keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Lasten kanssa kuunneltu Muumi-seikkailu. Löytyy kirjana omasta hyllystä, mutta äänikirjan lainasin kirjastosta. Itselle tuttu tarina omasta lapsuudesta. Eräs suosikkitarinoitani.

Tultasyöksevä vuori aiheuttaa Muumilaaksoon tulvan ja sinne ajelehtii kummallinen talo, johon muumiperhe asettuu asumaan. Talo paljastuu teatteriksi. Muumipeikko ja Niiskuneiti joutuvat eroon muista ja seikkailevat juhannuksen yössä joutuen jopa vankilaan. Samaan aikaan Muumipappa kirjoittaa näytelmää. Nuuskamuikkunen tekee tilinsä selväksi puistonvartijan kanssa ja saa liudan lapsia vastuulleen. Kaikki tapaavat toisensa taas teatterissa, kunnes on aika lähteä takaisin Muumilaaksoon.

Ihana ja tasapainoinen seikkailu! Jännitystä ja vaaroja riittää, samoin uusia hahmoja kuten Emma, Miska ja Homssu. Kuten hyvässä tarinassa aina, paha saa palkkansa ja hyvät pääsevät onnellisesti takaisin kotiin.

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Moneen kertaan luettu ja kuunneltu iki-ihanuus. Tällä kertaa kuuntelin ensimmäisen kerran lasten kanssa, ja kyllä tämä heihinkin upposi! Omasta hyllystä löytyy kirja, kirjastosta lainasin äänikirjan.

Leijonan veljesten, Kaarlen eli Korpun ja Joonatanin seikkailu kuolemanjälkeiseen maailmaan Nangijalaan. Vastoin odotuksia Joonanan saapuu sinne ensin, mutta Korppu seuraa pian perästä. Nangijalassa on yhä satujen ja leiritulten aika, tosin seikkailut äityivät pahoiksi, kun Ruusulaaksossa valtaapitävä Tengil sotilaineen uhkaa myös Kirsikkalaaksoa. Tengilillä on hallussaan Katla, ikiaikainen lohikäärme. Veljekset kohtaavat monia vaaroja ja seikkailuja, kunnes heidän matkansa jatkuu Nangiliman Omenalaaksoon.

Kuolema on teoksessa vahvasti läsnä lähes joka hetki. Mutta se on osattu selittää ja kertoa niin, ettei se pelota. Pelko tulee pahasta Tengilistä ja Katlasta sekä Karmasta. Itselleni tämä on kaunis satu ja mahdollisuus siitä, mitä kuoleman jälkeen voisi olla.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kristina Ohlsson: Daavidintähdet

Ohlssonin juuri ilmestynyt uutuus. Yllätyin kuinka nopeasti sain tämän kirjastosta, vaikka varausjono olikin pitkä. Tosin tämän luki alta aikayksikön, mutta niinhän se aina on, kun on kyse hyvästä kirjailijasta, joka kuljettaa tarinaa määrätietoisesti eteenpäin.

Tässä tarinassa seikkailivat tutut Fredrika, Alex, Eden ja jopa Peder. Kaksi ensimmäistä muodostivat tiimin, joka tutkii epäselviä rikoksia. Tällä kertaa heidän pöydälleen päätyy kahden pojan murhat. Molemmat ovat löytyneet paperipussit päästään. Eden työskentelee edelleen suojelupoliisin puolella, mutta hänen henkilökohtainen elämänsä linkittyy teoksen tapahtumiin. Peder puolestaan on saanut turvallisuuspäällikön pestin juutalaisesta seurakunnasta, samasta johon kuolleet pojatkin kuuluivat.

Kaikki alkaa tarinalla Paperipojasta. Vanha israelilainen kansantaru Paperipojasta, joka ryöstää öisin lapsia ja murhaa heidät on pelottava. Nyt tämä Paperipoika on saapunut Tukholmaan ja saa käytöksellään poliisin ymmälleen. Onko hän mies vai nainen? Mikä on hänen motiivinsa surmata lastenhoitaja ja pojat? Miksi myös tyttö katoaa?

Tarina kulkee kahdessa ajassa. Lukijalle kerrotaan pieniä pätkiä lopusta, kamalasta, hirveästä lopusta. Suuremman osan ajasta tarina kuitenkin kulkee kronologisesti eteenpäin. Mielenkiintoista on, että lukijalle tapahtumat selvitetään syineen ja motiiveineen, mutta Fredrika ja Alex jäävät väärän uskomuksen valtaan. Tämä on ehkä hieman hämmentävää, mutta toisaalta ymmärrettävää, ovathan kaikki asianosaiset kuolleet, kukaan ei ole kertomassa totuutta Paperipojasta. Onneksi kuitenkin Eden pääsee tahollaan ehkä lähimmäs totuutta, onhan hänellä sellaista tietoa jota muilla ei ole. Silti lukija on ainoa jolle koko totuus motiiveineen kerrotaan.

Kyllä se vain on niin, että hyvää kannattaa odottaa. Kuten tätäkin teosta. Toivon hartaasti, ettei tämä jää Ohlssonin viimeiseksi, sillä hänellä on todellakin tarinankertojantaito hyppysissään!

torstai 11. kesäkuuta 2015

J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki

Kolmannen Harry Potterin lukeminen kesti hieman odotettua pidempään. Syy ei ollut se, että kirja olisi ollut jotenkin pitkäveteinen, päinvastoin. Arki kuitenkin vei hieman enemmän aikaa, kuten myös kesäloman alkaminen. Mutta jännittävä tämäkin teos oli niin lapsen kuin äidinkin mielestä.

Harryn kolmas Tylypahkavuosi käynnistyy erikoisissa merkeissä. Vernon-sedän sisar tulee kylään Likusteritielle ja muutaman ilkeän huomautuksen jälkeen, jotka täti tekee Harryn vanhemmista hän paisuu kuin pullataikina. Harry ottaa ja lähtee arkkuineen päätyen Poimittaislinjan kyytiin, joka vie hänet Vuotavaan Noidankattilaan. Harry on jo varma, että hänet erotetaan koulusta, mutta taikaministeri Toffee onkin iloinen että hän on hengissä. Syy selviää pian, vaarallinen vanki Sirius Musta on karannut velhovankila Azkabanista ja oletettavasti jahtaa Harrya.

Tylypahkassa Harry ja kumppanit saavat kaikkien aikojen parhaan pimeydenvoimilta suojautumisen opettajan, Remus Lupinin. Tosin lopulta käy ilmi, että Lupin onkin ihmissusi. Sen lisäksi Lupin oli myös Harryn isän Jamesin parhaita ystäviä, aivan kuten Sirius Musta ja Peter Piskuilan.

Väitetään, että Sirius tappoi Peterin ja kavalsi Potterin perheen Voldemortille. Totuus oli kuitenkin toinen. Peter oli Pottereiden salaisuudenhalitija, kertoi heidän olinpaikkansa Voldemortille, lavasti oman kuolemansa ja asettui Weasleyn perheeseen asumaan Kutka-rottana. James, Sirius ja Peter olivat animaageja jo Tylypahka-aikanaan.

Tässä teoksessa Harry ei taistele suoraan Voldemortia vastaan, kuten kahdessa aiemmassa. Tosin tapahtumia ja informaatiota tulee kyllä senkin edestä. Sirius on Harryn kummisetä, mutta koska Peter pääsee livahtamaan karkuun, Siriuksenkin on jatkettava piileskelemistä. Harry joutuu siis palaamaan Dursleyn perheeseen.

Minulle tämä kolmas teos on paras kaikista. Tässä ovat mukana kaikki parhaat tyypit ja kaikki on vielä tavallaan hyvin. Tämän jälkeen tarina olisi voinut lähteä hyvin moneen eri suuntaan, mutta vain kirjailija itse on vastuussa seuraavien teosten tapahtumista. Kokonaisuudessaan sarja on hieno, mutta näen että tämä kolmas Harry Potter on eräänlainen käännekohta koko sarjan kannalta. Johtuuko se eräänlaisesta lapsellisuudesta, joka teoksessa on vielä tallella? Harryn nuoresta iästä? Vai siitä, ettei kukaan merkittävä hahmo ole vielä kuollut?

Olen pohtinut, että kuinka pitkälle voin luea sarjaa ääneen lapselleni? Koska tapahtumat ovat minulle ennestään tuttuja, tiedän mitä kaikkea pahaa (ja hyvääkin) on vielä tulossa. Kuinka paljon lapsi pystyy käsittelemään vai pitäisikö minun jättää lukemisen ilo ja riemu hänelle itselleen? Toisaalta, kun luen ääneen, olen lähellä ja tukena vaikeissa kohdissa. Ehkä me kesän aikana kuitenkin kurkistamme seuraavaan teokseen :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Lars Kepler: Hypnotisoija

Jälleen kerran yksi uusi ruotsalainen rikoskirjailija. Tai oikeastaan kaksi kirjailijaa, sillä Lars Kepler -nimen takana ovat Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, kirjailijapariskunta joiden nimet vaikuttavat minusta keksityiltä. Mieleeni tuli, että onkohan tämä kirja, tai kirjat, markkinoitu suomalaiselle lukijakunnalle, sen verran tuntui olevan suunnattu Suomeen viitteitä. Itse en syttynyt tähän teokseen kovin nopeasti, osittain syy saattoi olla siinä että teoksen kieli oli niin omituista. Oliko kyse huonosta suomennoksesta vai alkuperäistekstistä, mutta jokatapuksessa lukeminen oli paikoin aika raskasta. Toisaalta syy saattaa olla myös se, että kirjailijoita on kaksi.


Teoksen päähenkilönä on keskusrikospoliisin Joona Linna. Toisena päähenkilönä on lääkäri ja hypnotisoija Erik Maria Bark perheineen. Tapahtumat sijoittuvat Ruosiin, pääosin Tukholmaan. Tapahtumat käynnistyvät kun eräs perhe löytyy raa'asti surmattuna, vain perheen poika Josef on hengissä. Joona Linna pyytää Erik Maria Barkia hypnotisoimaan Josefin, että poliisi saisi hieman vihjeitä tekijästä. Hypnoosi onnistuu ja selviää, että isosisko Evelyn on myös vaarassa. Pian myös Erikin perhe on vaarassa, etenkin hänen verenvuototautia sairastava poikansa Benjamin.
Erik on lopettanut hypnotisoimisen kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta lukijalle selvitetään vasta reilusti teoksen puolivälin jälkeen syyt tähän päätökseen. Ryhmähypnoosista oli mielenkiintoista lukea, vaikka en tiedäkään voiko sellainen olla oikeasti mahdollista. Toisaalta tämä on taas niitä kirjallisuuden parhaita puolia, mitä tahansa voi tapahtua fiktiossa!
Erikin poika Benjamin katoaa, ja selviää että syy on Erikin paluu tekemään hypnoosia. Samaan aikaan myös sairaalasta karannut Josef uhkaa Erikin perhettä. Kuka on syyllinen Benjaminin katoamiseen? Syy löytyy kymmenen vuoden takaa.
Kirja on hyvin rakennettu. Jännitystä riittää, samoin juonenkäänteitä vaikka loppuratkaisu onkin suoraviivainen. Hieman jäi harmittamaan, ettei kaikkiin kysymyksiin saatu vastauksia. Miksi Josef toimi kuten toimi? Mitkä olivat hypnoosiryhmän kummituslinnat ja pelot? Toki teoksessa oli ihan riittävästi kammottavuuksia, ja etenkin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. (Onkohan tämä lapsi-juttu sellainen, millä nyt mässäillään tällä hetkellä kirjallisuudessa?) Mikä on Erikin lääkkeidenkäytön historia ja kuinka hänen avioliittonsa käy? Mikä oli se omituinen Pokémon jengi ja mitä heille tapahtui? Teokseen jäi yllättävän paljon avoimia kysymyksiä, jotka jäivät vaivaamaan minua. Toki Kepleriltä on tullut tämän lisäksi vielä kolme-neljä teosta, joten voihan olla että vastauksia löytyy niistä. Itse olen kyllä tottunut, että rikoskirjoissa kysymyksiin saadaan vastaukset ja langanpäät solmitaan lopussa yhteen.
Ei tämä ihan ykköseksi päässyt omalla lukulistallani. Syynä on kielen lisäksi myös nuo avoimet kysymykset. Tuntuu, kun tässä olisi yritetty hieman liikaa. Perusidea on hyvä, mutta toteutus ontuu hieman. Saa nähdä kuinka muissa teoksissa on onnistuttu, ne odottavat hyllyssäni, joten eiköhän tässä kesän aikana tule vilkaistua niitäkin kaikkien muiden lukemattominen kirjojen lisäksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...