maanantai 28. maaliskuuta 2016

Lars Kepler: Paganini ja paholainen

Olen aloittanut tämän teoksen lukemisen kaksi kertaa, mutta tarina ei ole edennyt riittävän innostavasti, joten olen jättänyt kesken. Liityttyäni Elisa Kirjaan, tämä oli jossain vaiheessa tarjouksessa äänikirjana. En yleensä halua ostaa "tuplakappaleita" samasta kirjasta, mutta tämän kohdalla tein poikkeuksen. Osittain myös siksi, etten löytänyt tätä äänikirjana kirjastostakaan. Kuuntelin tätä puhelimella (aivan loistava keksintö!) noin 30-60 min pätkissä kun kävin lenkillä. Toimi hyvin :)


Tarina alkaa, kun Penelope ja hänen miesystävänsä lähtevät veneilemään ja Penelopen sisko Viola lähtee mukaan. Yllättäin Viola kuitenkin murhataan ja tappaja on myös Penelopen ja Björnin kannoilla. He pakenevat pitkin Tukholman saaristoa. Samaan aikaan Joona Linna saa tutkittavakseen Violan kuoleman sekä asenvientipäällikön outo ja yllättävä itsemurha. Tarinan polveilevat vuorotellen, lopulta Penelope pääsee turvaan vaikka "ongelmanratkaisija" on edelleen vapaana.

Lopulta niin Joonalle kuin Penelopellekin selviää, että kaiken takana on suuri ammuslasti, jonka on määrä lähteä Ruotsista Afrikkaan. Ammukset on määrä salakuljettaa sisällissodassa oleviin maihin, vaikka Ruotsi onkin kieltäytynyt asekaupoista näiden tahojen kanssa. Uusi asevientipäällikkö Axel Riesling, superlahjakas ex-viulisti, on myös vaarassa.

Tapansa mukaan Joona selvittää rikoksen yhdessä Säpön Saga Bauerin kanssa. Saga on kiva uusi hahmo, ja toivon että hänestä kuullaan vielä. Syyllistä ei saada täyteen vastuuseen, mutta ammuslastin lähtö onnistutaan estämään.

Kuunneltuna tämä teos oli ihan hyvä, mutta en tiedä olisinko oikeasti jaksanut lukea tätä. Aikamuotojen poukkoilu oli ärsyttävää, ja tapahtumia oli paljon. Siitä huolimatta välillä oli olo, ettei juoni liiku mihinkään suuntaan vaan nököttää paikoillaan. Teoksen pääteema asekauppa on toki tärkeä ja mielenkiintoinen aihe, mutta ehkä asiasta olisi voinut kirjoittaa toisella tavalla tai vetävämmin.

Teoksen nimi aukesi vasta loppupuolella, ja selitys oli mielenkiintoinen. Ainoa asia mikä jäi vaivaamaan oli Axel Rieslingin kohtalo. Palasiko hän musiikin pariin? Pystyikö hän jälleen nukkumaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...