maanantai 14. joulukuuta 2015

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Kolmas ja viimeinen osa Lumikki -trilogiaa oli pienoinen pettymys. Kirjastosta lainasin äänikirjan, ja kuuntelinkin jo jokunen aika sitten mutten ole ehtinyt kirjoittamaan tänne.

Lumikin kolmas lukiovuosi on menossa ja joulu lähestyy. Lumikki on syksyn aikana tavannut mukavan pojan, jonka kanssa on kiva olla mutta silti hän ikävöi yhä ensirakkauttaan Liekkiä. Lisäksi Lumikki on lupautunut koulun näytelmään esittämään Lumikin roolia. Näytelmää ohjaa itsevarma ekaluokkalainen, jonka nimeä en tietenkään muista juuri nyt.

Näytelmäharjoitusten ja koulunkäynnin lomassa Lumikki kohtaa Liekin sekä saa uhkaavia viestejä tuntemattomalta "ihailijalta", joka väittää tietävänsä kaikki Lumikin synkät salaisuudet. Vähitellen Lumikki muistaa pätkiä lapsuudestaan ja elää uudelleen kipeää rakkauttaan Liekkiin. Välillä lukijalle annetaan kuva, että ahdistelija on Liekki, välillä tuntuu että se on näytelmän ohjaaja ja joskus jopa poikaystävä vaikuttaa olevan kirjeiden takana. Lopulta syyllinen löytyy yllättävältä taholta ja Lumikki saa vihdoinkin tietää totuuden lapsuudestaan.

Tässä tarinassa oli loistavat ainekset, mutta silti tämä oli lähes puolet lyhyempi kuin sarjan aloittanut ensimmäinen kirja. Lisäksi loppu oli omalla tavallaan pettymys romantiikannälkäiselle lukijalle, vaikkakin Lumikki osoitti vain olevansa itsenäinen nainen ratkaisunsa kanssa.

Se, että trilogian ensimmäisessä osassa oltiin huumekaupan jäljillä ja teos sisälsi runsaasti jännitystä ja juonenkäänteitä, niin tämä viimeinen teos oli enemmän psykologinen jännäri. Tosin kun ensimmäisen kirjan aikana kiipeäminen puuhun tuntui sopivan hyvin juoneen, niin kolmannen kirjan kiipeilyt Särkänniemessä tuntui hieman yliampuvilta. Onko tämä ollut vain kirjoitustekninen asia vai onko kirjailijalla ollut kiire saada teos eteenpäin? Joten hieman lässähti tämän trilogian päätösosa, harmillista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...