Toimittajana Kiinassa työskennellyt Xinran on koonnut tositarinoita täynnä olevan teoksen Kiinan yhdenlapsen-politiikasta ja etenkin tyttöjen kohtaloista. Kymmenen äidin tarina tyttäristään pysäyttää lukijan miettimään omaa elämäänsä ja asemaansa naisena, äitinä ja tyttärenä.
Teoksessa käsitellään niin maaseudulla vallitsevia tapoja, kuin kaupungissa asuvien painetta yhden lapsen politiikan tähden. Kirjan mukaan maaseudulla on normaalia surmata syntynyt tyttövauva heti, ellei äiti ole aiemmin synnyttänyt poikaa. Esikoisen on oltava poika, sillä vain pojasta perhe saa tuen ja turvan. Osa kiinalaistytöistä hylätään orpokoteihin, sillä yhteiskunta ei salli yksinäisen naisen pitävän lasta, eikä nainen pääse naimisiin, mikäli hänellä on lapsi riesanaan. Näitäkin tyttöjä on kuitenkin rakastettu, mutta julma politiikka sanelee normit.
Surullisin tapaus kirjassa oli kertomus junassa matkustavasta perheestä. Isä piti pientä tytärtään tiukasti sylissä, silitti selkää ja halasi. Eräällä asemalla Xinran huomaa tytön junalaiturilla vilkuttamassa, mutta jonkin ajan päästä isä kävelee häntä vastaan junan sisällä. Kuinka joku saattaa hylätä oman lapsensa junalaiturille? Kuinka naiset kestävät raskauden, synnytyksen ja luopumisen tuskan?
Teoksen luettuani olisin ollut valmis adoptoimaan tuollaisen hylätyn kiinalaistytön. Pohdin myös, mitä minä tai muut voimme tehdä, että tilanne Kiinassa muuttuisi ja äidit saisivat pitää tyttärensä.
En usko, että kukaan pystyy lukemaan tätä teosta ilman nenäliinaa. Vaikka tämä koskettaa, se kannattaa silti avata ja tutustua maailmaan, jota meillä Suomessa ei tarvitse miettiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti