perjantai 2. elokuuta 2013

Hannu Harju&Ismo Loivamaa toim.: Maria Kallio -Extra

Olen ollut jo vuosia Maria Kallio fani. Leena Lehtolaisen komisarion teokset on tullut sekä luettua että osa jopa kuunneltua toiseen kertaan. Siksi olinkin iloinen kun huomasin keväällä kaupassa Maria Kallio -Extra Kevyttä ja vakavaa Leena Lehtolaisen komisariosta teoksen.

Kuva: Tammi

Teos on tietokirja Maria Kallion elämästä, perheestä ja uran vaiheista. Kaikki tähän asti julkaissut kirjat esitellään, kuitenkin niin ettei loppuratkaisut selviä. Mukana on myös kääntäjien kommentteja sekä muutaman Lehtolaisen kollegan näkemys Mariasta. Näistä omituisin oli Tuija Lehtisen näkemys, joka jätti minut monttu auki. Kirjan parasta antia olivat kuitenkin kaksi Lehtolaisen itse kirjoittamaa Maria Kallio -novellia.

Osa materiaalista on julkaistu aiemmin Lehtolaisen kotisivuilla, joten en esimerkiksi jaksanut kiinnostunut "Antti kokkaa" osiosta. Hieno paketti kaiken kaikkiaan, mutta eniten tästä saavat irti Maria Kallion kanssa jo aiemmin tuttavuutta tehneet lukijat.

Ensi viikolla julkaistaankin seuraava Maria Kallion dekkari. Sitä odotellessa :)

Torey Hayden: Viattomat

Toinen tämän kesän Torey Hayden oli Viattomat, niin ikään pokkarikamppanjasta bongattu. Tällä kertaa tarina on fiktiivinen mutta sitäkin ahdistavampi.

Kuva: Adlibris

Tapahtumat sijoittuvat kuvankauniiseen montanalaiseen kylään, vuorten varjoon. Sulassa sovussa elävät paikalliset sekä maisemia ihailevat julkkikset, joille kyläpahanen tarjoaa rauhallisen piilopaikan. Itsekäs elokuvatähti Spencer Scott saa riesakseen ei-toivotun poikansa. Samaan aikaan rahahuolissa kylpevä Dixie hautaa vauvansa. Pian poikaystävä Billy saa sattuman kautta loistavan tilaisuuden tahkota rahaa omaa cowboy yritystään, sekä vauvan hautajaisia varten. Scottin karkumatkalla oleva poika päätyy Billyn käsiin ja alkaa ahdistava lunnaidenvaatimus rupeama.

Olin yllättynyt kuinka hyvin Hayden osasi kuvata ärsyttävää lasta, että jopa omatkin ajatukset olivat välillä Dixien käytöksen puolella. Pieni ääni kyllä sanoi, ettei käytös ole oikein mutta mitäs pentu ärsytti. Toisaalta taas pudistelin päätäni itseään täynnä olevalle Scottille ja ihmettelin miten tuollaisella ihmisellä voi olla lapsi! Kirjan tapahtumat ovat paikoin todella raakoja, ja rankkoja asioita löytyy itse kunkin menneisyydestä. Tarina polveli vuoroin Dixien ja Scottin välillä, muiden henkilöiden ajatuksille ei annettu tilaa. Olisikin ollut mielenkiintoista kuulla kuinka poika suhtautui asioihin.

Suurimmaksi ärsytykseksi nousi Billy typerine suunnitelmineen. Välillä olisi tehnyt mieli tempaista haulikko ja sanoa pari valittua sanaa tälle tyhmälle hahmolle. Kun verbaaliset taidot loppuvat, tilalle tulee väkivalta. Viattomat on todellakin tarina itsekkäistä ihmisistä!

Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa

Luin viime kesänä todella monta Torey Haydenin kirjaa. (Kirjoitan niistä joskus tännekin.) Lapsi muiden joukossa sattui tämän kesän alussa silmiini Suomalaisen kirjakaupan pokkaritarjouksessa.

Kuva: Pokkarit

Kirja on tositapahtumiin perustuva. Hayden on kuuden ongelmalapsen opettajana, mutta suurimmaksi haasteeksi nousee yllättäen erään oppilaan äiti. Älykäs, mutta sosiaalisilta taidoiltaan köyhä Ladbrooke tuo mielenkiintoisen yllätyksen Haydenin aikaisempiin, enemmän lasten ongelmiin painottuviin kirjoihin.

Minua kiehtoo Haydenin kirjoissa niiden tositapahtumat, sujuva kerronta sekä se, kuinka ongelmia ratkaistaan. Tämäkään kirja ei tuottanut pettymystä näiden osalta. Tällä kertaa lapset jäävät sivummalle ja tarinan keskeiseksi hahmoksi nousee ongelmainen Lad. Oli todella mielenkiintoista kurkistaa aikuisen naisen mieleen ja löytää kirjan myötä ratkaisua hänen tilanteeseensa. Itse sosiaalisena ihmisenä en välillä jaksanut ymmärtää miksi puhuminen on niin vaikeaa. Ihailen Haydenin tapaa opettaa, kuunnella ja pureutua juuri oikeisiin kysymyksiin ja ongelmiin niin että ratkaisu löytyy.

Toisaalta Haydenin kirjat, kuten tämäkin, ovat ahdistavia ja käsittelevät vaikeita asioita. Niitä lukiessa tulee usein olo, että onneksi omassa elämässä jotkin perusasiat ovat kohdallaan. Joillekin kirjojen tapahtumat ovat kuitenkin täyttä totta ja ongelmat osa elämää. Siksi onkin hyvä, että on olemassa ammattilaisia auttamassa.

torstai 1. elokuuta 2013

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Olen yleensä aika huono lukemaan minulle uutta ja tuntematonta kirjallisuutta. Luotan tuttuihin ja turvallisiin kirjailijoihin. Mutta kun mieheni toi minulle Miika Nousiaisen Metsäjätti pokkarin päätin tehdä poikkeuksen.

Kuva: Otava

Törmälässä eletään tuulisia aikoja. Metsäjätin omistuksessa olevan vaneritehtaan kohtalo on vaakalaudalla. Kylän oma poika, Pasi Kauppi, Metsäjätin edustaja tulee paikalle selvittämään tilannetta. Pasi tekee kaikkensa, että oman kylän tehdas säästyisi, mutta irtisanomisia ei voi välttää. Pahimmalta tuntuu tietenkin nähdä tuttujen lapsuudenkavereiden ilmeet ja kuulla kommentit. Pahampaa on kuitenkin luvassa!

Janne on Pasin lapsuudenystäviä ja kertoo oman näkemyksesnä tapahtumista ja Pasin kehityksestä. Janne tuntuu hyvältä jätkältä, hiljaiselta mutta luotettavalta. Metsäjätin ylimmän johdon tavoissa ja käyttäytymisessä olisi toivomisen varaa. Tietenkin markkinat ohjaavat ja Venäjän puutullit, mutta on tärkeää kuinka asiat esitetään. Tästä voisi itse kukin ottaa oppia, että ei näin!

Pidin kirjasta, joten ehkä uskallan toisekin tarttua tuntemattomapaan haasteeseen :) Ajatuksia se ainakin herätti! Jos Suomesta viedään kaikki toiminta ulkomaille, mitä meille itsellemme silloin jää? Vähitellen häviää osaaminen, sitten viitsiminen ja lopulta meillä ei ole enää mitään. Seisotaan yhdessä luukulla ylikoulutettuina ja manataan kun muualta maailmasta tulee ihmiset tekemään "meidän työt", työt joita emme itse viitsi tehdä. Karu tulevaisuudennäkymä?

Barbara Demick: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa

Järisyttävä teos Pohjois-Koreasta loikanneiden ihmisten kertomuksista. Kirjassa kuvataan kuuden Pohjois-Koralaisen elämää niin suljetussa valtiossa kuin loikkauksen jälkeenkin.


Olin kuullut kirjasta, joten päätin hommata sen itselleni pokkarina. Lukeminen oli hidasta ja raskasta, sillä kauheuksia ja kurjuuksia tuli vastaan lähes joka sivulla. Välillä säälin, välillä vihasin kirjan henkilöitä. Ihmettelin miksi he eivät tee mitään? Miksi he alistuvat ja vain odottavat? Miksi kukaan muu ei tee mitään?

Tuntui uskomattomalta tutustua kulttuuriin ja kansaan joista ei ole oikeastaan tiennyt mitään. Uutisissa kerrotaan silloin tällöin ydinkokeiluista tai siitä kuinka ulkomaisille toimittajille näytetään vain pintaa. Kaikki ymmärtävät, että Pohjois-Koreassa ei kaikki ole kohdallaan mutta mitä voimme tehdä? Harva meistäkään olisi valmis luopumaan kodistaan noin vain. Lisäksi vuosikymmenten ajan sorrettu, aivopesty ja alistettu kansa ei ehkä ole vielä valmis. Osa heistä on tietoisia ulkomaailmasta ja sen tapahtumista, mutta koska keneenkään ei voi luottaa, asioita ei voi kyseenalaistaa eikä näin ollen pääse syntymään minkäänlaista liikettä.

Pahinta oli lukea nälänhädästä. Pienistä lapsista jotka kuolevat nälkään. Aikuisista jotka kuolevat. Samaan aikaan Suuri johtaja voi paksusti. Länsimaat tuovat ruoka-avustuksia jotka päätyvät mustaan pörssiin. Valito on vuosikymmeniä kehityksestä jäljessä ja kommunismi toimii vain unelmissa. Tehtaat ovat suljettuja, ihmiset viljelevät keittiöpuutarhojaan, sillä valiolla ei ole tarjota ruokaa kansalleen. Sähköä ei ole kuin satunnaisesti. Sairaaloissa ei ole tarvittavaa välineistöä ja lääkkeet valmistetaan luonnon antimista.

Uskomattomimmalta tuntuu, että kaikki tämä on totta!

Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen

Ihanaa lukea pitkästä aikaa "oikeaa" kirjallisuutta. Nykykirjallisuus mässäilee joskus liikaa seksillä, väkivallalla ja rikoksilla. Kamelianaisessa punaisena lankana on rakkaus, ja vaikka teoksessa viitataankin seksiin, lukija jätetään nätisti kohtausten ulkopuolelle.

Olen ostanut tämän kirjan vuonna 2006 kirjahyllyyni. Taisi olla jokin alennusmyynti :) Tänä kesänä tartuin kuitenkin teokseen, sillä olin menossa oopperajuhlille katsomaan La Traviataa, joka pohjautuu kirjan tapahtumiin.

Otavan kustantaman kirjan takakannessa lukee:
Ajattoman koskettava tarina 1800-luvun Pariisista, kaupungin tavoitelluimman kurtisaanin aidosta rakkaudesta nuoreen Armandiin - rakkaudesta vailla tulevaisuutta.

Juoni on traaginen. Keuhkotautia sairastava kurtisaani ja nuori Armand rakastavat toisiaan. Mukana on mutkia ennen kuin he päätyvät viettämään seesteistä elämää maaseudulle. Kuvioihin tulee kuitenkin Armandin isä, ja kurtisaani Marguerite tekee uhrauksen, minkä Armand ymmärtää vasta kuin kaikki on jo myöhäistä.

Pidän valtavasti tyylistä ja tavasta millä teos on kirjoitettu. Ihana vanhahtava kieli ja siihen kuuluvat puhuttelut. Tälläisen teoksen hotkaisee välipalana vaikka aihe ei mikään kevyt olekaan.

Ps. Pidin kirjasta enemmän kuin oopperasta ;)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Dan Brown: Enkelit ja demonit

Kuuntelin juuri loppuun Dan Brownin Enkelit ja demonit teoksen. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten ja Infernon jälkimainongeissa tämä äänikirja osui käteen kirjastossa.

Kuva: WSOY

Itse asiassa teos oli parempi mitä muistin. Jännitystä ja juonenkäänteitä riitti aina loppumetreille saakka. Tietenkin koko tarina on pelkkää fiktiota, mutta hyvällä mielikuvituksella tarinan voisi hyvinkin kuvitella todeksi.

Päähenkilö Robert Langdon seikkailee ristiin rastiin Roomaa ikivanhan Illuminati veljeskunnan jäljillä. Samaan aikaan Roomassa valitaan uutta paavia ja Cernistä on varastettu antimateria-säiliö, joka löytyy tietenkin juuri Vatikaanista. Peruskysymyksiä ovat: kuka huijaa ketäkin, kuka on hyvä ja kuka paha, keneen voi luottaa? Mukana on symboliikkaa, historiaa, taidetta ja uskontoa.

Äänikirjana tämä oli helppo kuunneltava. Tietenkin tarina oli ennestään tuttu, mutta kotitöiden ohella oli mukava kuulla tuttua Lars Svedbergin ääntä. Vaikka tarina ei olekaan totta, ainakin minä opin samalla monta nippelitietoa niin Roomasta kuin taiteestakin.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tyhjä olo

Minulle tulee usein todella tyhjä olo luettuani kirjan ja suljettua takakannen. Olen vuosien myötä yrittänyt ymmärtää itseäni, että mistä tämä olo oikein johtuu. Joskus olen ärtynyt, joskus surullinen, useinmiten alakuloinen ja uuden kirjan aloittaminen on aina vaikeaa. Tarvitsenkin usein päivän tai pari, ennen kuin voin aloittaa uuden teoksen.

Tykkään lukea kirjasarjoja, sillä niissä tarina ei pääty ihan heti kesken. Saa nauttia pitkään henkilöhahmoista ja heidän maailmastaan. Muistan kuinka ryhdyin joitakin vuosia sitten lukemaan Eppu Nuotion Pii Marin kirjoja, kun löysin ensimmäisen osan alennusmyynnistä. Tarina imaisi mukaansa niin, että jouduin ostamaan muutkin osat ja ahmimaan koko sarjan kerralla.

Kai tuo tyhjä olo liittyy jotenkin luopumiseen, tarinan päättymiseen. Kun kirjan sulkee tarina on loppu. Se siitä ja katse eteenpäin. Hyvän kirjan parissa kyllä viettäisi mielellään pidempäänkin aikaa, mutta ainahan hyvän kirjan voi lukea uudestaan :)

lauantai 15. kesäkuuta 2013

E. L. James: Fifty Shades -trilogia

Kyllä, olen juuri lukenut tämän kohutun sarjan. Törmäsin tähän ensimmäisen kerran kaverini luona hänen kehuessa kirjoja ja kuiskatessa "ne ovat ihan pornoa". Ei, en lukenut näitä tuon pornon vuoksi vaan halusin tietää julkaistaanko todellakin seksiä kuvailevaa kirjallisuutta muiden kuin Harlequinin kautta ja mikä näissä kirjoissa oikein kiinnostaa.

Kuva: MTV3

Sain vastaukset molempiin kysymyksiini. Ensinnäkin kirjoissa todellakin on tarkkoja kuvauksia seksiakteista, välillä jopa vähän liiankin kanssa. Toiseksi, luulen myös selvittäneeni miksi nämä ovat niin suosittuja, tuon seksin lisäksi tietenkin.

Jos tartun johonkin kirjaan, en yleensä halua juonipaljastuksia teoksesta. Näin tein myös Fifty Shades kirjojen kanssa. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että menee lukemaan muiden kommentteja ja mielipiteitä kirjoista, jolloin oma lukukomemus ja -nautinto ovat vaakalaudalla. Sama pätee siihen, että mieluummin luen aina kirjan ennen elokuvaa. En siis ollut urkkinut netistä tietoja Fifty Shadesista, mikä olikin hyvä sillä muuten kirjat olisivat saattaneet jäädä lukematta.

Juonellisestihan teokset noudattavat romanttisen romaanin juonikaavaa. On kokematon, siveä, kaunis (vaikka ei sitä itse uskokaan) sankaritar ja ällistyttävän komea, rikas ja salaperäinen sankari. Heidän onnensa tiellä on monta mutkaa ja estettä, kunnes lopulta he saavat toisensa. Anastasia Steele ja Christian Grey saavat toisensa jo ensimmäisen osan aikana, mutta kuten asiaan kuuluu, he eroavat ja palaavat yhteen ja ymmärtävät toisensa väärin ja riitelevät ja harrastavat sovintoseksiä ja riitelevät taas ja sopivat ja niin edelleen. Tiivistetysti sanottuna todellinen tuhkimotarina rikkauksineen kaikkineen, jonka lisukkeena on aimo annos seksiä. Itse asiassa tuota seksiä on välillä liikaakin ja ainakin minua puuditti lukea kuinka Ana taas kerran sai järisyttävän orgasmin tai kuinka Christian oli kietoutunut Anastasian ymärille kuin muratti. Välillä kohtaukset tuntuivat copy-pastetuilta, vain muutamia sanoja oli muutettu.

Ensimmäisen osan jälkeen seksi tuntui onneksi vähentyvän, tai sitten olin jo niin turtunut kaikkeen siihen sitomiseen ja laukeamiseen, etten kiinnittänyt siihen enää huomioita. Mielenkiintoisemmaksi nousi Anastasian ja Christianin henkilöhahmot, menneisyys ja tulevaisuus. No, kolmas osa olikin sitten yhtä siirappia ja rakkautta. Jos viitsisin, laskisin kuinka monta kertaa he vannoivat rakkautta toiselleen ja lupasivat koskaan olla hylkäämättä toisiaan. Loppu oli myös pitkitetty, sillä siinä kurkistettiin vähän kauemmas tulevaisuuteen kuin normaalisti tällaisissa kirjoissa. Ehkäpä nykypäivän lukijat haluavat lukea enemmän ja pidempään sankariparin onnesta? Itselleni olisi riittänyt perinteisempi "loppu hyvin, kaikki hyvin" -lopetuskin.

Jo ensimmäisen osan aikana minulle tuli todella voimakas Twilight -fiilis. Kirjoissa on jotain samaa. Henkilöhahmoissa, juonessa, koukuttavuudessa. Fifty Shades vaan on tuhmempi versio aikuisille, mutta muuten sarjat ovat identtisiä. Lukemisen jälkeen Googletin Fifty Shadesia ja vasta siinä vaiheessa minulle selvisi, että koko kirjasarjahan pohjautuu Twilightn fanficceihin! Tulipa aika petetty ja latistunut fiilis. Kirjailija E. L. James ei ollutkaan keksinyt mitään itse vaan kopioinut röyhkeästi toisen omaa. Minkähänlaisen fanficceihin pohjaavan mestariteoksen ja myyntimenestyksen Pottereista saisikaan aikaan? Tai Taru Sormusten herrasta? Lisäksi voi tietenkin pohtia kuinka oikein tällainen toiminta on niin kirjailijan kuin kustantamoiden osalta.

Ellei ota huomioon tätä ficci-latistusta, teokset olivat muuten sarjassa "kevyt kesälukeminen". Viihdyttävää, mutta ei mitään rakettitiedettä. Itse asiassa kaiken tuon seksi-hehkutuksen jälkeen teosten seksiaktit eivät nyt niin hätkähdyttäviä olleet. Oli sitomista ja anaalitappeja ja ruoskia, mutta jotenkin olin odottanut huomattavasti rajumpaa ja tarkemmin kuvailtua rajua seksiä. Sellaista ihan oikeasti pornoa tavaraa. Itse asiassa Christian rupesi pehmoilemaan loppua kohden vähän liikaakin ja Anastasia joutui kerjäämään rajumpia otteita. Parempi kuitenkin näin, sillä (kioski)kirjana tämä toimi paremmin kuin kovan luokan pornona. Toivon totisesti ettei tästä tehdä elokuvaa. Se menisi jo liiallisuuksiin!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Dan Brown: Inferno

Parhaita hetkiä ovat ne, kun suosikkikirjailijalta ilmestyy yllättäen uusi teos. Näin kävi viime viikolla Dan Brownin Infernon kanssa. Nappasin kirjan ruokaostoksilla Prismasta ja ahmaisin sen niin äkkiä kuin pystyin.

Kuva: Adlibris

Infernossa seikkailee jo Brownin aikaisemmissa kirjoista tuttu professori Robert Langdon. En mahda itselleni mitään, mutta katsottuani Da Vinci -koodi elokuvan, Langdon on minulle Tom Hanksin näköinen komistus ;) Joka tapauksessa Infernossa Langdon on jälleen uuden selvittämättömän koodin edessä.

Itse asiassa kirjan juoni on varsin hyvä, sillä alussa Langdonia vaivaa muistinmenetys ja hän joutuu aloittamaan kaiken alusta, vaikka onkin jo ratkaissut arvoitusta hyvän matkaa. Olisi ollut tylsä lukea samalla juonikaavalla toistuvaa teosta, missä Langdon olisi kiireellä haettu ratkomaan mystistä koodia ja hän olisi juossut pää kolmantena jalkana pitkin Eurooppaa.

Kulttuurillinen anti teoksessa pohjaa pitkälti Danteen ja hänen Jumalaiseen näytelmään. Mukana on tietenkin myös muita kuuluisia kuvataiteilijoita ja historiallisia henkilöitä. Teoksen historiallinen ja kulttuurinen kuvaaminen tosin tuntuu rajoittuvan paljolti maalauksiin, patsaisiin sekä arkkiterhuuriin. Brownin aiemmista kirjoista poiketen mukana ei ole niin sanottua huippupaljastusta historiasta tai nykypäivästä. Tai on omalla tavallaan, mutta ei sellaista jota ehkä itse odotin. Tylsää luettavaa tämä ei kuitenkaan ollut, pääpaino vaan oli eri asioissa kuin esimerkiksi Da Vinci -koodissa ja Enkeleissä ja demoneissa.

Brown osaa pyörittää juonta ja lukijaa siinä sivussa ovelasti. Tosin Infernossa itse arvasin loppuratkaisun ja hyvä-paha asetelman aikaisemmin kuin muissa Brownin teoksissa. Ehkä hän on tässä mielessä hieman liian ennalta-arvattava? Toisaalta taas yllätyksiä ja käänteitä riitti taas viimeisiin lukuihin saakka, joten juoni ei lässähtänyt missään vaiheessa.

Teoksen ydinviesti oli kuitenkin erittäin ajatuksia herättävä. Ehkä siksi minulla olikin heti lukukokemuksen jälkeen hieman ärtynyt olo. Jouduin miettimään ja pohtimaan omaa maailmaani jälleen hieman uudesta näkövinkkelistä. Mutta juuri niin hyvän kirjan täytyykin toimia: herättää tunteita ja ajatuksia. Vielä parempi, jos se herättää laajempaa keskustelua ympäri maailmaa!

Silti, Brownin tuotannosta tuo pariin kertaan mainuttu Da Vinci -koodi on edelleen suosikkini :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...