En oikein tiedä mitä minun pitäisi sanoa tästä kirjasta. Toisaalta haluaisin sanoa vaikka mitä. Syy, miksi ostin tämän omaan hyllyyni, oli yksinkertaisesti kirjan nimi, Lukija. Sama nimimerkki, jota itse käytän ja mikä ei kylläkään ole kovin omaperäinen tai ainutlaatuinen. Lisäksi teos oli ohut ja ajattelin sen olevan nopealukuinen. No, sitä se ei ollut, vaikka itse tarina olikin hyvä ja myös koskettava.
15-vuotiaan pojan ja 36-vuotiaan naisen rakkaustarina. Epäilin, että voiko tästä tulla mitään järkevää, mutta onneksi teos ei ollut pelkästään tuon suhteen fyysistä kuvaamista. Mukaan tuli hyvin pian lukeminen. Poika, Michael lukee ääneen klassikkoja naiselle, Hannalle.
Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä kuvataan poikasen nuoruutta ja suhdetta. Toisessa osassa käsitellään Hannan oikeudenkäyntiä ja viimeisessä osassa minä-kertoja kuvailee kuinka hän ryhtyi jälleen lukemaan Hannalle ääneen.
Tämä oli hyvin erilainen keskitysleiri-tarina mitä olen koskaan aikaisemmin kuullut. Tuliko Hannan hahmosta miellyttävämpi hänen puutteensa takia? Voiko teoksen lukija ymmärtää yksittäisten natsien valintoja paremmin tämän luettuaan? Ja ennen kaikkea, päättyikö teos oikein? Olisiko ollut jotain, mitä Michael olisi voinut tehdä toisin? Ehkä, ehkä ei. Nuoruudenrakkaus on ainutlaatuinen, mutta silti se jäi kummittelemaan Michaelin mieleen koko loppuelämäksi. Menikö hänen oma elämänsä pilalle Hannan vuoksi?
Laskettuani teoksen käsistäni olin pettynyt, surullinen ja turta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi ollut huono. Päinvastoin! Jos jokin kirja onnistuu herättämään tunteita, minkälaisia tahansa, niin se on silloin hyvä kirja. Omituinen pala kurkussa todistaa vain, että tässä oli jotain, mitä luultavasti prosessoin alitajunnassani tulevina päivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti