Olen pienestä pitäen kuunnellut äänikirjoja. Muun muassa Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin tuotanto on tullut tutuksi äänikirjojen myötä. Toki olen myös lukenut paljon mutta äänikirjoilla on ollut aina erityinen paikka arjessani.
Mielestäni äänikirja on erinomainen vaihtoehto. Joskus on tilanteita kun normaalin kirjan lukeminen ei onnistu syystä tai toisesta, silloin on kätevää ottaa kuunneltavaksi äänikirja. Itse kuuntelen äänikirjoja muun muassa pitkillä automatkoilla, ruokaa laittaessa, muita kotitöitä tehdessä tai lenkillä.
Iloitsen, että äänikirja valikoimat ovat kasvaneet huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Muistan kuinka kirjastoissa oli vain muutama äänikirja-cd. Nykyisin taitaa olla lähes vakio, että kun suosittu kirjailija julkaisee teoksen samalla julkaistaan myös äänikirja. Lisäksi hyvää kirjaa kuuntelee parikin kertaa, aivan niin kuin suosikkikirjaan tulee palattua aina uudestaan ja uudestaan. Joskus saatta olla niin, että luen kirjan ja jonkin ajan (vuoden, parin) kuluttua kuuntelen teoksen uudelleen äänikirjana.
Pidän erityisesti Lars Svedbergin äänestä. Tämä johtunee siitä, että hän luki niitä äänikirjoja joita kuuntelin lapsuudessani. Nykyisin on onneksi paljon hyviä lukijoita, erityisesti näyttelijät osaavat asian hyvin. Vain aniharva äänikirja on jäänyt kesken lukijasta johtuvista syistä. Muutenkin kuuntelen helpommin huononkin kirjan loppuun kuin luen.
Äänikirjoja en osta itselleni. Joskus olen tosin harkinnut joidenkin lastenkirjojen, kuten muumien tai Ronja, ryövärintyttären ostamista mutta en ole sitä vielä tehnyt. Ehkä sitten jos omat lapseni innostuvat asiasta. Kirjasto on hieno paikka tässä mielessä. Siellä on laajat valikoimat ja varaamalla äänikirjan saa suht nopeasti kuunneltavaksi. Lisäksi äänikirja sopii niillekin jotka eivät koe olevansa lukuihmisiä. Suosittelen :)
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Marko Kilpi: Kadotetut
Olen lukenut Marko Kilven Kadotetut jokunen vuosi sitten. Nyt palasin teokseen äänikirjan muodossa. Muitan, että olin lukukokemuksen jälkeen erittäin positiivisesti yllättynyt kirjasta, etenkin kun sen kirjoittaja on itse poliisi. Nyt kuuntelun jälkeen fiilikset ovat ristiriitaisemmat, kerronta tuntui välillä hitaalta, välillä liian nopealta. Henkilöhahmoissa ja juonessa oli paikoin epäuskottavia piirteitä. Vaikkakin kokonaisuutena pidin kuitenkin teoksesta.
Kirjan takakannessa on teksti:
Pikkujulkkiksia katoaa, 13-vuotias poika löytyy huumattuna autotallista ja nuori nainen ajaa suoraan rekan alle. Vanhempi konstaapeli Olli Repo, entinen mainosmies ja nykyinen poliisi, epäilee että tapahtumat kytkeytyvät jollakin tavalla toisiinsa. Kun tekijän jäljille lopulta päästään, Olli riuhtaistaan yhä hengästyttävämäsi käyvän tapahtumaketjun pyörteisiin. Samalla hän joutuu pohtimaan, voiko koskaan tehdä tarpeeksi hätään joutuneiden puolesta.
Yllättävän viiltävää ja tarkkaa ajankuvaa nyky-yhteiskunnasta, pelottavan todentuntuisia uhkakuvia sekä poliisin arkea. Näitä löytyy tästä teoksesta. Toisaalta taas juonikuvio tuntuu paikoin hengstyttävältä, etenkin kun jotkut asiat jäävät ilmaan roikkumaan ja osa langoista jää solmimatta lopussa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse pureskella lukijalle valmiiksi, mutta joihinkin kysymyksiin olisin kaivannut vastauksia. Miksi Vilma päästettin ja mistä kidnappaaja oli saanut lääkkeet? Mukana oli myös päälleliimatun oloisia kohtauksia, kuten esimerkiksi Liisan sivuhahmo.
Pitkät pohdinnat yhteskunnasta tuntuivat paikoin puuduttavilta ja hidastempoisilta. Toisaalta taas luin rivien välistä kirjailijan itsensä mietteet ja tuntemukset. En tunne Kilpeä enkä ole tutustunut häneen muutoin kuin median välityksellä, mutta sain kuvan että kirjoittaminen on hänelle tapa purkaa poliisin työssä kohtaamiaan asioita.
Me ihmiset olemme tirkistelyhalukkaita. Haluamme tietää asioita, vaikka emme sitä myöntäisikään. Tietyllä tavalla Kadotetut tyydyttää tätä tiedonnälkää. Pienet kertomukset ja tarinat poliisin arjesta varsinaisen kerronnan sisällä ovat maukkaita välipaloja.
Päähenkilö Olli Revon hahmosta on vaikea muodostaa kuvaa. Onko hän kirjailian alterego, Mikko Leppilammen näköinen superpoliisi vai ihan tavallinen konstaapeli? Paikoin Ollin ratkaisut ja ylivoimaisuus häiritsevät. Aivan kuin hän olisi supersankari, oman poliisipiirinsä ainoa, jolla on valttikortit ratkaista arvoitus. Hänen ei tarvitse välittää tiukoista poliisiorganisaation säännöistä, sillä esimiehet eivät kritisoi hänen toimintaansa. Aiheeseen viitataan muutaman kerran, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Tavalliseksi rivipoliisiksi hänellä tuntuu olevan yllättävän paljon erivapauksia.
Kerronta poikkeaa huomattavasti dekkareiden normikerronnasta. Kilpi tuo mielestäni genreen enenmmän realismia ja pohdintaa. Ajatuksia hänen teoksensa ainakin herättävät. Etenkin 13-vuotiaan Tomin elämä sai minut vanhempana pohtimaan omia valintojani lasteni kasvatuksen suhteen. Kadotetut raottaa myös sitä maailmaa, miltä me niin sanotusti normaalit ihmiset haluamme sulkea silmämme. Emme halua kohdata pahuutta joka voi asua aivan naapurissamme. Ummistamme silmämme avuntarvitsijoilta. Olemme minä-keskeisiä loppuun asti.
Toivoisin, että kirjaa lukisivat erityisesti nuoret aikuiset. Ne, joilla on vielä mahdollisuus muuttaa käsityksiään elämästä. Toki muillekin jännityksen ja arvoitusten ystäville tämä on suosittelemisen arvoinen. Itse odotan jo innolla Kilven seuraavaa teosta!
Kirjan takakannessa on teksti:
Pikkujulkkiksia katoaa, 13-vuotias poika löytyy huumattuna autotallista ja nuori nainen ajaa suoraan rekan alle. Vanhempi konstaapeli Olli Repo, entinen mainosmies ja nykyinen poliisi, epäilee että tapahtumat kytkeytyvät jollakin tavalla toisiinsa. Kun tekijän jäljille lopulta päästään, Olli riuhtaistaan yhä hengästyttävämäsi käyvän tapahtumaketjun pyörteisiin. Samalla hän joutuu pohtimaan, voiko koskaan tehdä tarpeeksi hätään joutuneiden puolesta.
Yllättävän viiltävää ja tarkkaa ajankuvaa nyky-yhteiskunnasta, pelottavan todentuntuisia uhkakuvia sekä poliisin arkea. Näitä löytyy tästä teoksesta. Toisaalta taas juonikuvio tuntuu paikoin hengstyttävältä, etenkin kun jotkut asiat jäävät ilmaan roikkumaan ja osa langoista jää solmimatta lopussa. Kaikkea ei tietenkään tarvitse pureskella lukijalle valmiiksi, mutta joihinkin kysymyksiin olisin kaivannut vastauksia. Miksi Vilma päästettin ja mistä kidnappaaja oli saanut lääkkeet? Mukana oli myös päälleliimatun oloisia kohtauksia, kuten esimerkiksi Liisan sivuhahmo.
Pitkät pohdinnat yhteskunnasta tuntuivat paikoin puuduttavilta ja hidastempoisilta. Toisaalta taas luin rivien välistä kirjailijan itsensä mietteet ja tuntemukset. En tunne Kilpeä enkä ole tutustunut häneen muutoin kuin median välityksellä, mutta sain kuvan että kirjoittaminen on hänelle tapa purkaa poliisin työssä kohtaamiaan asioita.
Me ihmiset olemme tirkistelyhalukkaita. Haluamme tietää asioita, vaikka emme sitä myöntäisikään. Tietyllä tavalla Kadotetut tyydyttää tätä tiedonnälkää. Pienet kertomukset ja tarinat poliisin arjesta varsinaisen kerronnan sisällä ovat maukkaita välipaloja.
Päähenkilö Olli Revon hahmosta on vaikea muodostaa kuvaa. Onko hän kirjailian alterego, Mikko Leppilammen näköinen superpoliisi vai ihan tavallinen konstaapeli? Paikoin Ollin ratkaisut ja ylivoimaisuus häiritsevät. Aivan kuin hän olisi supersankari, oman poliisipiirinsä ainoa, jolla on valttikortit ratkaista arvoitus. Hänen ei tarvitse välittää tiukoista poliisiorganisaation säännöistä, sillä esimiehet eivät kritisoi hänen toimintaansa. Aiheeseen viitataan muutaman kerran, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Tavalliseksi rivipoliisiksi hänellä tuntuu olevan yllättävän paljon erivapauksia.
Kerronta poikkeaa huomattavasti dekkareiden normikerronnasta. Kilpi tuo mielestäni genreen enenmmän realismia ja pohdintaa. Ajatuksia hänen teoksensa ainakin herättävät. Etenkin 13-vuotiaan Tomin elämä sai minut vanhempana pohtimaan omia valintojani lasteni kasvatuksen suhteen. Kadotetut raottaa myös sitä maailmaa, miltä me niin sanotusti normaalit ihmiset haluamme sulkea silmämme. Emme halua kohdata pahuutta joka voi asua aivan naapurissamme. Ummistamme silmämme avuntarvitsijoilta. Olemme minä-keskeisiä loppuun asti.
Toivoisin, että kirjaa lukisivat erityisesti nuoret aikuiset. Ne, joilla on vielä mahdollisuus muuttaa käsityksiään elämästä. Toki muillekin jännityksen ja arvoitusten ystäville tämä on suosittelemisen arvoinen. Itse odotan jo innolla Kilven seuraavaa teosta!
torstai 21. maaliskuuta 2013
Alku
Kirjahyllyssäni on noin 300 nidettä. Lisäksi ostan niitä jatkuvasti lisää. Yleensä suosin alennusmyyntejä, mutta suosikkikirjailijoiltani ilmestyvät uutuudet ostan heti. Minulle käyvät niin kovakantiset kuin pokkaritkin, sisältö on tärkein.
Tähän blogiin tulen kirjoittamaan lukemistani kirjoista. Tarkoitus on, että tästä tulee päiväkirja itselleni, paikka mihin voin palata tarvittaessa. Kirjoitan tänne myös niistä kirjahyllyni kirjoista, jotka olen lukenut jo aikaisemmin.
Luen kirjallisuutta laidasta laitaan. Pidän niin dekkareista kuin romanttisistakin tarinoista, seikkailuista ja jännityksestä. Suosikkejani ovat muun muassa Kaari Utrio, Marko Kilpi, Diana Gabaldon, Ilkka Remes, Leena Lehtolainen jne.
Blogin julkaisutahti voi olla verkkaista. Tällä hetkellä en ole päässyt lukemaan kunnolla pitkään aikaan, joululahjaksikin saadut kirjat ovat vielä avaamatta. Tavoitteeni on korjata tilanne ja löytää jälleen aikaa lukemiselle lapsiperheen kiireen keskeltä. Kiireestä johtuen minulla ei myöskään ole mahdollisuutta seurata muita kirjablogeja.
Tähän blogiin tulen kirjoittamaan lukemistani kirjoista. Tarkoitus on, että tästä tulee päiväkirja itselleni, paikka mihin voin palata tarvittaessa. Kirjoitan tänne myös niistä kirjahyllyni kirjoista, jotka olen lukenut jo aikaisemmin.
Luen kirjallisuutta laidasta laitaan. Pidän niin dekkareista kuin romanttisistakin tarinoista, seikkailuista ja jännityksestä. Suosikkejani ovat muun muassa Kaari Utrio, Marko Kilpi, Diana Gabaldon, Ilkka Remes, Leena Lehtolainen jne.
Blogin julkaisutahti voi olla verkkaista. Tällä hetkellä en ole päässyt lukemaan kunnolla pitkään aikaan, joululahjaksikin saadut kirjat ovat vielä avaamatta. Tavoitteeni on korjata tilanne ja löytää jälleen aikaa lukemiselle lapsiperheen kiireen keskeltä. Kiireestä johtuen minulla ei myöskään ole mahdollisuutta seurata muita kirjablogeja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
