Omassa hyllyssä vuodesta 2000, jolloin muistelen lukeneeni tämän ensimmäisen kerran. Nyt luin toistamiseen, sillä tarina on lyhyt, vain neljän luvun mittainen. Se, mikä tästä teoksesta tekee hienon, on Kalevala Korun korujen kuvat (Marja Vehkalan ottamat) ja niiden sijoittelu Suomen luontoon. Itse tarina on lyhyt katsaus erään mahtisuvun elämänvaiheeseen.
Kaukamo on naittanut sisarelleen Sauralle vähäpätöisen Pirjantin. Saura on maho ja Kaukamo tuo taloon jalkavaimon, Silpan, synnyttämään perillisiä. Silpa kadehtii Sauran ylväyttä ja päättää noitua itsensä hänen paikalleen. Sigvalde on kauppias, joka murtaa jalkansa ja joutuu parantelemaan vaivaansa Sauran ja Pirjantin katon alla. Silpa saavuttaa tavoitteensa, mutta Sigvalde tulee ja vie Sauran pois.
Tässä lyhykäisyydessään juoni. Itse kerronsa on taattua Utriota, tosin ehkä hieman vanhahtavampaa kuin mihin olen itse tottunut. Toki se, että teos on tehty yhteistyössä Kalevala Korun kanssa on varmasti vaikuttanut kirjailijan työhön. Joitakin mutkia on ehkä oiottu, ja joitakin asioita jätetty selittämättä. Teksitissä on läsnä keskiajan uskomukset ja henki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti