Kerronta oli hyvää, henkilöitä oli paljon, mutta sukunimillä puhuttelu helpotti asiaa. Juoni oli mielenkiintoinen, ja kuten dekkariin kuuluukin, lopussa oli yllätys. Hieman häiritsevää oli se, että Takamäki keräsi järjestelmällisesti tietoa, mutta ei arvellut tai spekuloinut. Tätä olisin kaivannut, mutta toimi tämä ilmankin. Hyvää oli se, ettei tarina pysyi yksinomaan rikoksessa ja turha henkilökohtaisen elämän lässytys oli jätetty pois. Saa nähdä kuinka tämä muuttuu tulevissa kirjoissa, jotka odottavat minua tuossa pöydällä.
Ja tämän teoksen juonihan on lyhykäisyydessään se, että pakettiautosta löytyy eduskunnan pääsihteerin ruumis. Juttuun liittyy myös kiristystä ja huumeita sekä paritusta. Hieman latistavaa on, että jäljet johtavat lopulta Venäjälle. Tämä olisi voinut pysyä Suomen rajojen sisäpuolellakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti