Kirjavuosi 2016

Aloitin vuosi sitten tämän uuden perinteen. Kirjoitan vuoden viimeisenä päivänä kirjoista joita olen kuluneen vuoden aikana lukenut tai kuunnellut.

Vuonna 2016 luin/kuuntelin yhteensä 82 teosta. (22 kpl enemmän kuin edellisenä vuonna.)
Näistä 40 oli äänikirjoja ja 42 "fyysisiä" kirjoja.

Dekkareita luin ehdottomasti eniten, yhteensä 40 teosta eli lähes puolet koko vuoden teoksista!
Täältä nousi useampi kirjailija, joiden tuotantoa luin paljon. Esimerkiksi Leena Lehtolaista luin 7 teoksen verran, missä on mukana koko Hilja Ilveskero -sarja, yksi novellikokoelma ja pari Maria Kalliota äänikirjoina.
Lars Kepleriltä tutustuin neljään teokseen, joista suurimman osan kuuntelin äänikirjana. Minusta tuli Joona Linna fani näiden teosten myötä, vaikka aluksi takkusinkin näiden kirjojen kanssa.
Christian Rönnbacka oli syksyn ajan kuuntelussa yhteensä viiden teoksen verran ja yhden luin, kun Antti Hautalehdon kuulumiset kiinnostivat. Tässä uusi suosikkini suomalaisista dekkaristeista.
Positiivisin yllättäjä oli Falvia de Lucesta kertovat Alan Bradleyn kirjoittamat teokset. Ihastuin totisesti tähän nuoreen neitoon!
Stieg Larssonin Millenium-trilogian olen lukenut aikaisemmin, mutta tänä vuonna kuuntelin teokset uudelleen äänikirjoina. Myös Lagercrantzin kirjoittaman "neljännnen osan" luin/kuuntelin, vaikka en tykännytkään siitä.
Agatha Christien tuotannosta kuuntelin Poirot tarinan ja Kymmenen pientä neekeripoikaa. Myös Sophie Hannahin Suljetun arkun kuuntelin, vaikka tämä uusi Poirot kertoja ei olekaan mieleeni.
Muita dekkari/jännityskirjoja oli Remeksen, Sipilän ja Hiekkapellon uusimmat sekä Nesbon Lumiukon ja Zanderin Uimarin. Myös Antti Tuomaisen novellin kuuntelin, samoin kuin Hawkinsin Nainen junassa teoksen. Risto Isomäen tuotantoon tutustuin kahden äänikirjan verran. Ohlssonin Lotus bluesin vuoroin luin vuoroin kuuntelin.

Historillaisia teoksia oli tänä vuonna paljon, yhteensä 11 teosta.
Utriota luin paljon, teoksia oli kahdeksan. Näistä yksi oli nuortenromaani Kuka olet, Elissa? ja suurin osa muista keskiaikaan sijoittuvia tarinoita kuten Uhritulet, Vanajan Joanna ja Haukka, minun rakkaani.
Kristiina Vuorelta kuuntelin kaksi keskiaikaista teosta.
Gabaldonilta luin vain yhden Lord John tarinan.

Fantasiaan tutustuin kuuden teoksen verran.
Luin lapselle ääneen Philip Pulmanin Universumin tomu -trilogian sekä seitsemännen Harry Potter kirjan.
Meyerin Vieraan luin ja Tolkienin Hobitin kuuntelin.
Tähän fantasia kategoriaan menee varmaan myös Anne Ricen Prinsessa Ruususesta kertova K-18 S/M trilogia.

Romanttisia teoksia oli vain kaksi, molemmat Jane Austenin käsialaa.

Lasten ja nuorten kirjoja oli toki useampi (Ution teos, Hobitti, Harry Potter...), mutta tähän laitan vain Kaisa Ikolan Ylämaan sudet sillä muut ovat jo muissa kategorioissa.

Pohjois-Koreasta kertovaa kirjallisuutta luin kaksi hyvin erilaista tarinaa.

Muistelmista tutustuin Jennifer Worthin Hakekaa kätilö! sarjan toiseen ja kolmanteen osaan.

Huumoripainoitteista kirjallisuutta edusti Kaisa Haatasen pari teosta.

Luokkaan "muut kirjat" listaan yhteensä 10 teosta, joukossa muun muassa kaksi Torey Haydenin kirjaa, Oksasen Norma, Liksomin Hytti nro 6, Stockettin Piiat, Hiltusen Onni ja vuoden yksi suosikkiteoksistani Dickerin Baltimoren sukuhaaran tragedia. Juri Nummelinin toimittama novellikokoelma ihmissusista edustaa kai kauhua, Luhtaniemen teos psykologista trilleriä ja Jääskeläisen äänikirja maagista realismia. Mielenkiintoisia kokemuksia kaikki.

Aikaisemmin luetuista teoksista kirjoitin vain kolmesta. Mankellin Riian verikoirista, Lehtisen Ruusunnupusta ja Setterfieldin Kolmannestatoista kertomuksesta. Tämä on kuitenkin kaksi enemmän kuin viime vuonna! Hiljaa hyvä tulee, vaikka voisin taas ensi vuonna yrittää panostaa tähän asiaan hieman enemmän.

Ei voi sanoa, että kirjavuoteni olisi ollut kovin monipuolinen. Lähinnä tuolla on dekkareita/jännitystä, mutta toisaalta pidän siitä paljon. Jos löydän hyvän kirjailijan haluan yleensä tutustua koko hänen tuotantoonsa, olipa kyse dekkaristista tai jostain muusta.

Syksyllä kuuntelin todella paljon äänikirjoja ja varsinainen lukeminen jäi vähälle mikä harmittaa hieman. Toisaalta taas vuosi tarjosi hyvin erilaisia kokemuksia kirjallisuuden osalta, ja joukossa on muutakin kuin vain dekkareita, historiaa ja fantasiaa. Kaikki riippuu siitä missä valossa asioita tarkastellaan :)

Mitään lupauksia en taaskaan tee ensi vuodelle. Luen ja kuuntelen omaan tahtiini sitä mitä milloinkin haluan. Toivon toki että uusi vuosi olisi hieman monipuolisempi, mutta voi olla että tällä samalla, hyväksi havaitulla kaavalla mennään :)



Ps. Listasta puuttuu pari fantasiakirjaa, jotka olen lukenut/kuunnellut tämän vuoden aikana mutten ole ehtinyt kirjoittaa niistä tänne. Klassikko Taru sormusten herrasta sekä Harry Potter näytelmä. Palaan näihin ensi vuonna!

Antti Tuomainen: Penelope

Novelli aloittaa Rikospaikka Pasila -sarjan. Latasin tämän ilmaiseksi Elisa kirjan äänikirjana, ja se näyttää olevan edelleen ladattavissa ilmaiseksi. Suosittelen nappaamaan ja kuuntelemaan tämän! Lukijana on Ville Tiihonen.

Kirjailijana Tuomainen on minulle ennestään tuntematon, mutta tämän novellin perusteella voisin tutustua hänen tuotantoonsa tarkemminkin. Itse asiassa koko tämä Rikospaikka Pasila -idea on loistava! Tutut dekkaristit tarjovat novelleja, näihin on lukijan helppo tarttua yksi kerrallaan ja löytää mahdollisesti uusia kirjailijoita joiden tuotantoon tutustua.

Tässä Penelopessa on mielenkiintoinen asetelma. Mies näkee kadulla kauniin naisen, ryhtyy seuraamaan häntä ja lopulta päätyy syytteeseen murhasta. En halua avata liikaa tarinaa, sillä jätän löytämisen ja oivaltamisen ilon ja riemun jokaiselle lukijalle (tai kuulijalle) itselleen.

Muut novellit näyttävät olevan tällä hetkellä 3 € kappale, mikä on ehkä hieman liian kova hinta lyhyestä novellista. Mutta katsotaan jos sieltä vielä jossain vaiheessa jonkun nappaisin kuunteluun.

Christian Rönnbacka: Hautalehdon joulu

Joulun pyhinä huomasin mukavan yllätyksen Elisa kirjan sivuilla. Sieltä sai ladata ilmaiseksi Hautalehdon joulu nimisen äänikirjan, tarjous on voimassa vielä muutaman päivän (31.12.2016 asti). Tämä novelli on osa Rikospaikka Pasila -sarjaa. Lukijana on Ville Tiihonen.

Sekavia joulupukkeja sinkoilee ympäri Pasilaa, ja selviää että taustalla vaikuttaa Pasilan pukkipalvelu, parin rikollisen keksimä liikeidea. Poliisi on työllistetty näiden sekoilevien pukkien kanssa ja kansalaiset ovat vaarassa jäädä ilman tilaamiaan joulupukkeja. Onneksi Antti rientää hätään ideoineen ja pelastaa Pasilan joulun.

Tämä oli mukava pieni tarina, hyvällä huumorilla höystetty. Sopii hienosti Hautalehdon ystäville, tai muuten vain hyvää joulumieltä tuomaan. Kiitos tästä joululahjasta Christian Rönnbacka ja Antti Hautalehto!

Jo Nesbo: Lumiukko

Ostin tämän jokin aika sitten Elisa kirjan äänikirjana, vaikka olinkin jo aikaisemmin ajatellut etten lue/kuuntele enää Harry Holea. Kuunneltuani Poliisin, ajattelin etteivät nämä dekkarit ole minua varten. Mutta sorruin, eikä tämä oikeastaan niin huono ollut. Lukijana tässä oli Jukka Pitkänen, ja täytyy sanoa että hänen äänensä sopi tähän teokseen paremmin kuin edelliseen hänen lukemaansa teokseen Uimariin, minkä kuuntelin juuri ennen tätä.

Harry Hole ryhtyy tutkimaan murhia, jotka on suoritettu juuri ensilumen sadettua maahan. Selviää, että näitä tapauksia on ollut vuosien varrella useampi ja kaikkia tapauksia yhdistää lumiukko. Itse asiassa juuri tämä asetelma oli se, mikä sai minut kiinnostumaan teoksesta. Mutta useamman kun kerran turhauduin siihen, että tapahtumat olivat ennalta-arvattavia. Esimerkkeinä Katrine Bratt ja hänen taustansa. Arvasin sen jo kauan ennen kuin asia kerrottiin lukijalle. Myös lääkärin "sivubisnes" oli minulle selvillä heti alusta alkaen, ja ihmettelin miten poliisit ovat oikeasti niin hitaita etteivät ymmärrä tätä itsestäänselvyyttä.

Niin tai näin, oikeamurhaaja saatiiin lopulta kiinni vaikka siinä välissä Harry ehtikin jo julistaa useamman kuin yhden syyttömän Lumiukoksi. Oikean murhaajan henkilöllisyys tuli onneksi yllätyksenä, enkä halua sitä paljastaa tässä. Mutta pientä pitkityksen makua tässä oli paikoin kun noita syyttömistä yritettiin vääntää väkisin syyllisiksi.

Henkilögalleria on melko suuri. Onneksi Harry on kuitenkin kaiken keskiössä ja muut hahmot liikkuivat sopivasti hänen ympärillään. Lisäksi heidän titteleitään tms tuotiin riittävästi esille, niin että kuulija pysyi kärryillä milloin puhuttiin poliisista, milloin vanhasta kaverista.

Lumiukko on luettu myös seuraavissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin, Iltaluvut, Kirjapeto ja Kirjavuutta lukupäiväkirja.

Itse pohdin edelleen, että haluanko lukea tai kuunnella näitä vielä lisää. Harry Holea siis. Voi olla, että vastaus on kyllä, sillä ainakin äänikirjana tämä oli oikein mukava kokemus.

Joakim Zander: Uimari

Ostin tämän Elisa kirjan äänikirjana jokunen aika sitten. Valitsin teoksen, sillä se oli saanut suht hyvät arvostelut. Yleensä olen aika varovainen tarttumaan uusiin kirjoihin ellei niitä suosittele joku tuttavani. Taidan myös jatkossa pitäytyä tässä ohjeessani.

Tarina liikkuu kahdessa ajassa. Kaikki alkaa 1980-luvulla, kun nimettömäksi jäävä CIA-agentti välttää täpärästi autopommin ulkomaankomennuksellaan. 2013-luvulla nuori Klara Walldéen joutuu käsittämättömän takaa-ajon kohteeksi entisen poikaystävänsä mukana. Taustalla häärää myös nousukas George Lööw, jonka ainoa päämäärä on päästä eteenpäin urallaan.

Teoksen kieli oli ehkä se, mikä minulla tökki eniten. Liian kuvailevaa, liian maalailevaa toimiakseen tällaisessa jännärissä. Mielestäni jännityskirjoihin kuuluu suora teksti ilman korulauseita. Etenkin kun tarina vilisee hämäriä agentteja, ampumista, kuolemaa ja pakoa. Osin tapahtumat olivat ennalta-arvattavia, toisaalta taas teos tarjosi sopivasti yllätyksiä. Oman osansa "lukunautintoon" toi tietenkin lukijana toiminut Jukka Pitkänen. Luulen, ettei hän ollut ehkä paras ääni lukemaan tätä teosta. Ääni oli liian hidas ja rauhallinen. Olisin toivonut enemmän eläytymistä.

Juonen keskiössä on salaperäinen tietokone, joka sisältää arkaluontoista tietoa. Kone on Klaran entisen poikaystävän Mahmoud Shammoshin armeijakaverin hallussa. Kun kone päätyy Klaran ja Mahmoudin haltuun he joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Klara saa apua koneen kanssa 15-vuotiaalta hakkerilta, ja onnistuu pakemaan Ruotsiin. Ulkosaaristossa käydään mielenkiintoinen tapahtumasarja, kun yksinäiselle luodolle on tunkenut Klaran seuraksi joukko agentteja sekä oma tarinaansa kertonut CIA-agentti ja yllättäen myös nousukas George.

En tiedä olisiko tämä teos ollut parempi itse luettuna, ehkä. En kuitenkaan saanut tästä sellaista nautintoa kun yleensä toivon hyvältä kirjalta. Yksi syy oli jo mainitsemani teoksen kieli, toinen tietynlainen ennalta-arvattavuus ja kolmas äänikirjan lukija. Hyvää perusviihdettä olisi ehkä lähin arvioni teoksesta.

Tämän teoksen on lukenut myös Anneli, Elina, Mikko ja Lukuneuvoja.

Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa (Eikä yksikään pelastunut)

Olen aika varma, että tämä teos on omassa hyllyssäni mökillä. Mutta aivan varma en ole, ennen kuin pääsen ensi kesänä tarkastamaan asian. Nyt lainasin teoksen kirjastosta c-kasetti äänikirjana, lukijana Pekka Autiovuori. Tuntuu uskomattomalta etten ole lukenut tätä teosta aikaisemmin, vaikka tämä on ehdottomasti klassikko! Mieletön "suljetun huoneen" mysteeri, missä onneksi selvitetään loppuratkaisu täydellisesti.

Kymmenen toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä saa kutsun neekerisaarelle. Ensimmäisen illan lopussa he kuulvat nauhoituksen, missä heitä kaikkia syytetään murhasta ja he kaikki (yhtä lukuunottamatta) kiistävät syytteet. Sitten he kuolevat yksi toisensa jälkeen ja samalla pöydältä katoaa yksi toisensa jälkeen pieni neekeripatsas. Siinä vaiheessa kun heitä on jäljellä enää neljä juoni tiivistyy, kunnes he ovat lopulta kaikki kuolleet. Poliisi on neuvoton, mutta onneksi murhien suunnittelija on kirjoittanut kirjeen, minkä on heittänyt pullossa mereen. Näin lukijalle selvitetään kuinka murhat on toteutettu.

Tämä on todella hyvin rakennettu teos ja voin suositella tätä lämpimästi kaikille dekkareiden ystäville.

Kristina Ohlsson: Lotus blues

Ostin tämän helmikuun lopussa omaan kirjahyllyyni. Jo ostaessa tiesin, että tämän jatko-osa ilmestyy vasta syksyllä, joten jätin tietoisesti lukemisen vasta siihen että minulla olisi molemmat osat käsissäni. Kun Mion blues ilmestyi, ostin sen ja aloitin tämän lukemisen.

Olen pitänyt Kristina Ohlssonin aikaisemmista teoksista paljon, joten odotukset olivat tämän Lotus bluesin suhteen varsin korkealla. Jostain syystä tämä ei vain lähtenyt lentoon. Luin parikymmentä sivua ja sitten kirja jäi kesken monen viikon ajaksi. Se pyöri milloin keittiönpöydäällä milloin yöpöydällä mutta en vain osannut tarttua siihen uudestaan. Eräällä kirjastoreissulla huomasin äänikirjan hyllyssä ja ajattelin hakea äänikirjasta hieman vauhtia. Kuuntelin äänikirjaa sivulle sata ja tartuin sitten uudelleen kirjaan. Lopulta luin ja kuuntelin tämän teoksen vuorotellen, loppua kohden äänikirjan kuuntelu johtui lähinnä siitä että halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja samalla pystyin tekemään arkiaskareita. Teos ei kuitenkaan ollut niin vetävä, että olisin mieluummin maannut sohvalla ahmimassa tekstiä, vaan olin tyytyväinen kun Aku Laitinen luki tätä minulle ääneen.

Tarinan päähenkilö Martin Benner on mielestäni epämiellyttävä tyyppi. En ehkä ymmärtänyt hänen omituista luonnettaan, joten siksi inhosin häntä jo heti ensimmäisiltä sivuilta. Liian omahyväinen ja itsetietoinen, on näkemykseni. Martin vedetään kuitenkin mielenkiintoiseen tapahtumasarjaan.

Kaikki alkaa kun sarjamurhaajana tiedetyn Texasin Saran veli Bobby ilmestyy Martinin asianajotoimistoon ja vaatii Martinia puhdistamaan Saran maineen. Tosin Sara itse on kuollut, ja sitä ennen hän on tunnustanut viisi murhaa joista kaksi hän teki Texasissa työskennellessään siellä au pairina ja kolme hän teki Ruotsissa. Martin on aluksi syystäkin epäilevä, mutta kiinnostuu jutusta vähitellen enemmän ja enemmän. Onko Sara todellakin kylmä murhaaja?

Martinin elämässä on muutama tärkeä ihminen. Ensinnäkin hänen sisarensa tytär Belle, jonka huoltaja Martin on. Sekä Lucy, Martinin yhtiökumppani ja entinen tyttöystävä ja nykyinen pano. Saran elämässä on ollut hänen poikansa Mio, veli Bobby, ystävä Jenny ja salaperäinen Lucifer. Lisäksi mukana häärää muutama poliisi, rikollispomo Boris sekä joukko muita kertomuksen kannalta tärkeitä hahmoja.

Tarina eteni paikoin hyvin hitaasti ja toistoa oli todella paljon. Välillä mietin, että onko kaikella toistamisella tarkoituksena saada kirjaan lisää sivuja. Juoni sinällään oli oikein hyvä ellei jopa nerokas. Mikään ei ollut sitä miltä alunperin näytti. Mutta jotain häiritsevää tässä teoksessa oli, niin että päällimmäiseksi tunteeksi jäi pettymys. Martin itse oli paikoin aika epäuskottava ja hänen ratkaisunsa tuntuivat jopa järjettömiltä. Mutta homma saatiin kuitenkin jonkinlaiseen pakettiin. Tietenkin loppuun jäi koukku, millä lukija saadaan kiinnostumaan myös jatko-osasta, mutta oli hieman yllättynyt kuinka siististi Saran tarina pääteltiin. Katseet kääntyvätkin nyt Mio poikaan, löytääkö Martin hänet?

Löysin vain muutaman muun mielipiteen tästä teoksesta. Tässä kaupungissa tuulee aina oli samoilla linjoilla kuin minä Martin Bennerin suhteen. Myös Kirjasähkökäyrä totesi Martinin olevan ärsyttävä tyyppi. Tosin molemmat odottavat seuraavan teoksen, Mion bluesin ilmestymistä. Enköhän minäkin tartu tuohon teokseen seuraavaksi, sen verran jäi kiinnostamaan Mion kohtalo. Ehkä se on myös hieman parempi kun tämä ensimmäinen osa? Toivossa on hyvä elää...