Näköjään tämän blogin postaukset eivät etene samassa järjestyksessä missä olen teokset lukenut. Mutta haittaakohan se ;) Tästä kirjasta on kuitenkin pakko kirjoittaa heti tuoreeltaan (ja kun vihdoinkin olen taas päässyt koneen ääreen).
Ystäväni suositteli Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta -teosta ja lainasi myös kirjan minulle. (Tosin ostan tämän varmaan jossain vaiheessa omaankin kirjahyllyyni.) Ja tämä oli todellakin teos, mikä teki mieli ahmia. Hieman aluksi arkailin kirjan paksuutta, mutta kuten arvata saattaa niin lopussa olisin toivonut että sivuja olisi ollut vielä muutama sata lisää. No, en ehkä oikeasti, sillä teos oli juuri sopiva paketti.
Teoksessa päähenkilönä esiintyy nuori kirjailija, Marcus Goldman, joka on kirjoittanut erittäin onnistuneen esikoisteoksen ja noussut näin koko Amerikan suosikiksi. Toinen teos ei ota syntyäkseen, että "valkoisen paperin kammo" on iskenyt kirjailijaan. Hän päättää pyytää apuun ystävänsä ja entisen yliopisto-opettajansa Harry Quebertin. Vierailu New Hampshiren Auroraan verestää vanhoja muistoja, mutta kirjoittaminen ei siltikään luonnistu. Muutamaa kuukautta myöhemmin Harryn puutarhasta löytyy nuoren tytön ruumis, tytön joka on kadonnut vuonna 1975. Harry pidätetään ja käy esille, että Harryllä ja tytöllä, Nolalla, on ollut suhde kesällä 1975 juuri ennen Nolan katoamista. Marcus palaa Auroraan ystävänsä tueksi ja ryhtyy selvittämään 33 vuotta vanhaa rikosta.
Teos on yhtäaikaa murhamysteeri, rakkaustarina, kirja kirjoittamisesta, kuuluisuudesta ja ystävyydestä. Todella harvoin saa lukea näin onnistunutta tekstiä esikoiskirjailijalta (joka on muuten ranskalainen ja 28-vuotias!). Tietenkin suuri merkitys on myös suomentajalla, ja mielestäni Anna-Maija Viitanen on onnistunut erinomaisesti työssään.
Juonen edetessä lukijan eteen heitetään yhä uusia todistusaineiston osia. Paljastuu yhtä ja toista niin Nolasta, Harrystä kuin muistakin teoksen hahmoista. Marcuskin löytää jälleen kirjoittaminen riemun. Kuten hyvään kirjaan kuuluu, murhamysteeri ratkeaa ja kaikki langanpäät solmitaan lopussa hyvään pakettiin. Lukijaa ei kuitenkaan aliarvioida missään vaiheessa, eikä loppuratkaisusta tule sellainen rautalangasta-väännetty-olo.
Kirja mitä voin todellakin suositella!
Ps. Teoksen ehkä kaikista parhain anti on se, ettei tässä mässäillä seksillä. Ei sitten lainkaan! Ja samalla teos todistaa sen, ettei seksi ole todellakaan "se syy" miksi kirjoja luetaan.
// Omassa kirjahyllyssäni 3.2.2016 alkaen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti