Kang Chol-hwan: Pjongjangin akvaariot - 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa

Ostin tämän nyt kesäkuun alussa Suomalaisen kirjakaupan pokkarialesta. Olen lukenut muitakin Pohjois-Koeraa käsitteleviä kirjoja, joten tämän kirjan kauheudet eivät iskeneet aivan niin kovaa. Lisäksi ymmärsin, että tämä olisi ensimmäisiä Pohjois-Koreasta kirjoitettuja kohtaloita. Joka tapauksessa tämä on uskomaton pako- ja selviytymistarina!

Kirja kertoo Kang Chol-hwan tarinan, se alkaa hänen isovanhemmistaan jotka elivät Japanissa. Tyhmyyksissään he tulivat Pohjois-Koreaan, ja pakottivat vielä aikuiset lapsensakin mukaan. Elämä oli alkuun kovaa ja pettymys suuri, kun heitä ei otetukaan vastaan kukkasin ja punaisin matoin. Vähitellen he kuitenkin vakiinnuttivat asemansa Pjongjangissa, pääsivät asumaan varsin mukavassa talossa, saivat hyvän aseman ja toimeentulon. Kang kertookin hänen lapsuutensa olleen varsin onnellinen tuossa suljetussa valtiossa, jota ei vielä vaivannut nälänhätä. Eräänä päivänä isoisä kuitenkin katoaa, ja pian muu perhe (äitiä lukuunottamatta) joutuu Yodokin keskitysleirille. Kang on 9-vuotias ja hän viettää leirillä seuraavat 10 vuotta.

Elämä leirillä on jatkuvaa eloonjäämiskamppailua. Vaikkakin Kangin leirikokemus onkin sieltä helpommasta päästä, kuten hän itsekin myöntää. Lisäksi hänellä tuntuu olevan kumman positiivinen ajatteleutapa asioihin. Vaikka hän vietti leirillä 10 vuotta, hän on tiivistänyt nuo vuodet reiluun sataan sivuun. Pieniä yksityiskohtia ja kauheuksia kuvataan, sekä hieman normaalia leiriäarkea, mutta silti kaiken päällä on savuverho. Kang ei suoraan sano, mutta rivienvälistä luen että hän jättää paljon sanomatta. Ehkä siksi ettei hänen sukunsa Pohjois-Koreassa joudu vaikeuksiin, tai sellaista mitä hän on tehnyt eikä ole ylpeä teoistaan, tai sitten asiat vain ovat liian raskaita.

Kang vapautuu leiriltä, johon on oletettavasti syynä isoisän kuolema jollain toisella leirillä. Muutaman vuoden vapaan elämän jälkeen Kang päättää paeta Pohjois-Koreasta. Pako Kiinan kautta Etelä-Koreaan onnistuu suhteiden, rahan ja lahjusten turvin. Muiden loikkareiden tarinoihin nähden, Kang on ollut todella hyvässä asemassa. Hänellä on ollut rahaa, toisin kuin joillakin muilla loikkareilla. Hän tuo asian myös itse esiin.

Teoksessa on tietentin kritiikkiä Pohjois-Korean hallinnosta, mutta silti se on aika maltillista. Lähinnä Kang kuvaa kuinka älytön ja toivoton tilanne on, ja hän näkee asiat hyvintoimeentulleen pohjoiskorealaisen silmin. Vaikka he näkivätkin nälkää leirillä, niin ennen sitä ja sen jälkeen heillä ei ollut suuremmin pulaa mistään. Ehkä tämä onkin yksi syy siihen miksi Kang on selvinnyt loikkauksesta, yltäkylläisestä elämästä ja sopeutunut Etelä-Korean kapitalistiseen yhteiskuntaan. Toisin kun joissain vastaavissa tarinoissa loikkarit ovat joutuneet syvän kriisin valtaan saavutettuaan vapauden.

Muutama kysymys minua jäi vaivaamaan. Mitä isoäiti teki leirillä kun toiset olivat töissä? Entä avustaako Kang äitiään tai muuta sukuaan Japanin kautta nyt kun hän itse on turvassa? Kirjassa hän kertoo, kuinka suku Japanista lähetti heille kaikenlaista tarpeellista tavaraa, joilla he pystyivät lahjomaan virkamiehiä. Onkohan hän maksanut "velkansa"? Ja kuinka paljon teoksesta on oikeasti jätetty pois suvun turvaamiseksi? Sitä en luultavasti koskaan saa tietää.

Pasi Luhtaniemi: Sokea piste

Lainasin kirjaston äänikirjana ja kuuntelin aika nopeaan tahtiin. Kirjailija ei ollut minulle ennestään tuttu, ja kuvittelin teoksen olevan dekkari mutta se olikin psykoliginen trilleri. Kyseinen kirjallisuuden ala ei ole minulle tuttu ennestään, joten kokemus oli mielenkiintoinen.

Samuel löytyy kotinsa pihalta kuolleena. Vaimo Elina uskoo, että Samuel on pudonnut katolta, mutta vesikourujen puhdistaminen ei tunnu luontevalta ohjelmoijalle. Samuelin yhtioökumppani Erik hyötyy eniten Samuelin kuolemasta, ja hän kertookin asian yllättävän avoimesti poliiseille.

Erikin vaimo Meri sekä työkaveri Iisa ryhtyvät tekemään omia tutkimuksiaan. Meri yrittää vierittää kuoleman Jonin harteille, joka on Erikin ja Samuelin yhteistyökumppani. Iisa puolestaan selvittää kuinka eräs poliittinen äärijärjestö on sotkeutunut asiaan.

Loppuratkaisu on mielestäni omituinen ja kummallinen, en oikein saanut siitä kiinni. Teos alkoi kuin mikä tahansa vetävä dekkari, puolivälin tienoilla oli jokin omituinen kohta missä tarina junnasi paikoillaan ja loppu oli hyvin kirjoitettu mutta järjellä ajateltuna omituinen.

Olin jossain vaiheessa varma, että Meri on murhaaja, ja niin olisi ehkä voinut ollakin jos kyseessä olisi ollut dekkari. Tämä psykologinen trilleri vaatii näköjään lukijalta hieman enemmän ponnisteluja. Ehkä jos olisin lukenut tämän itse enkä kuunnellut, olisin voinut saada enemmän irti.

Blogin uusi osoite

Menin ja vaihdoin tämän blogin osoitetta jokin aika sitten. En ajatellut asiaa sen kummemmin, kunnes tänään huomasin että vanhat linkit eivät enää toimikaan. Joten saan jossain vaiheessa urakoida ahkerasti, mikäli haluan kirjalista-linkit ajantasalle.

Blogihan sijaitsi aikaisemmin osoitteessa http://kirjahyllyni2013.blogspot.fi/
Minua kuitenkin häiritsi tuo vuosiluku, joten muutin osoitteen muotoon http://lukijankirjahylly.blogspot.fi/

No, tehty mikä tehty. Toivottavasti maltan pitää tämän uuden osoitteen niin pitkään kun blogi on pystyssä!

Jane Austen: Järki ja tunteet

Aikamme suurimpia romanttisia kirjailijoita! Näin voisi kuvata (ja on varmasti kuvattu) Jane Austenia. Hänen ihastuttavat romaanit sijoittuvat 1700-1800- lukujen vaihteeseen ja kuvaavat pikkutarkasti englannin keskiluokkaa.

Järki ja tunteet on Austenin pääteos. Se kertoo kahden sisaren, Elinorin ja Mariannen, rakkauselämästä. Rakastumisia, pettymyksiä, väärinkäsityksiä sekä tietenkin onnellinen loppu. Siinä ovat teoksen pääteemat lyhyesti.

Poikkeuksellisesti jätän juonen kuvauksen pois, sillä toivon mahdollisimman monen tutustuvan itse tähän klassikkoon. Totean vain, että tämä on todellakin lukemisen arvoinen ja romantiikannälkää tyydyttävä.

Anne Rice: Kuinka Prinsessa Ruusunen vapautetaan

Aloitin tämän viimeisen osan Prinsessa Ruusunen -trilogiasta jo maaliskuussa. Luin silloin noin puolet, mutta jouduin pistämään kirjan syrjään usean kuukauden ajaksi. Nähtävästi en kestänyt näin suurta määrää väkivaltaista S/M seksiä kerralla, vaan tarvitsin väliin muutakin ajateltavaa. Nyt sain kuitenkin urakoitua tämän teoksen loppuun, kun kirjaston eräpäivä kolkuttelee ovella.

Tarina jatkuu siitä mihin se edellisessä osassa jäi. Prinsessa Ruusunen, prinssit Tristan ja Laurent sekä muut kidnaputut vangit kuljetetaan meren poikki sulttaanin valtakuntaan. Elämä palatsissa on aivan erilaista kun Kuningattaren luona saati kylässä. Orjia on paljon ja he kaikki kilpailevat sulttaanin huomiosta.

Tapahtumat kerrotaan tällä kertaa pääasiassa Laurentin näkökulmasta, tosin silloin tällöin myös Ruusunen pääsee ääneen. Laurent on löytänyt itsestään myös isännän, ja toteuttaa S/M akteja Lexiuksen kanssa. Ruusunen puolestaan tutustuu erääseen palatsin naisista ja kokee järkytyksen.

Eräänä päivänä palatsiin saapuu Kuningattaren miehiä meren takaa ja he "pelastavat" Ruususen, Tristanin ja Laurentin, vaikka he eivät halua tulla pelastetuiksi. Tästä he saavatkin rangaistuksen Kuningattaren luona, tai Ruusunen ei saa sillä hänet on vapautettu orjuudesta kaappauksen johdosta. Tämä on isku prinsessalle, joka haluaa alistua ja olla orjana. Itkien hän palaa isänsä kuningaskuntaan ja torjuu kaikki sulhasehdokkaat.

Tristan ja Laurent joutuvat huonon käytöksensä vuoksi poneiksi. He vetävät vaunuja, vankkureita, mitä tahansa ja heitä kohdellaan poneina. Tämä on Kuningattaren määräys ja olon talleilla on määrä kestää vuoden. Kun loppu lähestyy, Tristan saa kuulla että hänen on mahdollista päästä kronikoitsija Nicolaksen luo ja Tristan on onnellinen. Laurent puolestaan kokee yllättäen vapautuksen orjudesta, kun hänen isänsä kuolee ja Laurentin täytyy ottaa kuningaskunta hoitaakseen.

Tarinalla on kuitenkin sadunomainen onnellinen loppunsa, sillä Laurent kosii Ruususta ja he ratsastavat yhdessä Laurentin kuningaskuntaan.
"Ja elämme elämämme onnellisina loppuun saakka", sanoin suudelmieni lomassa, "kuten saduissa sanotaan."
"Niin, onnellisina loppuun saakka", Ruusunen vastasi, "ja uskonpa, että paljon onnellisempina kuin kukaan osaisi arvata."

Näin siis päättyy trilogia, joka on oikeastaan kuvaus raa'asta, väkivaltaisesta ja alistavasta S/M seksistä. On tietenkin jokaisen lukijan oma kokemus siitä, milloin kuvatut asiat ovat "ihastuttavan viehkeitä" (kuten teoksen takakannessa todetaan) ja milloin ne saavat voimaan pahoin. Olen edelleen sitä mieltä, että näissä teoksissa pitäisi olla K18 merkintä, sillä suorempaa ja yksityiskohtaisempaa kuvailua seksistä saa hakea!

Diana Gabaldon: Lordin yksityisasia

Gabaldon tunnetaan hänen Matkantekijä-sarjastaan, missä Claire ja James seikkailevat Skotlannissa ja Amerikassa. Hän on kuitenkin kirjoittanut muutamia "rönsyjä" eli tarinoita joissa esiintyvät Matkantekijä-sarjan sivuhenkilöitä. Eräs näistä sivuhenkilöistä on lordi John Grey, ylhäinen herrasmies jolla on erittäin läheiset suhteet Jamieen, monellakin tapaa.

Tämä tarina on ensimmäinen lordi Greyn oma kertomus. Vaikka teos lähteekin aika tahmeasti liikkeelle, loppuakohden löytyy Gabaldonille ominainen tyyli ja rytmi. Vaikka tapahtumissa ei ole mitään uutta ja erikoista Jamien ja Clairen tarinaan, niin silti tämä tarjoaa lukijalle mukavan välipalan tuosta maailmasta. Lisäksi on mielenkiintoista lukea tarkemmin lordi Greyn elämästä, hän on mielenkiintoinen hahmo.

Tarinassa on kaksi ongelmaa, jotka lopulta liittyvät yhteen. Ensinnäkin John Grey saa selville, että hänen serkkunsa sulhanen sairastaa ranskantautia. Kihlaus pitäisi purkaa, mutta Grey ei tiedä kuinka sen tekisi ilman että kummankaan osapuolen maine kärsii. Toiseksi Grey määrätään tutkimaan erään sotilaan murhaa. Tätä O'Connellia epäillään vakoojaksi, joten on tärkeää selvittää kenen kanssa hän on tehnyt kauppoja ja miksi hänet surmattiin. Kaiken keskellä Grey joutuu varomaan, ettei hänen homoutensa paljastu kenellekään.

Kirjailijan tyyliin kuuluu luoda sotkuinen ja monisäikeinen verkko, jossa lukija sitten kahlaa yrittäen löytää ratkaisun. Sivuhenkilöitä ja nimiä vilisee pilvin pimein ja viittauksia aiempiin ja tuleviin Matkantekijä-kirjoihin on paljon. Voi olla, ettei tämä anna paljonkaan sellaiselle, jolle tuo maailma ei ole ennestään tuttu. Ja kuinka tuttu sen sitten pitää olla, että tästä teoksesta saa jotain tolkkua?

Luin tämän ensimmäisen kerran vuonna 2006, sen jälkeen kun olin ahminut siihen mennessä ilmestyneet Matkantekijät. Tuosta lukukerrasta jäi kovin sekava olo, eikä teoksen idea oikein hahmottunut. Nyt toisella lukukerralla tätä samaa ongelmaa ei ollut, sillä maailma ja hahmot ovat paljon tutumpia (useamman lukukerran jälkeen). Mietin kuitenkin, että onko tämän tarkoitus olla jonkinlainen dekkari vai ainoastaan puhdas "rönsy" kirjailijan tuotannossa?