: Herra, hän on tunnustanut syntejään kohta kolme vuotta niin että puolen Gotlannin papit juoksevat karkkuun hänet nähdessään. Eikö se riitä?
Tässä teoksessa tavataan ohimennen myös Vendela, eräs omista suosikkihahmoistani. Hän on onnellinen Hartman Garsen kanssa, ja heillä on poika. Tällaiset kohtaamiset tuttujen hahmojen kanssa on parasta mitä lukija saattaa toivoa.
Teoksessa kuvataan Judit Mikhofin elämää vuosina 1386-1398 eli peräti kahdentoista vuoden ajan. Tämä on minusta hieman poikkeuksellista näissä keskiaikaisissa teoksissa, sillä useimmat niistä kuvaavat vain muutaman vuoden sankarittaren elämää. Paitsi ehkä Isabella, jossa vastasyntynyt vauva varttuu naiseksi.
Teoksen historiallinen miljöö on voimakkaami kuin joissakin muissa Utrion teoksissa. Historiallinen henkilö Jeppe Dieknin (Turun linnanherra ja Suomen laamanni) hallitsee Itämaata ja vaihtaa isäntää aina tarpeen tullen. Nämä päätökset heijastuvat myös Juditin elämään. Judit pakenee Viipurista vanhan miehensä kanssa Tukholmaan, joka on edelleen saksalaisten hallussa, vaikka Tanskan Kuningatar Margareta hallitsee myös Ruotsia. Sieltä Judit päätyy Turun kautta takaisin Viipuriin, josta taas Turkuun. Jeppe Dieknin myy kuitenkin Juditin tämän poikapuoelle Sander Wiseckelle, joka ryöstää Juditin Gotlantiin, hurjien vitaliaani-merirosvojen pesäpaikkaan. Judit pääsee kuin ihmeen kautta kotiin, huomatakseen että Jeppe Dieknin on mennyt naimisiin Juditin äidin Elianan kanssa. Jeppe Dieknin vaikutus Juditin elämässä on ja pysyy läpi koko kirjan, ja kaikki historialliset muutokset heijastuvat suoraan Juditin elämään.
Tarinan sankari, Sten Balk, kohtaa Juditin heti kirjan alussa. Tuolloin Judit on vasta 13-vuotias tyttö ja yrittää pelastaa isänsä rutolta. Sten kohtelee Juditia pitkään lapsena, myöhemmin ystävänä, kunnes eräänä päivänä ymmärtää himoitsevansa naista. Juditia puolestaan heitellään sinne ja tänne. Hän ei ehkä ole sankaritar johon lukija haluaa samaistua. Judit "myydään" vanhalle miehelle vaimoksi, hänen poikapuolensa himoitsee häntä, Judit raiskataan Gotlannissa toistuvasti kunnes hän lopulta löytää onnen ja rauhan Sten Balkin rinnalta, vaikka sekään tie ei ole helppo.
Judit käänsi äkkiä päänsä ja suuteli rautahansikasta, joka lepäsi hänen olkapäällään. Suurin rakkaus oli säästää rakastettu kidutukselta ja häpäisyltä oman sielun autuuden tähden.
Uskonto on erittäin iso osa kummankin päähenkilön elämässä, kuten keskiajalla tapana oli. Sten Balk on Turun piispan veli ja on jo aikoja sitten päättänyt olla menemättä naimisiin. Hän haluaa olla eräänlainen munkkiritari. Juditilta taas evätään ripittäytyminen sen jälkeen, kun rouva Elianan toinen aviomies Filip Röde kuolee Juditin käden kautta ja äiti väittää hullun tyttärensä Hilden tehneen murhan. Judit kantaa pitkään sisällään raskasta syntiä, kunnes lopulta Gotlannissa pääsee ripittäytymään. Hän on todellakin tehnyt paljon syntiä siihen mennessä eikä täysin omasta tahdostaan, ja kuten Gunnborg toteaa: Herra, hän on tunnustanut syntejään kohta kolme vuotta niin että puolen Gotlannin papit juoksevat karkkuun hänet nähdessään. Eikö se riitä?
Tässä teoksessa tavataan ohimennen myös Vendela, eräs omista suosikkihahmoistani. Hän on onnellinen Hartman Garsen kanssa, ja heillä on poika. Tällaiset kohtaamiset tuttujen hahmojen kanssa on parasta mitä lukija saattaa toivoa.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
Agatha Christie: Hercule Poiroit ja huvimajan arvoitus
Uusvanha Poiroit tarina. Huomasin kirjastossa ja nappasin mukaani, koska en ollut tätä ennen kuunnellut. Tai niin ainakin luulen. Mutta kun aloitin kuuntelun, huomasin heti että tarina on ennestään tuttu ja näin sieluni silmin tarinasta tehdyn elokuvaversion.
Juoni on siis sama kuin "Kuolleen miehen huvimajassa", tosin tämä oli lyhennetty versio. Poirot saa kirjailijatar ystävältään kutsun tulla erääseen taloon, missä on tarkoitus järjestää suuri puutarhajuhla. Kirjailijatar on luvannut tehdä tapahtumaan murhamysteerin vetonaulaksi, mutta jokin talon asukkaissa hiertää hänen mieltään ja hän pyytää Poirotin paikalle.
Yllättäen, juhlan ollessa täydessä vauhdissa murhamysteerin ruumiiksi palkattu tyttö löytyykin oikeasti kuolleena. Lisäksi talon emäntä on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Poirot tarttuu toimeen, kyselee, selvittelee ja lopulta ratkaisee rikoksen.
Tämä ei ollut aivan niin hyvä kun Christien muut teokset. Tästä paistoi tietynlainen hiomattomuus ja hätiköinti. Ehkä tarina oli tarkoitus kirjoittaa vielä uusiksi (kuten myöhemmin kävikin, ja Christie kirjoitti aivan erinimisen teoksen samalla juonella). Kuitenkin mukava pikku välipala, sillä äänikirjalla oli pituutta vain kolme tuntia.
Juoni on siis sama kuin "Kuolleen miehen huvimajassa", tosin tämä oli lyhennetty versio. Poirot saa kirjailijatar ystävältään kutsun tulla erääseen taloon, missä on tarkoitus järjestää suuri puutarhajuhla. Kirjailijatar on luvannut tehdä tapahtumaan murhamysteerin vetonaulaksi, mutta jokin talon asukkaissa hiertää hänen mieltään ja hän pyytää Poirotin paikalle.
Yllättäen, juhlan ollessa täydessä vauhdissa murhamysteerin ruumiiksi palkattu tyttö löytyykin oikeasti kuolleena. Lisäksi talon emäntä on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Poirot tarttuu toimeen, kyselee, selvittelee ja lopulta ratkaisee rikoksen.
Tämä ei ollut aivan niin hyvä kun Christien muut teokset. Tästä paistoi tietynlainen hiomattomuus ja hätiköinti. Ehkä tarina oli tarkoitus kirjoittaa vielä uusiksi (kuten myöhemmin kävikin, ja Christie kirjoitti aivan erinimisen teoksen samalla juonella). Kuitenkin mukava pikku välipala, sillä äänikirjalla oli pituutta vain kolme tuntia.
Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta
Bongasin kirjastosta tämän äänikirjan ja kiinnostuin kansikuvan perusteella. Kuuntelin pienissä pätkissä, vaikka olisi tämän voinut kuunnella lähes yhteen putkeenkin. Hyvin kirjoitettu, hyvällä huumorilla varustettu kirja aikuisille naisille.
Tytti Karakoski on viittäkymppiä lähestyvä, yksinelävä rehevä suomalainen nainen. Hän jää vuorotteluvapaalle työstään kustantamossa ja päätyy kirjoittamaan kirjan omasta elämästään. Heti alusta minulle oli selvää, että kirjailija Haatanen ja neiti Karakoski ovat yksi ja sama henkilö.
Teos jaksottuu aakkosiin, jokaisen kirjaimen kohdalla perehdytään sillä kirjaimella alkaviin asioihiin. Tytti pohtii niin miessuhteitaan, matkustamistaan, kulttuurielämyksiään, meikkipussinsa sisältöä kuin suhdettaan vanhempiinsa. Teoksessa on mukana paljon teräviä huomioita naisten elämästä ja huumori ja itseironia ovat huipussaan.
Itse pidin tästä. Mukava pikku tarina, ei joka hetki niin kovin kepeäkään vaikka syvissä vesissä ei jäädäkään rypemään vaan matka jatkuu. Olisi ollut mukava kuulla lisää Tytin ajatuksia, ja huomasinkin että kirjailijalta on kuin onkin tulossa uutta tuotantoa jossain vaiheessa.
Tytti Karakoski on viittäkymppiä lähestyvä, yksinelävä rehevä suomalainen nainen. Hän jää vuorotteluvapaalle työstään kustantamossa ja päätyy kirjoittamaan kirjan omasta elämästään. Heti alusta minulle oli selvää, että kirjailija Haatanen ja neiti Karakoski ovat yksi ja sama henkilö.
Teos jaksottuu aakkosiin, jokaisen kirjaimen kohdalla perehdytään sillä kirjaimella alkaviin asioihiin. Tytti pohtii niin miessuhteitaan, matkustamistaan, kulttuurielämyksiään, meikkipussinsa sisältöä kuin suhdettaan vanhempiinsa. Teoksessa on mukana paljon teräviä huomioita naisten elämästä ja huumori ja itseironia ovat huipussaan.
Itse pidin tästä. Mukava pikku tarina, ei joka hetki niin kovin kepeäkään vaikka syvissä vesissä ei jäädäkään rypemään vaan matka jatkuu. Olisi ollut mukava kuulla lisää Tytin ajatuksia, ja huomasinkin että kirjailijalta on kuin onkin tulossa uutta tuotantoa jossain vaiheessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
