Olen pitänyt Kristina Ohlssonin aikaisemmista teoksista paljon, joten odotukset olivat tämän Lotus bluesin suhteen varsin korkealla. Jostain syystä tämä ei vain lähtenyt lentoon. Luin parikymmentä sivua ja sitten kirja jäi kesken monen viikon ajaksi. Se pyöri milloin keittiönpöydäällä milloin yöpöydällä mutta en vain osannut tarttua siihen uudestaan. Eräällä kirjastoreissulla huomasin äänikirjan hyllyssä ja ajattelin hakea äänikirjasta hieman vauhtia. Kuuntelin äänikirjaa sivulle sata ja tartuin sitten uudelleen kirjaan. Lopulta luin ja kuuntelin tämän teoksen vuorotellen, loppua kohden äänikirjan kuuntelu johtui lähinnä siitä että halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja samalla pystyin tekemään arkiaskareita. Teos ei kuitenkaan ollut niin vetävä, että olisin mieluummin maannut sohvalla ahmimassa tekstiä, vaan olin tyytyväinen kun Aku Laitinen luki tätä minulle ääneen.
Tarinan päähenkilö Martin Benner on mielestäni epämiellyttävä tyyppi. En ehkä ymmärtänyt hänen omituista luonnettaan, joten siksi inhosin häntä jo heti ensimmäisiltä sivuilta. Liian omahyväinen ja itsetietoinen, on näkemykseni. Martin vedetään kuitenkin mielenkiintoiseen tapahtumasarjaan.
Kaikki alkaa kun sarjamurhaajana tiedetyn Texasin Saran veli Bobby ilmestyy Martinin asianajotoimistoon ja vaatii Martinia puhdistamaan Saran maineen. Tosin Sara itse on kuollut, ja sitä ennen hän on tunnustanut viisi murhaa joista kaksi hän teki Texasissa työskennellessään siellä au pairina ja kolme hän teki Ruotsissa. Martin on aluksi syystäkin epäilevä, mutta kiinnostuu jutusta vähitellen enemmän ja enemmän. Onko Sara todellakin kylmä murhaaja?
Martinin elämässä on muutama tärkeä ihminen. Ensinnäkin hänen sisarensa tytär Belle, jonka huoltaja Martin on. Sekä Lucy, Martinin yhtiökumppani ja entinen tyttöystävä ja nykyinen pano. Saran elämässä on ollut hänen poikansa Mio, veli Bobby, ystävä Jenny ja salaperäinen Lucifer. Lisäksi mukana häärää muutama poliisi, rikollispomo Boris sekä joukko muita kertomuksen kannalta tärkeitä hahmoja.
Tarina eteni paikoin hyvin hitaasti ja toistoa oli todella paljon. Välillä mietin, että onko kaikella toistamisella tarkoituksena saada kirjaan lisää sivuja. Juoni sinällään oli oikein hyvä ellei jopa nerokas. Mikään ei ollut sitä miltä alunperin näytti. Mutta jotain häiritsevää tässä teoksessa oli, niin että päällimmäiseksi tunteeksi jäi pettymys. Martin itse oli paikoin aika epäuskottava ja hänen ratkaisunsa tuntuivat jopa järjettömiltä. Mutta homma saatiin kuitenkin jonkinlaiseen pakettiin. Tietenkin loppuun jäi koukku, millä lukija saadaan kiinnostumaan myös jatko-osasta, mutta oli hieman yllättynyt kuinka siististi Saran tarina pääteltiin. Katseet kääntyvätkin nyt Mio poikaan, löytääkö Martin hänet?
Löysin vain muutaman muun mielipiteen tästä teoksesta. Tässä kaupungissa tuulee aina oli samoilla linjoilla kuin minä Martin Bennerin suhteen. Myös Kirjasähkökäyrä totesi Martinin olevan ärsyttävä tyyppi. Tosin molemmat odottavat seuraavan teoksen, Mion bluesin ilmestymistä. Enköhän minäkin tartu tuohon teokseen seuraavaksi, sen verran jäi kiinnostamaan Mion kohtalo. Ehkä se on myös hieman parempi kun tämä ensimmäinen osa? Toivossa on hyvä elää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti