Torey Hayden: Hiljaisuuden lapset

Tämänkin Haydenin kirjan luin ensimmäisen kerran keväällä 2012. Nyt luin tämän uudestaan, sillä en muistanut enää tapahtumia. Toisaalta, luulen että yksi syy on se että teoksen tapahtumat ovat aika raskaita.

Hayden työskentelee sairaalassa terapeuttina ja hänen elämäänsä tulee kolme hyvin erilaista ihmistä. Cassandra on agressiivinen, manipuloiva ja hankalata 9-vuotias tyttö. Hänen isänsä on kaapannut hänet 5-vuotiaana ja hän joutui olemaan kaksi vuotta erossa äidistään. Tuona aikana hän koki seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Osastolla ollessaan hän valehtelee jatkuvasti ja syyttää muita aikuisia milloin mistäkin. Haydenin ja Cassandran tie on pitkä ja kivikkoinen ennen kuin paranemisprosessi pääsee kunnolla käyntiin. Lopulta tyttö kuitenkin pääsee käsittelemään "kipeää kohtaansa" ja parantuminen alkaa.

Drake on hurmaava 4-vuotias pikkupoika. Hän ei puhu ja pojan vaativa isoisä toimittaa hänet Haydenin käsiin, odottaen että tämä tekee hokkuspokkus-temppunsa ja saa pojan puhumaan. Hayden tekeekin kaikkensa, sillä pojan väitetään puhuvan kotona äidilleen. Drake ei puhu eikä pukahda vaikka Hayden käyttää kaiken ammattitaitonsa. Lopulta selviää, että pojan äiti on väärentänyt toisen sairaalan tekemiä tutkimuksia, joista selviää että pojalla on fyysinen vaurio minkä vuoksi hän ei voi puhua. Hayden suuttuu äidille ja vaatii tätä kertomaan totuuden miehelleen. Seuraa pitkä ja itkuinen jakso, kun Hayden yrittää psyykata äitiin voimia kunnes lopulta isäkin saa tietää asiasta. Perhe tekee rajun päätöksen ja muuttaa pois vaikutusvaltaisen isoisän hallinnoimasta pikkukaupungista. Vihdoin Drake saa apua ongelmaansa ja pääsee opettelemaan kunnolla viittomakieltä.

Gerda on 82-vuotias aivohalvauksen saanut yksinelävä vanhus. Hän puhuu satunnaisesti, mutta harvoin oma-aloitteisesti. Hayden ryhtyy käymään hänen luonaan, ja samalla hän kuulee pätkiä vanhan naisen lapsuudesta. Näissä keskusteluissa ei ole Haydenin mielestä mitään järkeä, ja kun on aika päättää vanhuksen jatkosta, hänet päätetään siirtää palvelutaloon. Muutamaa päivää/viikkoa myöhemmin Gerda kuolee. Hän jää pitkäksi aikaa Haydenin ajatuksiin.

Vaikka tämä teos olikin nopealukuinen, niin se oli hirveän raskas. Cassandran poukkoileva ja ärsyttävä käyttäytyminen saattoi lukijan välillä raivon partaalle. Toisaalta se oli ymmärrettävää, sillä tyttö oli joutunut kokemaan todella pelottavia ja pahoja asioita. Drake puolestaan oli suloinen ja hellyttävä ison lelutiikerinsä Kaverin kanssa. Gerda jäi etäisimmäksi hahmoksi, varmaan jo senkin takia että hän oli vanhus ja Hayden tapasi häntä harvoin.

Tässä teoksessa jokaisen henkilön kohdalla päädytään johonkin loppuratkaisuun. Gerda kuolee, Drake pääsee eteenpäin ja hoitoon ongelmansa kanssa ja Cassandra pääsee toteuttumaan luovuuttaan teatterin parissa. Voi siis ajatella että teoksessa on eräänlainen onnellinen loppu, vaikka käsitellyt asiat ovatkin raskaita.

Torey Hayden: Aavetyttö

Muistelen, että tämä oli ensimmäinen Haydenin kirja minkä luin. Ostin tämän eräältä tuttavalta vuonna 2012 ja luin hetkessä. Nyt palasin uudestaan tämän pariin kirjahyllyä järjestellessäni ja luin toistamiseen, sillä en muistanut tapahtumia. Vuonna 2012 luin muutoinkin paljon Haydenin kirjoja, joten teosten tapahtumat ovat sekoittuneet ja unohtuneet.

Teos kertoo Haydenin uran alkuajoista. Hän on irtisanoutunut klinikalta ja muuttanut pikkukaupunkiin erityisopettajaksi. Hän saapuu luokkaan kesken lukuvuoden ja saa opetettavakseen kolme poikaa ja Jadie-tytyön. Pojista vain Jeremiah puhuu, Reuben ja Philip ääntelevät ja Jadie ei puhu ollenkaan. Mutta Hayden, joka on erikoistunut valikoivasti puhumattomiin lapsiin, saa Jadien pian puhumaan.

Jadie on teoksen päähenkilö, vaikka muistakin lapsista kerrotaan paljon. Puhumattomuuden lisäksi Jadien ongelma on erittäin huono ryhti. Syyksi linkussa kulkemiseen hän sanoo "etteisivät sisuskalut tipahda". Haydenin ja Jadien välille kehittyy pian lämmin, mutta erikoinen suhde. Koulupäivien jälkeen Jadie tulee takaisin luokkaan, missä Hayden on suunnittelemassa seuraavan päivän oppitunteja. Jadie pistää ovet lukkoon, puhuu ja oikaisee ryhtinsä. Välillä hän kertoo Haydenille omituisia asioita, joita Dallasin henkilöhahmot ovat tehneet hänelle ja Tasheelle, sekä Jadien sisarille. Jadien kertomuksissa on viitteitä hyväksikäytöstä ja okkultismista, Hayden on ymmällään vaikka kertookin asioista piiripsykologille, niin asiat eivät tunnu etenevän tai ratkevan. Hayden ei ole varma kuinka "diagnosoisi" Jadien, sillä vaikka tyttö kertookin erittäin yksityiskohtaisia tarinoita niin avainkysymykset (kuka, milloin, missä?) jäävät vaille vastauksia.

Lopulta Hayden saa suostuteltua Jadien siihen, että he kertovat asiasta rehtorille, joka taas vie asian eteenpäin sosiaaliviranomaisille ja poliisille. Jadie ja hänen kaksi nuorempaa sisartaan otetaan pikaisesti huostaan, vanhempia kuulustellaan mutta Jadie vajoaa taas puhumattomuuteen. Lopulta hän kuitenkin suostuu kertomaan asioista eräälle naispoliisille.

Teos ei varsinaisesti saa minkäälaista lopetusta. Vaikka tapahtumista on kulunut aikaa, kun Hayden kirjoittaa kirjansa, niin Haydenille eikä muillekaan koskaan selvinnyt mitä todella tapahtui Jadielle. Selvää on kuitenkin, että pääsy pois vanhempien luota oli hyväksi Jadien kehitykselle. Lopussa Hayden arvelee, että Jadie oli ehkä mahdollisesti jonkun pedofiilirenkaan osa tai mukana sairaassa satanistien rituaalissa tai jonkun marginaalipornoelokuvan "näyttelijä". Totuus jää selvittämättä, mikä tietenkin harmittaa hieman lukijaa, mutta niin se harmittaa kirjailijaakin.

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö

Tämä teos oli omassakin hyllyssä vielä vuonna 2008, milloin luin tämän ensimmäisen kerran. Muistaakseni olin osatnut pokkarina, mutta annoin pois lukemisen jälkeen. Nyt hieman harmittaa, mutta kävin hakemassa kirjastosta ja luin uudestaan.

Kirjoitin 2008 marraskuussa tästä teoksesta näin: Novellikokoelma, jonka luin melkein kokonaan junamatkalla. Pidin kovasti, etenkin siitä että novellit olivat erilaisia. Kaikissa oli toki rikos, mutta ne eivät toistaneet samaa kaavaa. Pidän novelleista muutenkin. Kevyttä ja helppoa, vaikka aiheet paikoin vaikeitakin. "Hyvä peffainen" oli hyvä, nimikkonovelli hieman yliampuva lopussa.

Teoksen ensimmäinen novelli Hyvä peffa keroo kontrollifriikistä perheenäidistä, joka suorittaa ja stressaa. Kuumana kesäpäivänä hän iskee silmänsä hyvä peffaiseen mieheen ja he päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kesken villin aktin mies kuitenkin kuolee ja nainen pakenee paikalta. Rikos selviää poliiseille, kun syytön ilotyttö tunnustaa murhan, ja perheenäidillä on suunnitelmia aviomiehensä varalle.

Tuliainen Vilnasta oli mielenkiintoinen kiristystarina. Kirjallisuuden opiskelija palaa Liettuasta väitöskirjantekomatkaltaan ja saa omituisen puhelinsoiton. Peloissaan hän kertoo asiasta poikaystävälleen ja yhdessä he löytävät poltettavaa heroiinia jalkavoidepurkista. Julian on määrä toimittaa huume Hanasaareen ja poikaystävä menee sinne edeltä väijymään huumekauppiasta. Julia kuitenkin soittaa poliisille ja lopulta paljastuu, että poikaystävä on junaillut koko homman. Puupponen pääsee sivuooliin tässä tarinassa.

Viimeinen kesäyö kertoo maalle kesätoimittajaksi muuttaneesta Venlasta. Juhannustanssien jälkeen Venla löytää pihaltaan kuolleen naisen, ja tietenkin talon isäntää Danielia epäillään. Tarina on herkullinen murhamysteeri, mutta loppuu minusta kesken. Lopussa tapahtui aivan liian paljon liian lyhyessä ajassa. En ollut kovin tyytyväinen, sillä tuntui kun kirjailijalle olisi tullut liian kiire ja loppu olisi kursittu kokoon kieliposkessa.

Ilman armoa novelli pureutuu uskontoon. Helenan ja Martin kesämökkinaapurit ryyppäävät rankasti ja eräänä yönä heidän huvilansa palaa poroksi. Mies löytyy saunalta humalassa ja vaimo järvenpohjasta. Pian mieskin kuolee syytettynä vaimonsa murhasta. Rikos seuraa Helenaa vuosia, sillä se ei tunnu kuitenkaan ratkenneen. Lopulta selviää, että Helena lavasti oman kuolemansa ja pakeni ulkomaille.

Linna Espanjassa on ehkä tämän novellikokoelman heikoin lenkki. Tarinassa ei ole oikien kunnon rikosta, vaan se on pikemmin eheytymistarina. Yksinäinen suomalainen nainen on paennut oman elämänsä kriisiä Espanjaan, missä linnan vanhat haamut ja kissat johdattavat hänet vanhojen luiden äärelle. Uskonto on tässäkin vahvasti läsnä, mutta tämä tuntui irralliselta.

Toivon hetki on Maria Kallio -novelli. Suomen ilkein mies, joka minun silmissäni sai Mattiesko Hytösen kasvot, murhataan ja pääepäilty on Toivo Tähtelä, tai joku tämän faneista. Maria ja Koivu selvittävät rikosta, joka ratkeaa nopeasti ja kivuttomasti. Ehkä olisin kaivannut vielä muutamaa sivua tähän tarinaan, sillä tarjottimella tuotu murhaaja ei ole ihan Lehtolaisen tyyliä.

Pahan kuvia tarinassa tavataan Laura Sarkkinen ja Anna Harmaja, jotka ovat lapsipornobisneksen kimpussa. Minusta tämä novelli oli parempi kun aikaisemmat Sarkkinen-Harmaja novellit, joita luin Lehtolaisen toisesta novellikokoelmasta Sukkanauhatyttö ja muita kerotumuksia.

Pekka Koivu pääsee päähenkilöksi ja kertojaksi novellissa Naisten asiaa, vaikka lopulta kovin paljon Koivon ajatuksia tai yksityiselämää lukija ei pääsekään seuraamaan. Keskiössä on Koivujen naapuriperhe, jonka nuorin tytär on tullut "siihen ikään" eli hänelle täytyy suorittaa uskonnon vaatima ympärileikkaus. Lopulta kaikki päättyy onneksi hyvin.

Vieras vuosien takaa oli ehkä parhaimpia teoksen novelleista. Lottana toiminut Elsa päättää vihdoinkin kohdata vanhan asian Einon 85-vuotissyntymäpäivillä. Eino on raiskannut Elsan Viipurissa juuri ennen suomalaisten peräytymistä ja Elsa on tullut raskaaksi, kasvattanut lapsen yksin ja salannut häpeällisen tapahtuman, sillä kukaan ei ollut uskonut häntä. Nytkin Eino kiistää tapahtuneen raiskauksen ja syyttää edelleen Elsaa kevytmielisyydestä. Onneksi Elsalla on kuitenkin lapsenlapset, miniä ja yllättäen myös Einon vaimo tukenaan. Vanhat asiat voivat viimein jäädä taakse.

Pimeän valon päivä oli minusta omituinen ja sekava novelli. Kaksosista toinen päätyy lääkikseen, menestyy elämässään, kun taas toinen jää huumekoukkuun ja kuolee nuorena. Veli päättää kostaa sisarensa diilerille, mutta joutuu itse hakatuksi. Lopulta on kuitenkin aika sääliä.

Valkoinen prinssi on taas Maria Kallio -novelli. Kaksi kirjailijaa tapaavat raastuvassa, toinen syyttää toista raiskauksesta ja toinen kiistää syytteet. Sana sanaa vastaan on hankala tilanne. Lisäksi syytetty löytyy pian puukotettuna läheltä naiskirjailijan kotia. Onneksi eräältä todistajalta löytyy joulumieltä ja raiskausjuttuun saadaan oikeudenmukainen lopetus. Murhaajakin löytyy sekavasta nuorestamiehestä.

Teoksen viimeinen novelli Jouluenkeli on synkkä, mutta silti toivoa täynnä oleva kertomus eronneesta (jätetystä) naisesta, joka on mustasukkainen ex-miehensä uudelle perheelle. Jouluna hän on päättänyt vielä mieheltä ja tämän uudelta vaimolta lapsen, mutta 11-vuotias Jenni pelastaa hänet yllättäen. Ehkä elämässä on sittenkin muutakin kuin vanhojen vatuloiminen?

Leena Lehtolainen: Rivo Satakieli

Kirjaston äänikirjana kuunneltu. Olen lukenut tämän vuosia sitten, mutta ihan kaikkia juonenkäänteitä en enää muistanut. Loppuratkaisun kyllä muistin, mutta silti tämä oli mukava kuunella.

Tässä Maria Kallio -dekkarissa pääteemana on ihmiskauppa ja prostituutio. Tarinassa on kaksi "alan ammattilaista", Oksana ihmiskaupan uhrina ja Lulu Nightingale, jolla on oma studio ja joka harjoittaa ammattiaan omilla ehdoillaan. Kesken suoran tv-lähetyksen Lulu kuitenkin löytyy takahuoneesta murhattuna ja Maria Kallio päätyy tutkimaan hänen murhaansa. Epäiltyinä ovat kollega KRP:ltä, Lulun turvamies joka on rakastunut naiseen, prostituution puolestapuhuva savolainen yrittäjä, lähtetyksen juontaja Länsimies ja tuottajanainen Saarnio. Ruumiita tulee lisää ja tutkimuksista käydään valtataistelua Kallion jaoksen ja KRP:n kanssa. Lisäksi Marialla ei oikein synkkaa esimiehensä kanssa.

Yksityiselämässä Marialla on vaikeaa, kun Antti tekee töitä Vaasassa ja tuntuu viihtyvän siellä turhankin hyvin. Anoppi tarjoaa Marialle rahaa talon ostoon, mutta Antti epäröi. Lopulta Marialle kuitenkin selviää, ettei Antti petäkään häntä ja mies lämpiää myös talokaupoille. Perhe pääsee vihdoin pois kuutiosta.

Pidin teoksen lopusta paljon, en tietenkään Marian raiskauksesta mutta muutoin loppu oli kivan pitkä varsinaisen loppuratkaisun jälkeen. Tuli jopa sellainen olo, että kirjailija on halunnut solmia viimeisetkin langanpäät ja jättää jäähyväiset Maria Kalliolle. Periaatteessa tämä dekkari-sarja olisi voinut päättyä tähän. Tosin en ole pahoillani, että teoksia on tullut tämän jälkeen lisää :)

Oma kirjahyllyni

Vuosi 2016 alkoi suursiivouksella. Sain viimeinkin järjesteltyä kirjahyllyni ja samalla listasin tänne blogiin kaikki romaanini. Iso urakka, mutta olen tyytyväinen :) Samalla tajusin miten älyttömästi minulla onkaan kirjoja!

Jonkin verran kirjoja on vielä listaamatta, mutta lisäilen niitä tänne sitten pikkuhiljaa. Lähinnä tietokirjoja ym. Ehkä jätän keittokirjat ja sen sellaiset listaamatta tänne ;)

Kirjavuosi 2015

En ole aikaisempina vuosina koonnut mitenkään vuoden aikana lukemiani kirjoja. Tänään ajattelin, että olisi kiva tehdä tällainen postaus.

Mitä siis tuli luettua tai kuunneltua äänikirjana vuoden 2015 aikana?

Teoksia oli yhteensä 60.

Dekkareista Leena Lehtolaista luin/kuuntelin seitsemän teoksen verran ja Remestä neljän. Uusi tuttavuus oli Kristina Ohlsson, jonka tähänastisen tuotannon luin kokonaan eli yhteensä viisi teosta. Yksittäisiä dekkareita tuli luettua muutamia, kuten esim Sipilän ja Marklundin uusimmat ja Anna Janssonin Haudankaivaja, joka ei sytyttänyt minua. Lisäksi joukossa oli uusin Poirot-tarina, joka oli pettymys.

Fantasia puolelta esille nousee Twilight-sarja (4 teosta) ja ehdottomasti Harry Potter kuuden teoksen verran, plus päälle suomentajan oma teos ja Rowlingin täydentävä teos. Potterit luin ääneen lapselle.

Historialliselta puolelta Utrion kirjoja oli vain kaksi, uusin ja pikku tarina vuosien takaa. Kauniston trilogian kaksi viimeistä luin, vaikken ollutkaan suuresti ihastunut ensimmäiseen osaan.

Kevyempää kirjallisuutta olivat mm. Grey, Hääyöaie ja Orange is the new black.

Nuorenkirjallisuuteen tutustuin Simukan Lumikki-trilogian osalta, Pöllöpojan (Hayden) ja Veljeni Leijonamielen muodossa. Lisäksi Muumeja tuli kuunneltua lasten kanssa äänikirjoina yhteensä neljä.

Tietokirja/elämänkertaa pääsi edustamaan Ville Haapasalosta kertovat teokset.

Aikaisemmin luetuista teoksista kirjoitin vain Ibsenin Nukkekodista. Tämä voisi olla asia, johon voisin paneutua vuonna 2016! Kirjahyllyni pullistelee luettuja teoksia, mutta niistä kirjoittaminen tänne blogiin tuntuu aivan ylivoimaiselta.

Varsin monipuolinen kirjavuosi siis. Dekkarit ovat selkein enemmistö, toisena taitaa tulla tuo fantasia. Mutta ovathan molemmat suosikkejani :)

Mitään lupauksia tai suunnitelmia en tee vuodelle 2016. Katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessan!

Leena Lehtolainen: Kuparisydän

Näin joulupuuhia tehdessä on ollut hyvä kuunnella jo ennestään tuttuja äänikirjoja. Tämä Maria Kallio -dekkari on minulle tuttu jo monen vuoden takaa. Nyt kuuntelin uudestaan kirjaston äänikirjana, ensimmäisen kerran tähän tutustuin 26.5.2008. Silloin kirjoitin näin: Kuuntelin 7 levyn äänikirjan. Pidin. Kolmas Maria Kallion tapaus ei vaatinut aiempia tueksi. Pohjois-Karjalan Arpikylään eli Outokumpuun sijoittuva tarina ei ollut jäsiryttävän eilainen tai edes kovin jännä. Tutut paikannimet ja viittaukset antoivat tarinalle paljon, minun mielestäni. Juoni oli normaali rikosjuoni, mikä ei juuri poikennut vastaavista. En ehkä heti ryntää lukemaan kirjailijaa, mutta ihan hyvä oli kuulla tämänkin niin tietää tyypin.

Tämä taisi olla aikoinaan ensimmäinen Leena Lehtolaisen dekkari johon tutustuin. Kuten huomaa, aika nuiva oli vastaanotto. Sittemmin lämpenin kirjailijalle ja olenkin ahminut hänen tuotantonsa lähes kokonaan. Nyt myöhemmin kuunneltuna huomaan, että tässä on tiettyjä kliseitä joita usein löytää ensimmäisistä kirjailijoiden dekkareista. Ei tämä kuitenkaan ihan huono ole, kun olen tämän jälkeen tutustunut kirjailijaan paremmin.

Maria Kallio palaa kotikyläänsä Arpikylään (=Outokumpuun, mistä kirjailija Lehtolainen on kotoisin) kesänimisnaiseksi. Kaivos ja sen historia kerrotaan lukijalle, ja nyt myöhempinä vuosia olenkin oikeasti kiinnostunut siitä. Paikaillinen taiteilija löydetään kuolleena kaivostuornin juurelta ja Maria aloittaa tutkimukset asiasta. Matkalla kohti totuutta hän joutuu kohtaamaan nuoruutensa kipeitä asioita, mutta selättää ne kuten vahvan naisen kuuluukin. Murhaaja saadaan kiinni kaivoksen pimeissä tunneleissa ja Maria pääsee lopulta Antti-rakkaansa syleilyyn.

Leena Lehtolainen: Tappava säde

Kun luin tämän ensimmäisen kerran 3.-4.10.2008 pidin teosta suorastaan nerokkaana. Nyt muutamia vuosia myöhemmin huomaan teoksen teemat jo paljon aikaisemmin. Tuon ensimmäisen lukukerran jälkeen kirjoitin näin: Mielenkiintoinen teos murhaajattaren näkökulmasta. Säde Vasara on mielenkiintoinen tyyppi. Tosin yllättävän nopsaan ja "helposti" nuo murhat järjestyivät. Todellinen yllätys oli Kallen paljastuminen Kaarloksi, sitä en ollut odottanut. Säteen sairaus oli aika selvä jo alkumetreiltä. Vaikka sairauden laatu pysyi yllätyksenä loppuun saakka, tajusin jo kuitenkin aikaisemmin kyseessä olevan syövän. Myös Maria Kallio on sivuhenkilönä ja tuli olo, että hän tietää totuuden vaikkei sitä tuotukaan julki.

Toisaalta nyt kun luen mietteeni vuosien takaa, voin yhtyä niihin edelleenkin. Teos on hyvin rakennettu ja erilainen juuri sen vuoksi että päähenkilö on se pahis, joka tappaa toisia. Onko Säteellä oikeus toteuttamiinsa murhiin? En tiedä. Mutta ainakin tämä teos nostaa esiin tärkän teeman: perheväkivallan.

Itse en muistanut kuinka paljon Maria Kallio, Koivu ja Wang olivatkaan tässä teoksessa läsnä. Toisaalta oli myös piristävää lukea Kalliosta jonkun toisten silmin kuvattuna, omissa teoksissaan hän on välillä vähän turhankin puhtoinen.

Toivon, että joskus saisin tämän omaankin kirjahyllyyni. Nyt lainasin kirjastosta äänikirjana.

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Kuudennen Potterin ääneen lukeminen lapselle kesti noin kuukauden. Itselleni tämä oli ehkä kolmas kerta kun luin tämän, ensimmäisen kerran luin 16.-19.3.2006. Olin jo lukenut teoksen englanniksi heti sen ilmestyttyä, mutta oma äidinkieli on kuitenkin aina paras. Tuon lukukokemuksen jälkeen olin sitä mieltä etten halua lukea ikinä viimeistä kirjaa. Itkin sivuilla 652-653, kuten olin itkenyt alkuperäistä tekstiäkin lukiessa.

Nyt vuosia myöhemmin, ja kirjasarjan kokonaan lukeneena osaan ehkä suhtautua vähän vähemmän dramaattisesti kuin tuolloin. Tosin kyllä nytkin itkin moneen kertaan, vaikka koitin nieleskellä kyyneleitä että lapsi saisi selvän sanoista. Etenkin sivun 621 viimeinen lause sai silmäni kyyneliin.

Kun aloitimme tämän ääneen lukemisen, huomasin heti miten erilainen tämä oli aiempiin viiteen verrattuna. Ehkä se johtui siitä, kun näitä oli lukenut ääneen, niin tarinan rytmi on tullut tutuksi. Tämän teoksen alussa jouduin todella hakemaan rytmiä ja muutoinkin pari ensimmäistä lukua tuntuivat vierailta. Sitten teksti tasoittui, tai totuin uuteen rytmiin. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin kirjailijaa, jolla on ollut valtavat paineet kirjoittaa tämä ja viimeinen teos suurimman hypetyksen ollessa meneillään.

Teos kuvaa siis Harryn kuudetta kouluvuotta. Jo ennen lukuvuoden alkua Harry matkaa Dumbledoren kanssa Horatius Kuhnusarvion luo, houkuttelemaan tämän opettajaksi Tylypahkaan. Loppu loman Harry viettää Kotikolossa ja matkustaa Nevillen ja Lunan seurassa Tylypahkan pikajunassa, kun Ron ja Hermione hoitavat valvojaoppilaan velvollisuuksiaan.

Jo kirjan alussa Harry epäilee, että Draco Malfoy on liittynyt kuolonsyöjiin ja toteuttaa jotain Voldemortin määräämää tehtävää. Muut eivät kuitenkaan oikein tunnu uskovan Harrya, vaan hän on yksin epäilystensä kanssa. Tosin lopussa kiitos seisoo, ja selviää miten syvälle pimeyteen Malfoy on sotkeutunut.

Dumbledore antaa Harrylle yksityistunteja, joissa he sukeltavat milloin kenenkin muistoihin. Tarkoituksena on, että Harry oppii tuntemaan Tom Valedro -nimisen nuorukaisen, josta myöhemmin tulee pelätty lordi Voldemort. Lisäksi 16-vuotias Harry ja hänen ystävänsä huomaavat vastakkaisen sukupuolen kiinnostavuuden. Ron löytää ensimmäisen tyttöystävänsä ja Hermione on mustasukkainen. Harrykin saa vihdoin rinnalleen Ginnyn, vaikka he eroavatkin kirjan lopussa.

Pahin asia tässä teoksessa on Dumbledoren kuolema ja kaikki se kauheus mikä siihen liittyy. Harry tappelee Kalkarosta vastaan, mutta koko vuoden häntä taikajuomatunneilla auttanut puoliverinen prinssi osoittaautuukin Harryn pahimmaksi vihamieheksi.

Jos tätä teosta pitäisi kuvata muutamalla sanalla, niin tämän tarkoituksena oli tehdä lukijalle selväksi kuka Voldemort on, mistä hän tulee ja kuinka hän ehkä mahdollisesti ajattelee. Hirnyrkit nousevat merkittäviksi ja Harry aikookin lähteä metsästämään loppuja Voldemortin sielun palasia seuraavassa teoksessa.

Luulen, että rauhoitamme nyt joulun ja palaamme lapsen kanssa viimeisen Potterin pariin ensi vuoden puolella.

Juha Numminen: Kyyhkynen

Kirjaston äänikirjahyllystä bongattu teos. Kuuntelin tätä vähän pidemmän kaavan mukaan, mutta juoni pysyi silti hyvin hallussa.

Mr CeeCeellä on Projekti jota hän toteuttaa 17 vuoden ajan. Alussa hän on vain itkevä Mr Finland -voittaja takahuoneessa, mutta toimittaja Make Sarkalan pilke silmäkulmassa annettujen vinkkien jälkeen hän nousee Suomen eturivin julkkiksiin. Mr CeeCee menee naimisiin, hautaa appensa, hautaa vaimonsa, menee uudelleen naimisiin, rakastuu häikäilemättömään naiseen ja lopulta katoaa.

Lukijalle ei missään vaiheessa selviä kuka Mr CeeCee todella on. Tietenkin hänestä kerrotaan kaikki mahdollinen, mutta todellinen minä roolin takana jää hämärään, niin kuin kuuluukin. Toimittaja Sarkalan lisäksi CeeCeen ympärillä pyörii nuorempi veli, Ville Kyyhkynen, jolla on suuret luulot itsestään mutta muiden silmissä hän on mitättömyys.

Teos on erittäin taivasti ja kiinnostavasti rakennettu. Hyvää ja laadukasta työtä sanoisin. Loppu on hieman hämäävä, sillä lukijalle ei oikein selviä mitä Mr CeeCeelle lopulta tapahtuu. Ehkä näin sen pitikin olla, sillä välillä kuunnellessani pysähdyin miettimään tykkäänkö CeeCeen hahmosta vai en? Haluanko, että hän jää kiinni rikoksistaan? Ja kummallista kyllä, pidin hänestä ja halusin, että hän vie tavoitteensa aina vain uudelle tasolle, yhä korkeammalle.

Tällaisia teoksia toivoisin kohdalleni enemmän!