Kirjavuosi 2017

Kaksi vuotta sitten aloitin perinteen, että kirjoitan aina vuoden viimeisenä päivänä kuluneen vuoden kuulumiset. Tänä vuonna tämä postaus meni todella hilkulle, sillä vuoden vaihtumiseen on enää hetki.

Tänä vuonna en ole blogannut yhdestäkään kirjasta loka-joulukuussa. Tähän on syynä se, että aikani on vienyt toiset projektit enkä ole yksinkertaisesti lukenut/kuunnellut mitään tänä aikana. En ole kuitenkaan huolissani asiasta, sillä tiedän etteivät kirjat häviä mihinkään. Joten toivon, että vuonna 2018 pääsen taas takaisin tämän rakkaan harrastukseni pariin.

Vuonna 2017 kirjoitin 57 teoksesta, joista 35 oli äänikirjoja ja 22 fyysisiä kirjoja.

Dekkarit olivat taas ykkössijalla 37 teoksella, joka on huima määrä koko vuoden kirjoista.
Näistä merkittävimpiä ovat Viveca Stenin tuotano, Håkan Nesserin tuotanto sekä Nesbon neljä teosta, joista nostan hänen uusimman Janon. Soininvaaraa kuuntelin kolmen teoksen verran ennen kuin totesin, ettei hän taita olla minua varten. Stefan Ahnheim oli ihana uusi tuttavuus jonka tuotantoon rakastuin. Leena Lehtolaiselta luin uusimman ja Kristina Ohlssonilta kuuntelin Mion bluesin. Keplerin Kaniininmetsästäjän luin samoin kuin Sipilän Syvälle haudatun. Marko Kilveltä tutustuin novelliin ja uuteen avaukseen Undertakeriin. Samuel Björk pääsi yllättämään kahdella teoksellaan, lisää jää odottamaan. Mutta ehdottomaksi ykköseksi vuoden dekkareista nousi Robert Galbraithin (J. K. Rowling) kolme teosta joiden päähenkilöt Cormoran ja Robin luikertelivat sydämeeni.

Romantiikan puolelta kuuntelin Jane Austein Neito vanhassa linnassa sekä Kristiina vuoren kolme teosta (Näkijän tytär, Neidon paula sekä Kaarnatuuli), jotka ovat myös historiallisia tarinoita. Tutustuin myös Nora Robertsin tuotantoon kolmen teoksen verran (puhdasta romantiikkaa!) ja yllätyin että pidin niistä. Suomalaisista kuuntelin Luhtasen Tähtiroolin.

Nuortenkirjoja kuuntelin/luin Anna-sarjan muodossa. Ihania!

Tietokirjoja ei ollut kuin yksi, Christian Rönnbackan Kävikö käry? mikä kyllä huvitti koko rahan edestä!

Muita, ehkä hieman sekalaisempia teoksia olivat Elena Ferranten Loistava ystäväni (äänikirja), Meyesin Kemisti, Vilénin Mangopuun alla (äänikirja) sekä Mia Vänskän Saattaja (äänikirja) sekä Tremaynen Jääkaksoset.

Kirjavuoteni oli ehkä hieman yksitoikkoinen etenkin kun vuoden kolme viimeistä kuukautta jäi täysin vaillle merkintöjä. Toivotaan kuitenkin, että ensi vuosi olisi taas hieman monipuolisempi :) Tänä vuonna uppuduin taas uusien kirjalijoiden tuotantoon (Viveca Sten, Håkan Nesser, Robert Galbraith, Stefan Ahnheim) ja kuten tapoihini kuuluu, uppoudun heihin täysin.

Äänikirjoja oli enemmän kuin tavallisia kirjoja. Tähän on syynä äänikirjojen helppous, sillä samaan aikaan voi tehdä muita asioita kuten kotitöitä tai lenkkeillä.

En edelleenkään tee lupauksia uudelle vuodelle. Toivon, että saan nauttia paljon uusien ja vanhojen kirjailijoiden tuotannosta!

Viveca Sten: Ristiaallokossa

Kirastosta löydetty Sandhamn-dekkari äänikirjan muodossa. Tämäkin lukee Jani Karvinen. Mikäli olen oikein laskenut niin tämä olisi sarjan kuudes osa. Olen tutustunut sarjaan nopealla tahdilla, mutta tämän kohdalla halusin tietoisesti hieman hidastella. Teokset ovat olleet nopeita lukea/kuunnella, mutta kun loppu häämöttää niin oma tahtikin hidastuu. Toki sarjaan on seuraavakin osa, ja olen kirjaston jonossa odottamassa sitä.

Sotakirjeenvaihtaja löytyy kuolleena Sandhamnista ja Thomas ryhtyy tutkimaan tapausta. Tämä dekkari poikkeaa aikaisemmista siinä, ettei Sandhamn ole muuta kuin ruumiin löytymispaikka, muutoin tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan. Myös Noran rooli tapauksen tutkinnassa on minimaalisen pieni. Toki hän on tarinassa mukana, mutta esiin nousee hänen oma työnsä ja siellä meneillään oleva ongelma. Myös Henrik aiheuttaa Noralle päänvaivaa. (Onneksi Henrik on hieman järkiintynyt sarjan ekoista kirjoista!)

Tämä teos oli edellisistä kantaaottavampi ja poliittisempi. Muiden kirjojen teemat ovat olleet hyvin yleisiä ja toisaalta myös yksityisiä perhetapauksia. Kirjailija oli kuitenkin nostanut tässä esille muun muassa maahanmuuttoon liittyviä teemoja. Thomaksen kollegana työskentelee maahanmuuttajataustainen mies sekä murhatun sotakirjeenvaihtajan tutkimukset ovat liipanneet myös maahanmuuttovastaisuutta.

Rakenteellisesti ja kielellisesti kirjailija on kehittynyt paljon näiden teosten aikana. Se mikä on mielestäni hyvää, on ettei hän jumitu tiettyihin kaavoihin. Osassa teoksistaan hän on käyttänyt hienosti takaumia tarinan tukena, tai päiväkirjamerkintöjä. Tässäkin teoksessa lukijaa johdatetaan hieman harhaan, ja oikea syyllinen on yllätys.

Jospa seuraavaksi vuorossa olisi jotain muuta, sillä nyt on ollut aika dekkaripainotteinen kuukausi :)

Viveca Sten: Juhannusmurha

Olen nyt ahminut näitä Sandhamn -sarjan teoksia ihan urakalla. Tämän löysin kirjastosta äänikirjana ja lukijana on edellisistä tuttu Jani Karvinen. Nopea kuunnella vaikka tarina ei ollutkaan aivan niin hyvä kun edellinen teos.

Sandhamn täyttyy juhannusta juhlivista, mukana myös iso joukko nuorisoa. Myös Nora on saarella poikiensa ja miesystävänsä Jonaksen kanssa. Mukana on myös Jonaksen tytär joka lähtee juhlimaan ystäviensä kanssa. Yön aikana tapahtuu kauheita kun myös erään seurueen jäsen katoaa.

Nora saa yöllä puhelun entiseltä anopiltaan joka käskee Noraa hakemaan ystäväperheen teinityttäret poliisin huostasta. Samaan aikaan Jonas etsii tytärtään ympäri saarta. Aamun valjetessa rannalta löytyy ruumis. Paljastuu että Viktor on ollut niin alkoholin kun huumeiden vaikutuksen alainen kuollessan.

Kerronta etenee usean eri henkilön kautta. Aihe on rankka, nuoren kuolema ja samaan aikaan huumeiden käyttö. Thomas tutkii juttua yhdessä tiiminsä kanssa ja Nora on taustalla mukana vaikka näyttää siltä, että hänen yksityselämässään kuohuu kun Jonas vetäytyy tyttärensä kanssa. Lopussa vielä Henrik soittaa puhelun...

Lukijaa vedätetään sopivasti, sillä olin alussa aivan varma että tiedän kuka on murhaaja. No, veikkaukseni oli väärä ja oikea syyllinen saatiin onneksi kiinni. Miten pienestä kaikki voikaan olla joskus kiinni!

Viveca Sten: Sotilaiden salaisuudet

Tämä dekkari on syy siihen miksi olen tutustunut koko Sandhamn-sarjaan. Ostin tämän Elisa kirjan äänikirjana joskus keväällä tai alkukesästä. En muista tarkkaan miksi kiinnostuin tästä, mutta syy saattoi olla kirjan nimessä tai kansikuvassa. Nyt olen kuitenkin iloinen, että olen tutustunut tähän sarjaan ja sen hekilöhahmoihin. Lukijana tässä äänikirjassa oli Jani Karvinen.

Voisin sanoa, että tämä on paras tähän astisista Sandhamn-dekkareista. Huomaa selvästi, että kirjailija on kehittynyt niin tarinankertojana kuin kirjoittajana. Tämän kirjan juoni oli myös mietitympi kun aikaisempien. Tykkäsin!

Tarina liikkuu kahdessa ajassa, 1970-luvulla erään sotilaan päiväkirjan muodossa ja nykyajassa kun rikosta yritetään selvittää. Sama kaava toistui edellisessäkin teoksessa, mutta tässä se toimi mielestäni paremmin. Hieman tietenkin häritsee, että samaa ideaa käytetään kahdessa peräkkäisessä teoksessa.

Kaikki alkaa, kun psykologian opiskelija löytyy asunnostaan kuolleena. Pian seuraa toinen ruumis, rannikkojääkäri-kurssin käynyt liikunnanopettaja ja yhteys uhrien välillä hahmottuu. Paljastuu, että kaiken takana on 1970-luvulla tapahtunut simputus armeijassa ja ruumiita tule lisää. Thomas tutkii tapauksia yhdessä kollegoidensa kanssa, samaan aikaan kuin Nora tutustuu sotilassaari Korsöhön yhdessä vanhan naapurinsa kanssa.

Tarina on julma ja surullinen, ja voisi olla tottakin jos niin haluaisi ajatella. Tapahtumat kuvaavat hyvin ihmisen julmuutta toista kohtaan, vallanhimoa ja myös katkeruutta. Lisäksi hieman erikoinen aihe, sotilaskoulutuksen kuvaus herättää kiinnostusta. Kuinka paljon kuvauksesta on totta voi vain arvailla.

Edelleen luokittelen nämä teokset kevyiksi kesädekkareiksi, vaikka tässä teoksessa olikin jo aihetta enempään. Mielnkiinnolla odotan, että mihin suuntaan sarja kehittyy sillä näitä teoksia on vielä muutama jäljellä.

Viveca Sten: Pinnan alla

Tämä kolmas osa Sandhamn-sarjassa oli yllättävän nopealukuinen. Ehkä se kertoo juuri siitä, että nämä tekoset ovat suht kevyitä dekkareita ja toisaalta myös mielenkiintoisesti kirjoitettuja niin että lukijan kiinnostus pysyy yllä. Lainasin tämän kirjan kirjastosta ja luin päivässä (juuri sopivaa syysflunssalukemista).

Nuori tyttö katoaa marrakuussa Sandhamnin saarella kun hän on palaamassa ystävänsä luota kotiin. Poliisi etsii, mutta ei löydä tyttöä. Helmikuussa Noran lapset löytävät metsästä käsivarren joka kuuluu kadonnelle tytölle. Thomas saapuu jälleen saarelle tutkimaan murhaa.

Tarina kulkee kahdessa ajassa. Nykyajassa Thomas selvittää tytön murhaa, 1900-luvun alussa kuvataan erään perheen elämää Sandhamnin saarella. Selviää, että tarinoilla on yhteys ja lukijalle selviää kuinka julmaa ja raakaa sukuviha voi olla. Todella surullista.

Noralle selviää, että Henrik on uskoton hänelle ja Nora päättää (vihdoin) jättää miehen. Henrik ja hänen äitinsä eivät ole päätöksestä mielissään, mutta Nora pitää päänsä. Arvelin jo ensimmäisen osan aikana, että näin tulee tapahtumaan, joten hyvä, että Nora tuli viimein järkiinsä. Thomas puolestaan tapaa ex-vaimonsa ja huomaa, että hänellä on ollut ikävä Pernillaa. Lopussa annetaan ymmärtää, että nämä kaksi voisivat löytää toisensa uudelleen.

Seuraavaksi neljännen osan pariin :)

Viveca Sten: Sisäpiirissä

Pitkästä aikaa ihan oikea, fyysinen kirja! Edellisestä on aikaa ja välissä on ollut todella monta äänikirjaa. Tämä on toinen osa Sandhamn -sarjaa, josta ensimmäisen kuuntelin äänikirjana elokuussa. Kävi siis niin, että hankin teoksen keskeltä tätä sarjaa ja nyt "joudun" (tai oikeastaan haluan) tutustumaan alkupään teoksiin. Tätä en löytänyt äänikirjana, joten lainasin kirjan kirjastosta.

Sandhamnissa on juuri alkamassa Gotland Runt -purjehduskilpailu, lähtölaukaus kajahtaa ja samassa erään kilpaveneen kapteeni lysähtää kuolleena ruoriinsa. Oscar Juliander on herkullinen hahmo, menestyvä naistenmies, rikas ja Kuninkaallisen pursiseuran KSSS:n tuleva puheenjohtaja. Vaimo ummistaa silmänsä syrjähypyiltä ja tyytyy kotirouvan osaansa. Rakastajatar itkee ja suree aidosti miestä jonka oli hänen elämänsä rakkaus. Sihteeri vihoittelee miehelle jonka elämästä hän on tiennyt enemmän kuin mies itse. Mutta kuka lopulta murhasikaan Oscarin? Lisäksi toinen KSSS:n hallituksen jäsen murhataan ja poliisilla alkaa olla kiire saada syyllinen kiinni.

Thomas ja Nora, lapsuuden ystävät selvittävät juttua kumpikin omalla tahollaan. Thomas poliisina on jutun ns. päätutkija, mutta Noran löydöt luovat tapaukseen syvyyttä. Samaan aikaan kumpikin kipuilee yksityiselämässään. Thomas yrittää löytää keinon kuinka päästä eroon liian nuoresta tyttöystävästä. Nora puolestaan kipuilee perinnöksi saamansa talon myynnin kanssa, eikä avioliitto Henrikin kanssa näytä kovin ruusuiselta.

Kirjoitin muuten viimeksikin tuosta Henrikistä, että kuinka joku fiktiivinen hahmo voikaan saada karvat pystyyn fiktiivisellä käytöksellään. Hän on todellakin epämiellyttävä ja itsekeskeinen tyyppi! Lisäksi se, mitä hän kirjassa sanoi ja teki Noralle oli anteeksiantamatonta.

Tarinassa on sivujuonteena takaumia erään henkilön menneisyydestä. Hahmon henkilöllisyys paljastuu vasta viime metreillä, siinä vaiheessa kun lukija jo tietää kuka on murjaaha ja ymmärtää myös miksi. Takaumat saavat mielen surulliseksi, sillä kuinka paljon suku asettaakaan paineita ja vaatimuksia nuorilleen. Rikkaus ei aina ole rikkautta.

Totean saman kun ensimmäisen osan kohdalla. Tämä oli viihdyttävä, suht kevyt "kesä"dekkari. Mitään suuria yllätyksiä ei tullut eikä ihmeempiä ahaa-elämyksiäkään. Teos on kirjoitettu ihan kivasti ja sen lukee joutuisasti. Olen jo aloittanut kolmannen osan lukemisen, ja sen jälkeen luvassa onkin pari Sandhamn-äänikirjaa.

Robert Galbraith: Pahan polku

Toistaiseksi viimeisin Cormoran Strike -dekkari, ja jäin kyllä heti kaipaamaan lisää! Hurahdin näihin Cormoran -tarinoihin ihan toden teolla. Toisaalta olen ahminut näitä nyt kolmen äänikirjan verran reilussa viikossa, joten ei ihme että tarina menee ihon alle. Kuunteleminen on ollut paikoin todella intensiivistä ja etenkin tänään vuoroin ahmin, vuoroin jarruttelin viimeisten tuntien ja minuuttien kanssa.

Tämänkin äänikirjan ostin Elisa kirjan äänikirjana, kuten edellisen osan. Lukijana edellisistä tuttu Eero Saarinen. Hänen ääntään oli miellyttävä kuunnella. On jotenkin niin minun tapaistani tutustua kerralla kirjailijan kaikkeen siihenastiseen tuotantoon. Enkä rehellisyyden nimissä osaa edelleenkään sanoa olisinko kuunnellut näitä ellen olisi tiennyt J. K. Rowlingin olevan kaiken takana.

Cormoran ja Robin ovat kehittäneet toimivan systeemin työskennellä yhdessä, vaikka Mathew paheksuukin edelleen Robinin työpaikkaa ja työnantajaa. Kaikki on suhteellisen seesteistä kunnes lähetti tuo Robinille paketin josta paljastuu naisen katkaistu jalka. Jalka on sama mikä Cormoranilta on amputoitu vuosia aikaisemmin ja jopa katkaisukohta täsmää. Alkaa armoton jahti, kun niin poliisi kun salapoliisikaksikkomme yrittää saada syyllisen kiinni.

Epäiltyjen joukko rajautuu Cormoranin mielessä neljään. Jokainen heistä kantaa (tai voisi kantaa) kaunaa Cormoranille, ja hänen yksityiselämästään paljastuu paljon uutta tietoa. Tällä kertaa Cormoranin isä ja sisarpuolet ovat hiljaisessa taustaroolissa eikä heitä juurikaan mainita, mutta isäpuoli pääsee parrasvaloihin yhdessä armeijasta tuttujen tyyppejen kanssa. Myös Robinin taustasta saadaan paljon uutta tietoa, ja lukijalle valotetaankin syitä miksi Robin jätti kesken yliopisto-opintonsa.

Tarinassa riittää pahuutta ja julmuutta ennennäkemättömällä tavalla. Paljon pahaa jolle ei voi mitään vaikka tahtoisi. Lisäksi kieli on ronskimpaa ja paikoin raaempaa kuin aikaisemmissa kirjoissa. Sairas halu katkoa omia jäseniä, lapsen hyväksikäyttö, insesti, muutamia teoksen teemoja mainitakseni.

Romantiikka tarinassa on julmuuksien vastapainona enemmän kun edellisessä teoksissa. Lukija (kuulija) ehtii riemuita hetken kun Robin ilmaantuu töihin ilman kihlasormustaan, mutta mihin suuntaan Robinin vaaka kallistuukaan. Loppumetreillä pääsin kiristelemään hampaitani Cormoranin käytöksen vuoksi, mutta aivan viimeinen luku... No, jos kirjoittaisin fanfictiota niin tässä lopussa olisi täydelliset ainekset tarttua kynään ja kirjoittaa.

En voi sanoa muuta kuin että jäin kaipaamaan lisää. Onneksi Rowling/Galbraith vihjailee sivuillaan, että hän on jo työstänyt seuraavaa osaa. Epäilen vain, että käykö näiden kanssa samoin kun Harry Pottereiden? Paineet kasvavat ja julkaisuajat venyvät. Toki Rowling on ollut kiireinen viime vuosina työstäessaan niin HP-näytelmää kuin Ihmeotukset -leffaa. Täytyy vain toivoa, että hänellä riittää vielä aikaa ja energiaa Cormoranille ja Robinille.

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa Kirsi, Reta Anna Maria, MarikaOksa, Amma sekä Tiina.

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

J. K. Rowlingin toinen dekkari minkä hän kirjoittanut salanimellä. Kuunneltuani ensimmäisen teoksen Käen kutsu minun oli pakko hommata myös toinen ja kolmas teos. Ostin nämä molemmat Elisa kirjan äänikirjoina, kun kirjastossa näitä ei ollut saatavana lainkaan. Lukijana on ensimmäisestä tuttu Eero Saarinen, jonka ääni sopii tarinaan hyvin.

Tällä kertaa sukelletaan kirjojen maailmaan, missä niin kirjailijat kuin kustantajat elävät omanlaistaan elämää. Kuinka pitkälle kukin on valmis menemään saadakseen teoksensa bestseller -listan kärkeen?

Kirjailija Owen Quine katoaa ja hänen vaimonsa saapuu Cormoran Striken toimistoon pyytämään apua. Strikellä pyyhkii hyvin, sillä Lulan juttu (kts. Käen kutsu) on tuonut hänelle paljon asiakkaita. Rouva Quine tuntuu tietävän missä hänen miehensä on, mutta uskoo Striken miehisen arvovallan ajavan jäniksen ulos kolostaan ja takaisin kotiin. Näin ei kuitenkaan käy, sillä Owen Quinea ei löydykään mistään.

Strike pääsee tutustumaan Lontoon kirjamaailmaan ja sen raadollisuuteen. Vanhoja ja uusia kaunoja, kilpailua ja kyräilyä. Strike käyttää hyväkseen suhteita siellä sun täällä ja onnistuu lopulta saamaan selville totuuden Owen Quinesta. Sihteeri Robin avustaa Strikea ja toivoo samalla, että pääsisi urallaan eteenpäin.

Jo ensimmäinen Cormoran Strike dekkari osoitti, että Rowling hallitsee myös muunkin kirjoittamisen kuin Harry Potter -fantasian. Tämä toinen osa vain vahvisti tätä asiaa. Mielestäni tämä oli hivenen tiiviimpi ja nopeatempoisempi (tai sitten minulle sopii tämmöinen hivenen verkkainen tyyli kun on kyse äänikirjasta). Toisaalta pois oli pudonnut lähes kokonaan Cormoranin ja Robinin välinen kipinä, joka oli vahvasti läsnä ensimmäisessä teoksessa. Aivan kuin Rowling olisi halunnut ottaa etäisyyttä asiaan ja pysyä visisti dekkarin genressä. Minä ikuisena romantikkona taas kaipasin tätä puolta ja toivon, että kolmannessa teoksessa päästään taas eteenpäin tämän asian tiimoilta.

Tämän teoksen aikana tutustutaan laajemmin Striken lähipiiriin, osin pakosta sillä Strike pyytää apua ystäviltään. Myös Robinin henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu: hääpäivä on päätetty, mutta häät lykkääntyvät. Myös edellisen teoksin tapahtumiiin viitataan silloin tällöin, mutta teoksen loppuratkaisua ei paljasteta onneksi.

Robin on mainio hahmo, hieman sellainen "Mary Sue" tyyppinen, kaunis ja täydellinen mutta rehellinen ja aito. Robin hallitsee niin toimiston pyörittämisen kuin autolla ajamisen, hän on kiltti ja lempeä, Cormoranin täysi vastakohta ja he täydentävät toisiaan hienosti. Lukija odottaa kieli pitkällä mihin heidän suhteensa tulee kehittymään.

Tämän on lukeneet muun muassa Kirsi, Kirjakaapin kummitus, Kirjaneito sekä Aletheia.

Seuraavana kuuntelussa on tietenkin Pahan polku eli tähän mennessä viimeisin Cormoran Strike -dekkari. Neljännestä on kyllä huhuja...

Robert Galbraith: Käen kutsu

Vihdoinkin sain aikaseksi tutustua tähän teokseen! Kun kuulin jokunen vuosi sitten, että J. K. Rowling on kirjoittanut salanimellä dekkarin, olisin halunnut heti lukea sen. Asia kuitenkin unohtui kun jokin muu oli tuolla hetkellä lukulistalla ja vasta tänä kesänä muistin tämän uudelleen ja oikeastaan aivan sattumalta. Huomasin tämän Käen kutsun kirjastossa äänikirjana ja vasta takakantta lukiessani muistin, että kyseessä on Harry Potterin luojan salanimellä julkaistu teos. Lukijana oli Eero Saarinen, pidin.

Kuinka paljon kuunteluun vaikutti se, että tiesin kirjailijan olevan J.K. Rowling? Paljon, täytyy tunnustaa! Mutta ehkä ennemmin niin että "wau, tämä ei todellakaan ole mitään Harry Potter-kopiointia". Teksti on sujuvaa, kuvailevaa ja juoni etenee jouhevasti. Henkilöhahmot ovat aivan omanlaisiaan ja taikuus puuttuu kokonaan. Nämä ovat aikuisille suunnattuja kirjoja, eivät edes mitään nuorille aikuisille ajateltuja teoksia.

Dekkarina toimiva kokonaisuus, jotain tuttua, jotain uutta ja jotain lainattua, mutta silti uusi ja raikas tuulahdus. Hiven klassista Agatha Christietä, mutta myös nykyaikaisempaa Sherlockia. Teos ottaa myös reilusti kantaa julkisuuteen ja sen tuomaan varjopuoleen, paparazzien häikäilemättömään toimintaan sekä toimittajien temppuihin. Uskon, että kirjailija on tiennyt mistä kirjoittaa sen verran piikikkäästi hän otti kantaa näihin asioihin.

Päähenkilö Cormoran Strike on rosoinen tyyppi, armeijan entinen sotapoliisi, jalkavammainen sinkku, joka työskentelee yksityisetsivänä ja on korviaan myöten veloissa. Robin (luulin häntä ensin pojaksi ja olin iloinen että teoksessa on kihloissa oleva homopari!) on sihteeri joka ajautuu Striken toimistoon välitysfirman kautta. Voin sanoa, että näiden kahden välillä kipinöi siihen malliin etten malta odottaa jatkoa ;) Ja jos Rowling jossain vaiheessa kyllästyy fantasiaan ja dekkareihin, niin uskon että hän pärjäisi hyvin myös romantiikan puolella!

Tarina alkaa kun menestyvä huippumalli Lula putoaa/tippuu/hyppää/pudotetaan alas parvekkeeltaan. Onko kyseessä itsemurha vai murha? Lulan veli haluaa saada selville totuuden ja palkkaa Striken tutkimaan asiaa. Robin apunaan Strike sukeltaa Lulan elämään, kohtaa epäiltyjä aina poikaystävästä autonkuljettajaan ja entiseen narkkari ystävään. Kuka on syyllinen ja mikä on motiivi? Vastaus löytyy ja yllättää, eikä poliisillakaan ole enää mahdollisuutta väittää tapausta itsemurhaksi. Paikoin tarina oli hieman hidastempoinen ja jankkaava. Mutta äänikirjassa se ei haitannut niin paljon.

Pidinkö tästä siksi, että tiesin kirjailijan todellisen henkilöllisyyden? Ehkä, mahdollisesti. Ainakin se auttoi paljon ja tietyllä tavalla "ymmärsin" tekstiä paremmin kun tiesin kuka sen takana on. Muistelen, että Rowling tuli aika nopeasti ulos kaapista näiden dekkareiden kanssa ja mietin että miksi. Ymmärrän syyn miksi hän halusi kirjoittaa salanimellä, mutta miksi tulla julkisuuteen omalla nimellään ja paljastaa kaikki? Ei ainakaan rahan vuoksi se on varmaa!

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa Kirsi, joka oli minun tavoin kuullellut teoksen, Amma kirjoittaa hauskasti teoksen pääpiirteet tiivistäen, Kirjaneito tunnustautuu Potter-faniksi mutta piti yllättävän paljon tästä Rowlingin dekkarista, Pirjoliisa viihtyi teoksen parissa ja Kirjakaapin kummitus kuunteli tämän myös äänikirjana.

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

Kuunneltuani kesällä Håkan Nesserin Barbarotti -sarjan tykästyin jännällä tavalla hänen tyyliinsä. Minulle se sopii ehdottomasti äänikirjan muodossa, joten en epäröinyt kun näin kirjastossa tämän Carmine Streetin sokeat. Lukijana tässä on myös Barbarotteista tuttu Antti Jaakola. Ihanan rauhallinen ja viipyilevä teos, jota myös lukija kunnioittaa kauniisti.

Tämä ei ollut aivan perinteinen dekkari. Luokittelisin tämän ennemmin pohdiskelevaksi rikoskirjaksi. Parinskunta Erik ja Winnie muuttavat New Yorkiin sen jälkeen kun heidän 4-vuotias tyttärensä Sarah on siepattu. Erik on tarinan kertoja, hän on kirjailija joka kirjoittaa tapahtumista samaan aikaan kirjaa. Winnie on kuvataiteilija. Hienoa on ettei heidän kansalaisuuksiaan kerrota missään vaiheessa, toki jokainen voi tahoillaan arvailla niitä mutta toisaalta niillä ei ole yhtään mitään merkitystä.

Joka päivä Erik suuntaa kirjastoon kirjoittamaan Winnien jäädessä kotiin maalaamaan. Sarah on paikoin tabu heidän välillään, vaikka Erik ajatteleekin lastaan joka hetki. Toisinaan Winnie ilmoittaa Sarahin olevan elossa. Kirjastossa Erik kohtaa entisen potiisin/yksityisetsivän, joka auttaa Erikiä selvittämään muun muassa Winnien menneisyyttä sekä tietenkin Sarahin katoamista.

Tarinan loppu oli yllättävä. Ehkä jossain vaiheessa osasin aavistaa mitä tulee tapahtumaan, mutta pidin lopusta paljon. Lisäksi tämän teoksen loppu ei ollut liian valmiiksi pureskeltu, vaan se jätti lukijalleen/kuulijalleen tilaa omille ajatuksille. Teoksen sävy oli todella surumielinen, mutta niin oli aihekin: lapsen katoaminen.

Tämä on luettu ja pidetty myös mm. näissä blogeissa: Tuulevin lukublogi, Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat sekä Rakkaudesta kirjoihin.

Viveca Sten: Syvissä vesissä

Kesän alussa kävi niin, että ostin Elisa kirjan äänikirjana Viveca Stenin Sotilaiden salaisuudet teoksen. No, vasta myöhemmin tajusin että kyse onkin sarjasta. Samalla tavallahan kävi myös Håkan Nesserin Kokonaan toinen juttu teoksen kanssa. Täytyy siis olla tarkempi kun tekee kirjaostoksia!

Mutta tämä Sandhamn-sarja olikin hieman mutkikkaampi, en nimittäin meinannut löytää mistään listaa missä järjestyksessä kirjat ovat ilmestyneet. Olen tottunut että ainakin wikipedista asia selviää, mutta näin ei ollut tällä kertaa. No, sain tehdä hieman omaa salapoliisityötä että sain arvoituksen ratkaistua :) Tässä siis (ainakin itselleni) sarja oikeassa järjestyksessä:
Syvissä vesissä
Sisäpiirissä
Pinnan alla
Sotilaiden salaisuudet
Juhannusmurha
Ristiaallokossa
Vallan varjoissa

Syvissä vesissä aloittaa siis Sandhamniin sijoittuvan dekkarisarjan. Kuuntelin tämän ensimmäisen osan Elisa kirjan äänikirjana. Lukijana oli Jani Karvinen. Onneksi sain ostettua tämän kesän alennusmyynnistä ;)

Thomas Andreasson työskentelee Nackan poliisilaitoksella. Hän on entinen venepoliisi ja hänen kesäpaikkansa sijaitsee aivan Sandhamnin vieressä Harössä. Thomas erosi vaimostaan kun heidän vauvansa kuoli kätkytkuolemsn. Nora Lind on lakimies ja Thomaksen paras ystävä lapsuudesta saakka. Heidän perheensä kesämökki sijaitsee Sandhamnissa, ja Noralla on kaksi poikaa miehensä Henrikin (lääkäri) kanssa.

Tarina alkaa, kun rantaan ajautuu ruumis. Thomas päätyy tutkimaan asiaa, mutta juttu mutkistuu kun ensimmäisen uhrin sukulainen löytyy myös murhattuna Sandhamnista. Nora suorittaa tutkimuksia omalla tahollaan ja saa selville mielenkiintoisia asioita eräästä liikemiehestä. Lopulta mysteerit ratkevat (ei kovin suurin yllätyksin) ja tarinalle saadaan onnellinen loppu vaikka lopussa jännitystä riittääkin.

Sanoisin, että tämä oli hyvä perusdekkari, lähes sarjassa "kevyt kesälukeminen". Juoni oli paikoin ennalta-arvattava, mutta toisaalta tämä on kirjailijan esikoisteos. Jännitystä oli sopivasti ja olin iloinen että päähenkilöiden yksityselämään kurkistettiin. Itse asiassa Henrikistä tuli koko tarinan konna ja odotankin mielenkiinnolla kuinkta Noran avioliitossa oikein käy! Voisin lyödä vetoja, että Nora ja Henrik eroavat jossain vaiheessa sarjaa, Henrik on hyvin narsistinen henkilöhahmo.

Tämän ovat lukeneet myös Norkku, Alien sekä Anneli. Lisäksi löysin pari bloggausta missä oli kirjoitettu sarjan kolmesta ensimmäisestä teoksesta, mutta niitä en halunnut vielä lukea etten spoilaudu tulevista teoksista. Joten lukistalla seuraavaksi toinen Sandhamn dekkari!

Jessie Burton: Nukkekaappi

Olisikohan tämä ollut Elisa kirjan juhannuskalenterissa tarjouksessa, tai aikaisemmin keväällä. No, niin tai näin, kuuntelin tämän vasta nyt elokuussa. Lukija oli Vuokko Hovatta, ja hänen ääntään oli kyllä ilo kuunnella. Olen iloinen, että äänikirjoja lukevat "hyvä-ääniset" ihmiset, vaikka olen kyllä muutaman kerran törmännyt selkäpiitäkarmivaan lukijaankin.

1600-luvun loppu Amsterdamissa, nuori Nella saapuu vastavihittynä vaimona aviomiehensä kotiin, yksin. Nellaa vastassa on Johannes-puolison sisar, mustaihoinen miespalvelija ja nenänsä joka paikkaan tynöntävä piika. Aviomiestä ei näy missään.

Nella, ristimäniemeltään Petronella on valmistautunut avioliiton velvollisuuksiin, mutta aviomies on oudon etäinen. Viemättä nuorikkonsa neitsyyttä mies tuo kotiin valtavan nukkekaapin ja kehoittaa vaimoaan hankkimaan siitä ajankulua. 18-vuotias Nella ajattelee olevansa liian vanha leikkimään leluilla, mutta kun ensimmäiset miniatyyri-esineet saapuvat, Nellan sydän on mennyttä. Nukkekaappi kertoo tarinaansa hieman liiankin totuudenmukaisesti ja Nella ryhtyy selvittämään kuka on miniatyristi, joka lähettää pyytämättä täydennystä taloon.

Varhaisessa vaiheessa kuulijalle valkenee ettei Johannes ole aivan tavallinen aviomies, tuohon aikaan hänenlaisiaan kutsuttiin sodomiiteiksi. Johannes on ottanut entisen ystävänsä sokerin myytväksi, mutta ei saa kauppoja tehtyä vaan jää pariskunnalle rysänpäältä kiinni pelehtiessään toisen miehen kanssa. Nellan käsiin jää talokunnan salaisuudet, huolet ja murheet sekä sokerin myynti. Kuinka nuori vaimo suoriutuu?

Nukkekaappi kätkee sisäänsä monta salaisuutta joista jokainen kuitenkin löytää tiensä päivänvaloon. Teoksessa on paljon surua ja murhetta, mutta myös iloa ja onnea. Ei aivan sellainen teos mitä odotin, mutta omalla tavallaan hyvä. En ehkä ole paras lukija arvostelemaan tätä, mutta onneksi tämä ovat lukeneet muun muassa myös Katja, Ulla, Annika sekä Riitta. Siinä missä itse olin hieman oman mukavuusalueeni ulkopuolella, toiset ovat onnistuneet löytämään teoksesta paljon enemmän.

* ~ * ~ *
Tämä oli blogini 300:s teos!

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

Eräs tämän syksyn odotetuimpia kirjauutuuksia! Olen todellinen Maria Kallio -fani ja olin todella, todella iloinen kun kuulin Lehtolaisen palaavan tutun hahmon pariin. Luulin, että lukaisen tämän teoksen tuosta noin vain, mutta reilua neljää ja puoltasataa sivua ei tahkottukaan ihan hetkessä. Tämä ei ole missään nimessä moite, vaan nautin jokaisesta sanasta, rivistä ja sivusta. Poikkeuksellisesti en ostanut tätä itselleni, vaan lainasin kirjastosta. Saattaa kuitenkin olla, että tämä tulee päätymään kirjahyllyyni ennemmin kuin huomaankaan.

Maria, Ville Puupponen ja heidän kaksi uutta kolleegaansa työskentelevät LaNu-yksikössä joka tutkii lasten ja nuorten rikoksia, niin uhreina kuin tekijöinä. Eräs omista suosikeistani Pekka Koivu on sivussa, mutta teoksen aikana selviää syy miksi. Onneksi Koivu vilahtaa kuitenkin muutaman kerran tarinassa ettei hän ole aivan unohduksissa.

Tuula Lahti-Haapala vapautuu vankilassa kärsittyään rangaistuksen alaikäisten poikien hyväksikäytöstä. Samana iltana hän löytyy surmattuna liikenneleikkipuistosta ja juttu kaatuu Marian porukalle, sillä itse oikeutettu olettamus on, että joku Lahti-Haapalan uhreista on surman takana. Maria lähteekin keräämään palapeliä kokoon yhdessä muiden kanssa. Kuvaan ilmestyy myös suosittu iskelmälaulaja Tarmo Mättö (mahtava sukunimi!), joka on eronnut pitkäaikaisesta avioliitostaan ja lyönyt hynttyyt yhteen omia lapsiaan nuoremman julkkis-Samanthan kanssa. Kuinka Mätön ja Lahti-Haapalan kohtalot liittyvät yhteen selviää teoksen aikana.

Minulle tämä oli hyvä lukukokemus. Pidin tästä, sillä juoni oli laadukkaasti kehitelty eikä loppuratkaisu ollut liian ennalta-arvattava. Hienoa huomata, että Lehtolainen pitää laadusta kiinni! Hyvän kirjan lukeminen on nautinto, ja tämä oli juuri sitä!

Kaksi uutta hahmoa, poliisit Kristo Pohjola ja Johanna Al-Sharif olivat mielenkiintoisia tuttavuuksia. Lisäksi pieni jännite Puupposen ja Pohjolan välillä oli kiva mauste tarinaan, etenkin kun kaikki jäi auki heidän välillään. Uskon, että Kristosta ja Johannasta kuullaan vielä, sen verran paljon he olivat tarinassa mukana. Näin ollen luotan siihen, ettei tämä ollut viimeinen Maria Kallio -dekkari. Kysymys kuuluukin, että missä yksikössä ja keiden kanssa Maria työskentelee kun kuulemme hänestä seuraavan kerran.

Tämän ovat ehtineet lukea myös Annika, jonka kanssa olen samaa mieltä että yksi oikoluku olisi ollut hyvä, Amma, joka nosti esille teoksessa esille tulleen poliisien resurssit mistä olen itsekin huolissani sekä Anu, jonka kanssa olen samaa mieltä siinä, että on ihanaa kohdata pitkäaikainen ystävä kirjankansien välissä. Sillä sitä Maria Kallio on monelle lukijalleen, ystävä jonka kuulumiset kiinnostavat ja jolle antaa anteeksi useankin vuoden hiljaisuuden. Lehtolaisen kirjoita ei vain voi olla pitämättä!

Marko Kilpi: Undertaker - Kuolemantuomio

Tunnustaudun Marko Kilpi -faniksi. Olen lukenut kaikki hänen teoksensa (vaikka en olekaan kirjoittanut niistä tänne) ja pitänyt. Tämän lainasin kirjastosta jo ensimmäisen kerran alkukesästä, mutta silloin vaivasi lukujumi enkä saanut luettua tätä. Nyt sain tämän uudestaan käsiini ja pienen alkuhaparoinnin jälkeen innostuin ja luin nopeaan tahtiin loppuun.

Hautausurakoitsija Jarmo Kivelle kuolema on arkipäivää, monella eri tasolla. Synkkä ammatti luo täydellisen suojan vieläkin synkemmille puuhille. Tuomas Lintu, nuori opiskelija on puolestaan kovaa vauhtia putoamassa yhteiskunnan ulkopuolelle. Heidän polkunsa kohtaavat ja Kiven suunnitelma hahmottuu.

Kerronta on hyvin elokuvamaista ja se häiritsi hieman alussa. Pian siihen kuitenkin tottui ja tarina lähti viemään. Henkilöhahmoja on useita, mutta ei liikaa, Kivi ja Tuomas ovat ainoita joihin tutustutaan hieman tarkemmin. Teos jää totaalisen kesken, mutta onhan kyseessä sarjan ensimmäinen osa, Kivestä kuullaan vielä!

Marko Kilvellä, kuopiolaisella poliisilla, on teoksissaan hyvin yhteiskunnallinen ote. Hän kuvaa kiiltokuvan nurjaa puolta, sitä mikä on "normaalien" ihmisten katseiden ulottumattomissa, sitä mitä ei edes haluta nähdä. Toisaalta tapahtumia oli paljon, pieniä siruja elämästä heitettynä sinne tänne. Olisin kaivannut ehkä hieman selkeämpää otetta, ellei tarkoitus ole että kaikkiin tapahtumiin palataan vielä?

Jarmo Kivellä on perhe, pappina työskentelevä vaimo ja tytär Noora, mutta kuka on Aino? Lisäksi entinen oppipoika Jouni aiheuttaa vaivaa. Tuomaksen avovaimo Maria sairastaa masennusta, mutta ei saa lääkäriltä lausuntoa työkyvyttömyydestä. Veli Markus kuolee yllättäen, ja rahapulassa oleva Tuomas lupaa äidille järjestää hyvät hautajaiset veljelleen. Tarinan poliiseista Saari ja Tiina ovat eniten esillä. Kuka Saari oikeastaan on? Tätä lukija jää pohtimaan ja odottamaan että vastaus löytyy seuraavasta osasta. Tiinasta kerrotaan enemmän, mutta Paulin kohtalo ja yhteys Tiinaan on yllättävä. Rundi on loppuen lopuksi vain pikkurikollinen, mutta hän paljastaa salaisuutensa yllättävällä tavalla sellissään.

Tarinassa on useampi taso missä kirjailija kuljettaa lukijaansa. Moni juonikuvio jää hieman kesken, mutta ei liian häiritsevästi. Tärkeimmät langanpäät tulee solmittua, mutta silti lukija jää odottamaan jatkoa. Sitä on luvassa keväällä 2018!

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa Amma ja Takkutukka.

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Ihan jees, oli ensimmäinen ajatus kun tämä äänikirja päättyi. Ei mitenkään erikoinen vaikka aineksia olikin vaikka minkälaiseen tarinaan. Tästä tuli mieleen Nainen junassa, vaikka tarina olikin aivan erilainen. Ostin tämän Elisa kirjan äänikirjana joskus keväällä/kesän alussa kun tämä oli tarjouksessa. Lukijana oli Sanna Majuri. Huom! Tämä postaus sisältää juonipaljastuksia!

Anne ja Marco ovat kutsuilla naapurissa. Heidän puolivuotias tyttärensä nukkuu seinän takana ja vanhemmat käyvät puolen tunnin välein tarkistamassa lapsen tilanteen. Kun he palaavat kotiin hieman juovuksissa tyttö on kadonnut sängystään. Poliisi saapuu paikalle ja ryhtyy selvittämään rikosta. Kuka on vienyt lapsen ja miksi?

Alussa olin varma, että syyllinen on naapurin nainen, mutta onneksi juoni ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen. Tarina pyöri pienessä piirissä, vain Anne, Marco, naapurit (vaikka mies jääkin pienemmälle huomiolle) sekä Annen vanhemmat. Toki mukana oli muutama muu henkilö kuten rikostutkija mutta ydinporukka oli pieni.

Teoksen puolivälissä selviää, että Marco on järjestänyt lapsensa sieppauksen. Tämä ei yllätä kuulijaa, sillä sitä on pohjustettu hyvin. Myös taho Marcon teon takana ei tule yllätyksenä sen verran hyvin asioita valotetaan tarinan edetessä. Vain teoksen viimeinen lause jättää aavemaisen fiiliksen. Toisaalta senkin voi kuvitella miten tilanne tulee päättymään. Hieno tehokeino, mutta tämmöisessä teoksessa hieman lattea. Lopputulema on siis varsin mitätön, raha on keskiössä ja vaikka henkilöiden tunnetiloja kuvataan realistisesti, tarina itsessään ei ole kovin realistinen.

Tämän ovat lukeneet myös Annika joka piti kirjasta todella paljon, Krista on samoilla linjoilla Annikan kanssa, Sasu Heikkilälle tämä oli aika perusdekkari ja hän oli samoilla linjoilla kanssani sekä Leena Lumi, joka hehkuttaa myös teoksen erinomaisuutta. Ensimmäisen kerran jäin miettimään näitä muiden kirjoittamia arvioita. Kolme heistä oli saanut teoksen kustantajalta ennakkoon arvioitavaksi ja he kaikki myös ylistävät teosta maasta taivaaseen. Kuten edellä totesin, minulle tämä ei ollut mitenkään ihmeellinen tai erikoinen kokemus. Onko syynä se, että kuuntelin tämän äänikirjana? Olisiko tarina itse luettuna ollut kiinnostavampi, jännittävämpi tai mukaansa tempaavampi? Näitä voi miettiä ja pohtia ilman suurempia johtopäätöksiä.

Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar

Viides ja viimeinen Barbarotti. Ensimmäisen teoksen aikana ihmettelin että kuinka tämmöistä voi olla, mutta teos teokselta nämä ovat imaisseet mukaansa ja päässeet myös yllättämään. Tämä viimeinen on hyvin surumielinen ja pohdiskeleva, ja jos tämän olisin lukenut (kuunnellut) pelkästään niin olisi muut kyllä jääneet testaamatta. Tämänkin hankin Elisa kirjan äänikirjana, lukijana Antti Jaakola.

Barbarottiin henkilökohtaisessa elämässä kuohuu, sitä en nyt avaa tässä sen enempää, mutta tilanne vaikuttaa koko teoksen ajan. Joko siitä syystä, tai jostain aivan muusta Barbarottin esimies antaa hänelle useamman vuoden vanhan jutun tutkittavaksi. Tapaus on yksinkertainen: mies on kadonnut lehdenostoreissulla. Pääepäilty on miehen vaimo joka on saanut liikanimen Pikku-Burman teurastajatar kauan sitten tapahtuneen verityön vuoksi. Nainen on surmannut ja paloitellut silloisen miehensä ja istunut vankilassa tuomionsa. Luonnollista on että poliisi epäilee häntä.

Barbarotti tutkii molempia tapauksia, jututtaa ihmisiä ja pohtii asioita. Samaan aikaan kollega Eva pähkäilee toisenlaisen tapauksen kanssa, joka onneksi selviää lopussa samoin kuin totuus Pikku-Burman tapauksesta.

Hieman harmittaa, että nämä olivat nyt tässä. Olisin mielelläni kuunnellut vielä yhden lisää. Ehkä siksi, että olen utelias mitä Barbarottille itselleen tapahtuu. Mutta toisaalta tilanne jäi hyvään hetkeen mistä jokainen voi itse kuvitella kuinka tarina jatkuu. Ehkäpä testaan jonkun muun Nesserin jossain vaiheessa.

Rikospaikka Tampere 16 novellia

Luin tätä teosta kuin "Iisakin kirkkoa". Aloitin varmaan toukokuussa ja lopettelin vasta nyt elokuun ensimmäisinä päivinä. Olen kuljettanut tätä paikasta toiseen, kantanut laukussani kesäreissuilla, makuuttanut mökin pöydällä ja kotona yöpöydällä. Lainasin tämän kirjastosta ja olen joutunut uusimaan usemman kerran. Syy hitaaseen lukutahtiin ei ole ollut se, että tämä olisi ollu huono, päinvastoin. Suurin osa novelleista on ollut todella hyviä, kuten hyviltä kirjailijoilta voi odottaakin.

Teoksessa on yhteensä 16 novellia jotka ovat tuttujen suomalaisten dekkaristien kirjoittamia. Mukana on paljon omia suosikkikirjailijoitani kuten Jarkko Sipilä, Matti Rönkä ja Christian Rönnbacka. Teos on kiva, sillä samalla lukija pääsee tutustumaan uusiin kirjailijoihin.

Omiksi suosikkitarinoiksi nousi Tuomas Liuksen kirjoittama Talo Pispalanharjulla, tarina oli sopivalla tavalla erikoinen ja yllättävä. Myös Jukka Vallin Neiti Vaahtera oli hyvä. Tutuilta kirjailijoita taso oli hyvää, toki tällaisessa joukossa oli pari sellaista joihin en päässyt sisälle.

Toivon, että näitä Rikospaikkoja tulisi lisää. Olen kuunnellut äänikirjana muutaman Rikospaikka Pasilan novellin ja pitänyt niistä.

Håkan Nesser: Yksinäiset

Olen jäänyt totaalisesti koukkuun näihin Barbarotteihin. Yksi toisensa jälkeen olen napsinut näitä Elisa kirjasta äänikirjana. Jokainen on ollut niin erilainen, mutta ensimmäisen jälkeen jokainen on puhutellut omalla tavallaan. Lukijana on kaikissa sama Antti Jaakola. Hän tekee kyllä hyvää työtä ja nautin hänen äänestään.

Metsästä löytyy ruumis, täsmälleen samasta paikasta kuin 35 vuotta aikaisemmin. Barbarotti ryhtyy tutkimaan tapausta. Pian selviää, että 35 vuotta aikaisemmin löydetty tyttö oli nyt löydetyn miehen avovaimo. Mitä tapahtui silloin ja mitä tapahtui nyt?

Tarina kulkee nykyhetkessä ja 1960-70-luvuilla. Kerrotaan kuinka kaksi miestä ystävystyy, heistä muodostuu tiivis porukka tyttöystävien ja toisen miehen sisaren ja tämän miehen kanssa. Yllättäen yhteys katkeaa ja muutaman vuoden päästä Maria (sisar) löytyy yhteisen sieniretken jälkeen kuolleena. Nykyhetkessä hänen silloinen miehensä kuolee samassa paikassa.

Barbarottin henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu suuri kääne kun vaimo Marianne sairastuu. Tästä nousee iso teema, ja sen verran voin paljastaa, että teema jatkuu sarjan viimeisessä osassa.

Tämän tarinan lopuratkaisu on mielenkiintoinen ja yllättävä, toki looginen. Mielenkiintoisempaa on henkilöhahmojen kuvaus ja kaikki erilaiset henkilöt joita Nesser marssittaa lukijan eteen. Pieniä kurkistuksia erilaisten ihmisten ajatuksiin. Pidän.

Håkan Nesser: Herra Roosin tarina

Ihastuin heinäkuussa Gunnar Barbarottiin, joten näitä oli pakko saada lisää. Tämän kolmannen osan nautiskelin mökillä puuhastellen. Tämänkin lukee Antti Jaakola ja teos on hankittu Elisa kirjan äänikirjana.

Tarina kahdesta täysin erilaisesta ihmisestä joille eräs pikku mökki on maailman tärkein paikka. Herra Roos voittaa yllättäen suuren summan rahaa, hän irtisanoutuu mutta ei kerro asiasta perheelleen. Hän ostaa itselleen pienen mökin minne hän ajaa joka päivä työpäivän ajaksi. Anna on läheisessä hoitokodissa vieroittumassa huumeista, mutta paikan johtajassa on jotain outoa eikä Anna sopeudu paikkaan ja hän päättää karata. Anna päätyy herra Roosin mökille ja kahden ihmisen kohtalot kietoutuvat toisiinsa.

Barbarotti makaa sairaalassa kun vanha koulukaveri tulee juttelemaan, hänen miehensä, herra Roos on kadonnut muutamaa päivää aikaisemmin. Asia on hankala, sillä herra Roos on niin tavallinen, kuin sohva, eikä vaimo haluaisi tehdä asiasta suurta numeroa. Barbarotti tutkii ja päätyy syrjäiselle mökille, minkä pihasta löytyy ruumis mutta herra Roosista ei näy jälkeäkään.

Tarina on kaunis mutta surullinen. Herra Roosin kohtalo jää hämärän peittoon, jokainen saa itse päättää mitä hänelle lopulta tapahtuu. Tarinat ovat keskenään hyvin erilaisia, vain Barbarotti pysyy. Silti haluan näitä lisää.

Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu

Aivan erilainen kirja kun Barbarotti-sarjan ensimmäinen osa. Kirjoitin sen kuunneltuani, että olin ostanut tämän teoksen ensin, mutta haluan tutustua sarjaan oikeassa järjestyksessä niin jouduin hankkimaan ensimmäisen osan. Tämäkin on siis Elisa kirjan äänikirjana ostettu. Lukijana on Antti Jaakola.

Barbarotti saa kirjeen, missä ilmoitetaan että kirjeen kirjoittaja aikoo murhata ihmisen. Koska Barbarotti on lomalla, hän pohtii mitä tehdä kirjeen kanssa, lopulta hän kuitenkin ilmoittaa asiasta kollegoilleen. Barbarottin loma Mariannen kanssa jatkuu, poliisi ei tee mitään estääkseen murhan joka lopulta tapahtuu. Eikä kirje jää viimeiseksi.

Samaan aikan kuulija pääsee tutustumaan kuuteen toisilleen ennestään vieraaseen ruotsalaiseen, jotka törmäävät sattumalta Ranskassa viettäessään lomaa siellä. Kaksi pariskuntaa ja kaksi sinkkua, jotka viettävät jonkin aikaa aikaa yhdessä. He ovat uhreja joita tuntematon kirjeiden lähettäjä murhaa.

Poliisi on jatkuvasti askeleen jäljessä. Kuulijalle kerrotaan vanhoista tapahtumista Ranskassa, joten hän kuvittelee tietävänsä miksi murhat tehdään. Viimein myös poliisi saa Ranskan muistiinpanot käsiinsä ja pääsee uudelle tasolle tutkinnan suhteen. Mutta kuka kaiken takana oikein on?

Tarinan loppuratkaisu oli nerokas ja täysin odottamaton. Pidin tästä paljon! Tämän jälkeen ihastuin Barbarottiin ja haluan kuulla näistä lisää.

Håkan Nesser: Sukujuhlat

Ostin kevään aikana Håkan Nesserin teoksen Kokonaan toinen juttu Elisa kirjan äänikirjana koska se oli tarjouksessa. Vasta sen jälkeen huomasin että kyseessä oli "sarjan" toinen osa. Ehkä tämä Barbarotti sarja ei ole niinkään sarja vaan enemmän tarinoita tapauksista. Joka tapauksessa minun täytyi hankkia käsiini sarjan ensimmäinen osa, että pääsisin jollain tavalla tutuksi tämän Barbarottin kanssa. Lainasin ensin tämän Sukujuhlat kirjastosta, mutta jokunen aika sitten tämä sattui eteeni Elisa kirjan äänikirjana tarjouksessa. Päätin tarttua tilaisuuteen ja ostin äänikirjan.

Lukijana on Antti Jaakola. En muista kuunnelleeni hän lukemia tarinoita aikaisemmin, mutta hyvä ja toimiva ääni hänellä on.

Tämän ovat lukeneet myös muun muassa seuraavat kirjabloggarit: Leena Lumi, Norkku, Satu Järvinen sekä Mikko. Syy, miksi listaan jo nyt näitä muita bloggaajia on se, että aion tehdä juonesta palajstuksia enkä halua kenenkään pahoittavan siksi mieltään. Mielenkiintoista on myös, että kaikki muut paitsi Mikko ylistävät tätä teosta, itse olen enemmän Mikon kannalla, mutta siitä lisää kohta.

Tarina alkaa kun Hermanssonin perhe kokoontuu joulun alla juhlimaan isä Karl-Erikin ja tytär Ebban syntymäpäiviä. Tarina kulkee lähes jokaisen perheenjäsenen näkökulman kautta, joten näin lukija pääsee tutustumaan kaikkiin tasapuolisesti. Äiti Rosemarie on mielenkiintoinen hahmo, vaikka toisaalta hyvin pliisu. Tytär Ebban perhe on mielenkiintoinen, Ebba on lääkäri, hänen miehensä Leif on osuuskaupanhoitaja ja pojat Henrik ja Kristoff lähes toistensa vastakohdat. Perheen mustalammas, poika Robert on mielenkiintoinen persoona; huippu-urheilja ja tosi tv tähti joka on nolannut itsensä julkisesti. Kolmas lapsi, tytär Kristina on naimisissa Jacobin kanssa ja heillä on pieni Kelvin-poika, jonka kirjailija tuntuu välillä unohtavan. He kaikki saapuvat siis kuvitteelliseen Kymlingen kaupunkiin sukujuhliin ja tällä matkalla kaksi heistä katoaa.

* Älä lue pidemmälle ellet halua tietää yksityiskohtia juonesta! *

Tämä asetelma esitellään teoksen alussa, ja samalla kerrotaan myös loppuratkaisu molempiin katoamistapauksiin. Tämä on juuri se mitä ihmettelen suuresti. Sama latisti myös Mikon fiiliksiä. Loput teoksesta olikin Gunnar Barbarottin ja hänen tutkimustensa esittelyä eli kuinka hän saa selville molempien katoamisten loppuratkaisun. Lopussa on toki vielä pieni yllätys mikä pitää lukijan mielenkiinnon yllä, mutta sekin jotenkin kuivuu kokoon ja on myös ennalta-arvattava.

Ensimmäisenä katoaa mustalammas-Robert. Hän lähtee ulos kävelemään juteltuaan ja juotuaan ensin sisarensa Kristinan sekä Ebban poikien kanssa. Matkalla Robert päättää soittaa entiselle heilalleen. Tämä puhelu päätyy poliisin tietoon, mutta ihmettelen miksi yksikään heistä ei yrittänyt misään vaiheessa soittaa numeroon! Lopulta Robert löytyy ex-heilan pakkasesta paloiteltuna.

Toisena katoaa Ebban vanhempi poika Henrik. Hän on keskustellut Kristina tätinsä kanssa sukupuolisesta suuntautumisestaan, sillä Henrik epäilee olevansa homo. Kristiina haluaa kiistää asian ja viettelee 19-vuotiaan sisarenpoikansa. Himoissaan he sopivat treffit seuraavaksi yöksi Kristinan hotellihuoneeseen, sillä Jacob lähtee myöhään illalla ajamaan Tukholmaan tärkeään aamiaispalaveriin. Kesken matkan palaveri kuitenkin perutaan ja Jacob päättää kääntyä takaisin... ja Kristiina pohtii juuri ennen Henrikin saapumista että häntä on varoitettu Jacobin väkivaltaisuudesta...

Voi huokaus sentään! Ilman mielenkiintoisia henkilöhahmoja tarina olisi jäänyt moneen kertaan kesken! Voi olla etten ymmärrä teoksen hienoutta, mutta minulle hyvä teos tarjoaa lopussa yllätyksen. Ehkä juuri se olikin syy, että jaksoin kuunnella tätä, odotin että asiat eivät olisikaan niin kuin lukijalle kerrottiin vaan loppuratkaisu olisikin jotain muuta. Jouduin pettymään.

En kuitenkaan luovuta tämän Håkan Nesserin suhteen vaan aion kuunnella Barbarotti sarjan kakkososan. Ehkäpä se ei tarjoa loppuratkaisua valmiiksi pureskeltuna ennen teoksen puoliväliä. Jää nähtäväksi.

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Olen ostanut tämän Elisa kirjan äänikirjana useampi kuukausi sitten, voi olla jopa viime vuoden puolella. Yritän bongailla hyviä teoksia alennuksesta ja kuuntelen niitä sitten omaan tahtiini. Tämän vuoden puolella olen kuunnellut jo pari Kristiina Vuoren äänikirjaa, joten tämä oli luonnollinen jatkumo. Lukijana oli aikaisemmista teoksista tuttu Kirsti Valve. Minusta on mukavaa, että sama ääni lukee saman kirjailijan teoksia.

Tämä teos poikkesi Vuoren aikaisemmista teoksista siinä, että kyseessä ei ollut fiktiivinen faktaa sekoittava rakkaustarina keskiajalta, vaan kyseessä oli historiallisen henkilön Valpuri Innamaan fiktiivinen tarina. Toki mukana oli rakkautta, sillä Valpuri oli neljästi naimisissa, mutta romanttiseksi en tätä teosta ensisijaisesti nimittäisi. Olen iloinen, että Kristiina Vuori on löytänyt oman tyylinsä kirjoittaa historiallisia romaaneja. Tämä oli nimittäin todella onnistunut teos!

Valpuri Innamaa elää 1500-luvulla. Tarina alkaa, kun Valpurin ensimmäinen mies mestataan maanpetturina ja Valpuri jää kahden pienen lapsen kanssa hoitamaan suurta kauppakartanoa, joka on tosin ryövätään putipuhtaaksi. Valpuri on nuori, ja se näkyy hänen käytöksessään aika ajoin. Etenkin kun hänen avoinpiikansa tekee työtä emännän loikoillessa lasten kanssa. Aikaa myöten Valpuri oppii, viisastuu ja kasvaa emäntänä ja ihmisenä. Ryöstön jälkeen Valpuri nousee jaloilleen ja kasvattaa Innamaan kauppahuoneesta yhden Turun rikkaimmista.

Rakkaudessa Valpurilla ei ole samaa onnea kuin kaupanteossa. Ensimmäisen aviomiehen jälkeen Valpuri päättää kokeilla rakastajaa, mutta huomaa ettei se toimi ja hän päätyy miehen kanssa naimisiin. Avioliitto ei ole onnellinen ja päätyy juopon kuolemaan. Kolmas liitto alkaa lupaavasti täynnä onnea, mutta päättyy katkerasti. Neljättä liittoa ei avata kuin aivan vähän, ja siitä jääkin kuva että kyseessä on järkiavioliitto. Nämä kaikki avioliitot ovat siis historiallisia faktoja, kirjailija on vain kertonut niistä oman näkymyksensä värittäen niitä fiktiolla.

Teoksen syndäntäsärkevin kohtaus nostatti kyyneleet silmiini mitä tapahtuu harvoin. Se mitä Pekolle tapahtui oli julmaa ja niin väärin! Toki tuohon aikaan se oli eräällä tavalla "arkipäivää" eikä nykyajan ihminen voi sitä kunnolla käsittää. Tapaus oli kuitenkin kuvattu niin seikkaperäisesti että olisin halunnut olla Pekon luona oman terveyteni uhalla.

Täytyy sanoa, että tämä tarina on paras Vuoren tähänastisista kertomuksista. Olen iloinen, että hän on löytänyt oman äänensä, tapansa kirjoittaa, eikä yritä periä muiden historiallista romantiikkaa kirjoittavien/kirjoittaneiden kirjailijoiden manttelia. Toki Vuorella, kuten myös esimerkiksi Kaari Utriolla, keskiössä ovat vahvat naiset ja heidän kohtalonsa, mutta niin sen minusta kuuluukin olla. Toki kaipaan välillä Isabellan tai Vendelan tyylisiä rakkaustarinoita, mutta ehkä jonain päivänä joku vielä kirjoittaa sellaisia.

Vuoren teosten historialliset faktat ovat kohdallaan. Jokaisen kirjan lopussa on sanasto sekä infopaketti kyseisen ajan historiassa sekä selvitykset siitä mitkä tarinan seikat ovat totta ja mitkä eivät. Vuori on luonut itselleen sopivan "kielen" teoksiinsa, ja vaikka se on hieman erilainen jokaisessa hänen kirjassaan, hänen tyylinsä tunnistaa. Hän on ominut itselleen sopivia historiallisia sanoja ja käyttää niitä systemaattisesti, eikä hän yritä matkia ketään mikä on erittäin hienoa.

Tämä teos on luettu ja tykätty myös seuraavissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Vinttikamarissa, Lukutoukan kulttuuriblogi sekä Kirjakko ruispellossa, muutamia mainitakseni.

Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu

Sarjassaan seitsemästoista Takamäki-dekkari tuli lukaistua päivässä, kuten edellinenkin teos Valheen kasvot. Nautin kovasti näiden dekkareiden lukemisesta, sillä kieli on sujuvaa, mitään turhaa rönsyä ei ole vaan tarina on täyttä tavaraa alusta loppuun. Varasin tämän kirjastosta onneksi riittävän ajoissa, että sain lainaan juuri ennen juhannusta ja juhannusvieraiden lähdettyä heittäydyin tuoliin ahmimaan teosta.

Pikkurosvo on ryöstämässä Alepaa, mutta jää kiinni ja päättää puhua itselleen lyhyemmän tuomion paljastamalla tietoja kadonneesta miehestä jota poliisi etsii. Tiedoilla poliisi pääsee askeleen eteenpäin, mutta yllättäen juttu keskeytyy kun kirjepommi räjähtää huoltoasemalla.

Olin positiivisesti yllättynyt ettei teoksessa ollut viittauksia ulkomaalaisiin terroristeihin, vaan esiin nostettiin omat ongelmamme ja ääriryhmämme. Pahin uhka tulee usein sisältä, ja tässä teoksessa oli kaksi vastakkain olevaa ryhmittymää pääepäiltyinä.

Hekilöhahmogalleria on vakiintunut muutamaan tuttuun, joista Suhonen tuntuu nousevan teos teokselta keskeisempään asemaan. Samaan aikaan itse Takamäki painuu taemmas, mikä on hieman harmittavaa. Toki Suhonen on aktiivinen poliisi joka toimii kentällä, kun taas Takamäki puurtaa toimistossa.

Mukavaa oli, että Sipilä oli hieman markkinoinut kollegansa teoksia. Kyseessä oli Christian Rönnbacka, jonka teoksista itsekin pidän paljon. Huomaa, että kustantamossa vedetään yhtä köyttä eikä kateutta ole. Hienoa Crime Time!

Kristiina Vuori: Neidonpaula

Tämän teoksen olen ostanut Elisa kirjan äänikirjana jo pitkä aika sitten. En kuitenkaan halunnut kuunnella tätä ennen kuin olin tutustunut Näkijän tyttäreen, sillä jostain luin että kyseessä on löyhästi jatko-osa. No, ihan näin ei ollut mutta olen kuitenkin tyytyväinen että olen tutustunut Vuoren tuotantoon suht ilmestymisjärjestyksessä. Lukijana on aikaisemmista tuttu Kirsti Valve.

Kaksoset, toistensa peilikuvat, tytöt joiden äidillä on taika veressä. Esi-äiti Eira on elänyt muutama sata vuotta aiemmin, mutta taika on haalistunut ja osin kadonnut. Kaksosissa se on kuitenkin yllättävän vahvana. Tyttöjen isä vastustaa ajatusta noituudesta ja haluaisi sulkea molemmat neidot luostariin, onneksi näin ei kuitenkaan käy.

Tarina sijoittuu 1400-luvun Naantaliin ja sen luostariin. Truda on teoksen kertoja, ja Brita-kaksonen on sivuroolissa, mikä on toisaalta todella harmillista. Olisi ollut mukavaa kuulla myös hänen puolensa tarinasta.

Truda kihlataan porvarispojalle, mutta häitä odotellessa neito viettää aikaansa luostarissa. Sinne tulee maalaajaksi Luukas Danske, johon Truda rakastuu oikopäätä. Aikanaan selviää kuitenkin, ettei Luukas ole aivan sitä mitä on uskotellut. Nuorukaisella onkin ylhäinen tausta, vaikka Trudalle sille ei ole mitään merkitystä.

Tarina oli mielenkiintoinen ja imi mukaansa. Olen tykästynyt toden teolla näihin Vuoren teoksiin. Äänikirjoina nämä toimivat minulle hyvin. Pidän siitä kuinka paljon Vuori viljelee tekstissä vanhoja sanoja, kuinka hän kuvaa historiaa ja teosten lopussa on aina selvitetty teoksen faktoja.

Tämän ovat lukeneet muun muassa myös Kirsi, Ahmu, Kirjahilla sekä Mai.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Kuuntelin tämän äänikirjan loppuun jo viime viikolla, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä tänne. Ihmettelen itsekin mistä moinen saamattamuus tai jopa haluttomuus johtuu. Teos itsessään oli hyvä mutta jotenkin se luikerteli ihon alle tavalla mitä ei ole tapahtunt pitkään aikaan, jos koskaan.

Lainasin tämän äänikirjana kirjastosta aivan sattumalta. Vasta kotona muistin, että olen nähnyt mainoksia Ferranten uudesta teoksesta, joka on jatkoa tälle ensimmäiselle osalle. Äitini kuunteli tämän ensin ja piti kovasti, itsekin tartuin tähän innolla ja kuuntelin aktiivisesti. Lukijana on Erja Manto.

Sodan jälkeinen Napoli, kaksi tyttöä tutustuvat toisiinsa. He ystävystyvät, kilpailevat, vertailevat ja kasvavat yhdessä. Molemmat ovat loistavia vuorollaan. Kummatkin kokevat kasvun lapsuudesta nuoruuteen ja kohti aikuisuutta. Toinen tytöistä pääsee opiskelemaan, toinen nuorena naimisiin. Haaveita, unelmia, kilpailua ja yhteiskunnan kuvausta.

Elena, Lenú on tarinan kertoja jonka näkökulmasta lukija pääsee tutustumaan kotikortteliin, perheeseen, kavereihin, vihollisiin, opettajiin ja ennen kaikkea Lilaan. Elenan näkökulmasta seurataan tunteita, ajatuksia ja haaveita sekä tietenkin Lilan erinomaisuutta. Missän vaiheessa utelias lukija ei saa tietää mitä Lila ajattelee ja tuntee, se on osittain turhauttavaa mutta toisaalta taas koko tarinan ajatus.

Tarina jää totaalisen kesken, kun Lilan häihin astuu mies komeissa kengissä. Joten seuraavaa osaa jää odottamaan innokkaana.

Tämän ovat lukeneet muun muassa Leena Lumi, Kirjakaapin kummitus, Mari A sekä Krista.

100 äänikirjaa

Olen kuunnellut laskelmieni mukaan 100 äänikirjaa sen jälkeen kun olen perustanut tämän blogin. Kokonaiskirja määrä on tällä hetkellä 287 kappaletta, joten vielä toistaiseksi fyysinen kirja on ollut suositumpi. Äänikirjojen osuus on kuitenkin kasvanut vuosi vuodelta.

Äänikirja formaattina on minulle tuttu jo lapsuudesta. Muistan kuinka olen kuunnellut muumeja, Ronjaa ja muita tuttuja tarinoita leikkieni lomassa. Harrastus on jatkunut koko ikäni, ja olen iloinen kun olen voinut tutustua moneen kirjaan samalla kun olen lenkkeillyt, siivonnut, tehnyt ruokaa tai vain nauttinut hyvästä tarinasta.

Monesta äänestä on tullut minulle tuttu ja tärkeä. Etenkin Lars Svedberg on eräs jo lapsuudestani tärkeä ääni josta nautin valtavasti! Nykypäivänä rinnalle on tullut uusia hyviä lukijoita joiden äänet herättävät tarinoita eloon.

Nautitaan äänikirjoista!

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Olen ostanut tämän teoksen omaan kirjahyllyyni jo elokuussa 2012. Muistan kuinka aloitin lukemisen innokkaana, mutta into lopahti hyvin pian. Jostain syystä tarina ei puhutellut, ei ottanut omakseen, luin parisataa sivua ja luovutin. Teos ei kuitenkaan jättänyt rauhaan näinä vuosina, vaan Eira kummitteli mielessäni tuon tuosta. Kuunnteltuani Vuoren teokset Disa Hannuntytär ja Siipirikko, päätin että nyt on aika tutustua myös Eiran tarinaan. No, taas kerran teokseen tarttuminen venyi kun tuli muita, muka mielenkiintoisempia teoksia. Äitienpäivän alla huomasin tämän tarjouksessa Elisa kirjassa äänikirjana, joten päätin antaa itselleni lahjan. Äänikirjan kuuntelu oli erittäin hyvä vaihtoehto kun lukeminen ei ottanut tulta alleen, ja olinkin aika intensiivisesti tarinan parissa alkuviikon ajan. Lukijana on Kirsti Valve, pidin hänen äänestään tässä tarinassa.

Eiran tarina sijoittuu 1200-luvun Suomeen ja Hämeeseen. Eira syntyy äpäränä, kun muukalainen on raiskannut Eiran äidin. Äidin puoliso Klaus ei halua tunnustaa tyttöä omakseen, joten Eiran ainoana turvana on isoisä Ulf Stark. Koska Ulfilla ei ole poikapuolista perijää, hän menee vanhoilla päivillään Ursula-emännän kanssa naimisiin ja he saavta pojan, Rikhardin. Mutta onko Ulf sittenkään pojan isä?

Selviää, että Eiran isä on suurella todennäköisyydellä Ilvesten sukua, ja kun isoisä Ulf kuolee, Eiran kasvattanut Katri-piika päättää saattaa tytön omiensa pariin. Rouva Talvikki ottaa tytön ilolla vastaan ja ryhtyy opastamaan häntä sukunsa oppeihin, Eiralla on näkijän kyky ja hän osaa parantaa niin unessa kuin käsillään. Pakanallisia tapoja, joita kuitenkin harrastetaan vielä hauraan kristinuskon hiipiessä pikkuhiljaa Suomeen.

Eira rakastaa koko sydämestään kasvinveljeään Rikhardia, ja saa myös vastarakkautta. Mutta läheinen sukulaisuus (Rikhard on Eiran enopuoli, mikäli Ulf on pojan oikea isä) estää heitä naimasta toisiaan. Lisäksi liittoa vastustaa Rikhardin äiti Ursula joka ei voi sietää Eiraa. Poika naitetaan toisaalle ja myös Eiran on aika kihlautua. Sopiva ehdokas on rouva Talvikin poika Elof, vaikka Eira vastustaakin ajatusta. Lopulta Rikhardin petollisuus ajaa Eiran Elofin syleilyyn, ja neidon sydän lämpenee miehelle.

Teoksen lopusta en paljasta mitään, mutta sen verran sanon, että ihmettelin sitä hieman. Enkä osaa sanoa oliko se onnellinen vai ei. Ehkä onni on lukijan silmissä ja siinä kenet henkilöhahmoista on ottanut "omikseen". Minua loppu ei tyydyttänyt.

Tarinaan liittyy myös eräänlainen taistelu Teinperin herruudesta. Jännitettävänä on, saako Eira osansa perinnöstä joka on hänelle testamentattu vai mitä tapahtuu mahtavalle tilalle? Samalla pohditaan perintöä laajemminkin, testamentin merkitystä sekä ihmisen ahneutta, se kun ei katso säätyyn tai arvoon.

Historia on teoksessa vahvasti läsnä ja tämän voikin huolettaa luokitella historialliseksi romaaniksi. Erityisesti kristinuskon tulo Suomeen oli esillä, ja sitä pohdittiin sopivasti muun kerronnan välissä. Itse asiassa pohdinta oli niin mielenkiintoista että ryhdyin itsekin näin tapakristittynä miettimään omaa suhdettani kirkkoon ja Jumalaan. Entisajan pakanauskonnot ovat mielenkiintoisia, ja ne oli tuotu hvyin mukaan tässä teoksessa. Pappi Paulus tuntui myös häilyvän kahden vaiheilla, vaikka hän pappi olikin. Tiukan paikan tullen kirkon opit saivat kuitenkin jäädä ja pappipaha oli valmis turvaamaan entisaikojen pakanamenoihin.

Tarinan henkilögalleria on laaja, mutta toisaalta pysyy koko teoksen ajan suht samana. Mukana pyörii Teinperin porukka sekä Lauttian ruokakunta, ja nämä ovat vähän ristiin toistensa luona. Etenkin Teinperissä puurot ja vellit ovat sekaisin kun Ursula pitää rakastajanaan puolisonsa tyttären miestä. Lauttuassa ollaan hieman siveellisempiä, vaikka pappi Paulusta viitataankin pedofiiliksi.

Tämän ovat lukenee muun muassa myös Kirsi, Salla, Norkku, Kata sekä Morre. Useilla samat mietteet teoksen loppuratkaisusta kuin itselläni. Pääsääntöisesti tämä Kristiina Vuoren esikoinen on saanut hyvän vastaanoton, mutta tiivistämistä toivotaan. Tästä on hyvä jatkaa muiden Vuoren teosten pariin.

L. M. Montgomery: Anna opettajana

Anna-sarjan neljäs osa, joka on kirjoitettu reilut 20 vuotta varsinaisen sarjan kirjoittamisen jälkeen. Tämä jälkikirjoittaminen näkyi omalla tavallaan teoksessa, vaikka ei tämä huono ollut. Olen tässä viime aikoina tutustunut tähän minulle aiemmin tuntemattomaan tyttökirjasarjaan, ja tietenkin nälkä kasvaa syödessä. Tämän teoksen kävin kirjastosta, ja luulen että seuraavalla reissulla minun täytyy ottaa loputkin Anna-kirjat lainaan.

Teos kuvaa Annan elämää kolmen vuoden ajan, jolloin hän on kihloissa Gilbertin kanssa ja työskentelee Summersiden koulun rehtorina. Annan varsinaisen työn kuvaaminen jää taka-alalle, kun tärkeämpää ovat ihmissuhteet ja muut henkilökemiat. Anna on majoittunut kahden lesken luokse, missä hänellä on ihanan romanttinen tornihuone asuttavanaan. Taloutta pitää Rebecca Dew, josta Annan on pakko käyttää myös sukunimeä kertoessaan hänestä.

Kirja koostuu osin Annan kirjeistä Gilbertille, osin taas aiemmista teoksista tutun kerronnan muodossa. Anna tapaa noiden kolmen vuoden aikana hyvin mielenkiintoisia ihmisiä, solmii ystävyyssuhteita ja puuttuu kohtalottaren tavoin usean ihmisen elämään. Vaikka nämä uudet tuttavuudet ovat mukavia, niin kaipaan silti tietoja Annan parhaasta ystävästä Dianasta. Toki hänet mainitaan muutaman kerran, mutta liikaa tilaa vievät kaiken maailman uudet tuttuvat. Saa nähdä kuinka on tämän asian laita seuraavassa teoksessa.

Tämä on luettu myös näissä blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Lukuisa, Cillan kirjablogi sekä Sivutiellä.

Christian Rönnbacka: Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat

Löysin viime syksynä Rönnbackan teokset ja Antti Hautalehdon. Ihastuin niin kirjailijan tyyliin kuin hyvään hahmoon ja ahmin lähes putkeen kaikki siihen mennessä ilmestyneet teokset. Suurimman osan kuuntelin äänikirjana, mutta aikamoista ahmimista sekin oli! Joulun aikaan Elisa kirja tarjosi vielä pienen novellin joululahjaksi, ja tietnkin siihenkin oli tutustuttava. Odotan jo nyt, että milloin seuraava Hautalehto-dekkari ilmestyy.

En pidä itseäni suurena tietokirjojen lukijana, mutta tämä oli pakko saada lukulistalle. Varasin tämän kirjastosta jo hyvissä ajoin, ja sain viime viikolla käsiini. Luin tämän käytännössä päivässä. Hyvä kirjailija osaa pitää lukijansa tiukassa otteessaan, kuten Rönnbacka tässä teoksessaan.

Kuten nimessäkin todetaan, kyseessä on vakuutusetsivien parhaita tarinoita. Teos oli jaoteltu johdannon ja lyhyen historian jälkeen eri tyyppisiin vakuutuspetoksiin aina tulipaloista varkauksiin ja matka- ja kotivakuutuksiin. Teos koostuu pienistä tarinoista, jotka huvittvat, ihmetyttävät ja opettavat.

Luettuani teoksen, totesin että onneksi minulla on vakkutukset kunnossa ja toiseksi, että eipä tulisi pieneen mieleenkään lähteä harrastamaan vilunkia vakuutusyhtiön kanssa. Surullisin tapaus minusta oli eräs virkavallan edustaja, joka peukaloituaan erästä ilmoitusta menetti lopulta työpaikkansa. Ja koko soppa vain vajaan 4500€ vuoksi, mikä on toki iso raha mutta vakituisen työpaikan omaavalle ei mahdoton.

Teoksessa vihjaillaan, että sitä voisi käyttää vakuutuspetoksen suunnittelun oppikirjana, mutta painotus on vahvasti sanalla voisi. Tämä etsivien huonosti tunnettu ammatikunta koostuu muun muassa entisistä poliiseista sekä ihmisistä joilla on huomattavasti parempi ja vilkkaampi mielikuvitus kun keskivertorosvoilla. Toki lopussa lukijaa hieman haastetaan testaamaan näitä reilua kolmeakymmentä etsivää, mutta itse en rohkenisi lähteä heidän kanssaan hippasille. En ole niin tyhmän rohkea että haluaisin huvikseni pilata maineeni, menettää rahani ja ennen kaikkea hyvän suhteeni vakuutusyhtiöni kanssa. Toki joku tämän teoksen luettuaan voi ajatella olevansa fiksumpi kuin nämä kokeneet etsivät, mutta ainahan sitä saa yrittää...

Tietenkin esiin nousi myös kansalaisten härskiyskynnys. Aika moni on valmis tekemään mitä vain saadakseen vakuutuksesta "omansa pois" ja pikkuisen enemmänkin. Ensinnäkin, jos ottaa vakuutuksen vaikka matkaa varten, eikö yksi yhtiö riittäisi? Ei näille, joilla huijaamisen suunnittelu on aloitettu jo siinä vaiheessa kun on ensimmäistä kertaa marssittu vakuutusyhtiöön kyselemään matkavakuutuksen hintaa. Joissain tapauksissa korvauksia haettiin kolmesta neljästä yhtiöstä samaan aikaan. Eräs tapaus sai minut hiljaiseksi. Suurena eläintenystävänä tapaus koiranpentu sai minut surulliseksi. Eipä olisi itselle tullut vastaava edes mieleen, mutta meitä kansalaisia on näköjään niin moneen junaan.

Tämä teos on luettu myös Kirjan vuoksi blogissa, missä sitä suositellaan muun muassa isänpäivälahjaksi. Loistava idea, kannatan! Suosittelen tätä teosta kyllä muutenkin kaikille kiinnostuneille, itse luin tästä monet tarinat ääneen kotona. Iloa ja naurua riitti jaettavaksi.

Usein muuten tuo neljäkymmentä kilometriä tunnissa on aika vaarallinen nopeus, sillä vahinkoilmoituksissa autot lähtevät siinä nopeudessa lapasesta. Osa autoista lyhenee metrin törmättyään siinä nopeudessa. Kannattaisiko ehkä ajaa vieläkin hitaammin?

L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet

Lainasin tämän kirjastosta äänikirjana ja aloitin kuuntelun innokkaana tietämään kuinka Annan elämä jatkuu. Petyin kuitenkin melkoisesti, sillä äänikirjan lukija (Ritva-Liisa Elivuo) oli todella huono. Harvoin käy niin, että äänikirja täytyy jättää kesken ja hakea kirjastosta "oikea" kirja tilalle. Mutta tällä kertaa lukijan ääni sekä painotukset olivat niin huonot, etten yksinkertaisesti voinut kuunnella tarinaa.

Anna valmistautuu lähtemään Redmontin korkeakouluun opiskelemaan, tunteet heittelehtivät ja koti-ikävä painaa. Onneksi arki Redmontissa solahtaa pian uomiinsa uusien ystävien kera. Teoksessa seurataan Annan koko opiskeluaikaa eli neljää vuotta, vaikka varsinainen opiskelun kuvaaminen jää taka-alalle kun tilalle tulevat Annan ja hänen ystäviensä rakkaushuolet.

Teoksen aikana Annaa kositaan useamman kerran, ja yhtä monet rukkaset Anna antaa ennen kuin kohdalle osuu "prinssi oikea". Tässä vaiheessa lukija on sydän syrjällään, sillä Anna on juuri torjunut Gilbertin kosinnan. Voi, mitä tästä tuleekaan, sillä Anna ja Gilbert kuuluvat yhteen. Pari vuotta Anna heilastelee Royn kanssa, kunnes hänkin saa rukkaset.

Koska rakkaus on teoksen vahvimpia teemoja, se myös päättyy rakkauteen. Onneksi! Ja lukijan tarttuu innoissaan seuraavaan teokseen saadakseen tietää kuinka Annan elämässä käy. Kuka on tuo onnellinen, joka saa Annan sydämen omakseen? Sen saa jokainen lukija selvittää itse.

Tämä ovat lukeet muun mussa Kirjaneito erittäin ihastuneena Gilbertiin (no, kukapa ei Gilbertistä tykkäisi), Laura tyytyvisenä kirjaan, Anna J on kirjoittanut sekä tästä teoksesta kun sarjan seuraavasta osasta sekä Katja, joka on lukenut kirjan uudestaan vuosien jälkeen. Kaikki ovat olleet hyvin ihastuneita ja tyytyväisiä. Tämä teos tuntuu olevan kaikkien mielestä sarjan paras, ja voin yhtyä tähän mielipiteeseen. Romantiikannälkäiselle tämä todellakin tarjoaa paljon ihania hetkiä!

Marko Kilpi: Mä en haluu kuolla tänä yönä

Olen kuunnellut muutaman Rikospaikka Pasilan teoksen, ja olen tykännyt näistä novellimuotoisista dekkareista. Tämän päätin ostaa Elisa kirjasta, sillä pidän Marko Kilven teoksista ja halusin tutustua myös tähän pikkutarinaan. Tämänkin tarinan lukijana on Ville Tiihonen.

Akilla ei ole helppo elämä, yksinhuoltajuus sekä raskas poliisin työ kuormittavat. Eräällä yövuorolla Aki ehtii käydä kahdella keikalla, jotka molemmat muuttavat hänen elämäänsä. Välillä katsellaan maailmaa pikkupojan silmin. Tarina on pohdiskeleva mutta myös tapahtumarikas.

Marko Kilpi työskentelee itse poliisina Kuopiossa, ja minusta on mukavaa että hän on napannut teoksen nimen toiselta kuopiolaiselta. Teoksen nimi on myös hyvin kuvaava ja kertoo Akin toiveen. Olen lukevinani näissä Kilven teoksissa paljon häntä itseään. Hän miettii poliisintyötä, elämää ja rikollisuuden maailmaa sekä uhrien tunteita. On niin paljon sellaista mistä normaalit kansalaiset eivät tiedä mitään, niin paljon tunteita, pelkoja ja ahdistusta. Etenkin lasten kokemukset pistämät ajattelemaan.