Syksyn odotetuin kirjauutuus, ainakin minun hyllyssäni. Tämä piti ostaa välittömästi itselle, ja luulen että jossain vaiheessa tulen tämän lukemaan toistekin. Aivan ihanaa, taattua Kaari Utriota, en pettynyt.
Wilhelmine Falkensten on pitkä nainen, hillitty ja ystävällinen ja tietää kaiken naapurinsa Rossin paperiruukista. Wilhelminen asema ruukilla järkkyy, kun vuosia poissa ollut perijä Sebastian Ross palaa meriltä raajarikkona. Kun Wilhelminen isä vielä kosii tökerösti rampaa tyttärelleen puolisoksi, Wilhelmine ei kehtaa enää näyttää naamaansa ruukilla, vaikka sydän kaipaakin sekä työläisiä että serkku Sebastiania. Kärttyisä vanha Papa kuolee ja Wilhelmine viedään Helsinkiin von Stauden talouteen elätettäväksi.
Helsingissä Wilhelmine kohtaa juonittelua, vääryyttä ja jälleen uuden naittamisyrityksen. Tällä kertaa häntä kaupitellaan maisteri Normannille, joka on rakastunut vanhapiika Agneta von Staudeen, saaden myös vastarakkautta. Sebastian Ross löytää myös tiensä Helsingin hulinaan ja Wilhelmine saa nähdä rakastaan milloin Runebergin luona, milloin tanssiaisissa. Onneksi Sebastian oivaltaa myös rakkautensa Wilhelmineä kohtaan, mutta molemmat ovat liian ujoja ja arkoja lähestyäkseen toisiaan asian suhteen. Lukijalle on herkkua tirkistää molempien päiden sisään, lukea kaipuusta ja rakkaudesta.
Gustav von Staude sekoittaa niin omansa kuin perheensäkin asiat rakastumalla talousmamselliin ja tekemällä rajuja liikkeitä saadakseen kauniin Johannan itselleen. Lopulta von Staudet pakenevat skandaalia ja Wilhelmine passitetaan talosta pois.
Loppu on tietenkin juuri sellainen kun pitääkin. Ja mikä parasta, tämä kirja ei päättynyt ensimmäisiin rakkaudentunnustuksiin, vaan tarinaa jatkettiin muutaman luvun verran. Kaikki langat tuli solmittua siististi ja lukija sai nautintonsa.
Kuten aina Utrion teoksissa, historia oli vahvasti läsnä. Opin tämän teoksen myötä paljon paperinvalmistuksesta sekä Venäjän maantiedosta, vaikka jälkimmäinen on tuskin muuttunut parissa sadassa vuodessa. Lisäksi mukana seikkaili 1800-luvun tavat, pukeutuminen sekä puhuttelu. Hieman hämmennyin kun kaikki tuntuivat olevan serkkuja keskenään, kunnes ymmärsin että se oli yleinen puhuttelu jos henkilöillä oli vähänkään sukulaisuussuhdetta keskenään.
Toivon hartaasti, että Kaari Utrio jatkaa kirjailijan uraansa vielä monta monituista vuotta. Vaikka tiedänkin, että kirjan pariin voin palata aina kun haluan, niin uusi tarina on kuitenkin uusi tarina. Mitä väliä sillä on, että juonikaava on kirjasta toiseen sama? Sillä henkilöhahmot tekevät kuitenkin sen, mihin ainakin tämä lukija ihastuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti