Kirja kertoo Kang Chol-hwan tarinan, se alkaa hänen isovanhemmistaan jotka elivät Japanissa. Tyhmyyksissään he tulivat Pohjois-Koreaan, ja pakottivat vielä aikuiset lapsensakin mukaan. Elämä oli alkuun kovaa ja pettymys suuri, kun heitä ei otetukaan vastaan kukkasin ja punaisin matoin. Vähitellen he kuitenkin vakiinnuttivat asemansa Pjongjangissa, pääsivät asumaan varsin mukavassa talossa, saivat hyvän aseman ja toimeentulon. Kang kertookin hänen lapsuutensa olleen varsin onnellinen tuossa suljetussa valtiossa, jota ei vielä vaivannut nälänhätä. Eräänä päivänä isoisä kuitenkin katoaa, ja pian muu perhe (äitiä lukuunottamatta) joutuu Yodokin keskitysleirille. Kang on 9-vuotias ja hän viettää leirillä seuraavat 10 vuotta.
Elämä leirillä on jatkuvaa eloonjäämiskamppailua. Vaikkakin Kangin leirikokemus onkin sieltä helpommasta päästä, kuten hän itsekin myöntää. Lisäksi hänellä tuntuu olevan kumman positiivinen ajatteleutapa asioihin. Vaikka hän vietti leirillä 10 vuotta, hän on tiivistänyt nuo vuodet reiluun sataan sivuun. Pieniä yksityiskohtia ja kauheuksia kuvataan, sekä hieman normaalia leiriäarkea, mutta silti kaiken päällä on savuverho. Kang ei suoraan sano, mutta rivienvälistä luen että hän jättää paljon sanomatta. Ehkä siksi ettei hänen sukunsa Pohjois-Koreassa joudu vaikeuksiin, tai sellaista mitä hän on tehnyt eikä ole ylpeä teoistaan, tai sitten asiat vain ovat liian raskaita.
Kang vapautuu leiriltä, johon on oletettavasti syynä isoisän kuolema jollain toisella leirillä. Muutaman vuoden vapaan elämän jälkeen Kang päättää paeta Pohjois-Koreasta. Pako Kiinan kautta Etelä-Koreaan onnistuu suhteiden, rahan ja lahjusten turvin. Muiden loikkareiden tarinoihin nähden, Kang on ollut todella hyvässä asemassa. Hänellä on ollut rahaa, toisin kuin joillakin muilla loikkareilla. Hän tuo asian myös itse esiin.
Teoksessa on tietentin kritiikkiä Pohjois-Korean hallinnosta, mutta silti se on aika maltillista. Lähinnä Kang kuvaa kuinka älytön ja toivoton tilanne on, ja hän näkee asiat hyvintoimeentulleen pohjoiskorealaisen silmin. Vaikka he näkivätkin nälkää leirillä, niin ennen sitä ja sen jälkeen heillä ei ollut suuremmin pulaa mistään. Ehkä tämä onkin yksi syy siihen miksi Kang on selvinnyt loikkauksesta, yltäkylläisestä elämästä ja sopeutunut Etelä-Korean kapitalistiseen yhteiskuntaan. Toisin kun joissain vastaavissa tarinoissa loikkarit ovat joutuneet syvän kriisin valtaan saavutettuaan vapauden.
Muutama kysymys minua jäi vaivaamaan. Mitä isoäiti teki leirillä kun toiset olivat töissä? Entä avustaako Kang äitiään tai muuta sukuaan Japanin kautta nyt kun hän itse on turvassa? Kirjassa hän kertoo, kuinka suku Japanista lähetti heille kaikenlaista tarpeellista tavaraa, joilla he pystyivät lahjomaan virkamiehiä. Onkohan hän maksanut "velkansa"? Ja kuinka paljon teoksesta on oikeasti jätetty pois suvun turvaamiseksi? Sitä en luultavasti koskaan saa tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti