Kathryn Stockett: Piiat

Teos joka kestää useammankin lukukerran. Sain tämän joululahjaksi vuonna 2011 (olin toivonut tätä) ja luin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2012 ja pidin valtavasti. Nyt palasin tähän, kun katsoimme kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ystävieni kanssa. Muistelen, että katsoin saman leffan pian kirjan luettuani ja pidin molemmista, ja molemmat löytyvät myös omasta hyllystäni.

En muistanut kaikkia kirjan tapahtumia ja juonenkäänteitä vaikka perusidea olikin vielä muistissa. Tämä on todellakin teos, jota on hirveän vaikea laskea käsistään ja tämä tulee ahmittua nopeasti. Vaikka tarina onkin pääasiassa fiktiivinen, se on luultavasti myös lähellä totuutta. En tarkoita pelkästään pahoja asioita vaan ihmisten käyttäytymistä toisiaan kohtaan, olipa ihonväri mikä tahansa.

Tarina sijoittuu 1960-luvun Mississipiin, Jacsonin kuvitteelliseen kaupunkiin. Teoksen päähinkilöitä on kolme: miss Skeeter, valkoinen plantaasin tyttö jolla on suuri halu kirjoittaa, Aibileen, yli 50-vuotias tummaihoinen kotiapulainen joka on kasvattanut 17 vauvaa uransa aikana sekä Minny, toinen kotiapulainen jolla on suuri suu ja jyrkät mielipiteet.

Merkittävissä sivurooleissa on Skeeterin ystävät Elizabeth (joka inhoaa omaa lastaan), miss Hilly (joka pyörittää koko kaupunkia), Skeeterin vanhemmat, sulhasehdokas Stuart, Celia (joka on miss Hillyn mustallalistalla) sekä joukko apulaisia. Kaikilla kirjassa esiintyvillä valkoisilla perheillä on mustaihoinen apulainen. Aibileen on miss Elizabethin apulainen ja Minny oli ensin miss Hillyn äidin apulainen, mutta myöhemmin miss Celian palveluksessa.

Skeeter on opiskellut yliopistossa ja hän haluaa kirjoittaa. Nuoruuden innolla hän hakee kustannustoimittajan paikkaa New Yorkista, mutta saa tylyn vastauksen: hän täytyy hankkia ensin kokemusta toimittajan työstä. Niinpä hän pääsee paikalliseen lehteen kirjoittamaan siivouspalstaa, tosin hän ei tiedä mitään taloudenpidosta. Skeeter keksii, että hän voi pyytää apua Aibileeniltä ja niin on kylvetty siemen, jolla on isot seuraukset. Miss Hilly vaahtoaa värillisten taudeista ja hygienia-aloitteestaan ja Skeeterin mitta tulee täyteen. Hän päättää kirjoittaa kirjan minkälaista on olla tummaihoinen palvelija valkoisessa perheessä. Alku on tahmea, ja jatkuva pelko häälyy projektin yllä.

Aluksi vain Aibileen suostuu Skeeterin haastateltavaksi, mutta myöhemmin myös Minny lupautuu puhumaan. Kun eräs apulaisista joutuu vankilaan varkaudesta, muut päättävät tukea häntä osallistumalla kirjan tekoon ja kertovat tarinoitaan. Kirja julkaistaan ja sen kirjoittajat pelkäävät henkensä puolesta, arvaavatko valkoiset naiset totuuden?

Teos on todellinen historiankuvaus tuon ajan rotukysymyksestä. Värillisillä oli omat käymälät, sairaalat ja asuinalueensa. Valkoiset pitivät mustia tyhminä, jopa idiootteina ja tasa-arvosta ei ole tietoakaan. Vaikka itse tarina onkin fiktiivinen, en voi olla ajattelematta että kuinka tyhmiä ihmiset tuohon aikaan olivatkaan, sillä rotukysymys oli totta 1960-luvun Amerikassa.

Olisin kaivannut tarinaan ehkä hieman lisää kertomuksia todellisesta palvelijan työstä. Mukana oli jonkin verran kuvauksia, mutta mielestäni niitä olisi voinut olla enemmän. Lisäksi jäin kaipaamaan myös valkoisen naisen näkökulmaa. Miltä tuntuu kun musta nainen hoitaa lastasi? Miltä tuntuu kun talossa pyörii koko ajan joku palvelija? Minun olisi todella vaikea kuvitella tilannetta, että joku vieras tulisi kotiini ja hoitaisi ne päivittäiset askareet jotka olen itse tottunut tekemään. Toisaalta, olihan meillä Suomessakin vielä 1950-luvulla kotiapulaisia rikkaissa perheissä, vaikka he eivät värillisiä olleetkaan. Ajat muuttuvat, ja on hyvä että historia nostetaan aina silloin tällöin uudestaan esiin. Ehkä me nykyajan ihmiset osaamme oppia menneistä ja ehkä meillä on vielä jonain päivänä tasa-arvoinen maailma?

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 3 - Jäähyväiset nunnille

Luin tämän kolmannen osan nopeammin kuin olin osannut kuvitella. Joskus näin käy kun on oikea fiilis ja mahdollisuus keskittyä. Lisäksi kun teos on riittävän mielenkiintoinen, sitä ei malta laskea käsistään.

Tämän teoksen bongasin siis kirjastosta jo useita kuukausia sitten. Halusin kuitenkin lukea ensin sarjan toisen osan, sillä en tiennyt kuinka kronologisia tämä teokset ovat. No, eivät kovin, kuten huomasin. Aikaisempiin teoksiin kyllä viitattiin, mutta ei niin että juonta olisi paljastettu.

Nämä kolme teosta olivat keskenään hyvin erilaisia. Ensimmäinen teoksista oli opettavainen ja luennoiva, vaikka sisälsikin paljon synnytyskertomuksia. Toisessa teoksessa ei ollut ollenkaan synnytyksestä vaan se kertoi kolme erillistä kertomusta kirjailijan Nonnatus Housen ajoilta. Tämä kolmas teos palasi taas synnytyskertomusten pariin, mutta valoitti myös historiaa ja elämää 1950-luvun East Endistä. Ei tosin niin raskaasti kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Joten kirjailija on kehittynyt ja onnistuu tässä osassa pitämään lukijan mielenkiinnon yllä.

Kirja on täynnä surullisia ja riipaisevia kertomuksia. Pahaa ei tee yksityiskohtaiset kuvaukset synnytyksistä vaan elämän julmuus ja armottomuus. Erityisesti Hildan ja Billin ratkaisu tuntuu nykypäivänä käsittämättömältä. Myös asiat, joihin ihmiset eivät ole itse voineet vaikuttaa, kuten tuberkuloosi tuntuu epäreilulta. Puistattavaa oli lukea laivanaisesta, jonka vastuulla on parinkymmenen miehen pitäminen tyytyväisenä. Joukossa myös naisen oma isä!!

Onneksi teoksessa on kuitenkin valopilkkujakin, kuten Chummyn häät ja sisar Monica Joanin tempaukset. Silti tämä ei ole mikään kevyt ja humoristinen teos. Olen onnellinen ja tyytyväinen nykyaikaiseen lääketieteeseen, vaikka en olekaan asiaa aikaisemmin sen ihmeemmin ajatellut.

Onneksi pääsen jatkamaan näiden hahmojen parissa, sillä YLE esittää Hakekaa kätilö! -tv-sarjan uusia jaksoja. Tämä onkin niitä harvoja sarjoja joita jaksan seurata nykyisin.

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! 2 - Kaupungin varjoissa

Luin ensimmäisen osan Hakekaa kätilö! reilut kaksi vuotta sitten. Muistelen, että pidin ja en pitänyt teoksesta. Siinä oli jotain luentomaista ja opettajamaista. Kuitenkin synnytyskertomukset olivat mielenkiintoisia.

Tämän toisen osan olen ostanut lähes vuosi sitten pokkarialesta, ja teos oliki viime kesän lukulistallani. Se on kuitenkin jäänyt kirjahyllyyn pölyttymään, ja otin sen käsiini vasta nyt kun löysin kirjastosta sarjan kolmannen osan. Ajattelin, että nämä täytyy kuitenkin lukea järjestyksessä.

Tässä toisessa osassa ei ollut oikeastaan yhtään varsinaista synnytyskertomusta. Teos jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä käsitellään köyhäintaloja, toisessa sisar Monica Joania ja viimeisessä vanhaa sotilasta. Jokainen osa oli mielenkiintoinen.

Köyhäintaloista kertova alotus oli karu ja karmaiseva. Vaikka kolmella kohtalolla, jotka kirjassa kerrottiin oli onnellinen loppu, niin pelkkä ajatuskin tuollaisesta laitoksesta on hirveä. Frankin ja Peggyn tarina oli omalla tavallaan suloinen, mutta myös paheksuttava. Janea säälin sydämestäni, ja olin onnellinen kun hänkin löysi oman onnensa.

Sisar Monica Joanista kertovassa osuudessa paneuduttiin lähinnä oikeudenkäyntiin ja siihen että sisar on kleptomani. Mutta myös hulluutta sivuttiin.

Viimeinen osa, jossa kerrottiin vanhan sotilaan Joseph Collettin tarina oli sydäntäsärkevä. Sota ja sen julmuudet tuotiin iholle, mutta kauheuksilla ei mässäilty, ne vain todettiin asiallisesti. Vanhan sotilaan kohtalo ja kuolema tekivät minut erittäin surulliseksi. Jäin pohtimaan meidän suomalaisten nykypäiväistä vanhustenhoitoa.

Yritän tarttua sarjan päätösosaan mahdollisimman pian, sillä lukulista pullistelee muitakin teoksia. Toivottavasti kesästä tulee pitkä ja lämmin!

Lars Kepler: Vainooja

Hitaasti kuunneltu Elisa Kirjan äänikirjana. Lukija ei ollut ehkä paras mahdollinen, ja osaltaan vaikutti siihen miten suhtauduin tiettyihin kirjan henkilöhahmoihin. Huomasin, että loppua kohden halusin pitkittää kuuntelua ja pidinkin reilun parin viikon tauon ennen kuin tänään kuuntelin tämän viimein loppuun.

Joona Linnan oletetaan kuolleen, hänen työhuoneeseen on muuttanut Margot työkaverinsa kanssa. Kaikki eivät kuitenkaan usko Joonan kuolleen ja Saga Bauer jatkaakin omia tutkimuksiaan todistaakseen että Jurek Walter on todellakin kuollut. Saga löytää pahoin mädäntyneen ruumiin ja saa todisteet Jurekin kuolemasta. Hän lähtee viemään uutista Nattavaaraan Joonalle ja tämän tyttärelle Lumille. Lumi muuttaa samantien Pariisiin opiskelemaan ja Joona palaa Tukholmaan. Hänen yllättävä "ylösnousemuksensa" saa poliisitalolla vipinää aikaan. Tosin hän ei saa takaisin poliisinvaltuuksiaan automaattisesti.

Margot Silvermann on saanut tutkittavakseen kummallisen videon. Selviää, että omituinen stalkkeri kuvaa naisia, julkaisee videot ja surmaa naiset. Kun murhia on useampi, rikospaikoilta löytyy toisille naisille kuuluneita esineitä. Margot on ymmällään ja saa apua Erik Maria Barkilta (tuttu Hypnotisoija -teoksesta). Erik yhdistää ensimmäisen murhan monta vuotta sitten tapahtuneeseen murhaan ja syylliseen, joka tuomittiin vankilaan pitkälti Erikin psykiatrisen selvityksen perusteella. Nyt Erik epäilee, että syyllisen puheet alibista ja likaisesta saarnaajasta täytyy selvittää uudelleen.

