Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Kolmannen Flavia de Lucen lukemisen aloitin jo kesäkuussa, mutta lukemissa oli useamman viikon tauko, joten lopettelin teoksen vasta heinäkuun puolella. Tässä kirjassa oli muuten maailman pisimmät ja tylsimmät kiitokset! Ymmärrän kyllä, että kirjailija haluaa kiittää häntä auttaneita henkilöitä, mutta jostain syystä ajattelin että tässä on kiitelty aivan kaikki mahdolliset ja mahdottomat henkilöt. Joskus kiitoksia on mukava lukea, mutta nämä olivat puuduttavat.

Mutta sitten itse teokseen. Flavia kohtaa markkinoilla mustalaisen joka ennustaa hänelle. Pian mustalaisen teltta syttyy tuleen ja Flavia saattelee vanhan naisen vankkureineen lepäämään. Tosin pian samainen mustalaisnainen löytyy henkihieverissä ja Flavia hälyttää apua. Mustalaisen lapsenlapsi ilmestyy seudulle ja Flavia tutustuu häneen. Pian löytyy myös ensimmäinen ruumis ja Flavia pääsee jälleen selvittelemään murhaa.

Tämän teoksen aikana arvasin jo jossain vaiheessa loppuratkaisun, tai ainakin osan siitä. Siitä huolimatta tämä oli mukavalukuinen ja hyvä. Ihmettelen vain välillä de Lucen perheen suhteita ja pidättyneisyyttä. Harriet-äidin haamu häälyy koko perheen yllä, mutta hänestä ei juuri puhuta. Vanhemmat sisaret kiusaavat Flaviaa urakalla, ja hän yrittää parhaan taitonsa mukaan kostaa heille. Eversti-isä on vetäytynyt työhuoneeseensa ja tutkii postimerkkejään, vaikka teoksen lopussa hän antaakin Flavialle uskomatonta, vaikkakin sanatonta tunnustusta.

Pidän näistä teoksista paljon. Tyyli on mukaansatempaavaa ja juoni mielenkiintoinen. Välillä pohdin onko Harriet oikeasti kuollut, vai ilmestyykö hän jonain päivänä takaisin? Onnettomuus vuorilla on kuitenkin helppo lavastaa. Asia jää nähtäväksi, sillä näitä Flavia-teoksia on lisää, osa tosin veilä suomantamatta.