Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti

Huomasin, että tämän teoksen ilmestymistä oli aikaistettu. Hyvä niin, sillä sormet todellakin syyhysivät tämän kimppuun. Luettuani Hornan, halusin kiihkeästi kuulla lisää. Nyt odotukseni palkittiin.

Tässä teoksessa Suomi on suurimman kriisinsä edessä. Koko maasta katkeavat sähköt keskellä hyytävintä sydäntalvea. Hornasta tuttu Lari Vuori tekee kaikkensa pelastaakseen Suomen, tai edes osan siitä.

Monin paikoin lukiessani, mietin itseäni ja omaa perhettäni. Remeksen kuvaus Suomea kohdanneesta katasrofista tuntui, ja tuntuu edelleen, pelottavalta. Mitä tekisin itse samassa tilanteessa? Mistä löytäisin lämpimän paikan ja ruokaa perheelleni? Mikä olisi todennäköisyys että minä, tai Suomi, selviytyisi vastaavanlaisessa tilanteessa?

En halua paljastaa teoksesta liikaa tällä kertaa, sillä haluan että mahdollisimman moni lukee tämän itse ja miettii teoksessa esiinnousseita teemoja. Jos kirjan kuvaama katastrofi todella tapahtuisi, voittaisivatko vahvemmat ja kuolisivatko heikoimmat? Miten me suomalaiset toimisimme ja reagoisimme? Tällä hetkellä elämme tilanteessa, jossa maahamme tulvii pakolaisia muista maista. Entä jos olisimme itse noita pakolaisia? Etsisimme suojaa, lämmintää ja ruokaa. Kuka meitä auttaisi, vai auttaisiko kukaan? Pystyisimmekö nousemaan jaloillemme, saisimmeko huoltovarmuuden toimimaan suunnitellulla tavalla?

Sen verran voin kuitenkin sanoa, että Remeksen kerronta on jälleen kerran tutun turvallista ja mukaansatempaavaa. Henkilöhahmoja on riittävästi ja tarinaa johdatetaan usemman näkökulman kautta. Loppua kohden huomasin, että muutamia mutkia oiottiin aika rankalla kädellä, mutta toisaalta lukijan vauhtikin oli jo sitä luokkaa, että liiallinen rautalangasta vääntäminen olisi vain ärsyttänyt. Pariin kolmeen viimeiseen lukuun tiivistyi todella paljon. Jäin pohtimaan vieläkö tästä saadaan jatko-osa aikaiseksi, vai jääkö tarina nyt tähän? Suomi jäi kuitenkin verrattain kriittiseen tilaan, ainakin minun näkökulmastani katsottuna.

Vielä haluan nostaa esiin leijonaemo-Emman, joka vuoroin taisteli, vuoroin osoitti nykysuomalaisen uusavuttomuuden. En pitänyt hänestä tyyppinä, mutta syy saattoi olla se, että olen itse ollut hyvin erilainen vanhempi vauvoilleni kuin hän Kuuralle (kaunis nimi muuten ja kuvaa myös osaltaan nykyvanhempia).

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

Maria Kallio -dekkari, mikä löytyy omasta hyllystä, mutta lainasin nyt kirjaston äänikirjana. Eli vuosia sitten luettu, nyt huvin vuoksi kuunneltu.

Maria tutkii Koivun ja Puupposen kanssa epätyypillisiä rikoksia palattuaan takaisin Espoon poliisiin. Maria on ollut kouluttamassa afganistanilaisia poliiseja, sekä välttänyt täpärästi tienvarsipommin ollessan poliisikoulun avajaisissa Afganistanissa. Ensimmäisen epätyypillisen tapauksen, kolmen maahanmuuttajatytön katoamisen, Marian eteen tuo Pekka Koivu. Tytöt ovat kadonneet kuka minnekin, eikä tyttöjen perheillä ole tietoa heidän olinpaikoistaan. Tutkimukset keskeytyvät, kun neljäs mamutyttö löytyy kuolleena ja Marian solun työpanosta tarvitaan murhan ratkaisemisessa. Kaikkia neljää tyttöä yhdistää kuitenkin se, että he ovat käyneet Espoossa sijaitsevassa Tyttö kerhossa, samassa missä myös Marian oma tytär Ida viettää aikaansa.

Teos puhuttaa tietyllä tavalla juuri tänä päivänä, kun Euroopan halki kulkee tuhansien pakolaisten virta. Lehtolainen ei kuitenkaan ota kantaa itse maahanmuuttaja- tai pakolaiskysymyksiin, hän tuo esille vain faktat kuten kulttuurierot suomalaisten ja muunmaalaisten välillä. Kuinka tyttöjen perheet ovat loppuenlopuksi sekaantuneet katoamisiin, selviää teoksen lopussa. Myös suomalaisten äärijärjestöjen toiminta näyttäytyy uudessa valossa ja saa ikäviä piirteitä, joista osa järjestön jäsenistä maksaa loppuikänsä.

Harri Nykänen: Virginialainen

Äänikirja sattui silmiini kirjastossa, kun etsin jotain uutta kuunneltavaa. Ajattelin testata, sillä pituus oli vain viisi levyä (5h 55min). Nykänen ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija.

Virginialainen on sekoitus faktaa ja fiktiota. Yhdysvaltalainen näyttelijä James Drury on kesällä 1971 Suomessa vierailijana. Hän on tähdittänyt tv-sarjaa Virginialainen ja hyvin tunnettu suomalaisten keskuudessa. Syy, miksi Drury on lähtenyt juhannuskierrokselle yöttömän yön maahan, on rahapula. Häntä kuljetetaan helikopterilla paikasta toiseen ja häntä ohjaamassa ovat manageri Eino Tappinen (joka on jatkuvasti humalassa), Timo T. Timola (joka haluaisi soitimaan Vietnamiin) sekä Leo Arhola (joka on ollut sotimassa Vietnamissa). Tanssipaikkakierroksen jälkeen Drury kuljetetaan syrjäiselle huvilalle, missä miljonääri tekee hänelle odottamattoman ehdotuksen.

Kuten sanottu, mukana on faktaa muun muassa vanhojen lehtijuttujen ja muistelmien muodossa. Drury itsekin on antanut siunauksensa teokselle. Tosin se, mikä tarinassa todella on faktaa ja mikä fiktiota, jätetään lukijan itsensä pääteltäväksi. Tarina on hyvin kuvattu ja se on tietyllä tavalla mukaansatempaava. Toisaalta myös lukija (kuulija) odottaa malttamattomana teoksen loppua, sillä siellä on mehukkaimmat jutut. Muutoin kerronta polveilee milloin Suomessa juhannuksena 1971, milloin Druryn muistossa lapsuudestaan tai nuoruudestaan.

Toesta on vaikea lokeroida mihinkään tiettyyn kategoriaan. Joten laitanpa sillä löydästi merkinnän "elämänkerta".