Taavi Soininvaara: Koston komissio

Kuunneltuani Ebola Helsinki -teoksen, ajattelin että voisin urakoida kaikki Soininvaarat. No, en usko että näin tulee käymään. Yritin lukea Arto Ratamo -sarjan seuraavaa kirjaa Inferno.fi mutta jouduin jättämään kesken. En vain pystynyt lukemaan sitä. Tämän Koston komission lainasin kirjastosta äänikirjana, ja kyllähän tämän nyt kuunteli, puolella korvalla. Lukijana oleva Reijo Pesonen oli kyllä omaa luokkaansa, harvoin olen törmännyt näin flegmaattisen lukijaan. Painotukset olivat ihan mitä sattuu ja tahti muutenkin rauhallinen ja verkkainen. Toisaalta se sopi tähän, kun ei alkuperäistekstikään nyt mikään maan mainioin ollut.

Eli kyseessä on siis järjestyksessä kolmas Arto Ratamo -jännäri. Tässä liikutaan Suomessa, Unkarissa ja vähän ympäri Eurooppaa. Ratamo on Supossa töissä yhdessä avovaimonsa Riitan kanssa. Nelli-tytär viettää paljon aikaansa Ratamon ex-anopin luona, välit ovat säilyneet hyvinä. Supon päällikkö Ketonen ohjaa joukkoaan tässä teoksessa jotenkin ponnettomammin, vai johtuuko se kokouksista joissa hän joutuu istumaan?

Kerronta poukkoilee poliisien ja pahisten välillä. Pastoriksi itseään nimittävä suomalainen on päättänyt kostaa EU:lle, toki hänen toimeksiantajansa on jossain kaukana poissa. Tarkoituksena on lahdata komissaareja ja estää näin Unkarin liittyminen Euroopan Unioniin. Juonessa ei kai sinällään ollut mitään suurta vikaa, mutta kirjailijan ulosanti ei ollut kovin hääppöistä. Lauseet töksähtelivät pahemmin kuin itse tapahtumat. Tekstiä oli selvästi yritetty liikaa ja silloin mennään metsään ja rytinällä.

En oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla sisälle teoksen maailmaan. Osa tapahtumista oli absurdeja, Ratamo joutui olemaan sivussa toiminnasta (ja kiukutteli muutenkin ihmeellisistä asioista kuin pikkulapsi) ja varsinainen idea hautautui henkilöhahmojen ja tapahtumapaikkojen paljouteen.

Huonosti kirjoitettu ja toteutettu. Tästä kertonee jotain myös se, etten pikaisella googlettamisella löytänyt blogiarvioita.

Samuel Björk: Minä matkustan yksin

Kävin kirjakaupassa tammikuun lopussa ja myyjä suositteli tätä pokkaria. En yleensä tartu myyjien suosituksiin mutta tämän ostin itselleni koska hinta oli edullinen. Tavoistani poiketen en lukenut edes takakantta, mutta kotona tutustuin ostokseeni hieman tarkemmin ja totesin, että taisin tehdä hyvän löydön. Aloitin tämän lukemisen vajaa viikko sitten ja himmailin alussa ihan tarkoituksella, jo ensmmäiset sivut nimittäin näyttivät että tarina vie mukanaan jos annan sille pikkusormen.

Tarinan päähenkilöt Holger Munch ja Mia Kruger vaikuttavat hyvältä parivaljakolta, tietyllä tavalla vanhoilta tutuilta, vaikka he eivät matkikaan ketään toista fiktiivistä hahmoa. Heitä ei ole väkisin luotu vain he on kirjoitettu luontevasti ja toimivat hyvin yhdessä. Holger, isä, vaari ja poliisi, on hyvä johtaja ja luottaa alaisiinsa. Mia, nuori, poliisin riveihin kesken koulun otettu nainen, on menettänyt kaksoissiskonsa mutta kun Holger pyytää häneltä apua Mia ei voi kieltäytyä ja hänen omat suunnitelmansa lykkääntyvät tulevaisuuteen.

Juoni on tiivis, jännittävä ja täynnä yllätyksiä. Metsästä löytyy hyppynaruun hirtetty pikkutyttö, jonka kaulassa roikkuu lappu "minä matkustan yksin", eikä ruumis jää ainoaksi. Poliisi on ymmällään, samoin Mia jonka aivot eivät toimi tuttuun tapaan. Näkee selvästi että kirjailija on nähnyt vaivaa juonen kanssa, mutta se ei ole kuitenkaan niin älytön ja yliampuva kuin joissain samantyyppisissä teoksissa on ollut.

Kerronta etenee usean eri henkilön kautta ja toimii todella hyvin. Äänessä ovat Mian ja Holgerin lisäksi poliisikollegat, sivuhenkilöt, hyvikset ja pahikset. Lukijalle kerrotaan sopivasti, muttei liikaa, omallekin arvailulle ja tulkinnalle on jätetty tilaa. Mian hahmosta on haluttu tehdä superälykäs, mutta päihteiden käyttö on vienyt kyvyn ainakin osittain. Ehkä tarkoituksellista kirjailijalta, sillä yliälykkään hahmon luominen on haastavaa jopa hyvällekin kirjailijalle.

Tämä on luettu ja pidetty myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Ullan luetut kirjat, Rakkaudesta kirjoihin, Kirsin Book Club sekä Tujalta. Kulttuuripohdintoja.

Teos on saamassa tänä keväänä jatkoa, joten sitä odotellessa!

Nora Roberts: Unelmien aika

Viimeinen osa Unelma trilogiaa. Ensimmäisen kuuntelin äänikirjana, ja toisen luin vähän harppoen. Tämän kolmannen luin hieman tarkemmin, mutta silti joitain kohtia hypin, genre on kuitenkin sellainen ettei joka sana ole tärkeä. Lainasin tämän kirjastosta.

Samat tutut hamot kuin aikaisemmissakin kirjoissa, tosin tässä pääosassa on Laura, Tempeltonin perheen perijätär. Laura on eronnut miehestään Peteristä ja jäänyt kahden tytön yksinhuoltajaksi. Laura ei halua elää perheensä rahoilla, joten hän työskentelee hotellilla ja Margon ideasta lähteneessä putiikissa. Sitten Josh-veli tuo Tempelton Houseen vanhan ystävänsä Michael Furyn, joka on menettänyt talonsa ja tarvitsee paikan hevosilleen. Michael on vaarallinen ja epäluotettava, ainakin useimpien mielestä. Laura huomaa että Michael herättää hänessä kauan uinuneita tunteita.

"Vaarallisuudestaan" huolimatta Michael on kohtelias ja hyvätapainen mies joka pitää harvat antamansa lupaukset. Kuin huomaamatta Michael kasvattaa myös Lauran tyttäriä ja on kiinnostuneempi heistä kuin heidän oma isänsä. Laura saa maistaa mitä on oikea himo ja tunne kun haluaa häntä.

Myös Seraphinan aarre löytyy kun tarinan rakastavaiset (pakollisen väärinkäsityksen jälkeen) löytävät toisensa. Kaikki on siis hyvin Tempeltonin klaanissa ja lukija saa itse jatkaa tarinaa mielessään.

Vaikka nämä Robertisin teokset olivatkin viihtyttäviä, en usko että ryhdyn ahmimaan näitä kaksin käsin. Sopivan kevyttä kesälukemista, tai hetken pako arjesta, mutta ei kuitenkaan kirjallisuutta joka puhuttelee minua pidemmän päälle. Teksti soljuu kevyesti eikä töki, juoni on rakennettu samalla kaavalla ja teoksista löytyy kaikki pakolliset romantiikan kliseet.

Tämän on lukenut myös muun muassa VJ.

Nora Roberts: Unelmien voima

Näin voi käydä joskus, ja olenkin varma että kirjailija Roberts on ymmärtänyt koukuttumisen idean täysin. Kuuntelin Kaukaisen unelman, ja kun minulle selvisi että kysessä on trilogia päätin ihan vain nopeasti vilkaista seuraavaa osaa. Löysin tämän kakkosen kirjastosta ja lukaisin nopeasti läpi. Tunnustan, etten lukenut aivan joka sanaa ja riviä, mutta juonessa pysyi hyvin kärryillä vaikka vähän hyppelehdinkin.

Tämän tarinan sankarittarena oli Kate, Tempeltonin sukuun adoptoitu serkku jonka vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa. Lukijalle ei selvitetty kovin tarkkaan kaikkia taustoja, sillä ne oli tehty jo ensimmäisessä osassa ja nyt vain nautiskeltiin tuttujen tyyppien seurasta.

Kirjanpitäjä Kata joutuu työssään yllättävään tilanteeseen kun häntä syytetään kavalluksesta. Apuun ryntää pian isäksi tuleva Josh sekä Lauran ex-miehen Peterin tilalle tullut hotellinjohtaja Byron De Witt. Lisäksi Katella puhkeaa vatsahaava jolloin Byron pääsee hoivaamaan neitoa. Myös Margo ja Laura ovat ystävänsä/sisarensa tukena. Yhdessä kolmikko jatkaa putiikkinsa pyörittämistä ja Kate selvittelee elämänsä sotkuja.

Ihmettelin teoksen toiseksi viimeisessä luvussa, että missäs se kaikkiin rakkaustarinoihin kuuluva väärinkäsitys viipyy, mutta siellä se oli. Toki mielestäni hieman teennäisenä ja yliampuvana. Pääasia tietenkin oli että kaikki päättyi onnellisesti, ja luulempa että trilogian viimeisessä osassa kuullaan vielä lisää Katen ja Byronin kuulumisia, aivan kuten tässä päästiin palaamaan Margon ja Joshin rakkaustarinaan.

Trilogian kirjoittaminen on ovela veto. Näin kirjailijan ei tarvitse luoda henkilöhahmoja jokaiseen kirjaan erikseen vaan hän pääsee "helpommalla". Sillä yhtään syvyyttä hahmoihin ei tullut, mutta se tuskin oli tarkoituskaan tämmöisessa romanttisessa viihteessä.

Tämän ovat lukeneet myös Senni sekä VJ.

Sari Luhtanen: Tähtirooli

Olen tämän vuoden puolella ottanut jo useamman hypyn tuntemattomaan. Turvallisesti kirjaston äänikirjoilla, mutta olen ollut positiivisesti yllättynyt. Tämänkin chick litin löysin kirjaston äänikirjahyllystä ja otin mukaan testatakseni kuinka kotimainen viihde toimii minulle. Lopputunnelmat ovat hieman kaksijakoiset, toisaalta pidin, toisaalta en.

Ehkä tämä ei ole aivan sitä perinteistä chick litiä, mutta koska genre on minulle vieras en ole paras ihminen arvioimaan tätä. Olisin kaivannut ehkä hieman enemmän jotain, enkä osaa määrittää mitä. Tarina, kieli ja hahmot toimivat kevyellä tavallaan, mutta silti tämä tasapainoili mielestäni jollain rajalla. Ehkä syy oli Auran lapsuudessa, ja olisinkin kaivannut ehkä enemmän ratkaisuja sen osalta.

Aura Purola on psykologi jolla on ihana poikaystävä, mukava työ ja uusia haasteita tosi-tv formaatin parissa. Poikaystävä Joel tosin vetäytyy etäämmälle, ja onko hän kuitenkaan Auralle se oikea, niin paljon Aura on häneltä salannut. Sisar Bea ja äiti Hanna aiheuttavat Auralle harmaita hiuksia, kun taas komea remonttimies ja Joelin kaksoisveli Leo sydämentykytyksiä.

Aura säätää ja säheltää elämänsä kanssa. Rahaa palaa ja uusia salaisuuksia keräytyy. Välillä ollaan umpikujassa, mutta onneksi kaikesta selvitään lopulla kunnialla maaliin. Loppu on ehkä yllätys Auralle itselleenkin, mutta kaikesta huolimatta se on onnellinen. Kevyt höppä minkä voi huoletta kuunnella puolella korvalla.

Tämä on luettu myös näissä blogeissa: Evarian kirjahylly, Lukulampun valossa ja Kirjakaapin avain.

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Kiinnostuin tästä teoksesta jo viime vuoden puolella kansikuvan perusteella, mutta en kuitenkaan hankkinut tätä itselleni. Syynä on epäluuloisuuteni uusia kirjoja ja kirjailijoita kohtaan. Näin tämän kirjastossa muutama viikko sitten ja nappasin mukaan, sillä on hyvä voittaa epäluulonsa. Enkä pettynyt. Tämä oli suorastaan hyytävä!

Lontoolainen perhe tekee elämänmuutoksen ja muuttaa majakkasaarelle Skotlantiin. Syynä on perheen kaksostytöt joista toinen on kuollut vuosi sitten. Yllättäen elossa oleva Kristie kertookin äidilleen olevansa Lydia, kuollut tytär. Äidin pasmat sekoavat kaiken stressin keskellä, eikä isälläkään ole helppoa viskinjuonnin ohella. Kukaan ei tiedä kumpi tytöistä on oikeasti kuollut ja kumpi elossa, eikä kenenkään mieleen tule jutella elossa olevan tytön kanssa asiasta.

Tarinan juoni on todella hyvä, en voinut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu ja tarina saatu päätökseen. Muutamia epäuskottavuuksia tarinassa kyllä oli. Ihmettelin koko teoksen ajan äidin omituista käytöstä, mutta toisaalta siihen tuli selvyys teoksen lopussa. En tiedä kasvatetaanko Englannissa lapsia eritavalla kuin Suomessa, mutta esimerkiksi alkoholin käyttö ja lapsen eräänlainen hylkääminen aikuisten juodessa viiniä pistivät silmään. Lisäksi ihmettelin ettei äiti keskustellut ja jutellut tyttärensä kanssa vain sivuutti tämän kysymykset aina vaihtamalla puheenaihetta. Omituista ja ärsyttävää. Tarina ei kertonut jutteliko isä lapsensa kanssa vai ei.

Tilanne Skotlannissa kärjistyy kärjistymistään kun juoneen sekoittuu majakkasaaren kummitukset, äidin ja isän riitely sekä viimeinen mysrkyinen yö, mikä jälkeen kaikki ratkeaa. Tarinan loppu on hieno, ja olen tyytyväinen että langanpäät solmittiin vaikka toisaalta lukijalle jätettiin myös ajateltavaa. Vaikka suhtaudunkin joihinkin kirjan tapahtumiin nuivasti, voin silti sanoa että tämä oli hyvä lukukokemus pitkästä aikaa!

Tämä on luettu muun muassa näissä blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi, Kulttuuri kukoistaa, Ullan Luetut kirjat, Järjellä ja tunteella, Kirsin book club sekä Rakkaudesta kirjoihin.

Stefan Ahnhem: Yhdeksäs hauta

Kuunneltuani ensimmäisen Fabian Risk -dekkarin varasin heti kirjastosta tämän seuraavan osan kirjana. Lukeminen ei ollut aivan niin intensiivistä kuin olisin halunnut, mutta juonessa pysyi hyvin mukana. Viime viikolla ostin (tai oikeastaan sain) tämän itselleni kun kävin Suomalaisessa kirjakaupassa ja täytin kirjapassini, mistä kiitokseksi sain valita pokkarin ilmaiseksi. Tämä on muuten ensimmäinen tämän vuoden puolella lukemani kirja, kaikki muut olen kuunnellut äänikirjoina. Olen kyllä ikävöinyt lukemista, vaikka äänikirjan helppous puhutteleekin juuri nyt enemmän.

Tämän teoksen tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen edellisen teoksen tapahtumia. Fabian perheineen asuu edelleen Tukholmassa ja avioliitto Sonjan kanssa rakoilee ikävästi. Mielestäni on kuitenkin parempi lukea teokset niiden ilmestymisjärjestyksessä. Tässä Fabian ei ollut niin ärsyttävä kuin ensimmäisessä kirjassa, mutta lopussa olisin halunnut repiä hiukset päästäni hänen pelkuruutensa vuoksi. Ehkä nämä Tukholman tapahtumat vaikuttivat hänen luonteeseensa? Ja silloin täytyy nostaa hattua kirjailijalle joka on onnistunut hahmonkirjoituksessa täydellisesti.

Tarinan keskiössä on murhaaja, joka varastaa uhreiltaan elimiä. Tämä selviää poliisille vasta myöhäisessä vaiheessa, sillä aluksi kaikki ovat sitä mieltä että murhaaja on poliisin vanha tuttu joka tekeekin tutkinnan aikana itsemurhan. Fabian ei usko tähän ja jatkaa tutkintaa. Samanlaisia rikoksia tapahtuu myös Tanskassa, missä Dunja Hougaard tutkii tapauksia ja on samoilla linjoilla Fabianin kanssa, vaikka sielläkin murhaajaksi epäily kuolee ja juttu suljetaan.

Juoni on rakennettu hienosti. Välillä katsotaan asiaa uhrien näkökulmasta, välillä Fabianin, Malinin tai Dunjan, lopussa myös murhaaja saa suunvuoron ja tilaisuuden avata lukijalle motiivejaan. Juonenkäänteitä on todella runsaasti ja lukijaa viedään välillä kuin pässiä narussa, mutta ei alentavalla tavalla. Lukija saa itse oivaltaa sopivasti, yllättyä ja hämmästyä. Vaikka tapaukset, murhat, ovatkin raakoja ja niiden taustalla on sairas, vaikkakin looginen, ajattelu, niin väkivallalla ei mässäillä. Teoksen kielillinen anti on sopivaa, juuri dekkarityyppistä.

Muutamia hämmentäviä juonikuvioita oli mukana. Esimerkiksi Fabianin päätös jäädä ryyppäämään kun kollega on kadoksissa. Myös Niva jäi loppuenlopuksi suureksi kysymyksmerkiksi vaikka tapahtumien kulkuun vihjattiin edellisessä teoksessa. Tuntui ettei kirjailijalla pysynyt ihan koko ajan kaikki monimutkaiset langanpäät hyppysissään. Suuret linjat toimivat onneksi ja näin ollen pelastivat paljon.

Tämän ovat lukeneet myös Iloinen apina, Jaakko Karjalainen, t jrvnp ja Annika.

Kävin jo kurkistamassa seuraavan Fabian Riskin lukunäytteen, vaikuttaa mielenkiinoitselta. Etenkin kun tämän Yhdeksännen haudan lopussa oli luku X, mikä selvästi viittasi tulevan teoksen tapahtumiin. Maaliskuuta odotellen.

Nora Roberts: Kaukainen unelma

Jane Austenin jälkeen hieman erilaista romantiikkaa. En ole aikaisemmin lukenut amerikkalaista romanttista kirjallisuutta kovinkaan paljon, tietenkin jonkun harlequin pokkarin olen lukaissut, mutta muuten tämä genre ei ole ollut ominta alaani. Nyt löysin kirjaston äänikirjahyllystä tämän Nora Robertsin kirjan, ja päätin kokeilla. Ihan jees, on ensikommenttini. Lukijana äänikirjalla on Annu Valonen, ja hänen äänensä sopi loistavasti tarinaan.

Ihan enisksi täytyy sanoa, että näin koko ajan Margon, teoksen päähenkilön, tummana lyhyttukaisena naisena, sellaisena Naomi Campbellin ja Waris Dirien risteytyksenä. Vaikka teoksessa tuotiin useaan kertaan selväksi, että kyseessä on blondi niin minuun se ei vain uponnut.

Mutta sitten itse tarinaan. Kolme naista ovat kasvaneet yhdessä. Laura Tempelton on hotellisuvun perijätär, Kate Powell sukuun adoptoitu kaukainen serkku ja Margo Sullivan taloudenhoitajan tytär. He ovat parhaita ystäviä ja erottamattomia. Laura avioitui nuorena ja sai kaksi lasta, Kate taisteli tiensä kirjanpitäjäksi ja Margo loi uransa mallina Euroopassa. Kuitenkin Margo joutuu palaamaan Kaliforniaan saatuaan kolhun maineeseensa epämääräisen manageri-rakastaja miehen huumebisnesten kautta.

Margo päättää nousta jaloilleen ja perustaaa putiikin missä hän myy vuosin saatossa keräämäänsä omaisuutta. Miehestään juuri eronnut Laura lähtee mukaan ja tietenkin myös Kate haluaa pistää lusikkansa soppaan. Naiset ryhtyvät siis bisneskumppaneiksi. Margo huomaa ihastuvansa ja rakastuvansa Lauran isoveljeen Joshiin, ja heidän välilleen roihahtaa romanssi. Kaikki näyttää hyvätä ennen kuin viime metreillä Josh vetäytyykin väärinkäsityksen vuoksi kosinnasta, mutta kuten oikeaoppiseen rakkaustarinaan kuuluu, tarina saa kuin saakin onnnellisen lopun.

En tiedä miksi Nora Roberts on yksi myydyimmistä kirjailijoista. Tarina itsessään oli ihan mukiinmenevä. Huomasin että sivuja oli saatu kasaan kuvailemalla milloin mitäkin paikkaa, ulkonäköä tai tunnelmaa. Varsinaiset henkilöhahmot jäivät varsin vajaiksi vaikka kuinka yritin löytää heistä joinkilaista syvyyttä. Ehkä teokset ovat pykälän ylempänä harlequineja, mutta eivät kuitenkaan yllä aivan sille tasolle mitä itse romaanilta vaadin. Viihtyttävä, mutta ei ajatuksia herättävää.

Googlettamalla minulle selvisi, että kyseinen teos on aloitus Unelmatrilogialle. En tiedä haluanko, tai jaksanko tutustua muihin sarjan teoksiin, mutta voi olla että yllätän itseni.

Tämän ovat lukeneet myös Senni ja Lumikki.