Jonotin tätä viimeistä Annika Bengtzon -teosta toista kuukautta kirjastosta. Sain tämän viimein kahden viikon pikalainaan, ja aika viime tippaan meni lukeminen sillä tänään on eräpäivä. Jostain syystä lukeminen takkusi tosi paljon alussa, tosin luulen sen johtuneen siitä että tiesin tämän olevan viimeinen Marklundin teos, hän on ilmoittanut lopettavansa kirjoittaminen kokonaan.
Tässä teoksessa vedettiin omalla tavallaan yhteen kymmentä edellistä Bengtzon -dekkaria. Osa mainittiin sivulauseissa mutta kaikki olivat tavalla tai toisella ainakin kerran esillä. Voi olla, että juuri siitä johtuen tämä ei oikein sysyttänyt minua ennen kuin teoksen oma juoni pääsi kunnolla vauhtiin.
Teoksessa oli kaksi pääteemaa: paperisen Kvällspressenin lopeetaminen ja Annikan sisaren Birgitan katoaminen. Lisäksi Annika kärsii pahoista paniikkikohtauksista psykologin vastaanotolla ja hän kohtaa menneisyytensä ja Svenin, entisen poikaystävänsä, jonka Annika on surmannut vuosia aikaisemmin. Omituiset kaksosveljet joutuvat myös kiinni (vaikka toinen heistä istuukin jo vankilassa) neuvokkaan Nina Hoffmanin ansiosta. Vaikka onkin lähellä, ettei Annikasta tule yksi heidän uhreistaan.
Kaikki juoneenpätkät ja langat punotaan siististi nippuun tarinan lopussa, myös aikaisempien kirjojen asiat. Lukijalle tulee hyvä olo, vaikka toisaalta kirjan toiseksi viimeinen luku onkin omalla tavallaan surullinen. Viimeinen luku, epilogi, on Thomaksen näkökulmasta ja vaikka hän hahmona onkin mitä ällöttävin ja ärsyttävin, ihailen kirjailijan kykyä kirjoittaa noin epämiellyttävä henkilöhahmo. Lukijalle jää myös hyvä ja turvallinen olo: Annikan elämässä kaikki on nyt hyvin ja hän on onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti