torstai 3. elokuuta 2017

Håkan Nesser: Herra Roosin tarina

Ihastuin heinäkuussa Gunnar Barbarottiin, joten näitä oli pakko saada lisää. Tämän kolmannen osan nautiskelin mökillä puuhastellen. Tämänkin lukee Antti Jaakola ja teos on hankittu Elisa kirjan äänikirjana.


Tarina kahdesta täysin erilaisesta ihmisestä joille eräs pikku mökki on maailman tärkein paikka. Herra Roos voittaa yllättäen suuren summan rahaa, hän irtisanoutuu mutta ei kerro asiasta perheelleen. Hän ostaa itselleen pienen mökin minne hän ajaa joka päivä työpäivän ajaksi. Anna on läheisessä hoitokodissa vieroittumassa huumeista, mutta paikan johtajassa on jotain outoa eikä Anna sopeudu paikkaan ja hän päättää karata. Anna päätyy herra Roosin mökille ja kahden ihmisen kohtalot kietoutuvat toisiinsa.

Barbarotti makaa sairaalassa kun vanha koulukaveri tulee juttelemaan, hänen miehensä, herra Roos on kadonnut muutamaa päivää aikaisemmin. Asia on hankala, sillä herra Roos on niin tavallinen, kuin sohva, eikä vaimo haluaisi tehdä asiasta suurta numeroa. Barbarotti tutkii ja päätyy syrjäiselle mökille, minkä pihasta löytyy ruumis mutta herra Roosista ei näy jälkeäkään.

Tarina on kaunis mutta surullinen. Herra Roosin kohtalo jää hämärän peittoon, jokainen saa itse päättää mitä hänelle lopulta tapahtuu. Tarinat ovat keskenään hyvin erilaisia, vain Barbarotti pysyy. Silti haluan näitä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...