Barbara Demick: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa

Järisyttävä teos Pohjois-Koreasta loikanneiden ihmisten kertomuksista. Kirjassa kuvataan kuuden Pohjois-Koralaisen elämää niin suljetussa valtiossa kuin loikkauksen jälkeenkin.

Kuva: Suomalainen

Olin kuullut kirjasta, joten päätin hommata sen itselleni pokkarina. Lukeminen oli hidasta ja raskasta, sillä kauheuksia ja kurjuuksia tuli vastaan lähes joka sivulla. Välillä säälin, välillä vihasin kirjan henkilöitä. Ihmettelin miksi he eivät tee mitään? Miksi he alistuvat ja vain odottavat? Miksi kukaan muu ei tee mitään?

Tuntui uskomattomalta tutustua kulttuuriin ja kansaan joista ei ole oikeastaan tiennyt mitään. Uutisissa kerrotaan silloin tällöin ydinkokeiluista tai siitä kuinka ulkomaisille toimittajille näytetään vain pintaa. Kaikki ymmärtävät, että Pohjois-Koreassa ei kaikki ole kohdallaan mutta mitä voimme tehdä? Harva meistäkään olisi valmis luopumaan kodistaan noin vain. Lisäksi vuosikymmenten ajan sorrettu, aivopesty ja alistettu kansa ei ehkä ole vielä valmis. Osa heistä on tietoisia ulkomaailmasta ja sen tapahtumista, mutta koska keneenkään ei voi luottaa, asioita ei voi kyseenalaistaa eikä näin ollen pääse syntymään minkäänlaista liikettä.

Pahinta oli lukea nälänhädästä. Pienistä lapsista jotka kuolevat nälkään. Aikuisista jotka kuolevat. Samaan aikaan Suuri johtaja voi paksusti. Länsimaat tuovat ruoka-avustuksia jotka päätyvät mustaan pörssiin. Valito on vuosikymmeniä kehityksestä jäljessä ja kommunismi toimii vain unelmissa. Tehtaat ovat suljettuja, ihmiset viljelevät keittiöpuutarhojaan, sillä valiolla ei ole tarjota ruokaa kansalleen. Sähköä ei ole kuin satunnaisesti. Sairaaloissa ei ole tarvittavaa välineistöä ja lääkkeet valmistetaan luonnon antimista.

Uskomattomimmalta tuntuu, että kaikki tämä on totta!