Olen suuri Lehtolais-fani, ja olen lukenut, tai kuunnellut, kaikki hänen teoksensa. Tietenkin Maria Kalliot ovat niitä suosikkejani, mutta osaa Lehtolainen muutakin. Tämän teoksen suhteen olin hieman skeptinen, sillä luin aikaisemmin tänä vuonna jonkun haastattelun, missä Lehtolainen sanoi, että tämän teoksen aikana hän halusi kokeilla erilaisia asioita ja leikitellä jollain jutuilla. Ihan tarkkaan en enää tuota haastattelua muista, mutta sen tunteen muistan mikä siitä jäi. Niinpä en heti rynnännytkään kirjakauppaan ostamaan Kuusi kohtausta Sadusta teosta, vaan varasin sen kirjastosta.
Eilen sain kirjastolta viestin, että teos olisi noudettavissa, äänikirjana. Mutta positiivinen yllätys odottikin pikalaina hyllyssä, kun samainen teos oli myös kirjana. Lainasin molemmat ja ajattelin, että aloitan lukemaan kirjaa ja sitten jos se jostain syystä tökkii, niin siirryn äänikirjaan. No, huoli oli turha, sillä ahmaisin kirjan kahtena suupalana.
Mitä voi sitten sanoa itse teoksesta? Se oli hyvä, erilainen, erikoinen ja hämmäntävä. Kuusi kohtausta Sadusta on näytelmä, mutta samalla siinä kerrotaan näyttelijöiden ja heidän tosielämän roolihahmojen ajatuksia. Itse näytelmä kertoo taiteilija Satu Savinaisesta. En tiedä miksi itse ajattelin, että Satu Savinainen on sama kuin Miina Äkkijyrkkä, vaikka missään ei ollut tämmöisiä viittauksia. Näytelmä kuvaa Sadun elämän läpileikkauksina aina kouluvuosista viimeisimpään miesystävään. Mukana on avioliitto, sen hajoaminen, lapsi, työ taitelijana sekä jokunen miesjuttu.
Henkilöhahmoja oli paljon. Oli "oikea" Satu, ja Aino, joka näytteli Satua. Vilja, Jukka, Jussi, Heikki, Tiina ja monia muita, sekä tietenkin heidän näyttelijänsä. Yllättävän hyvin tämä henkilöpaketti pysyi kuitenkin kasassa. Kerronta eteni kronologisesti näytelmän mukaan, vaikka välillä käytiinkin fiilistelemässä jonkun hahmon ajatuksilla. Juonellisesti teoksessa ei ollut mitään suuria yllätyksiä tai koukkuja. Ja oikeastaan koko juoni oli aika pliisu. Lopuratkaisu ei myöskään yllättänyt, sillä olin jotenkin ajatellut, että sieltä voisi löytyä joku isompi yllätys. Jossian vaiheessa olin varma, että Satu itse kirjoittaa näytelmää ja muiden henkilöiden ajatuksia, olisi ollut hienoa kun lopussa koko kertomus olisi paljastunut Sadun omaksi saduksi itsestään. Yritin myös etsiä sanojen satu/Satu ja kuusi/Kuusi leikittelyä, mutta en huomannut mitään riittävän selkeää.
Kuten sanottu, teos oli hyvä, mutta ei mitenkään hirmuisen hyvä. Taattua tavaraa hyvältä kirjoittajalta. Häiritsevänä piirteenä oli punk-asenteen työntäminen teokseen. Eikös se ole niitä Maria Kallio-juttuja? Samoin jotkin muut pikkujutut paljastavat teksin Lehtolaisen omaksi. Toisaalta on hienoa, että kirjailijalla on omat erityispiirteensä, mutta samojen asioiden esiin tuominen jokaisessa teoksessa menee jo tarpeettomuuden puolelle. Tarkoitan siis mm tuota punkkia.
Voi olla, että tämä vielä jonain päivänä päätyy omaankin kirjahyllyyn. Tai sitten ei. Ehkä pitäisi kuitenkin kuunnella teos vielä äänikirjana tähän päälle, jos sieltä löytyisikin jotain uutta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti