Niinhän siinä kävi, että kun viime viikolla luin Ohlssonin esikoisteoksen niin jokin jäi kaivelemaan hampaankoloon. Onneksi kirjastosta löytyi seuraava teos Tuhatkaunot. Tämäkin tuli lukaistua nopeasti, sillä niin juoni kun kerronta on mukaansatempaavaa.
Mietin, että mikä tässä tyylissä on se "juttu". Päädyin siihen, että vaikka teoksen tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin, sitä ei kuitenkaan korosteta liikaa. Tapahtumat voisivat yhtä hyvin sijoittua myös Suomeen tai lähes mihin tahansa muuhun Euroopan maahan. Tällainen tiedostettu tai tiedostamaton paikkojen anonyymiys tuo tapahtumat lähemmäs lukijaa. En tietenkään väitä, etteikö teoksessa missään vaiheessa olisi mainuttu Tukholmaa, Uppsalaa tai muita paikkojen nimiä, mutta niitä ei tuotu liikaa esille. Lisäksi toinen asia, mikä on positiivista on päähenkilöiden oma henkilökohtainen elämä. Siihen saatiin kurkistaa jo ensimmäisen teoksen aikana, ja nyt raotettiin verhoa vähän lisää. Nämä henkilökohtaiset elämät eivät kuitenkaan vie huomiota pois itse rikoksista, vaan kulkevat taustalla mukavana sivujuonena. Joskus on äärimmäisen rasittavaa, kun dekkari onkin enemmän ihmissuhde tarina päähenkilön elämästä kun itse rikoksista. Näissä teoksissa ei ole tätä ongelmaa ollut ainakaan tähänasti.
Tarina alkaa nuoren tytön juhannuksenvietosta ja pahoinpitelystä. Nykyaikaan siirryttäessä vastaan tulee pian ensimmäinen rikos: papin ja tämän vaimon kuolema. Onko kyseessä itsemurha vai murha? Raskaana oleva Fredrika ryhmänsä kanssa tutkii tapausta, joka tuntuu omituiselta. Monet papin ystävät puhuvat asioista ristiin. Lisäksi pariskunnan toinen tytär on tuntunut kadonneen maanalle sen jälkeen kun on tuonut siskonsa sairaalan ensiapuun, minne tämä kuolee huumeidenyliannostukseen. Samoihin aikoihin löydetään tunnistamaton maahanmuuttajataustainen nuorimies kuolleena, ja pian toinenkin. Jutuilla näyttää olevan jonkinlainen yhteys ja vähitellen raskaustokkurainen Fredrika herää eloon juonen tiivistyessä ja onnistuu tuomaan tutkintaan omia näkemyksiään ja johtamaan porukkaa oikeille jäljille.
Lukijaa johdateltiin sopivissa kohdin harhaan, eikä jotkut asiat olleetkaan sitä miltä näyttivät. Tosin loppupuolella tuli sellainen olo, että vieläkö tämä kääntyy kertaalleen päälaelleen. Muutoinkin loppuratkaisu oli ehkä hieman sekava ja omituinen. Olinko ladannut sinne liian paljon odotuksia huipennuksesta? Vai luinko viimeiset luvut sellaisella vauhdilla etten malttanut keskittyä tekstiin vaan ahmin sitä saadakseni tietää totuuden? Toisaalta, kaikki tuli kuitenkin selvitettyä lukijalle, joten tarina ei ainakaan jäänyt kesken rikoksen osalta.
Kirjailijan kolmas teos odottaa laukussa, että pääsee matkalukemisekseni vappu-reissulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti