keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kaari Utrio: Uhritulet

Ihana keskiaikainen teos Utriolta, tosin kuitenkin erilainen kuin esimerkiksi Vendela tai Haukka, minun rakkaani. Kuitenkin tämä on yksi omista suosikeistani (kaikki Utrion kirjat taitavat olla!!) ja moneen kertaan luettu. Teos löytyy omasta hyllystäni.

Teoksessa kuvataan Judit Mikhofin elämää vuosina 1386-1398 eli peräti kahdentoista vuoden ajan. Tämä on minusta hieman poikkeuksellista näissä keskiaikaisissa teoksissa, sillä useimmat niistä kuvaavat vain muutaman vuoden sankarittaren elämää. Paitsi ehkä Isabella, jossa vastasyntynyt vauva varttuu naiseksi.

Teoksen historiallinen miljöö on voimakkaami kuin joissakin muissa Utrion teoksissa. Historiallinen henkilö Jeppe Dieknin (Turun linnanherra ja Suomen laamanni) hallitsee Itämaata ja vaihtaa isäntää aina tarpeen tullen. Nämä päätökset heijastuvat myös Juditin elämään. Judit pakenee Viipurista vanhan miehensä kanssa Tukholmaan, joka on edelleen saksalaisten hallussa, vaikka Tanskan Kuningatar Margareta hallitsee myös Ruotsia. Sieltä Judit päätyy Turun kautta takaisin Viipuriin, josta taas Turkuun. Jeppe Dieknin myy kuitenkin Juditin tämän poikapuoelle Sander Wiseckelle, joka ryöstää Juditin Gotlantiin, hurjien vitaliaani-merirosvojen pesäpaikkaan. Judit pääsee kuin ihmeen kautta kotiin, huomatakseen että Jeppe Dieknin on mennyt naimisiin Juditin äidin Elianan kanssa. Jeppe Dieknin vaikutus Juditin elämässä on ja pysyy läpi koko kirjan, ja kaikki historialliset muutokset heijastuvat suoraan Juditin elämään.

Tarinan sankari, Sten Balk, kohtaa Juditin heti kirjan alussa. Tuolloin Judit on vasta 13-vuotias tyttö ja yrittää pelastaa isänsä rutolta. Sten kohtelee Juditia pitkään lapsena, myöhemmin ystävänä, kunnes eräänä päivänä ymmärtää himoitsevansa naista. Juditia puolestaan heitellään sinne ja tänne. Hän ei ehkä ole sankaritar johon lukija haluaa samaistua. Judit "myydään" vanhalle miehelle vaimoksi, hänen poikapuolensa himoitsee häntä, Judit raiskataan Gotlannissa toistuvasti kunnes hän lopulta löytää onnen ja rauhan Sten Balkin rinnalta, vaikka sekään tie ei ole helppo.

Judit käänsi äkkiä päänsä ja suuteli rautahansikasta, joka lepäsi hänen olkapäällään. Suurin rakkaus oli säästää rakastettu kidutukselta ja häpäisyltä oman sielun autuuden tähden.

Uskonto on erittäin iso osa kummankin päähenkilön elämässä, kuten keskiajalla tapana oli. Sten Balk on Turun piispan veli ja on jo aikoja sitten päättänyt olla menemättä naimisiin. Hän haluaa olla eräänlainen munkkiritari. Juditilta taas evätään ripittäytyminen sen jälkeen, kun rouva Elianan toinen aviomies Filip Röde kuolee Juditin käden kautta ja äiti väittää hullun tyttärensä Hilden tehneen murhan. Judit kantaa pitkään sisällään raskasta syntiä, kunnes lopulta Gotlannissa pääsee ripittäytymään. Hän on todellakin tehnyt paljon syntiä siihen mennessä eikä täysin omasta tahdostaan, ja kuten Gunnborg toteaa: Herra, hän on tunnustanut syntejään kohta kolme vuotta niin että puolen Gotlannin papit juoksevat karkkuun hänet nähdessään. Eikö se riitä?

Tässä teoksessa tavataan ohimennen myös Vendela, eräs omista suosikkihahmoistani. Hän on onnellinen Hartman Garsen kanssa, ja heillä on poika. Tällaiset kohtaamiset tuttujen hahmojen kanssa on parasta mitä lukija saattaa toivoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...