Heinäkuussa 2010 omaan kirjahyllyyn hankittu ja silloin luettu. Nyt palasin tähän uudestaan, kun tästä tehty leffa tuli telkkarista. En ole vielä katsonut sitä, sillä halusin muistutella juonen ensin kunnolla mieleen. Joten en lukenut aivan sanasta sanaan kaikkea, ja vaikka perusidean muistinkin tässä oli kuitenkin paljon sellaista jota en muistanut. Kirjailija on sama, joka on kirjoittanut Twilight-sarjan. Tämä Vieras on suunnattu aikuisille, mutta ehkä itse luokittelisin tämän ennemmin nuortenaikuisten kirjaksi ja tietenkin tämä kuuluu myös luokkaan fantasia.
Sielut ovat tulleet maapallolle, ne asettuvat asumaan ihmisiin, jotka osittain vastustavat valtausta. Vaeltaja on asunut jo monella planeetalla ennen Maahan tuloaan, jopa Alussa ja siksi hänet istutetaan kappinalliseen Melanieen. Tarkoituksena on saada selville missä loput kapinalliset ihmiset piileskelevät. Vaeltaja yrittää saada muistot Melanielta, mutta tämä vastustelee eikä suostu väistymään. Niinpä Vaeltaja ja Melanie jakavat saman ruumiin. Tilanne on uusi Vaeltajalle, joka ei ole ennen kohdannut isäntäruumiin vastustusta. Melanie puolestaan on huolissaan veljestään Jamiesta ja miehestään Jaredista, joten he lähtevät yhdessä etsimään heitä aavikolta, salaisesta piilopaikasta.
Jeb-setä löytää puolikuolleen Melanie/Vaeltajan ja vie hänet muiden ihmisten vastusteluista huolimatta luoliin, jossa kapinalliset sinnittelevät. Vaeltaja ei tiedä kuinka paljon hän voi paljastaa itsestään tai siitä että Mel on yhä läsnä. Vähitellen Vael tottuu luoliin ja häneen totutaan, hän kertoo tarnoita muista maailmoista ja tekee töitä muiden ihmisten kanssa. Jared suhtautuu häneen ristiriitaisesti ja Ian ihastuu Vaeltajaan. Kun Jamie loukkaa jalkansa on Vael saa tilaisuuden osoittaa luottamuksensa. Hän saa varatettua sielujen lääkkeitä ja tämä on ensimmäinen kerta kun hän on luolien ulkopuolella. Tapahtuma lisää hänen luotettavuuttaan mutta Vaeltaja tietää, että väistämätön on edessä.
Kun Vaeltajan omaetsijä löytää ihmiset, hänet vangitaan ja Vael saa päättää mitä hänelle tehdään. Koska Vael inhoaa väkivaltaa, hän päättää pelastaa molemmat. Etsijän sielu irrotetaan ja ihminen saa ruumiinsa takaisin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että myös Vaeltajan on luovutettava ruumiinsa takaisin Melanielle. Vael pyytää Tohtoria hautaamaan hänet Maahan, sillä tälle planeetalle hän haluaa jäädä. Mel, Jamie, Jared, Ian ja muut kuitenkin vastustavat tätä ja päättävät etsiä Vaeltajalle uuden isäntäruumiin.
Meyer kirjoittaa hyvin tunteista, joten hänen tekstejään on ilo lukea. Toivoisinkin, että hän kirjoittaisi vielä jotain uutta, mutta tämä jää nähtäväksi.
torstai 28. tammikuuta 2016
tiistai 19. tammikuuta 2016
Leena Lehtonen: Paholaisen pennut
Viimeinen osa Hilja Ilveskerosta kertovassa trilogiasta. Sama kun kahden edellisen kohdalla: löytyy omasta hyllystä, mutta nyt kuuntelin kirjaston äänikirjana. Äänikirjan bonuksena oli vielä Leena Lehtolaisen haastattelu.
Tässä teoksessa Hilja on Usko Syrjäsen (joka on niin selvä Toivo Sukari, että näen hahmon hänen näköisenään) morsiamen Julian henkivartija. Hiljalle selviää, että Julia on Gezolian tytär. Tämä valkovenäläinen jahtaa Davidia, johon Hilja törmää sattumalta Sveitsissä. Suomessa Hilja tasapainoilee Jurin ja Davidin välillä, lähinnä henkisellä puolella. Samaan aikaan valmistellaan Julian ja Uskon häitä. Tähän liittyy myös Hiljan ja Julian matka New Yorkiin, missä Hilja tapaa kouluttajansa Miken. Myöhemmin Hiljan ja Miken tiet risteävät Helsingissä, mutta gloria Miken päältä on rapissut Hiljan silmissä.
Tarinassa pyörii mukana myös Hiljan sisko Vanamo ja heidän yhteinen isä Keijo, joka on päässyt koevapauteen. Surullisinta on Teppo Laition sairaus ja sen seuraukset. Juri ja hänen isänsä pyörivät myös tiiviisti mukana, samoin Davidin lapsuudenystävä Jaan Rand. Tarinan langanpäät, ja oikeastaan koko trilogian, tullee lopussa solmittua hyvin yhteen ja Hevonpersiissä nautitaan kauniista kesäpäivästä.
Tässä teoksessa nousee henkilökemiat keskeisempään osaan kun varsinaiset maakaupat ja isotooppi kätköt. Eli aivan perinteinen rikosromaani tämä ei minusta ole. Silti pidin tästä todella paljon, ja yksi hyvä puoli oli se, ettei tässä ollut muista Lehtolaisen teoksesta tuttuja tyyppejä. Hieman jopa haluaisin kuulla Hiljan elämästä enemmänkin ;)
Tässä teoksessa Hilja on Usko Syrjäsen (joka on niin selvä Toivo Sukari, että näen hahmon hänen näköisenään) morsiamen Julian henkivartija. Hiljalle selviää, että Julia on Gezolian tytär. Tämä valkovenäläinen jahtaa Davidia, johon Hilja törmää sattumalta Sveitsissä. Suomessa Hilja tasapainoilee Jurin ja Davidin välillä, lähinnä henkisellä puolella. Samaan aikaan valmistellaan Julian ja Uskon häitä. Tähän liittyy myös Hiljan ja Julian matka New Yorkiin, missä Hilja tapaa kouluttajansa Miken. Myöhemmin Hiljan ja Miken tiet risteävät Helsingissä, mutta gloria Miken päältä on rapissut Hiljan silmissä.
Tarinassa pyörii mukana myös Hiljan sisko Vanamo ja heidän yhteinen isä Keijo, joka on päässyt koevapauteen. Surullisinta on Teppo Laition sairaus ja sen seuraukset. Juri ja hänen isänsä pyörivät myös tiiviisti mukana, samoin Davidin lapsuudenystävä Jaan Rand. Tarinan langanpäät, ja oikeastaan koko trilogian, tullee lopussa solmittua hyvin yhteen ja Hevonpersiissä nautitaan kauniista kesäpäivästä.
Tässä teoksessa nousee henkilökemiat keskeisempään osaan kun varsinaiset maakaupat ja isotooppi kätköt. Eli aivan perinteinen rikosromaani tämä ei minusta ole. Silti pidin tästä todella paljon, ja yksi hyvä puoli oli se, ettei tässä ollut muista Lehtolaisen teoksesta tuttuja tyyppejä. Hieman jopa haluaisin kuulla Hiljan elämästä enemmänkin ;)
lauantai 16. tammikuuta 2016
Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura
Toinen osa Hilja Ilveskero -trilogiasta. Tämäkin löytyy omasta hyllystäni, luin silloin kun ilmestyi- Nyt kuuntelin kirjaston äänikirjana.
Hilja ja David viettävät romanttista lomaa Italiassa, mutta yhtäkkiä David katoaa ja heidän asunnostaan löytyy tuntemattoman miehen ruumis. Hilja palaa Suomeen ja ryhtyy omin päin tutkimaan Davidin katoamista. Apuna Hiljalla on KRP:n Laitio, josta kehittyy sivu sivulta mukavampi tyyppi. Ja joka on saanut nimensä myös teoksen nimeksikin. Hilja työskentelee ystävänsä Monikan ravintolassa, joka tarjoaa hänelle mahdollisuuden saada vapaapäiviä jne. Hilja tutustuu myös lähemmin Juri Trankoviin, joka edellisessä kirjassa kidnappasi Hiljan työnantajan, kansanedustaja Lehmusvuon. Nyt Hilja kuitenkin suostuu Jurin malliksi maalaukseen ja jopa sänkyyn.
David häälyy koko teoksen ajan jossain taustalla, vaikka hän ei fyysisesti näyttäydykään. Hiljalle selviää, että David on käynyt tapaamassa Hiljan äidin ystävää ja jossain vaiheessa David lähettää Hiljalle joulukortin. Hilja vuoroin ikävöi, vuoroin vihaa Davidia.
Hilja saa vähitellen lisää tietoja myös omasta menneisyydestään. Jari-enon kuolemaan tulee uusi näkökulma ja Hiljalle selviää että hänellä on sisarpuoli. Hilja juttelee äidistään ja isästään näiden ysätävien ja serkkujen kanssa. Hän yrittää yhdistellä menneisyytensä palasia paikoilleen, saadakseen kokonaisen kuvan itsestään.
Tämä teos on hyvin selvästi trilogian keskimmäinen osa. Jos ajatellaan, että normaalisti jännityskirjasssa on selkeä juoni ja loppuhuipennus, niin tästä se kaikki puuttuu. Jännitystä ja juonenkäänteitä on, muttei sellaista selkeää linjaa. Ellei sitten ajatella Rytkösen olevan sellainen, mutta itselleni se ei oikein riittänyt. Toisaalta taas, en sano että tämä teos olisi ollut loppuhuipennuksen puuttumisen takia huono, päinvastoin! Etenkin kun tiedän, että kolmas teos odottaa vuoroaan ja pääsen jatkamaan tarinaa heti.
Hilja ja David viettävät romanttista lomaa Italiassa, mutta yhtäkkiä David katoaa ja heidän asunnostaan löytyy tuntemattoman miehen ruumis. Hilja palaa Suomeen ja ryhtyy omin päin tutkimaan Davidin katoamista. Apuna Hiljalla on KRP:n Laitio, josta kehittyy sivu sivulta mukavampi tyyppi. Ja joka on saanut nimensä myös teoksen nimeksikin. Hilja työskentelee ystävänsä Monikan ravintolassa, joka tarjoaa hänelle mahdollisuuden saada vapaapäiviä jne. Hilja tutustuu myös lähemmin Juri Trankoviin, joka edellisessä kirjassa kidnappasi Hiljan työnantajan, kansanedustaja Lehmusvuon. Nyt Hilja kuitenkin suostuu Jurin malliksi maalaukseen ja jopa sänkyyn.
David häälyy koko teoksen ajan jossain taustalla, vaikka hän ei fyysisesti näyttäydykään. Hiljalle selviää, että David on käynyt tapaamassa Hiljan äidin ystävää ja jossain vaiheessa David lähettää Hiljalle joulukortin. Hilja vuoroin ikävöi, vuoroin vihaa Davidia.
Hilja saa vähitellen lisää tietoja myös omasta menneisyydestään. Jari-enon kuolemaan tulee uusi näkökulma ja Hiljalle selviää että hänellä on sisarpuoli. Hilja juttelee äidistään ja isästään näiden ysätävien ja serkkujen kanssa. Hän yrittää yhdistellä menneisyytensä palasia paikoilleen, saadakseen kokonaisen kuvan itsestään.
Tämä teos on hyvin selvästi trilogian keskimmäinen osa. Jos ajatellaan, että normaalisti jännityskirjasssa on selkeä juoni ja loppuhuipennus, niin tästä se kaikki puuttuu. Jännitystä ja juonenkäänteitä on, muttei sellaista selkeää linjaa. Ellei sitten ajatella Rytkösen olevan sellainen, mutta itselleni se ei oikein riittänyt. Toisaalta taas, en sano että tämä teos olisi ollut loppuhuipennuksen puuttumisen takia huono, päinvastoin! Etenkin kun tiedän, että kolmas teos odottaa vuoroaan ja pääsen jatkamaan tarinaa heti.
torstai 14. tammikuuta 2016
Leena Lehtolainen: Henkivartija
Henkivartija aloittaa Hilja Ilveskerosta kertovan trilogian. Teos löytyy omasta hyllystäni, ja luin sen heti sen ilmestyttyä. Nyt kuuntelin kirjaston äänikirjana. Tarkoitus on kuunnella koko trilogia.
En oikeastaan ymmärrä sitä kritiikkiä, mitä tämä trilogia on saanut osakseen. Nyt keskityin kuuntelemaan ja havaitsemaan Lehtolaisen itse kertoman satiirin ja "kieli poskessa meiningin" mitä hän on sanonut kirjoittaneensa trilogiaan. En havainnut sellaista, mutta voihan olla että se tulee sitten myöhemmin.
Minä pidin tästä ensimmäisestä osasta. Hilja Ilveskero on hyvin erilainen hahmo kuin Lehtolaisen toinen sankari Maria Kallio. Hilja on opiskellut Yhdysvalloissa turvallisuusakatemiassa ja työskennellyt sen jälkeen henkivartijana Suomessa. Hiljan lapsuus on ollut sekä surullinen että iloinen. Hänen isänsä tappoi äidin Hiljan silmien edessä tämän ollessa neljän vanha, sen jälkeen Jari-eno sai Hiljan huoltajuuden. Jari-enon luona Hevonpersiissä lähellä Kaavia Hiljalla on hyvä olla, etenkin kun heillä on yhteinen salaisuus: Frida, ilves jonka emo on tapettu.
Hilja jättää yllättäen työnantajansa Moskovassa, koska tämä on ostanut ilvesturkin. Pian tämän jälkeen työnantaja kuolee ja Hilja palaa Suomeen. Häntä epäillään työnantajansa murhasta, mutta Hilja tietää olevansa syytön. Hän tekee omaa tutkimustyötään ja pääsee kansanedustajan henkivartijaksi. Vuokramökin lähellä pyörii outo mies, David, ja Hilja päättää ottaa miehestä selvää. Taustalla pyörii muutama venäläinen ja omituinen tonttikauppa Suomessa.
