Ilkka Remes: Ikiyö

Olen lukenut toukokuussa 2004 ja nyt kuuntelin kirjaston äänikirjana uudellen. Olin unohtanut hyvin paljon teoksen tapahtumista ja siksi tuntui kun teos olisi ollut minulle kokonaan uusi.

Teoksen teemoja ovat ydinaseet, ympäristöaktivismi, katolilainen uskonto, ebola, väestönkasvu ja Belgian ja Kongon välinen siirtomaasuhde, jota selvitetään tarkkaan varsinkin teoksen loppupuolella. Tapahtumat sijoittuvat Suomeen, Saksaan, Kongoon ja Belgiaan.

Suomessa ryöstetään arvokuljetusauto jolla käydään Venäjällä hakemassa sieltä varastettu ydinlataus. Se kuljetetaan Euroopan halki Kongoon. Päähenkilö Antti Korpi on yhdessä poikansa Aaron kanssa hyvin lähellä rystäjiä laivamatkalla. Tarkoituksena on räjäyttää ydinlataus syvällä viidakossa ja levittää ilmakehään jotain. Ensin viranomaiset luulevat, että tarkoitus on tartuttaa ebola kaikkiin valkoihoisiin, sillä Ralf on tartuttanut ebolan Paaviin. Mutta kyseessä onkin maapallon pelastusyritys. Ralf haluaa levittää ihmisiin ainetta, joka tekee heidät steriileiksi. Hanke epäonnistuu, sillä Ralfin kumppani onkin varastanut ydinlatauksen Ralfilta ja vienyt sen Brysseliin. Bryssel evakuoidaan ja ydinlataus löytyy viime hetkellä ja saadaan tuhottua ilman suurempia vahinkoja.

Tätä kuunnellessa tuli vahvasti mieleen Dan Brownin Inferno. Siksi minun pitkin tarkistaa, että minä vuonna tämä onkaan ilmestynyt: 2003 eli kymmenen vuotta ennen Infernoa. Sama teema: väestönkasvu ja sen rajoittaminen ovat molempien teosten keskeinen teema, ja samalla se asia mikä saa lukijan miettimään tulevaisuutta.

Vuonna 2004 kirjoitin lukukokemuksestani näin:
Harvinaista lukea suomalaista jännitys-kirjallisuutta, mutta tämä oli hyvä!
Teoksessa seurataan 'poliisi' Antti Korven elämää, suomalaisen kettutytön Nooran, hänen poikakaverinsa Ralfin sekä muutamien muoden edesottamuksia. Mukaan kuvioihin tulee ydinase, salaisia poliiseja ja lopulta pommiuhka Brysselin keskustaan. Kirja on täynnä yllätyksiä ja oho-elämyksiä. Mikään ei ole sitä miltä näyttää. Remes jaksaa pitää lukijan mielenkiinnon yllä aina viimeisille sivuille saakka!

Olin yllättynyt, ettei tämä ollutkaan sieltä älyttömimmästä päästä Remeksen tuotantoa. Itse asiassa tämä olikin hyvä :) Tosin hieman jäin miettimään, että mitä Ralfin kirjeessä Paaville mahtoikaan lukea. Se olisi ollut kiva tietää. Lisäksi loppu jotenkin töksähti, olin odottanut selkeämpää selvitystä asioista. Mutta toisaalta tässä annettiin viitettä Remeksen Aaro Korvesta kirjoittamiin nuortenkirjoihin. Ehkäpä ne täytyy jossain vaiheessa lukea.

Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat

Olen ehkä sanonut tämän joskus aikaisemminkin, mutta olen suuri Hercule Poirot -fani! Tuo pedantti belgialaissalapoliisi on todella lähellä sydäntäni ja rakastan lukea tarinoita hänestä. Mutta mitä ajattelin, kun huomasin että kirjakauppoihin oli ilmestynyt uusi Poirot dekkari, kirjailijana minulle tuntematon Sophie Hannah. No, en ollut kovin mielissäni. Miksi ihmeessä pitää kirjoittaa uusi Poirot tarina? Ketä se palvelee (muita kun kustantajaa ja kirjamyyntiä)? Poirot on jo riittävän tunnettu ja uskon, että Agathan teoksia myydään edelleen.

En siis pistänyt rahojani kiinni tähän teokseen, vaan odotin saavani sen kirjastosta. Eräänä päivänä se olikin odottamassa minua äänikirjahyllyssä. Lainasin ja kuuntelin, enkä pitänyt vaikka lukijana onkin Lars Svedbergin ihanan rauhallinen ääni. Myönnettään, että minulla oli jo valmiiksi ennakkoasenne, mutta silti toivoin jossain sisimmässäni että olisin voinut teoksen kuuntelun jälkeen todeta, että olipas se hyvä Poirot tarina. Näin ei käynyt.

Tarinan juoni oli hyvä ja toimiva. Kolme henkilöä löydetään kuolleena tunnetusta hotellista. Poirot pääsee ratkomaan rikosta yhdessä nuoren Scotland Yardin etsivän kanssa. Murhaaja paljastuu ja Poirot pitää kuuluisan loppupuheenvuoronsa, jossa kaikille selvitetään mitä ja miten murhat toteutettiin. Paitsi että, kesken tämän selostuksen tapahtuu vielä yksi murha, Poirotin selonteko keskeytyy mutta lukija/kuulija saa kuitenkin tietää tapahtumat tarkalleen.

Jos juoni oli kerran hyvä, niin mitä minä sitten valitan?

Kerronta ja henkilöhahmot. Jankkaaminen ja rautalangasta vääntäminen. Toisto, toisto ja toisto. Tässä lyhykäisyydessään ne syyt, miksi tämä teos ei noussut lähellekään Agatha Christien tasoa.

Tätä kuunnellessa huomasi kyllä, että Hannah on lukenut poirottinsa. Samaa fiilistä oli havaittavissa kun "alkuperäisissäkin". Mutta kerronta oli siltikin liian jankkaava ja itseään toistavaa. Murhan tosiasioita toisteltiin moneen kertaan ja jopa ärsyttävyyteen asti. Lisäksi murhattujen nimet ja hotellihuoneiden numerot todellakin iskostettiin kuulijan aivoihin. En tiedä kuinka tämä olisi ollut, jos olisin itse lukenut teoksen enkä kuunnellut sitä. Mutta useampaan kertaan mieleeni tuli, että pitääkö kirjailija vastaanottajaansa tyhmänä tai vähämielisenä, niin useasti tuli rautalangastavääntämis-olo. Teoksen loppupuolella jankattiin erästä keskustelua, minkä tarjoilija oli kuullut hotellihuoneessa. Itse tajusin heti mitä siinä ajettiin takaa, mutta jouduin silti kuuntelemaan pitkän tovin ennen kuin Poirot lopilta "paljasti" pointin. Tämmöisestä jäi olo, ettei lukijalle tai kuulijalle jätetty kovin paljon oivaltamisen onnistumisen mahdollisuutta.

Entä Poirot henkilöhahmona? Kaikki kyllä tietävät ja tuntevat hänet. Onhan hänen ulkonäköään, tapojaan ja pikkutarkkuuttaan kuvailtu niin monissa teoksissa. Miksi Hannah sitten korostamalla korosti, useaan kertaan, mm. Poirotin virheiden silmien loistetta, pieniä harmaita aivosoluja tai pikkutarkkuutta? Lisäksi minun tuntemani Poirot ei juurikaan korota ääntään, mutta tällä kertaa Poirot tuntui huutavan jatkuvasti kurkkunsa käheäksi. Lisäksi Poirotin alentuva asenne Scotland Yardin etsivää kohtaan oli hyvin epä-poirotmaista. Tämä ylenpalttinen kuvailu ja korostaminen vain vei Porotin yhä kauemmas ja teki hahmosta epäilyttävän.

Joten. Olen tyytyväinen etten ostanut teosta itselleni, enkä osta. Olen myös tyytyväinen että kuitenkin kuuntelin sen loppuun, vaikka olinkin luovuttaa ensimmäisen levyn jälkeen. Tarinan olisi voinut supistaa lähes puoleen, mutta se ei kai olisi ollut nykypäivän mukaista. Tämän tyyppiset murhajutut eivät vaadi sivuja vaan toimivan ja ytimekkään kerronnan. Olen ehkä vanhanaikainen, mutta on olemassa vain yksi ja ainoa ihminen, joka osaa ja pystyy kertomaan Poirot-tarinan. Te kyllä tiedätte kuka hän on!

Ilkka Remes: Horna

Jouluna 2014 itse itselleni ostama joululahja tuli luettua vasta nyt. Syynä oli oikeastaan se, että tiedän kun aloitan Remeksen, niin se täytyy lukea kerralla loppuun. Niin kävi tämänkin kanssa ja viimeisten sivujen lukeminen oli taas yhtä jännitystä.

Teoksen tapahtumat ovat tällä hetkellä hyvinkin ajankohtaiset kun Ukrainan-kriisi on täydessä käynissä. Lisäksi Venäjällä on juuri murhattu oppositiopoliitikko Nemtsov, vaikka tämän teoksen tapahtumissa ei olekaan mitään Venäjän sisäpolitiikkaan liittyvää, niin silti tämä murha kertoo jotain Venäjän tavasta hoitaa asioitaan.

Lari Vuori on suomalainen sotilaistiedustelun palkkalistoilla oleva nuori mies. Hänen tiedossaan on Suomen ja Yhdysvaltojen läheinen tiedustelutoiminta. Hänellä on kuitenkin myös omia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Ruotsi on liittymässä Natoon salaa Suomelta, ja Suomi aikoo seurata perässä. Venäjä hermostuu ja päättää aloittaa agressiivisen sotilaallisen lähestymisen asian tiimoilta.

Lari ja hänen naisytävänsä Sara matkustavat Moskovaan asentamaan huippusalaista järjestelmää erään venäläisen yhtiön tietokantaan. Larilla on kuitenkin myös oma salaisuutensa, hänellä on suhde työtoveriinsa Annaan. Anna paljastuukin illegaaliksi venäläistaustaiseksi agentiksi ja Lari huomaa itse möhlineensä liian monta asiaa moneen suuntaan.

Lopulta kaikki kärjistyy Helsingissä lähetystöalueella, kun sekä Venäjä kuin Yhdysvallat ovat kiinnostuneet salaisista tiedoista, jotka ovat Larin ja tämän ystävien hallussa. Kuten todettu, jännitystä riittää loppumetreille saakka ja kaikki päättyy kuitenkin omalla tavallaan hyvin, kuten Remeksen kirjoissa yleensäkin.

Itse epäilin Annaa jo heti alusta alkaen. Tosin mietin, olisiko Larikin voinut tietää naisen taustasta ja huijanneensa tälle vääriä tietoja. Näin ei kuitenkaan ollut. Mutta jotenkin liian silmiinpistävä oli tämän Annan rooli heti alusta alkaen.

Muutama teoksen sivujuoni jäi vaivaamaan, ja olisikin ollut kiva että kirjalilija olisi vienyt ne tavalla tai toisella loppuun. Ensinnäkin Joonaksen hahmo olisi voinut tehdä vähän enemmänkin, kuin olla vain Larin hätävara-apuri. Toiseksi teoksessa väläyteltiin nopeaa ja tehokasta mediahuijasta, minkä saisi levitetty sosiaalisen median välityksellä. Tämä kehittely jäi kuitenkin mielestäni kesken. Kolmanneksi kirjan alkupuolella viitattiin parikoodien poimimiseen Unto Minkkisen teoksesta "Horna". Tämäkin polku jäi tähän, eikä asiaan palattu enää missään vaiheessa.

Olen lukenut lähes kaikki Remeksen kirjoittamat teokset, joten kirjailijan tyyli ja tapa on erittäin tuttu. Tämäkään teos ei tuottanut pettymystä ja vähän jäi nälkäkin, kun luin kirjailijan jälkisanat: Yksi niistä havahdutti minut erityisesti, sillä se ei liity suurvaltapolitiikkaan eikä mihinkään spekulatiiviiseen, vaan tavallisten suomalaisten jokapäiväiseen arkeen. Onko kyse somen käytöstä, huoltovarmuudesta vai energian saannista. Luulen, että tulevaisuudessa tähänkin saadaan vastaus joko seuraavan Remeksen kirjan muodossa, tai sitten myöhemmin.

Dan Brown: Murtumaton linnake

Olen lukenut joskus vuosia sitten ja nyt vereksin muistot tästä teoksesta kirjaston äänikirjan muodossa. Taattua Dan Brown -tavaraahan tämä oli. Jännitystä, uskomattomia juonenkäänteitä ja yllättävä loppuhuipennus.

Tarina liikkuu Yhdysvaltojen tietoturvakeskuksen ja Espanjan välillä. On löydetty uusi, murtumaton koodi ja sitä yritetään murtaa maailman tehokkaimmillaan tietokoneella. Samaan aikaan Espanjassa kuolee koodin luoja ja luovuttaa oletetun avaimen pois. Sivilihenkilö David lähetetään noutamaan koodin avainta ja hän joutuukin seikkailemaan ympäri Sevilliaa löytääkseen sormuksen, lopulta myös hänen oma henkensä on vaarassa. Samaan aikaan tietoturvakeskuksessa Susan, Davidin kihlattu ja pääkryptologi pähkäilee murtumattoman koodin kanssa. Lopulta selviää, että koodin tarkoitus onkin avata turvaportit ja päästää tarkoin varjellut salaisuudet koko kansan tietoisuuteen. Yhtiön apulasjohtaja on tehnyt pahan virkavirheen ja nyt muut joutuvat paikkalemaan hänen mukaansa. Viime hetkellä oikea salausavain keksitään ja tiedot pelastuvat.

Koska tarina on kirjoitettu vuosia sitten, niin se ei oikein vastaa enää nykypäivän teknologiaa. Tätä teosta kuunnellessa huomaa kuinka valtavia harppauksia on otettu eteenpäin. Tänä päivänä meillä jokaisella on jonkilainen älyllisten ja netissä surffailu on jokapäiväistä. Olemme yhteydessä toisiimme erilaisten sosiaalistenmedioiden välityksellä, jaamme elämäämme eri tavoin ja saamme valtavat määrät informaatiota halutessamme. "Vanhentuneesta" tiedosta huolimatta tarina toimii ja tempaa mukaansa.

Anna Jansson: Haudankaivaja

Lainasin kirjastosta äänikirjana. Olen dekkari-fani, mutta tämä ei vain iskenyt. En tiedä missä oli syy, mutta tämän kuuntelu oli varsin tahmeaa. Harvoin käy niin, että meinaan jättää kuuntelun kesken, mutta tämän kohdalla se oli todella lähellä.

Frida on vanha, höperö nainen, jonka mies on kuollut. Mies on jättänyt Fridalle omituisen perinnön, tiedon historiallisesta faktasta, vaikka Frida ei tätä ensin ymmärräkään. Samaan aikaan kuolee useampi nainen, ja Fridankin väitetään kuolleen tulipalossa. Poliisi Maria Wern tutkii tapauksia pienessä Roman kylässä. Juonet punoutuvat yhten lopulta ja ratkaisu löytyy.

Tarina itsessään oli ihan hyvä, mutta jokin kerronnassa ontui. Ehkä tästä puuttui sellainen tietynlainen imu, mikä vetää lukijan/kuulijan mukanaan. Loppu oli hyvä ja yllättävä, mutta jokin tässä häiritsi koko ajan.

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Luettu kesällä 2002. Tarina on ollut entuudestaankin jo tuttu niin Muumi-elokuvasta, kuin lapsuudestakin. Näin kirjoitin lukukokemuksesta tuolloin:

Muumipeikko ja Nipsu lähtevät pitkälle matkalle kohti Yksinäisiä vuoria, selvittäääkseen pyörstötähden tulon. Matkalla he kohtaavat uusia tuttavia sekä kokevat hurjia seikkailuja. Muumipeikko rakastuu ja tuo Niiskuneidin kotiin Muumilaaksoon.

Kirja on jatkuvaa seikkailua alusta loppuun. Nipsu löyää salaisen tien ja luolan. Muumi kalastaa helmiä. Piisamirotta saapuu muumitaloon ja puhuu aavistuksista! Muumi ja Nipsu aloittavat matkan kohti Yksinäisiä vuoria ja tapaavat Nuuskamuikkusen. Nipsu pelastuu jättiläisliskolta granaatti-rotkossa. Lautta suistuu maanalaiseen virtaan. Muumi löytää nilkkarenkaan. He vierailevat tähtitornissa. Muumi pelastaa Niiskuneidin Angostura-pensaalta. He käyvät kaupassa ja tansseissa. Taivaltavat kuolleen meren poikki puujaloilla ja Niiskuneiti pelastaa Muumin mustekalalta. Ennen pöystötähden tuloa tulevat jätti-heinäsirkat ja suuri pyörremyrsky. He saapuvat juuti ajoissa Muumilaaksoon ja pelastautuvat luolaan. Viime hetkellä Muumipeikko käy vielä pelastamassa silkkiapinan. Pyrstötähti tulee ja ohittaa maapallon häntä maata viistäen. Aamulla kaikki on hyvin, aurinko paistaa, vesi on palannut mereen ja kaikki ovat onnellisia.

Jännittävä seikkailukertomus! Tosin muumit ovat aina hyviä!!!

Henrik Ibsen: Nukkekoti

Luettu syksyllä 2001. Ensimmäinen oikea näytelmä, minkä olen koskaan lukenut kokonaan. Nyt, reilut kolmetoista vuotta myöhemmin, muistikuvat ovat erilaiset, kuin mitä silloin kirjoitin lukukokemuksesta.

Nora on laululintu, tyhjäpäinen nainen. Hän ei ymmärrä mitään. Lopussa hän on kuitenkin viisas ja jättää miehensä.
Kirjan teksti on sekavaa, siihen on vaikea tarttua ja ymmärtää.
Opetus? "Tyhmä" nainen on "vaarallinen". Hupsullakin on pohjimmillaan oma tahto.
En tykännyt kirjasta, saattaisi olla mielenkiintoista nähdä teatterissa.
Kirjan nimi avautuu lukijalle vasta viime sivuilla. Nora elää nukkekodissa, tahtomattaan. Nora on isänsä nukke ja miehensä nukkevaimo, lapset ovat Noran nukkeja.

Tämä teos on pyörinyt mielessäni vahvana lukukokemuksena, vaikka en näköjään lukuhetkellä piitannut siitä niin paljon. Nähtävästi tässä on kuitenkin ollut sitä jotain, sillä muistan lämmöllä tätä näytelmää. Koskaan en ole nähnyt tätä teatterissa, ja luulen, että lukukokemuskin olisi hyvin erilainen jos tarttuisin tähän teokseen nyt hieman aikuisempana ja kokeneempana.

Sophie Kinsella: Hääyöaie

Lainasin kirjastosta äänikirjana ja kuuntelin aika hitaaseen tahtiin. Syy oli oikestaan se, etten voinut kuunnella tätä kovin paljon lasten aikana, sillä vanhempi lapsi olisi saattanut ymmärtää ja kysellä ;) Tekstissä ei varsinaisesti ollut suoraa seksiä, mutta asiasta puhuttiin aika selvin sanakääntein.

Tarina alkaa, kun Lottie on varma, että poikaystävä Richard aikoo kosia häntä. Toisin kuitenkin käy ja pariskunta päätyy eroon. Lottie tekee jälleen kerran "valitettavan valinnan" ja avioituu ensi rakkautensa Benin kanssa, joka sattuu ottamaan yhteyttä juuri sopivasti eron jälkeen. Lottien sisar Fliss näkee katastrofin merkit, ja päättää estää liiton hinnalla millä hyvänsä. Lottie haluaa olla vanhanaikainen, joten seksi saa odottaa hääyötä.

Hauskuutta teoksessa riittää, kun Fliss estää vastanaineita harrastamasta seksiä, teoksen nimi voisikin olla "tuhat tapaa estää hääyö". Fliss käyttää kaiken vaikutusvaltansa ja konstinsa, ettei avioliittoa panna täytäntöön. Samalla Fliss koittaa kasata itseään oman avioeronsa jälkimainingeissa, ja päätyy sänkyyn Benin ystävän kanssa.

Kun nuoripari säntää päätäpahkaa Kreikkaan häämatkalle, Fliss, hänen poikansa, ex-poikaystävä Richard ja Benin ystävä seuraavat perässä. Puhelimet käyvät kuumina suuntaan ja toiseen, ja hääyötä pitkitetään milloin milläkin syyllä. Lukija saa jännittää, millä keinolla seksin harrastaminen estetään, mutta jossain vaiheessa se kuitenkin alkaa puuduttamaan.

Kun Lottie ja Ben käyvät Majatalossa, missä heidän romanssinsa alkoi viisitoista vuotta aikaisemmin, Lottie alkaa jo epäillä että hän on tehnyt väärän ratkaisun avioliiton suhteen. Benkin tuntuu olevan kiinnostunut toisesta ex-heilastaan, joka yllättäen ilmestyy paikalle.

Loppu on ennalta-arvattava, kuten tällaisissa kirjoissa ylennsäkin. Onhan Benistä tehty koko matkan aikana suhteellisen epämiellyttävä hahmo, ja Lottie on kuitenkin sankarittarena kirjan päähenkilö. Kaikki päättyy lopulta onnellisesti, jokainen saa haluamansa ja kreikkalainen ranta pursuu rakkautta.

En ole mitenkään järjetön chick lit -fani, joten en osaa täysin arvioida tätä teosta omassa genressään. Hauska tämä oli, mutta myös ärsyttävä. Välillä olisi tehnyt mieli hakata päätä seinään, kun sisarukset olivat niin kaukana toisistaan, ja molemmat tekivät niin ilmiselviä virheitä elämissään, että mietin voivatko nämä henkilöhahmot oikeasti olla näin tyhmiä!?! Mutta kai tämmöinen kuuluu tähän tyyliin?

Kevyttä kesä/lomalukemista, sanoisin.

Torey Hayden: Pöllöpoika

Olen joskus Haydenista juttuja etsiessäni törmännyt tähän Pöllöpoika -teokseen, mutta en ole löytänyt sitä kirjakaupoista. Eikä ihme, sillä kirjastosta etsiessäni, löysin sen lasten- ja nuortenosastolta. Koska pidän Haydenin kirjoista, lainasin tämän ja aikuiselle tämä olikin nopealukuinen.

David on pöllöpoika, joka löytää eräänä päivänä maassa olevan pöllön pesän ja munan. Munan avulla hän saa myös elämänsä ensimmäisen ystäävän, Mab-nimisen tytön, joka on samalla luokalla Davidin kanssa. David ja Mab hautovat munan, ja kun se kuiriutuu David haluaa pöllölle nimeksi Kuningas Arthur.

Pöllön kautta David oppii monta asiaa elämästä ja huomaamattaan hän oppii ottamaan myös vastuuta, hyvässä ja pahassa. David on elämänsä aikana asunut monessa eri perheessä, mutta nyt hän näyttää pikkuhiljaa löytävän kodin "Mummin" luota.

Koska aikaisemmat Haydenin kirjat ovat olleet joko fiktiivisiä tai tosielämään perustuvia, ne ovat kuitenkin suunnattu aikuisille. Tässä nuortenkirjassa silmääni pisti vähän turhan selvä opettaminen. David osasi yllättävän hyvin eritellä tunteitaan, ja jopa puhuikin niistä, mitä tuskin oikeassa elämässä tapahtuisi. Lisäksi oikean ja väärän selvittäminen oli paikoin hieman turhankin rautalankamaista. Toisaalta voi olla, että olen aikuistunut itse liikaa enkä osaa enää ajatella riittävän nuorekkaasti. Toivoisin kuitenkin, että omat lapseni lukisivat tämän teoksen jonain päivänä. Tämmöiset aiheet ovat aina ajankohtaisia.

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Joulupukin kääreistä paljastui tämmöinen pokkari. Kirjailija oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta rohkeasti tartuin tähän lahjakirjaan. Kaipa tuo nimikin kiinnosti, sekä tietysti lupaava takakannen teksti.

Kirjan päähenkilö on nuori Jan Hauger. Hän on tehnyt useita sijaisuuksia eri päiväkodeissa ja nyt hän on hakemassa paikkaa Sankta Patrician oikeuspsykiatrisen sairaalan päiväkodista. Päiväkodissa on sairaalan potilaiden lapsia, jotka pääsevät tapaamaan vanhempiaan maanalaista käytävää pitkin. Janin tehtävä on muun muassa saattaa lapsia tapaamishuoneeseen ja jossain vaiheessa hän päätyy myös epäviralliseksi posteljooniksi, sillä sairaalan tulevaa ja lähtevää postia valvotaan tarkoin.

Teoksessa vuorottelee nykyhetki, Janin ensimmäinen työpaikka Ilves ja siellä kadonnut pikkupoika sekä Janin varhaisnuoruudessa vietetty aika Nupo:lla (nuorisopsykiatrian poliklinikka), missä hän tutustui Alice Rami nimiseen tyttöön. Juuri Rami on syy, miksi Jan hakeutuu Sankta Psykon läheisyyteen. Rami on sairaalan asukkaana, tai näin lukijalle ainakin uskotellaan. Jan ja Rami ovat ystäviä, joiden yhteydenpito on loppunut Nupo:n aikoihin. Jan yrittää saada yhteyden ystäväänsä.

Luin tarinaa ensin vähän kerrallaan, mutta viimeiset sata sivua luin yöunieni kustannuksella. Jotenkin loppu vain imaisi mukaansa ja pudotti kovaa ja korkealta. Jouduin lukemaan viimeistä lukua uudelleen päivänvalossa muutaman kerran, että sain palaset loksahtamaan kohdalleen. Enkä oikeastaan tiedä vieläkään ketä tässä höynäytettiin pahiten, Jania vai lukijaa. Tietyllä tavalla paha sai kuitenkin palkkansa vaikka toisaalta Janin ja Ramin kohtalo jäi kutkuttavasti auki.