Suurin syy tuohon "koukuttumisen" puutteeseen on varmasti pitkät kuvaukset taisteluista sekä Willien näkökulman mukaantulo. Toisaalta oli tietenkin mielenkiintoista tutustua Willien hahmoon tarkemmin, mutta häneen liittyvät tapahtumat olivat niin... sotilaallisia.
Tarina alkaa siitä, kun Ison talon palon jälkeen Claire ja Jamie yrttävät ottaa taas elämänsä haltuun. He päättävät matkusta Skotlantiin hakemaan Jamien painokonetta. Nuori Ian ampuu epähuomiossa rouva Bugin, ja herra Bug vannoo kostoa Ianille. Lizzie ja kaksoset saavat toisen lapsensa. Välillä hypätään nykyaikaan, Briannan ja Rogerin luo, ja kuullaan miten heillä menee Ylämailla, Lallybrochissa.
Kuten jo mainitsin, tässä teoksessa on enemmän historiaa ja etenkin taisteluista kuin aikaisemmissa. Toki niissäkin historialliset tapahtumat ovat olleet läsnä, mutta lähinnä Clairen kautta. Tässä ääneen pääsee Willien lisäksi myös ihana Lordi John Grey, sekä uusi tuttavuus kveekari Rachel, nainen johon Ian on rakastunut. Jamie ja Ian taistelevat, Claire hoitaa lääkärin työtään kenttäsairaalassa, ja suorittaa myös muutaman leikkauksen eetterin avulla.
Teoksen viimeiset kaksisataa sivua ovat jälleen aikamoista pikamarssia. Tapahtuu todella paljon asioita lyhyessä ajassa, osa jää selittämättä ja osa sivuutetaan niin nopeasti, että lukijaa hengästyttää. Näistä tärkeimpiä ovat Ianin kuolema Lallybrochissa (Nuoren Ianin isän siis), Jennyn lähtö Amerikkaan Jamien kanssa, Clairen paluu edeltä yksin pelastamaan kääpiöpojan henki liian isoilta kitarisoilta (Fergusin ja Marsalin pojan), viesti Jamien kuolemasta/hukkumisesta, Clairen ja Lordi Greyn avioliitto (mukaan lukien myös aviovuoteen jakaminen), Jamien paluu "kuolleista", Willie saa tietää oikan isänsä henkilöllisyyden. Nykyajassa Roger ja Bree ovat saaneet "vieraan" 1700-luvulta, Geillisin pojan Williamin, joka on Rogerin isoisän monen polven takaa, Jemmy katoaa ja Roger ja William lähtevät kivikehälle tavoittamaan sieppajaa matkaten samalla menneeseen, Breelle selviää kuitenkin, että Jemmy onkin edelleen nykyajassa ja sieppaaja vaatii paljastamaan kulta-aarteen kätkön. Kyseessä on sama aarre, minkä Bugin pariskunta on varastanut River Runnista ja mikä on alun perin ollut tarkoitettu Kaarle Stuartille. Muistelen, että Geillis-noidalla oli jotain tekemistä tämän aareen kanssa. Positiivisen asiana on kuitenkin se, että Ian pääsee takaisin Rachelin luo, ja jokin osa tarinaa saa onnellisen lopun. Ehkä.
Tämän teoksen ärsyttävin piirre oli ehkä yksityskohtien vääristyminen. Olen parin viikon aikana kahlannut kaikki sarjan seitsemän osaa läpi, joten tietyt yksityskohdat jäävät mieleen. Parissa aikaisemmassakin teoksessa oli näitä mokia, mutta tässä niitä tuntui olevan aivan pilvin pimein. Ymmärrän tietenkin, että kyseessä on iso ja laaja kokonaisuus, mutta ne pienet jutut, joita tapahtuu päähenkilöille, ovat sellaisia että ne jäävät lukijan mieleen. Tarkoitan lähinnä asioita kuten: kuka on kertonut ja mitä kenellekkin ja missä ja milloin tai mitä tapahtui silloin ja silloin. Jossain alkupään kirjassa joku asia on sanottu olevan näin, ja nyt yhtäkkiä se onkin noin. Hämmentävää. Onhan tässä sarjassa toki sivuja, viimeiset 3-4 teosta ovat olleen noin 1000 sivuisia järjäleitä. Joten ihan kaikkea hyväkään kirjailija ei voi muistaa. Mutta nuo asiat jäävät häiritsemään, ja kun niitä huomaa riittävän monta, niitä ryhtyy etsimään, ainakin alitajuisesti.
No, nyt pöydällä odottaa sarjan tässä vaiheessa viimeisin osa, siitä kirjoittelen varmaankin seuraavaksi. Katsotaan kuinka siinä langanpäät punoutuvat yhteen ja mitä kaikkea ehtiikään taas tapahtumaan. Ihan ohut teos tuokaan ei ole...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti