Tämä ei ollut aivan perinteinen dekkari. Luokittelisin tämän ennemmin pohdiskelevaksi rikoskirjaksi. Parinskunta Erik ja Winnie muuttavat New Yorkiin sen jälkeen kun heidän 4-vuotias tyttärensä Sarah on siepattu. Erik on tarinan kertoja, hän on kirjailija joka kirjoittaa tapahtumista samaan aikaan kirjaa. Winnie on kuvataiteilija. Hienoa on ettei heidän kansalaisuuksiaan kerrota missään vaiheessa, toki jokainen voi tahoillaan arvailla niitä mutta toisaalta niillä ei ole yhtään mitään merkitystä.
Joka päivä Erik suuntaa kirjastoon kirjoittamaan Winnien jäädessä kotiin maalaamaan. Sarah on paikoin tabu heidän välillään, vaikka Erik ajatteleekin lastaan joka hetki. Toisinaan Winnie ilmoittaa Sarahin olevan elossa. Kirjastossa Erik kohtaa entisen potiisin/yksityisetsivän, joka auttaa Erikiä selvittämään muun muassa Winnien menneisyyttä sekä tietenkin Sarahin katoamista.
Tarinan loppu oli yllättävä. Ehkä jossain vaiheessa osasin aavistaa mitä tulee tapahtumaan, mutta pidin lopusta paljon. Lisäksi tämän teoksen loppu ei ollut liian valmiiksi pureskeltu, vaan se jätti lukijalleen/kuulijalleen tilaa omille ajatuksille. Teoksen sävy oli todella surumielinen, mutta niin oli aihekin: lapsen katoaminen.
Tämä on luettu ja pidetty myös mm. näissä blogeissa: Tuulevin lukublogi, Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat sekä Rakkaudesta kirjoihin.
Nesserin rauhallinen poljento on täsmällistä vaan ei tahmeaa. Hän luotaa ja pukee sanoiksi ne tilanteet, jolloin olemme parisuhteessa eksyksissä: emme ymmärrä kanssakulkijaamme, - emmekä itseämme.
VastaaPoistaNesser ei hengästytä, eikä pitkästytä. Edukseen poikkeava, hivenen eteerinenkin teos, jossa rikoksella on sivuosa ja joka jättää veikeän lukujäljen kuin myös Aleksi Milonoffin luonteva käännnös.
Eteerinen on oivallinen sana kuvaamaan tätä teosta!
Poista