Tämä teos oli omassakin hyllyssä vielä vuonna 2008, milloin luin tämän ensimmäisen kerran. Muistaakseni olin osatnut pokkarina, mutta annoin pois lukemisen jälkeen. Nyt hieman harmittaa, mutta kävin hakemassa kirjastosta ja luin uudestaan.
Kirjoitin 2008 marraskuussa tästä teoksesta näin: Novellikokoelma, jonka luin melkein kokonaan junamatkalla. Pidin kovasti, etenkin siitä että novellit olivat erilaisia. Kaikissa oli toki rikos, mutta ne eivät toistaneet samaa kaavaa. Pidän novelleista muutenkin. Kevyttä ja helppoa, vaikka aiheet paikoin vaikeitakin. "Hyvä peffainen" oli hyvä, nimikkonovelli hieman yliampuva lopussa.
Teoksen ensimmäinen novelli Hyvä peffa keroo kontrollifriikistä perheenäidistä, joka suorittaa ja stressaa. Kuumana kesäpäivänä hän iskee silmänsä hyvä peffaiseen mieheen ja he päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kesken villin aktin mies kuitenkin kuolee ja nainen pakenee paikalta. Rikos selviää poliiseille, kun syytön ilotyttö tunnustaa murhan, ja perheenäidillä on suunnitelmia aviomiehensä varalle.
Tuliainen Vilnasta oli mielenkiintoinen kiristystarina. Kirjallisuuden opiskelija palaa Liettuasta väitöskirjantekomatkaltaan ja saa omituisen puhelinsoiton. Peloissaan hän kertoo asiasta poikaystävälleen ja yhdessä he löytävät poltettavaa heroiinia jalkavoidepurkista. Julian on määrä toimittaa huume Hanasaareen ja poikaystävä menee sinne edeltä väijymään huumekauppiasta. Julia kuitenkin soittaa poliisille ja lopulta paljastuu, että poikaystävä on junaillut koko homman. Puupponen pääsee sivuooliin tässä tarinassa.
Viimeinen kesäyö kertoo maalle kesätoimittajaksi muuttaneesta Venlasta. Juhannustanssien jälkeen Venla löytää pihaltaan kuolleen naisen, ja tietenkin talon isäntää Danielia epäillään. Tarina on herkullinen murhamysteeri, mutta loppuu minusta kesken. Lopussa tapahtui aivan liian paljon liian lyhyessä ajassa. En ollut kovin tyytyväinen, sillä tuntui kun kirjailijalle olisi tullut liian kiire ja loppu olisi kursittu kokoon kieliposkessa.
Ilman armoa novelli pureutuu uskontoon. Helenan ja Martin kesämökkinaapurit ryyppäävät rankasti ja eräänä yönä heidän huvilansa palaa poroksi. Mies löytyy saunalta humalassa ja vaimo järvenpohjasta. Pian mieskin kuolee syytettynä vaimonsa murhasta. Rikos seuraa Helenaa vuosia, sillä se ei tunnu kuitenkaan ratkenneen. Lopulta selviää, että Helena lavasti oman kuolemansa ja pakeni ulkomaille.
Linna Espanjassa on ehkä tämän novellikokoelman heikoin lenkki. Tarinassa ei ole oikien kunnon rikosta, vaan se on pikemmin eheytymistarina. Yksinäinen suomalainen nainen on paennut oman elämänsä kriisiä Espanjaan, missä linnan vanhat haamut ja kissat johdattavat hänet vanhojen luiden äärelle. Uskonto on tässäkin vahvasti läsnä, mutta tämä tuntui irralliselta.
Toivon hetki on Maria Kallio -novelli. Suomen ilkein mies, joka minun silmissäni sai Mattiesko Hytösen kasvot, murhataan ja pääepäilty on Toivo Tähtelä, tai joku tämän faneista. Maria ja Koivu selvittävät rikosta, joka ratkeaa nopeasti ja kivuttomasti. Ehkä olisin kaivannut vielä muutamaa sivua tähän tarinaan, sillä tarjottimella tuotu murhaaja ei ole ihan Lehtolaisen tyyliä.
Pahan kuvia tarinassa tavataan Laura Sarkkinen ja Anna Harmaja, jotka ovat lapsipornobisneksen kimpussa. Minusta tämä novelli oli parempi kun aikaisemmat Sarkkinen-Harmaja novellit, joita luin Lehtolaisen toisesta novellikokoelmasta Sukkanauhatyttö ja muita kerotumuksia.
Pekka Koivu pääsee päähenkilöksi ja kertojaksi novellissa Naisten asiaa, vaikka lopulta kovin paljon Koivon ajatuksia tai yksityiselämää lukija ei pääsekään seuraamaan. Keskiössä on Koivujen naapuriperhe, jonka nuorin tytär on tullut "siihen ikään" eli hänelle täytyy suorittaa uskonnon vaatima ympärileikkaus. Lopulta kaikki päättyy onneksi hyvin.
Vieras vuosien takaa oli ehkä parhaimpia teoksen novelleista. Lottana toiminut Elsa päättää vihdoinkin kohdata vanhan asian Einon 85-vuotissyntymäpäivillä. Eino on raiskannut Elsan Viipurissa juuri ennen suomalaisten peräytymistä ja Elsa on tullut raskaaksi, kasvattanut lapsen yksin ja salannut häpeällisen tapahtuman, sillä kukaan ei ollut uskonut häntä. Nytkin Eino kiistää tapahtuneen raiskauksen ja syyttää edelleen Elsaa kevytmielisyydestä. Onneksi Elsalla on kuitenkin lapsenlapset, miniä ja yllättäen myös Einon vaimo tukenaan. Vanhat asiat voivat viimein jäädä taakse.
Pimeän valon päivä oli minusta omituinen ja sekava novelli. Kaksosista toinen päätyy lääkikseen, menestyy elämässään, kun taas toinen jää huumekoukkuun ja kuolee nuorena. Veli päättää kostaa sisarensa diilerille, mutta joutuu itse hakatuksi. Lopulta on kuitenkin aika sääliä.
Valkoinen prinssi on taas Maria Kallio -novelli. Kaksi kirjailijaa tapaavat raastuvassa, toinen syyttää toista raiskauksesta ja toinen kiistää syytteet. Sana sanaa vastaan on hankala tilanne. Lisäksi syytetty löytyy pian puukotettuna läheltä naiskirjailijan kotia. Onneksi eräältä todistajalta löytyy joulumieltä ja raiskausjuttuun saadaan oikeudenmukainen lopetus. Murhaajakin löytyy sekavasta nuorestamiehestä.
Teoksen viimeinen novelli Jouluenkeli on synkkä, mutta silti toivoa täynnä oleva kertomus eronneesta (jätetystä) naisesta, joka on mustasukkainen ex-miehensä uudelle perheelle. Jouluna hän on päättänyt vielä mieheltä ja tämän uudelta vaimolta lapsen, mutta 11-vuotias Jenni pelastaa hänet yllättäen. Ehkä elämässä on sittenkin muutakin kuin vanhojen vatuloiminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti