Huomasin, että tämän teoksen ilmestymistä oli aikaistettu. Hyvä niin, sillä sormet todellakin syyhysivät tämän kimppuun. Luettuani Hornan, halusin kiihkeästi kuulla lisää. Nyt odotukseni palkittiin.
Tässä teoksessa Suomi on suurimman kriisinsä edessä. Koko maasta katkeavat sähköt keskellä hyytävintä sydäntalvea. Hornasta tuttu Lari Vuori tekee kaikkensa pelastaakseen Suomen, tai edes osan siitä.
Monin paikoin lukiessani, mietin itseäni ja omaa perhettäni. Remeksen kuvaus Suomea kohdanneesta katasrofista tuntui, ja tuntuu edelleen, pelottavalta. Mitä tekisin itse samassa tilanteessa? Mistä löytäisin lämpimän paikan ja ruokaa perheelleni? Mikä olisi todennäköisyys että minä, tai Suomi, selviytyisi vastaavanlaisessa tilanteessa?
En halua paljastaa teoksesta liikaa tällä kertaa, sillä haluan että mahdollisimman moni lukee tämän itse ja miettii teoksessa esiinnousseita teemoja. Jos kirjan kuvaama katastrofi todella tapahtuisi, voittaisivatko vahvemmat ja kuolisivatko heikoimmat? Miten me suomalaiset toimisimme ja reagoisimme? Tällä hetkellä elämme tilanteessa, jossa maahamme tulvii pakolaisia muista maista. Entä jos olisimme itse noita pakolaisia? Etsisimme suojaa, lämmintää ja ruokaa. Kuka meitä auttaisi, vai auttaisiko kukaan? Pystyisimmekö nousemaan jaloillemme, saisimmeko huoltovarmuuden toimimaan suunnitellulla tavalla?
Sen verran voin kuitenkin sanoa, että Remeksen kerronta on jälleen kerran tutun turvallista ja mukaansatempaavaa. Henkilöhahmoja on riittävästi ja tarinaa johdatetaan usemman näkökulman kautta. Loppua kohden huomasin, että muutamia mutkia oiottiin aika rankalla kädellä, mutta toisaalta lukijan vauhtikin oli jo sitä luokkaa, että liiallinen rautalangasta vääntäminen olisi vain ärsyttänyt. Pariin kolmeen viimeiseen lukuun tiivistyi todella paljon. Jäin pohtimaan vieläkö tästä saadaan jatko-osa aikaiseksi, vai jääkö tarina nyt tähän? Suomi jäi kuitenkin verrattain kriittiseen tilaan, ainakin minun näkökulmastani katsottuna.
Vielä haluan nostaa esiin leijonaemo-Emman, joka vuoroin taisteli, vuoroin osoitti nykysuomalaisen uusavuttomuuden. En pitänyt hänestä tyyppinä, mutta syy saattoi olla se, että olen itse ollut hyvin erilainen vanhempi vauvoilleni kuin hän Kuuralle (kaunis nimi muuten ja kuvaa myös osaltaan nykyvanhempia).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti