Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti

Kolmas ja viimeinen osa Millenium-trilogiassa. Tämä on ehkä paras näistä kolmesta! Asioita on paljon, mutta selitykset ja ratkaisut löytyvät juuri tässä osassa. Oman kirjahyllyn suosikkeja.

Tarina jatkuu oikeastaan saumattomasti siitä mihin edellinen teos jäi. Lisbeth kiidätetään sairaalaan ja hänen päästään poistetaan luoti. Lisbethillä on edessään pitkä toipumisjakso, minkä aikana hän myös ryhtyy valmistautumaan tulevaan oikeudenkäyntiinsä.

Parin oven päässä Lisbethistä Zalasenko eli hänen isänsä, suunnittelee kuinka pääsisi käsiksi tyttäreensä. Zala ei kuitenkaan ehdi toteuttaa aikomuksiaan, sillä hän saa yllättäen vieraan, joka ampuu hänet ja itsensä. Ruotsin tarkimmin varjeltu poliisiorganisaatio Sektio on kyllästynyt siivoamaan Zalasenkon jälkiä ja päättää itse siivota miehen pois.

Mikaelin sisar Annika ryhtyy Lisbethin asianajajaksi. Tosin hänellä on aluksi ongelmia sillä hän ei saa otetta Lisbethistä. Onneksi Mikaelilla on kuitenkin homma hanskassa ja suunnitelma valmiina. Tosin tämä suunnitelma paljastetaan lukijalle vasta itse oikeudenkäynnin aikana.

Monet muutkin ovat Lisbethin puolella, joten hän jää isoon kiitollisuuden velkaan useille eri tahoille. Tämä oli oikeastaan ainoa asia, joka jäi selvittämättä teoksen lopussa. Uskon, että kirjailijalla oli tarkoituksena palata näihin asioihin tulevissa teoksissa. Samoin kuin Lisbethin kaksoissisareen Camillaan.

Tämä teos on paksu ja juonenkäänteitä ja sivupolkuja löytyy pilvin pimein. Itse tykkään lukea tällaista polveilevaa teksitä jossa esiintyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Eräs sivupoluista on Erikan "syrjähyppy" maan suurimpiin kuuluvan lehden SMP:n päätoimittajaksi. Homma on lyhyt, sillä Erika saa uhkausviestejä sekä ymmärtää pian ettei hänen paikkansa ole näin ison toimituksen ohjaksissa. Paluu Milleniumiin on kivuton, mutta lukija jää hieman ihmettelemään tällaisen sivupolun perimmäistä tarkoitusta.

Sen lisäksi, että Mikael on panostanut Lisbethin oikeiudenkäynnin suunnitteluun hän jahtaa salaperäistä Sektiota. Samaan aikaan Sektio jahtaa häntä ja hommaa tarkkailee myös valtakunnansyyttäjä. Soppa on siis melkoinen ja uusia henkilöhahmoja (lähinnä poliiseja) tulee teoksen aikana pilvin pimein mukaan. Mikael aikoo julkaista tietonsa Sektiosta, mutta samaan aikaan häntä pyydetään avustamaan poliisin sisäisessä tutkinnassa. Melkoista taiteilua siis!

Lisbeth saa Mikaelin avulla kämmentietokoneen, jolla hän muotoilee omaelämänkertansa oikeudenkäyntiinsä. Lisbeth pysyy myös uskollisena tavoilleen, eli hän ei puhu poliisin tai psykiatrin kanssa. Vaikka Lisbeth on suljettuna sairaalaan, hänen hakkeriystävänsä auttavat muutaman tietokoneen hakkeroinnissa ja näin Lisbeth ja Mikael saavat haltuunsa merkittäviä tietoja, jotka myös auttavat oikeudenkäynnistä.

Itse oikeudenkäynti on mielenkiintoinen (mutta ehkä hieman yliampuva) prosessi. Muistan, että ensimmäisen lukukerran jäljeen olin mykistynyt, mutta nyt kolmannella kerralla olin jopa hieman pettynyt. Koko oikeudenkäynnin tarkoitus oli lytätä psykiatri Peter Teleborian ja vapauttaa Lisbeth holhouksesta. Syytteet Lisbethiä kohtaan olivat oikeastaan hyvin hatarat ja mielikuvituksettomat, eikä niiden perusteella hänen olisi todellakaan tarvinnut olla suljettuna sairaalassa. Kirjailija halusi kuitenkin luoda kunnon salaliittoteorian Lisbehin ympärille, ja siinä hän kyllä onnistui hyvin. Oikeudenkäynti päättyy siis hyvin, ja Lisbeth saa vapautensa.

Mitä Sektioon, eli tuohon salaperäiseen järjestöön tulee, niin konnat napataan kiinni, mutta siihen juttu sitten jääkin. Itse syytteisiin tai oikeudenkäyntiin asti ei päästä. Ryhdyin miettimään, että olikohan kirjailijan taroitus perehtyä Sektioon vielä sarjan neljännessä osassa sillä sen verran avoimia kysymyksiä jäi ilmaan tämän osalta.

Teoksen lopussa selviää kuinka satumaisen rikas Lisbeth on ja kuinka hän pohtii rahoilleen käyttötarkoitusta. Lisbeth kohtaa myös velipuolensa Ronald Nidermannin ja tämäkin tarinan palanen saadaan pääteltyä. Viimeisillä riveillä Lisbeth suostuu päästämään Mikaelin jälleen takaisin elämäänsä, ystävänä.

Pidän tästä trilogiasta todella paljon. Mutta nyt huomasin tällä kolmannella lukukerralla kuinka paljon tarinassa on toistoa ja myös turhaa höpinää. Paksu kirja on mukava silloin kuin tarina kulkee koko ajan tasaisesti, mutta tämä olisi jopa voinut päättyä oikeudenkäyntiin. Sen jälkeen kuitenkin selvitettiin seikkaperäisesti Lisbethin omaisuutta ja hetkellistä juomista, sekä tehtiin selvää Nidermannista.

Se täytyy kyllä myöntää, että näin hyvään ideaan ja toteutukseen en ole tämän jälkeen törmännyt. Useita ruotsalaisia dekkareita on verrattu tähän, mutta ne eivät pääse lähellekään. Lisbethiä tullee iso ikävä, vaikka tiedänkin että pääsen tutustumaan häneen aina uudestaan näiden teosten kautta.