Minusta tämä oli mukavaa vaihtelua Maria Kallioihin, etenkin kun missään sivulauseessa ei edes viitattu Kallion porukkaan. Tarinassa esiintyvä poliisikin on aivan uusi tuttavuus. Mitään ilkkaremesmäisiä älyttömyyksiä ei ollut vaan tarina on omalla tavallaan uskottava. Hiljan hahmo on rakennettu huolella ja tarina polveilee hyvin nykyhetkessä ja muistoissa. Ilveksiä tarinassa vilahtelee tuon tuosta, mikä on myöskin mukavaa vaihtelua ainaisten kissojen sijaan. Ainoa miinus Hiljassa on yllättävä poukkoileminen, välillä Hilja on kaikkia epäilevä kovis, välillä hän taas avautuu omista asioistaan puolituntemattomalle.
Katsotaan minkälainen toinen osa on, sillä en muista tapahtumia enää kunnolla.
En oikeastaan ymmärrä sitä kritiikkiä, mitä tämä trilogia on saanut osakseen. Nyt keskityin kuuntelemaan ja havaitsemaan Lehtolaisen itse kertoman satiirin ja "kieli poskessa meiningin" mitä hän on sanonut kirjoittaneensa trilogiaan. En havainnut sellaista, mutta voihan olla että se tulee sitten myöhemmin.
Minä pidin tästä ensimmäisestä osasta. Hilja Ilveskero on hyvin erilainen hahmo kuin Lehtolaisen toinen sankari Maria Kallio. Hilja on opiskellut Yhdysvalloissa turvallisuusakatemiassa ja työskennellyt sen jälkeen henkivartijana Suomessa. Hiljan lapsuus on ollut sekä surullinen että iloinen. Hänen isänsä tappoi äidin Hiljan silmien edessä tämän ollessa neljän vanha, sen jälkeen Jari-eno sai Hiljan huoltajuuden. Jari-enon luona Hevonpersiissä lähellä Kaavia Hiljalla on hyvä olla, etenkin kun heillä on yhteinen salaisuus: Frida, ilves jonka emo on tapettu.
Hilja jättää yllättäen työnantajansa Moskovassa, koska tämä on ostanut ilvesturkin. Pian tämän jälkeen työnantaja kuolee ja Hilja palaa Suomeen. Häntä epäillään työnantajansa murhasta, mutta Hilja tietää olevansa syytön. Hän tekee omaa tutkimustyötään ja pääsee kansanedustajan henkivartijaksi. Vuokramökin lähellä pyörii outo mies, David, ja Hilja päättää ottaa miehestä selvää. Taustalla pyörii muutama venäläinen ja omituinen tonttikauppa Suomessa.
Minusta tämä oli mukavaa vaihtelua Maria Kallioihin, etenkin kun missään sivulauseessa ei edes viitattu Kallion porukkaan. Tarinassa esiintyvä poliisikin on aivan uusi tuttavuus. Mitään ilkkaremesmäisiä älyttömyyksiä ei ollut vaan tarina on omalla tavallaan uskottava. Hiljan hahmo on rakennettu huolella ja tarina polveilee hyvin nykyhetkessä ja muistoissa. Ilveksiä tarinassa vilahtelee tuon tuosta, mikä on myöskin mukavaa vaihtelua ainaisten kissojen sijaan. Ainoa miinus Hiljassa on yllättävä poukkoileminen, välillä Hilja on kaikkia epäilevä kovis, välillä hän taas avautuu omista asioistaan puolituntemattomalle.
Katsotaan minkälainen toinen osa on, sillä en muista tapahtumia enää kunnolla.
tiistai 12. tammikuuta 2016
Kaari Utrio: Vanajan Joanna
Moneen kertaan luettu, ihana Ution teos keskiajan Ruotsi-Suomesta. Kuuluu oman hyllyn ehdottomiin suosikkeihin.
Ulf Acer on ylväs ja komea ritari, häntä painaa isänsurma, joka oli vahinko. Äitinsä Ingeborgin kuolinvuoteella hän kohtaa kauniin Joanna Herttuan, joka ei näytä hätkähtävän ritari Ulfin komeutta kuten muut. Ulf rakastuu kopeaan hämäläiseen neitoon, ja vaikka ei saakaan vastakaikua päättää seurata tätä Hämeeseen, missä Ulfin kaksoissisar Benedikta asuu miehensä Magnus Kasin kanssa.
Teos sijoittuu vuosiin 1377-1380. Keskeiset tapahtumapaikat ovat Hämeessä Hämeen linna, Vanajan Herttuan kartano sekä läheiset tilat Kautua ja Monittula. Lisäksi Ruotsissa ollaan Ängsössä ja Upsalassa. Ritari Ulf käy myös Riiassa ja Viljannissa.
Historialliset tapahtumat liittyvät kahden paavin olemassa oloon, ja vääntöön kumpi heistä on se oikea paavi. Ei-historiallinen juonikuovio on Monittullan Kallaksen tavoite päästä Hämeen ruhtinaaksi. Sitä varten hän on punonut suunnitelman saada kaikki Hämeen mahtitalot itselleen. Tähän on kuulunut muun muassa Joannan isän, Vanajan Herttuan hukuttaminen. Lisäksi hän on varustanut palkkasotureita Liivinmaalta aikomuksenaan vallata Hämeen linna.
Teoksen loppupuolella tarinassa vilahtaa myös Vallin herra Daniel Tulikilpi ja Raaseporin päällikkö Tord Bonde, jotka ovat enemmän esillä teoksessa Haukka, minun rakkaani. Pidän kovasti siitä, että näissä Utrion 1300-luvulle sijoittuvissa teoksissa nähdään tuttuja hahmoja ja kuullaan sivulauseessa heidän kuulumisiaan.
Ulfin ja Joannan rakkaustarina saa lopulta onnellisen päätöksen, kun Ulf poimii nääntyneen Joannan Hauttulan kirkon lattialta. Ennen sitä Joanna on ehtinyt olla naimisissa Kauttuan herra Meurakkaan kanssa sekä Monittulan Kallaksen kanssa. Meurakkaan kanssa Joanna on saanut tyttären, jonka syntymää Ulf oli todistamassa. Kallakselle Joannan naitti hänen velipuolnsa Arn, joka ymmärsi liian myöhän Kallaksen ahneuden.
Tällä kertaa en lukenut kirjaa kannesta kanteen, vaan silmäilin läpi ja muistuttelin tapahtumia mieleeni. Mutta uskaltaisin väittää lukeneeni tämän ainakin noin viisi kertaa!
Ulf Acer on ylväs ja komea ritari, häntä painaa isänsurma, joka oli vahinko. Äitinsä Ingeborgin kuolinvuoteella hän kohtaa kauniin Joanna Herttuan, joka ei näytä hätkähtävän ritari Ulfin komeutta kuten muut. Ulf rakastuu kopeaan hämäläiseen neitoon, ja vaikka ei saakaan vastakaikua päättää seurata tätä Hämeeseen, missä Ulfin kaksoissisar Benedikta asuu miehensä Magnus Kasin kanssa.
Teos sijoittuu vuosiin 1377-1380. Keskeiset tapahtumapaikat ovat Hämeessä Hämeen linna, Vanajan Herttuan kartano sekä läheiset tilat Kautua ja Monittula. Lisäksi Ruotsissa ollaan Ängsössä ja Upsalassa. Ritari Ulf käy myös Riiassa ja Viljannissa.
Historialliset tapahtumat liittyvät kahden paavin olemassa oloon, ja vääntöön kumpi heistä on se oikea paavi. Ei-historiallinen juonikuovio on Monittullan Kallaksen tavoite päästä Hämeen ruhtinaaksi. Sitä varten hän on punonut suunnitelman saada kaikki Hämeen mahtitalot itselleen. Tähän on kuulunut muun muassa Joannan isän, Vanajan Herttuan hukuttaminen. Lisäksi hän on varustanut palkkasotureita Liivinmaalta aikomuksenaan vallata Hämeen linna.
Teoksen loppupuolella tarinassa vilahtaa myös Vallin herra Daniel Tulikilpi ja Raaseporin päällikkö Tord Bonde, jotka ovat enemmän esillä teoksessa Haukka, minun rakkaani. Pidän kovasti siitä, että näissä Utrion 1300-luvulle sijoittuvissa teoksissa nähdään tuttuja hahmoja ja kuullaan sivulauseessa heidän kuulumisiaan.
Ulfin ja Joannan rakkaustarina saa lopulta onnellisen päätöksen, kun Ulf poimii nääntyneen Joannan Hauttulan kirkon lattialta. Ennen sitä Joanna on ehtinyt olla naimisissa Kauttuan herra Meurakkaan kanssa sekä Monittulan Kallaksen kanssa. Meurakkaan kanssa Joanna on saanut tyttären, jonka syntymää Ulf oli todistamassa. Kallakselle Joannan naitti hänen velipuolnsa Arn, joka ymmärsi liian myöhän Kallaksen ahneuden.
Tällä kertaa en lukenut kirjaa kannesta kanteen, vaan silmäilin läpi ja muistuttelin tapahtumia mieleeni. Mutta uskaltaisin väittää lukeneeni tämän ainakin noin viisi kertaa!
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Kaari Utrio: Kuukiven kevät
Omassa hyllyssä vuodesta 2000, jolloin muistelen lukeneeni tämän ensimmäisen kerran. Nyt luin toistamiseen, sillä tarina on lyhyt, vain neljän luvun mittainen. Se, mikä tästä teoksesta tekee hienon, on Kalevala Korun korujen kuvat (Marja Vehkalan ottamat) ja niiden sijoittelu Suomen luontoon. Itse tarina on lyhyt katsaus erään mahtisuvun elämänvaiheeseen.
Kaukamo on naittanut sisarelleen Sauralle vähäpätöisen Pirjantin. Saura on maho ja Kaukamo tuo taloon jalkavaimon, Silpan, synnyttämään perillisiä. Silpa kadehtii Sauran ylväyttä ja päättää noitua itsensä hänen paikalleen. Sigvalde on kauppias, joka murtaa jalkansa ja joutuu parantelemaan vaivaansa Sauran ja Pirjantin katon alla. Silpa saavuttaa tavoitteensa, mutta Sigvalde tulee ja vie Sauran pois.
Tässä lyhykäisyydessään juoni. Itse kerronsa on taattua Utriota, tosin ehkä hieman vanhahtavampaa kuin mihin olen itse tottunut. Toki se, että teos on tehty yhteistyössä Kalevala Korun kanssa on varmasti vaikuttanut kirjailijan työhön. Joitakin mutkia on ehkä oiottu, ja joitakin asioita jätetty selittämättä. Teksitissä on läsnä keskiajan uskomukset ja henki.
Kaukamo on naittanut sisarelleen Sauralle vähäpätöisen Pirjantin. Saura on maho ja Kaukamo tuo taloon jalkavaimon, Silpan, synnyttämään perillisiä. Silpa kadehtii Sauran ylväyttä ja päättää noitua itsensä hänen paikalleen. Sigvalde on kauppias, joka murtaa jalkansa ja joutuu parantelemaan vaivaansa Sauran ja Pirjantin katon alla. Silpa saavuttaa tavoitteensa, mutta Sigvalde tulee ja vie Sauran pois.
Tässä lyhykäisyydessään juoni. Itse kerronsa on taattua Utriota, tosin ehkä hieman vanhahtavampaa kuin mihin olen itse tottunut. Toki se, että teos on tehty yhteistyössä Kalevala Korun kanssa on varmasti vaikuttanut kirjailijan työhön. Joitakin mutkia on ehkä oiottu, ja joitakin asioita jätetty selittämättä. Teksitissä on läsnä keskiajan uskomukset ja henki.
Torey Hayden: Hiljaisuuden lapset
Tämänkin Haydenin kirjan luin ensimmäisen kerran keväällä 2012. Nyt luin tämän uudestaan, sillä en muistanut enää tapahtumia. Toisaalta, luulen että yksi syy on se että teoksen tapahtumat ovat aika raskaita.
Hayden työskentelee sairaalassa terapeuttina ja hänen elämäänsä tulee kolme hyvin erilaista ihmistä. Cassandra on agressiivinen, manipuloiva ja hankalata 9-vuotias tyttö. Hänen isänsä on kaapannut hänet 5-vuotiaana ja hän joutui olemaan kaksi vuotta erossa äidistään. Tuona aikana hän koki seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Osastolla ollessaan hän valehtelee jatkuvasti ja syyttää muita aikuisia milloin mistäkin. Haydenin ja Cassandran tie on pitkä ja kivikkoinen ennen kuin paranemisprosessi pääsee kunnolla käyntiin. Lopulta tyttö kuitenkin pääsee käsittelemään "kipeää kohtaansa" ja parantuminen alkaa.
Drake on hurmaava 4-vuotias pikkupoika. Hän ei puhu ja pojan vaativa isoisä toimittaa hänet Haydenin käsiin, odottaen että tämä tekee hokkuspokkus-temppunsa ja saa pojan puhumaan. Hayden tekeekin kaikkensa, sillä pojan väitetään puhuvan kotona äidilleen. Drake ei puhu eikä pukahda vaikka Hayden käyttää kaiken ammattitaitonsa. Lopulta selviää, että pojan äiti on väärentänyt toisen sairaalan tekemiä tutkimuksia, joista selviää että pojalla on fyysinen vaurio minkä vuoksi hän ei voi puhua. Hayden suuttuu äidille ja vaatii tätä kertomaan totuuden miehelleen. Seuraa pitkä ja itkuinen jakso, kun Hayden yrittää psyykata äitiin voimia kunnes lopulta isäkin saa tietää asiasta. Perhe tekee rajun päätöksen ja muuttaa pois vaikutusvaltaisen isoisän hallinnoimasta pikkukaupungista. Vihdoin Drake saa apua ongelmaansa ja pääsee opettelemaan kunnolla viittomakieltä.
Gerda on 82-vuotias aivohalvauksen saanut yksinelävä vanhus. Hän puhuu satunnaisesti, mutta harvoin oma-aloitteisesti. Hayden ryhtyy käymään hänen luonaan, ja samalla hän kuulee pätkiä vanhan naisen lapsuudesta. Näissä keskusteluissa ei ole Haydenin mielestä mitään järkeä, ja kun on aika päättää vanhuksen jatkosta, hänet päätetään siirtää palvelutaloon. Muutamaa päivää/viikkoa myöhemmin Gerda kuolee. Hän jää pitkäksi aikaa Haydenin ajatuksiin.
Vaikka tämä teos olikin nopealukuinen, niin se oli hirveän raskas. Cassandran poukkoileva ja ärsyttävä käyttäytyminen saattoi lukijan välillä raivon partaalle. Toisaalta se oli ymmärrettävää, sillä tyttö oli joutunut kokemaan todella pelottavia ja pahoja asioita. Drake puolestaan oli suloinen ja hellyttävä ison lelutiikerinsä Kaverin kanssa. Gerda jäi etäisimmäksi hahmoksi, varmaan jo senkin takia että hän oli vanhus ja Hayden tapasi häntä harvoin.
Tässä teoksessa jokaisen henkilön kohdalla päädytään johonkin loppuratkaisuun. Gerda kuolee, Drake pääsee eteenpäin ja hoitoon ongelmansa kanssa ja Cassandra pääsee toteuttumaan luovuuttaan teatterin parissa. Voi siis ajatella että teoksessa on eräänlainen onnellinen loppu, vaikka käsitellyt asiat ovatkin raskaita.
Hayden työskentelee sairaalassa terapeuttina ja hänen elämäänsä tulee kolme hyvin erilaista ihmistä. Cassandra on agressiivinen, manipuloiva ja hankalata 9-vuotias tyttö. Hänen isänsä on kaapannut hänet 5-vuotiaana ja hän joutui olemaan kaksi vuotta erossa äidistään. Tuona aikana hän koki seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Osastolla ollessaan hän valehtelee jatkuvasti ja syyttää muita aikuisia milloin mistäkin. Haydenin ja Cassandran tie on pitkä ja kivikkoinen ennen kuin paranemisprosessi pääsee kunnolla käyntiin. Lopulta tyttö kuitenkin pääsee käsittelemään "kipeää kohtaansa" ja parantuminen alkaa.
Drake on hurmaava 4-vuotias pikkupoika. Hän ei puhu ja pojan vaativa isoisä toimittaa hänet Haydenin käsiin, odottaen että tämä tekee hokkuspokkus-temppunsa ja saa pojan puhumaan. Hayden tekeekin kaikkensa, sillä pojan väitetään puhuvan kotona äidilleen. Drake ei puhu eikä pukahda vaikka Hayden käyttää kaiken ammattitaitonsa. Lopulta selviää, että pojan äiti on väärentänyt toisen sairaalan tekemiä tutkimuksia, joista selviää että pojalla on fyysinen vaurio minkä vuoksi hän ei voi puhua. Hayden suuttuu äidille ja vaatii tätä kertomaan totuuden miehelleen. Seuraa pitkä ja itkuinen jakso, kun Hayden yrittää psyykata äitiin voimia kunnes lopulta isäkin saa tietää asiasta. Perhe tekee rajun päätöksen ja muuttaa pois vaikutusvaltaisen isoisän hallinnoimasta pikkukaupungista. Vihdoin Drake saa apua ongelmaansa ja pääsee opettelemaan kunnolla viittomakieltä.
Gerda on 82-vuotias aivohalvauksen saanut yksinelävä vanhus. Hän puhuu satunnaisesti, mutta harvoin oma-aloitteisesti. Hayden ryhtyy käymään hänen luonaan, ja samalla hän kuulee pätkiä vanhan naisen lapsuudesta. Näissä keskusteluissa ei ole Haydenin mielestä mitään järkeä, ja kun on aika päättää vanhuksen jatkosta, hänet päätetään siirtää palvelutaloon. Muutamaa päivää/viikkoa myöhemmin Gerda kuolee. Hän jää pitkäksi aikaa Haydenin ajatuksiin.
Vaikka tämä teos olikin nopealukuinen, niin se oli hirveän raskas. Cassandran poukkoileva ja ärsyttävä käyttäytyminen saattoi lukijan välillä raivon partaalle. Toisaalta se oli ymmärrettävää, sillä tyttö oli joutunut kokemaan todella pelottavia ja pahoja asioita. Drake puolestaan oli suloinen ja hellyttävä ison lelutiikerinsä Kaverin kanssa. Gerda jäi etäisimmäksi hahmoksi, varmaan jo senkin takia että hän oli vanhus ja Hayden tapasi häntä harvoin.
Tässä teoksessa jokaisen henkilön kohdalla päädytään johonkin loppuratkaisuun. Gerda kuolee, Drake pääsee eteenpäin ja hoitoon ongelmansa kanssa ja Cassandra pääsee toteuttumaan luovuuttaan teatterin parissa. Voi siis ajatella että teoksessa on eräänlainen onnellinen loppu, vaikka käsitellyt asiat ovatkin raskaita.
perjantai 8. tammikuuta 2016
Torey Hayden: Aavetyttö
Muistelen, että tämä oli ensimmäinen Haydenin kirja minkä luin. Ostin tämän eräältä tuttavalta vuonna 2012 ja luin hetkessä. Nyt palasin uudestaan tämän pariin kirjahyllyä järjestellessäni ja luin toistamiseen, sillä en muistanut tapahtumia. Vuonna 2012 luin muutoinkin paljon Haydenin kirjoja, joten teosten tapahtumat ovat sekoittuneet ja unohtuneet.
Teos kertoo Haydenin uran alkuajoista. Hän on irtisanoutunut klinikalta ja muuttanut pikkukaupunkiin erityisopettajaksi. Hän saapuu luokkaan kesken lukuvuoden ja saa opetettavakseen kolme poikaa ja Jadie-tytyön. Pojista vain Jeremiah puhuu, Reuben ja Philip ääntelevät ja Jadie ei puhu ollenkaan. Mutta Hayden, joka on erikoistunut valikoivasti puhumattomiin lapsiin, saa Jadien pian puhumaan.
Jadie on teoksen päähenkilö, vaikka muistakin lapsista kerrotaan paljon. Puhumattomuuden lisäksi Jadien ongelma on erittäin huono ryhti. Syyksi linkussa kulkemiseen hän sanoo "etteisivät sisuskalut tipahda". Haydenin ja Jadien välille kehittyy pian lämmin, mutta erikoinen suhde. Koulupäivien jälkeen Jadie tulee takaisin luokkaan, missä Hayden on suunnittelemassa seuraavan päivän oppitunteja. Jadie pistää ovet lukkoon, puhuu ja oikaisee ryhtinsä. Välillä hän kertoo Haydenille omituisia asioita, joita Dallasin henkilöhahmot ovat tehneet hänelle ja Tasheelle, sekä Jadien sisarille. Jadien kertomuksissa on viitteitä hyväksikäytöstä ja okkultismista, Hayden on ymmällään vaikka kertookin asioista piiripsykologille, niin asiat eivät tunnu etenevän tai ratkevan. Hayden ei ole varma kuinka "diagnosoisi" Jadien, sillä vaikka tyttö kertookin erittäin yksityiskohtaisia tarinoita niin avainkysymykset (kuka, milloin, missä?) jäävät vaille vastauksia.
Lopulta Hayden saa suostuteltua Jadien siihen, että he kertovat asiasta rehtorille, joka taas vie asian eteenpäin sosiaaliviranomaisille ja poliisille. Jadie ja hänen kaksi nuorempaa sisartaan otetaan pikaisesti huostaan, vanhempia kuulustellaan mutta Jadie vajoaa taas puhumattomuuteen. Lopulta hän kuitenkin suostuu kertomaan asioista eräälle naispoliisille.
Teos ei varsinaisesti saa minkäälaista lopetusta. Vaikka tapahtumista on kulunut aikaa, kun Hayden kirjoittaa kirjansa, niin Haydenille eikä muillekaan koskaan selvinnyt mitä todella tapahtui Jadielle. Selvää on kuitenkin, että pääsy pois vanhempien luota oli hyväksi Jadien kehitykselle. Lopussa Hayden arvelee, että Jadie oli ehkä mahdollisesti jonkun pedofiilirenkaan osa tai mukana sairaassa satanistien rituaalissa tai jonkun marginaalipornoelokuvan "näyttelijä". Totuus jää selvittämättä, mikä tietenkin harmittaa hieman lukijaa, mutta niin se harmittaa kirjailijaakin.
Teos kertoo Haydenin uran alkuajoista. Hän on irtisanoutunut klinikalta ja muuttanut pikkukaupunkiin erityisopettajaksi. Hän saapuu luokkaan kesken lukuvuoden ja saa opetettavakseen kolme poikaa ja Jadie-tytyön. Pojista vain Jeremiah puhuu, Reuben ja Philip ääntelevät ja Jadie ei puhu ollenkaan. Mutta Hayden, joka on erikoistunut valikoivasti puhumattomiin lapsiin, saa Jadien pian puhumaan.
Jadie on teoksen päähenkilö, vaikka muistakin lapsista kerrotaan paljon. Puhumattomuuden lisäksi Jadien ongelma on erittäin huono ryhti. Syyksi linkussa kulkemiseen hän sanoo "etteisivät sisuskalut tipahda". Haydenin ja Jadien välille kehittyy pian lämmin, mutta erikoinen suhde. Koulupäivien jälkeen Jadie tulee takaisin luokkaan, missä Hayden on suunnittelemassa seuraavan päivän oppitunteja. Jadie pistää ovet lukkoon, puhuu ja oikaisee ryhtinsä. Välillä hän kertoo Haydenille omituisia asioita, joita Dallasin henkilöhahmot ovat tehneet hänelle ja Tasheelle, sekä Jadien sisarille. Jadien kertomuksissa on viitteitä hyväksikäytöstä ja okkultismista, Hayden on ymmällään vaikka kertookin asioista piiripsykologille, niin asiat eivät tunnu etenevän tai ratkevan. Hayden ei ole varma kuinka "diagnosoisi" Jadien, sillä vaikka tyttö kertookin erittäin yksityiskohtaisia tarinoita niin avainkysymykset (kuka, milloin, missä?) jäävät vaille vastauksia.
Lopulta Hayden saa suostuteltua Jadien siihen, että he kertovat asiasta rehtorille, joka taas vie asian eteenpäin sosiaaliviranomaisille ja poliisille. Jadie ja hänen kaksi nuorempaa sisartaan otetaan pikaisesti huostaan, vanhempia kuulustellaan mutta Jadie vajoaa taas puhumattomuuteen. Lopulta hän kuitenkin suostuu kertomaan asioista eräälle naispoliisille.
Teos ei varsinaisesti saa minkäälaista lopetusta. Vaikka tapahtumista on kulunut aikaa, kun Hayden kirjoittaa kirjansa, niin Haydenille eikä muillekaan koskaan selvinnyt mitä todella tapahtui Jadielle. Selvää on kuitenkin, että pääsy pois vanhempien luota oli hyväksi Jadien kehitykselle. Lopussa Hayden arvelee, että Jadie oli ehkä mahdollisesti jonkun pedofiilirenkaan osa tai mukana sairaassa satanistien rituaalissa tai jonkun marginaalipornoelokuvan "näyttelijä". Totuus jää selvittämättä, mikä tietenkin harmittaa hieman lukijaa, mutta niin se harmittaa kirjailijaakin.
keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö
Tämä teos oli omassakin hyllyssä vielä vuonna 2008, milloin luin tämän ensimmäisen kerran. Muistaakseni olin osatnut pokkarina, mutta annoin pois lukemisen jälkeen. Nyt hieman harmittaa, mutta kävin hakemassa kirjastosta ja luin uudestaan.
Kirjoitin 2008 marraskuussa tästä teoksesta näin: Novellikokoelma, jonka luin melkein kokonaan junamatkalla. Pidin kovasti, etenkin siitä että novellit olivat erilaisia. Kaikissa oli toki rikos, mutta ne eivät toistaneet samaa kaavaa. Pidän novelleista muutenkin. Kevyttä ja helppoa, vaikka aiheet paikoin vaikeitakin. "Hyvä peffainen" oli hyvä, nimikkonovelli hieman yliampuva lopussa.
Teoksen ensimmäinen novelli Hyvä peffa keroo kontrollifriikistä perheenäidistä, joka suorittaa ja stressaa. Kuumana kesäpäivänä hän iskee silmänsä hyvä peffaiseen mieheen ja he päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kesken villin aktin mies kuitenkin kuolee ja nainen pakenee paikalta. Rikos selviää poliiseille, kun syytön ilotyttö tunnustaa murhan, ja perheenäidillä on suunnitelmia aviomiehensä varalle.
Tuliainen Vilnasta oli mielenkiintoinen kiristystarina. Kirjallisuuden opiskelija palaa Liettuasta väitöskirjantekomatkaltaan ja saa omituisen puhelinsoiton. Peloissaan hän kertoo asiasta poikaystävälleen ja yhdessä he löytävät poltettavaa heroiinia jalkavoidepurkista. Julian on määrä toimittaa huume Hanasaareen ja poikaystävä menee sinne edeltä väijymään huumekauppiasta. Julia kuitenkin soittaa poliisille ja lopulta paljastuu, että poikaystävä on junaillut koko homman. Puupponen pääsee sivuooliin tässä tarinassa.
Viimeinen kesäyö kertoo maalle kesätoimittajaksi muuttaneesta Venlasta. Juhannustanssien jälkeen Venla löytää pihaltaan kuolleen naisen, ja tietenkin talon isäntää Danielia epäillään. Tarina on herkullinen murhamysteeri, mutta loppuu minusta kesken. Lopussa tapahtui aivan liian paljon liian lyhyessä ajassa. En ollut kovin tyytyväinen, sillä tuntui kun kirjailijalle olisi tullut liian kiire ja loppu olisi kursittu kokoon kieliposkessa.
Ilman armoa novelli pureutuu uskontoon. Helenan ja Martin kesämökkinaapurit ryyppäävät rankasti ja eräänä yönä heidän huvilansa palaa poroksi. Mies löytyy saunalta humalassa ja vaimo järvenpohjasta. Pian mieskin kuolee syytettynä vaimonsa murhasta. Rikos seuraa Helenaa vuosia, sillä se ei tunnu kuitenkaan ratkenneen. Lopulta selviää, että Helena lavasti oman kuolemansa ja pakeni ulkomaille.
Linna Espanjassa on ehkä tämän novellikokoelman heikoin lenkki. Tarinassa ei ole oikien kunnon rikosta, vaan se on pikemmin eheytymistarina. Yksinäinen suomalainen nainen on paennut oman elämänsä kriisiä Espanjaan, missä linnan vanhat haamut ja kissat johdattavat hänet vanhojen luiden äärelle. Uskonto on tässäkin vahvasti läsnä, mutta tämä tuntui irralliselta.
Toivon hetki on Maria Kallio -novelli. Suomen ilkein mies, joka minun silmissäni sai Mattiesko Hytösen kasvot, murhataan ja pääepäilty on Toivo Tähtelä, tai joku tämän faneista. Maria ja Koivu selvittävät rikosta, joka ratkeaa nopeasti ja kivuttomasti. Ehkä olisin kaivannut vielä muutamaa sivua tähän tarinaan, sillä tarjottimella tuotu murhaaja ei ole ihan Lehtolaisen tyyliä.
Pahan kuvia tarinassa tavataan Laura Sarkkinen ja Anna Harmaja, jotka ovat lapsipornobisneksen kimpussa. Minusta tämä novelli oli parempi kun aikaisemmat Sarkkinen-Harmaja novellit, joita luin Lehtolaisen toisesta novellikokoelmasta Sukkanauhatyttö ja muita kerotumuksia.
Pekka Koivu pääsee päähenkilöksi ja kertojaksi novellissa Naisten asiaa, vaikka lopulta kovin paljon Koivon ajatuksia tai yksityiselämää lukija ei pääsekään seuraamaan. Keskiössä on Koivujen naapuriperhe, jonka nuorin tytär on tullut "siihen ikään" eli hänelle täytyy suorittaa uskonnon vaatima ympärileikkaus. Lopulta kaikki päättyy onneksi hyvin.
Vieras vuosien takaa oli ehkä parhaimpia teoksen novelleista. Lottana toiminut Elsa päättää vihdoinkin kohdata vanhan asian Einon 85-vuotissyntymäpäivillä. Eino on raiskannut Elsan Viipurissa juuri ennen suomalaisten peräytymistä ja Elsa on tullut raskaaksi, kasvattanut lapsen yksin ja salannut häpeällisen tapahtuman, sillä kukaan ei ollut uskonut häntä. Nytkin Eino kiistää tapahtuneen raiskauksen ja syyttää edelleen Elsaa kevytmielisyydestä. Onneksi Elsalla on kuitenkin lapsenlapset, miniä ja yllättäen myös Einon vaimo tukenaan. Vanhat asiat voivat viimein jäädä taakse.
Pimeän valon päivä oli minusta omituinen ja sekava novelli. Kaksosista toinen päätyy lääkikseen, menestyy elämässään, kun taas toinen jää huumekoukkuun ja kuolee nuorena. Veli päättää kostaa sisarensa diilerille, mutta joutuu itse hakatuksi. Lopulta on kuitenkin aika sääliä.
Valkoinen prinssi on taas Maria Kallio -novelli. Kaksi kirjailijaa tapaavat raastuvassa, toinen syyttää toista raiskauksesta ja toinen kiistää syytteet. Sana sanaa vastaan on hankala tilanne. Lisäksi syytetty löytyy pian puukotettuna läheltä naiskirjailijan kotia. Onneksi eräältä todistajalta löytyy joulumieltä ja raiskausjuttuun saadaan oikeudenmukainen lopetus. Murhaajakin löytyy sekavasta nuorestamiehestä.
Teoksen viimeinen novelli Jouluenkeli on synkkä, mutta silti toivoa täynnä oleva kertomus eronneesta (jätetystä) naisesta, joka on mustasukkainen ex-miehensä uudelle perheelle. Jouluna hän on päättänyt vielä mieheltä ja tämän uudelta vaimolta lapsen, mutta 11-vuotias Jenni pelastaa hänet yllättäen. Ehkä elämässä on sittenkin muutakin kuin vanhojen vatuloiminen?
Kirjoitin 2008 marraskuussa tästä teoksesta näin: Novellikokoelma, jonka luin melkein kokonaan junamatkalla. Pidin kovasti, etenkin siitä että novellit olivat erilaisia. Kaikissa oli toki rikos, mutta ne eivät toistaneet samaa kaavaa. Pidän novelleista muutenkin. Kevyttä ja helppoa, vaikka aiheet paikoin vaikeitakin. "Hyvä peffainen" oli hyvä, nimikkonovelli hieman yliampuva lopussa.
Teoksen ensimmäinen novelli Hyvä peffa keroo kontrollifriikistä perheenäidistä, joka suorittaa ja stressaa. Kuumana kesäpäivänä hän iskee silmänsä hyvä peffaiseen mieheen ja he päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kesken villin aktin mies kuitenkin kuolee ja nainen pakenee paikalta. Rikos selviää poliiseille, kun syytön ilotyttö tunnustaa murhan, ja perheenäidillä on suunnitelmia aviomiehensä varalle.
Tuliainen Vilnasta oli mielenkiintoinen kiristystarina. Kirjallisuuden opiskelija palaa Liettuasta väitöskirjantekomatkaltaan ja saa omituisen puhelinsoiton. Peloissaan hän kertoo asiasta poikaystävälleen ja yhdessä he löytävät poltettavaa heroiinia jalkavoidepurkista. Julian on määrä toimittaa huume Hanasaareen ja poikaystävä menee sinne edeltä väijymään huumekauppiasta. Julia kuitenkin soittaa poliisille ja lopulta paljastuu, että poikaystävä on junaillut koko homman. Puupponen pääsee sivuooliin tässä tarinassa.
Viimeinen kesäyö kertoo maalle kesätoimittajaksi muuttaneesta Venlasta. Juhannustanssien jälkeen Venla löytää pihaltaan kuolleen naisen, ja tietenkin talon isäntää Danielia epäillään. Tarina on herkullinen murhamysteeri, mutta loppuu minusta kesken. Lopussa tapahtui aivan liian paljon liian lyhyessä ajassa. En ollut kovin tyytyväinen, sillä tuntui kun kirjailijalle olisi tullut liian kiire ja loppu olisi kursittu kokoon kieliposkessa.
Ilman armoa novelli pureutuu uskontoon. Helenan ja Martin kesämökkinaapurit ryyppäävät rankasti ja eräänä yönä heidän huvilansa palaa poroksi. Mies löytyy saunalta humalassa ja vaimo järvenpohjasta. Pian mieskin kuolee syytettynä vaimonsa murhasta. Rikos seuraa Helenaa vuosia, sillä se ei tunnu kuitenkaan ratkenneen. Lopulta selviää, että Helena lavasti oman kuolemansa ja pakeni ulkomaille.
Linna Espanjassa on ehkä tämän novellikokoelman heikoin lenkki. Tarinassa ei ole oikien kunnon rikosta, vaan se on pikemmin eheytymistarina. Yksinäinen suomalainen nainen on paennut oman elämänsä kriisiä Espanjaan, missä linnan vanhat haamut ja kissat johdattavat hänet vanhojen luiden äärelle. Uskonto on tässäkin vahvasti läsnä, mutta tämä tuntui irralliselta.
Toivon hetki on Maria Kallio -novelli. Suomen ilkein mies, joka minun silmissäni sai Mattiesko Hytösen kasvot, murhataan ja pääepäilty on Toivo Tähtelä, tai joku tämän faneista. Maria ja Koivu selvittävät rikosta, joka ratkeaa nopeasti ja kivuttomasti. Ehkä olisin kaivannut vielä muutamaa sivua tähän tarinaan, sillä tarjottimella tuotu murhaaja ei ole ihan Lehtolaisen tyyliä.
Pahan kuvia tarinassa tavataan Laura Sarkkinen ja Anna Harmaja, jotka ovat lapsipornobisneksen kimpussa. Minusta tämä novelli oli parempi kun aikaisemmat Sarkkinen-Harmaja novellit, joita luin Lehtolaisen toisesta novellikokoelmasta Sukkanauhatyttö ja muita kerotumuksia.
Pekka Koivu pääsee päähenkilöksi ja kertojaksi novellissa Naisten asiaa, vaikka lopulta kovin paljon Koivon ajatuksia tai yksityiselämää lukija ei pääsekään seuraamaan. Keskiössä on Koivujen naapuriperhe, jonka nuorin tytär on tullut "siihen ikään" eli hänelle täytyy suorittaa uskonnon vaatima ympärileikkaus. Lopulta kaikki päättyy onneksi hyvin.
Vieras vuosien takaa oli ehkä parhaimpia teoksen novelleista. Lottana toiminut Elsa päättää vihdoinkin kohdata vanhan asian Einon 85-vuotissyntymäpäivillä. Eino on raiskannut Elsan Viipurissa juuri ennen suomalaisten peräytymistä ja Elsa on tullut raskaaksi, kasvattanut lapsen yksin ja salannut häpeällisen tapahtuman, sillä kukaan ei ollut uskonut häntä. Nytkin Eino kiistää tapahtuneen raiskauksen ja syyttää edelleen Elsaa kevytmielisyydestä. Onneksi Elsalla on kuitenkin lapsenlapset, miniä ja yllättäen myös Einon vaimo tukenaan. Vanhat asiat voivat viimein jäädä taakse.
Pimeän valon päivä oli minusta omituinen ja sekava novelli. Kaksosista toinen päätyy lääkikseen, menestyy elämässään, kun taas toinen jää huumekoukkuun ja kuolee nuorena. Veli päättää kostaa sisarensa diilerille, mutta joutuu itse hakatuksi. Lopulta on kuitenkin aika sääliä.
Valkoinen prinssi on taas Maria Kallio -novelli. Kaksi kirjailijaa tapaavat raastuvassa, toinen syyttää toista raiskauksesta ja toinen kiistää syytteet. Sana sanaa vastaan on hankala tilanne. Lisäksi syytetty löytyy pian puukotettuna läheltä naiskirjailijan kotia. Onneksi eräältä todistajalta löytyy joulumieltä ja raiskausjuttuun saadaan oikeudenmukainen lopetus. Murhaajakin löytyy sekavasta nuorestamiehestä.
Teoksen viimeinen novelli Jouluenkeli on synkkä, mutta silti toivoa täynnä oleva kertomus eronneesta (jätetystä) naisesta, joka on mustasukkainen ex-miehensä uudelle perheelle. Jouluna hän on päättänyt vielä mieheltä ja tämän uudelta vaimolta lapsen, mutta 11-vuotias Jenni pelastaa hänet yllättäen. Ehkä elämässä on sittenkin muutakin kuin vanhojen vatuloiminen?
tiistai 5. tammikuuta 2016
Leena Lehtolainen: Rivo Satakieli
Kirjaston äänikirjana kuunneltu. Olen lukenut tämän vuosia sitten, mutta ihan kaikkia juonenkäänteitä en enää muistanut. Loppuratkaisun kyllä muistin, mutta silti tämä oli mukava kuunella.
Tässä Maria Kallio -dekkarissa pääteemana on ihmiskauppa ja prostituutio. Tarinassa on kaksi "alan ammattilaista", Oksana ihmiskaupan uhrina ja Lulu Nightingale, jolla on oma studio ja joka harjoittaa ammattiaan omilla ehdoillaan. Kesken suoran tv-lähetyksen Lulu kuitenkin löytyy takahuoneesta murhattuna ja Maria Kallio päätyy tutkimaan hänen murhaansa. Epäiltyinä ovat kollega KRP:ltä, Lulun turvamies joka on rakastunut naiseen, prostituution puolestapuhuva savolainen yrittäjä, lähtetyksen juontaja Länsimies ja tuottajanainen Saarnio. Ruumiita tulee lisää ja tutkimuksista käydään valtataistelua Kallion jaoksen ja KRP:n kanssa. Lisäksi Marialla ei oikein synkkaa esimiehensä kanssa.
Yksityiselämässä Marialla on vaikeaa, kun Antti tekee töitä Vaasassa ja tuntuu viihtyvän siellä turhankin hyvin. Anoppi tarjoaa Marialle rahaa talon ostoon, mutta Antti epäröi. Lopulta Marialle kuitenkin selviää, ettei Antti petäkään häntä ja mies lämpiää myös talokaupoille. Perhe pääsee vihdoin pois kuutiosta.
Pidin teoksen lopusta paljon, en tietenkään Marian raiskauksesta mutta muutoin loppu oli kivan pitkä varsinaisen loppuratkaisun jälkeen. Tuli jopa sellainen olo, että kirjailija on halunnut solmia viimeisetkin langanpäät ja jättää jäähyväiset Maria Kalliolle. Periaatteessa tämä dekkari-sarja olisi voinut päättyä tähän. Tosin en ole pahoillani, että teoksia on tullut tämän jälkeen lisää :)
Tässä Maria Kallio -dekkarissa pääteemana on ihmiskauppa ja prostituutio. Tarinassa on kaksi "alan ammattilaista", Oksana ihmiskaupan uhrina ja Lulu Nightingale, jolla on oma studio ja joka harjoittaa ammattiaan omilla ehdoillaan. Kesken suoran tv-lähetyksen Lulu kuitenkin löytyy takahuoneesta murhattuna ja Maria Kallio päätyy tutkimaan hänen murhaansa. Epäiltyinä ovat kollega KRP:ltä, Lulun turvamies joka on rakastunut naiseen, prostituution puolestapuhuva savolainen yrittäjä, lähtetyksen juontaja Länsimies ja tuottajanainen Saarnio. Ruumiita tulee lisää ja tutkimuksista käydään valtataistelua Kallion jaoksen ja KRP:n kanssa. Lisäksi Marialla ei oikein synkkaa esimiehensä kanssa.
Yksityiselämässä Marialla on vaikeaa, kun Antti tekee töitä Vaasassa ja tuntuu viihtyvän siellä turhankin hyvin. Anoppi tarjoaa Marialle rahaa talon ostoon, mutta Antti epäröi. Lopulta Marialle kuitenkin selviää, ettei Antti petäkään häntä ja mies lämpiää myös talokaupoille. Perhe pääsee vihdoin pois kuutiosta.
Pidin teoksen lopusta paljon, en tietenkään Marian raiskauksesta mutta muutoin loppu oli kivan pitkä varsinaisen loppuratkaisun jälkeen. Tuli jopa sellainen olo, että kirjailija on halunnut solmia viimeisetkin langanpäät ja jättää jäähyväiset Maria Kalliolle. Periaatteessa tämä dekkari-sarja olisi voinut päättyä tähän. Tosin en ole pahoillani, että teoksia on tullut tämän jälkeen lisää :)
maanantai 4. tammikuuta 2016
Oma kirjahyllyni
Vuosi 2016 alkoi suursiivouksella. Sain viimeinkin järjesteltyä kirjahyllyni ja samalla listasin tänne blogiin kaikki romaanini. Iso urakka, mutta olen tyytyväinen :) Samalla tajusin miten älyttömästi minulla onkaan kirjoja!
Jonkin verran kirjoja on vielä listaamatta, mutta lisäilen niitä tänne sitten pikkuhiljaa. Lähinnä tietokirjoja ym. Ehkä jätän keittokirjat ja sen sellaiset listaamatta tänne ;)
Jonkin verran kirjoja on vielä listaamatta, mutta lisäilen niitä tänne sitten pikkuhiljaa. Lähinnä tietokirjoja ym. Ehkä jätän keittokirjat ja sen sellaiset listaamatta tänne ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
