tiistai 1. huhtikuuta 2014
Aika vierii
Hupsista kuinka aika on vierähtänyt. Olen kyllä lukeut näiden kuukausien aikana, mutta tänne kirjoittaminen on vain jäänyt. No, yritänpä korjata asian nyt!
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Leena Lehtolainen: Harmin paikka
Maria Kallio -dekkari, toinen tapaus.
Maria on lopettanut poliisin hommat ja pestautunut lakiasiaintoimistoon. Kesäisissä sukujuhlissa Maria tapaa Antin sukua ja perhetuttuja. Seuraavana päivänä Maria löytää juhlissa tapaamansa Armin kuolleena ja alkaa selvittämään tapausta. Pääepäilty on Armin poikakaveri Kimmo, joka harrastaa, tai haaveilee, S/M seksistä. Todellinen murhaaja löytyy kuitenkin muualta. Tapaukseen liittyy myös kuollut Sanna, ja hänen itsemurhaksi luultu kuolema ratkeaa samalla.
Minusta Maria ei ole tässä oikein oma itsensä, tai pitäisi varmaan sanoa, että hän hakee vielä itseään. Onhan tämä vasta hänen toinen tapauksensa. Aivan samoin kun Lehtolainen hakee suhdettaan Mariaan. Kieli hahmottuu paremmaksi, tönköt vitsit ovat hioutuneet ja Maria löytää paikkaansa.
Hieman häiritsevää on, että yhtäkkiä Maria vain keksii murhaajan. Lukijalle ei anneta kaikkea sitä infoa mikä Marialla on, mutta toisaalta pääasiahan se on että rikos ratkeaa. Tosin tässä oli ärsyttävää, että murhaaja pääsi "helpolla" ajamalla sataa viittäkymppiä metsään. Myös edellisessä teoksessa (Ensimmäisessä murhassa) tekijä pääsee kuin koira veräjästä yrittämällä itsemurhaa ja joutuu mielisairaalaan.
Hyvä kuitenkin tietää, että tästä on hyvä suunnata ylöspäin. Eli niin Maria kuin Leenakin kehittyvät ja kasvavat kun ikää karttuu. Hyvää suomalaista laatutavaraa!
Kuva: Maria Kallion sivut
Maria on lopettanut poliisin hommat ja pestautunut lakiasiaintoimistoon. Kesäisissä sukujuhlissa Maria tapaa Antin sukua ja perhetuttuja. Seuraavana päivänä Maria löytää juhlissa tapaamansa Armin kuolleena ja alkaa selvittämään tapausta. Pääepäilty on Armin poikakaveri Kimmo, joka harrastaa, tai haaveilee, S/M seksistä. Todellinen murhaaja löytyy kuitenkin muualta. Tapaukseen liittyy myös kuollut Sanna, ja hänen itsemurhaksi luultu kuolema ratkeaa samalla.
Minusta Maria ei ole tässä oikein oma itsensä, tai pitäisi varmaan sanoa, että hän hakee vielä itseään. Onhan tämä vasta hänen toinen tapauksensa. Aivan samoin kun Lehtolainen hakee suhdettaan Mariaan. Kieli hahmottuu paremmaksi, tönköt vitsit ovat hioutuneet ja Maria löytää paikkaansa.
Hieman häiritsevää on, että yhtäkkiä Maria vain keksii murhaajan. Lukijalle ei anneta kaikkea sitä infoa mikä Marialla on, mutta toisaalta pääasiahan se on että rikos ratkeaa. Tosin tässä oli ärsyttävää, että murhaaja pääsi "helpolla" ajamalla sataa viittäkymppiä metsään. Myös edellisessä teoksessa (Ensimmäisessä murhassa) tekijä pääsee kuin koira veräjästä yrittämällä itsemurhaa ja joutuu mielisairaalaan.
Hyvä kuitenkin tietää, että tästä on hyvä suunnata ylöspäin. Eli niin Maria kuin Leenakin kehittyvät ja kasvavat kun ikää karttuu. Hyvää suomalaista laatutavaraa!
perjantai 1. marraskuuta 2013
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Tartuin kirjaan kun ystäväni kertoi, että teoksessa on kohta missä nainen istuu wc-pöntöllä ja tuijottaa raskaustestiä rukoillen sen olevan negatiivinen. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että kyseessä on teos lestadiolaisista.
Vilja ja Aleksi ovat lestadiolaisia, heillä on unelmia ja haaveita. He uskovat ja he rakastavat elämää. Sitten eräänä päivänä kaikki romahtaa kun lääkäri kertoo Viljan odottavan kaksosia. Neljän alle kouluikäisen hoitaminen on parille jo muutenkin rankkaa ja nyt hiipii pelko kuinka he jaksavat tulevaisuuden tupla-valvomisista ja syöttämisistä. Eivätkä he jaksakaan, mutta onneksi apua löytyy.
Teoksen parasta antia on sekä kaunis kieli että kaunis tarina. Lestadiolaiset ovat olleet otsikoissa pedofilia kohun vuoksi, mutta tässä teoksessa aiheella ei revitellä, viitataan vain. Tämän teoksen myötä opin itse valtavasti. Sain uutta tietoa ja näkemystä asiohin, joista en ollut tiennyt aikaisemmin mitään.
Suosittelen! Itse olenkin lainannut tätä kirjahyllystäni jo useammalle taholle :)
Kuva: Gummerus
Vilja ja Aleksi ovat lestadiolaisia, heillä on unelmia ja haaveita. He uskovat ja he rakastavat elämää. Sitten eräänä päivänä kaikki romahtaa kun lääkäri kertoo Viljan odottavan kaksosia. Neljän alle kouluikäisen hoitaminen on parille jo muutenkin rankkaa ja nyt hiipii pelko kuinka he jaksavat tulevaisuuden tupla-valvomisista ja syöttämisistä. Eivätkä he jaksakaan, mutta onneksi apua löytyy.
Teoksen parasta antia on sekä kaunis kieli että kaunis tarina. Lestadiolaiset ovat olleet otsikoissa pedofilia kohun vuoksi, mutta tässä teoksessa aiheella ei revitellä, viitataan vain. Tämän teoksen myötä opin itse valtavasti. Sain uutta tietoa ja näkemystä asiohin, joista en ollut tiennyt aikaisemmin mitään.
Suosittelen! Itse olenkin lainannut tätä kirjahyllystäni jo useammalle taholle :)
Marko Kilpi: Kuolematon
Kuopiolaisen poliisin neljäs kaunokirjallinen teos. En oikein tiedä pitäisikö näitä kutsua dekkareiksi, sillä rikoksiahan näissä selvitellään. Toisaalta nämä ovat jännityskirjoja, mutta on näissä yhteiskunnallinenkin ote. Oikea nimike olisi kai rikosromaani.
Kuolematon jatkaa Marko Kilven aiemmista teoksista tutun Ollin tarinaa. Mukana häärää edellisestä teoksesta tuttu Elias Kaski, jolla on minulle Pirkka-Pekka Peteliuksen kasvot ja ääni. Olli puolestaan on Mikko Leppilammen näköinen. Tämä näissä kirjoissa on huonoa, että jos niistä tehdään elokuva tai tv-sarja, hahmot saavat aina kasvot. Enkä minä enää osaa kuvitella hahmoja muun näköisiksi. Hivenen ärsyttävää.
Teoksessa nivoutuu yhteen yllättävällä tavalla niin teoksen rikokset kuin Kadotetuista tuttu autotalli ja tietenkin Ollin oma sotkuinen elämä. Kilpi on taas tarttunut rajuihin aiheisiin ja ihmettelin jälleen onko porukka Suomessa todellakin näin sairasta ja kieroutunutta. Nähtävästi!
Kilpi kirjoittaa todella hyvin, mutta jotain jäin kaipaamaan Kuolemattomassa. Esimerkiksi Kilven Kadotetuissa oli enemmän yhteiskunnallista pohditaa, kun taas Kuolematon on enemmän elokuvakäsikirjoitusmainen. No, tästähän on tulossa myös elokuva, mutta silti olisin kaivannut dialogin ja paikkakuvauksen rinnalle juuri tuota yhteiskuntakritiikkiä. Kilpi avasi hienosti poliisitutkinnan etenemistä ja muita asioita, mutta kantaa hän ei ottanut niin voimakkaasti kuin aikaisemmin. Teos oli yllättävän noepalukuinen aiheen rajuudesta huolimatta.
Odotan jo nyt innolla Kilven seuraavaa teosta vaikka kaipa tämän teoksen elokuvaverio on aikaisemmin valmis.
Kuva: Gummerus
Kuolematon jatkaa Marko Kilven aiemmista teoksista tutun Ollin tarinaa. Mukana häärää edellisestä teoksesta tuttu Elias Kaski, jolla on minulle Pirkka-Pekka Peteliuksen kasvot ja ääni. Olli puolestaan on Mikko Leppilammen näköinen. Tämä näissä kirjoissa on huonoa, että jos niistä tehdään elokuva tai tv-sarja, hahmot saavat aina kasvot. Enkä minä enää osaa kuvitella hahmoja muun näköisiksi. Hivenen ärsyttävää.
Teoksessa nivoutuu yhteen yllättävällä tavalla niin teoksen rikokset kuin Kadotetuista tuttu autotalli ja tietenkin Ollin oma sotkuinen elämä. Kilpi on taas tarttunut rajuihin aiheisiin ja ihmettelin jälleen onko porukka Suomessa todellakin näin sairasta ja kieroutunutta. Nähtävästi!
Kilpi kirjoittaa todella hyvin, mutta jotain jäin kaipaamaan Kuolemattomassa. Esimerkiksi Kilven Kadotetuissa oli enemmän yhteiskunnallista pohditaa, kun taas Kuolematon on enemmän elokuvakäsikirjoitusmainen. No, tästähän on tulossa myös elokuva, mutta silti olisin kaivannut dialogin ja paikkakuvauksen rinnalle juuri tuota yhteiskuntakritiikkiä. Kilpi avasi hienosti poliisitutkinnan etenemistä ja muita asioita, mutta kantaa hän ei ottanut niin voimakkaasti kuin aikaisemmin. Teos oli yllättävän noepalukuinen aiheen rajuudesta huolimatta.
Odotan jo nyt innolla Kilven seuraavaa teosta vaikka kaipa tämän teoksen elokuvaverio on aikaisemmin valmis.
Kaari Utrio: Rakas Henrietta
Utrion varhaisempaa tuotantoa 1970-luvulta. Kevyt, 1800-luvun Helsinkiin sijoittuva romanttinen, ei niinkään historiallinen romaani.
Ylhäinen ja kaunis Henrietta on lähes vanhapiika. Kyllä Henriettalla on ollut kosioita, mutta neito on itsepäinen ja kranttu, hänelle ei kelpaa kuka vain. Sitten Helsinkiin saapuu markiisi de Maury ja Henrietta ajattelee vihdoinkin rakastuneensa maailmaa nähneeseen mieheen. Taustalla kulkee ylhäisen Sophien tarina. Nuorempi Sophie ihailee Henriettaa kunnes ryhtyy kyseenalaistamaan maailmaa ja löytää lopulta onnensa. Henriettan pelastaa lopulta kreivi Fabian :)
Minulle tämä teos oli Utrion harjoittelua näitä 2000-luvun romaaneja varten. Teoksessa ei ollut ehkä ihan vielä kaikki palikat kohdallaan, vaikka juoni toimikin romanttisena hyvin. Ehkä historian osuus oli hieman niukempaa kuin muissa teoksissa ja paikoin tuntui että kertomuskin takkusi.
Henrietta henkilöhahmona oli todella ärsyttävä: itsepäinen, hemmoteltu ja äkäpussi. Iästään huolimatta Henrietta etsii itseään pitkään. Hän rakastaa Fabiania, mutta tappelee tunnetta ja miestä vastaan loppuun saakka. Lopulta kuitenkin Henrietta taipuu ja suostuu miehen puolisoksi, lukijalle jääkin pohdittavaksi kuinka Henrietta tulee selvitymään poskensa arvesta ja matkoista maailmalle.
Ei ehkä aivan suosikkejani Utrion tuotannosta, mutta takuuvarmaa ja kevyttä luettavaa.
Kuva: Kirjasampo
Ylhäinen ja kaunis Henrietta on lähes vanhapiika. Kyllä Henriettalla on ollut kosioita, mutta neito on itsepäinen ja kranttu, hänelle ei kelpaa kuka vain. Sitten Helsinkiin saapuu markiisi de Maury ja Henrietta ajattelee vihdoinkin rakastuneensa maailmaa nähneeseen mieheen. Taustalla kulkee ylhäisen Sophien tarina. Nuorempi Sophie ihailee Henriettaa kunnes ryhtyy kyseenalaistamaan maailmaa ja löytää lopulta onnensa. Henriettan pelastaa lopulta kreivi Fabian :)
Minulle tämä teos oli Utrion harjoittelua näitä 2000-luvun romaaneja varten. Teoksessa ei ollut ehkä ihan vielä kaikki palikat kohdallaan, vaikka juoni toimikin romanttisena hyvin. Ehkä historian osuus oli hieman niukempaa kuin muissa teoksissa ja paikoin tuntui että kertomuskin takkusi.
Henrietta henkilöhahmona oli todella ärsyttävä: itsepäinen, hemmoteltu ja äkäpussi. Iästään huolimatta Henrietta etsii itseään pitkään. Hän rakastaa Fabiania, mutta tappelee tunnetta ja miestä vastaan loppuun saakka. Lopulta kuitenkin Henrietta taipuu ja suostuu miehen puolisoksi, lukijalle jääkin pohdittavaksi kuinka Henrietta tulee selvitymään poskensa arvesta ja matkoista maailmalle.
Ei ehkä aivan suosikkejani Utrion tuotannosta, mutta takuuvarmaa ja kevyttä luettavaa.
torstai 31. lokakuuta 2013
Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani
Ensimmäinen Maria Kallio -dekkari.
Maria pääsee selvittämään ensimmäistä murhajuttuaan. Uhri on itäsuomalaisen osakunnan kuoron basso ja epäiltyinä on joukko hänen kuorotovereitaan. Maria tuntee osan epäillyistä, mikä asettaa hänet hieman hankalaan asemaan. Eräänä epäilyksen alaisena on myös Marian tuleva mies Antti. Murhaa selvitellessä paljastuu myös muita kuvioita, joihin uhri on sotkeutunut.
Teoksesta huomaa, että kyseessä on esikoinen. Lukujen alussa olevat säkeet ovat rytmittäneet kai kirjoittajan työtä ja silti sopivat itse teoksen runkoon. Kieli on paikoin hapuilevaa, paikoin osuvaa ja sattuvaa. Huumoria löytyy, mutta myös vakavuutta.
Paikoin tuli sellainen olo, että Lehtolainen todistaa osaamistaan ja pätevyyttään kirjailijana siinä missä Maria vakuuttelee pärjäävänsä miehisellä alalla heittäen rajua huulta rankoista asioista. Teos on kuitenkin hieno avaus Marian pitkälle uralle!
Kuva: Maria Kallio sivut
Maria pääsee selvittämään ensimmäistä murhajuttuaan. Uhri on itäsuomalaisen osakunnan kuoron basso ja epäiltyinä on joukko hänen kuorotovereitaan. Maria tuntee osan epäillyistä, mikä asettaa hänet hieman hankalaan asemaan. Eräänä epäilyksen alaisena on myös Marian tuleva mies Antti. Murhaa selvitellessä paljastuu myös muita kuvioita, joihin uhri on sotkeutunut.
Teoksesta huomaa, että kyseessä on esikoinen. Lukujen alussa olevat säkeet ovat rytmittäneet kai kirjoittajan työtä ja silti sopivat itse teoksen runkoon. Kieli on paikoin hapuilevaa, paikoin osuvaa ja sattuvaa. Huumoria löytyy, mutta myös vakavuutta.
Paikoin tuli sellainen olo, että Lehtolainen todistaa osaamistaan ja pätevyyttään kirjailijana siinä missä Maria vakuuttelee pärjäävänsä miehisellä alalla heittäen rajua huulta rankoista asioista. Teos on kuitenkin hieno avaus Marian pitkälle uralle!
tiistai 22. lokakuuta 2013
Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali
Luettu marraskuussa 2008. Maria Kallio -dekkari.
Seitsemännellä kuulla oleva Maria joutuu tutkimaan lupaavan taitoluistelijan murhaa. Tyttö on surmattu hänen omilla luistimillaan raa'asti. Juttuun liittyy kuntosalibisnestä, karaokekuningas ja surmatun epävakaa äiti. Lisäksi muita taitoluistelijoita ja taustavaikuttajia. Maria lukee ahkerasti Nooran päiväkirjoja joista lopulta paljastuu totuus.
Yllätyin siitä kuka lopulta oli murhaaja. Tosin olisin odottanut, että sama ihminen olisi ollut myös Pertsan tutkiman jutun päätekijä. Näin ei kuitenkaan ollut, ja ehkä parempi niin.
Sellainen taattu ja luotettava dekkari. Erityisesti pidin lopusta, viimeisestä luvusta, mikä oli niin erilainen kuin missään muussa dekkarissa :)
Kuva: Maria Kallio kotisivut
Seitsemännellä kuulla oleva Maria joutuu tutkimaan lupaavan taitoluistelijan murhaa. Tyttö on surmattu hänen omilla luistimillaan raa'asti. Juttuun liittyy kuntosalibisnestä, karaokekuningas ja surmatun epävakaa äiti. Lisäksi muita taitoluistelijoita ja taustavaikuttajia. Maria lukee ahkerasti Nooran päiväkirjoja joista lopulta paljastuu totuus.
Yllätyin siitä kuka lopulta oli murhaaja. Tosin olisin odottanut, että sama ihminen olisi ollut myös Pertsan tutkiman jutun päätekijä. Näin ei kuitenkaan ollut, ja ehkä parempi niin.
Sellainen taattu ja luotettava dekkari. Erityisesti pidin lopusta, viimeisestä luvusta, mikä oli niin erilainen kuin missään muussa dekkarissa :)
tiistai 8. lokakuuta 2013
Leena Lehtolainen: Ennen lähtöä
Maria Kallio -dekkari. Ei löydy omasta hyllystäni, vaan lainasin kirjastosta. Luettu ensimmäisen kerran joskus 2000-luvun loppupuolella, nyt kuunneltu äänikirjana.
Espoon kaupunginvaltuutettu Petri Ilveskivi surmataan kun hän on matkalla kokoukseen. Maria Kallio ryhtyy selvittelemään murhaa joka osoittautuu hankalasti. Löydetään toinen ruumis, ja kaiken taustalla häärii vaikutusvaltainen taho.
Teoksen parasta antia on kieroilu, Mariaa käsketään jättämään murhan tutkimukset ja tarkemmat selvittelyt. Sitten Marian kotipihalla räjähtää ja hän saa uutta puhtia selvittää totuus. Maria liukuu hivenen harmaalla alueella saadakseen tunnustuksen eräältä kiinniotetulta, mutta riski kannattaa. Ylin poliisijohtokin joutuu ottamaan vakavasti selvät todisteet ja juttuvyyhti purkautuu.
Tässä tarinassa on kaikki peruspalikat paikoillaan.
Kuva: LeenaLehtolainen.net
Espoon kaupunginvaltuutettu Petri Ilveskivi surmataan kun hän on matkalla kokoukseen. Maria Kallio ryhtyy selvittelemään murhaa joka osoittautuu hankalasti. Löydetään toinen ruumis, ja kaiken taustalla häärii vaikutusvaltainen taho.
Teoksen parasta antia on kieroilu, Mariaa käsketään jättämään murhan tutkimukset ja tarkemmat selvittelyt. Sitten Marian kotipihalla räjähtää ja hän saa uutta puhtia selvittää totuus. Maria liukuu hivenen harmaalla alueella saadakseen tunnustuksen eräältä kiinniotetulta, mutta riski kannattaa. Ylin poliisijohtokin joutuu ottamaan vakavasti selvät todisteet ja juttuvyyhti purkautuu.
Tässä tarinassa on kaikki peruspalikat paikoillaan.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Kaari Utrio: Tuulihaukka
Itsenäinen jatko-osa Kaari Utrion Vaskilinnulle. Ostettu jo vuonna 2007 kirjahyllyyni, mutta vasta nyt aika oli kypsä tämän lukemiseen. Yksi Utrion kolmesta pääteoksesta.
Olaf Tuulihaukka on Vaskilinnusta tuttujen Terhenin ja Eirikin poika. Vaskilinnussa hänet tunnettiin Juvalos Harmaasilmänä ja hän oli sivuhenkilön osassa. Nyt Tuulihaukka kertoo Juvaloksesta Olafiksi nimensä muuttaneen soturin tarinaa. Jälleen lukija matkaa pohjoisesta Välimeren rannoille ja kauas itään sotaretkillä. Historiaa, seikkailua, intohimoa, uskollisuutta, rakkautta ja paljon muuta!
Aure Nukuttaja on suomalaista ylimyssukua, joka matkaa veljensä Lyyn kanssa Konstanttinopoliin. Olafin ja Auren tiet risteävät monta monituista kertaa, mutta kaiken yllä leijuu paha muisto mutta myös intohimo ja kiihko. Verikosto sitoo sisarukset Olafiin, mutta on siinä muutakin.
Vaskilinnun lukeneelle teos tarjoaa vastaukset muun muassa Terhenin ja Eirikin kohtaloon, sekä pikku yllätysbonuksena erään pienen ja mitättömän Vaskilinnun sivuhenkilön kohtalon. Itselleni tämä oli mieluista yllätys, ja olisi ehkä voinut mennä ohi ellen olisi lukenut teoksia niin peräkkäin.
Toki oli hieman puuduttavaa lukea taisteluista ja kohtauksista, missä päähenkilöparilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Toisaalta taas oli mukavaa lukea tälläistä "vakavampaa" tekstiä Utriolta, kun viime vuodet ovat olleet täynnä kevyitä epookkiromaaneja.
Hieno ja upeasti rakennettu kokonaisuus. Ehdottoman täynnä historiaa ja mielenkiintoisia pikku yksityiskohtia. Romantiikkaakin löytyy ja sopivassa määrin juonittelua. Aseiden kalsetta, kavioiden kopsetta, ylhäisiä naisia, naurua ja kyyneleitä.
Kuva: Kirjasampo
Olaf Tuulihaukka on Vaskilinnusta tuttujen Terhenin ja Eirikin poika. Vaskilinnussa hänet tunnettiin Juvalos Harmaasilmänä ja hän oli sivuhenkilön osassa. Nyt Tuulihaukka kertoo Juvaloksesta Olafiksi nimensä muuttaneen soturin tarinaa. Jälleen lukija matkaa pohjoisesta Välimeren rannoille ja kauas itään sotaretkillä. Historiaa, seikkailua, intohimoa, uskollisuutta, rakkautta ja paljon muuta!
Aure Nukuttaja on suomalaista ylimyssukua, joka matkaa veljensä Lyyn kanssa Konstanttinopoliin. Olafin ja Auren tiet risteävät monta monituista kertaa, mutta kaiken yllä leijuu paha muisto mutta myös intohimo ja kiihko. Verikosto sitoo sisarukset Olafiin, mutta on siinä muutakin.
Vaskilinnun lukeneelle teos tarjoaa vastaukset muun muassa Terhenin ja Eirikin kohtaloon, sekä pikku yllätysbonuksena erään pienen ja mitättömän Vaskilinnun sivuhenkilön kohtalon. Itselleni tämä oli mieluista yllätys, ja olisi ehkä voinut mennä ohi ellen olisi lukenut teoksia niin peräkkäin.
Toki oli hieman puuduttavaa lukea taisteluista ja kohtauksista, missä päähenkilöparilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Toisaalta taas oli mukavaa lukea tälläistä "vakavampaa" tekstiä Utriolta, kun viime vuodet ovat olleet täynnä kevyitä epookkiromaaneja.
Hieno ja upeasti rakennettu kokonaisuus. Ehdottoman täynnä historiaa ja mielenkiintoisia pikku yksityiskohtia. Romantiikkaakin löytyy ja sopivassa määrin juonittelua. Aseiden kalsetta, kavioiden kopsetta, ylhäisiä naisia, naurua ja kyyneleitä.
tiistai 1. lokakuuta 2013
Kaari Utrio: Vaskilintu
Todellinen historiallinen romaani!
Terhen, suomalaisen tietäjän opettama pikkutyttö ja pakana, matkaa halki Euroopan. Konstantinopoliin saavuttaessa hänestä on tullut Theodora, kuninkaan tytär. Kaunis ja ylhäinen Terhen/Theodora on prinsessa jonka elämä on helppoa ja mukavaa, kunnesa uusi mullistus ajaa hänet jälleen tien päälle.
Eirik Väkevä, pöhkö poika, kristitty ja voimakas soturi, suojaa Terhenin alkutaivalta. Heidän tiensä erkanevat useampaan kertaan, vaikka välillä he kohtaavatkin myrskyissä ja kiihekissä merkeissä. Eirik rakastaa ja suojelee Terheniä, vaikka nainen taisteleenkin jättiläisen suojelua vastaan.
Tätä teosta voi todellakin sanoa historialliseksi romaaniksi. Utrio on itse todennut tämän olevan yksi hänen kolemsta pääteoksestaan. Kaksi muuta ovat Tuulihaukka ja Yksisarvinen. Teos kuvaa 1000-luvun alkua jolloin kristinusko hivuttautui pakanamaille ja vanhat uskomukset ja uhraukset olivat vielä voimissaan pohjolassa. Konstanttinopolissa puolestaan on kultaa ja loistetta sekä uskontoa. Teos on täynnä kuninkaita, hallitsijoita, tapoja, pukeutumista, kirkkoja sekä arkipäivän elämää palatseissa ja niiden ulkopuolella.
Hahmona Terhen/Theodora on hieman ärsyttävä, sillä hän vain ajelehtii läpi elämänsä. Kaikki tuntuu helpolta ja mutkattomalta. Muistelen joskus lukeneeni, ettei Utriokaan oikein välitä tästä henkilöhahmostaan ja hänen olisikin tehnyt mieli jättää Terhen kuolemaan Norjaan. No, sitä hän ei tehnyt vaan rakastavaiset saivat lopulta toisensa, vaikka sankaritar oikkuilikin aivan riittävästi.
Mukavana hahmona oli Juvalos Harmaasilmä, jonka seikkailuista kerrotaan enemmän Tuulihaukassa.
Kuva: Tammi
Terhen, suomalaisen tietäjän opettama pikkutyttö ja pakana, matkaa halki Euroopan. Konstantinopoliin saavuttaessa hänestä on tullut Theodora, kuninkaan tytär. Kaunis ja ylhäinen Terhen/Theodora on prinsessa jonka elämä on helppoa ja mukavaa, kunnesa uusi mullistus ajaa hänet jälleen tien päälle.
Eirik Väkevä, pöhkö poika, kristitty ja voimakas soturi, suojaa Terhenin alkutaivalta. Heidän tiensä erkanevat useampaan kertaan, vaikka välillä he kohtaavatkin myrskyissä ja kiihekissä merkeissä. Eirik rakastaa ja suojelee Terheniä, vaikka nainen taisteleenkin jättiläisen suojelua vastaan.
Tätä teosta voi todellakin sanoa historialliseksi romaaniksi. Utrio on itse todennut tämän olevan yksi hänen kolemsta pääteoksestaan. Kaksi muuta ovat Tuulihaukka ja Yksisarvinen. Teos kuvaa 1000-luvun alkua jolloin kristinusko hivuttautui pakanamaille ja vanhat uskomukset ja uhraukset olivat vielä voimissaan pohjolassa. Konstanttinopolissa puolestaan on kultaa ja loistetta sekä uskontoa. Teos on täynnä kuninkaita, hallitsijoita, tapoja, pukeutumista, kirkkoja sekä arkipäivän elämää palatseissa ja niiden ulkopuolella.
Hahmona Terhen/Theodora on hieman ärsyttävä, sillä hän vain ajelehtii läpi elämänsä. Kaikki tuntuu helpolta ja mutkattomalta. Muistelen joskus lukeneeni, ettei Utriokaan oikein välitä tästä henkilöhahmostaan ja hänen olisikin tehnyt mieli jättää Terhen kuolemaan Norjaan. No, sitä hän ei tehnyt vaan rakastavaiset saivat lopulta toisensa, vaikka sankaritar oikkuilikin aivan riittävästi.
Mukavana hahmona oli Juvalos Harmaasilmä, jonka seikkailuista kerrotaan enemmän Tuulihaukassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