Kun Joona palaa Tukholmaan, hän saa suurta apua Erikiltä. Tämä hoitaa ja majoittaa pahoin loukkaantuneen ex-poliisin. Erik on myös ryhtynyt ottamaan pianotunteja ja rakastuu soitonopettajaansa.

Yllättäen näyttää siltä, että Erik olisikin syyllinen stalkkaukseen. Hän joutuu pakenemaan poliisia samalla kun Joona yrittää selviittää oikean murhaajan henkilöllisyyden. Se selviääkin ja lyö lukijan/kuulijan ällikältä! Ihminen, joka ei todellakaan olisi tullut ensimmäisenä mieleen. Karmivaa.

Seuraa piinaava loppuratkaisu, missä Erik on suljettuna häkkiin, soitonopettaja hapuilee pimeässä pakoon ja stalkkeri on valmis tappamaan kaikki. Kaikki kuitenkin selviää, mutta pahiten kärsii Joona joka joutuu oikeuden eteen ja saa tuomion.

Odotan mielenkiinnolla vieläkö ilmestyy uusi Joona Linna -dekkari vai siirtyykö kirjailijapariskunta muiden teemojen pariin. Luulen, että "joudun" kuuntelemaan tämän teoksen vielä jossain vaiheessa uudellen. Tämä oli kuitenkin sen verran hyvä ja pitkät tauot kuuntelussa veivät hieman nautintoa.

Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti

Kolmas ja viimeinen osa Millenium-trilogiassa. Tämä on ehkä paras näistä kolmesta! Asioita on paljon, mutta selitykset ja ratkaisut löytyvät juuri tässä osassa. Oman kirjahyllyn suosikkeja.

Tarina jatkuu oikeastaan saumattomasti siitä mihin edellinen teos jäi. Lisbeth kiidätetään sairaalaan ja hänen päästään poistetaan luoti. Lisbethillä on edessään pitkä toipumisjakso, minkä aikana hän myös ryhtyy valmistautumaan tulevaan oikeudenkäyntiinsä.

Parin oven päässä Lisbethistä Zalasenko eli hänen isänsä, suunnittelee kuinka pääsisi käsiksi tyttäreensä. Zala ei kuitenkaan ehdi toteuttaa aikomuksiaan, sillä hän saa yllättäen vieraan, joka ampuu hänet ja itsensä. Ruotsin tarkimmin varjeltu poliisiorganisaatio Sektio on kyllästynyt siivoamaan Zalasenkon jälkiä ja päättää itse siivota miehen pois.

Mikaelin sisar Annika ryhtyy Lisbethin asianajajaksi. Tosin hänellä on aluksi ongelmia sillä hän ei saa otetta Lisbethistä. Onneksi Mikaelilla on kuitenkin homma hanskassa ja suunnitelma valmiina. Tosin tämä suunnitelma paljastetaan lukijalle vasta itse oikeudenkäynnin aikana.

Monet muutkin ovat Lisbethin puolella, joten hän jää isoon kiitollisuuden velkaan useille eri tahoille. Tämä oli oikeastaan ainoa asia, joka jäi selvittämättä teoksen lopussa. Uskon, että kirjailijalla oli tarkoituksena palata näihin asioihin tulevissa teoksissa. Samoin kuin Lisbethin kaksoissisareen Camillaan.

Tämä teos on paksu ja juonenkäänteitä ja sivupolkuja löytyy pilvin pimein. Itse tykkään lukea tällaista polveilevaa teksitä jossa esiintyy paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Eräs sivupoluista on Erikan "syrjähyppy" maan suurimpiin kuuluvan lehden SMP:n päätoimittajaksi. Homma on lyhyt, sillä Erika saa uhkausviestejä sekä ymmärtää pian ettei hänen paikkansa ole näin ison toimituksen ohjaksissa. Paluu Milleniumiin on kivuton, mutta lukija jää hieman ihmettelemään tällaisen sivupolun perimmäistä tarkoitusta.

Sen lisäksi, että Mikael on panostanut Lisbethin oikeiudenkäynnin suunnitteluun hän jahtaa salaperäistä Sektiota. Samaan aikaan Sektio jahtaa häntä ja hommaa tarkkailee myös valtakunnansyyttäjä. Soppa on siis melkoinen ja uusia henkilöhahmoja (lähinnä poliiseja) tulee teoksen aikana pilvin pimein mukaan. Mikael aikoo julkaista tietonsa Sektiosta, mutta samaan aikaan häntä pyydetään avustamaan poliisin sisäisessä tutkinnassa. Melkoista taiteilua siis!

Lisbeth saa Mikaelin avulla kämmentietokoneen, jolla hän muotoilee omaelämänkertansa oikeudenkäyntiinsä. Lisbeth pysyy myös uskollisena tavoilleen, eli hän ei puhu poliisin tai psykiatrin kanssa. Vaikka Lisbeth on suljettuna sairaalaan, hänen hakkeriystävänsä auttavat muutaman tietokoneen hakkeroinnissa ja näin Lisbeth ja Mikael saavat haltuunsa merkittäviä tietoja, jotka myös auttavat oikeudenkäynnistä.

Itse oikeudenkäynti on mielenkiintoinen (mutta ehkä hieman yliampuva) prosessi. Muistan, että ensimmäisen lukukerran jäljeen olin mykistynyt, mutta nyt kolmannella kerralla olin jopa hieman pettynyt. Koko oikeudenkäynnin tarkoitus oli lytätä psykiatri Peter Teleborian ja vapauttaa Lisbeth holhouksesta. Syytteet Lisbethiä kohtaan olivat oikeastaan hyvin hatarat ja mielikuvituksettomat, eikä niiden perusteella hänen olisi todellakaan tarvinnut olla suljettuna sairaalassa. Kirjailija halusi kuitenkin luoda kunnon salaliittoteorian Lisbehin ympärille, ja siinä hän kyllä onnistui hyvin. Oikeudenkäynti päättyy siis hyvin, ja Lisbeth saa vapautensa.

Mitä Sektioon, eli tuohon salaperäiseen järjestöön tulee, niin konnat napataan kiinni, mutta siihen juttu sitten jääkin. Itse syytteisiin tai oikeudenkäyntiin asti ei päästä. Ryhdyin miettimään, että olikohan kirjailijan taroitus perehtyä Sektioon vielä sarjan neljännessä osassa sillä sen verran avoimia kysymyksiä jäi ilmaan tämän osalta.

Teoksen lopussa selviää kuinka satumaisen rikas Lisbeth on ja kuinka hän pohtii rahoilleen käyttötarkoitusta. Lisbeth kohtaa myös velipuolensa Ronald Nidermannin ja tämäkin tarinan palanen saadaan pääteltyä. Viimeisillä riveillä Lisbeth suostuu päästämään Mikaelin jälleen takaisin elämäänsä, ystävänä.

Pidän tästä trilogiasta todella paljon. Mutta nyt huomasin tällä kolmannella lukukerralla kuinka paljon tarinassa on toistoa ja myös turhaa höpinää. Paksu kirja on mukava silloin kuin tarina kulkee koko ajan tasaisesti, mutta tämä olisi jopa voinut päättyä oikeudenkäyntiin. Sen jälkeen kuitenkin selvitettiin seikkaperäisesti Lisbethin omaisuutta ja hetkellistä juomista, sekä tehtiin selvää Nidermannista.

Se täytyy kyllä myöntää, että näin hyvään ideaan ja toteutukseen en ole tämän jälkeen törmännyt. Useita ruotsalaisia dekkareita on verrattu tähän, mutta ne eivät pääse lähellekään. Lisbethiä tullee iso ikävä, vaikka tiedänkin että pääsen tutustumaan häneen aina uudestaan näiden teosten kautta.

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

Toinen osa Millenium-trilogiaan, ja yksi suosikkikirjoistani. Löytyy omasta kirjahyllystä. Teos jatkaa hieman epäsuorasti ensimmäistä osaa, mutta tässä hypätään aivan uuteen ulottuvuuteen.

Tarina alkaa Lisbethin reissulta ulkomailla. Rahat hän sai edellisen teoksen lopussa ja on nyt upporikas. Mikael puolestaan ryhtyy yhteistyöhön toimittaja Dag Svenssonin ja tämän avovaimon Mia Bergman kanssa. Mia on tehnyt ihmiskauppaa käsittelevän väitöskirjan ja Dag tutkii tarkemmin aihetta ja haluaa Milleniumin julkaisevan asiasta kirjan.

Lisbeth ostaa uuden asunnon Tukholmasta, sisustaa sitä, hengailee ystävänsä Mimmin kanssa ja ottaa yhteyttä entiseen holhoojaansa Holger Palmgreniin. Välit Mikaeliin hän on katkaissut kokonaan, vaikka mies yrittääkin ottaa häneen yhteyttä.

Yllättäen Mikaelin ystävät Dag ja Mia murhataan, ja syyttävä sormi osoittaa yllättäen Lisbethiin. Löytyy vielä kolmas ruumis, Lisbethin holhooja Nils Bjurman ja soppa on valmis. Lisbeth leimataan psykopaatiksi himomurhaajaksi, ja vain muutama ihminen on varma Lisbethin syyttömyydestä.

Mikael ryhtyy selvittelemään Lisbethin syyttömyyttä. Hän on varma, että Dagin kuolema liittyy jotenkin kirjaan mikä hänen oli tarkoitus julkaista. Yllättäen esiin putkahtaa nimi Zala. Selviää, että Zala on lyhenne Zalatsenkosta, ja lopulta paljastuu että mies on Lisbethin isä.

Lisbeth seuraa ajojahtiaan kiinnostuneena ja ottaa lopulta yhteyttä myös Mikaeliin. Mutta siinä vaiheessa, kun Lisbethin ystävätär Mimmi kidnapataan ja nyrkkeilijä Paolo Roberto pelastaa tytön Lisbeth päättää että nyt saa riittää. Hän ryhtyy selvittämään "vaalean jättiläisen" eli Ronald Niedermannin taustoja, sillä Lisbeth tietää että jäljet johtavat Zalan luo. Lisbeth haluaa tehdä tilit selviksi isänsä kanssa.

Zala on mielenkiintoinen tapaus. Hän on entinen Neuvostoliiton vakooja, joka on loikannut Ruotsiin 1970-luvulla. Zala on Säpön salaisuus, ja valikoitu joukko poliiseja suojelee miestä joka vuotaa heille tietoja idästä. Kun Zala toistuvasti pahoinpitelee Lisbethin äitiä, pikkutytön mitta tulee täyteen ja hän yrittää surmata miehen polttopullolla. Isku epäonnistuu, Lisbeth päätyy psykiatriselle, eikä kukaan usko kun hän yrittää kertoa isästään. Näin paljastuu syy, miksi Lisbeth ei luota virkavaltaan.

Teos päättyy Göteborgin lähelle, kun Lisbeth löytää isänsä ja Nidermannin ja yrittää tappaa molemmat. Zala ampuu tytärtään ja Ronald hautaa hänet elävältä. Lisbeth pääsee kuitenkin kaivautumaan ylös, ja palaa talolle viimeistelemään aikeensa. Mutta hänen voimansa hiipuvat. Mikael löytää kuitenkin ajoissa perille ja soittaa hätäkeskukseen.

Tarina jää niin kesken kun olla ja voi. Tämän teoksen jälkeen on aivan pakko tarttua trilogian viimeiseen osaan.